Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭