torstai 9. huhtikuuta 2020

Häiden perumista ja perhesuunnittelua koronan aikaan

Tiivistelmä: Liian pitkä jaarittelu siitä, kun ei ole vieläkään lisääntynyt, eikä oikeastaan vielä  haluakaan, mutta menopaussi on jo nurkan takana.

Tämä koko häiden lykkääminen ei oikeastaan tunnu vieläkään missään. Ihan hyvillä mielin siirrämme  juhlia sinne asti, että kaikilla sinne haluamillamme ihmisillä on ainakin mahdollisuus osallistua. Olisiko uusi ajankohta sitten joulukuu vai ensi vuoden kesä, kun tilannetta koronan suhteen ei oikein osaa ennustaa... Lykkääminen yli vuoden päähän ei muuten olisi ongelma, mutta kapuloita rattaisiin laittaa minun - varmasti jo nyt - puoliteholla käyvät munasarjani. Emme tosin varsinaisesti akuutisti vauvakuumeile, mutta täytyy nyt kuitenkin pitää realiteetit mielessä. Jos sitä jälkikasvua edes puolitosissaan miettii, pitäisi homma laittaa alulle mielellään jo about viisi vuotta sitten! Mietityttää ja vähän ahdistaakin tuo lisääntyminen sekä siihen liittyvät omat tuntemukset.

Sulhis on jo vuosia tiennyt haluavansa pershedelmän, mutta ei hänelläkään mitään pakottavaa tarvetta ole saada sitä juuri nyt käsivarsilleen. Hänkin kuitenkin tiedostaa itseään iäkkäämmän morsiamensa parasta ennen -päiväyksen olevan jo aika lähellä. Tiedättekö, sillä tavalla lähellä, että tarkasti katsomalla huomaa leivässä jo hieman hometta, mutta voi vielä syödä, jos leikkaa huonon kohdan pois... Minä itse en varsinaisesti aktiivisesti haaveile lapsesta, mutta uskon, että jossain vaiheessa tulisin katumaan, jos nyt jättäydyn vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Kuulostaa jotenkin kylmäkiskoiselta ja laskelmoivalta tavalta "haaveilla" lapsesta. Tarkoitan kuitenkin sitä, että vaikka en pode vauvakuumetta, olisin varmasti onnellinen ja hoitaisin lapseni hyvin, jos yhtäkkiä tulisinkin äidiksi. Että sillä tavalla olen tunne-elämältäni ihan normaali ihminen, mutta silti haluaisin kovasti haluamalla haluta sitä lasta. Ja olenhan minä  Sulhiksellekin erehtynyt joskus lupaamaan, että yhden ja hyvän voin ainakin yrittää tehdä, joten ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kehittelemään sitä kuumetta. 

Tässä minä esikoiseni kanssa. Olenko kertonut, että kaikkien doppelgänger-juttujen mukaan näytän vanhalta aasialaisukolta? (Unsplash)
Naimisiin nyt kuitenkin olisi ensin päästävä. Ja saada myös ne juhlat juhlittua. Joku ehdotti, että voisimme siirtää häitä suoraan vuodella ja pistää pullan uuniin mahdollisimman pian. Ööh, hell to the no! En minä nyt sitä sano, että lapset pilaavat (ihan) kaiken, mutta kyllä minun hääpäiväni olisi aika erilainen, jos tissillä roikkuisi vastasyntynyt esikoinen tai vielä pahempaa, olisin raskaana. Monelle se ei ole minkäänlainen ongelma, mutta jos häitään on todella kauan suunnitellut, tuollaiset elämän muutenkin mullistavat muutokset laittavat kyllä koko paletin sekaisin myös häiden suhteen. Ja minä kun en varsinaisesti ole kaikista joustavimmasta ja mukautuvimmasta päästä... Jos nyt laitetaan mutkat suoraksi, kai tämä kumpuaa siitä, että haluaisin viettää polttarini, hääni ja häämatkani rauhassa keskittyen vain itseeni ja Sulhikseen. Ehkä se sitten on itsekästä, mutta jokainen toimikoon omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Monelle se oma vauva omissa häissä ei varmastikaan ole mikään ongelma, mutta minä haluaisin lipittää skumppaa ainakin seitsemän lasia liikaa ja tanssia pää punaisena aamuun asti. Toki varmaan noinkin voisi tehdä, vaikka olisikin se vauva jo kuvioissa, mutta minä olisin varmasti juuri sellainen tuore äiti, joka on koko ajan  kuolemanväsynyt, ja jolla heruu maito jokaisesta lämpimästä ajatuksesta. Että jotenkin tuntuu helpommalta nauttia nyt vaan ensin niistä häistä (ja elämästä) ja  alkaa sitten vasta katselemaan, josko sen vauvan saisi edes päkerrettyä alulle. MUTTA toisaalta takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, ettei tässä iässä ole enää aikaa hukattavaksi, ja toisaalta epävarmuus siitä, miksen jo pode sitä hemmetin vauvakuumetta. Ja tietenkin kaiken tämän lisäksi se pikkujuttu, että lapsia ei välttämättä muutenkaan siunaannu sormia napsauttamalla sitten, kun tämä itsekeskeinen naislapsi päättää kasvaa aikuiseksi.  

Meidän vauva olisi meidän häissä just näin. (Unsplash)

Vauvathan ovat aivan ihania, mutta se taaperovaihe on sietämätön. En tiedä, miten ihmeessä tulisin selviämään siitä perhe-elämän jaksosta, kun koko talo on taaperon mitalta sellaisessa ihmeellisessä mähmässä, limassa, ruuantähteissä ja maitokuolassa. Minulla on nyt juuri siinä iässä oleva kummilapsi ja sitä lähmäämistä kestää hyvin vierailujen ajan, eikä lapsen kanssa touhuilu tunnu vaikealta, mutta ajatus siitä, että se elämä on sitä yhtä lähmää vuorokauden ympäri monta vuotta ja siihen päälle vielä uhmaikäisen raivarit, niin ei helvetti. Toivon totisesti, että kaikki ne äiti-ihmisten tietäväiset hymistelyt siitä, että "kyllä sä sitten ymmärrät, kun sulla on oma lapsi" on totisinta totta, eikä minua haittaa yhtään olla yltäpäältä lapsen levittämässä liejussa, jonka se on läärännyt kuolastaan ja ruuasta. Että miinus tuo lähmäjuttu, lapset ovat kivoja ja ihan suloisiakin. Tai siis lähinnä tuttujen lapset ja minun kummilapseni erityisesti, mutta kuitenkin. 

Kyllä minä siis ihan oikeasti periaatteessa pidän lapsista, mutta minulla ei vain ole sellaista paloa äitiyteen, jota olen monen kaverini kohdalla nähnyt, ja joka pitäisi ilmeisesti vähän niin kuin olla. Tai  ainakin tuntuu, että se on yleinen oletus... Mutta ehkä tämä on minun asteikollani jo jonkinlaista vauvakuumeilua, kun koen kuitenkin tarpeelliseksi jaaritella aiheesta. Vaikka minulla ei synny  isompia tunnekuohuja tämän asian suhteen, uskoisin olevani tyytyväinen myös perheellisenä, kunhan en sen takia jää mistään paitsi. Juuri puhuimmekin Sulhiksen kanssa, että olemme venyttäneet nuoruuttamme noin seitsemän vuotta pitemmälle kuin keskivertoihminen ja olemme totisesti saaneet nauttia vapaudestamme ja pitää lystiä koko rahan edestä. Nyt olisi sitten vuorossa se kotoiluvaihe, kun haluamme olla rauhassa kotona. Mukavinta olisi olla vielä hetki rauhassa kotona KAHDESTAAN. Se pikkulapsiarki ei nimittäin kuulosta yhtään rauhassa olemiselta... Hitsi, kun olisi ymmärtänyt jättää sen nuoruuden silloin seitsemän vuotta sitten, kun se oli ajankohtaista. Sitten olisi voinut kotoilla kahdestaan rauhassa monta vuotta ja mennä jo vaikka aiemmin naikkariin. Mutta ei! Sitä on pitänyt nuohota Oulun baareja niin perusteellisesti, "kun on vielä nuori". Ja siis, kun ei ole edes ollut enää nuori!

Tässä minä ja mun vauva feikkaamassa someen, että meillä menee täydellisesti. (Unsplash)

Tämä minun elämäni on kyllä yhtä katumusten sarjaa. Aina voivottelen jälkeenpäin, että olisi pitänyt tehdä niin tai noin. Parinvalinnassa olen kyllä tehnyt ihan hyvät kaupat ja kumppanin suhteen  ei ole valittamista. Ainakaan vielä. Muistuttakaa minua tästä sitten 15 vuoden kuluttua, kun valitan, että olisi pitänyt valita joku epäurheilullinen mies, joka lösähtäisi minun kanssani samaan tahtiin. No ok, olen siinä lösähtämisessä jo nyt edellä, mutta sitten viisikymppisenä se oikein korostuu. Sitten Sulhis rakastuu nuoreen sihteeriinsä, jättää perheensä ja he muuttavat Malagaan. Minä takerrun ainoaan lapseemme ja kasvatan hänestä tiedostamattani miehiä vihaavan sosiopaatin, enkä päästä häntä itsenäistymään, saati muuttamaan omilleen. Todennäköisesti alkoholisoidun ja kuolen suhteellisen nuorena tapaturmaisesti, milloin lapseni jää yksin vailla minkäänlaisia valmiuksia selvitä itsenäisesti tässä maailmassa. Että kiva juttu...

Kunpa joku vain nyt sanoisi meille, mitä kannattaisi tehdä. Äiti kyllä jo ehdotti, että maistraattiin ja lapsentekoon, mutta sanokaapa joku toinen. Help!

13 kommenttia:

  1. Asia ei oo millään tavalla ajankohtainen mulle, mutta oli taas mielenkiintoista luettavaa! Tykkään sun kirjoitustyylistä ja huumorintajusta. Lisää, kiitti! ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisää tulee aina noin 9 viikon välein. :D

      Poista
  2. Lapsii kerkee tekee myöhemminki. Ei oo mikää kiirus. Itte aatteli vast harkit 32-34 vuotiaan.

    VastaaPoista
  3. Poistin lukulistaltani kaikki muut hääblogit, koska ne eivät enää itselle ole ajankohtaisia, mutta nämä sun tekstit ovat niin hulvattomia, että pakko oli jättää kirjanmerkki muistiin ja pitää lukulistalla. :D

    En todellakaan osaa auttaa... Voisin yrittää sanoa, että kyllä porukka niitä lapsia vielä nelikymppisenä ihan onnistuneesti tekee, mikä on ihan totta. Ja huomautan myös, että mahdollisesti yleisempää täällä Kehä kolmosen tuntumassa kuin siellä Pohjois-Pohjanmaalla. Mutta eipä se kaikille ihan helppoa ole, joten en uskalla lohduttaa, ettei tarvitse minun perääni tulla sitten hedelmöityshoitolaput kourassa. Ja hell no olisi minunkin vastaukseni raskautuneessa tilassa naimisiin menolle tai vauvalle omissa häissä. Hyh!

    Tsemppiä pähkäilyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kommentti, kiitos! ❤

      Ajatuksen tasolla tuntuu typerältä priorisoida häitä jälkikasvun edelle, mutta kun ei ole sitä akuuttia vauvakuumetta, niin..... Nooh, lapsettomuutta on ehkä turha murehtia ennen kuin sitä edes todistetusti on. 😄 Mukavaa kevättä sinne päähän Suomea, kyllä tämä tästä!

      Poista
  4. Tämä kyllä kuvaa niin hyvin omiakin fiiliksiä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lisääntymisasia on kyllä paras ja toisaalta paskin juttu naiseudessa! 😅

      Poista
  5. Eksyin tänne ihan ekaa kertaa ja ihan ekaa kertaa pakko nyt kommentoida jonkun blogiin (eli sun). Meillä ilmeisesti juurikin sama hääpäivä ja häät ollaan päätetty piellä, koska alle 50 vierasta. Mun tuskasteluun häistä liittyi vahvasti nämä samat asiat. Kuvitelmissani järjestys on aina mennyt niin, että eka naimisiin ja sitten lapsia. Lapsistakin (tai lapsesta) olen ollut varma, mutta sillä ei ole omasta mielestä ollut kiirusta (muiden mielestä kyllä). Kun on erehtynyt tässä samaan aikaan katsomaan telkkarista Lapsi tuntemattoman kanssa, missä juontaja aivan kuin minulle suoraan kirkkain silmin sanoo, että naisen hedelmällisyys laskee dramaattisesti 35-vuotiaana (ja täytän ensi vuonna 35), niin häiden siirtäminen tuntuu mahdottomalta. Olen jo miettinyt valmiiksi, että heinäkuusta lähtien sitten alkaa yrittäminen ja ehkä saan jo vuoden päästä kaivatun tauon myös uraputkesta. Häämekko on jo ostettu ja siihen mielellään miinusta pari kiloa. Jos järjestyksen kääntää toisin päin, niin menee varmasti mekko vaihtoon. Ärsyttää, jos joku tulee sanomaan, että ehtiihän ne häät myöhemminkin. Kun ei ehdi. Biologisessa kellossa on torkkua paineltu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mulla kans ollut mielessä tuo 35-vuoden dramaattinen aikaraja. Itse täytän ensi vuonna "vasta" 34, joten häitä onnistui vielä siirtää, kun 34hän on TÄYSIN eri asia kuin se 35. :D Voi hyvänen aika....

      Onneksi teillä oli sen verran pienemmät häät suunnitteilla, että voitte pitää ne nyt ilman isompia kompromisseja. Tsemppiä loppurutistukseen ja onnea vauvantekoon! :)

      Poista
  6. Pakko vielä tulla huutelemaan creepysti tähän vähän vanhempaan postauksen, että tämä olisi melkein voinut olla itse kirjoittamaani settiä (paitsi mä en ole yhtä hauska). Meillä vaan ei ole häätkään vielä suunnitteilla. Puhetta on ollut että viiden vuoden kuluttua viimeisestään pitäisi alkaa ajoittaa noita lisääntymissuunnitelmia, mutta mun ehtona on olla naimisissa ennen sitä. Raskaana omissa häissä, ei ikinä! Yksi kaverini kyllä onnistui tässä, hehkui kauniina ja se unelmapukukin saatiin laajennettua söpölle vatsakummulle sopivaksi. Itse samassa tilanteessa olisin todennäköisesti hemaiseva näky jonkun hormonaalisen aknen, turvotuksen ja 24/7 pahoinvoinnin kourissa.

    Tai sitten se oma vauva/taapero, jolla olis varmaan koliikki, vesirokko tai joku ihme vierastamiskausi jolloin kukaan muu kuin oma äiti ei kelpaa. Juu ei kiitos.

    Yksi kaveri hankki lapsen just tuollaista "järkisyistä" reilu vuosi sitten. Että elämäntilanne nyt vaan oli otollinen, ja enemmän varmaan kaduttaisi sitten kiikkustuolissa, jos olisi jättänyt hankkimatta. Ja nyt sieltä sitten kuulee niitä suuria viisauksia, että ymmärrät sitten kun on omia lapsia, äitiyteen kasvaa kyllä ja elämä ei lopu lapsen saamiseen. Mene ja tiedä. Kaveripiirissä on tosiaan pari oikein helppoa ja kivaa vauvaa (uhmaikää odotellessa...) mutta omalle kohdalle voin vain kuvitella kaikki mahdolliset koliikit, allergiat ja vaativat temperamentit. Omassa suvussa on myös paljon kaksosia, mikä vähän hirvittää :D lisäksi perheessä yksi vaikeasti kehitysvammainen, ja autismikirjoa ja vaikka mitä. Ei tosiaan helpota lisääntymispohdintoja.

    Mutta kun nyt pääsisi edes naimisiin ensin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kommentit ovat tervetulleita, myös creepyt!! :D
      Ihan samoja pelkoja meillä näköjään on, mutta me aina miehen kanssa puhutaan, että saataispa kaksoset. Olisi sitten kerralla lusittu se lisääntyminen. :D

      Poista
    2. Meilläkin mies on sitä mieltä, että kaksoset olisi lottovoitto. Ymmärrän tämänkin näkökannan, mutta se raskaus/synnytys/vauvavuosihomma vähän hirvittää. Tasapuolisuuden vuoksi mies varmaan voisi ottaa vetovastuun näiden jälkeen?

      Poista

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...