Kuusi vinkkiä hääpukumetsälle

Moi!

Vaikka pukua ei ole vielä löytynytkään, sovittelurumba on ollut minusta kauhean mukavaa. Suunnittelinkin tässä jo uutta Helsingin reissua heti vuoden alkuun, että josko kävisin vielä ihan vähän kiertelemässä. Ei se Tallinnakaan kovin kaukana olisi...

Olen käynyt yhteensä 13 kertaa sovittamassa pukuja, parissa liikkeessä kahteen kertaan. Eli olen siis jokaisen hääpukumyyjän kauhuasiakas, mutta lukijan näkökulmasta esimerkillinen blogisti, joka on tosissaan tehnyt taustatyötä. Rakastan listoja, vinkkejä ja hääpukuja, joten luonnollisesti kokosin tällaisen äärimmäisen tärkeän kuuden kohdan vinkkilistan itsestäänselvyyksistä hääpukujen sovitukseen liittyen. 😄 

1. Laita ne nudet tai edes valkoiset (puhtaat) alusvaatteet sovitukseen. Minulla oli ihan ensimmäisessä sovituksessa mustat ja kaasolla meinasi silmät mennä sijoiltaan kaiken se pyörittelyn takia. On se kyllä kivempi, jos mustat, valtavan kokoiset Sloggit eivät paista puvun läpi.

2. Mene ajoissa, mutta älä liian ajoissa. Mielestäni liikkeeseen kannattaa mennä hieman etuajassa (sanoo ihminen, joka ei ole yleensä koskaan missään ajoissa), jolloin valikoimaa voi vähän katsella jo valmiiksi. Joissain liikkeissä tämä oli ok ja siihen kehotettiinkin. Joissain liikkeissä taas tuli itsellekin sellainen fiilis, että edellinen asiakas joutuu kiirehtimään, kun seuraava morsian siellä jo roikkuu sovituskopin verhossa. Pienissä, yhtä asiakasta kerrallaan palvelevissa, liikkeissä tuo tuntui tosiaan vähän kiusalliselta ja yritinkin kaikin mahdollisin tavoin viestiä elekielellä vielä vuorossa olevalle morsiamelle, että eeeeeeei mitään kiirettä! Välttelin myös voimakasta ekspiraatiota, ettei sitä vain tulkittaisiin turhautuneeksi huokailuksi.

3. Tutustu liikkeen valikoimaan etukäteen heidän nettisivuillaan tai somessa. Lähes kaikilla liikkeillä on nykyään aika hyvätkin ig-profiilit, joilla pukumalleja on esitelty. Erityismaininta Hääpukuliike Vienolle, joiden nettisivuiltaan näkee kaikki heidän myymänsä puvut. Näin se pitäisi olla jokaisella liikkeellä. Minusta helpottaa sovitusrumbaa huomattavasti, jos tietää jo etukäteen edes osan puvuista, joita haluaa sovittaa. Myyjäkin saa siinä heti hyvän kuvan siitä, mitä ollaan hakemassa.

4. Jos et kuitenkaan itsekään vielä tiedä, mitä olet hakemassa, sinuna aloittaisin sovittelun jostain mahdollisimman isosta liikkeestä. Helsingissä aloittaisin Niinattaresta, jossa oli todella monipuolinen valikoima. Hyvän myyjän kanssa kartoitatte kyllä nopeasti sinua miellyttävän mallin, minkä jälkeen on helpompi lähteä rajaamaan kriteerejä aina vaan tarkemmin.

5. Ota makutuomari tai älä. Minä kävin sovittelemassa sekä yksin että seurassa. Toisaalta oli mukava käydä yksin rauhassa ja muodostaa mielipiteet ihan itsenäisesti, mutta toisaalta oli ihana kokemus käydä myös hyvien ystävien ja rakkaan mamman kanssa. Ehkä hääpuvun sovitus mielletään myös sillä tavalla sosiaaliseksi tapahtumaksi, että se vähän kuin kuuluu asiaan käydä siellä akkaporukalla ihastelemassa.

6. Ota kuvia, jos vain lupa myönnetään. Jos on samanlainen sarjasovittaja kuin minä, niille puvuille hieman sokaistuu, eikä muista, mikä oli mikä. Tämän lisäksi on tosi kiva fiilistellä pukuja jälkikäteen ja esitelmöidä niistä jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan. Sulhiksen kohdalla pidättäydyin, mutta pari kuvaa näytin hänellekin sinnikkään ruikutuksen väsyttämänä. Ei hän kuitenkaan enää seuraavana päivänä muista mitään yksityiskohtia, joten ihan yhtä ennennäkemättömältä se puku hänestä sitten hääpäivänä näyttää, oli sitten nähnyt siitä kuvan näin reilu puolivuotta etukäteen tai ei.

(Pixabay)

Tässä sovittelu-urallani olen kiinnittänyt huomiota liikkeiden pukemiskäytäntöihin. Useimmissa liikkeissä myyjä tuli koppiin kiskomaan puvut komean pyrstöni yli, mutta parissa paikassa puku annettiin verhonraosta yksin puettavaksi ja myyjä auttoi vain vetskarin kanssa. Olen jollakin tapaa häveliäs ihminen alastomuuden kanssa, mutta jotenkin tuo hääpuvun sovituksen yhteydessä tapahtuva ähertäminen tissit paljaana myyjän kanssa (siis vain minä olin tissit paljaana, ei myyjä myös) siellä pienessä sovituskopissa ei ole yhtään kiusallista. Liikkeiden työntekijät ovat usein jotenkin niin ammattimaisia ja hoitavat pukemiset valtavan näppärästi, ettei siellä tarvitse kovin kauaa kekkuloida puolialastomana.

Sovituksissa sain myös huomata hääpukujen taianomaisen vaikutuksen omakuvaan. Yleensä aina vaatekaupoilla tuskailen jotain vartaloni epäkohtaa, mutta yllätyksekseni olin aika tyytyväinen näkemääni suurimmassa osassa puvuista! Tai en nyt välttämättä tyytyväinen-TYYTYVÄINEN, mutta en ajatellut ainakaan, että herranjumala, mikä näky. Että kyllä niissä jotain hämärää on... Se on joku sellainen morsiamen mielentila, johon vajotaan aika ajoin, kun ollaan tarpeeksi vahvan hääkentän vaikutuspiirissä. Oletteko huomanneet saman? Se on kyllä ihan mukava mielentila, jonka toivoisi jokaisen morsion saavuttavan viimeistään hääpäivänään. ❤

Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭

Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄

Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.

Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.

Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏

Hääpukuliikkeet: Lahti ja Helsinki, osa 1

Terppa!

Minä se en ikinä opi. Otan usein Helsingissä käydessäni aikaisen maanantaiaamun lennon takaisin Ouluun sen ollessa halvempi kuin sunnuntai-illan lento. Kentälle pitää lähteä sianpieremän aikaan muutaman tunnin unilla ja kotikentältä yleensä suoraan kouluun. Joka kerta vannon, että en enää ota aamulentoa tai jos on aivan pakko ottaa, menen ajoissa nukkumaan. Mutta niin sitä vaan taas tämä päivä laahustettiin koko päivä koulussa kolmen tunnin unilla. Olin siis pitkän viikonlopun Helsingissä alaani liittyvillä messuilla. Tai niille minä olin menossa, kunnes keksin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä siinä sivussa ihan äkkiä sovittamassa parit hääpuvut. Lopulta homma meni niin, että kiersin hääpukuliikkeitä koko viikonlopun Lahtea myöten, enkä kerennyt lähellekään koko messualuetta. First things first! Idea tuli sen verran lyhyellä varoitusajalla, että Helsingissä asuvan kaasoni työt menivät melkein jokaisen sovituksen kanssa päällekäin. Siskokaan ei päässyt kuin yhteen paikkaan mukaani. Edes OMA ÄITI ei siis ollut tämän morsiamen mukana suurimmassa osassa sovituksia, mutta minua se ei kyllä oikeastaan edes haitannut. Oli mukava saada ihan rauhassa katsella ja muodostaa mielipide kustakin puvusta itse. Toki kuuntelen mielelläni läheisteni fiiliksiä puvuista, mutta tiedän valitsevani juuri sen yksilön, jonka itse haluan, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa. 😎

No, suuntasin intoa puhkuen torstaina kohti Helsinkiä ja päätin lähteä mekkokaupoille sillä asenteella, että THE DRESS löytyy, että oikein vetästään ostohousut jalkaan. Niinpä pakkasinkin laukkuuni nivaskan pistämättömiä valkoisia pitsipikkareita, joita äitini antaa minulle joka joulu ja juhannus. Perjantaiaamuni starttasi (jälleen liian lyhyiden yöunien jälkeen) Z-junassa pitsisissä ostohousuissani kohti Lahtea. Ensimmäisenä kohteenani oli Glamour, jossa minut otti vastaan liikkeen omistaja, Jenny. Ihanan avara ja valoisa liiketila aivan Lahden keskustassa. Liikkeessä ei ollut lisäkseni ketään muita ja pukuhuoneitakin oli vain yksi, joten käsittääkseni siellä palvellaan ajanvarauksella vain yhtä morsmaikkua kerrallaan. Valikoima ei ollut älyttömän laaja, mutta minullekin löytyi monta sovitettavaa läninkiä, vaikka minullakin on jo aika selvät sävelet siitä, mitä etsin. Merkkeinä oli mm. Enzoani, Watters, Mori Lee ja Sincerity. Minulle oli varattu ruhtinaalliset 90 min, jonka kyllä käytimmekin kokonaan. Tahti oli mukavan rauhallinen, eikä tarvinnut hikipäin jumpata pukujen kanssa. Sain myös sovittaa ihan huvin vuoksi upeaa vintage-henkistä, helmi- ja kristallikoristeltua luomusta, jonka hinta meni viheltäen budjettini yli, eikä muutenkaan ollut mitenkään realistinen valinta maalaishäihimme. Puku oli siis aivan täynnä helmiä ja kirjailuja, joten se oli todella painava ja piti kummallista laahausääntä kävellessä. Raaaps, raaaps vaan. 😆 Ihana puku, mutta Glamourin realistisempi vaihtoehto minulle oli yksi aivan toinen yksilö ja meni ehdottomasti kaikkien sovittamieni mekkojen top 5:een näin jälkikäteen ajateltuna. Todella miellyttävä käynti kaikin puolin, Jenny oli supermukava ja kanssakäyminen oli todella vaivatonta. Ihana yksityiskohta oli myös se, että lopuksi hän antoi minulle uuden Häät-lehden matkalukemiseksi. 😊

Seuraava kohteeni oli myös Lahdessa, Morsiuspukuliike Josefiina. Minua aiemmin olevan morsiamen aika hieman venähti ja vaikka minulla oli muutenkin kiire junaan, ehdimme silti sovittaa kaikki rekeistä valkkaamani puvut sekä yhden villin kortin. Josefiinassa minua oli vastassa myös liikkeen omistaja, todella mukava ja asiantunteva. Merkkeinä löytyi esim. Badgley Mischka (käsittääkseni ei saa muista Suomen liikkeistä), Provonias, Justin Alexander sekä Lillian West. Myös täältä löytyi kauniita pukuja, mutta ei sitten kuitenkaan sellaista, joka olisi yltänyt lopulta kärkikahinoihin. Yhtä pukua vatvoin siinä ja omistaja sanoi, että voisi halutessani tilata puvusta ne kaksi muutakin olemassa olevaa sävyä, joita voin käydä kokeilemassa. Ainakin yhden puvun kohdalla sain myös kuulla, että korjausompelut kuuluvat hintaaan, mikä on kyllä iso säästö, jos korjauksia pitää tehdä olkaimien fiksausta enemmän. Josefiinasta ei nyt kuitenkaan löytynyt minulle pukua, mutta ehdoton suositus laajan valikoiman ja hyvän asiakaspalvelun suhteen.

Palasin takaisin Helsinkiin ja pikkusiskoni lähti kaveriksi perjaintain viimeisiin rutistuksiin. Second hand -hääpukuliike, Lovebirds, oli seuraavana listallani. Lovebirds ei osta pukuja, vaan toimii ns. välittäjänä. Pukuja tulee ja menee päivittäin, ja sinne saa mennä katselemaan sekä sovittamaan ilman ajanvarausta siisteistä rekeistä löytyviä, kokojen mukaan järjestettyjä pukuja. Olen selannut epätoivoisesti Toria ja Facebookin hääkirppareita toiveena löytää käytetty hääpuku. Tuntuu vähän pahalta laittaa yhden päivän mekkoon niin kauheasti rahaa, mutta valitettavasti Lovebirdsissakaan ei ollut minulle sopivia vaihtoehtoja. Käytettyjen pukujen kanssa on se ongelma, että jos on kerennyt yhtään fiksoitua johonkin tiettyyn juttuun, voi olla varma, ettei sellaista käytetyistä puvuista muuten  löydy. Suosittelen Lovebirdsia sellaisille morsiamille, jotka eivät ole niin saakelin tarkkoja ja pakkomielteisiä, kuten minä, ja joilla ei ehkä ole etukäteen ollenkaan preferenssiä suuntaan tai toiseen puvun mallin suhteen.

Perjantain viimeinen liike oli palkittu ja paljon kehuttu Niinatar, jossa itse asiassa kävin jo pari viikkoa sitten kaasoni kanssa ennen Kap Verden matkaani. Silloin sieltä löytyi kaksi vahvaa vaihtoehtoa. Toinen niistä tosin on jo pudonnut kelkasta. Mitä enemmän hääpukuja katselin, koin sen puvun jotenkin liian tavallisena. En tarkoita, että hääpuvun pitäisi olla jotain äärimmäisen erikoista ja spektaakkelimaista ollakseen upea kantajansa päällä, mutta olen nyt kehittänyt mielikuvan ns. peruspuvuista. Ajattelen, että puvun pitäisi olla sellainen, että vieras muistaa siitä edes jotain seuraavanakin päivänä, eikä vaan, että "joo, semmonen basic hääpukuhan sillä oli". Todellisuudessahan ketään ei tietenkään ihan niin paljon kiinnosta minun pukuni kuin minua itseäni, mutta valkoinen, perinteinen pitsipuku on nyt joka tapauksessa pois laskuista. Haluan puvussa olevan joku pieni juju.

Niinattaren pukuloistoa

Mutta se Niinatar ja toinen yritys. Nyt tiesin siis jo tarkemmin, millaista haen, eikä mallia tarvinnut enää arpoa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla myös isohelmaisia pukuja ihan vain todetakseni, että hellllll no. Upeita, mutta ei minun harteikkaassa varressani. Ensimmäisen sovituskerran toinen suosikki piti edelleen pintansa. Siskoni ei pitänyt kyseisestä puvusta kuvissa, joita ensimmäisen sovituksen jälkeen lähetin, mutta livenä se puku oli siskoni suosikki. Toki se on tietenkin vähän paskempi homma, jos morsiamen hääpuku näyttää kaikissa hääpäivän kuvissa ihan perseestä revityltä.... 😆 Niinattaresta löytyi myös toinen hyvä vaihtoehto tämän kiistellyn suosikin rinnalle. Otimme varulta minusta jo mitat, jos päädyn jompaan kumpaan näistä vasta Oulun päässä, jotta voisin kuitenkin vain soittamalla hoitaa tilauksen. Niinatar on tähänastisen kokemukseni perusteella se the place to be. Älyttömän laaja valikoima sekä todella mukava ja palvelualtis henkilökunta. Tilat ovat ehkä hieman ahtaahkot, mutta halutessaan sieltä voi varata puolentoista tunnin ajaksi maksullisen loungen (35 e lauantaisin, 25 e arkisin), johon sisältyy jotain herkkuja rauhallisemman ja tilavamman sovitustilanteen kylkeen. Minä tyydyin ihan tavalliseen sovitusaikaan, jonka jälkeen menimme siskoni kämpille syömään gluteenitonta makaroonilaatikkoa.

Upeita nuo laahukset näissä muhkeahelmaisissa, mutta no, no, no... ☝

Perjantain saldona oli siis kolme erittäin potentiaalista pukua, joista se yksi, jo aiemmalta sovituskerralta tuttu Niinattaren puku, kiilasi ainakin minun mielessäni hieman muita korkeammalle. Sovitukset jatkuivat lauantaina ja sunnuntaina, mutta niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Täytyy tähän loppuun jälleen kerran todeta, kuinka paska blogisti sitä onkaan. En koskaan muista ottaa niitä kuvia! Toki pikaisesti näpsittyjä sovituskuvia on puhelin täynnä, mutta ei mitään kauniita lähikuvia pukuliikkeen kristallikruunusta tai jonkun puvun kauniisti kimaltavasta yksityiskohdasta....

Tässä mun sovitusnaama. Sovituspuvut ovat lähes poikkeuksetta koon liian pieniä, mutta aika näppärästi ne myyjät saivat minut pukuihin sullottua. 

Kerrohan omia kokemuksiasi näistä liikkeistä. Risut ja ruusut ovat äärimmäisen arvokasta informaatiota morsmaikuille, jotka vasta suunnittelevat liikkeisiin jalkautumista. 

Palataan! 

Kahden lihavan, ruman ja töykeän matkakertomus Kap Verdeltä

Moooi!

Tiivistelmä: Kap Verde oli ihan ok.

Hengissä edelleen, vaikka ei ole pihaustakaan kuulunut taas hetkeen. Tässä välissä on kerennyt tapahtua vaikka mitä. Olemme kartoittaneet valokuvaajia, mutta valintaa emme luonnollisestikaan  jahkailijoina ole saaneet tehtyä. Minä kävin ensimmäisessä kunnollisessa hääpukusovituksessa Niinattaressa, mutta en vielä sanonut yes to the dress, vaikka yksi aika potentiaalinen löytyikin. Pyrähdin myös yhden parhaan ystäväni, joka on samalla bestmanini, kanssa Kap Verdellä syysloman vietossa. Matkan kanssahan oli kauheaa hässäkkää, kun lennot olivat Thomas Cook Airlinesin, jonka emoyhtiö meni nurin syyskuussa noin puolitoista minuuttia sen jälkeen, kun olimme varanneet matkan. Minä pessimistinä olin aivan vakuuttunut, että meidän matkamme peruuntuu, ja ystäväni taas positiivisella mielellä uskoi parasta loppuun asti. Minähän tässä kuitenkin voitin, kun matkalle pääsy oli lopulta minulle sitten iloinen yllätys, kun matkakumppanini oli puolestaan koko ajan "tiennyt" lähtevänsä reissuun. Että jos haluat ekstrailoa elämääsi, muista negistellä ja rypeä  pessimistisissä skenaarioissa tarpeeksi!

Kap Verden kaunis ja monimuotoinen luonto bussin ikkunasta kuvattuna

Kap Verdellä ei oikeastaan voi tehdä mitään, eikä siellä ole mitään nähtävää. Se oli siis täydellinen matkakohde meille, jotka halusimme päästä aurinkoon, syödä hyvää ruokaa ja olla koko ajan seitinohuessa. Olimme Salin saarella Santa Marian kylässä, jossa oli yksi alle kilometrin pituinen rantabulevardi, jonka varrella ravintolat ja muutamat kaupat olivat. Sen ulkopuolella oli sitten sellaista vähän surkeaa hökkelimeininkiä. Kokonaisuudessaan kylä oli todella pieni, eikä sitä onneksemme oltu ympätty ihan täyteen meitä turisteja ja paikallista menoa näki ihan mukavasti.

Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, "No stress!" onkin kuulemma Kap Verden jonkinlainen kansallismotto. Sitä ne siellä koko ajan huuteli, mikä ei tietenkään istu ollenkaan suomalaisen suorittajan ajatusmaailmaan. Krääsäkauppoja oli aika paljon ja niiden nurkilla luonnollisesti lobbaajia, mutta aika hyvin selvisi, kun ystävällisesti vain vastasi, että kiitti, mutta ei kiitti. Perään ei kuulunut mitään paikallisen kielistä vittuilua, vaan vilpittömän kuuloinen "Maybe later!". Inhoan aggressiivista myyntiä, eikä minua todellakaan saa ostamaan mitään, mikäli en sitä itse halua. Matkakumppanini onkin sitten se toinen ääripää. Häntä ei voinut päästää yksin edes lähikauppaan, kun lobbaajat saivat hänet heti raahattua kojuillensa tekemään hutiostoksia. Siellä se sitten mietti, että tarvitseekohan kaksi vai kolme afrikkalaista puuveistosta...... Hän tosiaan halusi oikeasti sellaisen patsaan, joten lopulta minun piti hänen edunvalvojanaan lähteä basaariin mukaan hieromaan kauppoja, kun olin kuunnellut hänen aiempaa kaupankäyntiään; "This is 75 euros just for you my friend, just today." "Oh really! TAKE MY MONEY!!!!!!"................. 30 euroa hän sitten lopulta maksoi siitä myyjän omin pikkukätösin nakuttelemasta puupatsaasta. Anna minun kaikki kestää, mutta parempihan tuollaisten ostelu tietenkin on, kuin esimerkiksi kovien huumeiden.

Hintataso ei ollut mitenkään erityisen alhainen. Ravintolassa sai annoksen ihanaa, tuoretta päivän kalaa 7-11 eurolla ja niitä me siellä lähinnä söimmekin. Suosituksen voisin antaa Sabores e Livros -ravintolalle, jossa päivän kala paistettujen juuresten kanssa maksoi muistaakseni 8e. Puoli karahvia (0,5 l) viiniä oli 4,5 e ja täysi karahvi 9,5 e, eli aika edullinen sekin. Onneksi on muuten keksitty "talon viini" -käsite, niin ei tarvitse ääneen suoraan sanoa, että halvinta, kiitos. Hintatasosta muuten meillä ei ole juuri kokemusta minkään järkevien asioiden osalta. Litran vesipullo oli noin euron, pullo paikallista olutta oli 3,5 e ja sellainen säälittävä pienehkö Lay's-sipsipussi myös 3,5 e, mikä oli kyllä ryöstöhinta, mutta sipsit nyt vaan ovat välttämättömyys lomalla. Olut hotellimme ravintolassa maksoi kuun asennosta riippuen 3-5 euroa. Logiikkaa hinnanvaihteluun emme kerenneet selvittää vierailumme aikana, ehkä kahdessa viikossa olisi päässyt paremmin kärryille. Toki meininki oli aika sinne päin koko saarella, että ehkä esimerkiksi ravintolan kiinteitä hintoja ei koettu tarpeellisiksi.

Ehdottomasti paskinta koko lomalla oli kulkukoirat. Ne olivat kuitenkin iloisia ja ihan hyväkuntoisia, joten tuskin niitä mitenkään huonosti kohdellaan, mutta silti. Tehdään sellainen sopimus, että aina, kun menet lomalle, ostat koiranruokaa ja ruokit ja juotat hotellisi ympäristön koirat koko lomasi ajan. Kulkukoiria tulee aina olemaan tuollaisissa paikoissa, joten ihan hyvin voimme tehdä niiden elämästä edes hieman parempaa.  

Majoituimme todella kivassa Porto Antigo -huoneistohotellissa. Sellainen iso ja sokkeloinen resortti, jossa on paljon samannäköisiä huoneistoja kahdessa kerroksessa. Viimeisenä iltana taisimme ensiyrittämällä päästä kämppäämme. Meillä olisi toki ollut oma keittiö, mutta kauha kun ei pysy oikein kummankaan kädessä, otimme suosiolla aamupalan. Se oli ihan kohtalainen sisältäen perusjutut, joita mannermaisessa aamupalassa yleensä on, ei tietenkään Suomen hotellien tasoa, mutta aivan tyytyväisiä olimme. Erityispisteet maukkaista omeleteista ja lätyistä, joita kokki paistoi aamiaisen ajan. Minä olen sillä tavalla yksinkertainen ihminen, että loman ensimmäisenä päivänä kartoitan aamupalan tarjonnan ja syön sitten joka aamu sen saman, hyväksi todetun setin. Pasmathan siinä meinasi mennä sekaisin, kun yhtenä aamuna ei sitten ollutkaan nakkeja tarjolla...

Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme joka aamulle kupongin, jolla aamiaissaliin pääsi sisään. Joka aamu me tietenkin unohdimme ottaa sen mukaan, sitten haahuilimme hetken etsien oikeaa tietä huoneistoomme ja sitten taas toisen hetken etsien tietä takaisin aamiaissaliin. Sellaisen mukavan yhteisen aamusession kehitimme. Hotellissa olisi ollut myös puolihoito tarjolla, mutta henkilökohtaisesti en sellaisesta välitä, vaan haluan kokeilla eri ravintoloita, vaikka sen aamiaisen suhteen olenkin pakkomielteisen rutinoitunut. Lisäksi minun olisi sitten pakko syödä sitä etukäteen maksettua ruokaa, vaikka se olisi ihan paskaa, koska rahaahan ei laiteta haaskuuseen!

Olin lukenut etukäteen, että saarella tuulee niin, että tukka lähtee, mutta me emme kärsineet siitä laisinkaan. Koko ajan oli niin hirvittävän kuuma, että tuulenpuuskat olivat ainoastaan tervetulleita. Ruskettumaankaan ei päässyt siinä määrin kuin yleensä, kun paahteessa makaaminen oli kerta kaikkiaan sietämätöntä suurimman osan ajasta. Me lilluimmekin vähän väliä altaassa kaulaa myöten, joten rusketupa siitä sitten muualta kuin kaksarista, joihin veden heijastamisen takia suuntautuu ekstrapaljon auringonsäteitä. Oikeasti korkeat suojakertoimet olivat myös välttämättömät. Minäkin, joka en oikeastaan pala ja rusketun helposti, käytin koko ajan SPF 30 tähän valtavan isoon vartalooni ja SPF 50 kasvoihin. Matkakumppanillani oli sama setti, mutta silti hän paloi pahasti olkapäistä. En voi tarpeeksi painottaa, että muistakaa, hyvät ihmiset, suojautua siltä auringolta! Jos on taipuvainen yhtään herkemmin palamaan, noilla leveysasteilla paita on varmasti tarpeen keskipäivän paahteessa.

Kyllähän tuolla makoilee ennemmin kuin selkäänsä ottaa

Matkakumppanini on aivan maaninen korttifani ja minun vanhempanikin, jotka ovat kaksi kertaa tavanneet hänet, lähettävät hänelle aina kortin matkoiltaan. Allekirjoittavat sen joka kerta "jälleennäkemisen toivossa" kuin jonkun suruadressin. 😂 Korttihullun kanssa matkatessa yksi ilta luonnollisesti meni kortteja kirjoitellessa ja keksien niihin "vitsikkäitä" Kap Verde -haikuja. Yksi meni näin:

Tääl myö oomma

kaks lihavaa ja rumaa

seksilomaillen

Emme me missään nimessä siis oikeasti seksilomailleet, mutta sitä vitsiä viljeltiin heti alusta lähtien, kun varasimme yhteisen matkan. Ystäväni on siis on umpihomo, joten mielenkiinnon kohteemme kyllä tavallaan kohtaavat, mutta eivät siinä mielessä meidän kahden välillä. Altaalla löhötessä ja muita lomailijoita tarkkailessa saimmekin huomata, kuinka erilainen miesmaku keski-ikäisellä naisihmisellä ja nuorella homomiehellä voikaan olla ottaen huomioon, että me molemmat käymme kuitenkin  kuumana samaan mieheen, eli minun sulhaseeni. Tuosta muiden lomailijoiden tarkkailusta muuten, minähän olen aika utelias tarkkaavainen luonne ja aina loppulomasta oikeastaan tunnen kaikki hotellini asukkaat ja tiedän eri seurueiden perhesuhteet, vaikka en ole vaihtanut kenenkään kanssa sanaakaan. Pystyinkin siten aina kertomaan ystävälleni, kuka hänen bongaamistaan komeista miehistä oli sinkku, kuka isä ja kuka matkusti vaimonsa, kuka kavereidensa kanssa. Että mielestäni ihan hyödyllinen taito tuokin!

Meillä oli kaiken kaikkiaan todella mukava loma. Samanlainen huumorintaju on kyllä lahja ja nauroimme useat kerrat vedet silmissä yhteisille vitseillemme. Ihan täyttä lepoahan tuo loma ei kuitenkaan ollut, olimme nimittäin tulostaneet noin 18 kg luentoprujuja mukaan, kun siinä rannallahan on tosi kätsy lukea tenttiin aurinkoa ottaessa... No, kyllä me ainakin niitä paperinippuja raahailtiin joka päivä paikasta toiseen mukanamme, mutta ei tuota nyt ihan puhtaaksi lukulomaksi voi kutsua... Lisäksi olimme ison osan ajasta hiprakassa, että eihän silloin edes kannata lukea, kun ei niitä seuraavana päivänä enää muista!

Lihavat, rumat ja töykeät -kokoonpanon debyyttisingen kansi

Kotireissu taittui rattoisasti kahdeksan tunnin yölennolla, tunnin odottelulla Helsinki-Vantaalla, mistä pyrähdimme vielä aamulennolla Ouluun ja suoraan kentältä pakollisille luennoille. Että ei meitä tehottomiksi voi moittia, kyllä me ajankäytön hyödyn maksimoinnin handlaamme!

Lomalta paluun jälkeen olen kerennyt kiertää suurin piirtein kaikki pääkaupunkiseudun hääpukuliikkeet löytämättä kuitenkaan pukua sekä tehnyt elämäni kalleimman hutiostoksen sormuskaupoilla, mutta niistä lisää myöhemmin. Palataan astioille!