Liian paksu morsiameksi

(Pahoittelen provosoivaa otsikkoa. Sen ainoa tarkoitus oli johtaa teitä harhaan ja houkutella paikalle. En siis koe olevani liian paksu morsiameksi. Eikä varmaan kukaan sitä voi edes olla, sillä käsittääkseni ei ole mitään maistraatin määrittelemää painorajaa vihkimiselle. Kirkon kannasta en mene takuuseen!!!)

Iira kirjoitteli Ei ihan tyttö enää -blogissaan mielenkiintoisesta aiheesta ja pyysi samalla itselleen laihdutusrauhaa. Iira oikeastaan sanoi tekstissään jo kaiken, enkä tule antamaan mitään lisäarvoa tähän keskusteluun, mutta olenko muka joskus malttanut olla hiljaa...

Koko juttu lähti siis Ylen Takaisin Pasilaan -podcastin jaksosta, jossa kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen kertoo päivitetystä lihavuuden Käypä hoito -suosituksesta. Siinä ylipainon perinteisten hoitokeinojen kylkeen on lisätty (pun intended) kehopositiivisen ajatusmaailman elementtejä. Tarkoitus on luoda hyväksyvää asennetta lihavuuteen, mutta yhtä aikaa tarjota apua ja tukea laadukkaalla  asiantuntijatiimillä potilasta kunnioittaen ja ilman syyllistämistä. Pietiläinen avasi haastattelussa muutenkin laihdutuksen psykologista puolta ja korosti esimerkiksi lasten ja nuorten kehorauhan tärkeyttä. Hyvä haastattelu.

Toimittajat ja toinen haastateltava, "läskiaktivisti" Tytti Shemeikka, tuntuivat kuitenkin puhuvan eri asiasta. Kuten Iirakin tekstissään totesi, heidän suussaan laihdutus yhdistettiin suoraan  pikalaihdutuskuureihin. Asenne oli se, että laihduttava ihminen on sellainen vähän säälittävä naisihminen, joka innostuu joka vuosi tammikuun ensimmäisenä päivänä naistenlehdestä bongaamastaan uudesta, järjettömästä laihdutuskuurista, jossa syödään esimerkiksi seitsemän  kuorittua viinirypälettä puolen yön aikaan ja muuten juodaan vain kaarnasta ja lehtikaalista tehtyä smoothieta, johon on sekoitettu kolme tippaa Maria Nordinin hikeä. No, ei siellä ihan noin sanottu, mutta tunnelma oli sellainen alentuvan naureskeleva. 

Minä ja Sulhis rypälekuurilla. (Pexels)

Minusta ihminen voi laihduttaa järkevästi ja minusta laihduttaminen itsessään joissain tapauksissa myös on järkevää. Podcastissa kuitenkin heiteltiin voitonriemuisina ilmoille prosentteja siitä, kuinka moni laihduttaja lihoo takaisin, ja jalomielisesti valaistiin aivottomia laihduttajia siitä, kuinka laihdutuskuurit vain itse asiassa lihottavat. Eikö se nyt ole päivänselvää, ettei kukaan voi loppuelämänsä ajan hallita painoaan millään keskiyön rypäleillä, mutta entä jos laihduttaa järkevästi? Siis sillä tavalla järkevästi, että pyrkii kohti normaaleja elintapoja. Esimerkiksi omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen nyt opettelemassa syömään säännöllisesti iltapainotteisen mättämisen sijaan. Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa ylimieliseltä kehotukselta, että jokainen lihava voisi nyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja syödä vähemmän, kuten minäkin olen tehnyt. Minun kohdallani isoin ongelma nyt kuitenkin on ollut epäsäännöllinen elämä (ja sipsit).

Laihdutushan nyt jo sanana on nykyisin vanhanaikainen ja juntti, mutta toisaalta elämäntapamuutoskin kuulosti saavan negatiivisen sävyn Shemeikan haastattelussa. Että ne parempaa terveyttä tavoittelevatkin ovat todellisuudessa ihan samalaisia ulkonäkökeskeisiä läskivihaajia kuin kaikki laihduttajat. Shemeikka ei nimittäin usko, että kukaan tekisi terveytensä eteen mitään, jos ei samalla laihtuisi tai ulkonäkö ei muuttuisi. Kuunnelkaapa muutkin edes tuo Shemeikan haastattelu podcastin loppupuolelta, että ymmärsinkö minä kaiken aivan väärin. Olen nimittäin todella eri mieltä tuosta, etteivätkö ihmiset nykyisin haluaisi edistää terveyttään myös ilman, että se välttämättä liittyisi suoraan painonpudotukseen. Nythän on vielä kaiken lisäksi trendikästä noudattaa kaikinpuolin terveellistä elämäntapaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että nuorisotupakointi on vähentynyt huomattavasti niistä ajoista, kun minä olin teini.

Kyllä minä ainakin haluan olla terve. Jos viinin lipittämisen ja sipsien syömisen vähentäminen ennen kaikkea edistää sitä terveyttäni, mutta samalla pudottaa myös kiloja, niin mahtavaa! Itse en näe mitään ristiriitaa ihmisoikeuksien kannattamisen (kehopositiivisuus on ihmisoikeuskysymys) suhteen, jos ilahdun huomatessani, että luontaisesti kookas peräkonttini mahtuu paremmin vaatteisiin. (Tähän terveysnäkökulmaan voitaisiin nyt tietenkin vetää mukaan se vakioargumentti, että joku ylipainoinen voi olla terveempi kuin joku normaalipainoinen. Kyllä, tottakai voi, mutta se ei liity tähän mitenkään.) 

Minä kuvaamassa jonkun toisen terveellistä annosta someen oman sipsikulhoni sijaan. (Pexels)

Ira peräänkuulutti laihdutusrauhaa. Ymmärrän täysin, mistä hän puhuu. Jos kehtaat tähän maailmanaikaan ääneen sanoa laihduttavasi tai edes haaveilevasi siitä, olet joko pinnallinen tyhjäpää tai vihaaja, joka arvottaa ihmiset painoindeksin mukaan. Hääpiireissä kehorauha nousi tapetille viime keväänä, jolloin oli paljon (paheksuvaa) puhetta häädieeteistä ja hääkehoista. Olen ollut aina turhan  mustavalkoinen ihminen ja näin vanhemmiten olen yrittänyt alkaa näkemään myös harmaan eri sävyjä, mutta en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä väärää siinä on, jos ihminen haluaa pudottaa painoa, sitä kautta näyttää paremmalta omasta mielestään sekä tuntea olonsa mukavammaksi? Tai vaikka edistää sitä terveyttään. Eihän se liity toisiin ihmisiin tai heidän arvostamiseen millään tavalla. Minulle on, jumalauta, aivan yksi lysti, mitä muut ihmiset painavat, ja vaikka itse haluaisin olla hoikka, en edellytä sitä muilta. Vai tuenko hoikkuuden ihailullani tahattomasti ylipainoisten mahdollisesti kokemaa syrjintää ja eriarvoistamista? Onko "läskiaktivismin" taustalla ajatus, että niin kauan kuin vallitseva länsimainen kauneusihanne on voimissaan missään muodossa, ylipainoisilla ei ole toivoakaan saavuttaa aidosti kehorauhaa tässä maailmassa?  

Kertokaapa fiksummat, mistä on kyse, kun minusta tuntuu, että ymmärrän nyt jotain väärin. Entä mitä ajatuksia nousee muuten aiheeseen liittyen? 

Tilannekatsaus hääjärjestelyihin

Seuraa virallinen tiedotus siitä, mitä on tehty ja mitä on vielä tekemättä. Eli lähinnä listaus tekemättömistä asioista, joiden tekemistä lykkäämme vielä hetken lisää.

Sulhanen ✔️

Toistaiseksi olen pitäytynyt viimeisimmässä valinnassani.

 Kirkko ✔️                                                                                                                                                                                        Häiden siirtymisen takia myös paikkakunta vaihtui ja samalla kirkko. Tunnelmallinen              maalaiskirkko vaihtui Oulun mahtipontiseen tuomiokirkkoon.

Tässä minä ensimmäisen aviomieheni kanssa. (Pexels)

Juhlapaikka ✔️

Tämäkin luonnollisesti vaihtui em. syyn takia. Alkuperäinen suunnitelma oli tanssia maalaishäitä ihan oikeasti periferiassa, joen rannalla Törmälän tilalla minun synnyinseutuni hoodeilla. Nyt juhlat ovat suunniteltu pidettäväksi Oulussa Raatin nuorisotalolla. Otin siitä juuri lenkilläni kuvan ja talo näyttää pimeänä talvi-iltana juuri sellaiselta, että siellä tapahtuu paljon murhia. Kesällä se on kuitenkin aivan ihana paikka veden äärellä.  

Kutsukortit 

Tämä on vaiheessa. Aiemmin kerroin, että yritän pelastaa meidän edellisten häidemme kutsut ja tuunata ne jotenkin käyttökelpoisiksi.

Pitopalvelu ✔️

Monissa juhlissa hyväksi todettu Rauhala. Juhlapaikan keittiö on sen verran haasteellinen, joten valinnassa piti huomioida, että pitopalvelulla on kunnolliset omat tilat Oulussa.

    Menu

Alustavaa keskustelua on ollut, mutta ei oikeastaan mitään ole vielä lyöty lukkoon.

 

(Pexels)

   

Juomat 

Iskä on aina halunnut lähteä roadtripille Via Balticalle ja sanoi heti, että voi hyvin lähteä autolla hakemaan meidän hääjuomat esim. Latviasta. 😂 Samalla hän olisi saanut painostettua myös tuohon matkahaaveeseen vastahakoisesti suhtautuvan äitini mukaansa, sillä hän "tuskin haluaa pilata tyttärensä häitä!??!??!". No, se roadtrip taitaa jäädä ajelematta tänäkin kesänä vallitsevan tilanteen vuoksi. Eli pitäisi kai alkaa suunnittelemaan juomien tilaamista. Tilasin omille kolmekymppisilleni lastin Saksasta ja se oli helppo juttu, mutta ymmärtääkseni on tullut joitain muutoksia ja rajoituksia. Tämä on juuri sellainen asia, jota minua ei kiinnosta YHTÄÄN alkaa selvittelemään, joten menköön Sulhiksen työlistalle. Saisihan ne juomat toki Alkostakin, mutta ottaen huomioon vierasaineksemme säästämme pitkän pennin ostamalla ne halvemmalla muualta. 

 

Halpaa laatikkoviiniä lirutettuna viinipulloihin meidän häissä. (Pexels)

 

Hääauto

Rumasta, pienestä rutkusta olemme haaveilleet, mutta valitettavasti tutuillamme ei ole riittävän rumia autoja. Toinen vaihtoehto on sitten joku tosi iso, vanhempi auto. Sellaisesta on verkot vesillä yhden kaverin auton suhteen, joten katsotaan. En halua missään nimessä museoautoa, en limusiinia ja kaikista vähiten jonkun metrin korkuisen, supernopeen urheiluauton. Onneksi Sulhiskaan ei ole sillä tavalla autoihminen, että haluaisi mitään älytöntä.

Koristeet 

No, jotakin pientä olen hääkirppiksiltä ostanut, kun kohdalle on sattunut. Ja tietenkin ne 1750 m jouluvaloja, joita on haettu ulkomaita myöten Haaparannan Rustasta. Tarkoituksena on edelleen  koristella runsailla pöytäkukilla ja valoilla, joten varsinaisten koristeiden määrä jäänee vähäisemmäksi. Juhlapaikka on kyllä sellainen, että sitä pitää jotenkin koristaa, mutta mitään monimutkaista härpäkeshowta en jaksaisi alkaa järjestämään.

 

(Pexels)

 

Kukat

Ks. edellinen. Ajatuksen tasolla. Kimpun ostan siten, että menen edellisenä päivänä tilaamaan juhlakimppua "äidin 60-vuotispäiville" ja säästän sen kuuluisan häälisän verran. Olenko muistanut kertoa, että olen pihin lisäksi ketku. 

Bändi ✔️

Bändin valinnasta kirjoittelin aiemmin täällä. Löysimme ihan mahtavan jyvääääskyläläisen bilebändin, Rubiinin kuution, joiden soittolistalla oli paljon meidän suosikkeja.

Valokuvaaja ✔️

Tämänkin aiheen kanssa painiskelin pitkään ja luonnollisesti olen myös siitä avautunut. Luovuin oululaisvaatimuksestani ja löysimme Facebookin hääkuvaajaryhmän kautta kuvaajan, jolla on aivan ihana kuvaustyyli ja hintalappukin sopi budjettiimme. Sanni Hirvonen Photographyn sivuilla on todella hienoja kuvia, joihin Sanni on osannut vangita ihania hetkiä ja hyvää yleistä tunnelmaa. Toki portfolion kuvat ovat täynnä nuoria ja kauniita ihmisiä, että en sitten tiedä, miten meidän kuviin vaikuttaa se, että olemme vanhoja ja elähtäneitä.

Videokuvaaja

Tämä on vielä mietintämyssyssä. Tarvitsemmeko videokuvaajaa vai laitammeko jonkun sukulaisen 90-lukulaisen videokameran jalustalle kuvaamaan puheet ja muut esityksen ihan vain omaan käyttöömme. Ei niitä kukaan muu  muutenkaan jaksa enää jälkikäteen katsoa.

Ohjelma                                                                                                                                               

Tälle ei ole kyllä uhrattu vielä kauheasti ajatuksia. Syödään, juodaan ja tanssitaan. Ainakin kaaso laulaa sekä mahdollisesti oopperalaulajaäitinsä myös. Pyysin nimittäin ihan pokkana tuolta ilkeältä äitipuoleltani häälahjaksi pari biisiä. Niitä puheita tietysti toivon myös, mekin Sulhiksen kanssa varmasti puhumme.

Aikaa ei mielestäni kannata tuhlata jonninjoutaviin hääleikkeihin, jotka eivät kiinnosta ketään. Paitsi ehkä kenkäleikkiin, joka on minun suosikkini, ja aivan taalasmaanullana seuraan itse sellaisia innolla. Olemme myös Sulhiksen kanssa kovia kisailijoita ja veren maku suussa kilpailemme illanviettojen tietovisoissa (huom. kaverit, Sulhis tekee sen vain hillitymmin kuin minä, mutta samanlainen raivo hänellä on sisällään kilpailutilanteissa), joten jotain sen tyyppistä voisi kehitellä. Ehkä visailu vieraille liittyen meihin, ettemme voi itse osallistua ja pilata kaikkien iltaa aggressiivisella voitontahdollamme. 

Sitten illemmalla bändi soittaa, eli varsinaiset pilleet alkavat. 

(Pexels)

Morsiamen vaatetus 

Hääpuku ✔️

Aivan sairaasta hääpukushowsta olen kirjoittanut helvetin monta postausta, sillä sen puvun kanssa on temppuiltu aivan kohtuuttoman kauan. No, en nyt edes kehtaa kertoa siitä viimeisimpiä käänteitä. Palaan tähän asiaan tarkemmin häiden jälkeen.

Huntu

En ole päättänyt, haluanko koko huntua. Kaikki sanovat, että sitä joko on huntuihminen tai sitten ei ole, että kyllä sen vaan sitten tietää, kun sitä sovittaa. Olen sovittanut niitä ja oikein pinnistellen kaivellut sitä vastausta sisimmästäni, mutta ei. Alunperin ajattelin, että en todellakaan halua huntua, mutta näyttäisihän se upealta kuvissa kirkon käytävällä. Jos nimittäin päädyn hankkimaan sen, se tulee luonnollisesti olemaan sellainen vähintään 8 m pitkä, jota pikkulinnut kannattelevat nokillaan perässäni. 

Kengät ✔️

Hääkenkiini olen tosi tyytyväinen. Kirjoitin niistä tarkemmin täällä.

Laukku 

Tälle en ole uhrannut ajatustakaan. Voin laittaa kaiken omaisuuteni Sulhiksen taskuihin, kuten yleensä.

Korut ✔️

Ehkä. Minulla on Kalevalan koko Vanamo-sarja ja tykkään siitä kamalasti. Mutta voinko laittaa niitä omiin häihini, kun olen niitä niin monissa juhlissa jo käyttänyt... Plus olen saanut jonkun osan entiseltä poikaystävältäni, että Sulhishan saattaa saada mustasukkaisuuskohtauksen ja viskaa ne Merikoskeen. 

 

Kaikki hääpukuni esillä hääaamuna, jotta voisin päättää, minkä laitan. (Pexels)

 

Sulhiksen vaatetus

Puku

Sulhis tietää kyllä, mitä lähtee hakemaan. Sitten häitä edeltävänä torstaina........

Kengät

Sama kuin edellinen. Viimeksi, kun kysyin, hänellä oli haaveissa sininen puku liivillä ja rusetilla sekä ruskeat kengät. 

Sormukset ✔️

Voisi kai sanoa jo, että homma on hoidossa. Minun vihkisormukseni on ollut sepällä tekeillä jo jotain 16 vuotta, mutta käsittääkseni kuljemme jo kohti valoa  näemme valoa tunnelin päässä. Kerron tästäkin sitten tarkemmin, kun aika on kypsä, enkä ole aivan raivoissani. Sulhis ei aio ostaa vihkisormusta erikseen. Kihlasormuksensa on leveä ja tumma titaanisormus, joka on jotenkin todella miehekäs ja cool. Ja edullinen! Sulhishan osti minun kihlani, joten tarjouduin jalomielisesti vuorostani maksamaan sulhiksen sormuksen, mutta vasta sen jälkeen, kun Sulhis liikkeessä päätyikin titaanisormukseen sen leveän valkokultaisen sijaan, jota lähdimme alunperin ostamaan. Se valkokulta näytti jotenkin pliisulta Sulhiksen kalpeissa talvikäsissä. 

Häämatka

Se suunniteltiin jo vuosi sitten. Häämatka on meille tärkein asia heti iltajuhlien jälkeen tässä koko avioliittoshowssa. Siis tietenkin ikuisen rakkauden ja yhteisen tulevaisuuden jälkeen! Suunnitelmissa oli pitempi reissu Etelä-Ranskan kautta Italiaan, mutta vähän näyttää siltä, ettei ole vastuullista lähteä matkustamaan vielä tulevanakaan kesänä. Eikä se oikein ole sama asia lähteä häämatkalle sitten joskus myöhemmin. Tiedä vaikka olisi sitten pershedelmäkin kuvioissa. Juu, juu, niinhän ne sanoo, että oma lapsi on maailman paras asia, mutta ainakin sivusta seuranneena, näyttää olevan täyttä helvettiä ne lomamatkat pienen lapsen kanssa. 😂 "Kuherruskuukaudesta" sitten puhumattakaan. Mutta hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, että ehkä me tavallaan olemme jo käyneet siellä häämatkallamme... 

Tämmöttii. Mielestäni olemme aika hyvässä vaiheessa. Kyllä tämä tästä. Yritän koko ajan tsempata itseäni ja valaa uskoa, että häitä päästäisiin vihdoin tanssimaan. Sulhis on nimittäin luopunut jo täysin toivosta ja sanoo aina, ettei tule mitään häitä, kun yritän puhua aiheesta. En nyt ole ihan varma, puhuuko hän meistä vai ainoastaan koronan aiheuttamasta epävarmuudesta... Että mistään ihanasta hääkuplasta ei täällä ole tietoakaan. 😄  

Mitä olen unohtanut? Miten muilla kesän morsoilla menee? ❤

Kaasot - töissä vai vieraana

Minulta toivottiin postausta kaasoista, heidän alistamisesta, kaasolahjoista sekä yleisesti heidän roolistaan meidän häissämme. Olen sivunnut aihetta aihemmin kertomalla siitä, kun kaasoni ja bestmanini suostuivat pitkin hampain tehtäväänsä sekä siitä, mitä aion pakottaa ne laittamaan päällensä minun juhliini. 

(Pexels)

Aloitetaan niistä kaasolahjoista. Taitavat olla aika suosittuja nykyisin ja sietävät kyllä ollakin, kun kuulee juttuja, minkälainen työleiri ystävän häät saattavat joskus kaasoille olla. Yhden ystävän häissä  saimme kaasojen kanssa morsmaikulta ihanat Urban Decayn luomiväripaletit, vaikka emme tehneet oikeastaan mitään häiden eteen. Meidän kyllä piti tehdä, mutta olimme vaan kaikki tosi paskoja kaasoina olemisessa. Sen jälkeen päätin, että jos joskus menen naimisiin, en edes yritä teettää kaasoilla mitään. Parempi antaa niiden vaan bilettää rauhassa. 

Lahjoja on kyllä aina mukava antaa, jos keksii jotain saajalleen sopivaa. En kyllä enää nykyisin kamalan helposti keksi. Kiinnostus kaikkeen materiaan on vähentynyt ja se kyllä latistaa intoa lahjojenkin valikoinnin suhteen. Ainoa järkevä ajatus on pyörinyt hotelliyön ympärillä. Haluaisin nimittäin mennä hotelliin häitä edeltäväksi yöksi, joten sinne voisin pakottaa ottaa halukkaat morsiustiimistäni mukaan ja maksaa sen lystin. Minusta hotelliyö on nimittäin aivan I H A N A lahja. Tässähän kaasot ja bestaman eivät toki pääse itse valitsemaan, kenen kanssa sen viettävät, mutta minä olen kyllä hyvää seuraa,vaikka olenkin hieman jäävi sanomaan. 

Tässä minä ja yksi kaasoistani hotelliaamiaisella hääaamuna.

Minulla on siis kolme kaasoa sekä yksi bestman. Minulla on monta kaveriporukkaa, joten tuntui luontevimmalta valita joka porukasta se paras jäsen häätiimiini. LOL. No ei, mutta minulla on paljon ihania kavereita ja ystäviäkin, mutta tämä kokoonpano on kuitenkin se kaikista läheisin valiojoukko. Ja juuri sen takia olenkin sitä mieltä (ainakin vielä tässä vaiheessa), että kaasoja ja bestamaneja ei laiteta meidän häissämme varsinaisesti töihin, vaan he ovat paikalla vieraina. Hehän ovat meidän parhaita ystäviämme, joten tottakai haluaisin, että he saisivat juhlia ja nauttia illasta. Erityisesti nyt, kun häidemme siirtymisen takia kukaan kaasoistani ei ole raskaana häiden aikaan. Mutta kerkeäähän tilanne toki vielä muuttua, osa heistä on nimittäin aika sikiävää sorttia.

Eivät he nyt kuitenkaan ihan ilmaiseksi sinne pääse viiniä lipittämään, vaan yksi kaasoista maksaa siitä kalliisti kollegoidensakin puolesta, sillä hänet on värvätty laulamaan kirkossa sekä juhlapaikalla. Toiveidensa mukaan juhlapaikan esiintyminen ajoitetaan heti pirskeiden alkupäähän, ettei hän nyt ihan kamalan tukevaan humalaan kerkeäisi päästä ennen esiintymistään. 

Toisen kaason piti meikata minut, mutta vapautin hänet tästä nakista, kun häämme siirtyivät Ouluun.  Täällä kun niitä ostomeikkaajia on saatavilla, toisin kuin kotiseudullani, missä häiden alunperin piti olla. Meidän ei todellakaan kannata ottaa kontollemme yhtään enempää tehtäviä kuin on aivan pakko. Voin nimittäin hyvin kuvitella meikkaajakaason liimaamassa minulle ripsitupsuja vielä sakastissa, kun tuli taas vähän kiire. Parempi, että aikataulumme on mahdollisimman pitkälle riippuvainen ulkopuolisista palveluntarjoajista, sillä en luota sen asian suhteen kaasoihini tai bestmaniin, ja kaikista vähiten itseeni. No ok, kolmas kaasoni on tavallaan se järjen ääni, joka ehkä saisi pidettyä homman joten kuten kasassa. Mutta hän pitää aina kaikenlaisia asioita kasassa, joten olkoon vapaalla minun hääpäivänäni ja keskittyköön kerrankin juhlimiseen. Bestmanilleni en taas edes keksisi mitään järkevää vastuualuetta. Lupasin hänelle sitä paitsi heti alkuunsa, ettei hänen tarvitse osallistua mihinkään akkojen hapatuksiin, että hänet on oikeastaan valittu häidemme kiintiöhomoksi sekä näyttämään hyvältä alttarin reunalle.

Tässä minä matkalla kirkkoon vain puoliksi meikattuna kiireen yllätettyä. (Pexels)

Varsinaisia tehtäviä ja vastuualueita en heille siis ajatellut jakaa, mutta tottakai esimerkiksi piinaan heitä jatkuvasti whatsappeilla, joissa kysyn mielipiteitä asioihin, jotka olen oikeasti jo päättänyt. Toisaalta sitä tekisin, vaikka he eivät kaasoja tai bestamaneja olisikaan. Koko ajan ajatuksena on ollut, että valmistelut hoidetaan pitkälti Sulhiksen kanssa keskenämme. Eli valitaan helposti ympäriinsä nakeltavat koristeen, ei laiteta tienvarsikylttejä, otetaan pitopalvelu kaikilla mausteilla sekä pakotetaan Sulhiksen veli seremoniamestariksi (koska kyllähän sukulaisille voi nakittaa paskamaisia juttuja).

Eikä tässä nyt pelkästään ole kyse siitä, ettemme halua vaivata ketään. Isoin syy kaasojen ja bestmanien vapautukseen töistä on varmasti se, että teen yleensä asiat itse kaikista parhaiten. Että yhtäkään mämmikouraa en halua esimerkiksi pilaamaan kutsukortteja leikkaamalla kartongit vinoon. Omissa häissään voi tosin tulla vähän kiirus, jos meinaa itse pitää kaikki langat käsissään, joten onhan tässä nyt pari kysymysmerkkiä vielä. Kuka ohjaa vieraat oikeaan paikkaan, kuka huolehtii polaroid-kameran filmin vaihtamisesta, kuka pakottaa vieraat kirjoittamaan vieraskirjaan, kuka piilottaa kossupullon halkopinoon ja niin edelleen... Voikohan Oulussa palkata mistään jotain palvelijoita? Iso osa näistä kysymysmerkeistä liittyy vahvasti juhlan kulun sujuvuuteen, mikä on pääosin seremoniamestarin heiniä, mutta ei nyt ihan kaikkea voi sysätä Sulhiksen veljenkään harteille, vaikka ne leveät ovatkin.

Tässä meidän häiden tunnelma, kun kukaan ei muistanut kehottaa vieraita siirtymään juhlapaikalle vihkimisen jälkeen. (Pexels)

Meillä kaasojen ja bestmanien rooli on siis enemmän sellaisena henkisenä tukijana. Puheita rakastavana toivoisin tietenkin molempien häätiimien pitävän jonkinlaisen puheen, mutta ymmärrän toki (pitkin hampain), etteivät kaikki koe oloaan mukavaksi sellaisen esiintymisen suhteen. Heidän pakollisena tehtävänään on nyt ainakin fiilistellä hääasioita sekä esittää loputonta kiinnostusta esimerkiksi minun hääpukusekoiluani kohtaan. Voihan joku tietenkin kokea tuollaisen henkisen läsnäolon vaatimisen raskaana ja mieluummin paimentaisi sukulaisukkoja koko illan hääpaikalla, mutta en ainakaan vielä ole saanut kritiikkiä asianosaisilta. Kehityskeskustelut ovat toki vasta tuloillaan.

Mitä sinä olet mieltä? Mitä tehtäviä sinun kaasoillesi tai bestamaneillesi kuuluu? Oletko itse joutunut työleirille ystävän häissä? Olisiko yhtään mehevää kauhujuttua aiheeseen liittyen?  

Parhaat vinkit joulupöytään

Tiivistelmä: Täältä ei oikeasti saa yhtään vinkkejä. Että jos et ole kiinnostunut seikkaperäisestä selvityksestä ventovieraiden jouluruokailusta, kannattaa skipata.

Innostuin kamalasti tuota joulupostausta tehdessäni muistelemaan, kuinka kertakaikkisen ihanat jouluruokailut meillä oli tänäkin vuonna. Olen siis kokenut jonkinlaisen heräämisen kokkaamisen suhteen kuluneen vuoden aikana. Että kyllä tämä 2020 olikin se mun vuosi, vaikka muu maailma sanoisi mitä. Minulla kävi nimittäin sellainen jännä juttu, että huomasinkin yhtäkkiä osaavani laittaa sitä ruokaa! Elelin tyytyväisenä lähes keski-ikäiseksi, enkä juurikaan kokkaillut, enkä ollut muutenkaan kiinnostunut aiheesta, mutta koronakevät made me do it. Olimme molemmat Sulhiksen kanssa etähommissa kotona ja huomasin, kuinka paljon Sulhis säästäisi MEIDÄN rahoja, jos tarjolla olisi enemmän kotiruokaa. Sulhis osaa itsekin tehdä jotain perusruokia, mutta häneltä puuttuu sellainen tietynlainen suunnitelmallisuus ja kävisikin mieluummin aina lounastamassa kaupungilla. Minusta kuulostaa aivan kamalalta tuhlaukselta käyttää joka päivä lounaaseen se vajaa kymppi vai mitä se keskimäärin onkaan lounasedun kanssa. Minä kun kätevänä pikkuemäntänä voin tehdä tuolla summalla  aika helvetin monta kasvispihviä tai makkarakeittoa, jossa ei toki ole juuri makkaraa, koska kunnollinen sellainen on kallista. 😏

Olin siis kertomassa, että olen vuosien mittaan innostunut hieman ruuanlaitosta ja nyt tänä keväänä puhkesin kukkaan ihan kunnolla. Toki teen sellaisia idioottivarmoja ruokia, enkä mitään ravintolatasoisia gourmet-annoksia, mutta olen huomannut, että hyvällä koristelulla monet yksinkertaisetkin ruuat näyttävät paljon monimutkaisemmilta kuin ovatkaan. 

Tämäkin näytti ihan kivalta ennen iskän käpälöimistä.

Olen nyt sen verran innostunut tästä ruoka-aiheesta, että kerron koko postauksen verran tarpeettoman yksityiskohtaisesti meidän perheen jouluruokaperinteistä. Se koko jouluruokailukin on noussut minulla aikuisuudessa aivan erilaiseen asemaan, sillä vielä joitakin vuosia sitten söin joulupöydässä vain perunaa, karjalanpaistin lientä, siis jumalauta sitä pelkkää lientä, sienisalaattia ja sillejä. Graavilohtakin olen oppinut rakastamaan vasta viimevuosina. Naurattaa nykyisin koko ajatus juhla-ateriastani, jossa kaikki seilasi lautasella lilluen siinä hemmetin liemessä. 😄

Yleensä meidän pirtistä saa tunnelmallisia kuvia, mutta tämä kattaus näytti nyt kyllä yhtä kalsakalta ja kylmäkiskoiselta kuin laittajansakin.

Jouluruokailut aloitetaan meillä aatonaaton illallisella, jossa tarjoillaan perinteisesti alkuruuaksi sienikeittoa, pääruuaksi blinejä kaikilla perusroippeilla. Jälkiruuaksi oli marenki-luumumoussekakkua. Luumu ei ole mikään kaunein raaka-aine yhtään mihinkään syötävään, mutta kyllä se veriripulilla täytetyn näköinen kakku kuitenkin ärjymäti nieltiin. Alkuun oli tarjolla keiton kylkeen leivänkänttyröitä voideltuina erilaisilla mähmöillä ja tahnoilla. Paras oli kapris-tapenade, jonka löysin yllättäen Lidlin Deluxe-sarjasta! Tein myös omia lemppareitani, paholaisen munia, joihin turautin sinappisen töräyksen. Ne menivät kuin kuumille kiville koko sakille!

Sienikeitto on yksi lempikeitoistani ja teen sen kuten perussienikeitto nyt tehdään. Tuntuisi typerältä jakaa mitään reseptejä, kun kaikki voivat googlata sen perus-hiton-sienikeiton. Toisaalta tykkään henkilökohtaisesti lukea oikeiden ihmisten hyväksi kokemia vinkkejä. Toisaalta taas en itse noudata tarkkoja reseptejä enää nykyisin (kun olen niin erinomainen intuitiivinen kokki tätänykyä) ja monia asioita menee tutuissa ruokalajeissa sinne kattilaan vähän fiiliksen ja kaappien sisällön mukaan. 

Esimerkiksi se sienikeitto. No, teen sen sen mukaan, paljonko minulla on sieniä ja kermaa/juustoa. Suurustan Maizenalla, se on niin ihanan anteeksiantavainen tuote, kun sitä voi kaadella sekaan vaan niin kauan kunnes koostumus vaikuttaa sopivalta. Ja jos hulahtaa liikaa, lisää vain vähän vettä! Ei  ole mitään järkeä sotkea joillakin vehnäjauhoilla, kun saman asian voi tehdä tuhat kertaa helpomminkin. 

Teen sienikeittoni siis niin, että aluksi heitän kattilaan pieneen öljytilkkaan sienet. Yleensä siis teen tämän ihan mihin tahansa säilykeherkkusieniin tai Sauvon säilykesieniin, joissa on herkkareiden lisäksi jotain muitakin sieniä. Jos minulla joskus sattuu olemaan kuivattuja metsäsieniä (eli jos äiti tai joku muu on käynyt keräämässä ja kuivaamassa niitä), lisään ne valmiiseen keittoon lopussa. Sienten kanssa kattilaan menee alussa myös sipulikuutiot ja mausteita. Sitten niitä vähän siinä kuulloteltuani lisään vettä jonkin verran (juuri tällaisia nämä mun "reseptit" ovat, olkaa te hyvät). Jos käytän luottotuotettani eli Fond du Chef  -liemilimalöllyköitä (ei lisättyjä aromivahventeita tai säilöntäaineita), heittelen niitä sekaan tässä vaiheessa. Yleensä laitan kasvisliman, mutta mielestäni se kananmakuinen tuo myös kasviskeittoon hieman ekstramakua (tämä on sellaista vankkaan kokemukseen perustuvaa tietoa, jota minun lapsenlapset vielä kertovat omille lapsilleen). Lisään usein linssejä tässä vaiheessa parantamaan energiasisältöä. Kun vesi kiehuu, aloitan tanssinkaltaisen leikittelyn Maizenan kanssa. Lisäilen, sekoittelen ja tunnustelen, kunnes koostumus on sopiva. Minähän pidän lähes kiinteistä keitoista, joten miksikään juoksevaliemiseksi liruksi se ei jää. Sitten sulatan joukkoon mitä tahansa sulatejuustoa, lisään (useamman) lorauksen kermaa, ja annan vielä kiehahtaa. Juustoa ja kermaa ei tarvitse paljoa, mutta toki juhlakeittoon laitan niitä reippaammalla kädellä. Ne voisi varmasti korvata myös esimerkiksi creme fraichella tai tuorejuustoilla, jos sellaisia jämiä kaapista löytyy. Minun spesialiteettinihan on valmistaa ruokaa kaikista mahdollisimman vanhoista elintarvikkeista (tervetuloa syömään meille). Ilahdun kamalasti, jos saan käytettyä vanhan juustonkannikan keittoon. Vuolen vain homeen pois ja muutenkin noudatan sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä" -mentaliteettia.  

Lusikka oli kattauksessa turha. Haarukkaa ja veistä piti käyttää, sen verran jämäkkää keittoa oli.

Paholaisen munat ovat naurettavan helppo tehdä, mutta kuten olen todennut, mikä tahansa näyttää  pursotettuna hienommalta kuin onkaan. Keitä munat, halkaise ne pituussuunnassa, poista keltuaiset pienellä hopealusikalla. Jos ei löydy hopealusikkaa, myös tavallinen köyhien lusikka käy. Sitten vain teet mähmän niistä keltuaisista, Dijon-sinapista (tai varmaan mistä tahansa voimakkaasta sinapista), sipulisilpusta ja esimerkiksi majoneesista tai vaihtoehtoisesti vaikka smetanan, creme fraichen ja kermaviilin sekoituksesta, jos majoneesi ällöttää. Mausteeksi vähän cayannepippuria ja suolaa. Suhteista sen verran, että sinappia tulee huomattavasti vähemmän kuin majoneesia/vastaavaa, ehkä 1/8 majoneesin määrästä. Vähitellen lisäämällä ja maistelemalla onnistut, mutta tässä hyvä perusohje, jota voit soveltaa riippuen munamäärästä. Tämäkin on vähän sellainen juttu, että ei sitä oikein voi edes pilata, jos vain pitää munista ja sinapista. Sitten se valmis mähmä pursotetaan munan puolikkaisiin. Päälle taas mitä tahansa heinää koristeeksi.

Leivänkänttyröiden valmistamista ei varmaan tarvitse avata sen enempää, kuin että osta/valmista jotain hyviä tahnoja ja laita niitä leivän päälle. Muista heinät! Minä voitelin paahdetun leivän päälle sitä kapris-tapenadea, toisiin maa-artisokkatahnaa. Pesto tai joku lohimössö olisi varmasti myös varma valinta. Meillä ei nyt kamalasti ollut vaihtoehtoja, sillä nämä känttyrät tehtiin aika ex tempore ylijäämäpaahtoleivästä (jes!!!). Koristeeksi marinoitua punasipulia ja sitä vihreää, mitä nyt sattui olemaan, eli tällä kertaa lehtipersiljaa. Herneenverso on minusta ehdottomasti kaunein koriste, ja se onkin pelastanut aika monta tekemääni säälittävää köpöstystä.

Meillä on yksi keliaakikko perheessä vastuksena, joten blinit tein gluteenittomina. Pelkistä tattarijauhoistapa ne taitavat kyllä useimmiten muutenkin olla. Käytin tätä Myllyn parhaan ohjetta ja siitä sitä lämpimän nesteen versiota, jossa taikinan piti tekeytyä vain muutama tunti, koska yllättäen meillä oli kiire. Ikäväkseni emme olleet kauppareissulla valmistautuneet laisinkaan blinien tekoon, vaikka kaikille oli päivänselvää, että niitä taas tehdään. Isänikään ei suostunut enää lähtemään ties monettako kertaa kauppaan sinä päivänä, joten jouduin vähän käyttämään mielikuvistustani. Se on oikeastaan meidän perheen tapa, että emme ikinä osta kaikkea kerralla kaupasta, vaan vanha isä lähetetään sinne sitten hakemaan yksitellen uupuvia asioita. Hän usein esittää toiveen, josko voisimme nyt vain miettiä kaikki asiat kerralla, mutta ei me yleensä voida. No, joka tapauksessa meiltä puuttui bulgarianjogurtti, joten tein smetanasta, maitorahkasta, maidosta ja  päiväysvanhasta kermaviilistä (JES!!!) jogurtin koostumusta muistuttavan liemen. Hyvin onnistui! Tuolla käyttämälläni ohjeella olisi pitänyt ilmeisesti tulla 10 isoa bliniä, mutta sain siitä aikaiseksi miljoona pientä (halkaisija about 10 cm). Se oli vähän sellainen "kaksi kalaa ja viisi leipää" -tyyppinen tilanne. Onnistuivat kyllä hyvin. Tai en siitä mausta nyt sen enempää osaa sanoa, taitaa olla melkein ihan sama, mikä lätty kaiken sen mädin, smetanan, sipulin ja suolakurkun alla on.

Vain amatööri unohtaa muovipurkin taustalle. Unohdettiin kattaa smetana, enkä saanut siirtää sitä enää  lasikulhoon, kun muut syöjät karjuivat nälkäisinä pöydässä haarukat tanassa.

Jälkiruokana oli se marenki-luumumoussekerroskakku, jonka luulin keksineeni itse, mutta jälkeen päin googlattuna tuo oli vain yksi variaatio lukuisista jouluisista britakakuista. Siinä siis vain läiskittiin marenkia ja luumusoseesta, kermavaahdosta ja maitorahkasta tehtyä moussea vuorotellen kerroksiin. Päällimmäiseksi pursottelin erilaisilla tyllilla erivahvuisia (eli siten siis "tosi" erivärisiä) luumumousseja koristeeksi, mutta ei oikein tullut häävi. Juuri aiemmin kehuskelin, että pursottamalla saa pelastettua monet asiat, mutta jo muutenkin epäilyttävän näköinen luumumousse ei pursottamalla kummene. Hyvä ja makea jälkiruoka tämä kuitenkin on ja paranee vain yön aikana, kun marenki hieman pehmenee. 

Jouluaaton juhlaillallinen on meillä aika perinteinen joulupöytä, jota on hieman tuunattu uusilla jutuilla. Meillä joulupöytään on kautta aikain kuulunut sillit, graavikalat, mäti, itsetehty sienisalaatti, punajuurisalaatti, rosolli (jota kukaan ei koskaan syö, paitsi äiti lusikallisen näön vuoksi), karjalanpaisti, maksa- ja lanttulaatikko sekä kinkku tai kalkkuna. Nyt olemme ottaneet mukaan aiemmin mainitsemani punajuuri-homejuusto- sekä chili-bataattilaatikot, koska ne ovat hyviä toisin kuin lanttu- tai varsinkaan se maksalaatikko. Aika kaikkiruokainen olen, mutta maksalaatikkoa en kertakaikkiaan PYSTY syömään. Se maksan haju inhottaa. Äiti vielä tekee laatikot itse, että haju varmasti leijailisi kodin joka sopukkaan. 😡

Tänä jouluna tein myös jouluaaton illalliselle niitä leivänkänttyröitä sekä paholaisen munia, kun niistä niin tykättiin. Haluan mainita aina, kun mahdollista, että ruokailu on yksinkertaisesti sitä parempi, mitä enemmän erilaisia pikkujuttuja erityisesti kylmissä ruuissa on. Samassa yhteydessä mainitsen myös joka kerta, että toivottavasti meidän häissämme on myös mahdollisimman runsas alkuruokapöytä täynnä kaikenlaista erilaista silppua ja sörsseliä pääruuan ollessa oikeastaan ihan yhdentekevä. Mutta toki sekin pitää olla, ettei kukaan pyörittele päätään ja muistele jälkeenpäin, kun ei tarjottu mitään "KUNNOLLISTA RUOKAA".

Tuosta sienisalaatista voisin vielä sen verran mainita, että kannattaa koklata tehdä itse. Ihan erilaista kuin kaupan valmissalaatti. Me laitamme siihen niitä sieniä, mitä nyt sattuu olemaan, tänä vuonna oli  kangas- ja haaparouskuja sekä niitä basic herkkareita. Sekaan kuutioidaan sipulia, omenaa ja suolakurkkua. Soosiksi tulee smetanaa, craime fraichea, kermavaahtoa ja kermaviiliä, jota halusin  välttämättä laittaa mukaan "raikastamaan" äidin vastusteluista huolimatta. Se menikin sillä hieman liian vetiseksi ja äiti pääsi sanomaan "No mitä mää sannoin". 😒 Maustetaan suolalla ja pippurilla. Kannattaa antaa tekeytyä jääkaapissa yön yli. Tämän säilyvyydestä en osaa tarkemmin sanoa, mutta söin itse sitä vielä hieman yli viikon päästä valmistamisesta, eikä peräpäästä kuulunut vastalauseita. 

Aikamoista mättämistä tämä jouluaika meillä siis aina on, mutta kuulunee asiaan... Olen koko syksyn opetellut syömään kuten normaalit ihmiset eli säännöllisesti, eikä esim. parin vuorokauden energiamäärää kerran päivässä klo 23.30 ja opinkin tavoille ihan kohtalaisesti. Tämä loma syömisineen ja valvomisineen on kuitenkin saanut minut taas palaamaan vanhoihin tapoihini epäsäännöllisen ruokailun suhteen. Juhlapyhät ovat siinä mielessä ekstrapaha ajanjakso, kun ruokailu ei pelkästään ole epäsäännöllistä, vaan sitä tehdään aivan liian usein ja aivan liian isoilla määrillä, päälle vielä kaikki viinittelyt ja erikoisherkut. Vaivalla sain mahalaukkuani hieman pienennettyä syksyn mittaan, mutta se on kyllä taas venytetty semmoseksi säkiksi, että jos sen kääntäisi ympäri, mahtuisin sinne itsekin. Sulhiskin ehkä. Mielenkiinnolla odotan sunnuntaita, kun "pääsen" kotiin vaa'alle. Sulhis sanoo koko ajan, että kotona keretään sitten taas kevennellä, ja samalla työntää suuhunsa konvehteja, joita ostimme SÄÄSTÖMIELESSÄ Ivalon S-marketista, kun rasiasta sai ainakin 20 senttiä alennusta.

Maanantaina sitten alkaa uusi elämä, kuten aina.  

Loppuun totuus kaikkien kauniiden (ja feikattujen) ruokakuvien takana.

Sanoin aiemmin, että sitten, kun menen Tinderiin, käytän avauslainina kysymystä jouluruokaperinteistä. No, tällä menolla en ihan heti ole sinne Tinderiin pääsemässä, joten kerro sää teidän jouluruokailusta. Oliko meidän setissä jotain, mikä ei todellakaan sinne kuulu, tai puuttuiko joku oleellinen, jota ilman joulu on pilalla?

Joulun top 3

Tiivistelmä: Joulu tuli ja meni.

Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Olen jouluihminen siinä määrin, että näin uudenvuoden jälkeen iskee aivan sellainen masennuksenomainen tila. Äidilläni se iskee jo jouluaattoiltana, kun suurien eleiden ihminen on, mutta minä kyllä nautin joulusta vielä välipäivinäkin. Uudenvuoden päivänä se sitten loppuu minullakin kuin seinään ja alistun vastaanottamaan inhoamaani kevättä.

Olemme viettäneet nyt useamman vuodenvaihteen Sulhiksen kanssa Lapissa mökillä ja täällä se joulufiilis pysyykin yllä ehkä helpommin kuin kotona. Varsinkin aiemmin, kun tämä paikka kuhisi ulkomaalaisia turisteja, korostui omassakin päässä ajatus, että täällä me lomaillaan talven ihmemaassa. Nyt tunnelma täällä on luonnollisesti hieman maltillisempi, kun lomailijat ovat suurimmaksi osaksi  kaltaisiani tympeitä suomalaisia. 

Olen aiemminkin kertonut, ettemme ole viettäneet Sulhiksen kanssa vielä yhtään yhteistä joulua, vaikka yhteinen aikamme on laskettavissa jo yhdeksässä joulussa. Olemme kumpikin niin epäterveellisen tarrautuneita lapsuuteen, että molemmat haluamme viettää joulumme omien perheidemme kanssa kotikodeissamme. Olemme jo suhteemme varhaisessa vaiheessa päättäneet, että katsellaan tätä järjestelyä uudestaan sitten, kun olemme joskus naimisissa. No, luojan kiitos, häämme siirtyivät ja saimme vuoden lisäaikaa viettää joulua vanhoihin kaavoihimme kangistuneina. Olisiko paha, jos sittenkin miettisimme tätä järjestelyä vaikka vasta sitten, jos meille joskus tulee lapsi tai jos asumme joskus siinä unelmiemme talossa, johon mahtuisi yöpymään vieraita muuallakin kuin meidän välissämme sängyssä. Hankala kuvitella esimerkiksi minun isääni Sulhiksen vieressä pikkulusikkana  jouluyönä, jos joulua vietettäisiin porukalla meidän nykyisessä asunnossamme. 

No, mutta viimeisistä joulufiiliksen rippeistä kiinni pitäen kokosinkin nyt joulun top 3 -listat, jotka bongasin Kristiina Kortelahden blogista, johon Kristiina Kortelahti oli bongannut ne Marian Bistro -blogista. Tämä on juuri tätä, minun pitäisi tehdä kouluhommia, mutta päädyn lukemaan blogeista muiden ihmisten joulunviettotavoista. Tässä tämä nyt kuitenkin ovat.

Jouluruuat

1. Aatonaaton perinteeksi muodostunut blini-illallinen, paljon mätiä, punasipulia, smetanaa ja suolakurkkua

2. Kaikki kalat, sillit ja se mäti

3. Itsetehty sienisalaatti

Jouluherkut

1. Juustotarjotin, jossa mukana paljon makeita ja mehukkaita komponentteja, kuten perssssimoneja ja päärynöitä.

2. Pandan juhlapöydän konvehdit (myös se parjattu ananaattorikonvehti)

3. Luumu lähes kaikissa muodoissa, luumumousse best

 Joululeivonnainen

Tähän en kyllä oikein osaa vastata. En erityisesti pidä tortuista, pipareista, hedelmä-, taateli- tai maustekakuista. Suorastaan inhoan kaikkia leivonnaisia, joissa on käytetty makuna piparkakkua tai glögiä. Meillä ei yleensä ole jouluisin mitään tiettyjä leivonnaisia. Äiti tekee aina jonkun random kakun, tänä vuonna taisi olla karpalo-kinuskijuustokakku. Usein yleisen paineen vuoksi  olemme tehneet pipareita ja torttuja, mutta tänä vuonna emme enää vaivautuneet. Luovuimme tänä jouluna todella monesta muustakin turhasta tavasta tämän erityisen korona-joulun varjolla. 😏

Yritin koristella sieviä pipareita pikkujouluihin, mutta se olikin helvetin ärsyttävää ja vaikeaa. 

 

 Joulujuomat

1. Viini kaikissa muodoissaan

2. Glögi. Tai en minä siitä nyt erityisesti edes pidä, enkä oikeastaan ikinä itse keittele, mutta kuuluuhan se jouluun ja on ajatuksena valtavan tunnelmallinen juoda höyryävää glögiä viltin mutkassa. 

3. En keksi kolmatta, eihän jouluun kuulu muita erityisiä juomia kuin tuo väkisillä listattu glögi. Ja tietenkin Julmust, mutta en ole mielenvikainen? Olisin tietenkin voinut täyttää tämän vain jakamalla valkkarin, kuoharin ja punkun eri sijoille, mutta äiti aina mäkättää, jos puhun liikaa alkoholista.

No, se pakollinen glögi.

 

Joululaulut

1. En etsi valtaa, loistoa. Ystäväni äiteineen ja siskoineen ovat musikaalista sakkia, ja olenkin kerran kiristänyt heiltä moniäänisen versioinnin tästä ääniviestiin laulettuna. Uhkasin, etten suostu ystäväni vasta saaman lapsen kummiksi, jos laulua ei kuulu. Lapsi sai kumminsa ja minä esitykseni.

2. Maa on niin kaunis 

3. All I want for Christmas Is You. En yleensä pidä tämän tyyppisistä iloisista rallattelujoululauluista, vaan haluan kuunnella muiden suomalaisten tapaan masentavia ja melankolisia joululauluja lapsista, jotka hukkuvat hankeen ja unhoittuvat, mutta tämä on poikkeus. Kuuntelen tätä niin monia kertoja päivässä ennen joulua, että Sulhis on aivan raivona.

Joululeffat

1. The Holiday

2. Home Alone 1

3. Home Alone 2

Joulun parhaat hetket

1. Joulunodotus, joka alkaa jo lokakuussa, kun ensimmäiset jouluvalot, nimenomaan siis joulusellaiset, eikä mitkään neutraalit "kausivalot", joilla yritetään hämätä ankeita jouluvihaajia, jotka jaksavat joka vuosi kirjoittaa Facebook-päivityksen siitä, kuinka ostoskeskuksissa aletaan soittamaan joulumusiikkia liian aikaisin, vaikka soitetaanko muka suomalaisissa ostoskeskuksissa koskaan joululauluja??? No, mutta ne siis sytytetään.

2. Aattoilta, kun on syöty, avattu lahjat ja voidaan vaan hengailla, katsoa jouluohjelmia, lukea ehkä lahjaksi saatua kirjaa ja syödä "vielä yhden konvehdin". Tänä vuonna, nuorimmankin  joulunviettäjän ollessa jo 28-vuotias, siirryimme vihdoin "aikuisten jouluun", emmekä enää tehneet lahjojen avaamisesta spektaakkelia, johon koko päivä "huipentui". Nyt emme edes paketoineet lahjoja, vaan jaoimme ne jokaisen omaan lahjapussiin ja hoidimme lahjaosion pois alta jo aikaisin päivällä. Toki jokainen nosti säkistään lahjan vuorollaan ja yksitellen, että jokaista lahjaa saatiin porukalla ihmetellä, mutta minusta se on vain kohteliasta lahjanantajaa kohtaan. 

3. Joulupäivä. Minusta joulupäivä on nykyisin melkeen parempi päivä kuin itse aatto. Joulupäivänä voi vaan olla, kun kaikki ne joulun velvollisuudet on hoidettu. Mukava hengailla koko päivä yökkäreissä ja roikkua vähän väliä jääkaapin rivassa, että mitä rääppeitä sieltä seuraavaksi söisi. Toki olemme yleensä myös aaton yökkäreissä ihan vaan kotona, mutta siinä on kuitenkin sitä kaikkea juhlaillallisen laittoa ja lahjojen avausta ym. aikataulutettua menoa. 

Joulupallokokoelma

 

Joulutekeminen

1. Yleinen jouluinen hengailu. Eli siis tavallista hengailua, joka vain tapahtuu joulun pyhinä.

2. Lukeminen. Luen kyllä muutenkin, mutta erityisesti jouluun liittyy se joululahjakirjan lukeminen myöhään yöhön. 

3. Jouluruokailu. Aatonaattona syömme kolmen ruokalajin illallisen, alkuruokana sienikeittoa, pääruokana blinejä jälkiruuan vaihdellessa. Aattona syömme perinteisen jouluaterian kinkkuineen, kaloineen ja laatikoineen. En ole yhtään peruslaatikoiden ystävä ja olenkin alkanut ujuttaa herkullisempia vaihtoehtoja joulupöytään. Siis miksi joku valitsee lanttu- tai maksalaatikon punajuuri-homejuusto- tai bataatti-chililaatikoiden sijaan? Haluaisinkin ehkä kertoa tarkemmin meidän jouluruokailuistamme. No ok, luonnostelin jo kilometrin pituisen postauksen aiheesta. Minua nimittäin itseäni aina kiinnostaa muiden perheiden jouluruokaperinteet ja kysynkin niitä usein uusilta tuttavilta. Sitten kun menen Tinderiin, aion käyttää avausrepliikkinäni kysymystä, mitä toisen joulupöytään kuuluu. 

Joulupukeutuminen

1. Yöpaita

2. Rumat joulupaidat, jotka on tilattu vuosia sitten jostain hikipajasta, jossa joku kiinalainen lapsi on ne sormet verillä ommellut. 

3. Mustat legginsit, koska minulla on aina mustat legginsit aina, kun se vain on soveliasta. Mutta todella usein myös silloin, kun se ei ole.

Joulumielen tuoja

1. Sama kuin lempijoulutekeminen eli perheen kanssa hengailu jouluna. Saa nähdä lisääkö vai vähentääkö Sulhiksen kanssa jouluhengailu minun joulumieltäni, kun siihen joskus päästään. No viitsi, vitsi. Olemme me jo aloittaneet sellaisen asteittaisen siedätyshoidon: Sulhis on usein meillä joulua edeltävät päivät ja lähtee esimerkiksi vasta aattona kotikotiinsa. Ja minä lähdin tänä vuonna JO 26.12. Sulhiksen perheen kanssa mökkeilemään. 

2. Jouluvalot. Parhaimpia ne ovat, kun niitä on ihan helvetisti ja ovat väriltään lämpimän valkoiset. Kirjavat ja erityisesti kirjavat, jotka vilkkuvat, pilaavat päiväni totaalisesti. 

3. Joululaulut, -leffat, -lehdet ja -konsertit, annosta vähitellen nostaen syksyn mittaan.

Tässä monta lempiasiaa: viini, konvehdit, hengailu, perhe, joulupaidat...

Joululahja 

1. Unikko-sukat. Olen kova Marimekko-fani ja olen rakastanut unikkokuosia A I N A , mutta niin hullu en ole, että maksaisin omista sukistani 20 e?! Siis aivan naurettava hinta yhdestä sukkaparista. 

2. Marimekon raitapaita, koska Marimekko, ja kuka nyt ei tarvitsisi uutta raitapaitaa?

3. Intiimialueen kosteuspyyhkeitä, joita siskoni oli ostanut minulle, että voisin tuulettaa horoskooppini helposti myös tien päällä. 

Sulhis pilaamassa mun täydellisen tunnelmallisen joulukulissin kaljapulloineen.

 

Vaikka en kauhean syvällinen ja tunteikas ihminen olekaan, parasta joulussa tietenkin on yhdessäolo ja se yleinen tunnelma, mutta kyllä minusta on ihan mukava saada ja ennenkaikkea antaa lahjoja. Äitini joka vuosi sanoo, ettei aio ostaa enää ensi vuonna montaa joululahjaa, silti se aina ostaa. En kannata täyttä lahjattomuutta, mutta eikö yksi riittäisi? Tai edes vaikka viisi. 😂 Tänä vuonna lahjoja oli kyllä yllättävän hillitty määrä, mutta sitten oli pari ekstrajuttua, jotka eivät muka olleet varsinaisia joululahjoja. Esimerkiksi Iittalan ihanat, lasiset joulupallot, Nappula-kynttilänjalka ja Teeman tarjoiluastioita. Eli siis ihan puhtaita joululahjoja, joita ei vain oltu paketoitu, eikä niitä annettu jouluaattona eli eivät siten muka olleet joululahjoja. 😁

Sulhiksen kanssa emme ostaneet tänä vuonna toisillemme joululahjoja. Yleensä ostamme, mutta nyt kumpikaan ei oikein tarvinnut mitään, joten päätimme jättää välistä. En halua väkisin ostaa tai saada yhtään mitää. 

Paras joululahja, jonka itse annoin, oli jokavuotinen kuvakalenteri vanhemmilleni. Teen heille joka vuosi ihan perusseinäkalenterin kaikilla aivan kauheilla kuvilla meistä ja lähipiirin ihmisistä. Se on kauhean hauska aina yhdessä katsoa läpi ja pilkallisesti eiku hyväntahtoisesti nauraa kamalille kuville.

Loppuun kerron vielä meidän joulukuusigatesta. Meillä on todellä upea, iso ja aidonnäköinen tekokuusi, josta saa koristelemassa aivan täydellisen. No, äiti oli tänä vuonna sitä mieltä, että se on liian vaivalloinen hakea vintiltä ja laittaa. Että helpompaa on lähteä metsään, rämpiä siellä pimeässä, yrittää valita vähiten ruma yksilö niistä kaikista muotopuolista, raahata se kotiin, kastella sitä, imuroida neulasia ja hävittää se joulun jälkeen. Aito kuusi meillä nyt sitten tänä vuonna oli. Ei nyt aivan  rumimmasta päästä, mutta jotenkin säälittävä, kun on tottunut täydellisen tuuheaan. Ihan kuin minä ilman filttereitä.  

Siinä se on.

 

Apua, olen kirjoittanut tätä postausta ainakin 14 tuntia. Pakko mennä, moikka! 

Haastan tähän kaikki. Kerro kommenteissa, parhaat palat omasta joulustasi. 🖤Hyvää mennyttä joulua!

Uusi vuosi, uudet häät

Hyvää meidän häävuotta kaikille! TAAS! 😅

Sulhis laskemassa kohti uusia pettymyksiä.

Puhuinkin jo edellisessä valituspostauksessani, että tuntuu kuin ne häät olisi jo juhlittu, kun niitä niin antaumuksella suunnitteltiin. Ja nyt ei jaksaisi enää innostua yhtään. Mutta jos oikein kunnolla tsempataan ja yritetään väkisin nostattaa taas hääfiilistä, olisi seuraavana vuorossa kutsukorttien lähettäminen. Mehän tilasimme kutsut viime vuonna tapojemme vastaisesti ajoissa ja niinhän siinä sitten kävi, että ne jäivät käyttämättä. Ei pitäisi koskaan yrittää olla parempi kuin oikeasti on, siitä seuraa vain pettymyksiä.  

Luonto ei oikein anna periksi tilata uusia kutsuja ja laittaa vanhoja haaskuuseen, joten yritän miettiä, miten voitaisiin hyötykäyttää ne. Jos vain päivämäärä olisi muuttunut, kutsut voisi saada ihan hauskasti fiksattua ja säilöttyä niihin samalla muiston siitä, mikä yxi wittujen cevät koko ihmiskuntaa kohtasi. Meillä kuitenkin päivämäärän lisäksi muuttui kirkko, juhlapaikka sekä paikkakunta... Ja kerkeäähän tässä mieskin vielä vaihtua. On minulla yksi idea kutsukorttien varalle. Alan miettimään sitä tarkemmin, kun palaamme taas sivistyksen pariin mökiltä.

Olemme siis Sulhiksen kanssa vielä viikon Lapissa. Täällä on ollut ihanaa. Lautailua, hiihtämistä ja yleisesti ulkoilua ihanan talvisissa maisemissa. Tokikaan emme ole kerenneet kertaakaan ulos päivän valoisimpaan aikaan, sillä meidän vuorokausirytmimme lipsahtaa lomalla aina ihan päälaelleen. Nyt se on sillä tolalla, että nukumme suurinpiirtein silloin kuin normaali-ihmiset ovat aamuvuorossa. Mutta haitanneeko tuo. Minulle kun se rytminkääntäminenkään ei ole hankalaa. Nukahdan, kun menen vain nukkumaan. Sulhis toisinaan kärsii nukahtamisvaikeuksista, eikä se vaan nukahda, vaikka auliisti annankin hänelle kaikkia hyviä neuvoja. "Olet nyt vaan paikoillasi siinä, laitat silmät kiinni ja alat nukkumaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa!!??!". 

Kuvatodiste yllämainitusta ihanasta.

Minun ei tosin tarvitse vielä murehtia arjesta, minulla on nimittäin vielä ensi viikko lomaa. Tai no, lomaa ja lomaa. Kouluhommia pitäisi tehdä. Eli en tee mitään ja poden koko ajan huonoa omatuntoa, kun pitäisi tehdä. Viikko on siis pilalla joka tapauksessa. Otin läppärin ja oikein erillisen näytön mukaan, että olisi mukavampi tehdä niitä hommiani. LOL. Olemme olleet täällä jo viikon ja nyt vasta sain pelit ja vehkeet kaiveltua laukusta ja pystytettyä työpisteeni, jossa voisin tehdä sitä tiedettä. Luonnollisesti alkoi blogin päivittäminenkin heti kiinnostaa... Toisaalta olen luonteeltani ahkera ja puuhastelu on minulle ominaista, mutta toisaalta olen aivan käsittämättömän saamaton. Sitten märyä vääntäen hoidan (koulu)hommat kauheassa kiireessä viime tipassa. Enkä todellakaan koskaan ota opikseni.

Täällä minun oli tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelmaani liittyvää gradun tapaista tutkielmaa (syventävien opintojen tutkielma, "syvärit"), mutta huomasin, etten muistanut ottaa koko syväritiedostoa mukaan pöytäkoneeltani. Että en nyt kamalan hyvin valmistautunut tähän opiskelulomaani. 😂 Tämä unohduksen huomattuani "lohduttauduin" kuitenkin sillä, että voisin lukea seuraavaan lopputenttiini. Tietäähän sen... Saatan kyllä siis istua tulevan viikon päivisin koneella, mutta en vilkaisekaan luentomateriaaleja, vaan luen esimerkiksi vauva.fi:n Aihe vapaa -palstaa ja katson Youtubesta erilaisia  järjestelyvideoita. Ehkä eksyn tännekin suoltamaan tätä sisällötöntä sisältöä. Sitten valvon kolme vuorokautta putkeen ennen tenttiä, luen haukionkala-tyyppisesti luentomateriaaleja, kirjoitan huonoja muistiinpanoja ja tiuskin Sulhikselle, että viettäisi työpäivänsä jälkeistä vapaa-aikaa vähän hiljempaa, kun JOTKUT YRITTÄÄ TÄÄLLÄ OPISKELLA!!!!!111 Tankkaamalla tankkaan tiedot, jotka sitten  välttävästi oksennan tenttipaperiin, enkä muista niistä sanaakaan enää tulevaisuudessa. 😊 Niitähän on paljon sellaisia sometilejäkin, joissa käsitellään opiskelua ja eri oppimistekniikoita. Minun tilini olisi varmasti menestys.

Tuntuu, että olen taas jauhanut riittävästi EN YHTÄÄN MISTÄÄN. Lähdemme hiihtämään. Tarvitsisin kyllä hieman apua teiltä (äiti ja kaksi muuta lukijaa). Mistä ihmeestä voisin tänne kirjoittaa? Haluaisin kyllä kirjoitella, mutta se on kamalan hankalaa, kun tämä on hääblogi, eikä ne häät kiinnosta.