Viimeisen sinkkuyön suunnitelmia

Tiivistelmä: Mihinä sitä päänsä kallistaas häitä ereltävänä ehtoona? 

Häihin kuuluu kauheasti vanhoja perinteitä ja uskomuksia, osa niistä vaivaannuttavampia kuin toiset. Yksi mukava perinne minusta on kuitenkin morsiusparin erillään viettämä yö ennen häitä. Tai no, ei tuo varmaan kauhean vanha perinne ole, kun eihän siitä ole kauaakaan, kun susiparina avoliittoilu oli ihan no-no-no Suomessakin ja morsiusparit viettivät yönsä muutenkin erillään. No, se on kuitenkin ainakin 20 vuotta vanha perinne täällä meillä ja aiomme sen ehdottomasti toteuttaa. Ei sen takia, että olisimme taikauskoisia ja pelkäisimme sitä huonoa onnea, jota mahdollisesti seuraa, kun sulhanen näkee morsmaikun jonkun täysin randomilla määritellyn aikaikkunan sisällä. Syynä on ennemminkin se, kuinka mukavaa se vain on yökyläillä parhaiden ystävien kanssa, laitella vähän kasvonaamioita, juoda lasi (tai kaksi) skumppaa ja yleisesti fiilistellä tulevaa pääpäivää. Minun tapauksessani se tosin tulee varmasti olemaan kauheassa kiireessä säntäilyä ja viimeisten tykötarpeiden metsästystä ympäri kaupunkia. Minulla on aivan käsittämättömän taito olla joka paikasta myöhässä ja hoitaa kaikki aivan viime tipassa. Juuri juhliin valmistautuminen on hyvä esimerkki siitä, miten se lopulta menee paniikissa juoksenteluksi ja Sulhikselle karjumiseksi, vaikka minulla olisi ollut koko päivä aikaa. Eikä se ainakaan ole Sulhis, joka on syypää siihen, että minulla  on vasta puolet tukastani  kiharrettuna, kun taksi kaartaa pihaan. Ajattelin sälyttää hääpäivän ja sitä edeltävän päivän aikataulutuksen jollekin kaasoistani, niin on sitten ainakin joku, jota syyttää, kun olen Siikajoen Salessa ostamassa sukkahousuja 2,5 minuuttia ennen vihkimistä.

Mutta sitä siis tulin kertomaan, että ehdottomasti haluamme Sulhiksen kanssa viettää edeltävän yön häätiimiemme kanssa erillään toisistamme. Komedioissa nämä päättyvät aina siihen, että sulhanen vetää perseet, eikä selviydy kirkkoon ajoissa, ja yhdessä leffassa morsian kaasoineen taisi tappaa miehen häitä edeltävänä iltana.... Että sitähän voi sattua mitä vaan! Sulhis on onneksi kuitenkin niin tunnollinen, että hänen kaljoittelujaan ennen tärkeää tapahtumaa minun ei tarvitse pelätä, mutta niistä minun kaasoistani pitäisi ehkä enemmän olla huolissaan. Niistä kun herra yksin tietää, mitä ne saavat päähänsä. Ehkä on paras, että menemme vaan suoraan minun lapsuudenkotiini yöksi, jotta äitini voi vähän vahtia.

Ihan potentiaalinen vaihtoehto voisi oikeasti olla minun lapsuudenkotini, joka sijaitsee muutamien kymmenien kilometrien päässä juhlapaikasta. Aiemmin olen kertonut niistä lukuisista kesähuoneista, joita äitini on tuunaillut, joten yöpaikkojen suhteen ei ainakaan tarvitsisi olla huolissaan. Rantasaunan terassilla voisi olla aika mukava hengailla ystävien kanssa (ainakin toistaiseksi) viimeisenä iltanaan neitinä. 

Jos päädymme tähän vaihtoehtoon, otan kampaajankin kotikylältäni. Vaikka maalla kampaajat ovat yleensä järkiään iäkkäämpiä Terttuja tai Marja-Terttuja, joiden näkemys rennosta hääkampauksesta voi poiketa omastani, vanhalla kotikylälläni on yksi nuori kampaaja, joka voitti kansallisen kampauskilpailunkin kerran. Ei siis yhtään huono vaihtoehto, eikä tarvitsisi käydä Oulussa hääpäivän aamuna. Tuollainen vajaan tunnin matka suuntaansa on juuri oivallinen lähtölaukaus sille kuvailemalleni kiirepaniikille... 

Toisaalta taas olisi hauska olla kaasojen ja bestmanin kanssa hotellissa yötä, koska minä rakastan hotelleja! Olimme juuri viime viikonloppuna yhden kaasoni kanssa viettämässä hänen postpartum-babyshoweriaan (ehdottomasti järkevämpi konsepti perinteisen vauvasuihkun rinnalle ja luonnollisesti kahdestaan toteutettuna) hotellissa Oulun keskustassa. Siis muutaman sadan metrin päässä kotoa. 😄 Ja se oli aivan ihanaa! Harmiksemme olimme vain jossain nuoruutta haikailevassa puuskassamme ostaneet liput JVG:n keikalle ja sipsinsyönti hotellin puhtaissa, valkoisissa lakanoissa oli pakko keskeyttää hetkeksi. 

Otin tämän kuvan n. klo 4.30, minkä jälkeen huutokuiskasin respan virkailijalle hyvät yöt. 

Eräs tuttuni työskentelee kyseisessä hotellissa ja oli varannut huoneeseen kylmän skumpan odottamaan meitä. Ajatelkaa! Olimme todella otettuja tuosta ystävällisestä eleestä. Mikään ei piristä kahta keski-ikäistä naista yhtä paljon kuin pullo kuohuvaa! ❤ Aamupalassa ei myöskään ollut moitteen sijaa. Tai no, jos on AIVAN PAKKO keksiä jotain, niin se on erikoiskahvien puuttuminen. Minähän en siis tiedä kahveista yhtään mitään, mutta kyllä  se cappuccino tuo jotenkin hieman lisää luksusta jo muutenkin ylelliseen hotelliaamupalaan. Sulhis epäili aiemmista fiilistelyistäni, että aamupala taitaa olla koko reissun kohokohta, eikä se arvaus nyt kovin pieleen mennytkään. Ihana istua rauhassa runsaaseen aamupalapöytään, kun normaalisti arjessa en kerkeä koskaan syömään yhtään mitään aamuisin. Tässä pätee myös se sama aikataulutusongelma kuin juhliin valmistautumisessa. Ihan sama, vaikka heräisin tuntia aiemmin joka aamu, aamupala jäisi silti syömättä ja ihan yhtä kiireessä juoksisin rapussa samalla kiskoen viimeisiä vaatekappaleita päälleni. 

Taas minä heittäydyin rönsyilemään, mutta Sokos Hotel Arina antoi totisesti hyvän kuvan itsestään ja se voisikin olla hyvä vaihtoehto häitä edeltävälle yölle. (Tämä ei muuten ole maksettu mainos, kun en  ole vieläkään tullut kaapista ulos tutuilleni tästä koko blogista... 😆) Kerran kaasona ollessani olenkin viettänyt siellä häitä edeltävän yön, mutta ihanista puitteista huolimatta se homma oli sitten vähän farssi. Saimme kerta kaikkiaan räjäytettyä sen huoneen ihan hirveään kuntoon illan aikana, kun teimme viime hetken valmisteluita. Aamulla yllättäen tuli kiire, emmekä kerenneet siivota huonetta ja morsiuspari tuli sinne viettämään hääyötään. 😄 Eihän hotellisiivooja voinut tietenkään meidän henkilökohtaisia tavaroita alkaa pakkailemaan, mutta sen kaiken kaaoksen keskellä heitäkin oli odottanut talon tarjoama skumppapullo. Kaveri sanoi, että oli melkein jo koominen näky se ympäriinsä nakeltujen pikkuhousujen ja meikkien keskellä töröttävä ylväs kuohuviinipullo. Tuosta tapauksesta oppineena muistan sälyttää sen aikataulutuksen jollekin muulle. Suunnittelin jo kevään projektiksi ajankäytön hallinnan opettelun lisäksi pari testivisiittiä Oulun kivoimpiin hotelleihin. Tekisin ikäänkuin taustatutkimusta, kun eihän sitä häihin liittyvissä asioissa kannata yhtään hutkia, kuulkaa! 😏😏

Söpöjä yksityiskohtia hotellin aamupalasalissa.

Kolmas vaihtoehto voisi olla hääpaikalle majoittuminen. Sulhiksen possekin voisi tulla sinne yöksi ja voitaisiin illalla nostattaa jonkinlaiset kevyet perheriidat "leikkimielisillä" team briden ja team groomin välisillä kisailuilla ja visailuilla. Katsotaan! 

Miten te olitte järjestäneet häitä edeltävän yön? Tai mitä olette siihen suunnitelleet, jos se on vielä edessä? Myös kokemukset Oulun hotelleista kiinnostaa, mikä on ehdoton ykkönen? 😊

Kaason uudet vaatteet

Tiivistelmä: Mittee ne kaasot piällensä nykässee?

Omaa pukua ei ole vieläkään löytynyt, mutta pitäisi kuitenkin jo alkaa miettimään myös kaasojenkin  vaatetusta. Voin kuvitella, mikä riemu siitä repeää, kun kolme erikokoista, -väristä ja -tyylistä naista alkavat etsimään yhteistä säveltä juhlapuvun suhteen...

(Unsplash)

Minulla ei nyt varsinaisesti vielä ole mitään ajatusta aiheesta, mutta jollakin tapaa yhteensointuvat mekot olisivat mieleeni. Jos kaasoilta löytyy jo omasta kaapista sopiva puku, niin mahtavaa. En velvoita heitä hankkimaan uutta pukua, jos eivät halua, mutta arvaan, että haluavat. 😄 Enkä missään nimessä halua pukea kolmea aikuista ihmistä samanlaisiin mekkoihin varsinkin, kun kaasoni ovat niin erilaisia keskenään kaikin puolin. Plus minulla on se yksi bestman myös, joka ei kuulemma aio laittaa läninkiä laisinkaan. 

Toivoisin, että löytäisimme sellaiset puvut, joita he voivat oikeasti pitää myös häiden jälkeen. Aina sanotaan noin, mutta ihan oikeasti, missä kukaan niitä pastellinsävyisiä pitkiä huitulapukuja pitää? Minusta ne pitkät huitulat ovat juurikin tosi kauniita ja sopivat täydellisesti kaasoille näyttäen kuvissakin ihanilta, mutta ei minulla ainakaan ole sopivia tilaisuuksia, joissa sellaista käyttäisin normaalielämässä. Tai ehkä minua vaivaa ne perinteiset kaasovärit. Vaikka ne kaikki hailakat sävyt ovatkin hienon näköisiä varsinkin kuvissa, en itse valitsisi itselleni koskaan mitään haalean sinistä juhlapukua. Mutta minähän olenkin se more is more -ihminen, että värienkin pitää olla sellaisia  reippaita. 😏 

Tässä ihanan erilaisia, mutta yhteensopivia asuja. (Unsplash)

Toinen juttu on sitten se raha... Kuka hitto ne puvut maksaa? Olen sitä mieltä, että jos morsian vaatii tietynlaisia pukuja, hän myös maksaa ne. Olen normaalielämässä kusipäinen tyranni, mutta minulla on tosi vahvoja oikeudenmukaisuuden puuskia ja minusta on suoraan sanottuna pöyristyttävää ostattaa ystävillään tietynlainen puku oman makunsa mukaan. Vaikka luonnollisesti minä morsiuspari on pääosassa hääpäivänään, haluan myös ystävieni tuntevan olonsa hyväksi ja kauniiksi (ja ihan saakelin kuumiksi) asuissaan. 

Olisi kyllä ihana maksaa hääseurueen vaatteet, mutta harmi, että olen köyhä. Pitänee järjestää vuodenvaihteessa paltsu heidän kanssaan tämän asian tiimoilta. Tällä hetkellä näen järkevimpänä, että he hommaavat itse omakustanteisesti juuri sellaiset vaatteet kuin haluavat. Mutta vienona toiveena esitän, josko voisimme katsella niitä hieman yhdessä, että löytäisimme jonkinlaisen punaisen langan heidänkin asuihinsa. 

Sen punaisen langan löytäminen olisi huomattavasti helpompaa, jos värimaailmasta olisi selvät sävelet. Meillä kun ei ole mitään teemaväriä, eikä varmaan tulekaan. Minusta kuitenkin paras (tai ainakin käytännöllisin) valinta kaasojen väreiksi olisivat tummansininen, tummanvihreä tai esim. viininpunainen (ja niiden kaikki sävyt). Miksei meillä muuten ole talvihäitä, jonne nämä värit sopisivat niin paljon paremmin! Toki jokin dusty green olisi aivan ihana, mutta en aio pakottaa heitä pukeutumaan niihin hailakoihin väreihin, jos hekään eivät minun tapaani sellaisista pidä omissa vaatteissaan. Sen verran aion tosin olla bridezilla, että violettia, fuksiaa tai kirkasta turkoosia en purematta niele. En jotenkin vain pidä niistä. 😄

(Unsplash)

Bestmanien rusettien tai taskuliinojen värejä voitaisiin jotenkin mätsäillä kaasojen väreihin. Mutta heidän pukujensa sävyyn en voi puuttua. Minusta olisi kohtuutonta laittaa bestmanit ostamaan uudet puvut häitämme varten. Varsinkin miesten puvuissa homma on minusta vielä kimurantimpi kuin naisten juhlapuvuissa. Ainakin minun tuntemani miehet käyttävät samoja pukuja vuodesta ja juhlasta toiseen, kun taas naiset ehkä herkemmin ostavat uuden puvun eri juhliin. Jos kuitenkin saisin päättää, pukisin bestmanit harmaisiin tai tummansinisiin pukuihin. Harmaa puku tuntuu erityisesti jakavan mielipiteitä ja siitä joko tosissaan tykätään tai sitten vihataan. Esimerkiksi äitini kuulemma oikein inhoaa harmaita pukuja. 😃

Tämäkin homma pitäisi vaan polkaista käyntiin, ei se ole sen kummempaa. Uskon, että saamme porukan kanssa hommat sovittua aika kivuttomasti. Jos menee kyräilyksi, osaamme kyllä kaikki tehdä sen valtavan hienosti toistemme selän takana piilossa. 

Nämä olisivat kätevät, kun ei tarvitsisi miettiä frisyyrejä laisinkaan. (Unsplash)

Kertokaa ihmeessä omia fiiliksiä aiheesta! Päättääkö morsian, maksaako myös? Myös kaikki vinkit pukujen metsästykseen nettikauppalinkeistä lähtien ovat tervetulleita. 😊

Hyvää 7-vuotispäivää meille!

Tiivistelmä: Lue otsikko. 

Terppa!

Tapasimme Sulhiksen kanssa silloin aikoinaan itsenäisyyspäivänä baarissa, jossa olin viettämässä, ties monettako päivää putkeen, pikkujouluja kavereideni kanssa. Elin tuohon maailmanaikaan aika railakasta sinkku- ja opiskelijaelämää. Ja onneksi vietinkin, että tuli lähdettyä vielä tuona iltana rimpsalle, ja törmäsin Sulhikseen. Olen kertonut tapaamisestamme tarkemmin aiemmassa postauksessa.

Tapaamisestamme "itsenäisyyspäivän juhlissa" (kuten muotoilemme myöhäisillan humalaisen  baarikohtaamisemme, jos emme halua paljastaa keskustelukumppanille todellisia luontojamme) on nyt jo seitsemän (7) vuotta. Se kuulostaa aivan kauhean pitkältä ajalta, mutta toisaalta tuntuu, että vastahan me alettiin. Toki normaaliparien mittapuulla olemme seurustelleet ehkä maksimissaan kolme vuotta, kun ennen yhteenmuuttoamme tapasimme niin harvoin. 😃

Joka tapauksessa useampi vuosi tässä on nyt hengailtu ja alamme kai olla jo kohtalaisen vakavissamme... 😏 Vuosipäivää juhlistimme sulkapallomatsilla, joka luonnollisesti johti verenmaku suussa riuhtomiseen ja mailojen paiskomiseen. Olen aika aivan helvetin kilpailuhenkinen ja kyllä se vaan aina ikävästi kolahtaa, kun häviää. En tosin tiedä, miten kuvittelen olevan olemassa vaihtoehtoisia lopputulemia, kun pyylevä ja persjalkainen keski-ikäinen naisimmeinen haastaa kaksimetrisen, urheilullinen nuorukaisen sulkapallomatsiin. Lajiin, jota ko. nuorukainen pelaa säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa, siinä kun minä pelaan sitä noin nolla kertaa. Noh, sain ainakin ihan hyvän aerobisen treenin, kun taas Sulhikselle ei kerennyt tulla edes hiki. Melkein jopa voitin yhden pelin, kun Sulhis pelasi väärällä kädellä, mutta en kuitenkaan. 😄

Illalla teimme "yhdessä" (ks. yllä)  ruokaa ja korkkasimme samppanjan vuosipäivämme sekä 102-vuotiaan Suomen kunniaksi. Sitten makoilimme sohvalla ja katsoimme mm. Harry Potter ja Liekehtivä pikari. Ilta kuitenkin huipentui siihen, kun löysin jääkaapista vanhaksi menneen jogurttitölkin, josta innostuneena päätin pyöräyttää seuraavana päivänä pannarin. Teen pannukakkua jostain syystä aina vain, kun jostakin on menossa päiväys umpeen. Tai on mennyt aikaa sitten.. Kesällä käytin sokeria, jonka pussi oli niin vanha, etten sellaista ole nähnyt enää vuosiin kaupoissa. Se vaan on niin tyydyttävää saada esimerkiksi vanhaksi mennyt maitolitra vielä hyötykäyttöön! Että joo, aika kauas on totisesti tultu niistä itsaripäivän meiningeistä, joita harrastimme seurustelumme alkuaikoina.

Minun uudenvuodenlupaukseni voisi vaikka olla, että yrittäisin muistaa joskus ottaa niitä sieviä blogikuvia. En vaan koskaan muista olevani nykyään BLOGISTI!

Meillä oli mukava juhlapäivä yhdessä, mutta sitä jäimme miettimään, kun sanotaan, että parisuhteen isoimmat kriisit tulevat seitsemän vuoden välein. Olemmeko me nyt siis selättäneet sen vaikean vuoden vai alkaako se vasta nyt? Ärsyttävää, jos ongelmat ovat vasta edessä, kun meillä olisi ne häätkin tulossa ja kaikkea.....

No, saa nähdä. Palataan astioille!