maanantai 16. joulukuuta 2019

Viimeisen sinkkuyön suunnitelmia

Tiivistelmä: Mihinä sitä päänsä kallistaas häitä ereltävänä ehtoona? 

Häihin kuuluu kauheasti vanhoja perinteitä ja uskomuksia, osa niistä vaivaannuttavampia kuin toiset. Yksi mukava perinne minusta on kuitenkin morsiusparin erillään viettämä yö ennen häitä. Tai no, ei tuo varmaan kauhean vanha perinne ole, kun eihän siitä ole kauaakaan, kun susiparina avoliittoilu oli ihan no-no-no Suomessakin ja morsiusparit viettivät yönsä muutenkin erillään. No, se on kuitenkin ainakin 20 vuotta vanha perinne täällä meillä ja aiomme sen ehdottomasti toteuttaa. Ei sen takia, että olisimme taikauskoisia ja pelkäisimme sitä huonoa onnea, jota mahdollisesti seuraa, kun sulhanen näkee morsmaikun jonkun täysin randomilla määritellyn aikaikkunan sisällä. Syynä on ennemminkin se, kuinka mukavaa se vain on yökyläillä parhaiden ystävien kanssa, laitella vähän kasvonaamioita, juoda lasi (tai kaksi) skumppaa ja yleisesti fiilistellä tulevaa pääpäivää. Minun tapauksessani se tosin tulee varmasti olemaan kauheassa kiireessä säntäilyä ja viimeisten tykötarpeiden metsästystä ympäri kaupunkia. Minulla on aivan käsittämättömän taito olla joka paikasta myöhässä ja hoitaa kaikki aivan viime tipassa. Juuri juhliin valmistautuminen on hyvä esimerkki siitä, miten se lopulta menee paniikissa juoksenteluksi ja Sulhikselle karjumiseksi, vaikka minulla olisi ollut koko päivä aikaa. Eikä se ainakaan ole Sulhis, joka on syypää siihen, että minulla  on vasta puolet tukastani  kiharrettuna, kun taksi kaartaa pihaan. Ajattelin sälyttää hääpäivän ja sitä edeltävän päivän aikataulutuksen jollekin kaasoistani, niin on sitten ainakin joku, jota syyttää, kun olen Siikajoen Salessa ostamassa sukkahousuja 2,5 minuuttia ennen vihkimistä.

Mutta sitä siis tulin kertomaan, että ehdottomasti haluamme Sulhiksen kanssa viettää edeltävän yön häätiimiemme kanssa erillään toisistamme. Komedioissa nämä päättyvät aina siihen, että sulhanen vetää perseet, eikä selviydy kirkkoon ajoissa, ja yhdessä leffassa morsian kaasoineen taisi tappaa miehen häitä edeltävänä iltana.... Että sitähän voi sattua mitä vaan! Sulhis on onneksi kuitenkin niin tunnollinen, että hänen kaljoittelujaan ennen tärkeää tapahtumaa minun ei tarvitse pelätä, mutta niistä minun kaasoistani pitäisi ehkä enemmän olla huolissaan. Niistä kun herra yksin tietää, mitä ne saavat päähänsä. Ehkä on paras, että menemme vaan suoraan minun lapsuudenkotiini yöksi, jotta äitini voi vähän vahtia.

Ihan potentiaalinen vaihtoehto voisi oikeasti olla minun lapsuudenkotini, joka sijaitsee muutamien kymmenien kilometrien päässä juhlapaikasta. Aiemmin olen kertonut niistä lukuisista kesähuoneista, joita äitini on tuunaillut, joten yöpaikkojen suhteen ei ainakaan tarvitsisi olla huolissaan. Rantasaunan terassilla voisi olla aika mukava hengailla ystävien kanssa (ainakin toistaiseksi) viimeisenä iltanaan neitinä. 

Jos päädymme tähän vaihtoehtoon, otan kampaajankin kotikylältäni. Vaikka maalla kampaajat ovat yleensä järkiään iäkkäämpiä Terttuja tai Marja-Terttuja, joiden näkemys rennosta hääkampauksesta voi poiketa omastani, vanhalla kotikylälläni on yksi nuori kampaaja, joka voitti kansallisen kampauskilpailunkin kerran. Ei siis yhtään huono vaihtoehto, eikä tarvitsisi käydä Oulussa hääpäivän aamuna. Tuollainen vajaan tunnin matka suuntaansa on juuri oivallinen lähtölaukaus sille kuvailemalleni kiirepaniikille... 

Toisaalta taas olisi hauska olla kaasojen ja bestmanin kanssa hotellissa yötä, koska minä rakastan hotelleja! Olimme juuri viime viikonloppuna yhden kaasoni kanssa viettämässä hänen postpartum-babyshoweriaan (ehdottomasti järkevämpi konsepti perinteisen vauvasuihkun rinnalle ja luonnollisesti kahdestaan toteutettuna) hotellissa Oulun keskustassa. Siis muutaman sadan metrin päässä kotoa. 😄 Ja se oli aivan ihanaa! Harmiksemme olimme vain jossain nuoruutta haikailevassa puuskassamme ostaneet liput JVG:n keikalle ja sipsinsyönti hotellin puhtaissa, valkoisissa lakanoissa oli pakko keskeyttää hetkeksi. 

Otin tämän kuvan n. klo 4.30, minkä jälkeen huutokuiskasin respan virkailijalle hyvät yöt. 
Eräs tuttuni työskentelee kyseisessä hotellissa ja oli varannut huoneeseen kylmän skumpan odottamaan meitä. Ajatelkaa! Olimme todella otettuja tuosta ystävällisestä eleestä. Mikään ei piristä kahta keski-ikäistä naista yhtä paljon kuin pullo kuohuvaa! ❤ Aamupalassa ei myöskään ollut moitteen sijaa. Tai no, jos on AIVAN PAKKO keksiä jotain, niin se on erikoiskahvien puuttuminen. Minähän en siis tiedä kahveista yhtään mitään, mutta kyllä  se cappuccino tuo jotenkin hieman lisää luksusta jo muutenkin ylelliseen hotelliaamupalaan. Sulhis epäili aiemmista fiilistelyistäni, että aamupala taitaa olla koko reissun kohokohta, eikä se arvaus nyt kovin pieleen mennytkään. Ihana istua rauhassa runsaaseen aamupalapöytään, kun normaalisti arjessa en kerkeä koskaan syömään yhtään mitään aamuisin. Tässä pätee myös se sama aikataulutusongelma kuin juhliin valmistautumisessa. Ihan sama, vaikka heräisin tuntia aiemmin joka aamu, aamupala jäisi silti syömättä ja ihan yhtä kiireessä juoksisin rapussa samalla kiskoen viimeisiä vaatekappaleita päälleni. 

Taas minä heittäydyin rönsyilemään, mutta Sokos Hotel Arina antoi totisesti hyvän kuvan itsestään ja se voisikin olla hyvä vaihtoehto häitä edeltävälle yölle. (Tämä ei muuten ole maksettu mainos, kun en  ole vieläkään tullut kaapista ulos tutuilleni tästä koko blogista... 😆) Kerran kaasona ollessani olenkin viettänyt siellä häitä edeltävän yön, mutta ihanista puitteista huolimatta se homma oli sitten vähän farssi. Saimme kerta kaikkiaan räjäytettyä sen huoneen ihan hirveään kuntoon illan aikana, kun teimme viime hetken valmisteluita. Aamulla yllättäen tuli kiire, emmekä kerenneet siivota huonetta ja morsiuspari tuli sinne viettämään hääyötään. 😄 Eihän hotellisiivooja voinut tietenkään meidän henkilökohtaisia tavaroita alkaa pakkailemaan, mutta sen kaiken kaaoksen keskellä heitäkin oli odottanut talon tarjoama skumppapullo. Kaveri sanoi, että oli melkein jo koominen näky se ympäriinsä nakeltujen pikkuhousujen ja meikkien keskellä töröttävä ylväs kuohuviinipullo. Tuosta tapauksesta oppineena muistan sälyttää sen aikataulutuksen jollekin muulle. Suunnittelin jo kevään projektiksi ajankäytön hallinnan opettelun lisäksi pari testivisiittiä Oulun kivoimpiin hotelleihin. Tekisin ikäänkuin taustatutkimusta, kun eihän sitä häihin liittyvissä asioissa kannata yhtään hutkia, kuulkaa! 😏😏

Söpöjä yksityiskohtia hotellin aamupalasalissa.
Kolmas vaihtoehto voisi olla hääpaikalle majoittuminen. Sulhiksen possekin voisi tulla sinne yöksi ja voitaisiin illalla nostattaa jonkinlaiset kevyet perheriidat "leikkimielisillä" team briden ja team groomin välisillä kisailuilla ja visailuilla. Katsotaan! 


Miten te olitte järjestäneet häitä edeltävän yön? Tai mitä olette siihen suunnitelleet, jos se on vielä edessä? Myös kokemukset Oulun hotelleista kiinnostaa, mikä on ehdoton ykkönen? 😊



torstai 12. joulukuuta 2019

Kaason uudet vaatteet

Tiivistelmä: Mittee ne kaasot piällensä nykässee?

Omaa pukua ei ole vieläkään löytynyt, mutta pitäisi kuitenkin jo alkaa miettimään myös kaasojenkin  vaatetusta. Voin kuvitella, mikä riemu siitä repeää, kun kolme erikokoista, -väristä ja -tyylistä naista alkavat etsimään yhteistä säveltä juhlapuvun suhteen...

(Unsplash)
Minulla ei nyt varsinaisesti vielä ole mitään ajatusta aiheesta, mutta jollakin tapaa yhteensointuvat mekot olisivat mieleeni. Jos kaasoilta löytyy jo omasta kaapista sopiva puku, niin mahtavaa. En velvoita heitä hankkimaan uutta pukua, jos eivät halua, mutta arvaan, että haluavat. 😄 Enkä missään nimessä halua pukea kolmea aikuista ihmistä samanlaisiin mekkoihin varsinkin, kun kaasoni ovat niin erilaisia keskenään kaikin puolin. Plus minulla on se yksi bestman myös, joka ei kuulemma aio laittaa läninkiä laisinkaan. 

Toivoisin, että löytäisimme sellaiset puvut, joita he voivat oikeasti pitää myös häiden jälkeen. Aina sanotaan noin, mutta ihan oikeasti, missä kukaan niitä pastellinsävyisiä pitkiä huitulapukuja pitää? Minusta ne pitkät huitulat ovat juurikin tosi kauniita ja sopivat täydellisesti kaasoille näyttäen kuvissakin ihanilta, mutta ei minulla ainakaan ole sopivia tilaisuuksia, joissa sellaista käyttäisin normaalielämässä. Tai ehkä minua vaivaa ne perinteiset kaasovärit. Vaikka ne kaikki hailakat sävyt ovatkin hienon näköisiä varsinkin kuvissa, en itse valitsisi itselleni koskaan mitään haalean sinistä juhlapukua. Mutta minähän olenkin se more is more -ihminen, että värienkin pitää olla sellaisia  reippaita. 😏 

Tässä ihanan erilaisia, mutta yhteensopivia asuja. (Unsplash)

Toinen juttu on sitten se raha... Kuka hitto ne puvut maksaa? Olen sitä mieltä, että jos morsian vaatii tietynlaisia pukuja, hän myös maksaa ne. Olen normaalielämässä kusipäinen tyranni, mutta minulla on tosi vahvoja oikeudenmukaisuuden puuskia ja minusta on suoraan sanottuna pöyristyttävää ostattaa ystävillään tietynlainen puku oman makunsa mukaan. Vaikka luonnollisesti minä morsiuspari on pääosassa hääpäivänään, haluan myös ystävieni tuntevan olonsa hyväksi ja kauniiksi (ja ihan saakelin kuumiksi) asuissaan. 

Olisi kyllä ihana maksaa hääseurueen vaatteet, mutta harmi, että olen köyhä. Pitänee järjestää vuodenvaihteessa paltsu heidän kanssaan tämän asian tiimoilta. Tällä hetkellä näen järkevimpänä, että he hommaavat itse omakustanteisesti juuri sellaiset vaatteet kuin haluavat. Mutta vienona toiveena esitän, josko voisimme katsella niitä hieman yhdessä, että löytäisimme jonkinlaisen punaisen langan heidänkin asuihinsa. 

Sen punaisen langan löytäminen olisi huomattavasti helpompaa, jos värimaailmasta olisi selvät sävelet. Meillä kun ei ole mitään teemaväriä, eikä varmaan tulekaan. Minusta kuitenkin paras (tai ainakin käytännöllisin) valinta kaasojen väreiksi olisivat tummansininen, tummanvihreä tai esim. viininpunainen (ja niiden kaikki sävyt). Miksei meillä muuten ole talvihäitä, jonne nämä värit sopisivat niin paljon paremmin! Toki jokin dusty green olisi aivan ihana, mutta en aio pakottaa heitä pukeutumaan niihin hailakoihin väreihin, jos hekään eivät minun tapaani sellaisista pidä omissa vaatteissaan. Sen verran aion tosin olla bridezilla, että violettia, fuksiaa tai kirkasta turkoosia en purematta niele. En jotenkin vain pidä niistä. 😄

(Unsplash)

Bestmanien rusettien tai taskuliinojen värejä voitaisiin jotenkin mätsäillä kaasojen väreihin. Mutta heidän pukujensa sävyyn en voi puuttua. Minusta olisi kohtuutonta laittaa bestmanit ostamaan uudet puvut häitämme varten. Varsinkin miesten puvuissa homma on minusta vielä kimurantimpi kuin naisten juhlapuvuissa. Ainakin minun tuntemani miehet käyttävät samoja pukuja vuodesta ja juhlasta toiseen, kun taas naiset ehkä herkemmin ostavat uuden puvun eri juhliin. Jos kuitenkin saisin päättää, pukisin bestmanit harmaisiin tai tummansinisiin pukuihin. Harmaa puku tuntuu erityisesti jakavan mielipiteitä ja siitä joko tosissaan tykätään tai sitten vihataan. Esimerkiksi äitini kuulemma oikein inhoaa harmaita pukuja. 😃

Tämäkin homma pitäisi vaan polkaista käyntiin, ei se ole sen kummempaa. Uskon, että saamme porukan kanssa hommat sovittua aika kivuttomasti. Jos menee kyräilyksi, osaamme kyllä kaikki tehdä sen valtavan hienosti toistemme selän takana piilossa. 


Nämä olisivat kätevät, kun ei tarvitsisi miettiä frisyyrejä laisinkaan. (Unsplash)


Kertokaa ihmeessä omia fiiliksiä aiheesta! Päättääkö morsian, maksaako myös? Myös kaikki vinkit pukujen metsästykseen nettikauppalinkeistä lähtien ovat tervetulleita. 😊


maanantai 9. joulukuuta 2019

Hyvää 7-vuotispäivää meille!

Tiivistelmä: Lue otsikko. 

Terppa!

Tapasimme Sulhiksen kanssa silloin aikoinaan itsenäisyyspäivänä baarissa, jossa olin viettämässä, ties monettako päivää putkeen, pikkujouluja kavereideni kanssa. Elin tuohon maailmanaikaan aika railakasta sinkku- ja opiskelijaelämää. Ja onneksi vietinkin, että tuli lähdettyä vielä tuona iltana rimpsalle, ja törmäsin Sulhikseen. Olen kertonut tapaamisestamme tarkemmin aiemmassa postauksessa.

Tapaamisestamme "itsenäisyyspäivän juhlissa" (kuten muotoilemme myöhäisillan humalaisen  baarikohtaamisemme, jos emme halua paljastaa keskustelukumppanille todellisia luontojamme) on nyt jo seitsemän (7) vuotta. Se kuulostaa aivan kauhean pitkältä ajalta, mutta toisaalta tuntuu, että vastahan me alettiin. Toki normaaliparien mittapuulla olemme seurustelleet ehkä maksimissaan kolme vuotta, kun ennen yhteenmuuttoamme tapasimme niin harvoin. 😃

Joka tapauksessa useampi vuosi tässä on nyt hengailtu ja alamme kai olla jo kohtalaisen vakavissamme... 😏 Vuosipäivää juhlistimme sulkapallomatsilla, joka luonnollisesti johti verenmaku suussa riuhtomiseen ja mailojen paiskomiseen. Olen aika aivan helvetin kilpailuhenkinen ja kyllä se vaan aina ikävästi kolahtaa, kun häviää. En tosin tiedä, miten kuvittelen olevan olemassa vaihtoehtoisia lopputulemia, kun pyylevä ja persjalkainen keski-ikäinen naisimmeinen haastaa kaksimetrisen, urheilullinen nuorukaisen sulkapallomatsiin. Lajiin, jota ko. nuorukainen pelaa säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa, siinä kun minä pelaan sitä noin nolla kertaa. Noh, sain ainakin ihan hyvän aerobisen treenin, kun taas Sulhikselle ei kerennyt tulla edes hiki. Melkein jopa voitin yhden pelin, kun Sulhis pelasi väärällä kädellä, mutta en kuitenkaan. 😄


Illalla teimme "yhdessä" (ks. yllä)  ruokaa ja korkkasimme samppanjan vuosipäivämme sekä 102-vuotiaan Suomen kunniaksi. Sitten makoilimme sohvalla ja katsoimme mm. Harry Potter ja Liekehtivä pikari. Ilta kuitenkin huipentui siihen, kun löysin jääkaapista vanhaksi menneen jogurttitölkin, josta innostuneena päätin pyöräyttää seuraavana päivänä pannarin. Teen pannukakkua jostain syystä aina vain, kun jostakin on menossa päiväys umpeen. Tai on mennyt aikaa sitten.. Kesällä käytin sokeria, jonka pussi oli niin vanha, etten sellaista ole nähnyt enää vuosiin kaupoissa. Se vaan on niin tyydyttävää saada esimerkiksi vanhaksi mennyt maitolitra vielä hyötykäyttöön! Että joo, aika kauas on totisesti tultu niistä itsaripäivän meiningeistä, joita harrastimme seurustelumme alkuaikoina.

Minun uudenvuodenlupaukseni voisi vaikka olla, että yrittäisin muistaa joskus ottaa niitä sieviä blogikuvia. En vaan koskaan muista olevani nykyään BLOGISTI!

Meillä oli mukava juhlapäivä yhdessä, mutta sitä jäimme miettimään, kun sanotaan, että parisuhteen isoimmat kriisit tulevat seitsemän vuoden välein. Olemmeko me nyt siis selättäneet sen vaikean vuoden vai alkaako se vasta nyt? Ärsyttävää, jos ongelmat ovat vasta edessä, kun meillä olisi ne häätkin tulossa ja kaikkea.....

No, saa nähdä. Palataan astioille!





maanantai 25. marraskuuta 2019

Kuusi vinkkiä hääpukumetsälle

Moi!

Vaikka pukua ei ole vielä löytynytkään, sovittelurumba on ollut minusta kauhean mukavaa. Suunnittelinkin tässä jo uutta Helsingin reissua heti vuoden alkuun, että josko kävisin vielä ihan vähän kiertelemässä. Ei se Tallinnakaan kovin kaukana olisi...

Olen käynyt yhteensä 13 kertaa sovittamassa pukuja, parissa liikkeessä kahteen kertaan. Eli olen siis jokaisen hääpukumyyjän kauhuasiakas, mutta lukijan näkökulmasta esimerkillinen blogisti, joka on tosissaan tehnyt taustatyötä. Rakastan listoja, vinkkejä ja hääpukuja, joten luonnollisesti kokosin tällaisen äärimmäisen tärkeän kuuden kohdan vinkkilistan itsestäänselvyyksistä hääpukujen sovitukseen liittyen. 😄 

1. Laita ne nudet tai edes valkoiset (puhtaat) alusvaatteet sovitukseen. Minulla oli ihan ensimmäisessä sovituksessa mustat ja kaasolla meinasi silmät mennä sijoiltaan kaiken se pyörittelyn takia. On se kyllä kivempi, jos mustat, valtavan kokoiset Sloggit eivät paista puvun läpi.


2. Mene ajoissa, mutta älä liian ajoissa. Mielestäni liikkeeseen kannattaa mennä hieman etuajassa (sanoo ihminen, joka ei ole yleensä koskaan missään ajoissa), jolloin valikoimaa voi vähän katsella jo valmiiksi. Joissain liikkeissä tämä oli ok ja siihen kehotettiinkin. Joissain liikkeissä taas tuli itsellekin sellainen fiilis, että edellinen asiakas joutuu kiirehtimään, kun seuraava morsian siellä jo roikkuu sovituskopin verhossa. Pienissä, yhtä asiakasta kerrallaan palvelevissa, liikkeissä tuo tuntui tosiaan vähän kiusalliselta ja yritinkin kaikin mahdollisin tavoin viestiä elekielellä vielä vuorossa olevalle morsiamelle, että eeeeeeei mitään kiirettä! Välttelin myös voimakasta ekspiraatiota, ettei sitä vain tulkittaisiin turhautuneeksi huokailuksi.

3. Tutustu liikkeen valikoimaan etukäteen heidän nettisivuillaan tai somessa. Lähes kaikilla liikkeillä on nykyään aika hyvätkin ig-profiilit, joilla pukumalleja on esitelty. Erityismaininta Hääpukuliike Vienolle, joiden nettisivuiltaan näkee kaikki heidän myymänsä puvut. Näin se pitäisi olla jokaisella liikkeellä. Minusta helpottaa sovitusrumbaa huomattavasti, jos tietää jo etukäteen edes osan puvuista, joita haluaa sovittaa. Myyjäkin saa siinä heti hyvän kuvan siitä, mitä ollaan hakemassa.

4. Jos et kuitenkaan itsekään vielä tiedä, mitä olet hakemassa, sinuna aloittaisin sovittelun jostain mahdollisimman isosta liikkeestä. Helsingissä aloittaisin Niinattaresta, jossa oli todella monipuolinen valikoima. Hyvän myyjän kanssa kartoitatte kyllä nopeasti sinua miellyttävän mallin, minkä jälkeen on helpompi lähteä rajaamaan kriteerejä aina vaan tarkemmin.

5. Ota makutuomari tai älä. Minä kävin sovittelemassa sekä yksin että seurassa. Toisaalta oli mukava käydä yksin rauhassa ja muodostaa mielipiteet ihan itsenäisesti, mutta toisaalta oli ihana kokemus käydä myös hyvien ystävien ja rakkaan mamman kanssa. Ehkä hääpuvun sovitus mielletään myös sillä tavalla sosiaaliseksi tapahtumaksi, että se vähän kuin kuuluu asiaan käydä siellä akkaporukalla ihastelemassa.

6. Ota kuvia, jos vain lupa myönnetään. Jos on samanlainen sarjasovittaja kuin minä, niille puvuille hieman sokaistuu, eikä muista, mikä oli mikä. Tämän lisäksi on tosi kiva fiilistellä pukuja jälkikäteen ja esitelmöidä niistä jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan. Sulhiksen kohdalla pidättäydyin, mutta pari kuvaa näytin hänellekin sinnikkään ruikutuksen väsyttämänä. Ei hän kuitenkaan enää seuraavana päivänä muista mitään yksityiskohtia, joten ihan yhtä ennennäkemättömältä se puku hänestä sitten hääpäivänä näyttää, oli sitten nähnyt siitä kuvan näin reilu puolivuotta etukäteen tai ei.

(Pixabay)
Tässä sovittelu-urallani olen kiinnittänyt huomiota liikkeiden pukemiskäytäntöihin. Useimmissa liikkeissä myyjä tuli koppiin kiskomaan puvut komean pyrstöni yli, mutta parissa paikassa puku annettiin verhonraosta yksin puettavaksi ja myyjä auttoi vain vetskarin kanssa. Olen jollakin tapaa häveliäs ihminen alastomuuden kanssa, mutta jotenkin tuo hääpuvun sovituksen yhteydessä tapahtuva ähertäminen tissit paljaana myyjän kanssa (siis vain minä olin tissit paljaana, ei myyjä myös) siellä pienessä sovituskopissa ei ole yhtään kiusallista. Liikkeiden työntekijät ovat usein jotenkin niin ammattimaisia ja hoitavat pukemiset valtavan näppärästi, ettei siellä tarvitse kovin kauaa kekkuloida puolialastomana.

Sovituksissa sain myös huomata hääpukujen taianomaisen vaikutuksen omakuvaan. Yleensä aina vaatekaupoilla tuskailen jotain vartaloni epäkohtaa, mutta yllätyksekseni olin aika tyytyväinen näkemääni suurimmassa osassa puvuista! Tai en nyt välttämättä tyytyväinen-TYYTYVÄINEN, mutta en ajatellut ainakaan, että herranjumala, mikä näky. Että kyllä niissä jotain hämärää on... Se on joku sellainen morsiamen mielentila, johon vajotaan aika ajoin, kun ollaan tarpeeksi vahvan hääkentän vaikutuspiirissä. Oletteko huomanneet saman? Se on kyllä ihan mukava mielentila, jonka toivoisi jokaisen morsion saavuttavan viimeistään hääpäivänään. ❤

torstai 21. marraskuuta 2019

Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)


Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 
Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭

torstai 14. marraskuuta 2019

Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄
Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.


Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.



Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏




maanantai 11. marraskuuta 2019

Hääpukuliikkeet: Lahti ja Helsinki, osa 1

Terppa!

Minä se en ikinä opi. Otan usein Helsingissä käydessäni aikaisen maanantaiaamun lennon takaisin Ouluun sen ollessa halvempi kuin sunnuntai-illan lento. Kentälle pitää lähteä sianpieremän aikaan muutaman tunnin unilla ja kotikentältä yleensä suoraan kouluun. Joka kerta vannon, että en enää ota aamulentoa tai jos on aivan pakko ottaa, menen ajoissa nukkumaan. Mutta niin sitä vaan taas tämä päivä laahustettiin koko päivä koulussa kolmen tunnin unilla. Olin siis pitkän viikonlopun Helsingissä alaani liittyvillä messuilla. Tai niille minä olin menossa, kunnes keksin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä siinä sivussa ihan äkkiä sovittamassa parit hääpuvut. Lopulta homma meni niin, että kiersin hääpukuliikkeitä koko viikonlopun Lahtea myöten, enkä kerennyt lähellekään koko messualuetta. First things first! Idea tuli sen verran lyhyellä varoitusajalla, että Helsingissä asuvan kaasoni työt menivät melkein jokaisen sovituksen kanssa päällekäin. Siskokaan ei päässyt kuin yhteen paikkaan mukaani. Edes OMA ÄITI ei siis ollut tämän morsiamen mukana suurimmassa osassa sovituksia, mutta minua se ei kyllä oikeastaan edes haitannut. Oli mukava saada ihan rauhassa katsella ja muodostaa mielipide kustakin puvusta itse. Toki kuuntelen mielelläni läheisteni fiiliksiä puvuista, mutta tiedän valitsevani juuri sen yksilön, jonka itse haluan, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa. 😎

No, suuntasin intoa puhkuen torstaina kohti Helsinkiä ja päätin lähteä mekkokaupoille sillä asenteella, että THE DRESS löytyy, että oikein vetästään ostohousut jalkaan. Niinpä pakkasinkin laukkuuni nivaskan pistämättömiä valkoisia pitsipikkareita, joita äitini antaa minulle joka joulu ja juhannus. Perjantaiaamuni starttasi (jälleen liian lyhyiden yöunien jälkeen) Z-junassa pitsisissä ostohousuissani kohti Lahtea. Ensimmäisenä kohteenani oli Glamour, jossa minut otti vastaan liikkeen omistaja, Jenny. Ihanan avara ja valoisa liiketila aivan Lahden keskustassa. Liikkeessä ei ollut lisäkseni ketään muita ja pukuhuoneitakin oli vain yksi, joten käsittääkseni siellä palvellaan ajanvarauksella vain yhtä morsmaikkua kerrallaan. Valikoima ei ollut älyttömän laaja, mutta minullekin löytyi monta sovitettavaa läninkiä, vaikka minullakin on jo aika selvät sävelet siitä, mitä etsin. Merkkeinä oli mm. Enzoani, Watters, Mori Lee ja Sincerity. Minulle oli varattu ruhtinaalliset 90 min, jonka kyllä käytimmekin kokonaan. Tahti oli mukavan rauhallinen, eikä tarvinnut hikipäin jumpata pukujen kanssa. Sain myös sovittaa ihan huvin vuoksi upeaa vintage-henkistä, helmi- ja kristallikoristeltua luomusta, jonka hinta meni viheltäen budjettini yli, eikä muutenkaan ollut mitenkään realistinen valinta maalaishäihimme. Puku oli siis aivan täynnä helmiä ja kirjailuja, joten se oli todella painava ja piti kummallista laahausääntä kävellessä. Raaaps, raaaps vaan. 😆 Ihana puku, mutta Glamourin realistisempi vaihtoehto minulle oli yksi aivan toinen yksilö ja meni ehdottomasti kaikkien sovittamieni mekkojen top 5:een näin jälkikäteen ajateltuna. Todella miellyttävä käynti kaikin puolin, Jenny oli supermukava ja kanssakäyminen oli todella vaivatonta. Ihana yksityiskohta oli myös se, että lopuksi hän antoi minulle uuden Häät-lehden matkalukemiseksi. 😊

Seuraava kohteeni oli myös Lahdessa, Morsiuspukuliike Josefiina. Minua aiemmin olevan morsiamen aika hieman venähti ja vaikka minulla oli muutenkin kiire junaan, ehdimme silti sovittaa kaikki rekeistä valkkaamani puvut sekä yhden villin kortin. Josefiinassa minua oli vastassa myös liikkeen omistaja, todella mukava ja asiantunteva. Merkkeinä löytyi esim. Badgley Mischka (käsittääkseni ei saa muista Suomen liikkeistä), Provonias, Justin Alexander sekä Lillian West. Myös täältä löytyi kauniita pukuja, mutta ei sitten kuitenkaan sellaista, joka olisi yltänyt lopulta kärkikahinoihin. Yhtä pukua vatvoin siinä ja omistaja sanoi, että voisi halutessani tilata puvusta ne kaksi muutakin olemassa olevaa sävyä, joita voin käydä kokeilemassa. Ainakin yhden puvun kohdalla sain myös kuulla, että korjausompelut kuuluvat hintaaan, mikä on kyllä iso säästö, jos korjauksia pitää tehdä olkaimien fiksausta enemmän. Josefiinasta ei nyt kuitenkaan löytynyt minulle pukua, mutta ehdoton suositus laajan valikoiman ja hyvän asiakaspalvelun suhteen.

Palasin takaisin Helsinkiin ja pikkusiskoni lähti kaveriksi perjaintain viimeisiin rutistuksiin. Second hand -hääpukuliike, Lovebirds, oli seuraavana listallani. Lovebirds ei osta pukuja, vaan toimii ns. välittäjänä. Pukuja tulee ja menee päivittäin, ja sinne saa mennä katselemaan sekä sovittamaan ilman ajanvarausta siisteistä rekeistä löytyviä, kokojen mukaan järjestettyjä pukuja. Olen selannut epätoivoisesti Toria ja Facebookin hääkirppareita toiveena löytää käytetty hääpuku. Tuntuu vähän pahalta laittaa yhden päivän mekkoon niin kauheasti rahaa, mutta valitettavasti Lovebirdsissakaan ei ollut minulle sopivia vaihtoehtoja. Käytettyjen pukujen kanssa on se ongelma, että jos on kerennyt yhtään fiksoitua johonkin tiettyyn juttuun, voi olla varma, ettei sellaista käytetyistä puvuista muuten  löydy. Suosittelen Lovebirdsia sellaisille morsiamille, jotka eivät ole niin saakelin tarkkoja ja pakkomielteisiä, kuten minä, ja joilla ei ehkä ole etukäteen ollenkaan preferenssiä suuntaan tai toiseen puvun mallin suhteen.

Perjantain viimeinen liike oli palkittu ja paljon kehuttu Niinatar, jossa itse asiassa kävin jo pari viikkoa sitten kaasoni kanssa ennen Kap Verden matkaani. Silloin sieltä löytyi kaksi vahvaa vaihtoehtoa. Toinen niistä tosin on jo pudonnut kelkasta. Mitä enemmän hääpukuja katselin, koin sen puvun jotenkin liian tavallisena. En tarkoita, että hääpuvun pitäisi olla jotain äärimmäisen erikoista ja spektaakkelimaista ollakseen upea kantajansa päällä, mutta olen nyt kehittänyt mielikuvan ns. peruspuvuista. Ajattelen, että puvun pitäisi olla sellainen, että vieras muistaa siitä edes jotain seuraavanakin päivänä, eikä vaan, että "joo, semmonen basic hääpukuhan sillä oli". Todellisuudessahan ketään ei tietenkään ihan niin paljon kiinnosta minun pukuni kuin minua itseäni, mutta valkoinen, perinteinen pitsipuku on nyt joka tapauksessa pois laskuista. Haluan puvussa olevan joku pieni juju.

Niinattaren pukuloistoa

Mutta se Niinatar ja toinen yritys. Nyt tiesin siis jo tarkemmin, millaista haen, eikä mallia tarvinnut enää arpoa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla myös isohelmaisia pukuja ihan vain todetakseni, että hellllll no. Upeita, mutta ei minun harteikkaassa varressani. Ensimmäisen sovituskerran toinen suosikki piti edelleen pintansa. Siskoni ei pitänyt kyseisestä puvusta kuvissa, joita ensimmäisen sovituksen jälkeen lähetin, mutta livenä se puku oli siskoni suosikki. Toki se on tietenkin vähän paskempi homma, jos morsiamen hääpuku näyttää kaikissa hääpäivän kuvissa ihan perseestä revityltä.... 😆 Niinattaresta löytyi myös toinen hyvä vaihtoehto tämän kiistellyn suosikin rinnalle. Otimme varulta minusta jo mitat, jos päädyn jompaan kumpaan näistä vasta Oulun päässä, jotta voisin kuitenkin vain soittamalla hoitaa tilauksen. Niinatar on tähänastisen kokemukseni perusteella se the place to be. Älyttömän laaja valikoima sekä todella mukava ja palvelualtis henkilökunta. Tilat ovat ehkä hieman ahtaahkot, mutta halutessaan sieltä voi varata puolentoista tunnin ajaksi maksullisen loungen (35 e lauantaisin, 25 e arkisin), johon sisältyy jotain herkkuja rauhallisemman ja tilavamman sovitustilanteen kylkeen. Minä tyydyin ihan tavalliseen sovitusaikaan, jonka jälkeen menimme siskoni kämpille syömään gluteenitonta makaroonilaatikkoa.

Upeita nuo laahukset näissä muhkeahelmaisissa, mutta no, no, no... ☝

Perjantain saldona oli siis kolme erittäin potentiaalista pukua, joista se yksi, jo aiemmalta sovituskerralta tuttu Niinattaren puku, kiilasi ainakin minun mielessäni hieman muita korkeammalle. Sovitukset jatkuivat lauantaina ja sunnuntaina, mutta niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Täytyy tähän loppuun jälleen kerran todeta, kuinka paska blogisti sitä onkaan. En koskaan muista ottaa niitä kuvia! Toki pikaisesti näpsittyjä sovituskuvia on puhelin täynnä, mutta ei mitään kauniita lähikuvia pukuliikkeen kristallikruunusta tai jonkun puvun kauniisti kimaltavasta yksityiskohdasta....

Tässä mun sovitusnaama. Sovituspuvut ovat lähes poikkeuksetta koon liian pieniä, mutta aika näppärästi ne myyjät saivat minut pukuihin sullottua. 




Kerrohan omia kokemuksiasi näistä liikkeistä. Risut ja ruusut ovat äärimmäisen arvokasta informaatiota morsmaikuille, jotka vasta suunnittelevat liikkeisiin jalkautumista. 

Palataan! 


Kahden lihavan, ruman ja töykeän matkakertomus Kap Verdeltä

Moooi!

Tiivistelmä: Kap Verde oli ihan ok.

Hengissä edelleen, vaikka ei ole pihaustakaan kuulunut taas hetkeen. Tässä välissä on kerennyt tapahtua vaikka mitä. Olemme kartoittaneet valokuvaajia, mutta valintaa emme luonnollisestikaan  jahkailijoina ole saaneet tehtyä. Minä kävin ensimmäisessä kunnollisessa hääpukusovituksessa Niinattaressa, mutta en vielä sanonut yes to the dress, vaikka yksi aika potentiaalinen löytyikin. Pyrähdin myös yhden parhaan ystäväni, joka on samalla bestmanini, kanssa Kap Verdellä syysloman vietossa. Matkan kanssahan oli kauheaa hässäkkää, kun lennot olivat Thomas Cook Airlinesin, jonka emoyhtiö meni nurin syyskuussa noin puolitoista minuuttia sen jälkeen, kun olimme varanneet matkan. Minä pessimistinä olin aivan vakuuttunut, että meidän matkamme peruuntuu, ja ystäväni taas positiivisella mielellä uskoi parasta loppuun asti. Minähän tässä kuitenkin voitin, kun matkalle pääsy oli lopulta minulle sitten iloinen yllätys, kun matkakumppanini oli puolestaan koko ajan "tiennyt" lähtevänsä reissuun. Että jos haluat ekstrailoa elämääsi, muista negistellä ja rypeä  pessimistisissä skenaarioissa tarpeeksi!
Kap Verden kaunis ja monimuotoinen luonto bussin ikkunasta kuvattuna
Kap Verdellä ei oikeastaan voi tehdä mitään, eikä siellä ole mitään nähtävää. Se oli siis täydellinen matkakohde meille, jotka halusimme päästä aurinkoon, syödä hyvää ruokaa ja olla koko ajan seitinohuessa. Olimme Salin saarella Santa Marian kylässä, jossa oli yksi alle kilometrin pituinen rantabulevardi, jonka varrella ravintolat ja muutamat kaupat olivat. Sen ulkopuolella oli sitten sellaista vähän surkeaa hökkelimeininkiä. Kokonaisuudessaan kylä oli todella pieni, eikä sitä onneksemme oltu ympätty ihan täyteen meitä turisteja ja paikallista menoa näki ihan mukavasti.



Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, "No stress!" onkin kuulemma Kap Verden jonkinlainen kansallismotto. Sitä ne siellä koko ajan huuteli, mikä ei tietenkään istu ollenkaan suomalaisen suorittajan ajatusmaailmaan. Krääsäkauppoja oli aika paljon ja niiden nurkilla luonnollisesti lobbaajia, mutta aika hyvin selvisi, kun ystävällisesti vain vastasi, että kiitti, mutta ei kiitti. Perään ei kuulunut mitään paikallisen kielistä vittuilua, vaan vilpittömän kuuloinen "Maybe later!". Inhoan aggressiivista myyntiä, eikä minua todellakaan saa ostamaan mitään, mikäli en sitä itse halua. Matkakumppanini onkin sitten se toinen ääripää. Häntä ei voinut päästää yksin edes lähikauppaan, kun lobbaajat saivat hänet heti raahattua kojuillensa tekemään hutiostoksia. Siellä se sitten mietti, että tarvitseekohan kaksi vai kolme afrikkalaista puuveistosta...... Hän tosiaan halusi oikeasti sellaisen patsaan, joten lopulta minun piti hänen edunvalvojanaan lähteä basaariin mukaan hieromaan kauppoja, kun olin kuunnellut hänen aiempaa kaupankäyntiään; "This is 75 euros just for you my friend, just today." "Oh really! TAKE MY MONEY!!!!!!"................. 30 euroa hän sitten lopulta maksoi siitä myyjän omin pikkukätösin nakuttelemasta puupatsaasta. Anna minun kaikki kestää, mutta parempihan tuollaisten ostelu tietenkin on, kuin esimerkiksi kovien huumeiden.

Hintataso ei ollut mitenkään erityisen alhainen. Ravintolassa sai annoksen ihanaa, tuoretta päivän kalaa 7-11 eurolla ja niitä me siellä lähinnä söimmekin. Suosituksen voisin antaa Sabores e Livros -ravintolalle, jossa päivän kala paistettujen juuresten kanssa maksoi muistaakseni 8e. Puoli karahvia (0,5 l) viiniä oli 4,5 e ja täysi karahvi 9,5 e, eli aika edullinen sekin. Onneksi on muuten keksitty "talon viini" -käsite, niin ei tarvitse ääneen suoraan sanoa, että halvinta, kiitos. Hintatasosta muuten meillä ei ole juuri kokemusta minkään järkevien asioiden osalta. Litran vesipullo oli noin euron, pullo paikallista olutta oli 3,5 e ja sellainen säälittävä pienehkö Lay's-sipsipussi myös 3,5 e, mikä oli kyllä ryöstöhinta, mutta sipsit nyt vaan ovat välttämättömyys lomalla. Olut hotellimme ravintolassa maksoi kuun asennosta riippuen 3-5 euroa. Logiikkaa hinnanvaihteluun emme kerenneet selvittää vierailumme aikana, ehkä kahdessa viikossa olisi päässyt paremmin kärryille. Toki meininki oli aika sinne päin koko saarella, että ehkä esimerkiksi ravintolan kiinteitä hintoja ei koettu tarpeellisiksi.

Ehdottomasti paskinta koko lomalla oli kulkukoirat. Ne olivat kuitenkin iloisia ja ihan hyväkuntoisia, joten tuskin niitä mitenkään huonosti kohdellaan, mutta silti. Tehdään sellainen sopimus, että aina, kun menet lomalle, ostat koiranruokaa ja ruokit ja juotat hotellisi ympäristön koirat koko lomasi ajan. Kulkukoiria tulee aina olemaan tuollaisissa paikoissa, joten ihan hyvin voimme tehdä niiden elämästä edes hieman parempaa.  

Majoituimme todella kivassa Porto Antigo -huoneistohotellissa. Sellainen iso ja sokkeloinen resortti, jossa on paljon samannäköisiä huoneistoja kahdessa kerroksessa. Viimeisenä iltana taisimme ensiyrittämällä päästä kämppäämme. Meillä olisi toki ollut oma keittiö, mutta kauha kun ei pysy oikein kummankaan kädessä, otimme suosiolla aamupalan. Se oli ihan kohtalainen sisältäen perusjutut, joita mannermaisessa aamupalassa yleensä on, ei tietenkään Suomen hotellien tasoa, mutta aivan tyytyväisiä olimme. Erityispisteet maukkaista omeleteista ja lätyistä, joita kokki paistoi aamiaisen ajan. Minä olen sillä tavalla yksinkertainen ihminen, että loman ensimmäisenä päivänä kartoitan aamupalan tarjonnan ja syön sitten joka aamu sen saman, hyväksi todetun setin. Pasmathan siinä meinasi mennä sekaisin, kun yhtenä aamuna ei sitten ollutkaan nakkeja tarjolla...

Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme joka aamulle kupongin, jolla aamiaissaliin pääsi sisään. Joka aamu me tietenkin unohdimme ottaa sen mukaan, sitten haahuilimme hetken etsien oikeaa tietä huoneistoomme ja sitten taas toisen hetken etsien tietä takaisin aamiaissaliin. Sellaisen mukavan yhteisen aamusession kehitimme. Hotellissa olisi ollut myös puolihoito tarjolla, mutta henkilökohtaisesti en sellaisesta välitä, vaan haluan kokeilla eri ravintoloita, vaikka sen aamiaisen suhteen olenkin pakkomielteisen rutinoitunut. Lisäksi minun olisi sitten pakko syödä sitä etukäteen maksettua ruokaa, vaikka se olisi ihan paskaa, koska rahaahan ei laiteta haaskuuseen!

Olin lukenut etukäteen, että saarella tuulee niin, että tukka lähtee, mutta me emme kärsineet siitä laisinkaan. Koko ajan oli niin hirvittävän kuuma, että tuulenpuuskat olivat ainoastaan tervetulleita. Ruskettumaankaan ei päässyt siinä määrin kuin yleensä, kun paahteessa makaaminen oli kerta kaikkiaan sietämätöntä suurimman osan ajasta. Me lilluimmekin vähän väliä altaassa kaulaa myöten, joten rusketupa siitä sitten muualta kuin kaksarista, joihin veden heijastamisen takia suuntautuu ekstrapaljon auringonsäteitä. Oikeasti korkeat suojakertoimet olivat myös välttämättömät. Minäkin, joka en oikeastaan pala ja rusketun helposti, käytin koko ajan SPF 30 tähän valtavan isoon vartalooni ja SPF 50 kasvoihin. Matkakumppanillani oli sama setti, mutta silti hän paloi pahasti olkapäistä. En voi tarpeeksi painottaa, että muistakaa, hyvät ihmiset, suojautua siltä auringolta! Jos on taipuvainen yhtään herkemmin palamaan, noilla leveysasteilla paita on varmasti tarpeen keskipäivän paahteessa.

Kyllähän tuolla makoilee ennemmin kuin selkäänsä ottaa

Matkakumppanini on aivan maaninen korttifani ja minun vanhempanikin, jotka ovat kaksi kertaa tavanneet hänet, lähettävät hänelle aina kortin matkoiltaan. Allekirjoittavat sen joka kerta "jälleennäkemisen toivossa" kuin jonkun suruadressin. 😂 Korttihullun kanssa matkatessa yksi ilta luonnollisesti meni kortteja kirjoitellessa ja keksien niihin "vitsikkäitä" Kap Verde -haikuja. Yksi meni näin:
Tääl myö oomma
kaks lihavaa ja rumaa
seksilomaillen

Emme me missään nimessä siis oikeasti seksilomailleet, mutta sitä vitsiä viljeltiin heti alusta lähtien, kun varasimme yhteisen matkan. Ystäväni on siis on umpihomo, joten mielenkiinnon kohteemme kyllä tavallaan kohtaavat, mutta eivät siinä mielessä meidän kahden välillä. Altaalla löhötessä ja muita lomailijoita tarkkailessa saimmekin huomata, kuinka erilainen miesmaku keski-ikäisellä naisihmisellä ja nuorella homomiehellä voikaan olla ottaen huomioon, että me molemmat käymme kuitenkin  kuumana samaan mieheen, eli minun sulhaseeni. Tuosta muiden lomailijoiden tarkkailusta muuten, minähän olen aika utelias tarkkaavainen luonne ja aina loppulomasta oikeastaan tunnen kaikki hotellini asukkaat ja tiedän eri seurueiden perhesuhteet, vaikka en ole vaihtanut kenenkään kanssa sanaakaan. Pystyinkin siten aina kertomaan ystävälleni, kuka hänen bongaamistaan komeista miehistä oli sinkku, kuka isä ja kuka matkusti vaimonsa, kuka kavereidensa kanssa. Että mielestäni ihan hyödyllinen taito tuokin!

Meillä oli kaiken kaikkiaan todella mukava loma. Samanlainen huumorintaju on kyllä lahja ja nauroimme useat kerrat vedet silmissä yhteisille vitseillemme. Ihan täyttä lepoahan tuo loma ei kuitenkaan ollut, olimme nimittäin tulostaneet noin 18 kg luentoprujuja mukaan, kun siinä rannallahan on tosi kätsy lukea tenttiin aurinkoa ottaessa... No, kyllä me ainakin niitä paperinippuja raahailtiin joka päivä paikasta toiseen mukanamme, mutta ei tuota nyt ihan puhtaaksi lukulomaksi voi kutsua... Lisäksi olimme ison osan ajasta hiprakassa, että eihän silloin edes kannata lukea, kun ei niitä seuraavana päivänä enää muista!

Lihavat, rumat ja töykeät -kokoonpanon debyyttisingen kansi

Kotireissu taittui rattoisasti kahdeksan tunnin yölennolla, tunnin odottelulla Helsinki-Vantaalla, mistä pyrähdimme vielä aamulennolla Ouluun ja suoraan kentältä pakollisille luennoille. Että ei meitä tehottomiksi voi moittia, kyllä me ajankäytön hyödyn maksimoinnin handlaamme!

Lomalta paluun jälkeen olen kerennyt kiertää suurin piirtein kaikki pääkaupunkiseudun hääpukuliikkeet löytämättä kuitenkaan pukua sekä tehnyt elämäni kalleimman hutiostoksen sormuskaupoilla, mutta niistä lisää myöhemmin. Palataan astioille!

maanantai 14. lokakuuta 2019

Meillä on bändi!!!

Tiivistelmä: Lue otsikko.

Moi!

Meidän hääsuunnittelumme ottivat ison harppauksen, kun vihdoin saimme lyötyä lukkoon edes jotain. Olemme kauheita jahkailijoita molemmat, joten jokainen tehty päätös on juhlimisen arvoinen juttu. Me muuten olemmekin todella taitavia kippistämään asioille. Ai, tentti läpi, kippis! Ihana kesäilta, kippis! Kohta on joulu, kippis! Vau, miten puhtaaksi sain tämän paistinpannun pohjan, kippis! Lomaan enää 43 päivää, kippis ehdottomasti! Bändi buukattu vihdoin, SUPERKIPPIS!

Emme lopulta päätyneetkään siihen meidän alkuperäiseen ykkössuokkariin, vaan oikeastaan toiseen yhtä hyvään vaihtoehtoon, Rubiinin kuutioon Jyväskylästä. Edellisessä bändiruikutuspostauksessa kyseinen bändi oli se "Bändi 2". 

Ainoa syy, miksi tätä kokoonpanoa ei valittu heti, oli se, että sen ykkössuokkarimme biisilistalla oli neljä (4) hyvää biisiä enemmän kuin heillä. 😂 Hintaero oli kuitenkin 400 e (eli esim. Sulhiksen puvun verran), joten oli tottakai järkevintä kääntyä tähän hieman edullisempaan, mutta kuitenkin yhtä lahjakkaaseen sakkiin. Alla oleva pätkä heidän keikaltaan antaa hieman osviittaa. Todella taitava laulaja ja sellainen reippaan oloinen. Ilmeisesti arvotan ihmisiä kuten entisaikainen keskikoulun opettaja, kun minusta nimenomaan reippaus on kauhean tavoiteltava piirre ihmisessä. 😁 No, mutta kattokeepa ite.


Bändin yhteyshenkilönä on toiminut juuri tämä reipas naissolisti, hän on ollut todella miellyttävä ja avulias koko jahkailumme ajan. Kärsivällisesti vastaili kysymyksiimme, eikä kertaakaan esimerkiksi käskenyt painua helvettiin tai tekemään päätöksiä nopeampaa. Kertoi myös, että neljä biisitoivettamme ovat toteutettavissa ja aikoivat ottaa 60- ja 70-lukulaisen musiikkimakumme huomioon, kun valitsevat uusia kappaleita repertuaariinsa keväällä. 

Kun tässä nyt vauhtiin päästiin, heti seuraavaksi valitsemme sen kuvaajan! Eli voitte odottaa päätöstämme tehdyksi noin puolen vuoden kuluessa.......... 😏 Pukuasiaakin olen jo ajatuksen tasolla laittanut eteenpäin. Lähden marraskuun alussa Helsinkiin koulutusmatkalle (eli pyörähdän messuilla muutamilla luennoilla ja muun ajan lipitän yhden kaasoni nurkissa viiniä) ja tähän reissuun yhdistän pari sovituskeikkaa morsiusliikkeissä. Katselen myös koko ajan aktiivisesti hääkirppiksiä sekä Tori.fi:tä, josko saisin sovittua myös muutaman kotisovituksen yksityishenkilöiden kanssa. 

Nyt kuitenkin kulttuurin pariin, Love Island alkaa!  

Hei ja kerro ihmeessä kokemuksesi, jos meidän hääbändimme on tuttu! 

maanantai 7. lokakuuta 2019

Ensimmäiset koristehankinnat ja pari sometilivinkkiä

Moi!

Minähän päätin hääsuunnittelujen alkaessa, että mitään hääkoristeita en kyllä ala sitten hamstraamaan, että mahdollisimman simppelillä ilmeellä mennään. Vähitellen kuitenkin ahdistuin siitä, että niitä koristeita ei ole vielä yhtään ostettuna ja HÄÄT OVAT IHAN NURKAN TAKANA... Seurailen monia kivoja hääaiheisia instoja sekä blogeja ja niissä törmää usein ihaniin ja luoviin ideoihin, joista itsekin innostuu aivan uudella tavalla. Erityisesti Hashtag Häät -tilillä käsitellään erilaisia häätrendejä ja sieltä olen nähnyt monet inspiroivat postaukset koristeluista ja jopa kukista, jotka eivät minua aluksi kiinnostaneet yhtään. Nyt kuitenkin päälinjaus koristeluiden suhteen tulee varmastikin olemaan nimenomaan niissä kukissa, ja kas vain, olen taas kehittänyt yhden uuden rahareiän häiden suhteen, kiitos ko. tilin (manipuloivien) postausten... 😂

Juhlakukat.fi:n instaa onkin tullut nyt seurailtua asian tiimoilta entistä tiiviimmin. Sen tarkemmin en ole vielä kukkien tilaamisen käytönnön toteutukseen perehtynyt, mutta Juhlakukat.fi toimittaa kukkia ympäri Suomea "edulliseen kukkakauppiashintaan". Tällainen ns. tukkuvaihtoehto kiinnostaa kovasti, mutta toisaalta ajattelimme myös paikallisen kukkakauppiaan käyttämistä. No, tätä kerkeää vielä miettiä. 

Alunperin ajatus koristeiden minimoinnin taustalla oli se, ettei kenenkään tarvitsisi mitään silppua levitellä yötä myöten juhlapaikalla ja ennen kaikkea sitten siivoilla sitä pois "juhlien jälkitunnelmissa" seuraavana aamuna. Olen kuitenkin itse henkeen ja vereen DIY-ihminen ja vähän jopa jo houkuttelisi viherköynnösten paskartelu ihan itse. Tämä hullu(?) päähänpisto olisi varmasti taloudellisin ja muutenkin järkevin toteuttaa käyttämällä juurikin näitä tukkukukkia. Toisaalta taas hirvittää, että hääaamu menee kauheaksi kiireessä suhaamiseksi kukkia asetellessa kaiken muun tekemisen lisäksi. Mikä olisi vaivattomin ratkaisu pöydillä rehottavien runsaiden viherköynnösten toteuttamiseen heinäkuussa? Tässä tämä minun kukkaideani alkaa vähän tökkiä, kun en ole yhtään kukkaihminen, enkä siten tiedä niistä MITÄÄN. Meillä ei ole kotonakaan viherkasveja lukuun ottamatta Sulhiksen mukanaan tuomaa peukalon kokoista kaktusta, joka aina törkätään keittiössä jonnekin hyllyn reunalle pois tieltä. Tuo kuiva käppyrä on kulkenut Sulhiksen mukana 10 vuotta, että eihän sitä kyllä raaski roskiinkaan laittaa. Ilmeisesti kaktuksia ei tarvitse kastella KOSKAAN, koska minä en ole sitä kertaakaan kastellut, eikä Sulhiskaan muista tehneensä sitä ikinä. Tai saattaahan tuo olla kuollutkin, vaikea sanoa tällä tietämyksellä. 


No ok, kyllä tuo aika kuolleelta näyttää...

Enempää asiaan perehtymättä olen ihastellut erilaisia köynnöksiä eucalyptuksesta, muratista ja ruskuksesta tehtyinä. Se on toki sitten eri juttu, minkälainen saatavuus näillä kasveilla on heinäkuussa, miten ne kestävät ja ennen kaikkea, paljonko maksavat. Eucalyptusta olen kyllä nähnyt käytettävän paljon kattauksissa koristeena, mutta onko niissä niin voimakas tuoksu, että hajuherkät ovat siellä sitten pöytien alla taju kankaalla? Olisiko kokemuksia? 

Mutta se ensimmäinen koristehankinta! Seuraan myös maalaishaat2020-tiliä, jonka pitäjä on aivan mestari kirppisbongailija! Hän esittelee tilillään juuri niitä löytöjään ja muutenkin postailee omia hääsuunnitelmiaan upeiden inspiskuvien saattelemana. Hän on tehnyt niin monet upeat löydöt hääkirppareilta ja Kontista, että myös meikämandoliini on innostunut katselemaan tarjontaa. Solminkin vastikään ensimmäiset hääkauppani erään viime kesän morsiamen kanssa satsista messinkisiä kynttilänjalkoja. 


Messinkinen kynttilänjalka poikineen
Juhlapaikallamme on toinen lähes samanlainen satsi, joten kynttilöitä ainakin riittää. Tämä oli toinen juttu, joka ei normaalisti kiinnosta minua laisinkaan. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, etten koskaa polta kynttilöitä kotona huvin vuoksi, enkä ole yhtään sellainen tunnelmafiilistelijä, vaikka haluaisin kyllä. Edelleen kuitenkin mietin, ovatko kynttilät ihan ääliömäisiä keskellä valoisinta kesää? Näin kuvan juhlapaikaltamme eräistä kesähäistä, joiden kattauksissa oli käytetty kynttilöitä ja se kyllä näytti tosi kauniilta, mutta jotenkin kuitenkin yhdistän kynttilät enemmän syksyyn ja talveen. Varmaankin siksi, että kuulemani mukaan kunnon vaimoihmisten kotona varma syksyn merkki on, kun alkaa se jokailtainen kynttilätunnelmointi. Pitää kyllä alkaa petraamaan näiden vaimoiluasioiden suhteen... 

Näiden tyylien jonkinlainen välimuoto olisi  I H A N A! (Kuvat: Unsplash)
Tiivistelmä: Hääkoristeiden kulmakiviksi on nyt muotoutunut messinkisten kynttilänjalkojen, runsaiden, vihreiden kasviasioiden sekä valkoisten liinojen pyhä kolminaisuus. Tätä tyyliä olen jo pitempään pyöritellyt ja nyt se sitten on sinetöity ensimmäisen kirppislöytöni myötä. Aamen!

Onko sinulla suunnitelmissa askarrella itse pöytäkukkahässäköitä? Tai onko joku jo kenties suorittanut (onnistuneesti) tämän rastin?

tiistai 1. lokakuuta 2019

Bändiasian loputonta vatvomista

Tiivistelmä: Bändiasia etenee todella hitaasti ja äärimmäisen epävarmasti.

Terppa!
Luojan kiitos, välillä on tenttejä, joihin valmistautumista välttelen äärimmäisen tehokkaasti ja silloin saankin aina hyvin hääasioita eteenpäin. Tulevan perjantain tentin ansiosta sain vihdoin tehtyä muutamat excelit meille sopivimmista bändiehdokkaista, ja tässä pientä yhteenvetoa. Kaikilta olemme pyytäneet tarjouksen 3 x 45 min musisointiin.

Bändi 1:
- 1400 e
- neljä toivetta
- 14 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- nopea vastaus selkeän tarjouksen kera
- taitava laulaja, mutta jotenkin vähän hissukka

Bändi 2:
- 1600 e
- neljä toivetta
- 22 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- helppoa viestinvaihtoa, todella mukava ja avulias yhteyshenkilö
- ihana ja energinen naissolisti, mutta ei lahjakkain ehdokkaistamme

Bändi 3:
- 1550 e
- neljä toivetta
- 16 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- ehkä jotenkin liian rauhallinen tyyli meidän makuun

Bändi 4:
- 2000 e (APUA, HERRANJUMALA!!)
- neljä toivetta
- 26 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- todella lahjakas ja energinen naissolisti
- mukava yhteyshenkilö, joka kärsivällisesti ja ystävällisesti vastaa jokaiseen kysymykseeni

Luonnollisesti ykkössuosikkimme on tuo kallein. Tottakai..... 😒 Sulhanen bongasi kyseisen bändin jo aiemmin, mutta hylkäsimme sen (hetkeksi) korkean hinnan vuoksi. Tottakai siitä sitten tuli pakkomielle ja bändi pääsi takaisin kisaan mukaan.

Haluamme ehdottomasti sellaisen reippaan ja rempseän naissolistin. Ei mitään herkkää tulkitsijaa, joka kuiskaillen ammentaa sisintään, vaan sellainen energinen (ja tokkiisa taitava) esiintyjä, joka saa omalla lavapresenssillään nostatettua juhlatunnelmaa. Tällä viimeisellä bändillä on hyvä fiilis näytepätkissään ja esiintyminen on kaikin puolin luontevaa koko sakilla. Sellainen vaivaantunut, muka rento hytkyminen on sietämätöntä! Heidän biisilistallaan oli todella paljon meidän lempparibiisejämme, jopa meidän biisimme, Ain't no mountain high enough. Onko se joku merkki? Eikö se vähän ole? Muutenkin biisilista oli meidän tyylisemme, eikä inhokkibiisejä juurikaan löytynyt. Mutta tuo hinta........... On aika reipas korotus venyttää bändibudjettia reilu 30 % alkuperäisestä. MUTTA toisaalta bändiin olemme halunneet alusta asti panostaa, emme vain tajunneet, kuinka paljon ne maksavat. 😂 Me nyt ensisijaisesti haluamme hyvät bileet kavereille, joten bändi on siinä yhtälössä aika merkittävässä asemassa. Huomaatte varmaan, että olemme jo tehneet päätöksen syvällä sisällämme, mutta tarvitsemme jonkinlaisen julkisen hyväksynnän tälle kauhealle rahan syytämiselle. Minä kyllä katselin eilen käytettyjä hääpukuja tositarkoituksella, joten siinähän säästyisi rahaa......

Anna vertaistukea ja kerro bändivalinnastanne erityisesti siinä tapauksessa, että se oli vielä kalliimpi kuin meidän ykkössuosikkimme.

Ps. Tjäreborg ei näköjään kaatunutkaan ja matkavarauksemme on siten edelleen voimassa. Mutta eipä nyt intoilla vielä liikaa. Annan itseni tuntea ensimmäisen lämpimän ajatuksen vasta, kun istun koneessa se naurettavan ylihintainen viinilasillinen kourassani.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Elonmerkkejä, bändiasiaa ja yleistä kiukuttelua

Tiivistelmä: En ole taaskaan tehnyt mitään häiden eteen.............

Moikkuli!

Anteeksi, olen kyllä äärimmäisen paska blogisti, kun en koskaan muista blogata! On ollut niin tiukkaa koulun kanssa, perjantaina nimittäin oli iso tentti, johon suunnittelin lukemisen aloittamista monta viikkoa aamusta iltaan! Kun sain vihdoin siirryttyä lukemisessa ajatuksen tasolta käytäntöön, ne jäljellä olevat kolme päivää venyivätkin sitten aika pitkikis. Viimeinen yö ennen tenttiä meni jälleen all-nighteriksi, eli luin aamuun asti ja haahuilin sitten laskuhumalan tapaisessa horteessa tenttisaliin. Jotenkin tavallaan nautin noista tenttiä edeltävistä "yövuoroista", siinä saa sellaisen tyydytystä tuottavan draivin päälle. Ja kuinka ihanaa on, kun se tentti on sitten vihdoin ohi! Mutta joo, voisihan se olla myös ihan järkevää lukea vaikka viikko muutama tunti iltaisin ja nukkua kuten normaalit ihmiset....

Se niistä selityksistä. Häähommista minulla ei tosin ole juuri kerrottavaa, ne eivät ole oikeastaan edenneet. Viimeksi tuskailin valokuvaajan hankkimisesta. Aikamoinen ylläri, mutta emme ole saaneet asiaaa yhtään eteenpäin. 😅 Bändiasiaa sen sijaan olemme hieman edistäneet. Laitoin Facebookin "Bändit häihin" -sivustolle ilmoituksen, johon sainkin vastauksia ihan sopivasti. Niistä karsimme muutaman ehdokkaan, joiden biisilistoja piti käydä läpi viime viikonloppuna, mutta minulla meni nuo pari päivää siinä tentinjälkeisessä hurmoksessa, että se vähän jäi...

(Unsplash)

Yksi tosi hyvä ehdokas on, jonka biisilista oli melkein kokonaan meidän makuumme, ja lisäksi saa pyytää neljä toivebiisiä listan ulkopuolelta. Bändi on hieman kauempaa, joten matkoineen ja majoituksineen hinnaksi määräytyy n. 2000e, mikä on 500e enemmän kuin olimme alunperin budjetoineet. Tosin tämäkin budjetointi perustuu niihin muutaman vuoden takaisiin kaasokokemuksiini, joten hinnat ovat voineet hyvinkin yleisesti nousta. Sulhis oli kyllä sitä mieltä, että voimme kyllä laittaa muutaman satkun lisää, jos kaikin puolin mieluinen bändi löytyy. Olisihan se tietenkin järkevämpää ottaa bändi näiltä huudeilta, ettei tulisi ihan turhaan satojen kilometrien autoilua... 

Yllätyksenä tosin tuli bändien kanssa ajatuksia vaihdeltaessa, että asiakas ei saa valkkailla listalta kaikkia suosikkejaan soitettavaksi. Ajattelin, että tottakai bändi voi soittaa repertuaaristaan ihan mitä asiakas vain haluaa, mutta ilmeisesti on tapana kertoa suosikkejaan (ja inhokkejaan) biisilistalta ja he sen mukaan haistelevat sopivan tyylin ja kokoavat setit. En kehdannut keneltäkään kysyä, että mitä heleä tämä on, mutta kertoisiko joku viisaampi lukija? Jos bändi osaa listansa biisit, niin mikseivät soita niistä, mitä vain asiakas tahtoo? Ymmärrän, että pitää tietenkin miettiä, mikä biisi laitetaan  mihinkin settiin ja miten aika riittää, järjestää nuotit, mutta silti... Tuossa työssä on varmasti jotain isompaa, jota kaltaiseni amatööri ei nyt hoksaa. Uskon kyllä, että bändi tietää paremmin, miten setit kannattaa koota, ja mikä uppoaa porukkaan, mutta kai bändit lähtökohtaisesti valitsevat listoilleen biisejä, joiden uskovat toimivan keikoilla...? 

Uskon kuitenkin, että pääsemme tulevan bändimme kanssa yhteisymmärrykseen. Siihen 3 x 45 min -keikkaan mahtuu kuitenkin aika monta biisiä, joten bändi varmasti ihan mielelläänkin soittaa ainakin ne meidän EHDOTTOMAT suosikkimme heidän listaltaan. Ja pakko sanoa, että enpä ole koskaan törmännyt juhlissa sellaiseen bändiin, joka ei olisi minua  ja Sulhista houkutellut tanssimaan. Että bändi saa kyllä olla aivan sysipaska, jos ihmiset eivät juhlissa fiilistele yhtään mukana. Meidän ehdokkaamme vaikuttivat kaikki superlahjakkailta ja hyviltä esiintyjiltä, mikä ei kyllä ainakaan helpota valinnan tekoa... 

(Unsplash)
Yksi murheenkryyni on lisäksi meidän häätanssimme ja sen jälkeen tulevat tanssit. Otetaanko valssi vai joku muu? Tuleeko meidän tanssimme jälkeen vanhempien tanssi ja sen jälkeen appivanhempien? Olisiko vain helpoin ottaa meidän häätanssimme, jonka jälkeen kaikki saavat tulla vapaasti  tanssilattialle. Jos jättäisi valssit ja muut paritanssit kokonaan pois? Vai pitäisikö edes yksi perinteisempi tanssi ottaa ensitanssin jälkeen setiä ja tätejämme ajatellen... Miten te teette tai olette tehneet? Kaikki keskustelupalstat antaa minulle ihan valtavasti, kun olen juuri tälläinen jahkailija. Saan ihanaa mielenrauhaa lukiessani muiden kokemuksia ja fiiliksiä sillä hetkellä minua järjettömästi stressaavasta asiasta. Samaa kanssakäymistä kävisin mielelläni myös teidän lukijoiden kanssa.

Tällä hetkellä muuten stressaa Thomas Cookin konkurssi. Voisin tehdä itsestäni memen; "En yleenesä osta pakettimatkoja, mutta kun ostan, matkanjärjestäjä menee konkurssiin."........... 😄 Ostimme tosiaan kaverini kanssa hetken mielijohteesta matkat Kap Verdelle syyslomalle Tjäreborgilta, joka on Thomas Cookin tytäryhtiö ja käyttää TC Airlinesia. Kohta varauksen (ja maksun jälkeeen) luin netistä Thomas Cookin taloudellisista vaikeuksista. Onneksi olen kovan luokan pessimisti realisti ja tappelin Tjäreborgin kanssa välittömästi maksutapamme muuttamisesta. Olin nimittäin typeryyksissäni maksanut debitillä. Luottokortilla maksaessa konkurssitilanteessa rahansa saa aika nopsaa takaisin. Nykyisin tosin matkanjärjestäjät maksavat eräänlaista vakuutta, jolla sitten konkurssitilanteessa rahoitetaan maksujen palautukset ja kotiinlennätykset jne, mutta siinä prosessissa voi mennä k a u a n. No, saimme vihdoin viime viikolla venkslattua maksujamme siten, että maksu on nyt suoritettu luoton puolelta. 

Olen jo monta päivää ollut varma, että loppu tulee, ja olenkin jo katsellut valmiiksi uutta matkaa. Nyt kun Tjäreborg myöntäisi jo, että sama paska heillä on housuissaan, ja peruisi matkamme, jotta uskallamme varata uuden. Sehän se olisikin, jos varaisimme jo uuden, ja tapahtuisikin ihme, ja  Tjäreborg saisi tekohengitystä vielä meidän matkamme ajaksi. Mutta epäilen. Aivan järkyttävän huonoa tiedottamista kyllä Tjäreborgilta. Vielä eilen vakuuttelivat ihmisille, että Cookin tilanne ei vaikuta mihinkään, kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy (,mitä minä en luonnollisesti patologisena negistelijänä enää uskonut, joten jotain iloa siitäkin luonteenpiirteestä), ja sitten tänä aamuna ihmisille on lentokentällä 5 min ennen boardingia ilmoitettu, että menkää kotiin. Ymmärrän, että yhtiö yrittää loppuun asti tehdä kaikkensa välttääkseen konkurssin, mutta olisi kai sitä voinut nyt asiakkaille ilmoittaa rehdisti, että paska varmaan lentää meidänkin tuulettimeen, jos emoyhtiö kaatuu. Kaiken huippu, että tänä aamuna pystyi vielä ostamaan matkoja Thomas Cookin lennoille ja hotelleihin Tjäreborgin nettikaupasta... Ärsyttää tämä toimintapa kaikin puolin. Toivottavasti Tjäreborg ei kuitenkaan ihan vielä kaadu, että voin tämän oman matkani jälkeen boikotoida heitä oikein olan takaa. 😃

Aivan paska maanantai täällä. Toivottavasti teillä on ollut parempi. 👍 

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...