Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät 2021. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät 2021. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Married AF

Tiivistelmä: Menimme naimisiin.

 Moi!

Vastoin kaikkia odotuksia... Me tosiaan pääsimme naimisiin! Haluaisin laittaa kaikkia tunnelmallisia kuvia ihanasta päivästämme, mutta suurin osa on tällaisia:

Kiitos sisarelleni taianomaisen hetken ikuistamisesta, kun nautimme ensimmäistä ateriaamme avioparina.

Olen kuvaillut kihlausaikaamme katastrofielokuvaksi sarkastisella twistillä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Paljon on kerrottavaa, sillä aivan ilman kommelluksia emme luonnollisestikaan selvinneet. Lisäksi kaasot hiillostavat minua jatkuvasti kysellen polttaripostauksen perään. Kaikki aikanaan.

Häitämme edelsi viikkojen helleputki, joka toi mukanaan muutamat kunnon myräkät. Erityisesti nimipäivänäni riehunut Paula-myrsky aiheutti muutaman harmaan hiuksen. Juhlapaikkamme lähistöllä on (oli) erityinen hääpuu, jonka alla kaikki, siis ihan kaikki, hääparit käyvät kuvaamassa hääpotretteja. No, se puu meni matalaksi Paula-myrskyn mukana. En ole kovin taikauskoinen, mutta pakkohan tuon on olla jonkinlainen etiäinen avio-onnen kestävyydestä...

Samainen myrsky tuhosi myös kaikista Oulun hotellihuoneista juuri meidän hääsviittimme. Luojan kiitos saimme napattua samasta hotellista toisen huoneen, joka oli muuten viimeinen vapaa sviitti koko hotellissa. Ihana huone sekin oli, vaikka ei ylimmässä kerroksessa ollutkaan. Loppujen lopuksi olisi ollut aivan sama, millaisen kömmänän varasimme, sillä emme edes kerenneet koko huoneeseen hääyönä. Ystävämme yllättivät meidät bilehaluillaan ja juhlimme viimeisten vieraidemme kanssa aamuun asti. Onneksi olimme ottaneet kaksi yötä hotellista!

Vaeltamassa Sulhiksen kanssa aamulla hääpuvuissamme hotellille vaihtamaan kevyempää päälle.

Koko hääviikonloppu ja itse pääpäivä ylittivät kaikki odotuksemme. Ihan puolueettomasti voin todeta, että meillä oli aivan mahtavat häät! Hellettä riitti myös tuolle päivälle, mutta koska olin varautunut räntäsateeseen tai ainakin ukkosmyrskyyn, seksi- tappohelle ei tuntunut missään. Toki olimme hiestä märkiä suurimman osan päivästä, mutta meikkaajani ja kampaajani olivat tehneet niin perusteellista työtä, ettei se oikeastaan haitannut ja paketti pysyi kasassa koko päivän, yön ja oikeastaan seuraavan päivänkin. Kuvaajakin lupasi photaroida hikikarpalot pois kasvoiltamme. 

Edes minulla, supernegistelijällä, ei ole juurikaan moittimista päivästä, mikä kertoo jo paljon. Koolla oli rakkaimmat ystävämme, perheemme ja lähimmät sukulaiset, tunnelma oli katossa ja vieraat tuntuivat aidosti viihtyvän, ruoka oli hyvää, viini virtasi (kohtuukäytön rajoissa) ja upea bändi kruunasi koko illan. Ai niin, oli myös mukava mennä naimisiin!

Palkkasimme viime metreillä myös videokuvaajan valokuvaajan lisäksi ja se oli paras päätös aikoihin. On ollut aivan ihanaa palata esityksiin ja puheisiin kerta toisensa jälkeen. Me molemmat Sulhiksen kanssa pidimme puheet. Sulhis piti kauniin puheen minusta ja minä puolestani tuskin mainitsin koko miestä omassani. Vitsailin vain ja ilmeisesti yritin viedä huomion pois meistä ja siitä, että olimme siellä juhlimassa minun ja Sulhiksen rakkautta

Isäni piti "ruokarukouksen", lyhyen puheen, joka päättyi yhdessä nostettavaan, ruokahalua kasvattavaan vodkashottiin. Iskä kysyi aiemmin, sopiiko, jos hänen puheensa on roast minulle, joten mielenkiinnolla odotin kyseistä puheenvuoroa. Ihan normaali puhe se sitten kuitenkin lopulta oli ja minua pilkattiin siinä aika vähän. 😁

Myös Sulhiksen äiti piti puheen, jossa hän esimerkiksi muisteli meidän kihlautumistamme, jonka julkistaminen ei mennyt kuin Strömsössä. Ilmoitimme kihlauksestamme silloin aikanaan uutena vuotena kuvaviestillä, jossa näkyi minun rengastettu sormeni. Appiukkoni vastasi viestiin suurin piirtein, että "Johan sitä uutta vuotta toivotettiin, menkää nukkumaan jo.". Anoppi päätti puheensa muistukseen antaa toisillemme suukko päivässä sekä siitä, ettei tulisi lakata nauramasta yhdessä. Ajaakohan saman asian, jos Sulhis nauraa minulle päivittäin ja fist bumpaamme usein...

Kumpikaan Sulhiksen sisaruksista ei maailman ääristä päässyt häihimme vallitsevan tilanteen vuoksi. He olivat kuitenkin valmistelleet vitsikkäät videotervehdykset, jotka katsoimme juhlapaikalla screeniltä. Tämä oli hauska lisä, sillä Sulhis ei tiennyt asiasta mitään etukäteen.

Bestmanit pitivät myös puheet. Toinen bestmaneista puhui viisaasti siteeratessaan Mauno Koiviston sanoja siitä, miten vaimon kanssa voi joskus tulla erimielisyyksiä, mutta ne yleensä ratkeavat pian, kun huomaakin olleensa väärässä. Samaisen bestmanin isä piti myös lyhyen puheen, jossa mietti, ettei anopin yhden suukon taktiikka ole välttämättä riittävä...

Hyvä ystäväni, kaasoni sekä lähes kaikkien kummilasteni äiti on lahjakas laulaja ja hän esiintyikin  kirkossa sekä juhlapaikalla. Kappaleet olivat kauniita, mutta kauhean koskettavia myös siitä syystä, että rakas ystäväni esitti ne meille minulle. Myös hänen äitinsä, koulutettu sopraano, esiintyi juhlapaikalla. Molemmat saivat huikeat suosionosoitukset. Kirjoitan erillisen postauksen häiden musiikista ja kerron näistä siellä lisää.

Hirveästi olisi kerrottavaa valmisteluista, uusista hääpuvuista, sukunimistä, pääpäivästä kaikkine kämmeineen ja kohokohtineen. En edes tiedä, mistä aloittaisin. Luette tätä postausta vielä jouluna, jos en ensin hieman rajaa aiheita. Mitä kaikkea haluaisitte siis kuulla?


sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Postimerkki omalla kuvalla

Minähän koko ajan toitotan, ettei minua kiinnosta häidemme yksityiskohdat. No, en minä aina ole ollut tällainen. Vielä puolitoista vuotta sitten olin juuri se morsian, joka tilaa kustomoidut postimerkit hääkutsuihin. Kyllä. Puolustuksekseni on sanottava, että Postilla oli tuolloin joku kampanja ja merkkejä sai tilata alennettuun hintaan, 1,90 e/kpl. Postimaksuthat  nousivat tänä keväänä ja ihan tavallinen  merkki maksaa nyt 1,85 e, eli siihen nähden tuo ei ollut meiltä iso panostus. 

Tällä hetkellä yhden postimerkkiarkin hinta omalla kuvalla maksaa 29 e. Arkissa on 10 merkkiä, eli kappalehinnaksi tulee melko suolainen 2,90 e. Jos tilaa 4-19 arkkia, saa 5 %:n alennuksen. Suhteellisesti aika tyyristä, mutta toisaalta kyse on kuitenkin vain muutamien kymppien lisäkustannuksesta kutsujen määrästä riippuen, joten kannattaahan tuota vaihtoehtoa miettiä, jos haluaa pientä twistiä kuoriin.


Me valitsimme postimerkkiin "kihlajaiskuvamme", joka on otettu Saariselän yössä noin klo 2.30, kun juhlimme kahdestaan Sulhiksen kosinnan jälkeen. Postin työntekijäkin kommentoi, että onpa hauskat merkit. Tämä oli kuitenkin ennen kuin hänelle selvisi, että haluan niihin käsinleimauksen... Olin kuullut, etteivät (ne helvetilliset) sinetit välttämättä kestä koneellista leimaamista. En voinut ottaa sitä riskiä, että kaiken sen vaivan jälkeen sinetti olisi tuhannen päreinä, kun vastaanottaja saa kutsun käsiinsä. Olin myös lukenut kokemuksia, että postin työntekijät ovat lyöneet morsioille leiman käteen, että neiti on hyvä ja leimaa 150 kutsuaan aivan keskenään. Tämähän olisi käynyt minulle ja olinkin varautunut siihen, mutta asiakaspalvelija sanoi, ettei voi antaa leimasinta kenen tahansa huppaluuran käsiin. Intin, että voin leimata ne siinä tiskillä, enkä yritä mitään vilunkia. Aspa ei antanut periksi ja häntä koipien välissä ojensin hänelle noin 60 kutsun nivaskan leimattavaksi. Äläkä sinäkin ymmärrä väärin. En olisi halunnut leimata niitä itse vain sen takia, että olisin pelännyt jonkun kesätyöntekijän pilaavan kutsumme (kuten yksi kaasoistani epäili). Olisin halunnut suorittaa tuon homman itse, ettei postin työntekijä inhoaisi minua ylimääräisten töiden teetättämisestä. Vaikka saatan vaikuttaa olevani aivan karen, että haluan aina saada päällikön paikalle, minulle on kauhean tärkeää, etten pahoita asiakaspalvelijoiden mieltä tai ole liikaa vaivaksi. Ja ok, en halunnut, että joku kelloa vilkuileva kesätyöntekijä pilaa meidän kutsumme.


No, se postin työntekijä lupasi kuitenkin leimata ne omin pikku kätösin ja esitti tosi hyvin, ettei sitä vituta yhtään. Varoitin kuitenkin kavereita, että jos jostain kutsusta on kulma revitty tai muuta sellaista, se on varmasti kiireisen työntekijän kosto. Minkä ymmärrän täysin, itsekin tekisin niin. Suurin osa kutsuista on kuitenkin tainnut löytää jo perille, että kyllä se ainakin ne lähetti.

Olemme kyllä tosi tyytyväisiä postimerkkeihin, ne ovat hauskat ja persoonalliset. Onneksi kerkesin tilata ne ennen kuin kyllästyin meidän häihin. 😉



sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Vain muutaman hääkutsun tähden

Tiivistelmä: Kutsut lähetetty!

Vierailta tuli jo kysymyksiä, onko häät taas peruttu, kun kutsuja ei näy eikä kuulu. Saimme ne kuitenkin vihdoin ja viimein postiin viime viikolla! Kutsushow kaikkine käänteineen oli aivan naurettavan pitkä ja työläs prosessi. Ottaen erityisesti huomioon sen, että nimenomaan halusin tilata kutsut valmiina, että niistä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. LOL. Ne siis tilattiin jo puolitoista vuotta sitten ennen kuin koronasta oli tietoakaan. Vaikka itse arvostan kaikkea käsin tehtyä ja teettämällä olisimme saaneet aivan ihanat, uniikit kutsut, nämä paperituotteet olivat meille yksi juttu, joista oli helppo pihistää. Vieraat katsovat kutsua kerran noin 20 s, joten tusinatuote ajaa mielestäni  asiansa. Vistaprintiltä, mistä me tilasimme kutsumme, löytyi aika kivoja vaihtoehtoja edullisesti. Vähän harmittaa, että köyhäilin folioinnin suhteen ja tilasin lopulta niin peruskutsut niin peruspaperilla kuin mahdollista, mutta säästimme varmaan ainakin 30 senttiä kutsua kohti. Ja pääsin taas askartelemaan, kun lisäsin jokaiseen kutsuun kultaista glitteriä yön pimeinä tunteina samalla tiuskien Sulhikselle, että kun mun pitää tehdä KAIKKI (tietäen kuitenkin koko ajan, etten todellakaan antaisi sen tulla käpälöimään kutsuja, vaikka tarjoaisikin apuaan). 

Täsä tää ny o.

Tilasimme siis kutsut jo ensimmäisiin häihimme, mutta emme kerenneet lähettää niitä, kun päädyimme siirtämään häitä niin aikaisessa vaiheessa. Päätimme viime syksynä uuden hääpäivän ja vaihdoimme koko paskan eri paikkakunnallekin, kerroimme uudet tuulet kaikille kavereillemme, mutta luojan kiitos, emme lähettäneet save the dateja, saati sitten varsinaisia kutsuja, sillä pääpäivä vaihtui vielä kertaalleen tähän nykyiseen. Vihkimisaikakin vaihtui vielä tänä keväänä aamuhäistä iltapäivään. 

Meillä oli siis kutsut, jotka olivat väärälle päivälle, väärälle vuodelle, väärän kellonaikaan, väärään kirkkoon ja väärään juhlapaikkaan. Vihittävä pari pysyi kuitenkin just ja just alkuperäisessä kokoonpanossa. Minä periaatteen ihmisenä en  halunnut tilata uusia kutsuja, vaikka se olisi helpottanut tätä projektia huomattavasti. Halusimme toisaalta myös säilyttää kutsujen kautta muiston tästä erityislaatuisesta ajasta, jota nyt elämme. 

Päädyin tuunaamaan kutsuja leimasimien ja lisäosan avulla. Leimasin kaikkiin 23545 kutsuun kirjain kerrallaan "PERUTTU"-tekstin viime vuoden tietojen päälle. Tilasin myös pienet lisäkortit, joissa oli  uusi aika ja paikka. Lisäkortit tilasin myös Vistaprintilta kutsujen kanssa yhtenevällä teemalla. Lisäkorttien tilaus oli ehkä vähän ristiriitainen veto siihen nähden, että väkisin halusin säilyttää alkuperäiset kutsut ja välttää siten uusien hommaamisen, mutta minä olen kauhean höveli luopumaan periaatteistani aina sen mukaan, mikä on minulle suotuisinta milloinkin. Kalliiksi ne eivät kuitenkaan tulleet, keksin nimittäin pihistelykeinon myös  pikkukorttien suhteen. Valikoimasta ei löytynyt oikein sopivan kokoista ja riittävän edullista vaihtoehtoa, joten muokkasin Vistaprintin ohjelmalla oikeasti yhteen korttiin kaksi tuollaista pienempää korttia. Siihen meni aivan helvetin monta tuntia ajasta, joka minun olisi pitänyt käyttää yhden lopputentin lukemisiin, mutta tentit voi aina uusia ilmaiseksi, häitä ei.


Viime vuonna suunnittelin kutsuille tuollaisen ns. taskun, johon tuli nauhaa ja sinetti, että kutsu olisi jollakin tapaa juhlallisempi. No, nyt inhoan sitä taskua. Mutta koska valoimme niitä hemmetin sinettejä 2387 tuntia, ja molemmat olimme viittä vaille valmiita unohtamaan koko häät ja eroamaan, en vain pystynyt laittamaan niitä haaskuuseen. Nyt olisin halunnut modernit ja tyylikkäät kutsut, sillä nämä olivat lopulta himpun verran liian romanttiset. Eli käytimme siis aivan kohtuuttoman paljon aikaa kutsuihin, joihin emme en ollut edes lopulta kauhean tyytyväinen. 😁 No, ovat ne oikeasti ihan kohtalaiset ja hoitavat asiansa! Vieraatkin ovat kehuneet kutsua, mutta tietenkin sen takia, kun ovat täältä lukeneet, millainen työmaa ne olivat. 


Halusin mahdollisimman yksinkertaiset kutsut ilman infotekstejä. Perustimmekin tahtoo.fi:n kautta oman hääsivuston, mistä kaikki tarpeelliset tiedot löytyvät. Sinne myös ilmoittaudutaan sekä ilmoitetaan ruoka-aineallergioista. Kauhean kätevä. Sivustolta myös näkee, kun vieras avaa sivuston ensimmäisen kerran (olkaa huoleti, jokaista kirjautumista ei näe). Noin puolet vieraista ovat käyneet sivustolla ja reilu kolmasosa on jo ilmoittanut tulevansa häihin. Tähän mennessä vain kaksi on ilmoittanut esteestä. Laitoimme tosin pitkän ilmoittautumisajan, kun tämä elo on nykyisin niin epävarmaa. Siitä huolimatta käymme sivustolla päivittäin noin neljän minuutin välein katsomassa, onko tullut uusia ilmoittautumisia. 😁 Ehkä hääfiilis on todellakin nostamassa uudelleen päätään. 💓

Onkohan kutsujen teko ollut muillakin samanlaista helvettiä...

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Hääkutsuja, riitoja ja muutama vahasinetti

Tiivistelmä: Askartelimme Sulhiksen kanssa kutsuja. Käytimme kohtuuttoman paljon aikaa täysin turhien yksityiskohtien eteen ja vihasimme joka hetkeä.


Moiccu!

Me havahduimme jälleen kerran siihen, että meillä saattaa olla kohta häät. Emme oikeastaan ole tehneet häiden eteen mitään sen jälkeen, kun ne päätettiin reilu vuosi sitten siirtää. Tuntui silloin, että tässähän on aikaa vaikka kuinka paljon! Toisaalta ehdimme aika pitkälle suunnitella asiat jo tuolloin viime keväänä ja hyvin suunniteltuhan on kuulemma puoliksi tehty... No, ei todellakaan ole. Aloimme nimittäin eilen printtaamaan kutsujen kuoriin osoitteet sekä tekemään vahasinetit. Sillä tavalla "äkkiä nyt vaan" pois alta.  Meillä meni koko hemmetin lauantai, elämänilo ja kaikki kaasut tulevan appiukon sikarisytyttimistä. 

Aiemmin kerroin, ettemme aio tilata uusia kutsuja. Vähän niin kuin yleisesti kostona, kun mehän emme alistu koronan edessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meillä piti olla maalaishäät, joiden tyyliin sopien kutsujen koristelu oli suunniteltu siten, että niihin tulee vahasinetti (ihan oikeasti, anna mun kaikki kestää). Olin lisäksi tilannut kustomoidun sinettileimasimen (ei helevetti) ja pötkökaupalla sinettivahaa, joten pakkohan ne oli tehdä, vaikka tässä vaiheessa tuollainen yksityiskohta ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Kaiken muun lisäksi siinä hemmetin leimasimessa on viime vuoden hääpäivä. Ensin mietin, saisinko esimerkiksi kuumaliimalla täytettyä sen päivämäärän kaiverruksen leimasimesta, mutta sitten muistin taas, ettei minua kiinnosta. Joten väärät päivämäärät niissä nyt sitten on, mutta olkoon sekin muisto näistä cahdesta wittujen ceväästä. Toinen ajatus vanhojen kutsujen säilyttämisen taustalla, tuon kostamisen lisäksi siis, oli nimittäin se, että siitä jää "kiva" muisto tästä erikoisesta ajasta, jota nyt elämme.

Sinettien ideahan olisi tehdä sinetti suoraan paikoilleen sulkemaan ja sinetöimään sitä, mitä ikinä halutaankin. Joo, no, meillä meni noin joka kolmas sinetti pilalle, että tsemppiä vaan, jos joku siihen uhkapeliin lähtee. Olisi ollut aivan liian stressaavaa tehdä ne suoraan kutsuihin. Eikä meillä kerta kaikkiaan olisi edes ollut riittävästi ylimääräisiä kutsuja tuolla epäonnistumisprosentilla. Päätimme tehdä sinetit erikseen leivinpaperille ja liimata sitten kutsuihin. Eli niillä ei ole mitään funktiota ja ne ovat pelkkänä koristeena. Se ei sovi kyllä yhtään minun elämänkatsomukseeni, sillä inhoan asioita, joilla ei ole funktiota! Kaiken lisäksi sinettien tekeminen oli yllättävän vaikeaa ilman sitä onnistumisen painettakin, mutta homma alkoi kuitenkin vähitellen sujua, kun olimme ensin pari tuntia haukkuneet toistemme työnjälkeä ja käyneet läpi seuraavan keskustelun:

Sulhis: "Tämmönen näperrys on niin perseestä!"

Minä (uhriutuneena): "No, yksinkö mun pitäis tämä tehdä!? Kyllä ne on kuule sunkin häät."

Sulhis: "Joo, mutta pikkusen eri asia, kun säähän tykkäät tämmösestä askartelusta..."

Minä: "KATO MUN NAAMAA, NÄYTÄNKÖ SILTÄ, ETTÄ MULLA OIS MUKAVAA!!!!"

Sitten pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, että molemmat vihasivat sitä hommaa yhtä paljon ja oli helpompi jatkaa. Tämä on meidän parisuhteemme toimintamalli: yhdessä voi tehdä jotain vain, jos se on molemmille yhtä mukavaa tai vastenmielistä. Uhraukset toisen hyvinvoinnin eteen? Kysypä joku toinen... 😂

Lopulta toimimme saumattomasti yhteen. Ensinnäkin kannattaa silputa veitsellä ne sydänlangalliset "vahakynttilät" tuhannen päreiksi ja sulattaa niitä palasia lusikassa. Ei kannata edes yrittää sulattaa vahaa suoraan siitä vahapötkön päästä, siinä menee ikä, terveys ja parisuhde. Kuumensimme ensin lusikan pohjaa pelkästään kynttilän päällä, mutta se oli aivan liian hidasta touhua tehokkaaseen luonteeseeni, joten nopeutimme prosessia sellaisilla kaasutohottimilla, joilla sytytetään sikareita.

Tähän yksi sommiteltu kuva välineistä paprikan värjäämällä leikkuulaudalla.

Työnjako oli sellainen, että Sulhis siis sulatti vahaa lusikassa, minä valutin sulan vahan leivinpaperin päälle, millä välin Sulhis otti leimasimen kylmästä vedestä jäähtymästä ja kuivasi sen. Sitten minä leimasin, ja Sulhis alkoi sulattamaan seuraavaa lusikallista. Loppuajasta se oli sellaista tyydyttävän  saumatonta nelikäsityöskentelyä (hammaslääkärit ja -hoitajat tietää). Meni aika hiton monta tuntia, mutta lopulta sinetit olivat valmiit ja talo haisi "ei sietämättömän" palaneella, kuten tuleva anoppini hienovaraisesti totesi. 

Tässäkin yksi feikattu kuva. Todellisessa tilanteessa ei todellakaan olisi kerennyt kuvia ottamaan.
Noin sitä vahaa kuitenkin voi sulattaa, vähän samalla tavalla kuin kuumennat heroiinia.

Saimme myös kutsujen kuoret valmiiksi. Minulla on kaksi käsialaa, se normaali, arkikäytössä oleva ruma ja sitten sellainen parempi, jonka käyttäminen on ärsyttävää ja hidasta. Kunnon morsiamet harjoittelevat kalligrafiaa juuri näitä tilanteita varten, mutta minä unohdin. Meinasin kyllä ensin kirjoittaa kuoret käsin, mutta sekin oli aivan liian stressaavaa. Kirjoitan lähes aina jotain väärin tilanteissa, joissa ei saisi missään nimessä kirjoittaa väärin. Siispä vietin pari tuntia Dafont-sivustolla etsien sopivaa fonttia. Käytin mallipätkänä erään eestiläissyntyisen ystäväni nimeä, josta löytyy kaikki sudenkuopat fontin suhteen: ä-kirjain, väliviiva ja pitkä sukunimi. 😄

Tilattujen kutsujen mukana tuli niihin sopivat kuoret, mutta niissä se sulkijalipare oli suora ja sehän ei käynyt minulle. Halusin valkoiset kuoret, joissa se lipare on kolmion muotoinen. Nyt tietenkin mietin, että KETÄ KIINNOSTAA... Olin kuitenkin tapani mukaan kehittänyt pakkomielteen sellaisista perinteisistä kuorista. Kutsumme ovat aika erikoisen kokoiset, tyyliin 110,473 mm x 1,52 keski-ikäisen tontun jalkaa, joten sopivien kuorien löytäminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Lopulta onneksi löysin sopivat Etsystä. Ne olivat ihanan laadukkaan tuntoiset ja paksusta paperista tehdyt. Ilo siitä paksuudesta tosin loppui siihen, kun ne eivät mahtuneet pyörähtämän tulostimen läpi. Alakerrassa oli onneksi toinen tulostin, joka jollakin tavalla suostui pyörittämään kuoren ruttaamatta sitä ihan täysin. Toimiva tulostin oli tosin valitettavasti mustekäyttöinen, joten saa nähdä, ovatko osoitteet tuhriutuneet lukukelvottomiksi ennen kuin kerkeävät perille.

Kuorien erikoisista mitoista johtuen aika paljon sai kikkailla sitäkin, että osoite lopulta osui siihen kohtaan, johon sen halusin. Halusin myös, että saajan nimi on sopivasti pitempi kuin osoiterivit, eli fonttikokojen kanssa piti säätää nimen pituudesta riippuen, mikä oli tietenkin sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan tehdä oikein. Lisäksi kirjekuori piti aina yksitellen asetella tulostimeen ja varmistaa käsin, että se lähtee liikkeelle suorana, eli jälleen sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan. Tämä oli vähän hankala tilanne, sillä tietokone ja toimiva tulostin sijaitsivat eri kerroksissa. Mietin sitten vain, että olen menossa naimisiin Sulhiksen kanssa, että minun on vaan pakko luottaa siihen... Ohjeistin hänet pikaisesti käyttämään esteettistä silmäänsä siihen, mikä on sopiva fonttikoko minkäkin pituiselle nimelle. 😁 Ihan hyvin hän suoriutui ensikertalaiseksi. Tulostus alkoi sujumaan ja saimme kuoret printattua auki olevan puhelinyhteyden välityksellä: "No niin, kuori on valmiina.". "Nyt lähtee.". "Roger.". 

Tämäkin tulostin meinasi mennä välillä tukkoon, joten kuvassa apuvälineeni kuorien kiskomista varten.

Meillä meni lopulta koko helvetin päivä osoitteiden printtaukseen ja niiden pirullisten sinettien tekemiseen. Lisäksi olen käyttänyt jo lukemattomia yön pimeitä tunteja vanhojen kutsujen tuunaamiseen, ja edessä on vielä yksi savotta sellaisten todella tärkeiden nauhojen asetteluun ja liimaamiseen. Eli näiden kutsujen eteen on käytetty aivan kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa ottaen huomioon, että mieleni on muuttunut vuoden aikana, eivätkä kutsut enää oikeastaan tyydytä esteettistä silmääni, ja että koko häitä ei todennäköisesti edes tule. Lol. 

No, nyt riittää tästä. Aika seikkaperäisesti sain hääkutsuista kirjoitettua ottaen huomioon, etten edes puhunut niistä itse kutsuista vielä juuri mitään... Ensi kerralla sitten. 

Mihin älyttömyyksiin te olette sortuneet häiden vuoksi? Entä ovatko kesän parit uskaltaneet vielä lähettää kutsuja?

perjantai 22. tammikuuta 2021

Tilannekatsaus hääjärjestelyihin

Seuraa virallinen tiedotus siitä, mitä on tehty ja mitä on vielä tekemättä. Eli lähinnä listaus tekemättömistä asioista, joiden tekemistä lykkäämme vielä hetken lisää.

Sulhanen ✔️
Toistaiseksi olen pitäytynyt viimeisimmässä valinnassani.

 Kirkko ✔️                                                                                                                                                                                        Häiden siirtymisen takia myös paikkakunta vaihtui ja samalla kirkko. Tunnelmallinen              maalaiskirkko vaihtui Oulun mahtipontiseen tuomiokirkkoon.

Tässä minä ensimmäisen aviomieheni kanssa. (Pexels)

Juhlapaikka ✔️
Tämäkin luonnollisesti vaihtui em. syyn takia. Alkuperäinen suunnitelma oli tanssia maalaishäitä ihan oikeasti periferiassa, joen rannalla Törmälän tilalla minun synnyinseutuni hoodeilla. Nyt juhlat ovat suunniteltu pidettäväksi Oulussa Raatin nuorisotalolla. Otin siitä juuri lenkilläni kuvan ja talo näyttää pimeänä talvi-iltana juuri sellaiselta, että siellä tapahtuu paljon murhia. Kesällä se on kuitenkin aivan ihana paikka veden äärellä.  

Kutsukortit 
Tämä on vaiheessa. Aiemmin kerroin, että yritän pelastaa meidän edellisten häidemme kutsut ja tuunata ne jotenkin käyttökelpoisiksi.

Pitopalvelu ✔️
Monissa juhlissa hyväksi todettu Rauhala. Juhlapaikan keittiö on sen verran haasteellinen, joten valinnassa piti huomioida, että pitopalvelulla on kunnolliset omat tilat Oulussa.
    Menu
Alustavaa keskustelua on ollut, mutta ei oikeastaan mitään ole vielä lyöty lukkoon.

 

(Pexels)

   

Juomat 
Iskä on aina halunnut lähteä roadtripille Via Balticalle ja sanoi heti, että voi hyvin lähteä autolla hakemaan meidän hääjuomat esim. Latviasta. 😂 Samalla hän olisi saanut painostettua myös tuohon matkahaaveeseen vastahakoisesti suhtautuvan äitini mukaansa, sillä hän "tuskin haluaa pilata tyttärensä häitä!??!??!". No, se roadtrip taitaa jäädä ajelematta tänäkin kesänä vallitsevan tilanteen vuoksi. Eli pitäisi kai alkaa suunnittelemaan juomien tilaamista. Tilasin omille kolmekymppisilleni lastin Saksasta ja se oli helppo juttu, mutta ymmärtääkseni on tullut joitain muutoksia ja rajoituksia. Tämä on juuri sellainen asia, jota minua ei kiinnosta YHTÄÄN alkaa selvittelemään, joten menköön Sulhiksen työlistalle. Saisihan ne juomat toki Alkostakin, mutta ottaen huomioon vierasaineksemme säästämme pitkän pennin ostamalla ne halvemmalla muualta. 

 

Halpaa laatikkoviiniä lirutettuna viinipulloihin meidän häissä. (Pexels)

 

Hääauto
Rumasta, pienestä rutkusta olemme haaveilleet, mutta valitettavasti tutuillamme ei ole riittävän rumia autoja. Toinen vaihtoehto on sitten joku tosi iso, vanhempi auto. Sellaisesta on verkot vesillä yhden kaverin auton suhteen, joten katsotaan. En halua missään nimessä museoautoa, en limusiinia ja kaikista vähiten jonkun metrin korkuisen, supernopeen urheiluauton. Onneksi Sulhiskaan ei ole sillä tavalla autoihminen, että haluaisi mitään älytöntä.

Koristeet 
No, jotakin pientä olen hääkirppiksiltä ostanut, kun kohdalle on sattunut. Ja tietenkin ne 1750 m jouluvaloja, joita on haettu ulkomaita myöten Haaparannan Rustasta. Tarkoituksena on edelleen  koristella runsailla pöytäkukilla ja valoilla, joten varsinaisten koristeiden määrä jäänee vähäisemmäksi. Juhlapaikka on kyllä sellainen, että sitä pitää jotenkin koristaa, mutta mitään monimutkaista härpäkeshowta en jaksaisi alkaa järjestämään.

 

(Pexels)

 


Kukat
Ks. edellinen. Ajatuksen tasolla. Kimpun ostan siten, että menen edellisenä päivänä tilaamaan juhlakimppua "äidin 60-vuotispäiville" ja säästän sen kuuluisan häälisän verran. Olenko muistanut kertoa, että olen pihin lisäksi ketku. 

Bändi ✔️
Bändin valinnasta kirjoittelin aiemmin täällä. Löysimme ihan mahtavan jyvääääskyläläisen bilebändin, Rubiinin kuution, joiden soittolistalla oli paljon meidän suosikkeja.

Valokuvaaja ✔️
Tämänkin aiheen kanssa painiskelin pitkään ja luonnollisesti olen myös siitä avautunut. Luovuin oululaisvaatimuksestani ja löysimme Facebookin hääkuvaajaryhmän kautta kuvaajan, jolla on aivan ihana kuvaustyyli ja hintalappukin sopi budjettiimme. Sanni Hirvonen Photographyn sivuilla on todella hienoja kuvia, joihin Sanni on osannut vangita ihania hetkiä ja hyvää yleistä tunnelmaa. Toki portfolion kuvat ovat täynnä nuoria ja kauniita ihmisiä, että en sitten tiedä, miten meidän kuviin vaikuttaa se, että olemme vanhoja ja elähtäneitä.

Videokuvaaja
Tämä on vielä mietintämyssyssä. Tarvitsemmeko videokuvaajaa vai laitammeko jonkun sukulaisen 90-lukulaisen videokameran jalustalle kuvaamaan puheet ja muut esityksen ihan vain omaan käyttöömme. Ei niitä kukaan muu  muutenkaan jaksa enää jälkikäteen katsoa.

Ohjelma                                                                                                                                               
Tälle ei ole kyllä uhrattu vielä kauheasti ajatuksia. Syödään, juodaan ja tanssitaan. Ainakin kaaso laulaa sekä mahdollisesti oopperalaulajaäitinsä myös. Pyysin nimittäin ihan pokkana tuolta ilkeältä äitipuoleltani häälahjaksi pari biisiä. Niitä puheita tietysti toivon myös, mekin Sulhiksen kanssa varmasti puhumme.

Aikaa ei mielestäni kannata tuhlata jonninjoutaviin hääleikkeihin, jotka eivät kiinnosta ketään. Paitsi ehkä kenkäleikkiin, joka on minun suosikkini, ja aivan taalasmaanullana seuraan itse sellaisia innolla. Olemme myös Sulhiksen kanssa kovia kisailijoita ja veren maku suussa kilpailemme illanviettojen tietovisoissa (huom. kaverit, Sulhis tekee sen vain hillitymmin kuin minä, mutta samanlainen raivo hänellä on sisällään kilpailutilanteissa), joten jotain sen tyyppistä voisi kehitellä. Ehkä visailu vieraille liittyen meihin, ettemme voi itse osallistua ja pilata kaikkien iltaa aggressiivisella voitontahdollamme. 

Sitten illemmalla bändi soittaa, eli varsinaiset pilleet alkavat. 

(Pexels)


Morsiamen vaatetus 
Hääpuku ✔️
Aivan sairaasta hääpukushowsta olen kirjoittanut helvetin monta postausta, sillä sen puvun kanssa on temppuiltu aivan kohtuuttoman kauan. No, en nyt edes kehtaa kertoa siitä viimeisimpiä käänteitä. Palaan tähän asiaan tarkemmin häiden jälkeen.
Huntu
En ole päättänyt, haluanko koko huntua. Kaikki sanovat, että sitä joko on huntuihminen tai sitten ei ole, että kyllä sen vaan sitten tietää, kun sitä sovittaa. Olen sovittanut niitä ja oikein pinnistellen kaivellut sitä vastausta sisimmästäni, mutta ei. Alunperin ajattelin, että en todellakaan halua huntua, mutta näyttäisihän se upealta kuvissa kirkon käytävällä. Jos nimittäin päädyn hankkimaan sen, se tulee luonnollisesti olemaan sellainen vähintään 8 m pitkä, jota pikkulinnut kannattelevat nokillaan perässäni. 
Kengät ✔️
Hääkenkiini olen tosi tyytyväinen. Kirjoitin niistä tarkemmin täällä.
Laukku 
Tälle en ole uhrannut ajatustakaan. Voin laittaa kaiken omaisuuteni Sulhiksen taskuihin, kuten yleensä.
Korut ✔️
Ehkä. Minulla on Kalevalan koko Vanamo-sarja ja tykkään siitä kamalasti. Mutta voinko laittaa niitä omiin häihini, kun olen niitä niin monissa juhlissa jo käyttänyt... Plus olen saanut jonkun osan entiseltä poikaystävältäni, että Sulhishan saattaa saada mustasukkaisuuskohtauksen ja viskaa ne Merikoskeen. 

 

Kaikki hääpukuni esillä hääaamuna, jotta voisin päättää, minkä laitan. (Pexels)

 

Sulhiksen vaatetus
Puku
Sulhis tietää kyllä, mitä lähtee hakemaan. Sitten häitä edeltävänä torstaina........
Kengät
Sama kuin edellinen. Viimeksi, kun kysyin, hänellä oli haaveissa sininen puku liivillä ja rusetilla sekä ruskeat kengät

Sormukset ✔️
Voisi kai sanoa jo, että homma on hoidossa. Minun vihkisormukseni on ollut sepällä tekeillä jo jotain 16 vuotta, mutta käsittääkseni kuljemme jo kohti valoa  näemme valoa tunnelin päässä. Kerron tästäkin sitten tarkemmin, kun aika on kypsä, enkä ole aivan raivoissani. Sulhis ei aio ostaa vihkisormusta erikseen. Kihlasormuksensa on leveä ja tumma titaanisormus, joka on jotenkin todella miehekäs ja cool. Ja edullinen! Sulhishan osti minun kihlani, joten tarjouduin jalomielisesti vuorostani maksamaan sulhiksen sormuksen, mutta vasta sen jälkeen, kun Sulhis liikkeessä päätyikin titaanisormukseen sen leveän valkokultaisen sijaan, jota lähdimme alunperin ostamaan. Se valkokulta näytti jotenkin pliisulta Sulhiksen kalpeissa talvikäsissä. 

Häämatka
Se suunniteltiin jo vuosi sitten. Häämatka on meille tärkein asia heti iltajuhlien jälkeen tässä koko avioliittoshowssa. Siis tietenkin ikuisen rakkauden ja yhteisen tulevaisuuden jälkeen! Suunnitelmissa oli pitempi reissu Etelä-Ranskan kautta Italiaan, mutta vähän näyttää siltä, ettei ole vastuullista lähteä matkustamaan vielä tulevanakaan kesänä. Eikä se oikein ole sama asia lähteä häämatkalle sitten joskus myöhemmin. Tiedä vaikka olisi sitten pershedelmäkin kuvioissa. Juu, juu, niinhän ne sanoo, että oma lapsi on maailman paras asia, mutta ainakin sivusta seuranneena, näyttää olevan täyttä helvettiä ne lomamatkat pienen lapsen kanssa. 😂 "Kuherruskuukaudesta" sitten puhumattakaan. Mutta hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, että ehkä me tavallaan olemme jo käyneet siellä häämatkallamme... 

Tämmöttii. Mielestäni olemme aika hyvässä vaiheessa. Kyllä tämä tästä. Yritän koko ajan tsempata itseäni ja valaa uskoa, että häitä päästäisiin vihdoin tanssimaan. Sulhis on nimittäin luopunut jo täysin toivosta ja sanoo aina, ettei tule mitään häitä, kun yritän puhua aiheesta. En nyt ole ihan varma, puhuuko hän meistä vai ainoastaan koronan aiheuttamasta epävarmuudesta... Että mistään ihanasta hääkuplasta ei täällä ole tietoakaan. 😄  

Mitä olen unohtanut? Miten muilla kesän morsoilla menee? ❤

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Kaasot - töissä vai vieraana

Minulta toivottiin postausta kaasoista, heidän alistamisesta, kaasolahjoista sekä yleisesti heidän roolistaan meidän häissämme. Olen sivunnut aihetta aihemmin kertomalla siitä, kun kaasoni ja bestmanini suostuivat pitkin hampain tehtäväänsä sekä siitä, mitä aion pakottaa ne laittamaan päällensä minun juhliini

(Pexels)

Aloitetaan niistä kaasolahjoista. Taitavat olla aika suosittuja nykyisin ja sietävät kyllä ollakin, kun kuulee juttuja, minkälainen työleiri ystävän häät saattavat joskus kaasoille olla. Yhden ystävän häissä  saimme kaasojen kanssa morsmaikulta ihanat Urban Decayn luomiväripaletit, vaikka emme tehneet oikeastaan mitään häiden eteen. Meidän kyllä piti tehdä, mutta olimme vaan kaikki tosi paskoja kaasoina olemisessa. Sen jälkeen päätin, että jos joskus menen naimisiin, en edes yritä teettää kaasoilla mitään. Parempi antaa niiden vaan bilettää rauhassa. 

Lahjoja on kyllä aina mukava antaa, jos keksii jotain saajalleen sopivaa. En kyllä enää nykyisin kamalan helposti keksi. Kiinnostus kaikkeen materiaan on vähentynyt ja se kyllä latistaa intoa lahjojenkin valikoinnin suhteen. Ainoa järkevä ajatus on pyörinyt hotelliyön ympärillä. Haluaisin nimittäin mennä hotelliin häitä edeltäväksi yöksi, joten sinne voisin pakottaa ottaa halukkaat morsiustiimistäni mukaan ja maksaa sen lystin. Minusta hotelliyö on nimittäin aivan I H A N A lahja. Tässähän kaasot ja bestaman eivät toki pääse itse valitsemaan, kenen kanssa sen viettävät, mutta minä olen kyllä hyvää seuraa,vaikka olenkin hieman jäävi sanomaan. 

Tässä minä ja yksi kaasoistani hotelliaamiaisella hääaamuna.

Minulla on siis kolme kaasoa sekä yksi bestman. Minulla on monta kaveriporukkaa, joten tuntui luontevimmalta valita joka porukasta se paras jäsen häätiimiini. LOL. No ei, mutta minulla on paljon ihania kavereita ja ystäviäkin, mutta tämä kokoonpano on kuitenkin se kaikista läheisin valiojoukko. Ja juuri sen takia olenkin sitä mieltä (ainakin vielä tässä vaiheessa), että kaasoja ja bestamaneja ei laiteta meidän häissämme varsinaisesti töihin, vaan he ovat paikalla vieraina. Hehän ovat meidän parhaita ystäviämme, joten tottakai haluaisin, että he saisivat juhlia ja nauttia illasta. Erityisesti nyt, kun häidemme siirtymisen takia kukaan kaasoistani ei ole raskaana häiden aikaan. Mutta kerkeäähän tilanne toki vielä muuttua, osa heistä on nimittäin aika sikiävää sorttia.

Eivät he nyt kuitenkaan ihan ilmaiseksi sinne pääse viiniä lipittämään, vaan yksi kaasoista maksaa siitä kalliisti kollegoidensakin puolesta, sillä hänet on värvätty laulamaan kirkossa sekä juhlapaikalla. Toiveidensa mukaan juhlapaikan esiintyminen ajoitetaan heti pirskeiden alkupäähän, ettei hän nyt ihan kamalan tukevaan humalaan kerkeäisi päästä ennen esiintymistään. 

Toisen kaason piti meikata minut, mutta vapautin hänet tästä nakista, kun häämme siirtyivät Ouluun.  Täällä kun niitä ostomeikkaajia on saatavilla, toisin kuin kotiseudullani, missä häiden alunperin piti olla. Meidän ei todellakaan kannata ottaa kontollemme yhtään enempää tehtäviä kuin on aivan pakko. Voin nimittäin hyvin kuvitella meikkaajakaason liimaamassa minulle ripsitupsuja vielä sakastissa, kun tuli taas vähän kiire. Parempi, että aikataulumme on mahdollisimman pitkälle riippuvainen ulkopuolisista palveluntarjoajista, sillä en luota sen asian suhteen kaasoihini tai bestmaniin, ja kaikista vähiten itseeni. No ok, kolmas kaasoni on tavallaan se järjen ääni, joka ehkä saisi pidettyä homman joten kuten kasassa. Mutta hän pitää aina kaikenlaisia asioita kasassa, joten olkoon vapaalla minun hääpäivänäni ja keskittyköön kerrankin juhlimiseen. Bestmanilleni en taas edes keksisi mitään järkevää vastuualuetta. Lupasin hänelle sitä paitsi heti alkuunsa, ettei hänen tarvitse osallistua mihinkään akkojen hapatuksiin, että hänet on oikeastaan valittu häidemme kiintiöhomoksi sekä näyttämään hyvältä alttarin reunalle.

Tässä minä matkalla kirkkoon vain puoliksi meikattuna kiireen yllätettyä. (Pexels)

Varsinaisia tehtäviä ja vastuualueita en heille siis ajatellut jakaa, mutta tottakai esimerkiksi piinaan heitä jatkuvasti whatsappeilla, joissa kysyn mielipiteitä asioihin, jotka olen oikeasti jo päättänyt. Toisaalta sitä tekisin, vaikka he eivät kaasoja tai bestamaneja olisikaan. Koko ajan ajatuksena on ollut, että valmistelut hoidetaan pitkälti Sulhiksen kanssa keskenämme. Eli valitaan helposti ympäriinsä nakeltavat koristeen, ei laiteta tienvarsikylttejä, otetaan pitopalvelu kaikilla mausteilla sekä pakotetaan Sulhiksen veli seremoniamestariksi (koska kyllähän sukulaisille voi nakittaa paskamaisia juttuja).

Eikä tässä nyt pelkästään ole kyse siitä, ettemme halua vaivata ketään. Isoin syy kaasojen ja bestmanien vapautukseen töistä on varmasti se, että teen yleensä asiat itse kaikista parhaiten. Että yhtäkään mämmikouraa en halua esimerkiksi pilaamaan kutsukortteja leikkaamalla kartongit vinoon. Omissa häissään voi tosin tulla vähän kiirus, jos meinaa itse pitää kaikki langat käsissään, joten onhan tässä nyt pari kysymysmerkkiä vielä. Kuka ohjaa vieraat oikeaan paikkaan, kuka huolehtii polaroid-kameran filmin vaihtamisesta, kuka pakottaa vieraat kirjoittamaan vieraskirjaan, kuka piilottaa kossupullon halkopinoon ja niin edelleen... Voikohan Oulussa palkata mistään jotain palvelijoita? Iso osa näistä kysymysmerkeistä liittyy vahvasti juhlan kulun sujuvuuteen, mikä on pääosin seremoniamestarin heiniä, mutta ei nyt ihan kaikkea voi sysätä Sulhiksen veljenkään harteille, vaikka ne leveät ovatkin.

Tässä meidän häiden tunnelma, kun kukaan ei muistanut kehottaa vieraita siirtymään juhlapaikalle vihkimisen jälkeen. (Pexels)

Meillä kaasojen ja bestmanien rooli on siis enemmän sellaisena henkisenä tukijana. Puheita rakastavana toivoisin tietenkin molempien häätiimien pitävän jonkinlaisen puheen, mutta ymmärrän toki (pitkin hampain), etteivät kaikki koe oloaan mukavaksi sellaisen esiintymisen suhteen. Heidän pakollisena tehtävänään on nyt ainakin fiilistellä hääasioita sekä esittää loputonta kiinnostusta esimerkiksi minun hääpukusekoiluani kohtaan. Voihan joku tietenkin kokea tuollaisen henkisen läsnäolon vaatimisen raskaana ja mieluummin paimentaisi sukulaisukkoja koko illan hääpaikalla, mutta en ainakaan vielä ole saanut kritiikkiä asianosaisilta. Kehityskeskustelut ovat toki vasta tuloillaan.

Mitä sinä olet mieltä? Mitä tehtäviä sinun kaasoillesi tai bestamaneillesi kuuluu? Oletko itse joutunut työleirille ystävän häissä? Olisiko yhtään mehevää kauhujuttua aiheeseen liittyen?  


sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Uusi vuosi, uudet häät

Hyvää meidän häävuotta kaikille! TAAS! 😅


Sulhis laskemassa kohti uusia pettymyksiä.


Puhuinkin jo edellisessä valituspostauksessani, että tuntuu kuin ne häät olisi jo juhlittu, kun niitä niin antaumuksella suunnitteltiin. Ja nyt ei jaksaisi enää innostua yhtään. Mutta jos oikein kunnolla tsempataan ja yritetään väkisin nostattaa taas hääfiilistä, olisi seuraavana vuorossa kutsukorttien lähettäminen. Mehän tilasimme kutsut viime vuonna tapojemme vastaisesti ajoissa ja niinhän siinä sitten kävi, että ne jäivät käyttämättä. Ei pitäisi koskaan yrittää olla parempi kuin oikeasti on, siitä seuraa vain pettymyksiä.  

Luonto ei oikein anna periksi tilata uusia kutsuja ja laittaa vanhoja haaskuuseen, joten yritän miettiä, miten voitaisiin hyötykäyttää ne. Jos vain päivämäärä olisi muuttunut, kutsut voisi saada ihan hauskasti fiksattua ja säilöttyä niihin samalla muiston siitä, mikä yxi wittujen cevät koko ihmiskuntaa kohtasi. Meillä kuitenkin päivämäärän lisäksi muuttui kirkko, juhlapaikka sekä paikkakunta... Ja kerkeäähän tässä mieskin vielä vaihtua. On minulla yksi idea kutsukorttien varalle. Alan miettimään sitä tarkemmin, kun palaamme taas sivistyksen pariin mökiltä.

Olemme siis Sulhiksen kanssa vielä viikon Lapissa. Täällä on ollut ihanaa. Lautailua, hiihtämistä ja yleisesti ulkoilua ihanan talvisissa maisemissa. Tokikaan emme ole kerenneet kertaakaan ulos päivän valoisimpaan aikaan, sillä meidän vuorokausirytmimme lipsahtaa lomalla aina ihan päälaelleen. Nyt se on sillä tolalla, että nukumme suurinpiirtein silloin kuin normaali-ihmiset ovat aamuvuorossa. Mutta haitanneeko tuo. Minulle kun se rytminkääntäminenkään ei ole hankalaa. Nukahdan, kun menen vain nukkumaan. Sulhis toisinaan kärsii nukahtamisvaikeuksista, eikä se vaan nukahda, vaikka auliisti annankin hänelle kaikkia hyviä neuvoja. "Olet nyt vaan paikoillasi siinä, laitat silmät kiinni ja alat nukkumaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa!!??!". 


Kuvatodiste yllämainitusta ihanasta.


Minun ei tosin tarvitse vielä murehtia arjesta, minulla on nimittäin vielä ensi viikko lomaa. Tai no, lomaa ja lomaa. Kouluhommia pitäisi tehdä. Eli en tee mitään ja poden koko ajan huonoa omatuntoa, kun pitäisi tehdä. Viikko on siis pilalla joka tapauksessa. Otin läppärin ja oikein erillisen näytön mukaan, että olisi mukavampi tehdä niitä hommiani. LOL. Olemme olleet täällä jo viikon ja nyt vasta sain pelit ja vehkeet kaiveltua laukusta ja pystytettyä työpisteeni, jossa voisin tehdä sitä tiedettä. Luonnollisesti alkoi blogin päivittäminenkin heti kiinnostaa... Toisaalta olen luonteeltani ahkera ja puuhastelu on minulle ominaista, mutta toisaalta olen aivan käsittämättömän saamaton. Sitten märyä vääntäen hoidan (koulu)hommat kauheassa kiireessä viime tipassa. Enkä todellakaan koskaan ota opikseni.

Täällä minun oli tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelmaani liittyvää gradun tapaista tutkielmaa (syventävien opintojen tutkielma, "syvärit"), mutta huomasin, etten muistanut ottaa koko syväritiedostoa mukaan pöytäkoneeltani. Että en nyt kamalan hyvin valmistautunut tähän opiskelulomaani. 😂 Tämä unohduksen huomattuani "lohduttauduin" kuitenkin sillä, että voisin lukea seuraavaan lopputenttiini. Tietäähän sen... Saatan kyllä siis istua tulevan viikon päivisin koneella, mutta en vilkaisekaan luentomateriaaleja, vaan luen esimerkiksi vauva.fi:n Aihe vapaa -palstaa ja katson Youtubesta erilaisia  järjestelyvideoita. Ehkä eksyn tännekin suoltamaan tätä sisällötöntä sisältöä. Sitten valvon kolme vuorokautta putkeen ennen tenttiä, luen haukionkala-tyyppisesti luentomateriaaleja, kirjoitan huonoja muistiinpanoja ja tiuskin Sulhikselle, että viettäisi työpäivänsä jälkeistä vapaa-aikaa vähän hiljempaa, kun JOTKUT YRITTÄÄ TÄÄLLÄ OPISKELLA!!!!!111 Tankkaamalla tankkaan tiedot, jotka sitten  välttävästi oksennan tenttipaperiin, enkä muista niistä sanaakaan enää tulevaisuudessa. 😊 Niitähän on paljon sellaisia sometilejäkin, joissa käsitellään opiskelua ja eri oppimistekniikoita. Minun tilini olisi varmasti menestys.

Tuntuu, että olen taas jauhanut riittävästi EN YHTÄÄN MISTÄÄN. Lähdemme hiihtämään. Tarvitsisin kyllä hieman apua teiltä (äiti ja kaksi muuta lukijaa). Mistä ihmeestä voisin tänne kirjoittaa? Haluaisin kyllä kirjoitella, mutta se on kamalan hankalaa, kun tämä on hääblogi, eikä ne häät kiinnosta.  


maanantai 14. joulukuuta 2020

Kun omat häät eivät voisi vähempää kiinnostaa

 Tiivistelmä: Meille ei kuulu mitään.

Tänne on ollut todella hankala päivitellä mitään, sillä minulla on nyt vähän sellainen pieni pulma, ettei nuo häät oikein ginostele. Sulhis nyt on toistaiseksi vielä kuvioissa, mutta into häiden suhten on tipotiessään molemmilla. Jos kuitenkin yritän nyt keksimällä keksiä jotain häihin liittyvää, niin tein viime yönä joulukortteja, jotka toimivat samalla save the date -korttien irvikuvana. Liitin niihin nimittäin epävarman ja innottaman loppulauseen "Yritämme päästä naimisiin 10.7.2021. Virallinen kutsu seuraa ehkä perässä."

Minulla oli aivan ihanan tunnelmallinen askarteluhetki aamuyöllä. Kuuntelin samalla Slipknotia, join glögiä ja roiskin glitteriä joka paikkaan tarpeettoman paljon. 

Tuntuu, ettei nyt kannata pää punaisena pöhistä häiden eteen, kun ensi kesän tilanteesta ei vielä oikein tiedä. Tai olihan lehdissä jo isot otsikot, että juhannukseen mennessä elämä palaisi taas uomiinsa. Ei kyllä oikein huvittaisi odotella ja katsella sinne asti, kun häidemme olisi tarkoitus olla pari viikkoa juhannuksen jälkeen... Mutta se oli totisesti luojan lykky, ettemme siirtäneet häitämme pidettäväksi 19.12.2020, mikä oli yksi vahva vaihtoehto. Oulu on nyt kiihtymisvaiheessa (TAAS) ja kaikkien yksityistilaisuuksien järjestämisestä suositellaan pidättäytymään. Olisi kyllä oikeasti ollut helvetti irti, jos oltaisiin siirretty häät heinäkuulta, jolloin ne sitten lopulta olisikin voinut pitää, joulukuulle, jolloin niitä ei todellakaan olisi voinut pitää... Lisäksi yhden kaasoni raskaus meni vähän pitkäksi ja hän synnytti vasta eilen yhden ihan söpön mötkylän eli tuskin olisi halunnut tulla jo viikon päästä häihin vaipat jalassa jälkeisiä lirutellen. 

No, onneksi siirsimme häitämme reippaasti pidemmälle, mutta nyt on vähän sellainen fiilis, että jaksaako niistä enää innostua. Mekin kun olemme jo periaatteessa suunnitelleet kolmet häät ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Tuntuu, että on jo saanut sen ilon niistä bileistä, kun on suunnittelusta sairaalloisesti innostuva ihminen. 

Vähän olemme leikitelleet ajatuksella, että emme pitäisi koko häitä enää. Se meidän kauhuskenaario random tiistain ruokatunnin maistraattivihkimisestä alkaa kuulostaa jo oikeastaan ihan coolilta. Tässä vaihtoehdossa myös tienaisi, sillä rahat on jo suurimmaksi osaksi säästetty, joten jos niitä ei käytetäkään häihin, sehän olisi meille tavallaan ihan uutta ilmaista ekstrarahaa. 😄

Mutta alkaako häiden vapaaehtoinen peruminen kaduttamaan myöhemmin... Meillä kun koko häiden pointti kietoutuu aika pitkälti siihen, kuinka ihanaa olisi järjestää kavereille, perheille ja vähän myös sukulaisille ne kunnon pirskeet. Niihin haluaisimme kuitenkin sisällyttää myös perinteisiä hääjuttuja, kuten hääpukeutumisen. Jos pitäisimmekin vain rennommat grillibileet lähimmille "sitten joskus" (eli ei koskaan), sinne ei tunnu luontevalta purjehtia valkoiseen hääpukuun ja kahdeksan metrin huntuun sonnustautuneena, vaikka sillä tavalla muuten ylilyönteihin taipuvainen olenkin. 

No, ehkä  me nyt kuitenkin vielä pidämme ne häät voimassa. Mutta se on päätetty, että enää häitä ei siirretä. Jos maailma on ensi kesänä kiinni, saavat nämä kinkerit jäädä välistä ja sitten me vain menemme naikkariin ihan keskenämme. Ehkä sen voisi nykyisin tehdä etänä työpaikalta zoomssien tai skaipsin kautta. Sulhiksella on joustava työaika ja minä voin aivan hyvin huikata potilaiden välissä headsettiin, että tahdon. Katellaan.

Onko muilla epäonnen morsiamilla hääkyllästymistä ilmassa?  


sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kahden hääpuvun taktiikka

Tiivistelmä: Hääpukuvalinta kaduttaa, vatvon asiaa tuttuun tyyliini pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulemaan.


Muistatte varmaan, miten etsin hääpukuani ympäri Suomea kuukausitolkulla ja kävin piinaamassa pukumyyjiä liikkeissä lähes 20 kertaa sovituksillani. Löysin sitten keväällä vihdoin unelmieni puvun ja olin todella fiiliksissä siitä. No, laitoin sen äskettäin myyntiin. Me nimittäin erosimme riitaisasti ja peruimme häät. No vitsi, vitsi! Tämä häiden lykkäys on tuonut minulle vain aivan liikaa aikaa vatvoa hääasioita, joten aloin kyseenalaistamaan pukuvalintaani, mikä sitten eskaloitui lopulta myynti-ilmoituksen laatimiseen.

(Unsplash)


Hääkirppiksillä olen aina pyöritellyt silmiäni, että kaikenmaailman hulluja sitä onkin, kun menevät ostamaan toisen puvun. Että minulle ei kyllä koskaan kävisi noin... No, tämä häähulluus on kyllä vienyt minut täysin mukanaan ja kauas pois raiteltani. Kyllä minä helposti innostuva ja pakkomielteitä herkästi kehittävä olen aina ollut, mutta en todellakaan tiennyt, että voisin olla näin holtiton. Olen yleensä myös aika tarkka rahankäyttäjä ja yritän aina tehdä mahdollisimman taloudellisia päätöksiä, mutta nyt olen koko ajan vain, että "TAKE MY MONEY" ja venyttelen budjettia. Olen myös kaikessa hiljaisuudessa lisännyt budjettiimme uuden kategorian, "korona-tappiot". Tai siis mielessäni olen, Sulhis ei tiedä asiasta mitään. Ajattelin, että jos puku nyt koronan takia (tämä on koronan syytä, ei minun) menee uusiksi ja otan niissä kaupoissa takkiini, niin se nyt vain kuuluu ajan henkeen. Että no can do, ei siitä wittujen ceväästä moni muukaan selvinnyt ilman taloudellisia tappioita. 

Sen verran olen kuitenkin asettanut itselleni rajoja, että en osta uutta, ellen saa vanhaa pukuani kaupaksi järkevällä hinnalla. Tai no, ketä yritän huijata, tässähän käy lopulta niin, että minulla on kaksi pukua... Parhaassa tapauksessa häitä ei voi järjestää vielä ensi kesänäkään, jolloin minulla on kaksi pukua, mutta nollat häät. Tai jos saan pukuni myytyä ja uuden ostettua, alan keväällä harmittelemaan, että olisi se ensimmäinen ollut sittenkin parempi. Sitten painostan ja uhkailen sen ostajan myymään sen minulle takaisin ja mahdollisesti päädyn maksamaan siitä tuplahinnan. Että kun minun päähänpistojeni kanssa on kauhean vaikea koskaan voittaa.   

Tässä minä miettimässä, että mitä ihmettä tekisin hääpukuni suhteen. (Unsplash)

Äidille uskalsin ensimmäisenä paljastaa miettiväni edelleen sitä ihan ensimmäistä pukua, ja hän pääsi lausumaan maailman kauneimmat sanat: "määhä sannoin". Se ensimmäinen puku on ollut äitini suosikki koko ajan, joten hänelle tätä käännettä ei tarvinnut oikeastaan pehmitellen myydä yhtään. Sain suorastaan kehotuksen pistää ostettu puku välittömästi myyntiin ja ajaa nilkka suorana liikkeeseen ostamaan se toinen. 

Näiden pukujen kanssa kävi nyt siis niin, että vaikka ihastuin totaalisesti siihen ensimmäiseen sovittamaani pukuun (se ensimmäisen sovitetun puvun taika taitaa olla joku psykologinen juttu), se alkoi tuntua noin 5867 puvun jälkeen jotenkin tylsältä. Nyt taas näen asian niin, että se puku oli nimenomaan tyylikäs ja elegantti, koska se on niin "tylsä". Minulle tuli vaan jonkinlainen sokeus, kun sovittelin, mitä upeampia pukuja. Ja olenkin kertonut olevani muutenkin more is more -ihminen, mitä en kuitenkaan haluaisi olla hääpukuni suhteen. Toisaalta en tiedä, miten se elegantimpi puku muuttaa mitään, jos kuitenkin kaakatan koko päivän kovaan ääneen skumppapäissäni... Mutta ehkä hillitympi puku olisi muutenkin sopivampi, kun ei tässä varsinaisesti enää missään prinsessaiässä olla. 

Pakkaa sekoittaa myös eräs kolman puku. Odotan että liikkeeseen tulee siitä sellainen riuskojen emäntien sovituskoko nyt siellä olevan nukenvaatteen lisäksi. Käyn sovittamassa sen sitten ihan vain, että "saisin sen pois systeemistäni". Eli ihastun siihenkin ja kesällä minulla on kolme pukua sekä vihainen kihlattu. No, leikkiähän minä vain lasken, Sulhis ei suutu koskaan! 

Tässä minä ja minun kaksi ystävääni pukeutuneena minun hääpukuihini tavallisena tiistaina, kun seuraavatkin häät peruuntuivat. (Unsplash)


No mutta tämmöttii kriiseilyä tällä kertaa. Mielelläni kuulen kokemuksia muilta tuuliviireiltä. Erityisesti niiltä, jotka saivat ensimmäisen pukunsa myytyä ilman tappioita ja kaikki meni muutenkin täydellisesti. 😅  

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Oletko sinäkin aina kerännyt rahaa väärin? Näin voit säästää häärahat kuin itsestään

...Hankkimalla miehen, joka huolehti suurimmaksi osaksi rahojen tienaamisesta. Ok, anteeksi, kokeilin nyt vain, miten iltapäivälehtien klikkiotsikko toimii blogissa.

Tiivistelmä: Häät maksaa aina hitokseen liikaa. // Disclaimer: Sisältää huumorin sävyttämää liioittelua  miehen rahoilla elämisestä eli lompakkoloisimisesta.


Saaramari kirjoitti juuri Sinä mun, minä sun -blogissaan ajatuksistaan liittyen hääsäästämiseen. Muutenkin nyt somessa on käynyt kova kuhina rahapuheen ympärillä. Siis sen jutun, josta ei yleensä saa puhua, eikä varsinkaa näyttää, jos sitä on. Ja toisaalta sitäkin enemmän pitää piilotella ja ymmärtää hävetä, jos sitä ei ole. No, meillä sitä ei ainakaan liikaa ole. Minulla on säästöjä, mutta Sulhiksella on säännölliset, ihan oikean aikuisen tulot, kun on röielämään jo "kerennyt". Toisin kuin nuoruuteensa epätoivoisesta takertunut morsiamensa, joka edelleen laahustaa opiskelijabileissä näin keski-iän kynnykselläkin (minulla on muuten huomenna syntymäpäivä, enkä nyt ihan neljääkymppiä vielä täytä, mutta kyllä tämä iästä vitsailu joku syvältä kumpuava defenssi varmasti on). Minun pitäisi saada tutkintoni kyllä kasaan ennen häitämme, mutta siihen asti tuloni koostuvat pääasiassa erään valtion laitoksen maksamasta, opiskelijoille suunnatusta 250 e:n kuukausirahasta. 😏 No, on minulla onneksi niitä säästöjä ja oikeasti minäkin työskentelen, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti toinen toistaan epämääräisemmissä hommissa. Sillä tavalla minulla on kuitenkin valtavan hyvä taloustilanne, että minun rahani ovat minun ja Sulhiksen rahat ovat yhteisiä. 

Näin kasvatan rahapuuta Sulhiksen palkalla.

Minäkin voisin vähän avata enemmän häiden rahapuolta. Ihan kylmiä faktoja hintalappuineen voisin kertoa vasta sitten häiden jälkeen. Silloin tiedän tarkemmin toteutuneet kulut, enkä muutenkaan halua, että vieraat katsovat häissä jokaista koristetuheroa, että "kuka hullu tommosesta sen ja sen verran maksaa". Ei niitä yksityiskohtia kukaan enää seuraavana päivänä muista, joten häiden jälkeen olemme turvallisemmilla vesillä. Mutta jos tietää mitään yleisimpien hääpalveluluiden hinnoista, esim. kuvaaja koko päiväksi keskimäärin 1500 e, bändille toinen mokoma, hääpuku usein samaa hintaluokkaa (ja joillakin niitäkin on jopa useampi.............). Näistä kertyy jo 4500 e, siihen päälle paikkavuokrat, sormukset, asusteet, morsiamen järeät restauroinnit, ne koristetuherot, kukat sekä isoin kuluerä eli ruokailu. Lisäksi meillä on siellä juhlasalillinen loppasuita paikalla, joten virvokkeita tulisi myös olla riittävästi. Ai niin, kai se Sulhiskin pitää vaatettaa. Se meinaa aina unohtua, kun mieluiten käyttäisin meidän rahojamme ainoastaan itseeni. No, näistä voi vähän saada jo osviittaa, että aika ison urakan saa tehdä säästämisen suhteen. 

Tämän ei ollut nyt tarkoitus kuulostaa valitukselta, kun ne hemmetin vieraat tulevat niin kalliiksi, vaikka siltähän se juuri kuulosti. Me ihan aidosti haluamme järjestää kunnon juhlat! Siihen nyt vaan menee rahaa, kun meillä sattuu olemaan sillä tavalla onnekas tilanne, että  ympärillämme on yli sata ihmistä, joiden kanssa haluamme juhlia avioliittomme solmimista. Meillä molempien vanhemmat ovat ilmoittaneet auttavansa kulujen kanssa, mutta olisihan se mukavaa pystyä maksamaan omat häänsä, kun tässä ei kuitenkaan nyt mitään juuri aikuisuuden kynnyksen ylittäneitä olla, vaikka Sulhis sellaiselta näyttääkin.

Jos muuhun ei olisi varaa, panostaisin kaikenlaiseen ihanaan silppuun noutopöydässä. (Unsplash)

Menimme kihloihin uutena vuotena 2019. Meille oli selvää, että häät ovat mahdollisimman pian, joten myös säästäminen häätilille alkoi välittömästi. Hääpäiväksi valikoitui noin 47 muutoksen ja useamman kiusallisen tilanteen jälkeen lopulta 4.7.2020 eli meillä oli yli puolitoista vuotta aikaa säästää. Olisimme saaneetkin aika lailla tarvittavan summan säästöön, mutta maaliskuussa, kun päätimme siirtää häät koronan vuoksi, aloimme hieman lipsumaan säästökuurista, kun säästämiseen tuli kerran se yksi ekstravuosi. Sitten olikin jo kesä, joka on meillä rahantuhlaamisen kulta-aikaa. Kävimme reilun viikon reissun Norjassa, humputtelimme muutenkin tarpeettoman paljon ja sitten lähinnä minä hassasin aivan liikaa esim. Marimekon t-patoihin. Minusta vaan on niin vitsikästä, jos meillä on samanlaisia vaatteita! Ne iänikuiset vitsit samanlaisista tuulipuvuista ovat minusta kuluneita ja oikeastaan loukkaavia. Se on meidän elämäntyylimme!!!!

Tässä minä aina, kun saan rahaa. (Unsplash)

No mutta kuitenkin, kevään ja kesän hassailut ovat jo takana päin. Nyt pitäisi palata takaisin ruotuun, jotta saamme puuttuvat eurot kasaan. Sen ei pitäisi olla enää homma, eikä mikään, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, eikä esimerkiksi tule mitään uusia, isoja kulueriä. Siksi klikkaankin joka päivä etuovi.com:n auki pelonsekaisin tuntein. Meillä on edelleen graavi talokuume, mutta kuitenkin toivon joka kerta sydämeni pohjasta, ettei sieltä löytyisi mitään ihanaa, jonka lainanlyhennykset sotkisivat hääsäästämisemme totaalisesti. 

Onnistumisen avaimet menestyksekkääseen säästämiseemme ovatkin olleet halpa asuminen ja meidän molempien ajoittainen säästäväisyys. Oikeasti minä olen meistä se säästäväisempi jokapäiväisessä arjessa, mutta sitten välillä tuhlaan ihan holtittomasti ja ainakin Sulhiksen mielestä turhiin asioihin. Ok, Sulhis ei ehkä koskaan klikkaile pää punaisena hullareiden nettikuvastoa yön pimeinä tunteina, mutta hän puolestaan mielellään tuhlaisi ruokaan aivan älyttömästi. Minä piheilen juuri kotitalousasioissa, enkä missään nimessä voi ymmärtää jatkuvaa Woltittamista. Varsinkin kun asumme kävelymatkan päässä kaikista ruokapaikoista, jolloin voisi edes kuljetusmaksut säästää, jos on pakko saada jotain muuta kuin kotiruokaa. Asia on ratkaistu niin, että minä olen opetellut tekemään ruokaa, jolloin Sulhiksen ei tarvitse ihan jokaiseen nälkäänsä tilata pizzaa. 

Sulhis menossa syömään salaa ostamaansa pizzaa pimeälle kujalle. (Unsplash)

Voisihan se ukko tietenkin itsekin ruokansa tehdä, mutta se ostaisi kuitenkin liian kalliita raaka-aineita. Jotain tippukiviluolassa kypsytettyjä juustoja ja valkokarvaisen vuoden maitoa, joka on lypsetty kuun ensimmäisenä sunnuntaina keskiyöllä seitsemän neitsyen toimesta. Jotain tuollaisia järjettömyyksiä se ketale kuitenkin ostaisi! Alkoi jo suututtamaan pelkkä ajatuskin! Eli Sulhis ei saa ostaa neitsytmaitoa, ja minäkin yritän nyt rajoittaa kaikkea ei-elintärkeää ostamista häihin asti. No, tähän vähän niin kuin liittyisi nyt yksi iso ostos, josta en edes kehtaa vielä kertoa täällä. En ainakaan tässä säästämispaatoksen yhteydessä. Palataan siihen sitten, kun pöly on vähän laskeutunut... 

Olisin kovasti halunnut kirjoittaa postauksen, jossa olisi listattu vinkkejä säästämiseen (koska rakastan listoja ja vielä enemmän vinkkejä), mutta en keksinyt mitään muita kuin tuon, että ei kannata ostaa  taloa, kun yrität säästää häihin. Se kuulostaa ihan samalta kuin Susanna Kosken muutaman vuoden takaiset vinkit köyhille rikastumiseen. Nehän olivat suurin piirtein, että laita toinen asuntosi vuokralle, äläkä käytä taksia siirtymisiin ihan joka kerta. 😏

Kerropa sinä parhaat säästövinkkisi. Kaikki keskustelu häiden budjetoinnista on tervetullutta!


Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...