Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄

Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.

Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.

Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏

Kahden lihavan, ruman ja töykeän matkakertomus Kap Verdeltä

Moooi!

Tiivistelmä: Kap Verde oli ihan ok.

Hengissä edelleen, vaikka ei ole pihaustakaan kuulunut taas hetkeen. Tässä välissä on kerennyt tapahtua vaikka mitä. Olemme kartoittaneet valokuvaajia, mutta valintaa emme luonnollisestikaan  jahkailijoina ole saaneet tehtyä. Minä kävin ensimmäisessä kunnollisessa hääpukusovituksessa Niinattaressa, mutta en vielä sanonut yes to the dress, vaikka yksi aika potentiaalinen löytyikin. Pyrähdin myös yhden parhaan ystäväni, joka on samalla bestmanini, kanssa Kap Verdellä syysloman vietossa. Matkan kanssahan oli kauheaa hässäkkää, kun lennot olivat Thomas Cook Airlinesin, jonka emoyhtiö meni nurin syyskuussa noin puolitoista minuuttia sen jälkeen, kun olimme varanneet matkan. Minä pessimistinä olin aivan vakuuttunut, että meidän matkamme peruuntuu, ja ystäväni taas positiivisella mielellä uskoi parasta loppuun asti. Minähän tässä kuitenkin voitin, kun matkalle pääsy oli lopulta minulle sitten iloinen yllätys, kun matkakumppanini oli puolestaan koko ajan "tiennyt" lähtevänsä reissuun. Että jos haluat ekstrailoa elämääsi, muista negistellä ja rypeä  pessimistisissä skenaarioissa tarpeeksi!

Kap Verden kaunis ja monimuotoinen luonto bussin ikkunasta kuvattuna

Kap Verdellä ei oikeastaan voi tehdä mitään, eikä siellä ole mitään nähtävää. Se oli siis täydellinen matkakohde meille, jotka halusimme päästä aurinkoon, syödä hyvää ruokaa ja olla koko ajan seitinohuessa. Olimme Salin saarella Santa Marian kylässä, jossa oli yksi alle kilometrin pituinen rantabulevardi, jonka varrella ravintolat ja muutamat kaupat olivat. Sen ulkopuolella oli sitten sellaista vähän surkeaa hökkelimeininkiä. Kokonaisuudessaan kylä oli todella pieni, eikä sitä onneksemme oltu ympätty ihan täyteen meitä turisteja ja paikallista menoa näki ihan mukavasti.

Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, "No stress!" onkin kuulemma Kap Verden jonkinlainen kansallismotto. Sitä ne siellä koko ajan huuteli, mikä ei tietenkään istu ollenkaan suomalaisen suorittajan ajatusmaailmaan. Krääsäkauppoja oli aika paljon ja niiden nurkilla luonnollisesti lobbaajia, mutta aika hyvin selvisi, kun ystävällisesti vain vastasi, että kiitti, mutta ei kiitti. Perään ei kuulunut mitään paikallisen kielistä vittuilua, vaan vilpittömän kuuloinen "Maybe later!". Inhoan aggressiivista myyntiä, eikä minua todellakaan saa ostamaan mitään, mikäli en sitä itse halua. Matkakumppanini onkin sitten se toinen ääripää. Häntä ei voinut päästää yksin edes lähikauppaan, kun lobbaajat saivat hänet heti raahattua kojuillensa tekemään hutiostoksia. Siellä se sitten mietti, että tarvitseekohan kaksi vai kolme afrikkalaista puuveistosta...... Hän tosiaan halusi oikeasti sellaisen patsaan, joten lopulta minun piti hänen edunvalvojanaan lähteä basaariin mukaan hieromaan kauppoja, kun olin kuunnellut hänen aiempaa kaupankäyntiään; "This is 75 euros just for you my friend, just today." "Oh really! TAKE MY MONEY!!!!!!"................. 30 euroa hän sitten lopulta maksoi siitä myyjän omin pikkukätösin nakuttelemasta puupatsaasta. Anna minun kaikki kestää, mutta parempihan tuollaisten ostelu tietenkin on, kuin esimerkiksi kovien huumeiden.

Hintataso ei ollut mitenkään erityisen alhainen. Ravintolassa sai annoksen ihanaa, tuoretta päivän kalaa 7-11 eurolla ja niitä me siellä lähinnä söimmekin. Suosituksen voisin antaa Sabores e Livros -ravintolalle, jossa päivän kala paistettujen juuresten kanssa maksoi muistaakseni 8e. Puoli karahvia (0,5 l) viiniä oli 4,5 e ja täysi karahvi 9,5 e, eli aika edullinen sekin. Onneksi on muuten keksitty "talon viini" -käsite, niin ei tarvitse ääneen suoraan sanoa, että halvinta, kiitos. Hintatasosta muuten meillä ei ole juuri kokemusta minkään järkevien asioiden osalta. Litran vesipullo oli noin euron, pullo paikallista olutta oli 3,5 e ja sellainen säälittävä pienehkö Lay's-sipsipussi myös 3,5 e, mikä oli kyllä ryöstöhinta, mutta sipsit nyt vaan ovat välttämättömyys lomalla. Olut hotellimme ravintolassa maksoi kuun asennosta riippuen 3-5 euroa. Logiikkaa hinnanvaihteluun emme kerenneet selvittää vierailumme aikana, ehkä kahdessa viikossa olisi päässyt paremmin kärryille. Toki meininki oli aika sinne päin koko saarella, että ehkä esimerkiksi ravintolan kiinteitä hintoja ei koettu tarpeellisiksi.

Ehdottomasti paskinta koko lomalla oli kulkukoirat. Ne olivat kuitenkin iloisia ja ihan hyväkuntoisia, joten tuskin niitä mitenkään huonosti kohdellaan, mutta silti. Tehdään sellainen sopimus, että aina, kun menet lomalle, ostat koiranruokaa ja ruokit ja juotat hotellisi ympäristön koirat koko lomasi ajan. Kulkukoiria tulee aina olemaan tuollaisissa paikoissa, joten ihan hyvin voimme tehdä niiden elämästä edes hieman parempaa.  

Majoituimme todella kivassa Porto Antigo -huoneistohotellissa. Sellainen iso ja sokkeloinen resortti, jossa on paljon samannäköisiä huoneistoja kahdessa kerroksessa. Viimeisenä iltana taisimme ensiyrittämällä päästä kämppäämme. Meillä olisi toki ollut oma keittiö, mutta kauha kun ei pysy oikein kummankaan kädessä, otimme suosiolla aamupalan. Se oli ihan kohtalainen sisältäen perusjutut, joita mannermaisessa aamupalassa yleensä on, ei tietenkään Suomen hotellien tasoa, mutta aivan tyytyväisiä olimme. Erityispisteet maukkaista omeleteista ja lätyistä, joita kokki paistoi aamiaisen ajan. Minä olen sillä tavalla yksinkertainen ihminen, että loman ensimmäisenä päivänä kartoitan aamupalan tarjonnan ja syön sitten joka aamu sen saman, hyväksi todetun setin. Pasmathan siinä meinasi mennä sekaisin, kun yhtenä aamuna ei sitten ollutkaan nakkeja tarjolla...

Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme joka aamulle kupongin, jolla aamiaissaliin pääsi sisään. Joka aamu me tietenkin unohdimme ottaa sen mukaan, sitten haahuilimme hetken etsien oikeaa tietä huoneistoomme ja sitten taas toisen hetken etsien tietä takaisin aamiaissaliin. Sellaisen mukavan yhteisen aamusession kehitimme. Hotellissa olisi ollut myös puolihoito tarjolla, mutta henkilökohtaisesti en sellaisesta välitä, vaan haluan kokeilla eri ravintoloita, vaikka sen aamiaisen suhteen olenkin pakkomielteisen rutinoitunut. Lisäksi minun olisi sitten pakko syödä sitä etukäteen maksettua ruokaa, vaikka se olisi ihan paskaa, koska rahaahan ei laiteta haaskuuseen!

Olin lukenut etukäteen, että saarella tuulee niin, että tukka lähtee, mutta me emme kärsineet siitä laisinkaan. Koko ajan oli niin hirvittävän kuuma, että tuulenpuuskat olivat ainoastaan tervetulleita. Ruskettumaankaan ei päässyt siinä määrin kuin yleensä, kun paahteessa makaaminen oli kerta kaikkiaan sietämätöntä suurimman osan ajasta. Me lilluimmekin vähän väliä altaassa kaulaa myöten, joten rusketupa siitä sitten muualta kuin kaksarista, joihin veden heijastamisen takia suuntautuu ekstrapaljon auringonsäteitä. Oikeasti korkeat suojakertoimet olivat myös välttämättömät. Minäkin, joka en oikeastaan pala ja rusketun helposti, käytin koko ajan SPF 30 tähän valtavan isoon vartalooni ja SPF 50 kasvoihin. Matkakumppanillani oli sama setti, mutta silti hän paloi pahasti olkapäistä. En voi tarpeeksi painottaa, että muistakaa, hyvät ihmiset, suojautua siltä auringolta! Jos on taipuvainen yhtään herkemmin palamaan, noilla leveysasteilla paita on varmasti tarpeen keskipäivän paahteessa.

Kyllähän tuolla makoilee ennemmin kuin selkäänsä ottaa

Matkakumppanini on aivan maaninen korttifani ja minun vanhempanikin, jotka ovat kaksi kertaa tavanneet hänet, lähettävät hänelle aina kortin matkoiltaan. Allekirjoittavat sen joka kerta "jälleennäkemisen toivossa" kuin jonkun suruadressin. 😂 Korttihullun kanssa matkatessa yksi ilta luonnollisesti meni kortteja kirjoitellessa ja keksien niihin "vitsikkäitä" Kap Verde -haikuja. Yksi meni näin:

Tääl myö oomma

kaks lihavaa ja rumaa

seksilomaillen

Emme me missään nimessä siis oikeasti seksilomailleet, mutta sitä vitsiä viljeltiin heti alusta lähtien, kun varasimme yhteisen matkan. Ystäväni on siis on umpihomo, joten mielenkiinnon kohteemme kyllä tavallaan kohtaavat, mutta eivät siinä mielessä meidän kahden välillä. Altaalla löhötessä ja muita lomailijoita tarkkailessa saimmekin huomata, kuinka erilainen miesmaku keski-ikäisellä naisihmisellä ja nuorella homomiehellä voikaan olla ottaen huomioon, että me molemmat käymme kuitenkin  kuumana samaan mieheen, eli minun sulhaseeni. Tuosta muiden lomailijoiden tarkkailusta muuten, minähän olen aika utelias tarkkaavainen luonne ja aina loppulomasta oikeastaan tunnen kaikki hotellini asukkaat ja tiedän eri seurueiden perhesuhteet, vaikka en ole vaihtanut kenenkään kanssa sanaakaan. Pystyinkin siten aina kertomaan ystävälleni, kuka hänen bongaamistaan komeista miehistä oli sinkku, kuka isä ja kuka matkusti vaimonsa, kuka kavereidensa kanssa. Että mielestäni ihan hyödyllinen taito tuokin!

Meillä oli kaiken kaikkiaan todella mukava loma. Samanlainen huumorintaju on kyllä lahja ja nauroimme useat kerrat vedet silmissä yhteisille vitseillemme. Ihan täyttä lepoahan tuo loma ei kuitenkaan ollut, olimme nimittäin tulostaneet noin 18 kg luentoprujuja mukaan, kun siinä rannallahan on tosi kätsy lukea tenttiin aurinkoa ottaessa... No, kyllä me ainakin niitä paperinippuja raahailtiin joka päivä paikasta toiseen mukanamme, mutta ei tuota nyt ihan puhtaaksi lukulomaksi voi kutsua... Lisäksi olimme ison osan ajasta hiprakassa, että eihän silloin edes kannata lukea, kun ei niitä seuraavana päivänä enää muista!

Lihavat, rumat ja töykeät -kokoonpanon debyyttisingen kansi

Kotireissu taittui rattoisasti kahdeksan tunnin yölennolla, tunnin odottelulla Helsinki-Vantaalla, mistä pyrähdimme vielä aamulennolla Ouluun ja suoraan kentältä pakollisille luennoille. Että ei meitä tehottomiksi voi moittia, kyllä me ajankäytön hyödyn maksimoinnin handlaamme!

Lomalta paluun jälkeen olen kerennyt kiertää suurin piirtein kaikki pääkaupunkiseudun hääpukuliikkeet löytämättä kuitenkaan pukua sekä tehnyt elämäni kalleimman hutiostoksen sormuskaupoilla, mutta niistä lisää myöhemmin. Palataan astioille!

Meillä on bändi!!!

Tiivistelmä: Lue otsikko.

Moi!

Meidän hääsuunnittelumme ottivat ison harppauksen, kun vihdoin saimme lyötyä lukkoon edes jotain. Olemme kauheita jahkailijoita molemmat, joten jokainen tehty päätös on juhlimisen arvoinen juttu. Me muuten olemmekin todella taitavia kippistämään asioille. Ai, tentti läpi, kippis! Ihana kesäilta, kippis! Kohta on joulu, kippis! Vau, miten puhtaaksi sain tämän paistinpannun pohjan, kippis! Lomaan enää 43 päivää, kippis ehdottomasti! Bändi buukattu vihdoin, SUPERKIPPIS!

Emme lopulta päätyneetkään siihen meidän alkuperäiseen ykkössuokkariin, vaan oikeastaan toiseen yhtä hyvään vaihtoehtoon, Rubiinin kuutioon Jyväskylästä. Edellisessä bändiruikutuspostauksessa kyseinen bändi oli se "Bändi 2". 

Ainoa syy, miksi tätä kokoonpanoa ei valittu heti, oli se, että sen ykkössuokkarimme biisilistalla oli neljä (4) hyvää biisiä enemmän kuin heillä. 😂 Hintaero oli kuitenkin 400 e (eli esim. Sulhiksen puvun verran), joten oli tottakai järkevintä kääntyä tähän hieman edullisempaan, mutta kuitenkin yhtä lahjakkaaseen sakkiin. Alla oleva pätkä heidän keikaltaan antaa hieman osviittaa. Todella taitava laulaja ja sellainen reippaan oloinen. Ilmeisesti arvotan ihmisiä kuten entisaikainen keskikoulun opettaja, kun minusta nimenomaan reippaus on kauhean tavoiteltava piirre ihmisessä. 😁 No, mutta kattokeepa ite.

Bändin yhteyshenkilönä on toiminut juuri tämä reipas naissolisti, hän on ollut todella miellyttävä ja avulias koko jahkailumme ajan. Kärsivällisesti vastaili kysymyksiimme, eikä kertaakaan esimerkiksi käskenyt painua helvettiin tai tekemään päätöksiä nopeampaa. Kertoi myös, että neljä biisitoivettamme ovat toteutettavissa ja aikoivat ottaa 60- ja 70-lukulaisen musiikkimakumme huomioon, kun valitsevat uusia kappaleita repertuaariinsa keväällä. 

Kun tässä nyt vauhtiin päästiin, heti seuraavaksi valitsemme sen kuvaajan! Eli voitte odottaa päätöstämme tehdyksi noin puolen vuoden kuluessa.......... 😏 Pukuasiaakin olen jo ajatuksen tasolla laittanut eteenpäin. Lähden marraskuun alussa Helsinkiin koulutusmatkalle (eli pyörähdän messuilla muutamilla luennoilla ja muun ajan lipitän yhden kaasoni nurkissa viiniä) ja tähän reissuun yhdistän pari sovituskeikkaa morsiusliikkeissä. Katselen myös koko ajan aktiivisesti hääkirppiksiä sekä Tori.fi:tä, josko saisin sovittua myös muutaman kotisovituksen yksityishenkilöiden kanssa. 

Nyt kuitenkin kulttuurin pariin, Love Island alkaa!  

Hei ja kerro ihmeessä kokemuksesi, jos meidän hääbändimme on tuttu! 

Budjetti(hää)matkavinkki: Sopot ja Gdansk, Puola

Tiivistelmä: Kävimme Puolassa; rantalomailua, paikallisia oluita ja hikisiä kirkkoja.

Kotiuduimme viikko sitten ihanalta kesälomalta Puolan Sopotista ja Gdanskista. Minä olin reissussa viikon, ensin porukoiden kanssa ja loppulomasta Sulhis liittyi seuraani pitkäksi viikonlopuksi, jonka aikana kerkesi ihan hyvin nähdä paikkoja. Tämä matka tuli niin älyttömän halvaksi ja oli kuitenkin ihan kunnon loma, joten haluan jakaa hieman kokemuksiani muillekin tarjoushaukoille.

Lensimme unkarilaisella halpalentoyhtiöllä, WizzAirilla, Turusta Gdanskiin ja takaisin. Ihan kelpo kone oli ja lentomme maksoivat vain 29,90e naamaa kohti! Siis edestakaisin! Tuohon halpaan lippuun kuului tosin vain yksi pieni matkatavara, jonka kokorajoitus taisi olla 40 x 30 x 20 cm, eli reppu. Sen lisäksi ei saanut siis olla edes käsilaukkua. Minä oikeastaan ihan innostuin tästä haasteesta ja oli niin tyydyttävää saada kaikki kamat mahtumaan. Meidän loma-asunnossamme oli tosin pyykkikone, joten ei se mahduttaminen loppujen lopuksi ollut edes kovin hankalaa. Kyseessä oli lähinnä rantaloma porukoiden ja Sulhiksen kanssa, joten en mitään erityisiä kamppeita edes tarvinnut. Ja koska itse henkilökohtaisesti rakastan listoja ja vinkkejä, jaan minusta aika kelvon varustukseni:

- t-paita x 2

- siisti pitkähihainen

- toppi x 2

- shortsit x 4 (näitä pitää olla erilaisia eri tilanteisiin, koska käytän noin 95 % toukokuun ja syyskuun välisestä ajasta shortseja, satoi tai paistoi, koska on KESÄ!)

- farkut

- urkkatrikoot (Ehdoton matkustusvaate!)

- biksut

- alusvaatteita

- tennarit

- ballerinat

- pitkä, musta neuletakki (Tämä on minun luottovaatteeni. Se on kauhean kätevä, vaikka kaverit tosi vitsikkäästi kyselevätkin, olenko matkalla Tylypahkaan, kun saavun paikalle helmat hulmuten. Varmaan melkein 10 vuotta olen kesäisin viilettänyt viitoissani, joita on pitänytkin haalia useampi kappale komeroon.)

Tällä setillä selvisin oikein mainiosti. Toista toppia en edes käyttänyt, joten karsimisen varaakin olisi ollut. 😃 Varmaan päivänselvä asia, mutta katsoin pakatessa, että kaikki osat sopivat keskenään yhteen ja muutenkin mietin värikoodausta, jotta pyykinpesukin olisi mahdollisimman tehokasta, eikä tarvitsisi pyörittää yhtä riepua kerrallaan.

WizzAirista ei ole juuri moitittavaa, mutta muistakaa TULOSTAA Turun kentälle boarding pass. Jos sitä ei ole, sen tulostus maksaa kentällä 30 e, sovelluksen sähköinen boarding pass ei siis myöskään käy siellä. Aivan käsittämätöntä tällainen kivikautinen sekoilu herran vuonna 2019, mutta näin se on. Käsittääkseni check-in pitää myös tehdä itse etukäteen tai se on vähintäänkin maksullista, jos ei jopa mahdotonta. Sähköinen check-in aukesi kaksi päivää ennen lähtöä ja sulkeutui kolme tuntia ennen lähtöä. Kannattaa ladata lentoyhtiön oma sovellus, jonka kautta check-in oli todella kätesy tehdä ja tallentaa myös se boarding pass tulostusta varten. Gdanskin päässä elettiin onneksi tätä päivää ja mobiiliversio boarding passista kelpasi.

Juuri kerkesin kehua omia minimalistisia pakkaustaitojani, mutta Gdanskissa on hyviä kauppakeskuksia, joissa vähän innostuimme mamman kanssa, joten myöhemmin paikalle saapuva Sulhis pakotettiin lisäämään carry on -laukku lippuunsa. Sekään ei tosin maksanut kuin 12 e/suunta check-in:n yhteydessä. Paljon kalliimpi olisi ollut lippuja ostaessa. Samalla hän sai myös priority-edut kentälle. Eli pääsi Turun kentällä eksklusiiviseen, noin kahden neliömetrin kokoiseen priority-loungeen, joka oli muusta odotusaulasta rajattu pahviseinin.... 😂 Pääsi hän toki molemmissa päissä ensimmäisten joukossa koneeseen, joka on kyllä kaksimetriselle ukonroikaleelle kuulemma ihan hyvä, niin kerkeää rauhassa asetella pienen ihmisen pituisia jalkojansa sinne sillipurkkiin. Gdanskin kenttä oli uusi ja siisti. Pieni toki sekin, muttei nyt missään nimessä samaa kaliiberia kuin Turun tai Oulun kenttä. Tax free -myymäläkin oli ihan kohtalaisen kokoinen. Ruokapaikkoja olisi myös ollut, mutta me emme kerenneet syömään.

Ostoskeskukset

Gdanskissa tosiaan oli ihan kivat ostosmahdollisuudet, monta isoa ostoskeskusta. Gdansk Glowny -aseman lähellä oli pienin ja ehkä surkein City Forum, siellä ei ollut juuri mitään paitsi ihana kosmetiikka- ja kemikaalikauppa Natura. Suomesta puuttuu kokonaan tuon tyyppiset kaupat, jotka ovat täynnä vain meikkejä, hiusjuttuja ja kaikkea hygieniakampetta. Ja siis sellaista tavallisen hintaista, ei selektiivistä tai luksusmerkkejä, niitä voi sitten ostaa tax freesta. Minusta on niin ihanaa penkoa tuollaisia kauppoja, joissa minulle myös tuntemattomien, paikallisten kosmetiikkamerkkien tuotteita. Naturan myymälöitä oli kyllä useampia, mutta tämä kyseinen oli ainakin iso ja hyvä.

Muutaman sadan metrin päässä oli toinen kauppakeskus, Madison. Siellä kävimme aika nopsaa pyörähtämässä. Alimmassa kerroksessa oli ihana ja kunnollisen kokoinen ruokakauppa. Toinen lempparini ulkomailla on paikallinen perusmarketti. Voisin tuntikausia tutkia sikäläisiä  päivittäistuotteita! Harvoin vaan matkakumppanini suostuvat vetelehtimään tavallisissa ruokakaupoissa kuulemma "kohtuuttoman kauan", mutta nautin niistä aina niin paljon kuin kerkeän. En jaksa yhtään niitä pieniä kioskimaisia ruokakauppoja, joita useissa maissa tuntuu olevan joka nurkalla.

Ehdottomasti paras ja isoin ostoskeskus oli Galeria Baltycka Gdansk Wrzeszcz -aseman lähellä. Siellä oli varmasti kaikki kaupat, joita Gdanskilla oli tarjota, myös Sephora! Sielläkin kulutin ainakin tunnin (Sulhis aika tympääntyneenä istui meikkaustuolissa selaten puhelintaan).

Gdansk Wrzeszcz -aseman lähellä oli myös Manhattan, jonne menimme pelkästään kehutun Worldbox-tennarikaupan takia. Pettymys! En suhtaudu moniin asioihin intohimoisesti, mutta tennareita kyllä rakastan. Erityisesti Niken sellaisia, joita minulla on aika monta paria liikaa. Sulhis antaa välillä enteitä samanlaisesta holtittomasta lenkkarikäyttäytymisestä, mutta olen antanut hänelle vaivihkaa psykoterapiaa, jolla olen pyrkinyt kitkemään tuota ei-toivottua käytöstä. Siitä ei vaan tulisi mitään, jos Sulhis ostaisi niitä puolimetrisiä tennareitaan samaan tahtiin kuin minä... Mutta se tennarikauppa oli kyllä aika plääh. Innostun ehkä enemmän outlet-tyyppisistä lenkkarikaupoista, joissa on hyviä tarjouksia ja iso valikoima. Samassa kerroksessa oli kuitenkin myös CCC-kenkäkauppa, jossa oli todella laaja valikoima ihan kaikenlaisia kenkiä. Vähän Click Shoes'n tyylinen, mutta jotenkin laadukkaamman tuntuinen.

Julkinen liikenne

Julkinen liikenne oli todella toimivaa ja helppoa. Käytimme tosin pelkästään junaa, mutta vain sen takia, että se oli niin valtavan kätevää! Lentokentältä pääsee suoraan juna-asemalle. Passin tarkastuksen jälkeen lähdetään heti vasemmalle ja noustaan rullaportaita pitkin laiturille. Lattiassa taisi olla ohjeistustakin.

Lipun voi ostaa asemien automaateista käteisellä tai kortilla. En aivan päässyt selvyyteen, että toimivatko liput samalla tavoin kuin Suomessa, että lippu on voimassa esim. 90 min oston jälkeen ja sillä saa reissata sydämensä kyllyydestä. Automaatti nimittäin sanoi lipun ostettua, että lippu käy seuraavaan junaan. Teimmekin niin, että laitoimme automaattiin päätepysäkkimme, jolloin se luki lipussa ja päättelimme, että tällöin voimme huoletta mennä samalla lipulla, vaikka pitäisi vaihtaa junaa. Lentokentän ja Sopotin välillä ei tainnut mennä suoria yhteyksiä, tai ainakaan sellaisia ei sattunut meidän kohdallemme. Netistä pystyi todella kätevästi katsomaan aikatauluja ja hakemaan reittejä. Vaihdot, laiturit (peron) ja raiteet (tor) esitetään reittiohjeissa hirveän selvästi. Junalippu tosiaan maksoi vain reilu 3 zlotya eli alle euron, ja mielestäni aikataulut pitivät hyvin kutinsa sekä muutenkin liikenne oli sujuvaa. Jos lippua ei saanut  aseman automaatista, sen pystyi ostamaan myös junan ensimmäisestä vaunusta. Junan lähtiessä liikkeelle sieltä avautui pieni luukku, josta usein vilkuili tympääntyneen oloinen, mutta topakka puolalainen nainen, joka ei luonnollisesti puhu sanaakaan englantia, mutta kyllä se osto aina jotenkin onnistui. Puolankieliset sanat ilman turhia vokaaleja ovat ainakin minulle aivan mahdottomia ääntää, joten jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa vaikka näyttää puhelimelta, minne on menossa. Esimerkiksi se Gdansk Wrzeszcz....... Sanoin lipunmyyjälle "wrrrzrrs something", onneksi ymmärsi. 

Päärautatieasema

Gdańsk Główny - Päärautatieasema Gdanskin keskustassa

Gdańsk Wrzeszcz - Yleinen vaihtoasema muutama pysäkki Gdanskista Sopotiin päin

Gdańsk Port Lotniczy - Lentokentän asema

Sopot - Sopotin pääasema keskustassa 

Sopot Wyścigi - Pieni asema Sopotin Gdanskin puoleisella reunalla 

Yleistä lomakäppäilyä

Gdanskin ydinkeskusta oli ihana. Se on siis aivan lähellä päärautatieasemaa, suunnista kohti Główne Miastoa. Kauppahallin (Hala Targowa) läheisyydessä oli katukaupalla kojuja, joissa myytiin esim. meripihkakoruja, villajuttuja, nahkatuotteita, puisia leluja ja muuta turistikrääsää. Oli myös yksi ihana joulukoristekoju! Hirveästi oli myös ravintoloita, joissa oluen litkiminen oli aivan naurettavan halpaa. Menimme Sulhiksen kanssa pitämään hääpaltsua yhtenä iltana erään ravintolan patiolle ja joimme yhteensä kuusi paikallista 0,5 l tuoppia ja loppulasku oli vain noin 12 e! Suosittelen maistamaan Książęcen venhäolutta, jos päädyt kaljalle Puolaan.

Sulhis kaljalla

Meidän majapaikkamme oli Airbnb-kämppä Sopotissa, pikkukaupungissa aivan Gdanskin kyljessä, jonne matkasi junalla noin 15 minuutissa. Sopot oli tosi söpö rantakaupunki ja enemmän biitsikohde. Siellä oli kilometrikaupalla hiekkarantaa, joka oli aivan täynnä ihmisiä joka päivä. Toki Itämeren vesi on vähän kökköä ja ruskeaa ja epämääräistä, että mitään valkoisia hiekkarantoja turkoosilla vedellä ei ole luvassa, mutta mielestäni ihan pätevät rannat vain reilun tunnin lennon päässä Suomesta.

Private beach

Sopotissa on myös Euroopan pisin puulaituri, Molo. Luulin, että tulisin repimään tuosta huumoria enemmänkin, mutta porukat kävivät siellä ja kertoivat, että se on vain pitkä puinen laituri, joten en edes jaksanut sitten vääntäytyä paikan päälle. Muutaman euron olisi maksanut se isolla Mololla huvittelu. (No tulihan se sieltä! 😁 ) Sopotin keskusta oli oikeastaan Monte Cassino -kadun varsi. Siellä oli todella paljon ravintoloita ja joitakin kauppoja. Sopotin yhdeksi suosituksi nähtävyydeksi mainitaan Crooked House (Krzywy Domek) Monte Cassinolla. Se oli sellainen erikoisen arkkitehtuurin tuotos, jossa taisi toimia joku ketjukahvila. Se oli siis nähty 30 sekunnissa. En jaksanut edes kuvaa siitä ottaa, mutta katso se täältä, jolloin säästät sen 30 sekuntia käydessäsi Sopotissa.

Tunnin bussimatkan päässä olisi ollut Stutthofin keskitysleiri, joka on nykyisin museo. Se jäi näkemättä ja vähän harmittaa. Gdansk-Sopot-akselilla on kuitenkin hirveän monta kirkkoa ja ne kyllä nuohottiin porukoiden kanssa huolellisesti... Gdanskissa on myös toisen maailmansodan museo, suosittelen!

Sopotissa olisi ollut paljon kauniita puistoja ja hienoja rakennuksia, mutta olimme iltaisin niin poikki, ettemme juurikaan jaksaneet lähteä ihan vain katselemalla katselemaan mestoja. Muuten täydellinen kämppämme oli ehkä himpun verran liian kaukana. Ensi kerralla ottaisin asunnon aivan Sopotin ytimestä. Mutta muuten voin kyllä suositella meidän asuntoamme. Se oli juuri lattiasta kattoon rempattu tilava kaksio muuten aivan pommista talosta. Ympäristö vaikutti olevan aika siistiä aluetta, tosin meidän sisäpiha oli kuin Chernobylista. 😃 Asunto oli myös 5. kerroksessa hissittömässä talossa, mutta portaissa ravaaminen tekee ihan hyvää minun lomailutyylilläni.... Kämpältä oli 10 min kävelymatka junalle ja keskustaan, 5 min kävelymatka rannalle ja ruokakauppa (eli ärsyttävä Alepan kokoinen kioski, jollaisia meillä Oulussa ei edes ole) nurkan takana. 

Jokaperjantaiset torihulinat Sopot Wyscigi -aseman kupeessa

Kämpän lähellä oli hyvä lounaspaikka, Bar Bursztyn. Siis ihan oikeasti sellainen lounasruokala, ei mikään kiva ravintola. Sellainen, josta ostettiin linjastolta ruoka. Mutta siis, jos ei nyt jokaista ateriaa halua syödä viinin kera kunnollisessa ravintolassa, tuo oli tosi hyvä nopsaan lounaaseen päivällä. Söin itse pinaattilohta perunoilla ja salaatilla, maksoi varmaan 4 e ja oli oikeasti maukasta, tavallista ruokaa jättimäinen annos. Joka ilta kävimme kyllä ulkona syömässä, mutta ei sattunut kohdalle oikeastaan yhtään todella huippua ravintolaa, jota jaksaisin edes suositella. Ihan perushyvää ruokaa saimme kyllä joka kerta. Tai no paras oli ehkä Sopotin McDonald's, jonne minäkin vihdoin pääsin, kun porukat lähtivät kotiin ja Sulhis tuli mestoille. 😂

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että Gdansk ja Sopot ovat aika kivoja budjettimatkailukohteita ihan vaikka häämatkaksikin. Tosi kaunista arkkitehtuuria, puistoja, paljon ravintoloita ja se pitkä hiekkaranta. Gdanskin keskustasta löytyy myös kaupunkilomafiilistä. Se on sopivan pieni, mutta kuitenkin tarpeeksi iso luomaan sellaista kansainvälistä tunnelmaa. Itse olen ehdottomasti enemmän rantalomailija ja rakastan sitä, kun ei tarvitse pukea oikeita vaatteita koko lomalla muualle  kuin ehkä pitkin hampain ravintolaan. Nykyään kuitenkin haluan tehdä lomillani muutakin kuin maata pelkästään arskanotossa, joten tämä oli oikein mainio kohde minulle. Eikä Puolan matkan tarvitse missään nimessä olla budjettimatka, jos ei halua köyhäillä! Etsiessäni meille majapaikkaa törmäsin Sopotin rantahotelleihin, joissa viikon hinnaksi kolmelle aikuiselle olisi tullut vajaa 2000 e, että saa sinne rahaakin syydettyä, jos niin toivoo. Kaikille jotain!

Gdansk, Glowne Miasto