Sulhiksen uudet vaatteet

Tiivistelmä: Sulhis löysi hääpuvun.

Moi!

Hääjärjestelyt etenevät hitaasti, mutta nyt jo aika varmasti. Sulhiksellekin löytyi hääpuku! Ja huomattavasti pienemmällä vaivalla kuin oma pukuni...

He said hell yesss to the dress!

Aloitimme pukuostokset ahtamalla mahamme täyteen sushi-buffetissa, jotta hääaterian jälkeen ei tulisi yllätyksiä puvun istuvuuden suhteen... Minäkin mätin susheja kaksin käsin, sillä haluan olla mieheni tukena kaikissa tilanteissa, mitä elämä tuokaan eteen. 

Hyvin syöneinä menimme ensimmäiseksi Sokokselle, sillä siellä on Oulun laajin pukuvalikoima. Olihan siellä pukua puvun perään, mutta kuten mainitsin, Sulhiksen mittasuhteet löivät kapuloita rattaisiin. Hän on vajaa  kaksimetrinen (ei kovin vajaamielinen kuitenkaan), satakiloinen, harteikas, mutta jalat ovat kuin Victoria's Secretin catwalkilta. Melkein kaikki takit olivat vyötäröltä isoja, jos mahtuivat hartioista. Myös hihat meinasivat jäädä useimmissa takeissa lyhyiksi. Reisistä sopivat housut taas jäivät suurin piirtein capri-mittaisiksi. 

(Kuva: pexels.com)

Sokoksen myyjä tarjosi Turolta atleetti-malliston pukua, mitä Sulhis ei anna minun varmasti koskaan unohtaa... Takki olikin kyllä juuri passeli, mutta housut eivät istuneet yhtään. Lopulta Sokoksen valikoimista löytyi yksi ainoa varteenotettava vaihtoehto Bossilta. Päätimme kuitenkin vielä laittaa asian mietintämyssyyn.

Toinen yritys oli Dressmanille. Sieltä löytyi ainoastaan yksi harmaa takki, joka oli edes jollakin tapaa sopiva, ja Sulhis halusi sinisen puvun. Keskustan Dressamanilla oli kyllä todella asiantuntevan oloinen miesmyyjä, ja hän suosittelikin meitä kääntymään Voltin puoleen, sillä epäili Tiger of Swedenin pukujen sopivan Sulhiksen ruumiinrakenteelle. 

Minä olisin tykännyt vaalean harmaasta tai jopa beigestäkin kesäpuvusta, mutta Sulhis ei kelpuuttanut. (Kuva: pexels.com)

No, me menimme Voltin myymälään ja myyjä totesin yhden katseen perusteella, että juurikin Tigerin puku olisi Sulhiksen ainoa oljenkorsi, mutta sepä olikin nappivalinta! ONNEKSI emme ostaneet sitä ensimmäistä "ihan hyvää" pukua Sokokselta. Tigerin nuorekkaan, slim fit -mallisen puvun jälkeen, Sulhis näytti siinä Bossin puvussa lähinnä keski-ikäiseltä saksalaisukolta. 😄

Sulhis osti sovittamansa puvun sekä siihen sopivan liivin siltä istumalta. Hinnaksi jäi 25 %:n alennuksen jälkeen noin 550 e. Puku on väriltään navy blue, jollaisesta Sulhis on jo jonkin aikaa  haaveillutkin. Minä olen aina toppuutellut, että sinnittelisi vielä ja ostaisi sitten meidän häihin kunnollisen. Siksi se varmaan sitten kosikin silloin puolitoista vuotta sitten. 

Sulhiksen power pose.

Sulhis haluaa rusetin solmion tai sen tursakesolmukkeen sijaan. Väriksi olimme ensin ajatelleet jotain kuviollista (etikettivirhe!) sinistä, mutta äitini osti Sulhikselle lahjaksi helmenharmaan rusetin taskuliinoineen. Helmenharmaatahan pidetään juhlallisimpana värivalintana miehen solmioon (sama kai pätee, vaikka kyseessä onkin rusetti), mutta olimme ajatelleet sen olevan liian vaalea. Se kuitenkin sointui todella hyvin tummaan, laivastonsiniseen pukuun sekä valkoiseen kauluspaitaan. Pitää vielä katsoa kokonaisuus kenkien ja vyön kanssa. Toivottavasti ei mene liian kirjavaksi, sillä Sulhis haluaa ostaa konjakin ruskeat asusteet. Huomenna aikoi lähteä kenkäkaupoille, kerron sitten, minkälaisiin popottimiin hän päätyi.

Minun äitini on kyllä järkyttävä mielistelijä. 

Onko muille kesän sulhiksille löytynyt jo hääpuku? Minkälaisia väriyhdistelmiä muille on tulossa? 

Hullu, hullumpi, anoppi

Anopit ja äidit... Niistä on jo kyselty, että mikä ihme siinä on, kun niistä ei puhuta täällä mitään. Että kun nehän ovat usein ihan perseestä. Erityisesti ne anopit. No, kyllä minä olen sellaisista kuullut, mutta tämä minun tuleva anoppini on toistaiseksi esiintynyt aika tolkkuna. Ihan mukavanakin. Mutta kuulemma ne perkeleet paljastavat todellisen luontonsa vasta, kun suhde on virallistettu ja jälkikasvuakin on ilmaantunut. Eli sitten, kun on jo liian myöhäistä perääntyä, että siinä mielessä odotan häiden jälkeistä elämää kauhunsekaisin tuntein. Toisaalta osaan kyllä pitää puoleni, että ei minua nyt ihan helposti pirulliset appivanhemmat saisi nujerrettua. 

Sulhiksen tulevista appivanhemmista tiedän taas sen verran, että Sulhiksella on käynyt valtavan hyvä tuuri. He ovat nimittäin kauhean mukavia sekä fiksuja ihmisiä, ja tämä on varma tieto. Ottaen lisäksi huomioon Sulhiksen lauhkean luonteen on erittäin vaikea kuvitella kovin raivokkaita yhteenottoja vävyn ja appivanhempien välille.

Anoppi julkaisemassa lapsenlapsesta alastonkuvaa someen vanhempien kielloista välittämättä. (Pexels)

Minä puolestani en ole ihan yhtä lauhkea kuin Sulhis, mutta tulevat appivanhempani ovat sillä tavalla normaaleja ihmisiä, että heitä ei todennäköisesti tarvitse hätistellä sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan meidän makuuhuoneemme ovelta pois heidän tultuaan katsomaan, "vieläkö se talonväki, herranjumala, täällä nukkua losottaa", kuten olen jossain taloudessa kuullut tapahtuneen...

Minulla kun ei nyt valitettavasti (vielä) ole kerrottavana mehukkaita tarinoita kauhuanopeista, voisin kertoa pari muilta kuultua juttua. 

Toisiaan vihaavat anopit esittämässä ystäviä lapsenlapsen ristiäisissä. (Pexels)

"Anoppi hoiti paljon meidän esikoista, kun olimme miehen kanssa molemmat töissä. Vauva oli alkanut vähän sanomaan jotain etäisesti äidiltä kuulostavaa sanaa, mistä anoppi loukkaantui sydänjuuriaan myöten. "Mummi" olisi ilmeisesti pitänyt olla se ensimmäinen sana. Tai edes nyt sitten "isä", kunhan ei nyt ainakaan äitiä sanoisi. Siellä se sitten päivät pitkät yritti opettaa vauvaa sanomaan MUM-MI. Olin todella kiitollinen anopille lastenhoitoavusta, mutta kyllä vähän hykertelin tyytyväisenä, kun  ensimmäinen sana sitten kuitenkin oli "ättä", jonka lapsi selvästi yhdisti minuun. Anopista se tietenkin oli  vain merkityksetöntä ääntelyä."

Anoppi estämässä lapsenlastaan sanomasta "äiti". (Pexels)

"Lähdimme perheen kanssa kesälomalle ja anoppi oli sillä välin maalannut ihan omin lupineen meidän pihassa olevan leikkimökin. Siis kysymättä meiltä lupaa koko maalaukseen, saati että olisi kysynyt  mielipidettä värin suhteen."

"Minun anopilleni oli alkuaikoina todella tärkeää, ettei miniäehdokas tule läheisten veljesten väliin. Emme olisi siis saaneet nuorena parina tehdä mitään ilman, että poikaystäväni pikkuveli on mukana. Yhteisissä illanvietoissa oli anopille sydämen asia, että minä ja poikaystäväni olimme esimerkiksi eri joukkueissa pelatessa jotain, ja että mies ja veljensä taas olivat samassa. Saunaankin olisi pitänyt mennä kolmestaan. Siis minä parikymppisenä naisenalkuna poikaystäväni ja teini-ikäisen pikkuveljensä kanssa. Ja siis ihan alasti ihan tavalliseen lauantaisaunaan ihan vaan kotona."

Anoppi siivoamassa salaa ja pyytämättä poikansa ja miniänsä kotona. (Pexels)

"Appivanhempani asuvat naapurissamme. Esikoisemme on heidän ensimmäinen lapsenlapsensa ja he olivat alussa... No, aika pakkomielteisiä vauvan suhteen. Talomme ovat sillä tavalla lähekkäin, että näemme toistemme pihoille. Jos olin vauvan kanssa ulkona, anoppi juoksi pian pää kolmantena jalkana vauvan kimppuun pihallemme. Aloin sitten tekemään niin, että kuullessani heidän ulko-oven käyvän, laukkasin jonnekin nurkan taaksi piiloon vauvan kanssa. Oli valtavan tyydyttävää tirkistellä piilosta anoppia, joka pää punaisena pyöri pitkin pihaa. Ja ison maalaistalon pihapiirissä tuollaisia piiloja riitti."

Miniä lapsensa kanssa anoppiaan vuorille paenneena. (Pexels) 

"Anoppi kysyy vauvaltani lässyttäen, että "No, onkos se äidillä maito riittänyt?". Pitäisikö minun vastata tuollaisiin kysymyksiin vauvaa matkien vai mitä tämä larppaus on?"

Anoppi lukemassa salaa miniänsä sähköposteja. (Pexels)

"Minun entinen anoppini oli juuri kuin se Siskonpedin vaatimaton äiti. Aina kahviaikaan meni jonnekin eteisen komeroon piiloon mupeltamaan palaneimman pullan, ettei olisi vaivaksi. Mielellään myös valitsi itselleen jonkun korvattoman tai muuten rikkinäisen kupin, kun eihän hän ansaitse parempaa. Parasta olisi varmaan ollut, jos kupin reunassa olisi ollut halkeama, josta olisi voinut vaikka saada verihaavan. Hän olisi sen varmasti mielestään ansainnut."

Anoppi juomassa kahviaan. (Pexels)

"Jos anopin silmiin sattuu yksikään tilanne, jossa lapsen esimerkiksi hanska ei ole heti käden ulottuvilla, hän tulkitsee sen siten, että kyseisestä vaatekappaleesta on pulaa. Ensi kerralla se sitten vääntäytyy paikalle mukanaan säkillinen väärän kokoisia tai muuten kauteen sopimattomia hanskoja."

Anoppi selaamassa lapsenlapsen kanssa tablettia vanhempien selän takana ruutuajan ulkopuolella. (Pexels)

"Anopilla on tosi raivostuttava tapa hyysätä poikaansa eli minun miestäni. Jos olemme anoppilassa syömässä, anoppi huolehtii koko ajan, että pojallaan on kaikkea ja tarjoaa esimerkiksi viimeistä mitä-tahansa aina pojalleen, eikä vieraalle eli minulle. Ei sillä, että esimerkiksi viimeistä kakkupalaa ottaisinkaan, mutta minusta tuo on todella epäkohteliasta käytöstä. Minun kotonani oma porukka ei saa sitä ensimmäistäkään kakkupalaa, jos vieras haluaa toisen."

Anoppi penkomassa miniänsä vaatekaappia salaa. (Pexels)

Eiväthän nämä nyt tietenkään ole sellaisia vauva.fi:n tasoisia anoppitarinoita, joissa anoppi on miniän ollessa synnyttämässä muuttanut salaa poikansa ja miniän kotiin "lastenhoitoavuksi", myynyt kaikki huonekalut ja tuonut tilalle kotoaan suklaanruskean, muhkean nahkasohvasarjan, nahkaiset koristetyynyt sekä vesisängyn. Mutta ilmeisesti tavallisille ihmisille harvoin sattuu tuollaisia juttuja.

Mutta jos sinulla on hullu anoppi, niin kuulisin siitä enemmän kuin mielelläni! 😏

Anoppi ja appiukko varastamassa shown poikansa häissä. (Pexels)

(Mini)kihlajaiset, FINALLY!

Mooi!

Tiivistelmä: Meillä oli kihjalaiset. 

Juhlimme toissa viikolla vanhempiemme kanssa kihlajaisiamme vain reilu kahdeksan kuukautta kihlautumisen jälkeen.  Sulhishan kosia täräytti viime vuodenvaihteessa kuuden vuoden harkinta-ajan päätteeksi, joten emme aiemminkaan ole olleet kauhean nopeita liikkeissä. Mehän muutimme yhteenkin vasta, kun seukkailua oli takana jo puoli vuosikymmentä eli noin 4,5 vuotta enemmän kuin keskivertopariskunnalla ennen yhteenmuuttoa..... 😂 Hiljaa hyvä tulee tai ainakin varmemmin valmista.

Juhlimme kihlajaisdinnerin äärellä minun lapsuudenkodissani. Vanhempamme eivät ole tavanneet kuin pari kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sulhiksen vanhemmat vierailivat minun vanhemmillani. Minun äitini on aivan pro kestitsijä ja kun vieraita tulee, kaikki tehdään todella rasittavan perusteellisesti. Meninkin porukoille jo edellisenä päivänä, että kerkesin hinkuttaa nurmikon (siis sen, jonka tavallisesta leikkuusta tulee kävelyä 15 km, nyt tuli varmasti reilu 40 km.........) täydelliseen kuntoon. Kyllä se kannatti, kun tuleva appiukkoni oli heti pihaan kääntyessään kommentoinut komeaa pihaa! Monet ihastelevat kauniita kukkapenkkejä, mutta kyllä minäkin huokaisen ihastuneena, kun näen siististi leikatun laajan, golfkenttämäisen pihan, jossa ei ole mitään turhia tuheroita istutettuna joka nurkalle. 

No joka tapauksessa, minä leikkasin nurmikkoa ja iskä rakensi piharakennukset uusiksi. Eihän sitä nyt viitsi rumia piharakennuksia pitää, jos vieraitakin tulee..... No ei nyt sentään, mutta alla oleva Siskonpedin sketsi on kyllä aika osuva! 

Ja tuo vieraidentuloon valmistautuminen on muuten periytyvää. Tunnistan itsessäni kaikki ne raivontunteet, joita lapsuudessani näin äidissäni, kun hänen piti siivota yksin, koska "KUKAAN MUU EI OSAA TEHDÄ MITÄÄN"! Nykyisin äidin ei kuitenkaan tarvitse enää heittää imuria seinään ihan joka kerta ennen vieraiden tuloa, kun me lapset olemme jo keski-ikäisiä ja osaamme aivan omatoimisesti auttaa valmisteluissa (paitsi pikkusisko pyyhkii pöytää EDELLEEN pitäen luutua omituisesti mytyssä nyrkissään kuin joku psykopaatti). Mutta kyllä, tunnistan ehdottomasti itseni tästä toisesta videosta... Että nyt on minun aikani heitellä sitä imuria seinään ennen vieraiden tuloa, kun Sulhis ei vaan tajua itse, että pölyt pyyhitään myös tavaroiden alta, ja jos lattiakaivon kannessa on hiuksia, ne pitää ottaa pois!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äiti suhtautuu nykyisin jo aika normaalisti vieraidentulosiivoukseen, eikä tarvinnut esim. alkaa muuraamaan uunia uudelleen. Näen kuitenkin äitini naamasta, kuinka hän nauttii, että pershedelmänsä ovat jo lentäneet pesästä sotkemasta.

Noo, mutta se niistä siivousraivareista. Sulhis vanhempineen saapui ja nostimme lasit kuohuvaa uunituoreen kihlaparin kunniaksi. Iskä lopetti tervetulaispuheen erään suuren suomalaisen runoilijan sanoihin; "Hyvästi selvä päivä!"............... Onneksi Sulhiksen vanhemmat ovat myös ihan huumorintajuisia... 😅 André Clouet Grande Réserve on muuten todella hyvä ja kohtuuhintainen samppanja! Suosittelen. Tämä on mietinnässä meille häiden alkumaljaksi.

Äitini on erinomainen kokki ja oli suunnitellut yksinkertaisen, mutta sitäkin herkullisemman maalaismenun. Tarjoilimme kermaista lohikeittoa, jonka kanssa oli saaristolaisleipää, rieskaa ja itsetehtyjä herkkusämpylöitä, kylmäsavulohta, graavilohta sekä graavisiikaa. Lohikeiton kanssa oli joku hyvä Riesling, jota myyjä suositteli. Siinä oli kuulemma sopiva hapokkuus leikkaamaan kermaisen kalakeiton rasvaisuutta. En nyt aivan erottanut sitä hapokkuutta ja leikkauksia, mutta kyllä maistui! Jälkkäriksi oli tyrnikiisseliä valkosuklaamoussepedillä sekä jälkiruokaviini. Ruoka maistui ja sitä oli riittävästi, Sulhiskin santsasi pari kertaan. Ei sillä, että meillä laskettaisiin.

Ruokailimme äidin uusimmassa kesähuoneessa. Takakuisti muuttui (iskän) käden käänteessä lasitetuksi verannaksi. Isäni  lempiharrastus onkin kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen. 😁

En kestä näitä yksityiskohtia. VOITUHERO!?!? 😂

Ruokailun jälkeen siirryimme esittelykierrokselle. Lapsuudenkotini on aika iso maalaistalo laajoine piha-alueineen, lisäksi äitini on kunnostanut ja sisustanut todella monta kesähuonetta piharakennuksiin, joten kierrettävää riitti. Kierrokseen kuului luonnollisesti isäni saamien tunnustusten esittely. Iskä on nimittäin OSTANUT itselleen kirppareilta mm. hymypoikapatsaan, Marttaliiton viirin, jonkun kamreeri Bergbomin kiertopalkinnon sekä hopeatarjottimen, jossa oli kaiverrus "Gratulationer från grannar". 

No me sitten jumituimme yhteen niistä äidin kesähuoneista jauhamaan joutavia tuntikausiksi, ja illan hämärtyessä vieraat alkoivat tekemään jo lähtöä, mutta NOT SO FAST! Emmehän olleet vielä juoneet edes kihlajaiskahveja, joten Sulhis porukoineen istutettiin vielä kahvipöytään. Jälkeenpäin mietimme, että ehkä kaikille ei ole normaalia juoda kahvia keskellä yötä, mutta ärjymättä ryystivät kuppinsa tyhjiksi. Minun porukat ovat oikeasti ihan mahdottomia sen kahvinjuontinsa kanssa. Aina on hyvä hetki kupille kahvia! "Keitetäänpä ensin kahvit" on sellainen meidän perheen slogan. Monet kerrat, kun iskä on hakenut minut jostain yön pikkutunneilla, hän keittää kotona kahvit ja menee sitten takaisin nukkumaan. Että en sitten tiedä, mikä sen kahvin funktio hänelle oikein on, ei ainakaan virkistyminen... Tämä kahvikäyttäytyminen taas ei ole periytynyt minulle laisinkaan. Olin monet kesät kahvilassa töissäkin, enkä juonut ollenkaan kahvia, enkä siten tiennyt mitään tuotteista, joita myin. Aloin oikeastaan juomaan kahvia edes säännöllisen epäsäännöllisesti nykyiset opiskelut aloitettuani muutamia vuosia sitten. Koulubestikseni ovat myös kovia kahvinlipittäjiä, joten yhteiset tenttiinlukumme rytmittyvät pitkälti kahvitaukojen mukaan, ja ilmeisesti tarpeeksi monen toiston tuloksena minäkin vihdoin opin tuon suomalaisuuteen vahvasti kuuluvan jalon taidon. Mutta en minä kotona koskaan keitä itselleni kahvia, se on minulla ennemmin sellaista harmitonta huvittelua vain.

Kakkukahveillä keskellä yötä

Sulhiksen porukoiden ensivierailu minun koti-kotonani meni siis aivan mallikkaasti. Onneksi noudatin bestmanini antamaa kullanarvoista neuvoa. Hän sanoi kerran, ettei minun missään nimessä kannata kokata tuleville appivanhemmille, että vasta sitten häiden jälkeen... Parempi pelata varman päälle.