Déjà-vu

Miten meidän häidemme käy? Pitääkö ne perua? Aivan kuin olisin elänyt tämän tilanteen aiemminkin. Ai niin, minähän olen! Minulla saattaa kyllä olla totaalinen denial päällä, kun ihan tyytyväisenä täällä askartelen kutsukortteja, vaikka Sanna Marin erittäin hitaasti ja selkeästi artikuloi taustalla, että kohta se paska varmaan taas lentää tuulettimeen.

No, ei tämä nyt ihan aikuisten oikeasti ole sellaista vahingollista tosiasioiden kieltämistä. Kyllähän minä tämän saman tilanteen jo kertaalleen eläneenä tiedostan tosiasiat, mutta me nyt vaan päätimme Sulhiksen kanssa olla märehtimättä ja vaipumatta epätoivoon. Minähän en siedä epävarmuutta laisinkaan, joten viime keväänä teimme todella aikaisessa vaiheessa päätöksen siirtää häät ensi vuoteen, "että tilanne on varmasti ohi". LOL. Enää me emme aio siirtää häitä, joten nyt on jotenkin lähes sellainen zeniläinen olotila, kun emme voi muuta kuin katsoa rauhassa, mihin tilanne tällä kertaa etenee, ja pitää ne bileet, jos rajoitukset sallivat. Jatkamme siis järjestelyitä normaaliin tapaan. Emme tosin sellaisella innokkaan odottavalla fiiliksellä kuin alussa, mutta jatkamme kuitenkin. 

Minä hyväksymässä vallitsevaa tilannetta. (Pexels)

Järjestelyt siis jatkuvat, mutta koko häähommasta on kadonnut se vahvasti läsnä ollut intoilu (vauhkoaminen). Toisaalta harmittaa, että niin kovasti odotettu päivä koki tällaisen inflaation, mutta toisaalta tämä lykkäysvuosi on opettanut, että hyvin sitä näköjään selviää ilman häitäkin. Että sellaista surua tai katkeruutta ei ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt. En ole kuitenkaan luonteeltani ollenkaan kohtuullinen ja järkevä ihminen yleensä, joten en aivan varmasti tiedä, onko tämä romahduksen alkusoittoa vai olenko aidosti sitä mieltä, että ne ovat vain häät. Minusta kyllä tosiaan tuntuu, että ettei se nyt mikään maailmanloppu olisi, vaikka jäisi koko bileet pitämättä. Tai sitten en vain rakasta Sulhista riittävästi ja siksi tämä ei harmita niin kauheasti. Mene ja tiedä. 

Häämatkan peruuntuminen taas surettaa ihan oikeasti. Vaikka juhlat saisikin pidettyä, häämatka jää joka tapauksessa nyt väliin vallitsevan tilanteen vuoksi. Eikä häämatka ole kunnon häämatka vuoden päästä, saati sitten tiineenä tai jopa mahdollisen jälkikasvun kanssa, vaikka muut sanoisivat mitä. Pitkäaikainen unelma oli lähteä heti häiden jälkeen lähes täysimittaisen kuherruskuukauden viettoon, ja sen peruuntuminen kyllä vituttaa harmittaa. Soimaan itseäni jatkuvasti siitä, ettemme vaan rykäisseet naimisiin heti kihlautumista seuraavana kesänä, ja Sulhista siitä, ettei kosinut aiemmin. Pääasiassa soimaan Sulhista.

No, mutta tilanne on, mikä on. Eihän tälle mitään kukaan voi, joten turha kiukutella. Pitäisi vaan osata ajatella positiivisesti ja olla Sulhiksen tapaan tyytyväinen, kun säästyy häämatkan verran rahaa. Tai ehkä jopa isojen häiden verran. Sekin on kyllä vähän hankalaa, sillä vaikka toisaalta olen pihistelevä tarjoushaukka, toisaalta olen kuitenkin aika höveli rahankäyttäjä ja minun periaatteeni on, että raha on vain rahaa ja sitä saa aina lisää. 

Kutsut alkavat joka tapauksessa olla oortningissa ja ne lähtevät vieraille maaliskuun aikana. Esittelen kutsut tarkemmin, kun  ne ovat saavuttaneet vastaanottajansa. Vaikka ketä sekään kiinnostaa, jos olisi nähnyt kutsun ennen kuin saa sen postilaatikkoonsa. Olen huomannut, että meillä morsiamilla tulee häitä järjestellessä sellainen ihmeellinen ylivertaisuuden tunne, että luulemme häidemme kiinnostavan ihmisiä huomattavasti todellista enemmän. Jotkut ovat jopa niin harhaisia, että alkavat kirjoittamaan häistään oikein blogia... Me morsiamet pidämme epätoivoisesti kiinni jokaisesta yllätysmomentista ja haluamme spektaakkelinomaisesti paljastaa esimerkiksi nyt ne hääkutsut. Ketä kiinnostaa?! Ei sen kutsun kauneutta vähennä yhtään, vaikka vieraat olisivatkin nähneet ne ensin täällä blogissa. Kyllähän minä sen ymmärrän, mutta en silti pysty toimimaan toisella tavalla. Eli kutsujemme paljastusspektaakkeli luvassa hieman myöhemmin. 😂  

Minä askartelemassa kutsukortteja. (Pexels)

Halusimme mahdollisimman yksinkertaiset kutsut, joten infolehtiset eivät tulleet kyseeseen. Teimmekin meille Tahtoo.fi:n kautta oman hääsivun, josta löytyy kaikki olennainen tieto sekä sähköinen ilmoittautuminen. Sinne pitäisi nyt muotoilla pohjustus siihen tilanteeseen, jos kesällä rajoitukset ovat sellaiset, että joudumme supistamaan vieraslistaa ja perumaan kutsuja. Kauhistuttaa jo valmiiksi ajatus siitä, että pitäisi jo nyt karsittua vieraslistaa karsia vielä lisää. Miten voimme tarkkaan valituista vieraista valita vieläkin tarkemmin? Meillä on isoja kaveriporukoita, joiden sisällä on mahdotonta tehdä rankkausta ja kutsua vain osa. Ja miten ihmeessä se edes ilmaistaan nätisti, että sori, vieraslistalla on sinua tärkeämpiä ihmisiä, sun kutsu on peruttu... Tuo fiilishän vieraille tulee, jos jo annettu kutsu perutaan. Kuitenkin olemme sitä mieltä, että edes se alustava kutsu pitää lähettää ajoissa, eikä mikään kutsujen panttaaminen häitä edeltävään viikkoon asti ole vaihtoehto.

Miten muut kesän morsiot ovat ratkaisseet kutsuasian? Entä mitä vieraana ajattelet tilanteesta?

Uusi vuosi, uudet häät

Hyvää meidän häävuotta kaikille! TAAS! 😅

Sulhis laskemassa kohti uusia pettymyksiä.

Puhuinkin jo edellisessä valituspostauksessani, että tuntuu kuin ne häät olisi jo juhlittu, kun niitä niin antaumuksella suunnitteltiin. Ja nyt ei jaksaisi enää innostua yhtään. Mutta jos oikein kunnolla tsempataan ja yritetään väkisin nostattaa taas hääfiilistä, olisi seuraavana vuorossa kutsukorttien lähettäminen. Mehän tilasimme kutsut viime vuonna tapojemme vastaisesti ajoissa ja niinhän siinä sitten kävi, että ne jäivät käyttämättä. Ei pitäisi koskaan yrittää olla parempi kuin oikeasti on, siitä seuraa vain pettymyksiä.  

Luonto ei oikein anna periksi tilata uusia kutsuja ja laittaa vanhoja haaskuuseen, joten yritän miettiä, miten voitaisiin hyötykäyttää ne. Jos vain päivämäärä olisi muuttunut, kutsut voisi saada ihan hauskasti fiksattua ja säilöttyä niihin samalla muiston siitä, mikä yxi wittujen cevät koko ihmiskuntaa kohtasi. Meillä kuitenkin päivämäärän lisäksi muuttui kirkko, juhlapaikka sekä paikkakunta... Ja kerkeäähän tässä mieskin vielä vaihtua. On minulla yksi idea kutsukorttien varalle. Alan miettimään sitä tarkemmin, kun palaamme taas sivistyksen pariin mökiltä.

Olemme siis Sulhiksen kanssa vielä viikon Lapissa. Täällä on ollut ihanaa. Lautailua, hiihtämistä ja yleisesti ulkoilua ihanan talvisissa maisemissa. Tokikaan emme ole kerenneet kertaakaan ulos päivän valoisimpaan aikaan, sillä meidän vuorokausirytmimme lipsahtaa lomalla aina ihan päälaelleen. Nyt se on sillä tolalla, että nukumme suurinpiirtein silloin kuin normaali-ihmiset ovat aamuvuorossa. Mutta haitanneeko tuo. Minulle kun se rytminkääntäminenkään ei ole hankalaa. Nukahdan, kun menen vain nukkumaan. Sulhis toisinaan kärsii nukahtamisvaikeuksista, eikä se vaan nukahda, vaikka auliisti annankin hänelle kaikkia hyviä neuvoja. "Olet nyt vaan paikoillasi siinä, laitat silmät kiinni ja alat nukkumaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa!!??!". 

Kuvatodiste yllämainitusta ihanasta.

Minun ei tosin tarvitse vielä murehtia arjesta, minulla on nimittäin vielä ensi viikko lomaa. Tai no, lomaa ja lomaa. Kouluhommia pitäisi tehdä. Eli en tee mitään ja poden koko ajan huonoa omatuntoa, kun pitäisi tehdä. Viikko on siis pilalla joka tapauksessa. Otin läppärin ja oikein erillisen näytön mukaan, että olisi mukavampi tehdä niitä hommiani. LOL. Olemme olleet täällä jo viikon ja nyt vasta sain pelit ja vehkeet kaiveltua laukusta ja pystytettyä työpisteeni, jossa voisin tehdä sitä tiedettä. Luonnollisesti alkoi blogin päivittäminenkin heti kiinnostaa... Toisaalta olen luonteeltani ahkera ja puuhastelu on minulle ominaista, mutta toisaalta olen aivan käsittämättömän saamaton. Sitten märyä vääntäen hoidan (koulu)hommat kauheassa kiireessä viime tipassa. Enkä todellakaan koskaan ota opikseni.

Täällä minun oli tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelmaani liittyvää gradun tapaista tutkielmaa (syventävien opintojen tutkielma, "syvärit"), mutta huomasin, etten muistanut ottaa koko syväritiedostoa mukaan pöytäkoneeltani. Että en nyt kamalan hyvin valmistautunut tähän opiskelulomaani. 😂 Tämä unohduksen huomattuani "lohduttauduin" kuitenkin sillä, että voisin lukea seuraavaan lopputenttiini. Tietäähän sen... Saatan kyllä siis istua tulevan viikon päivisin koneella, mutta en vilkaisekaan luentomateriaaleja, vaan luen esimerkiksi vauva.fi:n Aihe vapaa -palstaa ja katson Youtubesta erilaisia  järjestelyvideoita. Ehkä eksyn tännekin suoltamaan tätä sisällötöntä sisältöä. Sitten valvon kolme vuorokautta putkeen ennen tenttiä, luen haukionkala-tyyppisesti luentomateriaaleja, kirjoitan huonoja muistiinpanoja ja tiuskin Sulhikselle, että viettäisi työpäivänsä jälkeistä vapaa-aikaa vähän hiljempaa, kun JOTKUT YRITTÄÄ TÄÄLLÄ OPISKELLA!!!!!111 Tankkaamalla tankkaan tiedot, jotka sitten  välttävästi oksennan tenttipaperiin, enkä muista niistä sanaakaan enää tulevaisuudessa. 😊 Niitähän on paljon sellaisia sometilejäkin, joissa käsitellään opiskelua ja eri oppimistekniikoita. Minun tilini olisi varmasti menestys.

Tuntuu, että olen taas jauhanut riittävästi EN YHTÄÄN MISTÄÄN. Lähdemme hiihtämään. Tarvitsisin kyllä hieman apua teiltä (äiti ja kaksi muuta lukijaa). Mistä ihmeestä voisin tänne kirjoittaa? Haluaisin kyllä kirjoitella, mutta se on kamalan hankalaa, kun tämä on hääblogi, eikä ne häät kiinnosta.  

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Häät huonoon tai vielä huonompaan aikaan

Tiivistelmä: Häät siirtyvät. 😆

Ei tämä enää ole todellista. Me joudumme siirtämään häitämme TAAS. En viitsi edes laskea, monennesko kerta tämä on. No ok, viitsin minä. Tämä on neljäs (4) helvetin kerta. Näistä kaksi on tapahtunut onneksi kulisseissa, ettei sentään joka kerta ole tarvinnut hätyyttää vieraita, mutta silti.

Juuri viime viikolla pääsimme julkistamaan vieraille uuden hääpäivämme vuoden päästä elokuussa ja itsekin iloitsimme, että saimme sittenkin ne tunnelmalliset elohäät. Elokuu on meistä nimittäin ehdottomasti paras kuukausi kesähäille. Sain kuitenkin kuulla, että myös serkullani on häät tuona päivänä, ja vaikka olemmekin karsineet sukulaiset minimiin vieraslistalta, juuri ne samat tädit ja enot kutsutaan myös serkkuni häihin. Ei ole kiva asettaa vieraita siihen tilanteeseen, että joutuvat valitsemaan. No, mehän siirrämme häitämme, kun siitä alkaa jo kokemustakin olla! 😄

Hieman haasteelliseksi tämä(kin) siirto osoittautui, kun olimme päättäneet pitää häät Oulussa. Paikat ovat nimittäin vähän laajemmasti varattuina jo aiemmin kuin maalla olemme tottuneet. Lisäksi kesä 2021 on muutenkin hankala, kun siellä on nyt koronan ansiosta kahden kesän parit tungeksimassa bileidensä kanssa. Saimme kuitenkin pidettyä valitsemamme juhlapaikan, mutta vihkimisajasta pitää nyt joustaa ja reippaasti. Tarjolla oli kaksi (meille) äärimmäisen paskaa vaihtoehtoa, joko klo 12 tai 16. Eli saamme valita aamu- tai iltahäät! 

Tässä me potrettikuvauksissa aamuyöllä odottamassa auringonnousua ennen aamuhäitämme. (Pixabay)

Täydelllinen aika olisi klo 14, jota ennen kerkeäisi ottaa kuvat ja itse juhlille jäisi tosi kivasti aikaa. Vihkiminen klo 12 tuntuu ihan oikeasti aamulta! Aivan turha toivo, että kerkeäisimme ottaa haaveiltuja The worst eiku first look -kuvia ennen vihkimistä. Minä myös itse kiroan aina alimpaan helvettiin ihmiset, jotka järjestävät juhlat alkavaksi aivan liian aikaisin ELI ESIM. KLO 12! Tuntuu aivan luonnottomalta mennä puolenpäivän aikaan juhliin!? MUTTA toisaalta klo 16 on aivan liian myöhään. Emmehän me kerkeäisi nähdä vieraita hädin tuskin yhden kullinluikauksen ajan! Toisaalta olisi tosi ihana rauhassa fiilistellä ja valmistautua kaasojen kanssa, jos vihkiminen olisi vasta tuolloin, mutta tuntuu, että juhlat jäisivät sitten liian lyhyiksi. Ja niiden juhlien takiahan me naimisiin edes  menemme (🙊)! Yleensä olen sitä mieltä, ettei illanvietto saa missään nimessä alkaa ennen klo 18, mutta kesähäät ovat eri asia! Ja kuten aiemminkin olemme jo pohdiskelleet, suurin osa kavereistamme on jo perheellisiä, eivätkä he jaksa, eivätkä edes varmasti  halua bailata aamukuuteen.

Väkisin keksittyjä hyviä puolia olisi esimerkiksi se, että jos vihkiminen olisi jo tuolloin aamuvarhain, kerkeäisimme myös naatiskella hääyöstä enemmän. Enkä tarkoita nyt SILLÄ TAVALLA, vaan sitä, että koska yövymme hotellissa (noin 500 m:n päässä meidän kodistamme 😄), siitä ei olisi juuri iloa, jos pääsisimme huoneeseen juuri ennen kuin aamiainen aukeaa. Joo, joo, pääseehän sinne hotellille tietenkin ajoissa riippumatta juhlien alkamisajankohdasta, mutta aivan kuin me malttaisimme poistua häistämme ennen vieraita...

Yritin myös Instagramissani kysellä ihmisten fiiliksiä ja äänet jakautuivat sopivasti about 50-50. Kiitti avusta!! Jonkin verran enemmän äänestettiin kuitenkin aamuhäitä. Itsekin olemme tavallaan niiden kannalla, mutta on se vaan ihan helvetin aikaisin... Toki tässä vaiheessa alkaa olemaan jo aivan yksi lysti, milloin ne häät ovat, kunhan nyt joskus ovat. Olemme nyt alustavasti varanneet tuon aamuvihkimisen, mutta luulenpa, että myös se iltapäivän aika säilyy vapaana valittavaksi aika pitkään, kun eihän sitä kukaan muukaan halua!

(@paulasiirisolveig)

Olen kaikille sanonut, että jos kaipaa sellaista ihanaa ja inspiroivaa häähöttöä, minun blogini ei ole oikea paikka, mutta täytynee nyt kuitenkin vielä erikseen pahoitella tätä ainaista negistelyä. Tuntuu vain, ettei näissä meidän häissä mikään mene kohtuudella. Tavallaan naurattaa tämä päätön meno, mutta tavallaan vituttaa ottaa aivoon tämä ainainen säätö. Onko tämä enää vain huonoa tuuria vai joku universumin merkki, että "antakaa nyt jo, helvetti, olla". Sitten, jos/kun meille tulee avioero, voin ainakin sanoa, että kyllähän minä tämän oikeastaan jo tiesin...

No, mutta katsellaan nyt. Kumpi sinusta on parempi vihkimisaika? Tai onko toinen näistä ehdoton no-no jostain syystä, jota en ole ymmärtänyt vielä edes murehtia?

Näin suunnittelin kolmannet hääni

Muistatteko, kun vasta kerroin teille meidän uusista ravintolahäistämme... Innostuessani olen aika tehokas pakkaus, ja uusi hääpäivä, uusi kirkkovaraus, menut ja alkoholitarjoilusuunnitelmat hoituivat aivan käden käänteessä. Uudet suunnitelmat olivat hiottu huippuunsa ehkä seuraavana päivänä julkaistuani sen epäröivän tekstin ravintolahäiden alkoholiongelmasta (pun intended). Mutta siitä seuraavana päivänä tulimme taas toisiin aatoksiin (järkiimme) ja laitoimme jälleen koko paskan uusiksi. Olemme nyt siis suunnitelleet meille kolmannet häät! Onneksi Sulhis on sellaista sorttia, että aika helposti lähtee mukaan minun ideoihini, jos en nyt mitään aivan järjetöntä keksi. Tai no, kyllä se lähtisi niihinkin mukaan... Ja se on onni! En kaipaa tähän mitään oikuttelevaa groomzillaa vaivoikseni, kun muutenkin aikaavievää tämä hääsekoilu.  

Tämä oikeasti on nyt se lopullinen suunnitelma, jos häät eivät taas peruunnu (meistä riippumattomista syistä). Innostuimme tosissamme ravintolahäiden mukana tulevista hyödyistä ja helppoudesta, mutta se alkoholiasia oli sitten lopulta liian iso miinus meille. Saattaa kuulostaa  siltä, olemme järjestämässä sellaisia tietyistä häärealityistä tuttuja ryyppyjuhlia, joissa anoppi haastaa päissään riitaa ja joku viuhahtaa, mutta oikeasti me ja ystäväpiirimme olemme ihan tolkkuja ihmisiä. Tolkkuja ihmisiä, joille skumppa maistuu juhlissa. Ja kotonakin erityistilanteissa. Esim. jos vaikka joku virus riehuu ympäri maailmaa, ja kaikkien pitää olla vain kotona. Tai no, ei siihen skumppalasilliseen ennenkään mitään pandemiaa ole tarvittu. Mutta ymmärsitte pointin!

Oulussa on lopulta aika vähän tarpeeksi isoja juhlapaikkoja, jotka eivät ole liian rumia. 😄 Kauneus on toki katsojan silmässä, mutta todella paljon on sellaisia nuorisoseuran jumppasaleja, joissa on "ne puolipaneelit ja mintunväriset kappaverhot" erästä tuttavaani lainaten. Monet kivat häät olen tosin  niissä saunan värisissä jumppasaleissakin nähnyt järjestettävän, kun ihmiset ovat niin taitavia ja viitseliäitä koristelun suhteen. Minä en taas millään viitsisi nähdä kauheasti vaivaa sellaisten taikatemppujen suhteen, kun olen sillä tavalla, miten sen nyt ilmaisisi, aika lyhytjänteinen ihminen ja menen usein sieltä aidan alta, jos se on mahdollista.

Meidän uudet kriteerimme juhlapaikalle siis olivat:
1) riittävän iso tila yli sadan hengen retkueelle
2) sijainti lähellä keskustaa
3) paikka, jossa ei ole A-oikeuksia
4) ei tiukkoja poistumisaikoja
5) ei olisi sysiruma.

No, Raatin nuorisotalo on tällainen paikka ihan Oulun keskustan tuntumassa, ja olemmekin olleet siellä yksissä ihanissa häissä joitakin vuosia sitten. Muistin, että itse juhlasali on arvokkaan näköinen korkeine ikkunoineen, kahviopuoli tunnelmallinen ja taloa kahdelta seinältä kiertävä iso terassi todella viihtyisä kauniilla näköalalla sitä siinä vieressä olevaa vesistöä päin (voisiko joku oululainen kertoa, mikä se vesialue siinä on nimeltään?).  Muistelin kuitenkin, että muuten talo on aivan liian nuorisoseuramainen ja jätimme sen aiemmin suorilta pois laskuista. Raatin nuorisotalo on Oulun NMKY:n omistuksessa ja Sulhis on pelannut elämänsä koripalloa kyseisessä seurassa, joten on luonnollisesti käynyt kyseisessä talossakin miljoona kertaa, mutta enhän minä tietenkään voinut luottaa hänen kertomaansa siitä, että se on ihan kiva paikka. Viime kesänä siellä häitään juhlinut tuttavani kuitenkin laittoi pari kuvaa heidän juhlahumustaan ja olin myyty! Kävimme katsomassa paikkaa myös livenä uusin silmin ja kyllä kaikki sen hyvät puolet kompensoivat ruman vessan ja eteisen. 

Laitan tähän alle pari kuvaa talon salista erilaisissa juhlapuvuissa. Mielestäni se on tyylikäs ja näköjään myös monipuolinen! Kuvat ovat ONMKY:n nettisivuilta, lätkäisin niihin röyhkeästi filtterit päälle korostamaan sitä tunnelmaa, jonka itse kuvassa näin.

Me siis varasimme sen! Otamme uuden yrityksen häidemme suhteen reilun vuoden päästä elokuussa. Vähän on sellainen varautunut fiilis, että juhlat eivät välttämättä tule ensi vuonnakaan onnistumaan, mutta silti olemme iloisia, että päätös on tehty ja voimme edes yrittää nauttia uusista järkkäilyistä. En oikein osaa enää objektiivisesti arvioida, olenko pessimisti vai realisti, mutta en ole yhtään varma, että olisimme selvillä vesillä reilun vuoden päästä. Mitä jos seuraava aalto on pahempi ja virus on mutatoitunut vaarallisemmaksi. Sissi kirjoittikin jo hyvin eri skenaarioista koronan ja häiden suhteen Minttupersikoita ja Proseccoa -blogissaan.

En usko, että rokotetta saadaan ainakaan Suomeen asti tässä reilussa vuodessa, mutta ainahan sitä voi toivoa, että tilanne olisi jollakin tavalla normalisoitunut siihen mennessä. Ajatuksena on kuitenkin se, että järjestelyt jatkuvat normaalisti ensi vuotta silmällä pitäen, ja juhlimme sitten sillä tavalla, kuin sen hetkisten rajoitusten mukaisesti on mahdollista. Jos häitä ei voisi ollenkaan järjestää, tuo ensi vuoden elokuu on kuitenkin meidän takarajamme. Siinä tapauksessa joudumme tyytymään pelkkään naimisiinmenoon (😄) ja siirtämään ne juhlat ihan oikeasti jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Vähän riskillä nyt mennään lisääntymisen suhteen, mutta vietin juuri viikonloppua yhden uhmaikäisen kanssa, minkä ansiosta painoin biologisen kellon torkkua (kiitos eräälle lukijalle tästä fraasista, nerokas!) ihan huoletta vielä kerran.... Siis kyseinen lapsi on tosi ihana ja selvästi jo aivan omanlainen persoonansa, mutta se uhmaiän perseily on aivan sietämätöntä. Että jos annan uhmiksen mielestä juomalasin väärin kaapista, minkä hän ilmaisee raivarilla, ja minun tekisi mieli vain heittää lasi seinää, haistattaa lapselle pitkä paska ja antaa kuolla janoon, kannattaa vielä hetkinen miettiä, onko valmis emäksi. 😅 Pahinta tässä on se, että ymmärrän kyllä, ettei uhmaikäinen tahallaan ole vittumainen, mutta silti ne dramaattiset lattialle heittäytymiset ärsyttävät minua. Siis lapsen luonnolliseen kehitykseen kuuluvat vaiheet ärsyttävät keski-ikäistä täti-ihmistä, joka melkein valmistui alakoulun opettajaksi. Luojan kiitos muuten, että se ura tyssäsi ennen kuin alkoikaan...

Jos minä tämän nyt yhteen lauseeseen kokoan, niin uusi hääpäivä valittu, juhlatila sekä vihkiminen varattu ja lapsenteon lykkäämiselle keksitty jälleen sopiva tekosyy! Moikka!

Virallinen päätös tehty häiden siirtämisen suhteen

Tiivistelmä: Häät siirtyvät jonnekin 40 vuoden päähän.

Noni, nyt mekin olemme tehneet virallisen päätöksen siirtää häitä kokonaisella helvetin vuodella. Tuntuu kauhean kaukaiselta se ei-ens-vaan-sitä-seuraava-kesä. Oikeastaan päätös siirtämisestä tehtiin jo maaliskuun alussa, mutta nyt se sanottiin ihan oikeasti ääneen ja peruimme loputkin palveluntarjoajat sekä päätimme uuden ajankohdan. Emme tietenkään päättäneet vielä uutta päivää (tavoillemme uskollisina), mutta edes vuodenaika on selvillä. 😄 Ensin oli mielessä ne joulukuun vesisateessa vietettävät kompromissihäät, joissa laahustaisin hääpuvun helma viiden kilon painoisena, kun se olisi takapuoleen asti märkänä siitä loskassa rämpimisestä, mutta tämä suunnitelma kuopattiin eilen. Sulhiksen molemmat sisarukset tulevat juhliin maailman ääristä, eikä ole yhtään varmaa, että taivas olisi auki hupilennoille vielä vuoden lopussa. Tai bilettäminen turvallista riskiryhmille. Eikä siitä ei-ens-vaan-sitä-seuraavasta-kesästäkään tietenkään voi vielä tietää, mutta todennäköisempää on, että elämä olisi silloin jo hieman normalisoitunut loppuvuoteen verrattuna. Tosin minusta kun on kyse, uusi aalto on varmastikin huipussaan juuri meidän uuden hääpäivän aikaan. Se olisi kyllä jo sellainen merkki kohtalolta, että sitten kyllä vaan erotaan vähin äänin. 

Päätimme nyt sitten ottaa tästä lykkäämisestä kaiken ilon irti ja pistää koko paska aivan uusiksi! Meillä on nyt suunnitelmissa aivan uudet häät eli tavallaan saamme ikään kuin kahdet juhlat yksien hinnalla. 😏 Ne meidän ensimmäiset häät olivat perinteiset, rennot maalaishäät joen rannassa ihanassa kartanomaisemassa, ja nämä toiset ovat nyt sitten tyylikkäät ravintolahäät kaupungissa. Tai siis emme me mitään ole vielä varanneet, mutta tällainen skenaario on tällä hetkellä vahvoilla.

Se ravintola-aspekti tosin mietityttää juomapuolen vuoksi. Ruokailu varmasti nousisi aivan uusiin sfääreihin, ja saisinkin sellaisen nuorekkaan, runsaan alkupalapöydän, jollaisesta olen haaveillut. Häiden järjestäminen paikassa, jossa on A-oikeudet, tuo kuitenkin muutoksia järjestelyihin ja ennen kaikkea budjettiin. Jota meillä ei kyllä vieläkään oikein ole... Mutta tiedämme toki ilman sitäkin, ettemme ole erityisen äveriäitä, eikä avoin piikki ravintolan baaritiskille tule varmastikaan kysymykseen. Tuntuu vähän pahalta, sillä olemme molemmat tottuneet sellaisiin perinteisiin häihin, joissa juomaa on tarjolla yli kaikkien tarpeen, ja lisäksi vielä käydään juomassa kossua takakontista ja jallua halkopinosta.

Ravintolahäiden rajoitettu juomatarjoilu on kuulemma aivan peruskauraa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, eivätkä vieraat siellä kuulemma hauko kauhuissaan henkeä, kun joutuvat ostamaan muutaman juoman itse, jos hääparin tarjoamat annokset eivät riitä. Mutta silti mietityttää. Niin kovasti toivoimme pystyvämme järjestämään häät, joissa vieraille tarjotaan kaikki. Ymmärrän, että nämä ovat kaksi aivan täysin erilaista hääkonseptia, ja pitäisi asennoitua niin, että on mahdotonta napsia molemmista ne parhaat palat. Tai eihän se mahdotonta ole, kyllähän rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jos otetaan huomioon, ettei meillä ole rajattomasti rahaa, eikä edes kovin montaa hevosta.

Kyselin jo hieman Instagramini puolella kokemuksia juomatarjoiluista ravintolahäissä. Yleisin tapa oli lasi skumppaa, kaksi kaatoa viiniä sekä kahviavec. Seuraavaksi yleisin tapa oli tuo sama setti sekä siihen lisäksi pari drinkkilippua. Eikä juuri kukaan vaikuttanut olevan (ainakaan enää) pöyristynyt alkoholin säännöstelystä. Enkä tietenkään itsekään olisi, jos vieraana olisin, mutta jotenkin tätä asiaa katsoo niin eri vinkkelistä, kun on itse se juhlien järjestäjä. 

Kaason kanssa pohdimme, että esimerkiksi tuo kuusi alkoholiannosta koko päivän kestäviin juhliin ei riitä mihinkään. Me olisimme käyttäneet ne kaksi drinkkilippua jo ennen kakkukahveja, mutta kaaso myös muistutti, etteivät kaikki ole samanlaisia loppasuita. Toki myös meitäkin pahempia loppasuita on joka juhlassa, joten ehkä ääripäät tasoittavat menekkiä? Ymmärrän, että kuulostan sellaiselta lonkeroa lipittävältä pubiruusulta, mutta ihan oikeasti, jos juhlat alkavat esim. klo 14 ja kestävät yömyöhään, se kuusi viinilasia ei riitä monellekaan. Ja jos riittää, niin onneksi olkoon, mutta turha odottaa kehuja, ei tämä mikään raittiusseura ole. 😒 Toisaalta taas, eihän kenenkään tarvitse ravintolahäissäkään kuivin suin olla vasten tahtoaan, vaikka hääparin tarjoilut olisi jo heitetty huiviin, sillä saahan sieltä itse ostaa. Yritän ajatella, että meidän kaverimme ovat jo aivan aikuisia, työssäkäyviä ihmisiä, että ei se muutaman juoman ostaminen kenenkään taloutta kaada. Pari ihmistä kommentoi kyselyyni myös siltä kannalta, että eiväthän ne ravintolahäät estä sitäkään, etteikö voisi ottaa sinne auton takakonttiin sen kossupullon tai käsilaukkuun pienen piilopullon. En tietenkään kannusta ketään salakuljettamaan omia juomia ravintoloihin ja lipittämään niitä vessakopeissa, mutta toi hymyn huulille tuollainen lapsekas oveluus ihan oikeasti aikuisten, fiksujen ihmisten suusta. 😉

Ja kaiken tämän alkoholikeskeisen marinan jälkeen haluan vielä pikaisesti nostaa esille ne hyvät puolet (ruuan lisäksi) ravintolahäissä. Saisimme upean miljöön, vieraille helpon sijainnin, osaavan henkilökunnan huolehtimaan KAIKESTA, eikä meidän tarvitsisi edes aamulla mennä lakaisemaan mitään nuorisoseuran jumppasalin lattioita. Eikä siinäkään tietty mitään, jos siihen asennoituisi etukäteen, mutta mukavaahan se on aina mennä sieltä, mistä aita on matalin aidan alta.

Kertokaa kokemuksianne ravintolahäistä! Tai miten itse olette ratkaisseet juhlajuomaongelman juhlapaikoissa, joissa on anniskeluoikeudet? 🍷

3 x (panostus + pihistys) = meidän häät

Yritän nyt taas vähän herätellä siellä mielen pimeimmissä sopukoissa uinuvaa hääfiilistä... Tai no, minulla olisi huomenna tentti ehkä maailman tylsimmästä aiheesta, ja tunnetustihan olen ahkerimmillani blogin suhteen silloin, kun pitäisi tehdä koulujuttuja.  

Ja ei, me emme ole vieläkään saaneet tehtyä mitään päätöksiä siirtämisen suhteen. Muuta kuin, että siis häät siirretään. Yksi kaaso on jo aivan helisemässä, kun emme saa lyötyä mitään lukkoon. Se takoo jo nyrkkiä pöytään, että nyt se pershedelmä alulle tai uuden hääpäivän päättäminen vuoden sisälle niinku olis jo. Hänellä itsellään on jo jotain 17 lasta, että antaisi meille yhden häiden jälkeen, niin ei tarvisi tätäkään enää vatvoa. Häät voisi huoletta siirtää kesälle 2021 ilman alati kasvavaa huolta näivettyvistä munasarjoistani. 

Takaisin tähän hääfiiliksen keinotekoiseen nostatteluun... Minusta on ihanaa lukea ihmisten listoja eri asioista, joten pannaas listaten minun  meidän häidemme panostukset ja pihistelyt.

PANOSTUS

1. Yleinen fiilis

Ainoa, mikä juhlista jää mieleen, on yleinen tunnelma. Meille onkin tärkeää, että vierailla on mukavaa ja he viihtyvät. Vaikka häät tietenkin ovat tavallaan meidän päivä, kyllä meille on tärkeintä, että saadaan järjestää hyvät juhlat nimenomaan vieraille, eli meidän perheillemme ja ystävillemme. Panostamme siis siihen, että "ohjelma" olisi mahdollisimman monelle mieluisaa ilman pakko-osallistamista esimerkiksi leikkeihin. 

Hyvän fiiliksen takia esimerkiksi (hyvän) bändin palkkaaminen oli meille itsestäänselvyys. Bändin valitsemisen kiemuroista voit lukea enemmän täältä ja päätöksenteon riemua täältä. Viihtyvyyteen liittyvät olennaisesti myös ruoka ja juoma. Erityisesti se, että molemmat ovat hyviä ja niitä on riittävästi. Mietinnässä on nyt kuitenkin vielä, minkälaisia juhlajuomia tullaan tarjoilemaan. Tölkkijuomat, boolia, drinkkibaari? 

Mekin muka edelleen pidämme kiinni unelmien bilehäistä, vaikka koko sakki tässä alkaa olla jo sen ikäisiä, ettei kukaan enää oikeasti jaksa riekkua skumppalasi ojossa aamukuuteen. (Unsplash)

2. Häämatka

Suunnittelun alkutaipaleelta asti olemme unelmoineet pitkästä häämatkasta ja lähes täysimittainen kuherruskuukausi Etelä-Ranskan kautta Italiaan oli toteutusta vaille tehty. Haaveilimme skumpan lipityksestä Nizzassa, pyöräilystä Toscanan auringon alla ja pastan turvottamien ruhojemme uittamisesta Sardinian rantavedessä, mutta katsellaanpa näitä haaveita sitten uudelleen, kun koko maapallo ei ole enää kiinni. Onni onnettomuudessa, että olemme niin jumalattoman saamattomia, emmekä  kerenneet vielä ostaa kaikkia lentoja ja majoituksia, vaikka aika tiuhaan niitä katselimme kovan  matkakuumeen kourissa. 

Näin me oltaisiin menty pitkin Italian pikkukujia runsaat hiuskuontalot hulmuten. (Unsplash)

Jos häämme muuttuvat talvihäiksi, joudumme miettimään koko häämatkan aivan uusiksi. Italia on Italia, mutta emme me millään Vespoilla lähde räntäsateeseen ajamaan... Sekunnin mietimme myös pitkää laskureissua Italian ja Ranskan Alpeille (jos hiihtokeskusten toiminta palautuu normaaliksi ensi talvena), ja vaikka se olisi tosi upea loma, ei se ehkä ole niin ihana häämatkana. 

Aiemmin mietin postauksen verran lisääntymistä ja sen aikataulutusta. Tuo meidän haaveilemamme viininhuuruinen rakkausloma olisi aika erilainen, jos kuvioissa olisi jo se lähmäävä esikoinen. Kaikkeen toki tottuu, mutta olisihan se aikamoinen kompromissi. Ja joo, joo, oma syy, miksei menty naimisiin aiemmin, ollaanhan tässä jo melkein kahdeksan vuotta yhdessä vetelehditty... 😒

3. Sormus

Minun sormukseni siis. 😏 Jos tähän listaukseen nyt yhden pinnallisemman hömppäjutun ottaa, niin kyllä se minun kohdallani on sormus. Olen jo vuosia tiennyt, millaisen haluan, ja unelmieni vihkisormus on edelleen työn alla Malmin korupajalla. Ei se varsinaisesti ole mikään kauhean erikoinen yksilö, mutta sen kanssa on nyt hieman ollut ongelmia. Malmin korupajan kultaseppä on kuitenkin ollut äärimmäisen kärsivällinen ja hyvä asiakaspalvelija minun suhteeni. Nolottaa ja ärsyttääkin olla se "vaikea asiakas", mutta toisaalta olen sitä mieltä, että jos maksan sormuksestani pitkän pennin, sen pitää olla juuri sitä, mitä haluan. Kerron kyllä koko prosessista ja sormuksesta tarkemmin, kun se lopulta on minun hallussani.

Minun sormukseni ei ole tällainen, mutta aika tyylikäs olisi ollut myös tämä ajaton klassikkomalli. (Unsplash)

PIHISTYS

1. Hääkakku

Ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Meille molemmille kyllä kakku maistuu, mutta kummallakaan ei ole minkäänlaista intohimoa asian suhteen. Kakku kuin kakku. En ole varmaan koskaan edes syönyt pahaa kakkua. Paitsi ne ysärin oudot täytekakut, jotka koristeltiin säilykemandariiniviipaleilla ja kiivillä??? Ihmettelin niitä jo silloin lapsena. Eivät kai nekään tosin pahoja olleet, mutta OUTOJA! Outo täytekakku on myös sellainen, jossa on kermavaahtopursotukset ja päällä pelkkä kinuskimähmäkerros. Sellaisiakin oli minun lapsuudessani.  Eli ei mandariini-kiivi- tai kinuskikakkua meidän häihin, mutta muuten ihan helvetin sama. Kunhan on sievä.

Tässä minun Covid-19-inspiroitunut pääsiäiskakkuni. Ihan keskinkertainen kakkuna, mutta söpö koristeluiltaan.

2. Koristeet

Vielä pari vuotta sitten selasin nettiä pää punaisena ajatellen, että "tommosen (joku turha silppu) haluan kyllä sitte meidän häihin joskus". Nyt olen sitä mieltä, etten halua mitään erityisiä koriste-koristeita hankkia laisinkaan. Ihan turhaa! Toki ihmiset osaavat tehdä tosi kauniita kattauksia ja koristeluita, ja ehdottomasti ne miellyttävät usein minunkin silmääni, mutta en minä jotenkin jaksa nähdä sellaista vaivaa "turhaan". Tai siis käyttää rahaa siihen, saati sitten ostaa ne rojut itselleni nurkkiin pyörimään. Nykyään on tosin paljon juhlatavaravuokraamoja, ja se on kyllä mahtava juttu! Vähentää aika paljon sitä kertakäyttökulttuuria, mitä häihin liittyy. Jos minäkin nyt innostuisin siitä koristelusta enemmän, nämä vuokraamot olisivat ehdottomasti minun valintani. Näillä näkymin koristeet kuitenkin taitavat tulla olemaan lähinnä kukkia ja kaikenmaailman heiniä, ja niistäkin suurimman osan toivon saavani luonnosta. Tiedostan kyllä senkin, että jos häämme tästä kovin kauas siirtyvät, mieleni voi muuttua vielä moneen kertaan.

3. Hääauto

Tämäkään ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei tulisi kyllä mieleenkään vuokrata mitään ökyautoa kuljettajineen. Tai siis ei siinä mitään pahaa ole, mutta minusta aivan turhaa. Olen kyllä valtavan tylsä ja negatiivinen ihminen, kun kaikki on minusta vaan turhaa. 😄 Sulhiskaan ei tosin ole kovin kiinnostunut autoista, joten mitäpä sitä turhaan siihen tuhlaamaan. Ajatuksena olisi löytää joku ruma ja vanha rutku, jolla lähtisimme kirkon pihasta, mutta kenelläkään tutulla ei ole sopivaa. Tänä päivänä ne vanhat ja rumat rutkut ovat 90-luvun Toyotoja tai Nissaneita, enkä minä nyt sellaista minun nuoruuteni amisautoa halua. Toisessa ääripäässä ovat ne oikeasti vanhat museoautot ja sellaiset ovat taas liian hienoja. Mieluiten haluaisimme jonkun karmean värisen 70-luvun Mersun, löytyisikö?   

Tällaisia ne "söpöt, vanhat hääautot" ovat sitten meidän lastenlasten aikaan. (Unsplash)

No siinäpä sitä taas oli tyhjänpäiväistä jaarittelua kerrakseen, mutta hyvin sain taas hetken välteltyä tenttikirjoja!

Mitkä teidän häidenne pihistykset ja panostukset ovat? Sulhis sanoi, että aikoo panostaa ruokaan, juomaan ja hyvään rouvaan. Minusta kuulostaa ihan kohtalaiselta suunnitelmalta. ❤   

Etähäät konferenssipuheluna

(Disclaimer: Sivuan seuraavassa jaarittelussani häihin liittyviä muutoksia, kun kaikki kerran nyt menee ihan päin helvettiä koronan vuoksi. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni siitä, miten minä haluaisin toimia minun häideni suhteen, älä siis loukkaannu.) 

Luin eräästä Facebookin kriisiryhmästä tämän vuoden morsiamien aggressioiden purkua siitä, kun ihmiset ystävällisesti ehdottavat, että hääthän voisi pitää etänä esim. Skypen kautta kotoa käsin. Voin kertoa, että morsiamet olivat raivoissaan. Ja mikseivät olisi... Ei se nyt vain ole ihan sama asia. Omalta kohdaltani ainakin tiedän, että esimerkiksi luentojen seuraaminen etänä kotoa on yhtä tyhjän kanssa, että varmaan meidän häät olisivat muille ihan samanlaista taustamelua tiskaamisen oheen kuin etäkoulu on minulle. Meillä on nyt ollut muutamia etäluentoja tämän korona-sekoilun aikana ja saatan aamulla herätä kyllä ajoissa laittamaan yhteyden päälle, mutta jatkan vielä hetken unia. Sitten tosiaan tiskaan, ehkä jopa imuroinkin ja viimeisen luennon päätteeksi suljen koneen ja ihan pokkana mietin, kuinka ahkera pikkuopiskelija olin tänäänkin. Meidän etähäät olisivat juuri tuollaiset, että siinä Sulhiksen kanssa katsottaisiin läppärin ruudulta, kun kaaso pesee ikkunoita ja kuuntelee murhapodcasteja samalla, kun me yritetään leikkiä kenkäleikkiä sohvalla... 

Minä meidän etähäissä röökillä, kun olen unohtanut sammuttaa kameran Skypestä. (Unsplash)

Monet toimijat, palvelun- ja sisällöntuottajat ovat koonneet tietopaketteja siitä, miten selvitä pettymyksestä, jos häitä pitää siirtää. Ihan hyviäkin vinkkejä olen bongaillut, mutta nämä kaikki etä-alkuiset ehdotukset ainoastaan vituttavat. Ihmisten pitäisi ymmärtää, etteivät monetkaan järjestä häitä sen takia pelkästään, että haluavat naimisiin. Kuten olen jo useampaan otteeseen todennut, me haluamme nimenomaan järjestää ne bileet, joissa voimme juhlia ystäviemme sekä perheidemme kanssa. Joo, joo, tärkeintä on se rakkaus, mutta jos ihan kunnolla asiaa ajattelee, eihän häillä ole oikeastaan mitään tekemistä avioliiton kanssa. Naimisiin kyllä pääsee ihan milloin tahansa. Siellä maistraatissa menee kuulemma 10 minuuttia ja ajankin voi varata kätevästi netistä. Mutta me, monien muiden tapaan, haluamme ne hääjuhlat. Ja polttarit. Sillä tavalla ihan lihana ja verenä oikeassa elämässä. Minä en halua mitään Zoom-polttareita etänä. Joku kirjoitti Facebookissa, että osaa sitä viiniä ryystää yksin kotisohvalla ihan ilman etäyhteyksiäkin. 😄 Samaistun!

Naapurit katsomassa ikkunasta, että mitä helvettiä me touhutaan taloyhtiön pihalla, kun olemme ottamassa potretteja etähäidemme etäruokailun jälkeen. (Unsplash)

Joillekin se valittu päivämäärä on jollakin tapaa merkityksellinen ja heille on ehdottoman tärkeää mennä juuri silloin naimisiin, vaikka hääjuhla siirtyisi. Näissä tapauksissa se vihkimisen striimaus onkin varmasti hyvä idea. Meille taas on aivan yksi lysti, mikä avioliittomme solmimisen päivämäärä on, joten myös vihkiminen siirtyy juhlien mukana. Mekin kyllä ensin mietimme, että avioituisimme jo aiemmin, mutta vain sen takia, ettei naikkarivuosia menisi hukkaan. Minusta kuitenkin tuntuisi vähän kornilta hihhuloida siirretyssä hääjuhlassa hääpuvussani, jos vihkiminen olisi jo tapahtunut. Olisin silloin jo vaimo, enkä mikään neitsytmorsian. 😏 Tuntui myös turhalta järjestää avioliiton siunaaminen, jos olisimme jo menneet aiemmin kirkossa naimisiin. Ei kuulosta kovin kustannustehokkaalta alvariinsa siellä ravata. Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa avioliiton siunaaminen, se pystytään kyllä naamioimaan todella hyvin vihkimistä muistuttavaksi! Eräiden tuttujen häissä tajusin vasta seremonian loppumetreillä papin yhdestä sanavalinnasta, että kyseessä olikin avioliiton siunaaminen, eikä vihkiminen.

Sulhis pelaamassa pleikkaria meidän etähäissä. (Unsplash)

Onhan se ihan sympaattista, että ihmiset yrittävät tarjota vaihtoehtoisia tapoja häiden viettoon, ja perimmäisenä tarkoituksenahan on yritys vähentää siirtämisestä aiheutunutta mielipahaa, mutta ei kiitos mitään etähäitä tai vihki-striimejä meille. Siirretään häät jonnekin tulevaisuuteen tai sitten perutaan koko juttu, ja eletään vähän aikaa leveästi hääsäästöillä. Häätili on Sulhiksen nimissä, joten pitää nyt pitää huoli, ettei ainakaan ero tule ennen kuin se tili on hassattu tyhjäksi tavalla tai toisella.

Kiinnostaisi kyllä tietää, onko joku muka oikeasti pitänyt etähäät. Tai voisitko kuvitella pitäväsi?

Häiden perumista ja perhesuunnittelua koronan aikaan

Tiivistelmä: Liian pitkä jaarittelu siitä, kun ei ole vieläkään lisääntynyt, eikä oikeastaan vielä  haluakaan, mutta menopaussi on jo nurkan takana.

Tämä koko häiden lykkääminen ei oikeastaan tunnu vieläkään missään. Ihan hyvillä mielin siirrämme  juhlia sinne asti, että kaikilla sinne haluamillamme ihmisillä on ainakin mahdollisuus osallistua. Olisiko uusi ajankohta sitten joulukuu vai ensi vuoden kesä, kun tilannetta koronan suhteen ei oikein osaa ennustaa... Lykkääminen yli vuoden päähän ei muuten olisi ongelma, mutta kapuloita rattaisiin laittaa minun - varmasti jo nyt - puoliteholla käyvät munasarjani. Emme tosin varsinaisesti akuutisti vauvakuumeile, mutta täytyy nyt kuitenkin pitää realiteetit mielessä. Jos sitä jälkikasvua edes puolitosissaan miettii, pitäisi homma laittaa alulle mielellään jo about viisi vuotta sitten! Mietityttää ja vähän ahdistaakin tuo lisääntyminen sekä siihen liittyvät omat tuntemukset.

Sulhis on jo vuosia tiennyt haluavansa pershedelmän, mutta ei hänelläkään mitään pakottavaa tarvetta ole saada sitä juuri nyt käsivarsilleen. Hänkin kuitenkin tiedostaa itseään iäkkäämmän morsiamensa parasta ennen -päiväyksen olevan jo aika lähellä. Tiedättekö, sillä tavalla lähellä, että tarkasti katsomalla huomaa leivässä jo hieman hometta, mutta voi vielä syödä, jos leikkaa huonon kohdan pois... Minä itse en varsinaisesti aktiivisesti haaveile lapsesta, mutta uskon, että jossain vaiheessa tulisin katumaan, jos nyt jättäydyn vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Kuulostaa jotenkin kylmäkiskoiselta ja laskelmoivalta tavalta "haaveilla" lapsesta. Tarkoitan kuitenkin sitä, että vaikka en pode vauvakuumetta, olisin varmasti onnellinen ja hoitaisin lapseni hyvin, jos yhtäkkiä tulisinkin äidiksi. Että sillä tavalla olen tunne-elämältäni ihan normaali ihminen, mutta silti haluaisin kovasti haluamalla haluta sitä lasta. Ja olenhan minä  Sulhiksellekin erehtynyt joskus lupaamaan, että yhden ja hyvän voin ainakin yrittää tehdä, joten ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kehittelemään sitä kuumetta. 

Tässä minä esikoiseni kanssa. Olenko kertonut, että kaikkien doppelgänger-juttujen mukaan näytän vanhalta aasialaisukolta? (Unsplash)

Naimisiin nyt kuitenkin olisi ensin päästävä. Ja saada myös ne juhlat juhlittua. Joku ehdotti, että voisimme siirtää häitä suoraan vuodella ja pistää pullan uuniin mahdollisimman pian. Ööh, hell to the no! En minä nyt sitä sano, että lapset pilaavat (ihan) kaiken, mutta kyllä minun hääpäiväni olisi aika erilainen, jos tissillä roikkuisi vastasyntynyt esikoinen tai vielä pahempaa, olisin raskaana. Monelle se ei ole minkäänlainen ongelma, mutta jos häitään on todella kauan suunnitellut, tuollaiset elämän muutenkin mullistavat muutokset laittavat kyllä koko paletin sekaisin myös häiden suhteen. Ja minä kun en varsinaisesti ole kaikista joustavimmasta ja mukautuvimmasta päästä... Jos nyt laitetaan mutkat suoraksi, kai tämä kumpuaa siitä, että haluaisin viettää polttarini, hääni ja häämatkani rauhassa keskittyen vain itseeni ja Sulhikseen. Ehkä se sitten on itsekästä, mutta jokainen toimikoon omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Monelle se oma vauva omissa häissä ei varmastikaan ole mikään ongelma, mutta minä haluaisin lipittää skumppaa ainakin seitsemän lasia liikaa ja tanssia pää punaisena aamuun asti. Toki varmaan noinkin voisi tehdä, vaikka olisikin se vauva jo kuvioissa, mutta minä olisin varmasti juuri sellainen tuore äiti, joka on koko ajan  kuolemanväsynyt, ja jolla heruu maito jokaisesta lämpimästä ajatuksesta. Että jotenkin tuntuu helpommalta nauttia nyt vaan ensin niistä häistä (ja elämästä) ja  alkaa sitten vasta katselemaan, josko sen vauvan saisi edes päkerrettyä alulle. MUTTA toisaalta takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, ettei tässä iässä ole enää aikaa hukattavaksi, ja toisaalta epävarmuus siitä, miksen jo pode sitä hemmetin vauvakuumetta. Ja tietenkin kaiken tämän lisäksi se pikkujuttu, että lapsia ei välttämättä muutenkaan siunaannu sormia napsauttamalla sitten, kun tämä itsekeskeinen naislapsi päättää kasvaa aikuiseksi.  

Meidän vauva olisi meidän häissä just näin. (Unsplash)

Vauvathan ovat aivan ihania, mutta se taaperovaihe on sietämätön. En tiedä, miten ihmeessä tulisin selviämään siitä perhe-elämän jaksosta, kun koko talo on taaperon mitalta sellaisessa ihmeellisessä mähmässä, limassa, ruuantähteissä ja maitokuolassa. Minulla on nyt juuri siinä iässä oleva kummilapsi ja sitä lähmäämistä kestää hyvin vierailujen ajan, eikä lapsen kanssa touhuilu tunnu vaikealta, mutta ajatus siitä, että se elämä on sitä yhtä lähmää vuorokauden ympäri monta vuotta ja siihen päälle vielä uhmaikäisen raivarit, niin ei helvetti. Toivon totisesti, että kaikki ne äiti-ihmisten tietäväiset hymistelyt siitä, että "kyllä sä sitten ymmärrät, kun sulla on oma lapsi" on totisinta totta, eikä minua haittaa yhtään olla yltäpäältä lapsen levittämässä liejussa, jonka se on läärännyt kuolastaan ja ruuasta. Että miinus tuo lähmäjuttu, lapset ovat kivoja ja ihan suloisiakin. Tai siis lähinnä tuttujen lapset ja minun kummilapseni erityisesti, mutta kuitenkin. 

Kyllä minä siis ihan oikeasti periaatteessa pidän lapsista, mutta minulla ei vain ole sellaista paloa äitiyteen, jota olen monen kaverini kohdalla nähnyt, ja joka pitäisi ilmeisesti vähän niin kuin olla. Tai  ainakin tuntuu, että se on yleinen oletus... Mutta ehkä tämä on minun asteikollani jo jonkinlaista vauvakuumeilua, kun koen kuitenkin tarpeelliseksi jaaritella aiheesta. Vaikka minulla ei synny  isompia tunnekuohuja tämän asian suhteen, uskoisin olevani tyytyväinen myös perheellisenä, kunhan en sen takia jää mistään paitsi. Juuri puhuimmekin Sulhiksen kanssa, että olemme venyttäneet nuoruuttamme noin seitsemän vuotta pitemmälle kuin keskivertoihminen ja olemme totisesti saaneet nauttia vapaudestamme ja pitää lystiä koko rahan edestä. Nyt olisi sitten vuorossa se kotoiluvaihe, kun haluamme olla rauhassa kotona. Mukavinta olisi olla vielä hetki rauhassa kotona KAHDESTAAN. Se pikkulapsiarki ei nimittäin kuulosta yhtään rauhassa olemiselta... Hitsi, kun olisi ymmärtänyt jättää sen nuoruuden silloin seitsemän vuotta sitten, kun se oli ajankohtaista. Sitten olisi voinut kotoilla kahdestaan rauhassa monta vuotta ja mennä jo vaikka aiemmin naikkariin. Mutta ei! Sitä on pitänyt nuohota Oulun baareja niin perusteellisesti, "kun on vielä nuori". Ja siis, kun ei ole edes ollut enää nuori!

Tässä minä ja mun vauva feikkaamassa someen, että meillä menee täydellisesti. (Unsplash)

Tämä minun elämäni on kyllä yhtä katumusten sarjaa. Aina voivottelen jälkeenpäin, että olisi pitänyt tehdä niin tai noin. Parinvalinnassa olen kyllä tehnyt ihan hyvät kaupat ja kumppanin suhteen  ei ole valittamista. Ainakaan vielä. Muistuttakaa minua tästä sitten 15 vuoden kuluttua, kun valitan, että olisi pitänyt valita joku epäurheilullinen mies, joka lösähtäisi minun kanssani samaan tahtiin. No ok, olen siinä lösähtämisessä jo nyt edellä, mutta sitten viisikymppisenä se oikein korostuu. Sitten Sulhis rakastuu nuoreen sihteeriinsä, jättää perheensä ja he muuttavat Malagaan. Minä takerrun ainoaan lapseemme ja kasvatan hänestä tiedostamattani miehiä vihaavan sosiopaatin, enkä päästä häntä itsenäistymään, saati muuttamaan omilleen. Todennäköisesti alkoholisoidun ja kuolen suhteellisen nuorena tapaturmaisesti, milloin lapseni jää yksin vailla minkäänlaisia valmiuksia selvitä itsenäisesti tässä maailmassa. Että kiva juttu...

Kunpa joku vain nyt sanoisi meille, mitä kannattaisi tehdä. Äiti kyllä jo ehdotti, että maistraattiin ja lapsentekoon, mutta sanokaapa joku toinen. Help!