Liian paksu morsiameksi

(Pahoittelen provosoivaa otsikkoa. Sen ainoa tarkoitus oli johtaa teitä harhaan ja houkutella paikalle. En siis koe olevani liian paksu morsiameksi. Eikä varmaan kukaan sitä voi edes olla, sillä käsittääkseni ei ole mitään maistraatin määrittelemää painorajaa vihkimiselle. Kirkon kannasta en mene takuuseen!!!)

Iira kirjoitteli Ei ihan tyttö enää -blogissaan mielenkiintoisesta aiheesta ja pyysi samalla itselleen laihdutusrauhaa. Iira oikeastaan sanoi tekstissään jo kaiken, enkä tule antamaan mitään lisäarvoa tähän keskusteluun, mutta olenko muka joskus malttanut olla hiljaa...

Koko juttu lähti siis Ylen Takaisin Pasilaan -podcastin jaksosta, jossa kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen kertoo päivitetystä lihavuuden Käypä hoito -suosituksesta. Siinä ylipainon perinteisten hoitokeinojen kylkeen on lisätty (pun intended) kehopositiivisen ajatusmaailman elementtejä. Tarkoitus on luoda hyväksyvää asennetta lihavuuteen, mutta yhtä aikaa tarjota apua ja tukea laadukkaalla  asiantuntijatiimillä potilasta kunnioittaen ja ilman syyllistämistä. Pietiläinen avasi haastattelussa muutenkin laihdutuksen psykologista puolta ja korosti esimerkiksi lasten ja nuorten kehorauhan tärkeyttä. Hyvä haastattelu.

Toimittajat ja toinen haastateltava, "läskiaktivisti" Tytti Shemeikka, tuntuivat kuitenkin puhuvan eri asiasta. Kuten Iirakin tekstissään totesi, heidän suussaan laihdutus yhdistettiin suoraan  pikalaihdutuskuureihin. Asenne oli se, että laihduttava ihminen on sellainen vähän säälittävä naisihminen, joka innostuu joka vuosi tammikuun ensimmäisenä päivänä naistenlehdestä bongaamastaan uudesta, järjettömästä laihdutuskuurista, jossa syödään esimerkiksi seitsemän  kuorittua viinirypälettä puolen yön aikaan ja muuten juodaan vain kaarnasta ja lehtikaalista tehtyä smoothieta, johon on sekoitettu kolme tippaa Maria Nordinin hikeä. No, ei siellä ihan noin sanottu, mutta tunnelma oli sellainen alentuvan naureskeleva. 

Minä ja Sulhis rypälekuurilla. (Pexels)

Minusta ihminen voi laihduttaa järkevästi ja minusta laihduttaminen itsessään joissain tapauksissa myös on järkevää. Podcastissa kuitenkin heiteltiin voitonriemuisina ilmoille prosentteja siitä, kuinka moni laihduttaja lihoo takaisin, ja jalomielisesti valaistiin aivottomia laihduttajia siitä, kuinka laihdutuskuurit vain itse asiassa lihottavat. Eikö se nyt ole päivänselvää, ettei kukaan voi loppuelämänsä ajan hallita painoaan millään keskiyön rypäleillä, mutta entä jos laihduttaa järkevästi? Siis sillä tavalla järkevästi, että pyrkii kohti normaaleja elintapoja. Esimerkiksi omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen nyt opettelemassa syömään säännöllisesti iltapainotteisen mättämisen sijaan. Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa ylimieliseltä kehotukselta, että jokainen lihava voisi nyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja syödä vähemmän, kuten minäkin olen tehnyt. Minun kohdallani isoin ongelma nyt kuitenkin on ollut epäsäännöllinen elämä (ja sipsit).

Laihdutushan nyt jo sanana on nykyisin vanhanaikainen ja juntti, mutta toisaalta elämäntapamuutoskin kuulosti saavan negatiivisen sävyn Shemeikan haastattelussa. Että ne parempaa terveyttä tavoittelevatkin ovat todellisuudessa ihan samalaisia ulkonäkökeskeisiä läskivihaajia kuin kaikki laihduttajat. Shemeikka ei nimittäin usko, että kukaan tekisi terveytensä eteen mitään, jos ei samalla laihtuisi tai ulkonäkö ei muuttuisi. Kuunnelkaapa muutkin edes tuo Shemeikan haastattelu podcastin loppupuolelta, että ymmärsinkö minä kaiken aivan väärin. Olen nimittäin todella eri mieltä tuosta, etteivätkö ihmiset nykyisin haluaisi edistää terveyttään myös ilman, että se välttämättä liittyisi suoraan painonpudotukseen. Nythän on vielä kaiken lisäksi trendikästä noudattaa kaikinpuolin terveellistä elämäntapaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että nuorisotupakointi on vähentynyt huomattavasti niistä ajoista, kun minä olin teini.

Kyllä minä ainakin haluan olla terve. Jos viinin lipittämisen ja sipsien syömisen vähentäminen ennen kaikkea edistää sitä terveyttäni, mutta samalla pudottaa myös kiloja, niin mahtavaa! Itse en näe mitään ristiriitaa ihmisoikeuksien kannattamisen (kehopositiivisuus on ihmisoikeuskysymys) suhteen, jos ilahdun huomatessani, että luontaisesti kookas peräkonttini mahtuu paremmin vaatteisiin. (Tähän terveysnäkökulmaan voitaisiin nyt tietenkin vetää mukaan se vakioargumentti, että joku ylipainoinen voi olla terveempi kuin joku normaalipainoinen. Kyllä, tottakai voi, mutta se ei liity tähän mitenkään.) 

Minä kuvaamassa jonkun toisen terveellistä annosta someen oman sipsikulhoni sijaan. (Pexels)

Ira peräänkuulutti laihdutusrauhaa. Ymmärrän täysin, mistä hän puhuu. Jos kehtaat tähän maailmanaikaan ääneen sanoa laihduttavasi tai edes haaveilevasi siitä, olet joko pinnallinen tyhjäpää tai vihaaja, joka arvottaa ihmiset painoindeksin mukaan. Hääpiireissä kehorauha nousi tapetille viime keväänä, jolloin oli paljon (paheksuvaa) puhetta häädieeteistä ja hääkehoista. Olen ollut aina turhan  mustavalkoinen ihminen ja näin vanhemmiten olen yrittänyt alkaa näkemään myös harmaan eri sävyjä, mutta en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä väärää siinä on, jos ihminen haluaa pudottaa painoa, sitä kautta näyttää paremmalta omasta mielestään sekä tuntea olonsa mukavammaksi? Tai vaikka edistää sitä terveyttään. Eihän se liity toisiin ihmisiin tai heidän arvostamiseen millään tavalla. Minulle on, jumalauta, aivan yksi lysti, mitä muut ihmiset painavat, ja vaikka itse haluaisin olla hoikka, en edellytä sitä muilta. Vai tuenko hoikkuuden ihailullani tahattomasti ylipainoisten mahdollisesti kokemaa syrjintää ja eriarvoistamista? Onko "läskiaktivismin" taustalla ajatus, että niin kauan kuin vallitseva länsimainen kauneusihanne on voimissaan missään muodossa, ylipainoisilla ei ole toivoakaan saavuttaa aidosti kehorauhaa tässä maailmassa?  

Kertokaapa fiksummat, mistä on kyse, kun minusta tuntuu, että ymmärrän nyt jotain väärin. Entä mitä ajatuksia nousee muuten aiheeseen liittyen? 

Liian paksu morsiameksi

It's A Matchin Kiira ja Syysmorsian tänään aloittivat instoissaan keskustelua hääkulttuuriin liittyvistä kauneusihanteista, morsiusdieeteistä ja yleisesti häiden asettamista ulkonäköpaineista. No, minäkin luonnollisesti haluan työntää lusikkani tähän soppaan (huomaa sanaleikki). Tämä tähän oksennettu tajunnanvirta on kirjoitettu kaikella rakkaudella ja kunnioituksella keskustelun aloittajia kohtaan. Käsittelen ym. naisten innoittamana aiheeseen liittyviä teemoja yleisellä tasolla, enkä osoita tätä suoranaisesti kenellekään. ❤ 

Syysmorsian esitteli instan hashtageja, joissa esiintyi "hääkunto" eri muodoissa ja ihmetteli samaan hengenvetoon, onko häissä jokin hemmetin voimailuosio. Nauratti. 😄 Mutta jos vakavasti puhutaan, eihän häissä tietenkään mikään oikeasti edellytä yhtään mitään toimia kropan suhteen. Siellä taustalla on kuitenkin se sama halu näyttää hääpäivänään parhaalta mahdolliselta versiolta itsestään, mikä nousee esiin esimerkiksi täydellisen hääpuvun metsästyksessä tai vaikka upeimman hääkampauksen valinnassa. Mutta miksi ne painoon ja hoikistumiseen liittyvät toiveet ovat jollakin tavalla vääriä?

Minä ymmärrän kyllä, kuinka helvetin mahtava juttu kehopositiivisuuden läpilyöminen tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa on. Onhan se aivan ensiarvoisen tärkeää, että jokainen saa rauhan olla tyytyväinen itseensä, oli sitten, minkä muotoinen, kokoinen tai näköinen tahansa. Ennen pyörittelin silmiäni sille, kun sanottiin, että itsevarmuus tekee ihmisestä kauniin, ja vihdoin näin kypsään ikään tultuani, ymmärrän sen olevan aivan totta. Se taas on sitten eri asia, mistä kukainenkin sen itsevarmuutensa ammentaa. Minulle tulee joskus kuitenkin se fiilis yleisistä keskusteluista, että esimerkiksi sinne häihinsä laihduttava morsian on pinnallinen ja vähän junttikin, joka ei ymmärrä, että pitäisi kapinoida yleisiä ulkonäköihanteita ja siihen samaan muottiin tunkemista vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka se laihduttava morsian pyrkisi muutaman kilon kiristelyllä nostamaan sitä kovasti peräänkuulutettua itsevarmuutta. Ajattelenko liian mustavalkoisesti vai onko tässä ristiriita? 

Olen nähnyt tässä häähulluuteni aikana vaikka minkä kokoisia U P E I T A (ja itsevarmoja) morsiamia ja kerroinkin aiemmin siitä noituudesta, mikä hääpuvuissa piilee saaden kaikki morsiamet näyttämään erityisen kuumilta. Kyllä kuitenkin voin myöntää, että vaikka olin tyytyväinen itseeni pukukaupolla, olisin ehdottomasti vielä tyytyväisempi, jos olisin hoikempi. Antaisin vaikka esikoislapseni, (jos minulla sellainen olisi, mutta kun ei ole, niin antaisin vaikka kummilapseni,) että olisin taas niissä mitoissa, joissa olin 10 vuotta sitten. Jännä juttu muuten, että silloin parikymppisenä katsoin kuviani kauhistellen, kun "olin niin lihava" ja nyt tekisin mitä vain, että olisin jälleen niin hoikka! Äitini onkin aina sanonut minulle, ettei kannata tuhlata elämäänsä siihen, että koko ajan vain toivoo olevansa hoikempi, ja nyt huomaan, että siihen se minunkin koko aikuiselämäni on nimenomaan mennyt. Varmasti suureksi osaksi syy hoikkuushaaveisiin on siinä, että tämä yhteiskunta on juurruttanut meihin niin tiukasti ne ulkonäköihanteet, että minäkin koen omalla kohdallani sen itsevarmuuden ja paremman minäkuvan muotoutuvan nimenomaan painon kautta. 

Se minua ehkä eniten ärsyttää näissä kehokeskusteilla ihan yleiselläkin tasolla, että on yleisesti hyväksyttyä treenata ja syödä hyvin terveyden takia, mutta varsinainen hoikistumisen tavoittelu ihan samoilla "keinoilla" on jotenkin väärin. En osaa kunnolla kuvailla sitä aistimaani suhtautumista, lieneekö se vain minun omia johtopäätöksiäni, (joita tehdessäni muuten vedän mutkia usein todella suoriksi) mutta jotenkin se vain on tuomittavaa haluta olla hoikempi. Ja toki minäkin haluan oikeasti olla terve ja muutenkin hyvinvoiva. Harrastan kyllä liikuntaa, olen oikeastaan fyysisesti ihan kykenevä ja vahva sekä esimerkiksi veriarvoni ovat kohdallaan, mutta varmasti  epäsäännöllinen elämä ja erityisesti epäsäännöllinen ruokailurytmi ovat jo jättäneet jälkensä elimistööni muutenkin kuin päältä päin näkyvin osin. Ihanaa olisi tietenkin pysyä jatkossakin ilman kakkostyypin diabetesta, mutta sekin olisi ihan helvetin ihanaa, että vaatteet istuisivat paremmin.

Täytyy nyt vielä todeta, että en minä tätä lisääntynyttä elopainoani koe mitenkään lamauttava, enkä missään nimessä jää sen takia neljän seinän sisälle märehtimään, mutta koen, että elämäni olisi kuitenkin mukavampaa, jos olisin hoikempi. Ja kyllähän minä voisinkin sellainen olla, että ei tässä taustalla ole mitään oikeaa syytä tai selitystä ekstrakilojeni salakavalalle hiipimiselle, ihan itse ne on syömällä ja erityisesti juomalla hankittu. 😏 Syksyllä ryhtyessäni etsimään hääpukua, suunnittelin koko ajan aloittavani uuden elämän, mutta en ole vielä muistanut tehdä sitä! Ehkä ensi maanantaina........ 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Aiotko treenata sitä häiden painonnosto-osuutta varten?

Ps. Tähän ei kerennyt edes kuvia etsiä, kun taas on aivan yö!

Mekkokriisi ja 1,5-kertainen hääkeho

Tiivistelmä: HELP ME!

Häihin on reilu 10 kuukautta ja joka toinen tuttu kysyy, onko mekko jo hankittu. NO EI! Ymmärrän, että tilausmekon saapumisessa saattaa kestää jopa kahdeksankin kuukautta ja siihen päälle pitäisi vielä jättää aikaa mahdollisia korjauksia varten. Vähitellen pitäisi siis alkaa vääntäytymään kohti morsiusliikkeitä, mutta ei jotenkin yhtään tämän hetkisen vantteran varteni kanssa innosta. Koko kesä meni juhliessa, enkä edes oikeastaan enää muista, missä se mun salikaan on, joten tilanne on aika paha.

Toiveissa olisi tietenkin tiivistyä häihin mennessä, kuten varmaan suurimmalla osalla morsmaikuista, mutta toisaalta tiedän tasan tarkkaan oman saamattomuuteni... Havahduin varmaan viisi vuotta sitten, että en ole enää hoikka. Enkä ole ollut hoikka enää sen havahtumisen jälkeenkään, vaikka olen lukuisia kertoja sitä suunnitellut. Mun kameran rulla on oikeastaan kuvasarja minusta lihomassa, kun olen ottanut lukuisia "before"-kuvia, mutta en sitten ole muistanut laihduttaa. 😂 

(Unsplash)

Kihlauksen jälkeen arvoimme, rykäisemmekö häät jo tälle kesää, "vaikka tulee kyllä vähän kiire laihtua". Kaasoni sanoi silloin viisaasti, että häät kannattaa pitää mahdollisimman pian, koska emme tule tästä enää koskaan laihtumaan, mutta lihomaan ehdottomasti. Että mieluummin tänä kesänä, kun painoa kerkeää tulla ehkä vain 5 kg lisää, kun ensi kesänä sitä saattaa jo olla 15 lisäkiloa. Aivan helvetin totta, mutta päätimme kuitenkin ottaa riskin. 😃 Viittaan tässä "meillä" itseeni ja tähän kyseiseen kaasooni, Sulhis on ihan normaalivartaloinen ja muutenkin muodollisesti pätevä.

Minä nautin kyllä liikunnasta, eikä se suinkaan ole minulle mitään pakkopullaa, jos on vain aikaa käydä siellä jumpalla. Kuten kaikki tiedämme, se liikunta (siis varsinkaan sellainen tavoitteeton hupiliikunta, jota itse harrastan) ei vaan riitä, jos ruokailutottumukset ovat  aivan perseestä revittyjä. Ja kaiken lisäksi inhoan koko ruuanlaittoa. Olen raivoisan kateellinen kokkaamisesta pitäville ihmisille, kun helppohan niiden on pysyä hoikkina, kun mielellään vaan kokkailevat niitä järkeviä ruokia päivät pääksytysten! Jotenkin koen ruuanlaiton äärimmäisen vaivalloisena ja se on ehdottomasti minun inhokkikotityöni, eikä meillä juuri koskaan olekaan mitään oikeaa ruokaa kotona. Molemmat syövät lounaan koulussa tai töissä, mutta se päivällinen on usein jotain epämääräistä särpimistä. Sulhiskaan ei nyt mikään kaksinen kokki ole, mutta huomattavasti pitkäpinnaisempi keittiössä kuin minä. Hän tosin tekee todella usein lasagnea, jossa ei ole juuri yhtään lasagnelevyjä, vaan oikeastaan pelkkää jauhelihaa sekä oliiveja ja fetaa "väriksi". Mielestäni minä teen kyllä maukkaampaa ruokaa kuin hän, mutta koko homman aloittaminen on aivan kauhean henkisen taistelun takana. Kauppareissusta nyt puhumattakaan!

Me molemmat kyllä tiedämme, miten pitäisi syödä, mutta ääh... Olen vielä niin kauhean pihikin, että jos pakotan itseni keittiöön, teen sitten kerralla ison satsin jotain edullista ruokaa, kuten keittoja. Niiden ravintosisällöt eivät sitten ole kaikista parhaimpia, kun olen jatkanut niitä jollain sahanpuruilla ja lihaliemellä. 😏 Mutta ei tämä kroppakriisi suinkaan nyt ruuan vähyydestä tai ravinneköyhyydestä ole syntynyt, kyllä aika isossa roolissa ovat viininhuuruiset illanistujaiset, darramätöt ja yleensäkin epäsäännöllisyys elämässä ja ruokailuissa. En kestä, kun ihmiset sanovat, että "Laihduin 17 kg, kun jätin leivän pois/kun jätin jokailtaisen sixpackin juomatta/kun en syö enää joka kahvikupin kanssa  pullaa/kun lopetin perunan syönnin!!" Jooh, olisipa itselläkin joku tuollainen yksi täsmäteko, jonka voisi karsia, mutta ei. Minä laihdun 17 kg, jos muutan elämäntyylini täysin, rakennan itselleni uuden persoonallisuuden ja mahdollisesti vaihdan myös miestä............

(Unsplash)

Minusta ei ole tullut pelkästään paksukainen, vaan lisäksi olen näköjään aika hyvä itsesäälissä rypijä... Ihan itse nämä kilot on hankittu syömällä ja juomalla, tiedetään. Enkä minä edes sairaalloisen ylipainoinen ole, mutta sellainen juureva ja persevä, tanakka pötikkä, jonka tilanne olisi kuitenkin vielä pelastettavissa tai ainakin hieman parannettavissa. Antakaa nyt kaikki vinkkinne, vetäkää motivaatiopuheenvuoronne tai edes haukkukaa vähän, että saisin kunnon raivon päälle tämän asian suhteen. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ihan terveyden säilyttämisenkin takia, joskin ne häiden aiheuttamat ulkonäköpaineet taitavat olla minulle huomattavasti isompi kannustin tällä hetkellä. (Tai en tiedä, voiko sitä kannustimeksi sanoa, jos asialle ei oikeasti kuitenkaan tee mitään. 😆 Mutta ainakin isompi stressinaiheuttaja!) Hävettää olla näin pinnallinen, mutta aion sanoa kaikille muille paitsi teille, että 2. tyypin diabetes minua pelottaa, eikä suinkaan hääkuvissa näkyvät kainalomakkarat. 

Palaan nyt vielä tämän kilometriruikutuksen päätteeksi siihen alkuperäiseen aiheeseen eli mekkokriisiin... En oikein tiedä, mitä sen asian kanssa tekisin. Että menenkö nyt sovittelemaan ja sanon myyjälle tiivistymishaaveistani, joille myyjä pyörittelee silmiään, että "joopa joo, not gonna happen, senkin saamaton vätys". Vai tilaanko mekon pessimistinä realistina nykyisessä koossani, MUTTA jotakin käsittämätöntä tapahtuukin ja laihdun hieman, milloin puvusta tulee lopulta tuplahintainen korjausompeluineen. 

Mitä sinä tekisit, jos olisit kaltaiseni itseensä tyytymätön, laiska vetelys? ❤