3 x (panostus + pihistys) = meidän häät

Yritän nyt taas vähän herätellä siellä mielen pimeimmissä sopukoissa uinuvaa hääfiilistä... Tai no, minulla olisi huomenna tentti ehkä maailman tylsimmästä aiheesta, ja tunnetustihan olen ahkerimmillani blogin suhteen silloin, kun pitäisi tehdä koulujuttuja.  

Ja ei, me emme ole vieläkään saaneet tehtyä mitään päätöksiä siirtämisen suhteen. Muuta kuin, että siis häät siirretään. Yksi kaaso on jo aivan helisemässä, kun emme saa lyötyä mitään lukkoon. Se takoo jo nyrkkiä pöytään, että nyt se pershedelmä alulle tai uuden hääpäivän päättäminen vuoden sisälle niinku olis jo. Hänellä itsellään on jo jotain 17 lasta, että antaisi meille yhden häiden jälkeen, niin ei tarvisi tätäkään enää vatvoa. Häät voisi huoletta siirtää kesälle 2021 ilman alati kasvavaa huolta näivettyvistä munasarjoistani. 

Takaisin tähän hääfiiliksen keinotekoiseen nostatteluun... Minusta on ihanaa lukea ihmisten listoja eri asioista, joten pannaas listaten minun  meidän häidemme panostukset ja pihistelyt.

PANOSTUS

1. Yleinen fiilis

Ainoa, mikä juhlista jää mieleen, on yleinen tunnelma. Meille onkin tärkeää, että vierailla on mukavaa ja he viihtyvät. Vaikka häät tietenkin ovat tavallaan meidän päivä, kyllä meille on tärkeintä, että saadaan järjestää hyvät juhlat nimenomaan vieraille, eli meidän perheillemme ja ystävillemme. Panostamme siis siihen, että "ohjelma" olisi mahdollisimman monelle mieluisaa ilman pakko-osallistamista esimerkiksi leikkeihin. 

Hyvän fiiliksen takia esimerkiksi (hyvän) bändin palkkaaminen oli meille itsestäänselvyys. Bändin valitsemisen kiemuroista voit lukea enemmän täältä ja päätöksenteon riemua täältä. Viihtyvyyteen liittyvät olennaisesti myös ruoka ja juoma. Erityisesti se, että molemmat ovat hyviä ja niitä on riittävästi. Mietinnässä on nyt kuitenkin vielä, minkälaisia juhlajuomia tullaan tarjoilemaan. Tölkkijuomat, boolia, drinkkibaari? 

Mekin muka edelleen pidämme kiinni unelmien bilehäistä, vaikka koko sakki tässä alkaa olla jo sen ikäisiä, ettei kukaan enää oikeasti jaksa riekkua skumppalasi ojossa aamukuuteen. (Unsplash)

2. Häämatka

Suunnittelun alkutaipaleelta asti olemme unelmoineet pitkästä häämatkasta ja lähes täysimittainen kuherruskuukausi Etelä-Ranskan kautta Italiaan oli toteutusta vaille tehty. Haaveilimme skumpan lipityksestä Nizzassa, pyöräilystä Toscanan auringon alla ja pastan turvottamien ruhojemme uittamisesta Sardinian rantavedessä, mutta katsellaanpa näitä haaveita sitten uudelleen, kun koko maapallo ei ole enää kiinni. Onni onnettomuudessa, että olemme niin jumalattoman saamattomia, emmekä  kerenneet vielä ostaa kaikkia lentoja ja majoituksia, vaikka aika tiuhaan niitä katselimme kovan  matkakuumeen kourissa. 

Näin me oltaisiin menty pitkin Italian pikkukujia runsaat hiuskuontalot hulmuten. (Unsplash)

Jos häämme muuttuvat talvihäiksi, joudumme miettimään koko häämatkan aivan uusiksi. Italia on Italia, mutta emme me millään Vespoilla lähde räntäsateeseen ajamaan... Sekunnin mietimme myös pitkää laskureissua Italian ja Ranskan Alpeille (jos hiihtokeskusten toiminta palautuu normaaliksi ensi talvena), ja vaikka se olisi tosi upea loma, ei se ehkä ole niin ihana häämatkana. 

Aiemmin mietin postauksen verran lisääntymistä ja sen aikataulutusta. Tuo meidän haaveilemamme viininhuuruinen rakkausloma olisi aika erilainen, jos kuvioissa olisi jo se lähmäävä esikoinen. Kaikkeen toki tottuu, mutta olisihan se aikamoinen kompromissi. Ja joo, joo, oma syy, miksei menty naimisiin aiemmin, ollaanhan tässä jo melkein kahdeksan vuotta yhdessä vetelehditty... 😒

3. Sormus

Minun sormukseni siis. 😏 Jos tähän listaukseen nyt yhden pinnallisemman hömppäjutun ottaa, niin kyllä se minun kohdallani on sormus. Olen jo vuosia tiennyt, millaisen haluan, ja unelmieni vihkisormus on edelleen työn alla Malmin korupajalla. Ei se varsinaisesti ole mikään kauhean erikoinen yksilö, mutta sen kanssa on nyt hieman ollut ongelmia. Malmin korupajan kultaseppä on kuitenkin ollut äärimmäisen kärsivällinen ja hyvä asiakaspalvelija minun suhteeni. Nolottaa ja ärsyttääkin olla se "vaikea asiakas", mutta toisaalta olen sitä mieltä, että jos maksan sormuksestani pitkän pennin, sen pitää olla juuri sitä, mitä haluan. Kerron kyllä koko prosessista ja sormuksesta tarkemmin, kun se lopulta on minun hallussani.

Minun sormukseni ei ole tällainen, mutta aika tyylikäs olisi ollut myös tämä ajaton klassikkomalli. (Unsplash)

PIHISTYS

1. Hääkakku

Ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Meille molemmille kyllä kakku maistuu, mutta kummallakaan ei ole minkäänlaista intohimoa asian suhteen. Kakku kuin kakku. En ole varmaan koskaan edes syönyt pahaa kakkua. Paitsi ne ysärin oudot täytekakut, jotka koristeltiin säilykemandariiniviipaleilla ja kiivillä??? Ihmettelin niitä jo silloin lapsena. Eivät kai nekään tosin pahoja olleet, mutta OUTOJA! Outo täytekakku on myös sellainen, jossa on kermavaahtopursotukset ja päällä pelkkä kinuskimähmäkerros. Sellaisiakin oli minun lapsuudessani.  Eli ei mandariini-kiivi- tai kinuskikakkua meidän häihin, mutta muuten ihan helvetin sama. Kunhan on sievä.

Tässä minun Covid-19-inspiroitunut pääsiäiskakkuni. Ihan keskinkertainen kakkuna, mutta söpö koristeluiltaan.

2. Koristeet

Vielä pari vuotta sitten selasin nettiä pää punaisena ajatellen, että "tommosen (joku turha silppu) haluan kyllä sitte meidän häihin joskus". Nyt olen sitä mieltä, etten halua mitään erityisiä koriste-koristeita hankkia laisinkaan. Ihan turhaa! Toki ihmiset osaavat tehdä tosi kauniita kattauksia ja koristeluita, ja ehdottomasti ne miellyttävät usein minunkin silmääni, mutta en minä jotenkin jaksa nähdä sellaista vaivaa "turhaan". Tai siis käyttää rahaa siihen, saati sitten ostaa ne rojut itselleni nurkkiin pyörimään. Nykyään on tosin paljon juhlatavaravuokraamoja, ja se on kyllä mahtava juttu! Vähentää aika paljon sitä kertakäyttökulttuuria, mitä häihin liittyy. Jos minäkin nyt innostuisin siitä koristelusta enemmän, nämä vuokraamot olisivat ehdottomasti minun valintani. Näillä näkymin koristeet kuitenkin taitavat tulla olemaan lähinnä kukkia ja kaikenmaailman heiniä, ja niistäkin suurimman osan toivon saavani luonnosta. Tiedostan kyllä senkin, että jos häämme tästä kovin kauas siirtyvät, mieleni voi muuttua vielä moneen kertaan.

3. Hääauto

Tämäkään ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei tulisi kyllä mieleenkään vuokrata mitään ökyautoa kuljettajineen. Tai siis ei siinä mitään pahaa ole, mutta minusta aivan turhaa. Olen kyllä valtavan tylsä ja negatiivinen ihminen, kun kaikki on minusta vaan turhaa. 😄 Sulhiskaan ei tosin ole kovin kiinnostunut autoista, joten mitäpä sitä turhaan siihen tuhlaamaan. Ajatuksena olisi löytää joku ruma ja vanha rutku, jolla lähtisimme kirkon pihasta, mutta kenelläkään tutulla ei ole sopivaa. Tänä päivänä ne vanhat ja rumat rutkut ovat 90-luvun Toyotoja tai Nissaneita, enkä minä nyt sellaista minun nuoruuteni amisautoa halua. Toisessa ääripäässä ovat ne oikeasti vanhat museoautot ja sellaiset ovat taas liian hienoja. Mieluiten haluaisimme jonkun karmean värisen 70-luvun Mersun, löytyisikö?   

Tällaisia ne "söpöt, vanhat hääautot" ovat sitten meidän lastenlasten aikaan. (Unsplash)

No siinäpä sitä taas oli tyhjänpäiväistä jaarittelua kerrakseen, mutta hyvin sain taas hetken välteltyä tenttikirjoja!

Mitkä teidän häidenne pihistykset ja panostukset ovat? Sulhis sanoi, että aikoo panostaa ruokaan, juomaan ja hyvään rouvaan. Minusta kuulostaa ihan kohtalaiselta suunnitelmalta. ❤   

Etähäät konferenssipuheluna

(Disclaimer: Sivuan seuraavassa jaarittelussani häihin liittyviä muutoksia, kun kaikki kerran nyt menee ihan päin helvettiä koronan vuoksi. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni siitä, miten minä haluaisin toimia minun häideni suhteen, älä siis loukkaannu.) 

Luin eräästä Facebookin kriisiryhmästä tämän vuoden morsiamien aggressioiden purkua siitä, kun ihmiset ystävällisesti ehdottavat, että hääthän voisi pitää etänä esim. Skypen kautta kotoa käsin. Voin kertoa, että morsiamet olivat raivoissaan. Ja mikseivät olisi... Ei se nyt vain ole ihan sama asia. Omalta kohdaltani ainakin tiedän, että esimerkiksi luentojen seuraaminen etänä kotoa on yhtä tyhjän kanssa, että varmaan meidän häät olisivat muille ihan samanlaista taustamelua tiskaamisen oheen kuin etäkoulu on minulle. Meillä on nyt ollut muutamia etäluentoja tämän korona-sekoilun aikana ja saatan aamulla herätä kyllä ajoissa laittamaan yhteyden päälle, mutta jatkan vielä hetken unia. Sitten tosiaan tiskaan, ehkä jopa imuroinkin ja viimeisen luennon päätteeksi suljen koneen ja ihan pokkana mietin, kuinka ahkera pikkuopiskelija olin tänäänkin. Meidän etähäät olisivat juuri tuollaiset, että siinä Sulhiksen kanssa katsottaisiin läppärin ruudulta, kun kaaso pesee ikkunoita ja kuuntelee murhapodcasteja samalla, kun me yritetään leikkiä kenkäleikkiä sohvalla... 

Minä meidän etähäissä röökillä, kun olen unohtanut sammuttaa kameran Skypestä. (Unsplash)

Monet toimijat, palvelun- ja sisällöntuottajat ovat koonneet tietopaketteja siitä, miten selvitä pettymyksestä, jos häitä pitää siirtää. Ihan hyviäkin vinkkejä olen bongaillut, mutta nämä kaikki etä-alkuiset ehdotukset ainoastaan vituttavat. Ihmisten pitäisi ymmärtää, etteivät monetkaan järjestä häitä sen takia pelkästään, että haluavat naimisiin. Kuten olen jo useampaan otteeseen todennut, me haluamme nimenomaan järjestää ne bileet, joissa voimme juhlia ystäviemme sekä perheidemme kanssa. Joo, joo, tärkeintä on se rakkaus, mutta jos ihan kunnolla asiaa ajattelee, eihän häillä ole oikeastaan mitään tekemistä avioliiton kanssa. Naimisiin kyllä pääsee ihan milloin tahansa. Siellä maistraatissa menee kuulemma 10 minuuttia ja ajankin voi varata kätevästi netistä. Mutta me, monien muiden tapaan, haluamme ne hääjuhlat. Ja polttarit. Sillä tavalla ihan lihana ja verenä oikeassa elämässä. Minä en halua mitään Zoom-polttareita etänä. Joku kirjoitti Facebookissa, että osaa sitä viiniä ryystää yksin kotisohvalla ihan ilman etäyhteyksiäkin. 😄 Samaistun!

Naapurit katsomassa ikkunasta, että mitä helvettiä me touhutaan taloyhtiön pihalla, kun olemme ottamassa potretteja etähäidemme etäruokailun jälkeen. (Unsplash)

Joillekin se valittu päivämäärä on jollakin tapaa merkityksellinen ja heille on ehdottoman tärkeää mennä juuri silloin naimisiin, vaikka hääjuhla siirtyisi. Näissä tapauksissa se vihkimisen striimaus onkin varmasti hyvä idea. Meille taas on aivan yksi lysti, mikä avioliittomme solmimisen päivämäärä on, joten myös vihkiminen siirtyy juhlien mukana. Mekin kyllä ensin mietimme, että avioituisimme jo aiemmin, mutta vain sen takia, ettei naikkarivuosia menisi hukkaan. Minusta kuitenkin tuntuisi vähän kornilta hihhuloida siirretyssä hääjuhlassa hääpuvussani, jos vihkiminen olisi jo tapahtunut. Olisin silloin jo vaimo, enkä mikään neitsytmorsian. 😏 Tuntui myös turhalta järjestää avioliiton siunaaminen, jos olisimme jo menneet aiemmin kirkossa naimisiin. Ei kuulosta kovin kustannustehokkaalta alvariinsa siellä ravata. Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa avioliiton siunaaminen, se pystytään kyllä naamioimaan todella hyvin vihkimistä muistuttavaksi! Eräiden tuttujen häissä tajusin vasta seremonian loppumetreillä papin yhdestä sanavalinnasta, että kyseessä olikin avioliiton siunaaminen, eikä vihkiminen.

Sulhis pelaamassa pleikkaria meidän etähäissä. (Unsplash)

Onhan se ihan sympaattista, että ihmiset yrittävät tarjota vaihtoehtoisia tapoja häiden viettoon, ja perimmäisenä tarkoituksenahan on yritys vähentää siirtämisestä aiheutunutta mielipahaa, mutta ei kiitos mitään etähäitä tai vihki-striimejä meille. Siirretään häät jonnekin tulevaisuuteen tai sitten perutaan koko juttu, ja eletään vähän aikaa leveästi hääsäästöillä. Häätili on Sulhiksen nimissä, joten pitää nyt pitää huoli, ettei ainakaan ero tule ennen kuin se tili on hassattu tyhjäksi tavalla tai toisella.

Kiinnostaisi kyllä tietää, onko joku muka oikeasti pitänyt etähäät. Tai voisitko kuvitella pitäväsi?

Häiden perumista ja perhesuunnittelua koronan aikaan

Tiivistelmä: Liian pitkä jaarittelu siitä, kun ei ole vieläkään lisääntynyt, eikä oikeastaan vielä  haluakaan, mutta menopaussi on jo nurkan takana.

Tämä koko häiden lykkääminen ei oikeastaan tunnu vieläkään missään. Ihan hyvillä mielin siirrämme  juhlia sinne asti, että kaikilla sinne haluamillamme ihmisillä on ainakin mahdollisuus osallistua. Olisiko uusi ajankohta sitten joulukuu vai ensi vuoden kesä, kun tilannetta koronan suhteen ei oikein osaa ennustaa... Lykkääminen yli vuoden päähän ei muuten olisi ongelma, mutta kapuloita rattaisiin laittaa minun - varmasti jo nyt - puoliteholla käyvät munasarjani. Emme tosin varsinaisesti akuutisti vauvakuumeile, mutta täytyy nyt kuitenkin pitää realiteetit mielessä. Jos sitä jälkikasvua edes puolitosissaan miettii, pitäisi homma laittaa alulle mielellään jo about viisi vuotta sitten! Mietityttää ja vähän ahdistaakin tuo lisääntyminen sekä siihen liittyvät omat tuntemukset.

Sulhis on jo vuosia tiennyt haluavansa pershedelmän, mutta ei hänelläkään mitään pakottavaa tarvetta ole saada sitä juuri nyt käsivarsilleen. Hänkin kuitenkin tiedostaa itseään iäkkäämmän morsiamensa parasta ennen -päiväyksen olevan jo aika lähellä. Tiedättekö, sillä tavalla lähellä, että tarkasti katsomalla huomaa leivässä jo hieman hometta, mutta voi vielä syödä, jos leikkaa huonon kohdan pois... Minä itse en varsinaisesti aktiivisesti haaveile lapsesta, mutta uskon, että jossain vaiheessa tulisin katumaan, jos nyt jättäydyn vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Kuulostaa jotenkin kylmäkiskoiselta ja laskelmoivalta tavalta "haaveilla" lapsesta. Tarkoitan kuitenkin sitä, että vaikka en pode vauvakuumetta, olisin varmasti onnellinen ja hoitaisin lapseni hyvin, jos yhtäkkiä tulisinkin äidiksi. Että sillä tavalla olen tunne-elämältäni ihan normaali ihminen, mutta silti haluaisin kovasti haluamalla haluta sitä lasta. Ja olenhan minä  Sulhiksellekin erehtynyt joskus lupaamaan, että yhden ja hyvän voin ainakin yrittää tehdä, joten ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kehittelemään sitä kuumetta. 

Tässä minä esikoiseni kanssa. Olenko kertonut, että kaikkien doppelgänger-juttujen mukaan näytän vanhalta aasialaisukolta? (Unsplash)

Naimisiin nyt kuitenkin olisi ensin päästävä. Ja saada myös ne juhlat juhlittua. Joku ehdotti, että voisimme siirtää häitä suoraan vuodella ja pistää pullan uuniin mahdollisimman pian. Ööh, hell to the no! En minä nyt sitä sano, että lapset pilaavat (ihan) kaiken, mutta kyllä minun hääpäiväni olisi aika erilainen, jos tissillä roikkuisi vastasyntynyt esikoinen tai vielä pahempaa, olisin raskaana. Monelle se ei ole minkäänlainen ongelma, mutta jos häitään on todella kauan suunnitellut, tuollaiset elämän muutenkin mullistavat muutokset laittavat kyllä koko paletin sekaisin myös häiden suhteen. Ja minä kun en varsinaisesti ole kaikista joustavimmasta ja mukautuvimmasta päästä... Jos nyt laitetaan mutkat suoraksi, kai tämä kumpuaa siitä, että haluaisin viettää polttarini, hääni ja häämatkani rauhassa keskittyen vain itseeni ja Sulhikseen. Ehkä se sitten on itsekästä, mutta jokainen toimikoon omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Monelle se oma vauva omissa häissä ei varmastikaan ole mikään ongelma, mutta minä haluaisin lipittää skumppaa ainakin seitsemän lasia liikaa ja tanssia pää punaisena aamuun asti. Toki varmaan noinkin voisi tehdä, vaikka olisikin se vauva jo kuvioissa, mutta minä olisin varmasti juuri sellainen tuore äiti, joka on koko ajan  kuolemanväsynyt, ja jolla heruu maito jokaisesta lämpimästä ajatuksesta. Että jotenkin tuntuu helpommalta nauttia nyt vaan ensin niistä häistä (ja elämästä) ja  alkaa sitten vasta katselemaan, josko sen vauvan saisi edes päkerrettyä alulle. MUTTA toisaalta takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, ettei tässä iässä ole enää aikaa hukattavaksi, ja toisaalta epävarmuus siitä, miksen jo pode sitä hemmetin vauvakuumetta. Ja tietenkin kaiken tämän lisäksi se pikkujuttu, että lapsia ei välttämättä muutenkaan siunaannu sormia napsauttamalla sitten, kun tämä itsekeskeinen naislapsi päättää kasvaa aikuiseksi.  

Meidän vauva olisi meidän häissä just näin. (Unsplash)

Vauvathan ovat aivan ihania, mutta se taaperovaihe on sietämätön. En tiedä, miten ihmeessä tulisin selviämään siitä perhe-elämän jaksosta, kun koko talo on taaperon mitalta sellaisessa ihmeellisessä mähmässä, limassa, ruuantähteissä ja maitokuolassa. Minulla on nyt juuri siinä iässä oleva kummilapsi ja sitä lähmäämistä kestää hyvin vierailujen ajan, eikä lapsen kanssa touhuilu tunnu vaikealta, mutta ajatus siitä, että se elämä on sitä yhtä lähmää vuorokauden ympäri monta vuotta ja siihen päälle vielä uhmaikäisen raivarit, niin ei helvetti. Toivon totisesti, että kaikki ne äiti-ihmisten tietäväiset hymistelyt siitä, että "kyllä sä sitten ymmärrät, kun sulla on oma lapsi" on totisinta totta, eikä minua haittaa yhtään olla yltäpäältä lapsen levittämässä liejussa, jonka se on läärännyt kuolastaan ja ruuasta. Että miinus tuo lähmäjuttu, lapset ovat kivoja ja ihan suloisiakin. Tai siis lähinnä tuttujen lapset ja minun kummilapseni erityisesti, mutta kuitenkin. 

Kyllä minä siis ihan oikeasti periaatteessa pidän lapsista, mutta minulla ei vain ole sellaista paloa äitiyteen, jota olen monen kaverini kohdalla nähnyt, ja joka pitäisi ilmeisesti vähän niin kuin olla. Tai  ainakin tuntuu, että se on yleinen oletus... Mutta ehkä tämä on minun asteikollani jo jonkinlaista vauvakuumeilua, kun koen kuitenkin tarpeelliseksi jaaritella aiheesta. Vaikka minulla ei synny  isompia tunnekuohuja tämän asian suhteen, uskoisin olevani tyytyväinen myös perheellisenä, kunhan en sen takia jää mistään paitsi. Juuri puhuimmekin Sulhiksen kanssa, että olemme venyttäneet nuoruuttamme noin seitsemän vuotta pitemmälle kuin keskivertoihminen ja olemme totisesti saaneet nauttia vapaudestamme ja pitää lystiä koko rahan edestä. Nyt olisi sitten vuorossa se kotoiluvaihe, kun haluamme olla rauhassa kotona. Mukavinta olisi olla vielä hetki rauhassa kotona KAHDESTAAN. Se pikkulapsiarki ei nimittäin kuulosta yhtään rauhassa olemiselta... Hitsi, kun olisi ymmärtänyt jättää sen nuoruuden silloin seitsemän vuotta sitten, kun se oli ajankohtaista. Sitten olisi voinut kotoilla kahdestaan rauhassa monta vuotta ja mennä jo vaikka aiemmin naikkariin. Mutta ei! Sitä on pitänyt nuohota Oulun baareja niin perusteellisesti, "kun on vielä nuori". Ja siis, kun ei ole edes ollut enää nuori!

Tässä minä ja mun vauva feikkaamassa someen, että meillä menee täydellisesti. (Unsplash)

Tämä minun elämäni on kyllä yhtä katumusten sarjaa. Aina voivottelen jälkeenpäin, että olisi pitänyt tehdä niin tai noin. Parinvalinnassa olen kyllä tehnyt ihan hyvät kaupat ja kumppanin suhteen  ei ole valittamista. Ainakaan vielä. Muistuttakaa minua tästä sitten 15 vuoden kuluttua, kun valitan, että olisi pitänyt valita joku epäurheilullinen mies, joka lösähtäisi minun kanssani samaan tahtiin. No ok, olen siinä lösähtämisessä jo nyt edellä, mutta sitten viisikymppisenä se oikein korostuu. Sitten Sulhis rakastuu nuoreen sihteeriinsä, jättää perheensä ja he muuttavat Malagaan. Minä takerrun ainoaan lapseemme ja kasvatan hänestä tiedostamattani miehiä vihaavan sosiopaatin, enkä päästä häntä itsenäistymään, saati muuttamaan omilleen. Todennäköisesti alkoholisoidun ja kuolen suhteellisen nuorena tapaturmaisesti, milloin lapseni jää yksin vailla minkäänlaisia valmiuksia selvitä itsenäisesti tässä maailmassa. Että kiva juttu...

Kunpa joku vain nyt sanoisi meille, mitä kannattaisi tehdä. Äiti kyllä jo ehdotti, että maistraattiin ja lapsentekoon, mutta sanokaapa joku toinen. Help!