Married AF

Tiivistelmä: Menimme naimisiin.

 Moi!

Vastoin kaikkia odotuksia... Me tosiaan pääsimme naimisiin! Haluaisin laittaa kaikkia tunnelmallisia kuvia ihanasta päivästämme, mutta suurin osa on tällaisia:

Kiitos sisarelleni taianomaisen hetken ikuistamisesta, kun nautimme ensimmäistä ateriaamme avioparina.

Olen kuvaillut kihlausaikaamme katastrofielokuvaksi sarkastisella twistillä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Paljon on kerrottavaa, sillä aivan ilman kommelluksia emme luonnollisestikaan selvinneet. Lisäksi kaasot hiillostavat minua jatkuvasti kysellen polttaripostauksen perään. Kaikki aikanaan.

Häitämme edelsi viikkojen helleputki, joka toi mukanaan muutamat kunnon myräkät. Erityisesti nimipäivänäni riehunut Paula-myrsky aiheutti muutaman harmaan hiuksen. Juhlapaikkamme lähistöllä on (oli) erityinen hääpuu, jonka alla kaikki, siis ihan kaikki, hääparit käyvät kuvaamassa hääpotretteja. No, se puu meni matalaksi Paula-myrskyn mukana. En ole kovin taikauskoinen, mutta pakkohan tuon on olla jonkinlainen etiäinen avio-onnen kestävyydestä...

Samainen myrsky tuhosi myös kaikista Oulun hotellihuoneista juuri meidän hääsviittimme. Luojan kiitos saimme napattua samasta hotellista toisen huoneen, joka oli muuten viimeinen vapaa sviitti koko hotellissa. Ihana huone sekin oli, vaikka ei ylimmässä kerroksessa ollutkaan. Loppujen lopuksi olisi ollut aivan sama, millaisen kömmänän varasimme, sillä emme edes kerenneet koko huoneeseen hääyönä. Ystävämme yllättivät meidät bilehaluillaan ja juhlimme viimeisten vieraidemme kanssa aamuun asti. Onneksi olimme ottaneet kaksi yötä hotellista!

Vaeltamassa Sulhiksen kanssa aamulla hääpuvuissamme hotellille vaihtamaan kevyempää päälle.

Koko hääviikonloppu ja itse pääpäivä ylittivät kaikki odotuksemme. Ihan puolueettomasti voin todeta, että meillä oli aivan mahtavat häät! Hellettä riitti myös tuolle päivälle, mutta koska olin varautunut räntäsateeseen tai ainakin ukkosmyrskyyn, seksi- tappohelle ei tuntunut missään. Toki olimme hiestä märkiä suurimman osan päivästä, mutta meikkaajani ja kampaajani olivat tehneet niin perusteellista työtä, ettei se oikeastaan haitannut ja paketti pysyi kasassa koko päivän, yön ja oikeastaan seuraavan päivänkin. Kuvaajakin lupasi photaroida hikikarpalot pois kasvoiltamme. 

Edes minulla, supernegistelijällä, ei ole juurikaan moittimista päivästä, mikä kertoo jo paljon. Koolla oli rakkaimmat ystävämme, perheemme ja lähimmät sukulaiset, tunnelma oli katossa ja vieraat tuntuivat aidosti viihtyvän, ruoka oli hyvää, viini virtasi (kohtuukäytön rajoissa) ja upea bändi kruunasi koko illan. Ai niin, oli myös mukava mennä naimisiin!

Palkkasimme viime metreillä myös videokuvaajan valokuvaajan lisäksi ja se oli paras päätös aikoihin. On ollut aivan ihanaa palata esityksiin ja puheisiin kerta toisensa jälkeen. Me molemmat Sulhiksen kanssa pidimme puheet. Sulhis piti kauniin puheen minusta ja minä puolestani tuskin mainitsin koko miestä omassani. Vitsailin vain ja ilmeisesti yritin viedä huomion pois meistä ja siitä, että olimme siellä juhlimassa minun ja Sulhiksen rakkautta. 

Isäni piti "ruokarukouksen", lyhyen puheen, joka päättyi yhdessä nostettavaan, ruokahalua kasvattavaan vodkashottiin. Iskä kysyi aiemmin, sopiiko, jos hänen puheensa on roast minulle, joten mielenkiinnolla odotin kyseistä puheenvuoroa. Ihan normaali puhe se sitten kuitenkin lopulta oli ja minua pilkattiin siinä aika vähän. 😁

Myös Sulhiksen äiti piti puheen, jossa hän esimerkiksi muisteli meidän kihlautumistamme, jonka julkistaminen ei mennyt kuin Strömsössä. Ilmoitimme kihlauksestamme silloin aikanaan uutena vuotena kuvaviestillä, jossa näkyi minun rengastettu sormeni. Appiukkoni vastasi viestiin suurin piirtein, että "Johan sitä uutta vuotta toivotettiin, menkää nukkumaan jo.". Anoppi päätti puheensa muistukseen antaa toisillemme suukko päivässä sekä siitä, ettei tulisi lakata nauramasta yhdessä. Ajaakohan saman asian, jos Sulhis nauraa minulle päivittäin ja fist bumpaamme usein...

Kumpikaan Sulhiksen sisaruksista ei maailman ääristä päässyt häihimme vallitsevan tilanteen vuoksi. He olivat kuitenkin valmistelleet vitsikkäät videotervehdykset, jotka katsoimme juhlapaikalla screeniltä. Tämä oli hauska lisä, sillä Sulhis ei tiennyt asiasta mitään etukäteen.

Bestmanit pitivät myös puheet. Toinen bestmaneista puhui viisaasti siteeratessaan Mauno Koiviston sanoja siitä, miten vaimon kanssa voi joskus tulla erimielisyyksiä, mutta ne yleensä ratkeavat pian, kun huomaakin olleensa väärässä. Samaisen bestmanin isä piti myös lyhyen puheen, jossa mietti, ettei anopin yhden suukon taktiikka ole välttämättä riittävä...

Hyvä ystäväni, kaasoni sekä lähes kaikkien kummilasteni äiti on lahjakas laulaja ja hän esiintyikin  kirkossa sekä juhlapaikalla. Kappaleet olivat kauniita, mutta kauhean koskettavia myös siitä syystä, että rakas ystäväni esitti ne meille minulle. Myös hänen äitinsä, koulutettu sopraano, esiintyi juhlapaikalla. Molemmat saivat huikeat suosionosoitukset. Kirjoitan erillisen postauksen häiden musiikista ja kerron näistä siellä lisää.

Hirveästi olisi kerrottavaa valmisteluista, uusista hääpuvuista, sukunimistä, pääpäivästä kaikkine kämmeineen ja kohokohtineen. En edes tiedä, mistä aloittaisin. Luette tätä postausta vielä jouluna, jos en ensin hieman rajaa aiheita. Mitä kaikkea haluaisitte siis kuulla?

Joulun top 3

Tiivistelmä: Joulu tuli ja meni.

Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Olen jouluihminen siinä määrin, että näin uudenvuoden jälkeen iskee aivan sellainen masennuksenomainen tila. Äidilläni se iskee jo jouluaattoiltana, kun suurien eleiden ihminen on, mutta minä kyllä nautin joulusta vielä välipäivinäkin. Uudenvuoden päivänä se sitten loppuu minullakin kuin seinään ja alistun vastaanottamaan inhoamaani kevättä.

Olemme viettäneet nyt useamman vuodenvaihteen Sulhiksen kanssa Lapissa mökillä ja täällä se joulufiilis pysyykin yllä ehkä helpommin kuin kotona. Varsinkin aiemmin, kun tämä paikka kuhisi ulkomaalaisia turisteja, korostui omassakin päässä ajatus, että täällä me lomaillaan talven ihmemaassa. Nyt tunnelma täällä on luonnollisesti hieman maltillisempi, kun lomailijat ovat suurimmaksi osaksi  kaltaisiani tympeitä suomalaisia. 

Olen aiemminkin kertonut, ettemme ole viettäneet Sulhiksen kanssa vielä yhtään yhteistä joulua, vaikka yhteinen aikamme on laskettavissa jo yhdeksässä joulussa. Olemme kumpikin niin epäterveellisen tarrautuneita lapsuuteen, että molemmat haluamme viettää joulumme omien perheidemme kanssa kotikodeissamme. Olemme jo suhteemme varhaisessa vaiheessa päättäneet, että katsellaan tätä järjestelyä uudestaan sitten, kun olemme joskus naimisissa. No, luojan kiitos, häämme siirtyivät ja saimme vuoden lisäaikaa viettää joulua vanhoihin kaavoihimme kangistuneina. Olisiko paha, jos sittenkin miettisimme tätä järjestelyä vaikka vasta sitten, jos meille joskus tulee lapsi tai jos asumme joskus siinä unelmiemme talossa, johon mahtuisi yöpymään vieraita muuallakin kuin meidän välissämme sängyssä. Hankala kuvitella esimerkiksi minun isääni Sulhiksen vieressä pikkulusikkana  jouluyönä, jos joulua vietettäisiin porukalla meidän nykyisessä asunnossamme. 

No, mutta viimeisistä joulufiiliksen rippeistä kiinni pitäen kokosinkin nyt joulun top 3 -listat, jotka bongasin Kristiina Kortelahden blogista, johon Kristiina Kortelahti oli bongannut ne Marian Bistro -blogista. Tämä on juuri tätä, minun pitäisi tehdä kouluhommia, mutta päädyn lukemaan blogeista muiden ihmisten joulunviettotavoista. Tässä tämä nyt kuitenkin ovat.

Jouluruuat

1. Aatonaaton perinteeksi muodostunut blini-illallinen, paljon mätiä, punasipulia, smetanaa ja suolakurkkua

2. Kaikki kalat, sillit ja se mäti

3. Itsetehty sienisalaatti

Jouluherkut

1. Juustotarjotin, jossa mukana paljon makeita ja mehukkaita komponentteja, kuten perssssimoneja ja päärynöitä.

2. Pandan juhlapöydän konvehdit (myös se parjattu ananaattorikonvehti)

3. Luumu lähes kaikissa muodoissa, luumumousse best

 Joululeivonnainen

Tähän en kyllä oikein osaa vastata. En erityisesti pidä tortuista, pipareista, hedelmä-, taateli- tai maustekakuista. Suorastaan inhoan kaikkia leivonnaisia, joissa on käytetty makuna piparkakkua tai glögiä. Meillä ei yleensä ole jouluisin mitään tiettyjä leivonnaisia. Äiti tekee aina jonkun random kakun, tänä vuonna taisi olla karpalo-kinuskijuustokakku. Usein yleisen paineen vuoksi  olemme tehneet pipareita ja torttuja, mutta tänä vuonna emme enää vaivautuneet. Luovuimme tänä jouluna todella monesta muustakin turhasta tavasta tämän erityisen korona-joulun varjolla. 😏

Yritin koristella sieviä pipareita pikkujouluihin, mutta se olikin helvetin ärsyttävää ja vaikeaa. 

 

 Joulujuomat

1. Viini kaikissa muodoissaan

2. Glögi. Tai en minä siitä nyt erityisesti edes pidä, enkä oikeastaan ikinä itse keittele, mutta kuuluuhan se jouluun ja on ajatuksena valtavan tunnelmallinen juoda höyryävää glögiä viltin mutkassa. 

3. En keksi kolmatta, eihän jouluun kuulu muita erityisiä juomia kuin tuo väkisillä listattu glögi. Ja tietenkin Julmust, mutta en ole mielenvikainen? Olisin tietenkin voinut täyttää tämän vain jakamalla valkkarin, kuoharin ja punkun eri sijoille, mutta äiti aina mäkättää, jos puhun liikaa alkoholista.

No, se pakollinen glögi.

 

Joululaulut

1. En etsi valtaa, loistoa. Ystäväni äiteineen ja siskoineen ovat musikaalista sakkia, ja olenkin kerran kiristänyt heiltä moniäänisen versioinnin tästä ääniviestiin laulettuna. Uhkasin, etten suostu ystäväni vasta saaman lapsen kummiksi, jos laulua ei kuulu. Lapsi sai kumminsa ja minä esitykseni.

2. Maa on niin kaunis 

3. All I want for Christmas Is You. En yleensä pidä tämän tyyppisistä iloisista rallattelujoululauluista, vaan haluan kuunnella muiden suomalaisten tapaan masentavia ja melankolisia joululauluja lapsista, jotka hukkuvat hankeen ja unhoittuvat, mutta tämä on poikkeus. Kuuntelen tätä niin monia kertoja päivässä ennen joulua, että Sulhis on aivan raivona.

Joululeffat

1. The Holiday

2. Home Alone 1

3. Home Alone 2

Joulun parhaat hetket

1. Joulunodotus, joka alkaa jo lokakuussa, kun ensimmäiset jouluvalot, nimenomaan siis joulusellaiset, eikä mitkään neutraalit "kausivalot", joilla yritetään hämätä ankeita jouluvihaajia, jotka jaksavat joka vuosi kirjoittaa Facebook-päivityksen siitä, kuinka ostoskeskuksissa aletaan soittamaan joulumusiikkia liian aikaisin, vaikka soitetaanko muka suomalaisissa ostoskeskuksissa koskaan joululauluja??? No, mutta ne siis sytytetään.

2. Aattoilta, kun on syöty, avattu lahjat ja voidaan vaan hengailla, katsoa jouluohjelmia, lukea ehkä lahjaksi saatua kirjaa ja syödä "vielä yhden konvehdin". Tänä vuonna, nuorimmankin  joulunviettäjän ollessa jo 28-vuotias, siirryimme vihdoin "aikuisten jouluun", emmekä enää tehneet lahjojen avaamisesta spektaakkelia, johon koko päivä "huipentui". Nyt emme edes paketoineet lahjoja, vaan jaoimme ne jokaisen omaan lahjapussiin ja hoidimme lahjaosion pois alta jo aikaisin päivällä. Toki jokainen nosti säkistään lahjan vuorollaan ja yksitellen, että jokaista lahjaa saatiin porukalla ihmetellä, mutta minusta se on vain kohteliasta lahjanantajaa kohtaan. 

3. Joulupäivä. Minusta joulupäivä on nykyisin melkeen parempi päivä kuin itse aatto. Joulupäivänä voi vaan olla, kun kaikki ne joulun velvollisuudet on hoidettu. Mukava hengailla koko päivä yökkäreissä ja roikkua vähän väliä jääkaapin rivassa, että mitä rääppeitä sieltä seuraavaksi söisi. Toki olemme yleensä myös aaton yökkäreissä ihan vaan kotona, mutta siinä on kuitenkin sitä kaikkea juhlaillallisen laittoa ja lahjojen avausta ym. aikataulutettua menoa. 

Joulupallokokoelma

 

Joulutekeminen

1. Yleinen jouluinen hengailu. Eli siis tavallista hengailua, joka vain tapahtuu joulun pyhinä.

2. Lukeminen. Luen kyllä muutenkin, mutta erityisesti jouluun liittyy se joululahjakirjan lukeminen myöhään yöhön. 

3. Jouluruokailu. Aatonaattona syömme kolmen ruokalajin illallisen, alkuruokana sienikeittoa, pääruokana blinejä jälkiruuan vaihdellessa. Aattona syömme perinteisen jouluaterian kinkkuineen, kaloineen ja laatikoineen. En ole yhtään peruslaatikoiden ystävä ja olenkin alkanut ujuttaa herkullisempia vaihtoehtoja joulupöytään. Siis miksi joku valitsee lanttu- tai maksalaatikon punajuuri-homejuusto- tai bataatti-chililaatikoiden sijaan? Haluaisinkin ehkä kertoa tarkemmin meidän jouluruokailuistamme. No ok, luonnostelin jo kilometrin pituisen postauksen aiheesta. Minua nimittäin itseäni aina kiinnostaa muiden perheiden jouluruokaperinteet ja kysynkin niitä usein uusilta tuttavilta. Sitten kun menen Tinderiin, aion käyttää avausrepliikkinäni kysymystä, mitä toisen joulupöytään kuuluu. 

Joulupukeutuminen

1. Yöpaita

2. Rumat joulupaidat, jotka on tilattu vuosia sitten jostain hikipajasta, jossa joku kiinalainen lapsi on ne sormet verillä ommellut. 

3. Mustat legginsit, koska minulla on aina mustat legginsit aina, kun se vain on soveliasta. Mutta todella usein myös silloin, kun se ei ole.

Joulumielen tuoja

1. Sama kuin lempijoulutekeminen eli perheen kanssa hengailu jouluna. Saa nähdä lisääkö vai vähentääkö Sulhiksen kanssa jouluhengailu minun joulumieltäni, kun siihen joskus päästään. No viitsi, vitsi. Olemme me jo aloittaneet sellaisen asteittaisen siedätyshoidon: Sulhis on usein meillä joulua edeltävät päivät ja lähtee esimerkiksi vasta aattona kotikotiinsa. Ja minä lähdin tänä vuonna JO 26.12. Sulhiksen perheen kanssa mökkeilemään. 

2. Jouluvalot. Parhaimpia ne ovat, kun niitä on ihan helvetisti ja ovat väriltään lämpimän valkoiset. Kirjavat ja erityisesti kirjavat, jotka vilkkuvat, pilaavat päiväni totaalisesti. 

3. Joululaulut, -leffat, -lehdet ja -konsertit, annosta vähitellen nostaen syksyn mittaan.

Tässä monta lempiasiaa: viini, konvehdit, hengailu, perhe, joulupaidat...

Joululahja 

1. Unikko-sukat. Olen kova Marimekko-fani ja olen rakastanut unikkokuosia A I N A , mutta niin hullu en ole, että maksaisin omista sukistani 20 e?! Siis aivan naurettava hinta yhdestä sukkaparista. 

2. Marimekon raitapaita, koska Marimekko, ja kuka nyt ei tarvitsisi uutta raitapaitaa?

3. Intiimialueen kosteuspyyhkeitä, joita siskoni oli ostanut minulle, että voisin tuulettaa horoskooppini helposti myös tien päällä. 

Sulhis pilaamassa mun täydellisen tunnelmallisen joulukulissin kaljapulloineen.

 

Vaikka en kauhean syvällinen ja tunteikas ihminen olekaan, parasta joulussa tietenkin on yhdessäolo ja se yleinen tunnelma, mutta kyllä minusta on ihan mukava saada ja ennenkaikkea antaa lahjoja. Äitini joka vuosi sanoo, ettei aio ostaa enää ensi vuonna montaa joululahjaa, silti se aina ostaa. En kannata täyttä lahjattomuutta, mutta eikö yksi riittäisi? Tai edes vaikka viisi. 😂 Tänä vuonna lahjoja oli kyllä yllättävän hillitty määrä, mutta sitten oli pari ekstrajuttua, jotka eivät muka olleet varsinaisia joululahjoja. Esimerkiksi Iittalan ihanat, lasiset joulupallot, Nappula-kynttilänjalka ja Teeman tarjoiluastioita. Eli siis ihan puhtaita joululahjoja, joita ei vain oltu paketoitu, eikä niitä annettu jouluaattona eli eivät siten muka olleet joululahjoja. 😁

Sulhiksen kanssa emme ostaneet tänä vuonna toisillemme joululahjoja. Yleensä ostamme, mutta nyt kumpikaan ei oikein tarvinnut mitään, joten päätimme jättää välistä. En halua väkisin ostaa tai saada yhtään mitää. 

Paras joululahja, jonka itse annoin, oli jokavuotinen kuvakalenteri vanhemmilleni. Teen heille joka vuosi ihan perusseinäkalenterin kaikilla aivan kauheilla kuvilla meistä ja lähipiirin ihmisistä. Se on kauhean hauska aina yhdessä katsoa läpi ja pilkallisesti eiku hyväntahtoisesti nauraa kamalille kuville.

Loppuun kerron vielä meidän joulukuusigatesta. Meillä on todellä upea, iso ja aidonnäköinen tekokuusi, josta saa koristelemassa aivan täydellisen. No, äiti oli tänä vuonna sitä mieltä, että se on liian vaivalloinen hakea vintiltä ja laittaa. Että helpompaa on lähteä metsään, rämpiä siellä pimeässä, yrittää valita vähiten ruma yksilö niistä kaikista muotopuolista, raahata se kotiin, kastella sitä, imuroida neulasia ja hävittää se joulun jälkeen. Aito kuusi meillä nyt sitten tänä vuonna oli. Ei nyt aivan  rumimmasta päästä, mutta jotenkin säälittävä, kun on tottunut täydellisen tuuheaan. Ihan kuin minä ilman filttereitä.  

Siinä se on.

 

Apua, olen kirjoittanut tätä postausta ainakin 14 tuntia. Pakko mennä, moikka! 

Haastan tähän kaikki. Kerro kommenteissa, parhaat palat omasta joulustasi. 🖤Hyvää mennyttä joulua!

Kun omat häät eivät voisi vähempää kiinnostaa

 Tiivistelmä: Meille ei kuulu mitään.

Tänne on ollut todella hankala päivitellä mitään, sillä minulla on nyt vähän sellainen pieni pulma, ettei nuo häät oikein ginostele. Sulhis nyt on toistaiseksi vielä kuvioissa, mutta into häiden suhten on tipotiessään molemmilla. Jos kuitenkin yritän nyt keksimällä keksiä jotain häihin liittyvää, niin tein viime yönä joulukortteja, jotka toimivat samalla save the date -korttien irvikuvana. Liitin niihin nimittäin epävarman ja innottaman loppulauseen "Yritämme päästä naimisiin 10.7.2021. Virallinen kutsu seuraa ehkä perässä."

Minulla oli aivan ihanan tunnelmallinen askarteluhetki aamuyöllä. Kuuntelin samalla Slipknotia, join glögiä ja roiskin glitteriä joka paikkaan tarpeettoman paljon. 

Tuntuu, ettei nyt kannata pää punaisena pöhistä häiden eteen, kun ensi kesän tilanteesta ei vielä oikein tiedä. Tai olihan lehdissä jo isot otsikot, että juhannukseen mennessä elämä palaisi taas uomiinsa. Ei kyllä oikein huvittaisi odotella ja katsella sinne asti, kun häidemme olisi tarkoitus olla pari viikkoa juhannuksen jälkeen... Mutta se oli totisesti luojan lykky, ettemme siirtäneet häitämme pidettäväksi 19.12.2020, mikä oli yksi vahva vaihtoehto. Oulu on nyt kiihtymisvaiheessa (TAAS) ja kaikkien yksityistilaisuuksien järjestämisestä suositellaan pidättäytymään. Olisi kyllä oikeasti ollut helvetti irti, jos oltaisiin siirretty häät heinäkuulta, jolloin ne sitten lopulta olisikin voinut pitää, joulukuulle, jolloin niitä ei todellakaan olisi voinut pitää... Lisäksi yhden kaasoni raskaus meni vähän pitkäksi ja hän synnytti vasta eilen yhden ihan söpön mötkylän eli tuskin olisi halunnut tulla jo viikon päästä häihin vaipat jalassa jälkeisiä lirutellen. 

No, onneksi siirsimme häitämme reippaasti pidemmälle, mutta nyt on vähän sellainen fiilis, että jaksaako niistä enää innostua. Mekin kun olemme jo periaatteessa suunnitelleet kolmet häät ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Tuntuu, että on jo saanut sen ilon niistä bileistä, kun on suunnittelusta sairaalloisesti innostuva ihminen. 

Vähän olemme leikitelleet ajatuksella, että emme pitäisi koko häitä enää. Se meidän kauhuskenaario random tiistain ruokatunnin maistraattivihkimisestä alkaa kuulostaa jo oikeastaan ihan coolilta. Tässä vaihtoehdossa myös tienaisi, sillä rahat on jo suurimmaksi osaksi säästetty, joten jos niitä ei käytetäkään häihin, sehän olisi meille tavallaan ihan uutta ilmaista ekstrarahaa. 😄

Mutta alkaako häiden vapaaehtoinen peruminen kaduttamaan myöhemmin... Meillä kun koko häiden pointti kietoutuu aika pitkälti siihen, kuinka ihanaa olisi järjestää kavereille, perheille ja vähän myös sukulaisille ne kunnon pirskeet. Niihin haluaisimme kuitenkin sisällyttää myös perinteisiä hääjuttuja, kuten hääpukeutumisen. Jos pitäisimmekin vain rennommat grillibileet lähimmille "sitten joskus" (eli ei koskaan), sinne ei tunnu luontevalta purjehtia valkoiseen hääpukuun ja kahdeksan metrin huntuun sonnustautuneena, vaikka sillä tavalla muuten ylilyönteihin taipuvainen olenkin. 

No, ehkä  me nyt kuitenkin vielä pidämme ne häät voimassa. Mutta se on päätetty, että enää häitä ei siirretä. Jos maailma on ensi kesänä kiinni, saavat nämä kinkerit jäädä välistä ja sitten me vain menemme naikkariin ihan keskenämme. Ehkä sen voisi nykyisin tehdä etänä työpaikalta zoomssien tai skaipsin kautta. Sulhiksella on joustava työaika ja minä voin aivan hyvin huikata potilaiden välissä headsettiin, että tahdon. Katellaan.

Onko muilla epäonnen morsiamilla hääkyllästymistä ilmassa?  

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Mitä pakata mukaan Norjaan, jos ei tiedä mitään retkeilystä, eikä karavaanielämästä (Norjan road trip, osa 2)

Lue ensin Norjan road trip, osa 1.

Tiivistelmä: Postauksen verran asiaa meidän pakkaamista räteistä ja pastoista......

Minähän rakastan kaikenlaisia listauksia, joten tämä postaus on yhtä listaa listan perään. Suunnitellessani pakkaamistamme (noin 8 minuutin ajan) luin monet blogipostaukset pakkaamisesta Norjan reissulle, mutta ne olivat enemmän hc-retkeilijöiden tai hc-karavaanareiden listoja, joten sellaista tavallisten, semiaktiivisten, aloittelevien roadtrippailijoiden pakkauslistaa olisin itse kaivannut. 

Olimme reissussa reilun viikon. Halusimme yöpyä autossamme ja tehdä ruuat itse, mutta paskantaa kuitenkin vessoihin, joten olimme päättäneet jo etukäteen, että yövymme pitkälti leirintäalueiden mukavuuksien äärellä. Luonnollisesti leirintämaksut nostivat reissubudjettiamme (noin 25 - 35 e/yö), mutta emme (tai no minä lähinnä) ole vielä riittävän retkeilyhenkisiä kaivamaan koko lomaa jotain vessakuoppia metsään. Meillä oli mukana myös trangia, mutta emme loppujen lopuksi käyttäneet sitä kuin kahvinkeittoon, sillä leirintäalueiden keittiöt olivat niin vaivattomia ns. kokkailuihimme.

Päiväkahviseura crocseissaan

Matkasimme tila-autollamme, joten tavaramäärää ei sinänsä tarvinnut kauheasti rajata, mutta huomasimme kyllä pari juttua, jotka teemme toisin seuraavalla kerralla. Ensinnäkin kannattaa pakata  kaikki tavarat pinottaviin, läpinäkyviin laatikoihin, eikä pariin laatikkoon sekä 17 erilaiseen nyssykkään ja pussukkaan. Kyllähän me tuon periaatteessa jo tiesimme, mutta tuli jälleen kerran kiire lähtö ja silloin sitä sortuu aina heittelemään niitä nyssyköitä ihan päättömästi peräkonttiin. 

Ensi kerralla kuitenkin pakkaisin niin, että ottaisimme neljä isoa, kannellista muovilaatikkoa, jotka mahtuisivat yöksi etupenkeille kahteen pinoon. Yksi laatikko olisi kuivamuonalle ja ruuanlaittovehkeille, toinen laatikko molempien vaatteille, kolmas sekalaiselle roippeelle (laturit, jatkojohdot, kosmetiikka+pesuaineet, kosteuspyyhkeet, lääkehommelit yms.) ja neljäs laatikko esim. kengille. Tuli huomattua tällä reissulla, kuinka rasittavaa se on, kun molemmilla piti tietenkin olla useammat kengät mukana, ja sitten ne pyörivät joka paikassa edessä. Sulhiksen kengänkoko on kaiken lisäksi 45-46, että aika iso laatikko niille saakin olla. 

Listaan tähän, mitä tälle reissulle pakkasimme ja oliko niissä mitään järkeä.

Vaatteet ja kengät

• pikkuhousuja (ei oikeasti kovin pieniä) 
• Melkein kaksinkertainen määrä päiviin verrattuna, koska jostain syystä kuvittelen aina, että matkalla meille tulee varmasti monen päivän mittainen räjähtävä ripuli. Jota ei ole koskaan vielä tullut, mutta ehkä ensi kerralla.
• sukkia 
• Joka päivälle oma pari
• t-paitoja
• Minä otin kolme mustaa, ne riittivät juuri ja juuri. Käytän siis aina mustia t-paitoja. Lisäksi otin pari "parempaa" t-paitaa, mutta unikkopaidan pitäminen leirintäalueella, kun juon  kertiskupista tonkkaviiniä, tuntui typerältä.
• Sulhis otti viisi, riittivät kuulemma.
• urheilupaidat
• Molemmilla oli kaksi, joten puhdasta paitaa ei joka risaukseen ollut, mutta what ever.
• urheiluliivit
• Minä selvisin yksillä, Sulhis sporttaili ilman.
• shortsit
• Minulla oli yhdet urheiluun ja kolmet vetelehtimiseen, mutta siinä sitten kävi niin, että käytin lopulta kaksia shortseja urheillessa ja kolmansia kaiken muun ajan. Farkkushortsit jäivät koskemattomina laukun pohjalle molemmilla.
• Sulhiksella oli yhdet urheiluun ja kahdet muuhun elämään. 
• trikoot
• Minulla oli kahdet urheilutrikoot mukana. Toisia käytin, mutta en todellakaan urheiluun.
• tuulihousut
• Kummallakin jäi käyttämättä kelien takia. Jos olisi ollut yhtään vilpoisampi, olisi varmasti ollut tarpeen. 
• farkut
• Turhuuksien turhuus. Kummallakaan käynyt mielessäkään vetää jotain farkkuja jalkaan kesälomalla, haloo.
• pitkähihainen paita
• Minulla oli kaksi urheiluun ja yksi muuhun elämään. Kaikki ainakin kävivät päällä.
• Sulhiksella yksi urheiluun, yhdellä retkellä taisi tarvita sitä.
• huppari
• Meillä oli samanlaiset Peakin hupparit mukana (moderni pariskuntatuulipuku). Olivat päällä joka päivä.
• villapaita
• Saimme vanhemmiltani perintöpaidat, jotka päällä he itse ovat reissanneet Norjassa. Maalailin niistä romantisoituja mielikuvia, että ne vanhat paidat päällä me siellä fiilistellään (tai tullaan vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen), mutta kelien takia saimme pukea ne päällemme vain kerran, ja silloinkin vähän pakottaen himpun verran liian lämpimänä iltana.
• sadetakki
• Kävimme oikein matkalla ostamassa Sulhiksellekin sadetakin. Jäivät käyttämättä. Olisi pitänyt uskoa, kun Sulhis näytteli minulle täyttä aurinkoa lupaavia sääennusteita...
• lenkkarit
• Minulla oli yhdet yleislenkkarit, Sulhiksella vapaa-aikaan ja urheiluun erikseen. Näille kaikille oli käyttöä lähes päivittäin
• vaelluskengät
• Minulla oli, Sulhis kiipeili sileäpohjaisilla lenkkareillaan, koska ilmeisesti toivoi liukastuvansa kuolemaansa kavutessamme jyrkillä vuorenrinteillä. 
• läpsykät
• Tarpeelliset leirintäalueiden suihkuun ja muutenkin käytimme omiamme joka päivä.
• Minulla oli perussläbärit, mutta Sulhishan oikein osti tätä reissua varten kauan haaveilemasna "crocsit" (halvimmat feikit, ei niitä, jotka maksavat jopa 8 euroa!!) ja käppäili niissä suurimman osan ajasta. Hän oli äärimmäisen iloinen ostoksestaan ja mainitsikin siitä lukemattomia kertoja reissun aikana. 

Ei ihme, että tuli kiire lähtö, kun käytin kohtuuttoman paljon aikaa pakkailujeni kuvaamiseen.

Ruokatarvikkeet

• pussipastaa 
• Kaksi pakettia päivää kohti,  yksi jäi syömäti.
• Knorrin pesto- ja formaggio -pastat ehdottomat lempparit!
• Tuunasimme pasta-aterioita kikherneillä, herkkusienillä ja tonnikalalla, että olisivat hieman täyttävämpiä. Pääasiassa selvisimme kuitenkin hengissä vetämällä sipsejä, keksejä, olutta ja viiniä iltaisin.
• kikherneitä
• Seitsemän tölkkiä, yksi jäi, kun aloimme inhota niitä kuudennen tölkin jälkeen.
• herkkusieniä
• Viisi purkkia Suomesta, kolme lisää Norjasta.
• tonnikalaa
• Neljä purkkia Suomesta, saman verran lisää Norjasta.
• pestopurkki sekä habanero-kastike ruokien tuunaamiseen
• Tulivat tarpeeseen. Sitä paitsi, mikä tahansa on hyvää peston kanssa.
• suolaa
• Tarvitsimme vain puuroon.
• Unohdimme muuten kaikki mausteet kotiin, mutta kuten jo mainitsin, meillä oli sitä pestoa pelastamaan mikä tahansa köpöstys.
• pikapuuroa
• Yhteensä 12 annosta, mikä ei riittänyt alkuunkaan, koska saimme pian huomata, ettei Sulhis tule yhdestä pussista miksikään.
• Ostimme vielä paketin irtopikahiutaleita Norjasta.

• riisikakkuja
• Kaksi pakettia, joita ei edes avattu.
• suolakeksejä
• Neljä pötköä, kätevää pientä suolukkaa haikkausretkille.
• rusinoita
• Kuusi pientä rasiaa, kaikki män.
• Nämäkin olivat käteviä päiväretkille, eiväthän kaikki ne äidit 90-luvulla voineet olla väärässä, kun pakkasivat näitä lapsilleen aina evääksi.
• pähkinä-hedelmä-sekoitus
• Varmaan joku 500 g:n pussukka puuron päälle ja yleiseen naposteluun.
• proteiinipatukoita
• 10 kpl akuutteihin tilanteisiin, kun Sulhikselle tulee yhtäkkiä kamala raivonälkä. Tulivat tarpeeseen...
• sipsit
• Ostimme lapsellisesti vain yhden pussin Suomesta, vaikka molemmat tiesimme, että se on minun lempiruokani. Pari pussia ostimme vielä Norjasta.
• suklaa
• Minä olen vuoden kestävän karkkilakkoni loppupuolella, mutta Sulhis osti itselleen kolme levyä mukaan ja vielä pari Norjasta. Kuulemma hyvää kiipeilyruokaa....
• Fasupaloja
• Iso säkki, koska minulla tosiaan on se karkkilakko, mutta Fasupalathan ovat keksejä!!
• kauramaito
• Kaksi purkkia kahvimaidoksi, menivät melkein kokonaan.
• kahvipaketti
• mehutiiviste
• ilmankin olisi selvinnyt.
• 5 l:n vesipönttö
• ...jota raahasimme mukanamme avaamattomana koko reissun. Vettä sai leirintäalueilta ja sitä pystyi huoletta juomaan.

Suomessa lähtiessä tehty kauppareissu oli noin satkun. Lisäksi kävimme Norjassa aika hövelisti kaupassa ostamassa kaikkea tarpeellista, lähinnä sipsejä ja olutta, mutta myös voita ja raejuustoa. Viinitonkan haimme menomatkalla Muoniosta ja viimeisenä iltana tiristelimme sen loppuun, että se oli oikeastaan parhaiten optimoitu ruokatarvike riittävyytensä kannalta. Ruokahuollon pystyisi myös säätämään aika budjettiystävälliseksi, mutta meille se kaikenmaailman mättäminen on yksi osa lomaa, joten emme halunneet niuhottaa sen suhteen. Yleensä käymme paljon ravintoloissa lomilla, joten siinä mielessä säästimme pitkän pennin puuro- ja pussipastadieetillämme. Kotimatkalla piti pysähtyä huoltoasemalle syömään perinteiset pølserit eli norjalaiset hot dogit, mutta sekin jotenkin jäi. 

Pasta al Pomodora e Pesto

Lisäksi meillä oli mukana: 

• sähköinen kylmälaukku
• Nooh, ihan kätevä, mutta ilmankin olisimme selvinneet pienillä järkkäilyillä.
• kertakäyttöastioita
• Turhia, jos yöpyy leirintäalueilla juoksevan veden äärellä.
• retkiastiat
• Kätevät, jos ei luota leirintäalueiden muiden asukkien tiskaustaitoihin. Mutta jos luottaa, service roomeissa oli yleensä ihan hyvä valikoima yhteiskäyttöön tarkoitettuja astioita.
• Fairy + tiskisieni
• reppu + kangaskassi
• Asioita pitää kantaa lomallakin.
• jatkojohto jakorasialla
• Saimme tällä hyvin ladattua kaikki laitteemme kerralla, eikä tarvinnut rohmuta kaikkia pistorasioita meidän puhelimille, tabletille sekä powerbankeille.
• powerbankit puhelimille
• kosteuspyyhkeitä 
• Aika turhia, joka päivä pääsi suihkuun ja helposti käsienpesulle. No, ehkä Sulhis käytti näitä kerran haikkausreissulla putsatakseen sormensa suklaasta.
• hygieniatarpeet
• Niitä nyt on turha listata, jokaisella on omat litkunsa ja linimenttinsä.
• laastarit, särky- ja ripulilääkkeet, desinfiointiaine, käsidesi
• Noita samoja ripulilääkkeitä olen kantanut mukanani jo varmaan 10 vuotta, eikä niille koskaan ole tarvetta. Varmaan joku lapsuuden trauma tämä kohtuuton ripulin pelkoni.
• pyyhkeet 
• Kylpypyyhkeet, käsipyyhkeet sekä astiapyyhe, kaikki olivat tarpeen.
• nukkumisvehkeet
• Meillä oli sen verran lerppana 120 cm patja, jonka sai kätsysti rullattua tarvittaessa vähän pienempään tilaan. Lisäksi tuplapeitto ja tyynyt. Sänky oli ihan täydellinen. 
• retkituolit
• Nämä olivat äärimmäisen tärkeät, jos halusi olla yhtään uskottava leirintäalueilla valtavien asuntoautojen keskellä. Kovimmilla karavaanareilla oli omat pihakukatkin mukana...
• teltta
• Otimme ihan varmuuden vuoksi, jos autossa nukkuminen olisikin hankalaa. Mutta ei se ollut, joten telttaa emme olisi tarvinneet. 
• hyttysverkkoa ikkunoihin yöksi
• Emme nähneet yhtään hyttystä...
• Leatherman, puukko, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, pyykkipoikia yms.
• Öööh, ihan turhia. Minulla unohtui jatkuvasti pakatessa, että emme ole menossa minnekään erämaan armoille, vaan leirintäalueille syömään sipsejä.

 

Näillä romppeilla pärjäsimme paremmin kuin hyvin. Puuttuuko sinusta jotain oleellista tai oliko mukana jotain ihan turhaa? Kerropa parhaat pakkausvinkkisi. 

Lopuksi vielä kuva vanhempieni suorittamasta testimakuusta. (Testihenkilöt olivat lyhyempiä, mutta leveämpiä, kuin minä ja Sulhis. Mittaustulos osoittautui kuitenkin luotettavaksi.) 

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Anonyymit Auringonottajat

Luojan kiitos helteet väistyivät jo! 

Olen kirjoittanut edellisen postauksen toukokuun lopulla juuri ennen TROOPPISEN TIRISTÄJÄN saapumista. Sen jälkeen, kun se sitten tuli, en olekaan kerennyt tekemään mitään muuta kuin käppäilemään ulkona, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Varsinainen auringonottohan on jo aika epämuodikasta ja noloakin, joten esimerkiksi nurmikkoa on ajettu aika ahkerasti. Siinä saatua aurinkoahan ei lasketa. No ok, kyllä minä aikaani olen viettänyt myös ihan aurinkotuolissa. En tietenkään maaten, vaan istuvassa asennossa, että olen koko ajan valmiudessa hyppäämään pystyyn ja olemaan aivan kuin en olisikaan. No joo, saatoin minä muutaman hetken ruhoani lepuuttaa myös vaakatasossa auringon alla, sain nimittäin poltettua perämoottorini! Tarpeellisena taustatietona kerrottakoon, että olen valitettavan kokenut auringonottaja, rusketun hyvin, enkä tavallisesti pala ainakaan Suomessa. Nuoruudessa meni paritkin Sunny Beachin lomat loppuajasta pelkällä porkkanaöljyllä läträten. Nykyisin suojakertoimet ovat kohdillaan myös Suomessa, vaikka edelleen suhtaudunkin ruskettumiseen tosi 2000-luvun-alkumaisen pakkomielteisesti. Huolellisista rasvailuista huolimatta sain nyt ne perskannikkani käräytettyä. Joo, ne ovat aika laajat ja pojottavat suoraan aurinkoa kohti, jos niille vain antaa tilaisuuden, mutta silti... Varoittelut korkeista UV-indekseistä ovat ihan totisinta totta, olen tänä kesänä oppinut sen peräpään kautta. 

Erityisen voimakkaasta UV-säteilystä kertoo myös se, että olen jo ihan kohtalaisen ruskettunut, vaikka valelen ruhoani vähän väliä 30 - 50 -kertoimilla. Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, että turvallista ruskettumista ei ole olemassa. Ei, vaikka käyttäisi suojavoiteita. Rusketus on merkki ihosolujen DNA-vauriosta eli paska on vähän niin kuin jo housuissa, kun rusketusta alkaa näkyä. Minäkin ymmärrän, että turvallisinta olisi pysytellä varjossa suojakertoimista huolimatta, mutta perustelen omaa auringossa oleskeluani atooppisella ihottomallani. Se paranee selvästi kesällä ja lomilla UV-säteilyn vaikutuksesta. Lisäksi olen toki sairaalloisen koukussa ruskettumiseen, mutta tykkään käyttää enemmän tuota ihottumaperustelua... 

Voidaan kai puhua jo sairaudesta, kun elämää pitää suunnitellaan auringon mukaan, enkä esimerkiksi malta mennä sisälle syömään aurinkoisina päivinä, jos minulla on mahdollisuus olla ulkona. Mutta älkää huoliko, ei se paastoaminen missään tietenkään näy, sillä kerkeän aivan hyvin syödä päivän kaloritarpeen ja rutkasti ylikin sitten illalla, kun ei enää ole tarvetta olla ulkona. Äidilläni on ollut tämä sama riippuvuus, mutta hän on päässyt pahimman yli jo vuosia sitten. Eihän tästä koskaan varsinaisesti parane, mutta äitini kohdalla voisi sanoa, että hän on varjossa oleva addikti. Riippuvuus tietenkin seuraa loppuelämän mukana, mutta toisin kuin monissa muissa addiktioissa, tässä kohtuukäyttö on mahdollista. Että ehkä minullakin on toivoa... 

Kyllä minä kuitenkin haluan olla ruskettunut myös ensi kesänä hääkuvissani, mutta tietäähän sen jo nyt, että minun tuurillani kelit eivät todellakaan tule olemaan tällaiset. Räntäähän se sataa koko alkukesän, joten pitänee suunnata Sulhiksen kanssa suihkurusketukseen, sillä en myöskään haluaisi, että olisin paljon ruskettuneempi kuin Sulhis. 😄 No, meille käy, kuten Rossille siinä yhdessä jaksossa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuva: Pinterest (laitonta)

Ei minulla nyt varsinaisesti ollut vielä inspistä alkaa kirjoittamaan mitään niistä itse häistä, mutta ajattelin tehdä tällaisen kevyen comebackin, kun sade vihdoin soi minulle kauan kaivatun vapaapäivän...

Palataan astioille!

Itsekkään morsiamen koronakiukku

Tiivistelmä: HELVETIN KORONA!

Voi, te lepakkoja nuolevat kiinalaiset, minkä teitte... Koronahysteria on Suomessa varmasti nyt huipussaan, ihmiset pelkäävät tartuntaa kuollakseen, tekevät pyhiinvaelluksia Prismaan, eikä sitä hemmetin vessapaperia saa enää mistään! Kaiken tämän yleisen sekoilun keskellä ajatukset ovat siirtyneet itsekkäästi myös omiin häihin. Ensin olin harmissani, kun tajusin, ettemme varmaankaan voi toteuttaa unelmiemme häämatkaa, jonka oli tarkoitus suuntautua pääasiassa Italiaan. Kun sen pettymyksen yli päästiin, paska olikin jo housuissa, ja korona mellasti menemään jo täällä Oulussakin asti. 

En millään jaksa kirjoittaa sitä samaa löpinää, jota voi kuulla joka tuutista, mutta pestään niitä käsiä, otetaan fyysistä läheisyyttä ja henkistä etäisyyttä tai jotain sinne päin. No, sen verran vielä sanon, että ollaan ihan coolisti, pidetään huoli hygieniasta ja saikutetaan pienemmällä kynnyksellä. Tuntuuhan tuo herkästi leviävän, mutta kuolleisuus on pientä perusterveiden joukossa. Vältetään saastuttamasta niitä riskiryhmiä, joilla nyt menee muutenkin ihan päin helvettiä ihan minkä tahansa infektion kanssa. No, siinä ne peruslöpinät nyt sitten kuitenkin tulivat.

Haluaisin vähän jauhaa aiheesta myös näin tulevan kesän morsiamen näkökulmasta. Mitä olen hääryhmiä ja muita blogeja seurannut, taidan olla ainoa morsian, joka ei ajattele, että tärkeintä on, että pääsisi vaan naimisiin ja että onneksi  meillä on kuitenkin toisemme, tuli sitten juhlia tai ei. Mitä hittoa!? Jos se avioliitto itsessään olisi se pääasia, niin toki voisimme mennä milloin tahansa lounastauolla sinne maistraattiin ja rysäyttää avioliiton auvoiseen satamaan aika vähällä vaivalla. Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai tämä koko hääjuttu lähti siitä, että tykkäämme Sulhiksen kanssa toisistamme, olemme olleet  pitkään yhdessä ja näemme avioliiton luonnollisena jatkumona, mutta ennen kaikkea haluamme mennä naimisiin ja toivomme pysyvämme yhdessä, "kunnes kuolema meidät erottaa". Mutta itse häissä pääpointti on kyllä niissä kunnon pirskeissä, joissa saamme juhlistaa meidän juttuamme kaikista rakkaimpiemme ympäröiminä. Että kyllä, kyllä ottaa niin jumalattomasti aivoon, jos häät pitää perua. 

Näin iloisia kaikki olisivat, jos koronaan kehitettäisiin pian rokote. (Unsplash)

Ymmärrän kuitenkin asian isommassa mittakaavassa, eikä meidän häistämme kyllä tehdä ikimuistoista iltaa siinä mielessä, että siellä viimeistään lämittäisiin ne basiliskot vanhusten naamoihin, jos eivät vielä muualta olleet kerenneet tartuntaa saada. Minunkin lähipiirissäni on riskiryhmään kuuluvia, joten on päivänselvää, etten halua heitä altistaa, mutta en myöskään missään nimessä halua juhlia häitäni ilman heidän läsnäoloaan. Jos tilanne koronan suhteen leviää ihan totaalisesti käsiin, yksien häiden siirto luonnollisesti on pienimpiä murheita siinä vaiheessa. Kyllä se kuitenkin ottaisi aivoon. Tai ei minua se häiden siirtäminen niinkään edes haittaisi, halusimmehan alunperin muutenkin syyshäät, mutta pitkän häämatkan mahdollistamiseksi oli pakko valita ajankohdaksi keskikesä. Mutta jos häiden siirtämisestä aiheutuisi kohtuuttoman paljon lisäkustannuksia, se saa kaltaiseni kitupiikin repimään pelihousunsa. Tuntuuhan se muutenkin todella raskaalta ajatukselta alkaa sovittamaan uudestaan kaikkea yhteen, että saisimme ne valitsemamme palveluntarjoajat osaksi myös uutta hääpäivää. 

Olen kuitenkin optimistisin (pakko)ajatuksin väsännyt kutsujamme, ja aiomme laittaa ne pian postiin. Ei tässä tilanteessa taida auttaa muu kuin pitää pää kylmänä ja toivoa parasta. Varminta olisi toki varmasti siirtää häät suosiolla, mutta entä jos tilanne onkin menneen talven lumia kesään mennessä (heh) ja siirrämme häät turhaan ja samalla romutamme unelmamme lähteä suoraan häistä häämatkalle... Se voisi sitten ärsyttää minua vieläkin enemmän, jolloin purkaisin kaiken kiukkuni Sulhikseen, ja avioerohan siitä tulisi ennen ensimmäistä hääpäivää. Toisaalta huomaan kyllä himmailevani järjestelyiden kanssa. Minulla ei esimerkiksi ole vieläkään kampaajaa, enkä viitsi käyttää sen etsimiseen nyt edes energiaa. Mieluummin seuraan nyt hetken tätä tilannetta ja mietin asiaa myöhemmin. Eli en lopulta saa kampaajaa ja joudun tekemään frisyyrini itse ja valitettavasti ainoa tapa, jolla osaan laittaa tukkani, on ponnari, joka on aivan liian korkea kaltaiselleni pyöreänaamaiselle keski-ikäiselle. 

Vaikka tämä postaus olikin tällainen negatiivinen itkuvirsi, häiden siirtyminen ei oikeasti olisi mikään maailmanloppu. Toki haukkuisin Sulhista kohtuulliseksi katsomani ajan siitä, kun ei voinut kosia minua vuotta aiemmin, ja soimaisin myös itseäni (mutta huomattavasti lyhyemmän ajan) siitä, etten pitänyt päätäni ja järjestänyt häitä jo viime kesänä. Positiivista häiden siirtämisessä toisaalta olisi se, että saisimme mahdollisesti ne tunnelmalliset syyshäät, voisin lykätä "häädieettini" aloitusta vieläkin pitempään, sekä kerkeäisimme säästää enemmän rahaa heitettäväksi taivaan tuuliin yhden päivän takia. Että sitä voi miettiä, onko se lasi sittenkin puoliksi täynnä vai onko sama tilata jo toinen samanlainen ja vetää ehkä päälle vielä shottiralli, kun kerran alettiin... Näihin runollisiin vertauskuviin lopetan tämän ajankohtaiskatsauksen häiden ja koronan yhdistämisestä. 

Moikka! Pysykää terveinä ja yskikää hihaan (omaan)! 

Elonmerkkejä

Moi!

Tiedän, olen maailman surkein blogisti jo muutenkin ja nyt minulla oli vielä tämä reilun kuukauden mittainen totaalinen häämasennus. Tai oikeastaan hääinho, kun ei ole kiinnostanut koko pirskeet tippaakaan. Olen ollut nyt melkein neljä (4) helvetin viikkoa enemmän ja vähemmän sairaana, mikä on myös vienyt parhaimman terän ihan yleisesti elämänilostani. Hääinhon ja sairastelun lisäksi oli vielä se asuntokuumekiima, joka oli kyllä viimeinen naula arkkuun, eikä minulla ole ollut energiaa muuhun kuin niiden talojen selailuun. Olen sellainen "kaikki tai ei mitään" -ihminen, mikä on varmasti valtavan "virkistävää" kanssaeläjilleni.

No, mutta se pahin talovimma on nyt jo vähän laantunut, sillä saimme hyvän lainatarjouksen. Nyt, kun tiedän, että meillä on mahdollista ostaa kiva kämppä, kun se tulee vastaan, ei ole jotenkin  enää sellainen kovin paha hepuli päällä. Alkaa oikeastaan ne talotkin jo vähän kyllästyttää. 😄 Häät puolestaan vaikuttavat taas kiinnostavan, sillä käytin viime yön siihen, että viimeistelin vihdoin hääkutsumme sekä laitoin ne tilaukseen. Selasin myös KOKO internetin läpi, kun tajusin, että mehän tarvitsemme ehdottomasti kustomoidun hääsinetin. Koska kuka nyt ei sellaista tarvitsisi?!

Tämä yöeläminen korostuu aina, kun olen yksin kotona. Nytkin olen saanut yli viikon ajan nauttia omasta rauhasta, kun Sulhis on ollut työreissussa. Vaikka sillä tavalla ihan tykkään myös Sulhiksen seurasta, niin kyllä tämä yksinolo on toisinaan aivan parasta. Voin vain kuvitella, kuinka ihania nämä jaksot Sulhikselle ovat, kun hän saa viettää vapaa-aikansa HOTELLEISSA, minä kuitenkin olen vaan kotona...

Yleensä möllötänkin kämpillä yksin ja nautin joka hetkestä, mutta tällä kertaa yksi kaasoistani oli luonani viikonlopun. Ja vähän päälle. Hänen piti lähteä jo sunnuntaina, mutta jäi vielä ekstrayöksi, kun meillä oli niin mukavaa. 😃 En edes muista, milloin viimeksi olen ollut lauantai-illan kotona ja katsonut telkkaria! Siis me makasimme vaan sohvalla, katsoimme Putousta ja SuomiLovea ihan niin kuin ei oltaisikaan ja SE OLI IHANAA! Ensimmäiseksi yöksi ystäväni tuli yksin, että voisimme rauhassa lipittää viiniä, ja hän noin 17 lapsen kotiäitinä saisi vähän relata. No, lasilliset saimme juoduiksi, eli hukkaan meni sekin vapaailta hänellä.... Lauantaina haimme ystäväni kuopuksen eli minun kummitypyni joukon jatkoksi. Olipa mukavaa hoitaa kilttiä ja söpöä vauvaa ihan sydämensä kyllyydestä pari päivää. Minä luonnollisesti noukin vain rusinat pullasta ja sylittelin päivisin hyvätuulista vauvaa, ja ystäväni hoiti ne pirulliset yöheräilyt. En minä tosin niihin vauvan kätinöihin edes herännyt, koska minulta ilmeisesti puuttuu se hoivavietti TÄYSIN. Että en sitten tiedä, kuka sen meidän pershedelmän öisin hoitaa, jos joskus vauvantekotalkoisiin erehdymme Sulhiksen kanssa, Sulhis nimittäin on vielä sikeämpi nukkuja kuin minä...

Nyt minun pitää oikeastaan jo mennä. Akkain viikonlopusta jäi yli puoli pulloa viiniä ja Sulhis tulee kotiin ensi yönä, joten nyt on viimeinen mahdollisuus taas hetkeen nauttia omasta rauhasta. Sulhiksellekin mukava yllätys, kun kotona on vastassa arki-iltana hiprakassa toikkaroiva kotijuokale. ❤ 

Palataan asiaan!

Tässä minä lasillisen ääressä ollessani yksin kotona. (Unsplash)

Kahdenlaista kuumetta ilmassa, mutta ei missään nimessä vauva-sellaista

Moi!

Häitä ei ole peruttu ja hengissäkin olen, mutta minulla on nyt uusi pakkomielle, joka on vienyt kaiken aikani. Meillä on aivan järkyttävä ja ihan yhtäkkiä puhjennut talokuume, eikä kumpaakaan kiinnosta ne häät enää yhtään. Tekisi mieli vaan säästää kaikki rahat uuteen asumukseen ja käväistä jonkun lounastauon aikana maistraatissa naikkaroimassa. No, ei nyt sentään, kun minun pukunikin on jo saapunut Suomeen. ❤ Aivan älytöntä, miten nopeasti sekin sitten loppujen lopuksi kävi, vaikka lokakuusta asti hääpukumyyjät ovat kauhuissaan henkäilleet, että nyt kyllä jää puku IHAN JUST saamatta. Sen neljän kuukauden aikana, kun kiersin pää punaisena hääpukuliikkeitä, myyjät sanoivat joka kerta, että NYT ON KUULE AIVAN VIIMEISET HETKET KÄSILLÄ. Onneksi olen niin kauhean epäileväinen ihminen, enkä hätkähtänyt ollenkaan sitä lietsontaa ja maltoin odottaa täydellisen puvun löytymistä. Jotenkin olen varmaan henkisesti kasvanut, sillä yleensä olen juuri se ihminen, joka lähtee välittömästi yleiseen paniikkiin mukaan. Jos työpaikallani tulee joskus tulipalo, aivan turha luulla, että kävelisin ripeästi, mutta rauhallisesti aiemmin opetelluille hätäpoistumisteille, kuten on miljoonasti käyty läpi. Ei todellakaan, minä olen se, joka kiljuen juoksentelee ympäriinsä ja piiloutuu ehkä lopulta vessaan ja palaa sitten ihan karrelle siellä. 

No, hääpuvun kanssa en tehnyt mitään paniikkiratkaisuja, vaikka siitä touhusta tietty olikin sen järki kaukana, mutta muista syistä. Asuntojen kanssa en ihan ole vielä samalla mielenrauhan tasolla. Jokaisen näytön jälkeen soitan äidille, että NONII ME LÖYDETTIIN UUSI KOTI!!! Sitten menemme kotiin, käymme asiaa tarkemmin läpi, ehkä vähän googlailen tai luen kuntokartoituksen ja soitan kohta, että nevermind, se onki homeessa/vaatii liian isot remontit/naapuri on hullu/tontti on noin 12 m².... Luojan kiitos, tuo Sulhis on tolkku ihminen. Ties monta homeloukkua olisin muuten jo kerennyt ostaa tässä ajassa. 

(Pixabay)

Meidän hääkutsutkin ovat luonnoksissa valmiina viimeistä tarkastusta varten, mutta kun mieluummin selaan vaan sitä etuovea. Tiedän, että täällä pitäisi puhua häistä, mutta jos yksi asia vielä asuntoihin liittyen... Ymmärrän kyllä, kuinka helvetin paljon kalliimpia ne kämpät ovat pääkaupunkiseudulla, mutta miksi kaikki ihanimmat täälläkin ovat liian kalliita, liian isoja ja liian kaukana kaikesta. Ei vaan ole edes pokkaa mennä kahdestaan katsomaan mitään 200 m²:n taloa, kun ne välittäjän pirulaisetkin aina kysyvät, montako lasta meillä on, että täällähän on hyvin lastenhuoneita. Pitäisi kai ihan pokkana vaan valehdella, että aika monta on, kun hulluinahan ne muuten pitää.

(Pixabay)

Emmehän me ole oikeasti katselleet vasta kuin jotain kaksi tuntia niitä asuntoja, mutta olisi mukava saada se HETI. Meillä on toisaalta varmasti myös liikaa kriteerejä. Minulla on luonnollisesti kaikenlaisia pakkomielteitä tulevan kodin suhteen, enkä pysty päästämään niistä irti, ja Sulhikselle puolestaan sijainti on todella tärkeä. Että voi olla, ettemme pääse muuttamaan ihan hetkeen yhtään mihinkään. Miksei vaan voi olla kauhean äveriäs!? Kylläpä olisi elämä helpompaa, jos jomman kumman vanhemmat olisivat vaikka jotain öljymiljonäärejä, mutta ei! Aivan tavallisia ihmisiä ovat ihan meidän kiusaksi! 

Ja siitä otsikon vihjailemasta toisesta kuumeesta, joka ei ole vauva-sellainen... Minulla on nyt aivan kauhea tauti. Tämä alkoi oikeastaan jo torstaina, mutta meillä oli näyttöjä sovittuna, joten pakkohan sitä oli koulussakin sitten olla, jos kerran hupihommissakin jaksaa ravata. Onneksi oli taas niitä rakastamiani teemapäiviä eli ilmaista aikaa istua puhelimella! 😄 Kyllä siinä kahden päivän aikana kerkesi Oulun asuntotarjonnan opetella lähes ulkoa. Viikonloppuna minulla taas oli töitä, eikä jotenkin ole pokkaa jäädä saikullekaan, jos on vain flunssa, joka kyllä talttuu parilla Buranalla (ei kaupallinen yhteistyö). Ne neljä päivää viiletettyäni ympäriinsä puolikuntoisena, eilen illalla oli vihdoin aikaa alkaa kunnolla sairastamaan. Ääni minulla on enää vain pientä kärinää ja joka paikkaa särkee. Olisittepa nähneet Sulhiksen riemun, kun hän huomasi minun olevan oikeasti sairas: "NÄÄ OOT SAIRAS!!" ja silmissä tuikki aito ilo. En kuulemma HYVÄKSY hänen sairastumistaan koskaan, vaan väheksyn hänen tuntemuksiaan, enkä ole yhtään sellainen kunnollinen vaimoke, joka levittelee kylmiä kääreitä otsalle ja keittää teetä. Omasta mielestäni suhtaudun sairasteluun sillä tavalla neutraalisti, mutta se on kyllä totta, että silmäni pyörähtävät aika vilkkaasti ympäri, jos sairauslomalle jäädään ensimmäisestä yskäisystä. Olisin aivan karmea pomo, "Aijjaa, no asettelepa vaan se pääsi sinne kainaloosi sillä tavalla, että se näkee tuohon näytölle, että voit tehdä työsi!!!!"..... 

No, onneksi tänään pystyi jäämään helposti kotiin kärisemään. Huomenna olisi illalla töitä, joten tässä on vajaa vuorokausi aikaa parantua. Olen kyllä ihan hyvä sellaisessa tehoparantumisessa. Voin helposti nukkua tarvittaessa vaikka 15 tuntia ja yleensä ne taudit sellaiseen HC-lepoon talttuvatkin. Nyt tietenkin nukkumista hankaloittaa tuo etuovi.com-riippuvuus, mutta jospa Sulhis ottaisi vahtivuoron täksi illaksi. 

Terveyttä ja hyvää illanjatkoa!

Liian paksu morsiameksi

It's A Matchin Kiira ja Syysmorsian tänään aloittivat instoissaan keskustelua hääkulttuuriin liittyvistä kauneusihanteista, morsiusdieeteistä ja yleisesti häiden asettamista ulkonäköpaineista. No, minäkin luonnollisesti haluan työntää lusikkani tähän soppaan (huomaa sanaleikki). Tämä tähän oksennettu tajunnanvirta on kirjoitettu kaikella rakkaudella ja kunnioituksella keskustelun aloittajia kohtaan. Käsittelen ym. naisten innoittamana aiheeseen liittyviä teemoja yleisellä tasolla, enkä osoita tätä suoranaisesti kenellekään. ❤ 

Syysmorsian esitteli instan hashtageja, joissa esiintyi "hääkunto" eri muodoissa ja ihmetteli samaan hengenvetoon, onko häissä jokin hemmetin voimailuosio. Nauratti. 😄 Mutta jos vakavasti puhutaan, eihän häissä tietenkään mikään oikeasti edellytä yhtään mitään toimia kropan suhteen. Siellä taustalla on kuitenkin se sama halu näyttää hääpäivänään parhaalta mahdolliselta versiolta itsestään, mikä nousee esiin esimerkiksi täydellisen hääpuvun metsästyksessä tai vaikka upeimman hääkampauksen valinnassa. Mutta miksi ne painoon ja hoikistumiseen liittyvät toiveet ovat jollakin tavalla vääriä?

Minä ymmärrän kyllä, kuinka helvetin mahtava juttu kehopositiivisuuden läpilyöminen tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa on. Onhan se aivan ensiarvoisen tärkeää, että jokainen saa rauhan olla tyytyväinen itseensä, oli sitten, minkä muotoinen, kokoinen tai näköinen tahansa. Ennen pyörittelin silmiäni sille, kun sanottiin, että itsevarmuus tekee ihmisestä kauniin, ja vihdoin näin kypsään ikään tultuani, ymmärrän sen olevan aivan totta. Se taas on sitten eri asia, mistä kukainenkin sen itsevarmuutensa ammentaa. Minulle tulee joskus kuitenkin se fiilis yleisistä keskusteluista, että esimerkiksi sinne häihinsä laihduttava morsian on pinnallinen ja vähän junttikin, joka ei ymmärrä, että pitäisi kapinoida yleisiä ulkonäköihanteita ja siihen samaan muottiin tunkemista vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka se laihduttava morsian pyrkisi muutaman kilon kiristelyllä nostamaan sitä kovasti peräänkuulutettua itsevarmuutta. Ajattelenko liian mustavalkoisesti vai onko tässä ristiriita? 

Olen nähnyt tässä häähulluuteni aikana vaikka minkä kokoisia U P E I T A (ja itsevarmoja) morsiamia ja kerroinkin aiemmin siitä noituudesta, mikä hääpuvuissa piilee saaden kaikki morsiamet näyttämään erityisen kuumilta. Kyllä kuitenkin voin myöntää, että vaikka olin tyytyväinen itseeni pukukaupolla, olisin ehdottomasti vielä tyytyväisempi, jos olisin hoikempi. Antaisin vaikka esikoislapseni, (jos minulla sellainen olisi, mutta kun ei ole, niin antaisin vaikka kummilapseni,) että olisin taas niissä mitoissa, joissa olin 10 vuotta sitten. Jännä juttu muuten, että silloin parikymppisenä katsoin kuviani kauhistellen, kun "olin niin lihava" ja nyt tekisin mitä vain, että olisin jälleen niin hoikka! Äitini onkin aina sanonut minulle, ettei kannata tuhlata elämäänsä siihen, että koko ajan vain toivoo olevansa hoikempi, ja nyt huomaan, että siihen se minunkin koko aikuiselämäni on nimenomaan mennyt. Varmasti suureksi osaksi syy hoikkuushaaveisiin on siinä, että tämä yhteiskunta on juurruttanut meihin niin tiukasti ne ulkonäköihanteet, että minäkin koen omalla kohdallani sen itsevarmuuden ja paremman minäkuvan muotoutuvan nimenomaan painon kautta. 

Se minua ehkä eniten ärsyttää näissä kehokeskusteilla ihan yleiselläkin tasolla, että on yleisesti hyväksyttyä treenata ja syödä hyvin terveyden takia, mutta varsinainen hoikistumisen tavoittelu ihan samoilla "keinoilla" on jotenkin väärin. En osaa kunnolla kuvailla sitä aistimaani suhtautumista, lieneekö se vain minun omia johtopäätöksiäni, (joita tehdessäni muuten vedän mutkia usein todella suoriksi) mutta jotenkin se vain on tuomittavaa haluta olla hoikempi. Ja toki minäkin haluan oikeasti olla terve ja muutenkin hyvinvoiva. Harrastan kyllä liikuntaa, olen oikeastaan fyysisesti ihan kykenevä ja vahva sekä esimerkiksi veriarvoni ovat kohdallaan, mutta varmasti  epäsäännöllinen elämä ja erityisesti epäsäännöllinen ruokailurytmi ovat jo jättäneet jälkensä elimistööni muutenkin kuin päältä päin näkyvin osin. Ihanaa olisi tietenkin pysyä jatkossakin ilman kakkostyypin diabetesta, mutta sekin olisi ihan helvetin ihanaa, että vaatteet istuisivat paremmin.

Täytyy nyt vielä todeta, että en minä tätä lisääntynyttä elopainoani koe mitenkään lamauttava, enkä missään nimessä jää sen takia neljän seinän sisälle märehtimään, mutta koen, että elämäni olisi kuitenkin mukavampaa, jos olisin hoikempi. Ja kyllähän minä voisinkin sellainen olla, että ei tässä taustalla ole mitään oikeaa syytä tai selitystä ekstrakilojeni salakavalalle hiipimiselle, ihan itse ne on syömällä ja erityisesti juomalla hankittu. 😏 Syksyllä ryhtyessäni etsimään hääpukua, suunnittelin koko ajan aloittavani uuden elämän, mutta en ole vielä muistanut tehdä sitä! Ehkä ensi maanantaina........ 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Aiotko treenata sitä häiden painonnosto-osuutta varten?

Ps. Tähän ei kerennyt edes kuvia etsiä, kun taas on aivan yö!