maanantai 14. lokakuuta 2019

Meillä on bändi!!!

Tiivistelmä: Lue otsikko.

Moi!

Meidän hääsuunnittelumme ottivat ison harppauksen, kun vihdoin saimme lyötyä lukkoon edes jotain. Olemme kauheita jahkailijoita molemmat, joten jokainen tehty päätös on juhlimisen arvoinen juttu. Me muuten olemmekin todella taitavia kippistämään asioille. Ai, tentti läpi, kippis! Ihana kesäilta, kippis! Kohta on joulu, kippis! Vau, miten puhtaaksi sain tämän paistinpannun pohjan, kippis! Lomaan enää 43 päivää, kippis ehdottomasti! Bändi buukattu vihdoin, SUPERKIPPIS!

Emme lopulta päätyneetkään siihen meidän alkuperäiseen ykkössuokkariin, vaan oikeastaan toiseen yhtä hyvään vaihtoehtoon, Rubiinin kuutioon Jyväskylästä. Edellisessä bändiruikutuspostauksessa kyseinen bändi oli se "Bändi 2". 

Ainoa syy, miksi tätä kokoonpanoa ei valittu heti, oli se, että sen ykkössuokkarimme biisilistalla oli neljä (4) hyvää biisiä enemmän kuin heillä. 😂 Hintaero oli kuitenkin 400 e (eli esim. Sulhiksen puvun verran), joten oli tottakai järkevintä kääntyä tähän hieman edullisempaan, mutta kuitenkin yhtä lahjakkaaseen sakkiin. Alla oleva pätkä heidän keikaltaan antaa hieman osviittaa. Todella taitava laulaja ja sellainen reippaan oloinen. Ilmeisesti arvotan ihmisiä kuten entisaikainen keskikoulun opettaja, kun minusta nimenomaan reippaus on kauhean tavoiteltava piirre ihmisessä. 😁 No, mutta kattokeepa ite.


Bändin yhteyshenkilönä on toiminut juuri tämä reipas naissolisti, hän on ollut todella miellyttävä ja avulias koko jahkailumme ajan. Kärsivällisesti vastaili kysymyksiimme, eikä kertaakaan esimerkiksi käskenyt painua helvettiin tai tekemään päätöksiä nopeampaa. Kertoi myös, että neljä biisitoivettamme ovat toteutettavissa ja aikoivat ottaa 60- ja 70-lukulaisen musiikkimakumme huomioon, kun valitsevat uusia kappaleita repertuaariinsa keväällä. 

Kun tässä nyt vauhtiin päästiin, heti seuraavaksi valitsemme sen kuvaajan! Eli voitte odottaa päätöstämme tehdyksi noin puolen vuoden kuluessa.......... 😏 Pukuasiaakin olen jo ajatuksen tasolla laittanut eteenpäin. Lähden marraskuun alussa Helsinkiin koulutusmatkalle (eli pyörähdän messuilla muutamilla luennoilla ja muun ajan lipitän yhden kaasoni nurkissa viiniä) ja tähän reissuun yhdistän pari sovituskeikkaa morsiusliikkeissä. Katselen myös koko ajan aktiivisesti hääkirppiksiä sekä Tori.fi:tä, josko saisin sovittua myös muutaman kotisovituksen yksityishenkilöiden kanssa. 

Nyt kuitenkin kulttuurin pariin, Love Island alkaa!  

Hei ja kerro ihmeessä kokemuksesi, jos meidän hääbändimme on tuttu! 

maanantai 7. lokakuuta 2019

Ensimmäiset koristehankinnat ja pari sometilivinkkiä

Moi!

Minähän päätin hääsuunnittelujen alkaessa, että mitään hääkoristeita en kyllä ala sitten hamstraamaan, että mahdollisimman simppelillä ilmeellä mennään. Vähitellen kuitenkin ahdistuin siitä, että niitä koristeita ei ole vielä yhtään ostettuna ja HÄÄT OVAT IHAN NURKAN TAKANA... Seurailen monia kivoja hääaiheisia instoja sekä blogeja ja niissä törmää usein ihaniin ja luoviin ideoihin, joista itsekin innostuu aivan uudella tavalla. Erityisesti Hashtag Häät -tilillä käsitellään erilaisia häätrendejä ja sieltä olen nähnyt monet inspiroivat postaukset koristeluista ja jopa kukista, jotka eivät minua aluksi kiinnostaneet yhtään. Nyt kuitenkin päälinjaus koristeluiden suhteen tulee varmastikin olemaan nimenomaan niissä kukissa, ja kas vain, olen taas kehittänyt yhden uuden rahareiän häiden suhteen, kiitos ko. tilin (manipuloivien) postausten... 😂

Juhlakukat.fi:n instaa onkin tullut nyt seurailtua asian tiimoilta entistä tiiviimmin. Sen tarkemmin en ole vielä kukkien tilaamisen käytönnön toteutukseen perehtynyt, mutta Juhlakukat.fi toimittaa kukkia ympäri Suomea "edulliseen kukkakauppiashintaan". Tällainen ns. tukkuvaihtoehto kiinnostaa kovasti, mutta toisaalta ajattelimme myös paikallisen kukkakauppiaan käyttämistä. No, tätä kerkeää vielä miettiä. 

Alunperin ajatus koristeiden minimoinnin taustalla oli se, ettei kenenkään tarvitsisi mitään silppua levitellä yötä myöten juhlapaikalla ja ennen kaikkea sitten siivoilla sitä pois "juhlien jälkitunnelmissa" seuraavana aamuna. Olen kuitenkin itse henkeen ja vereen DIY-ihminen ja vähän jopa jo houkuttelisi viherköynnösten paskartelu ihan itse. Tämä hullu(?) päähänpisto olisi varmasti taloudellisin ja muutenkin järkevin toteuttaa käyttämällä juurikin näitä tukkukukkia. Toisaalta taas hirvittää, että hääaamu menee kauheaksi kiireessä suhaamiseksi kukkia asetellessa kaiken muun tekemisen lisäksi. Mikä olisi vaivattomin ratkaisu pöydillä rehottavien runsaiden viherköynnösten toteuttamiseen heinäkuussa? Tässä tämä minun kukkaideani alkaa vähän tökkiä, kun en ole yhtään kukkaihminen, enkä siten tiedä niistä MITÄÄN. Meillä ei ole kotonakaan viherkasveja lukuun ottamatta Sulhiksen mukanaan tuomaa peukalon kokoista kaktusta, joka aina törkätään keittiössä jonnekin hyllyn reunalle pois tieltä. Tuo kuiva käppyrä on kulkenut Sulhiksen mukana 10 vuotta, että eihän sitä kyllä raaski roskiinkaan laittaa. Ilmeisesti kaktuksia ei tarvitse kastella KOSKAAN, koska minä en ole sitä kertaakaan kastellut, eikä Sulhiskaan muista tehneensä sitä ikinä. Tai saattaahan tuo olla kuollutkin, vaikea sanoa tällä tietämyksellä. 


No ok, kyllä tuo aika kuolleelta näyttää...

Enempää asiaan perehtymättä olen ihastellut erilaisia köynnöksiä eucalyptuksesta, muratista ja ruskuksesta tehtyinä. Se on toki sitten eri juttu, minkälainen saatavuus näillä kasveilla on heinäkuussa, miten ne kestävät ja ennen kaikkea, paljonko maksavat. Eucalyptusta olen kyllä nähnyt käytettävän paljon kattauksissa koristeena, mutta onko niissä niin voimakas tuoksu, että hajuherkät ovat siellä sitten pöytien alla taju kankaalla? Olisiko kokemuksia? 

Mutta se ensimmäinen koristehankinta! Seuraan myös maalaishaat2020-tiliä, jonka pitäjä on aivan mestari kirppisbongailija! Hän esittelee tilillään juuri niitä löytöjään ja muutenkin postailee omia hääsuunnitelmiaan upeiden inspiskuvien saattelemana. Hän on tehnyt niin monet upeat löydöt hääkirppareilta ja Kontista, että myös meikämandoliini on innostunut katselemaan tarjontaa. Solminkin vastikään ensimmäiset hääkauppani erään viime kesän morsiamen kanssa satsista messinkisiä kynttilänjalkoja. 


Messinkinen kynttilänjalka poikineen
Juhlapaikallamme on toinen lähes samanlainen satsi, joten kynttilöitä ainakin riittää. Tämä oli toinen juttu, joka ei normaalisti kiinnosta minua laisinkaan. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, etten koskaa polta kynttilöitä kotona huvin vuoksi, enkä ole yhtään sellainen tunnelmafiilistelijä, vaikka haluaisin kyllä. Edelleen kuitenkin mietin, ovatko kynttilät ihan ääliömäisiä keskellä valoisinta kesää? Näin kuvan juhlapaikaltamme eräistä kesähäistä, joiden kattauksissa oli käytetty kynttilöitä ja se kyllä näytti tosi kauniilta, mutta jotenkin kuitenkin yhdistän kynttilät enemmän syksyyn ja talveen. Varmaankin siksi, että kuulemani mukaan kunnon vaimoihmisten kotona varma syksyn merkki on, kun alkaa se jokailtainen kynttilätunnelmointi. Pitää kyllä alkaa petraamaan näiden vaimoiluasioiden suhteen... 

Näiden tyylien jonkinlainen välimuoto olisi  I H A N A! (Kuvat: Unsplash)
Tiivistelmä: Hääkoristeiden kulmakiviksi on nyt muotoutunut messinkisten kynttilänjalkojen, runsaiden, vihreiden kasviasioiden sekä valkoisten liinojen pyhä kolminaisuus. Tätä tyyliä olen jo pitempään pyöritellyt ja nyt se sitten on sinetöity ensimmäisen kirppislöytöni myötä. Aamen!

Onko sinulla suunnitelmissa askarrella itse pöytäkukkahässäköitä? Tai onko joku jo kenties suorittanut (onnistuneesti) tämän rastin?

tiistai 1. lokakuuta 2019

Bändiasian loputonta vatvomista

Tiivistelmä: Bändiasia etenee todella hitaasti ja äärimmäisen epävarmasti.

Terppa!
Luojan kiitos, välillä on tenttejä, joihin valmistautumista välttelen äärimmäisen tehokkaasti ja silloin saankin aina hyvin hääasioita eteenpäin. Tulevan perjantain tentin ansiosta sain vihdoin tehtyä muutamat excelit meille sopivimmista bändiehdokkaista, ja tässä pientä yhteenvetoa. Kaikilta olemme pyytäneet tarjouksen 3 x 45 min musisointiin.

Bändi 1:
- 1400 e
- neljä toivetta
- 14 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- nopea vastaus selkeän tarjouksen kera
- taitava laulaja, mutta jotenkin vähän hissukka

Bändi 2:
- 1600 e
- neljä toivetta
- 22 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- helppoa viestinvaihtoa, todella mukava ja avulias yhteyshenkilö
- ihana ja energinen naissolisti, mutta ei lahjakkain ehdokkaistamme

Bändi 3:
- 1550 e
- neljä toivetta
- 16 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- ehkä jotenkin liian rauhallinen tyyli meidän makuun

Bändi 4:
- 2000 e (APUA, HERRANJUMALA!!)
- neljä toivetta
- 26 tosi hyvää kappaletta biisilistalla
- todella lahjakas ja energinen naissolisti
- mukava yhteyshenkilö, joka kärsivällisesti ja ystävällisesti vastaa jokaiseen kysymykseeni

Luonnollisesti ykkössuosikkimme on tuo kallein. Tottakai..... 😒 Sulhanen bongasi kyseisen bändin jo aiemmin, mutta hylkäsimme sen (hetkeksi) korkean hinnan vuoksi. Tottakai siitä sitten tuli pakkomielle ja bändi pääsi takaisin kisaan mukaan.

Haluamme ehdottomasti sellaisen reippaan ja rempseän naissolistin. Ei mitään herkkää tulkitsijaa, joka kuiskaillen ammentaa sisintään, vaan sellainen energinen (ja tokkiisa taitava) esiintyjä, joka saa omalla lavapresenssillään nostatettua juhlatunnelmaa. Tällä viimeisellä bändillä on hyvä fiilis näytepätkissään ja esiintyminen on kaikin puolin luontevaa koko sakilla. Sellainen vaivaantunut, muka rento hytkyminen on sietämätöntä! Heidän biisilistallaan oli todella paljon meidän lempparibiisejämme, jopa meidän biisimme, Ain't no mountain high enough. Onko se joku merkki? Eikö se vähän ole? Muutenkin biisilista oli meidän tyylisemme, eikä inhokkibiisejä juurikaan löytynyt. Mutta tuo hinta........... On aika reipas korotus venyttää bändibudjettia reilu 30 % alkuperäisestä. MUTTA toisaalta bändiin olemme halunneet alusta asti panostaa, emme vain tajunneet, kuinka paljon ne maksavat. 😂 Me nyt ensisijaisesti haluamme hyvät bileet kavereille, joten bändi on siinä yhtälössä aika merkittävässä asemassa. Huomaatte varmaan, että olemme jo tehneet päätöksen syvällä sisällämme, mutta tarvitsemme jonkinlaisen julkisen hyväksynnän tälle kauhealle rahan syytämiselle. Minä kyllä katselin eilen käytettyjä hääpukuja tositarkoituksella, joten siinähän säästyisi rahaa......

Anna vertaistukea ja kerro bändivalinnastanne erityisesti siinä tapauksessa, että se oli vielä kalliimpi kuin meidän ykkössuosikkimme.

Ps. Tjäreborg ei näköjään kaatunutkaan ja matkavarauksemme on siten edelleen voimassa. Mutta eipä nyt intoilla vielä liikaa. Annan itseni tuntea ensimmäisen lämpimän ajatuksen vasta, kun istun koneessa se naurettavan ylihintainen viinilasillinen kourassani.

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...