Déjà-vu

Miten meidän häidemme käy? Pitääkö ne perua? Aivan kuin olisin elänyt tämän tilanteen aiemminkin. Ai niin, minähän olen! Minulla saattaa kyllä olla totaalinen denial päällä, kun ihan tyytyväisenä täällä askartelen kutsukortteja, vaikka Sanna Marin erittäin hitaasti ja selkeästi artikuloi taustalla, että kohta se paska varmaan taas lentää tuulettimeen.

No, ei tämä nyt ihan aikuisten oikeasti ole sellaista vahingollista tosiasioiden kieltämistä. Kyllähän minä tämän saman tilanteen jo kertaalleen eläneenä tiedostan tosiasiat, mutta me nyt vaan päätimme Sulhiksen kanssa olla märehtimättä ja vaipumatta epätoivoon. Minähän en siedä epävarmuutta laisinkaan, joten viime keväänä teimme todella aikaisessa vaiheessa päätöksen siirtää häät ensi vuoteen, "että tilanne on varmasti ohi". LOL. Enää me emme aio siirtää häitä, joten nyt on jotenkin lähes sellainen zeniläinen olotila, kun emme voi muuta kuin katsoa rauhassa, mihin tilanne tällä kertaa etenee, ja pitää ne bileet, jos rajoitukset sallivat. Jatkamme siis järjestelyitä normaaliin tapaan. Emme tosin sellaisella innokkaan odottavalla fiiliksellä kuin alussa, mutta jatkamme kuitenkin. 

Minä hyväksymässä vallitsevaa tilannetta. (Pexels)

Järjestelyt siis jatkuvat, mutta koko häähommasta on kadonnut se vahvasti läsnä ollut intoilu (vauhkoaminen). Toisaalta harmittaa, että niin kovasti odotettu päivä koki tällaisen inflaation, mutta toisaalta tämä lykkäysvuosi on opettanut, että hyvin sitä näköjään selviää ilman häitäkin. Että sellaista surua tai katkeruutta ei ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt. En ole kuitenkaan luonteeltani ollenkaan kohtuullinen ja järkevä ihminen yleensä, joten en aivan varmasti tiedä, onko tämä romahduksen alkusoittoa vai olenko aidosti sitä mieltä, että ne ovat vain häät. Minusta kyllä tosiaan tuntuu, että ettei se nyt mikään maailmanloppu olisi, vaikka jäisi koko bileet pitämättä. Tai sitten en vain rakasta Sulhista riittävästi ja siksi tämä ei harmita niin kauheasti. Mene ja tiedä. 

Häämatkan peruuntuminen taas surettaa ihan oikeasti. Vaikka juhlat saisikin pidettyä, häämatka jää joka tapauksessa nyt väliin vallitsevan tilanteen vuoksi. Eikä häämatka ole kunnon häämatka vuoden päästä, saati sitten tiineenä tai jopa mahdollisen jälkikasvun kanssa, vaikka muut sanoisivat mitä. Pitkäaikainen unelma oli lähteä heti häiden jälkeen lähes täysimittaisen kuherruskuukauden viettoon, ja sen peruuntuminen kyllä vituttaa harmittaa. Soimaan itseäni jatkuvasti siitä, ettemme vaan rykäisseet naimisiin heti kihlautumista seuraavana kesänä, ja Sulhista siitä, ettei kosinut aiemmin. Pääasiassa soimaan Sulhista.

No, mutta tilanne on, mikä on. Eihän tälle mitään kukaan voi, joten turha kiukutella. Pitäisi vaan osata ajatella positiivisesti ja olla Sulhiksen tapaan tyytyväinen, kun säästyy häämatkan verran rahaa. Tai ehkä jopa isojen häiden verran. Sekin on kyllä vähän hankalaa, sillä vaikka toisaalta olen pihistelevä tarjoushaukka, toisaalta olen kuitenkin aika höveli rahankäyttäjä ja minun periaatteeni on, että raha on vain rahaa ja sitä saa aina lisää. 

Kutsut alkavat joka tapauksessa olla oortningissa ja ne lähtevät vieraille maaliskuun aikana. Esittelen kutsut tarkemmin, kun  ne ovat saavuttaneet vastaanottajansa. Vaikka ketä sekään kiinnostaa, jos olisi nähnyt kutsun ennen kuin saa sen postilaatikkoonsa. Olen huomannut, että meillä morsiamilla tulee häitä järjestellessä sellainen ihmeellinen ylivertaisuuden tunne, että luulemme häidemme kiinnostavan ihmisiä huomattavasti todellista enemmän. Jotkut ovat jopa niin harhaisia, että alkavat kirjoittamaan häistään oikein blogia... Me morsiamet pidämme epätoivoisesti kiinni jokaisesta yllätysmomentista ja haluamme spektaakkelinomaisesti paljastaa esimerkiksi nyt ne hääkutsut. Ketä kiinnostaa?! Ei sen kutsun kauneutta vähennä yhtään, vaikka vieraat olisivatkin nähneet ne ensin täällä blogissa. Kyllähän minä sen ymmärrän, mutta en silti pysty toimimaan toisella tavalla. Eli kutsujemme paljastusspektaakkeli luvassa hieman myöhemmin. 😂  

Minä askartelemassa kutsukortteja. (Pexels)

Halusimme mahdollisimman yksinkertaiset kutsut, joten infolehtiset eivät tulleet kyseeseen. Teimmekin meille Tahtoo.fi:n kautta oman hääsivun, josta löytyy kaikki olennainen tieto sekä sähköinen ilmoittautuminen. Sinne pitäisi nyt muotoilla pohjustus siihen tilanteeseen, jos kesällä rajoitukset ovat sellaiset, että joudumme supistamaan vieraslistaa ja perumaan kutsuja. Kauhistuttaa jo valmiiksi ajatus siitä, että pitäisi jo nyt karsittua vieraslistaa karsia vielä lisää. Miten voimme tarkkaan valituista vieraista valita vieläkin tarkemmin? Meillä on isoja kaveriporukoita, joiden sisällä on mahdotonta tehdä rankkausta ja kutsua vain osa. Ja miten ihmeessä se edes ilmaistaan nätisti, että sori, vieraslistalla on sinua tärkeämpiä ihmisiä, sun kutsu on peruttu... Tuo fiilishän vieraille tulee, jos jo annettu kutsu perutaan. Kuitenkin olemme sitä mieltä, että edes se alustava kutsu pitää lähettää ajoissa, eikä mikään kutsujen panttaaminen häitä edeltävään viikkoon asti ole vaihtoehto.

Miten muut kesän morsiot ovat ratkaisseet kutsuasian? Entä mitä vieraana ajattelet tilanteesta?

Uusi vuosi, uudet häät

Hyvää meidän häävuotta kaikille! TAAS! 😅

Sulhis laskemassa kohti uusia pettymyksiä.

Puhuinkin jo edellisessä valituspostauksessani, että tuntuu kuin ne häät olisi jo juhlittu, kun niitä niin antaumuksella suunnitteltiin. Ja nyt ei jaksaisi enää innostua yhtään. Mutta jos oikein kunnolla tsempataan ja yritetään väkisin nostattaa taas hääfiilistä, olisi seuraavana vuorossa kutsukorttien lähettäminen. Mehän tilasimme kutsut viime vuonna tapojemme vastaisesti ajoissa ja niinhän siinä sitten kävi, että ne jäivät käyttämättä. Ei pitäisi koskaan yrittää olla parempi kuin oikeasti on, siitä seuraa vain pettymyksiä.  

Luonto ei oikein anna periksi tilata uusia kutsuja ja laittaa vanhoja haaskuuseen, joten yritän miettiä, miten voitaisiin hyötykäyttää ne. Jos vain päivämäärä olisi muuttunut, kutsut voisi saada ihan hauskasti fiksattua ja säilöttyä niihin samalla muiston siitä, mikä yxi wittujen cevät koko ihmiskuntaa kohtasi. Meillä kuitenkin päivämäärän lisäksi muuttui kirkko, juhlapaikka sekä paikkakunta... Ja kerkeäähän tässä mieskin vielä vaihtua. On minulla yksi idea kutsukorttien varalle. Alan miettimään sitä tarkemmin, kun palaamme taas sivistyksen pariin mökiltä.

Olemme siis Sulhiksen kanssa vielä viikon Lapissa. Täällä on ollut ihanaa. Lautailua, hiihtämistä ja yleisesti ulkoilua ihanan talvisissa maisemissa. Tokikaan emme ole kerenneet kertaakaan ulos päivän valoisimpaan aikaan, sillä meidän vuorokausirytmimme lipsahtaa lomalla aina ihan päälaelleen. Nyt se on sillä tolalla, että nukumme suurinpiirtein silloin kuin normaali-ihmiset ovat aamuvuorossa. Mutta haitanneeko tuo. Minulle kun se rytminkääntäminenkään ei ole hankalaa. Nukahdan, kun menen vain nukkumaan. Sulhis toisinaan kärsii nukahtamisvaikeuksista, eikä se vaan nukahda, vaikka auliisti annankin hänelle kaikkia hyviä neuvoja. "Olet nyt vaan paikoillasi siinä, laitat silmät kiinni ja alat nukkumaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa!!??!". 

Kuvatodiste yllämainitusta ihanasta.

Minun ei tosin tarvitse vielä murehtia arjesta, minulla on nimittäin vielä ensi viikko lomaa. Tai no, lomaa ja lomaa. Kouluhommia pitäisi tehdä. Eli en tee mitään ja poden koko ajan huonoa omatuntoa, kun pitäisi tehdä. Viikko on siis pilalla joka tapauksessa. Otin läppärin ja oikein erillisen näytön mukaan, että olisi mukavampi tehdä niitä hommiani. LOL. Olemme olleet täällä jo viikon ja nyt vasta sain pelit ja vehkeet kaiveltua laukusta ja pystytettyä työpisteeni, jossa voisin tehdä sitä tiedettä. Luonnollisesti alkoi blogin päivittäminenkin heti kiinnostaa... Toisaalta olen luonteeltani ahkera ja puuhastelu on minulle ominaista, mutta toisaalta olen aivan käsittämättömän saamaton. Sitten märyä vääntäen hoidan (koulu)hommat kauheassa kiireessä viime tipassa. Enkä todellakaan koskaan ota opikseni.

Täällä minun oli tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelmaani liittyvää gradun tapaista tutkielmaa (syventävien opintojen tutkielma, "syvärit"), mutta huomasin, etten muistanut ottaa koko syväritiedostoa mukaan pöytäkoneeltani. Että en nyt kamalan hyvin valmistautunut tähän opiskelulomaani. 😂 Tämä unohduksen huomattuani "lohduttauduin" kuitenkin sillä, että voisin lukea seuraavaan lopputenttiini. Tietäähän sen... Saatan kyllä siis istua tulevan viikon päivisin koneella, mutta en vilkaisekaan luentomateriaaleja, vaan luen esimerkiksi vauva.fi:n Aihe vapaa -palstaa ja katson Youtubesta erilaisia  järjestelyvideoita. Ehkä eksyn tännekin suoltamaan tätä sisällötöntä sisältöä. Sitten valvon kolme vuorokautta putkeen ennen tenttiä, luen haukionkala-tyyppisesti luentomateriaaleja, kirjoitan huonoja muistiinpanoja ja tiuskin Sulhikselle, että viettäisi työpäivänsä jälkeistä vapaa-aikaa vähän hiljempaa, kun JOTKUT YRITTÄÄ TÄÄLLÄ OPISKELLA!!!!!111 Tankkaamalla tankkaan tiedot, jotka sitten  välttävästi oksennan tenttipaperiin, enkä muista niistä sanaakaan enää tulevaisuudessa. 😊 Niitähän on paljon sellaisia sometilejäkin, joissa käsitellään opiskelua ja eri oppimistekniikoita. Minun tilini olisi varmasti menestys.

Tuntuu, että olen taas jauhanut riittävästi EN YHTÄÄN MISTÄÄN. Lähdemme hiihtämään. Tarvitsisin kyllä hieman apua teiltä (äiti ja kaksi muuta lukijaa). Mistä ihmeestä voisin tänne kirjoittaa? Haluaisin kyllä kirjoitella, mutta se on kamalan hankalaa, kun tämä on hääblogi, eikä ne häät kiinnosta.  

Kun omat häät eivät voisi vähempää kiinnostaa

 Tiivistelmä: Meille ei kuulu mitään.

Tänne on ollut todella hankala päivitellä mitään, sillä minulla on nyt vähän sellainen pieni pulma, ettei nuo häät oikein ginostele. Sulhis nyt on toistaiseksi vielä kuvioissa, mutta into häiden suhten on tipotiessään molemmilla. Jos kuitenkin yritän nyt keksimällä keksiä jotain häihin liittyvää, niin tein viime yönä joulukortteja, jotka toimivat samalla save the date -korttien irvikuvana. Liitin niihin nimittäin epävarman ja innottaman loppulauseen "Yritämme päästä naimisiin 10.7.2021. Virallinen kutsu seuraa ehkä perässä."

Minulla oli aivan ihanan tunnelmallinen askarteluhetki aamuyöllä. Kuuntelin samalla Slipknotia, join glögiä ja roiskin glitteriä joka paikkaan tarpeettoman paljon. 

Tuntuu, ettei nyt kannata pää punaisena pöhistä häiden eteen, kun ensi kesän tilanteesta ei vielä oikein tiedä. Tai olihan lehdissä jo isot otsikot, että juhannukseen mennessä elämä palaisi taas uomiinsa. Ei kyllä oikein huvittaisi odotella ja katsella sinne asti, kun häidemme olisi tarkoitus olla pari viikkoa juhannuksen jälkeen... Mutta se oli totisesti luojan lykky, ettemme siirtäneet häitämme pidettäväksi 19.12.2020, mikä oli yksi vahva vaihtoehto. Oulu on nyt kiihtymisvaiheessa (TAAS) ja kaikkien yksityistilaisuuksien järjestämisestä suositellaan pidättäytymään. Olisi kyllä oikeasti ollut helvetti irti, jos oltaisiin siirretty häät heinäkuulta, jolloin ne sitten lopulta olisikin voinut pitää, joulukuulle, jolloin niitä ei todellakaan olisi voinut pitää... Lisäksi yhden kaasoni raskaus meni vähän pitkäksi ja hän synnytti vasta eilen yhden ihan söpön mötkylän eli tuskin olisi halunnut tulla jo viikon päästä häihin vaipat jalassa jälkeisiä lirutellen. 

No, onneksi siirsimme häitämme reippaasti pidemmälle, mutta nyt on vähän sellainen fiilis, että jaksaako niistä enää innostua. Mekin kun olemme jo periaatteessa suunnitelleet kolmet häät ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Tuntuu, että on jo saanut sen ilon niistä bileistä, kun on suunnittelusta sairaalloisesti innostuva ihminen. 

Vähän olemme leikitelleet ajatuksella, että emme pitäisi koko häitä enää. Se meidän kauhuskenaario random tiistain ruokatunnin maistraattivihkimisestä alkaa kuulostaa jo oikeastaan ihan coolilta. Tässä vaihtoehdossa myös tienaisi, sillä rahat on jo suurimmaksi osaksi säästetty, joten jos niitä ei käytetäkään häihin, sehän olisi meille tavallaan ihan uutta ilmaista ekstrarahaa. 😄

Mutta alkaako häiden vapaaehtoinen peruminen kaduttamaan myöhemmin... Meillä kun koko häiden pointti kietoutuu aika pitkälti siihen, kuinka ihanaa olisi järjestää kavereille, perheille ja vähän myös sukulaisille ne kunnon pirskeet. Niihin haluaisimme kuitenkin sisällyttää myös perinteisiä hääjuttuja, kuten hääpukeutumisen. Jos pitäisimmekin vain rennommat grillibileet lähimmille "sitten joskus" (eli ei koskaan), sinne ei tunnu luontevalta purjehtia valkoiseen hääpukuun ja kahdeksan metrin huntuun sonnustautuneena, vaikka sillä tavalla muuten ylilyönteihin taipuvainen olenkin. 

No, ehkä  me nyt kuitenkin vielä pidämme ne häät voimassa. Mutta se on päätetty, että enää häitä ei siirretä. Jos maailma on ensi kesänä kiinni, saavat nämä kinkerit jäädä välistä ja sitten me vain menemme naikkariin ihan keskenämme. Ehkä sen voisi nykyisin tehdä etänä työpaikalta zoomssien tai skaipsin kautta. Sulhiksella on joustava työaika ja minä voin aivan hyvin huikata potilaiden välissä headsettiin, että tahdon. Katellaan.

Onko muilla epäonnen morsiamilla hääkyllästymistä ilmassa?  

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Näin suunnittelin kolmannet hääni

Muistatteko, kun vasta kerroin teille meidän uusista ravintolahäistämme... Innostuessani olen aika tehokas pakkaus, ja uusi hääpäivä, uusi kirkkovaraus, menut ja alkoholitarjoilusuunnitelmat hoituivat aivan käden käänteessä. Uudet suunnitelmat olivat hiottu huippuunsa ehkä seuraavana päivänä julkaistuani sen epäröivän tekstin ravintolahäiden alkoholiongelmasta (pun intended). Mutta siitä seuraavana päivänä tulimme taas toisiin aatoksiin (järkiimme) ja laitoimme jälleen koko paskan uusiksi. Olemme nyt siis suunnitelleet meille kolmannet häät! Onneksi Sulhis on sellaista sorttia, että aika helposti lähtee mukaan minun ideoihini, jos en nyt mitään aivan järjetöntä keksi. Tai no, kyllä se lähtisi niihinkin mukaan... Ja se on onni! En kaipaa tähän mitään oikuttelevaa groomzillaa vaivoikseni, kun muutenkin aikaavievää tämä hääsekoilu.  

Tämä oikeasti on nyt se lopullinen suunnitelma, jos häät eivät taas peruunnu (meistä riippumattomista syistä). Innostuimme tosissamme ravintolahäiden mukana tulevista hyödyistä ja helppoudesta, mutta se alkoholiasia oli sitten lopulta liian iso miinus meille. Saattaa kuulostaa  siltä, olemme järjestämässä sellaisia tietyistä häärealityistä tuttuja ryyppyjuhlia, joissa anoppi haastaa päissään riitaa ja joku viuhahtaa, mutta oikeasti me ja ystäväpiirimme olemme ihan tolkkuja ihmisiä. Tolkkuja ihmisiä, joille skumppa maistuu juhlissa. Ja kotonakin erityistilanteissa. Esim. jos vaikka joku virus riehuu ympäri maailmaa, ja kaikkien pitää olla vain kotona. Tai no, ei siihen skumppalasilliseen ennenkään mitään pandemiaa ole tarvittu. Mutta ymmärsitte pointin!

Oulussa on lopulta aika vähän tarpeeksi isoja juhlapaikkoja, jotka eivät ole liian rumia. 😄 Kauneus on toki katsojan silmässä, mutta todella paljon on sellaisia nuorisoseuran jumppasaleja, joissa on "ne puolipaneelit ja mintunväriset kappaverhot" erästä tuttavaani lainaten. Monet kivat häät olen tosin  niissä saunan värisissä jumppasaleissakin nähnyt järjestettävän, kun ihmiset ovat niin taitavia ja viitseliäitä koristelun suhteen. Minä en taas millään viitsisi nähdä kauheasti vaivaa sellaisten taikatemppujen suhteen, kun olen sillä tavalla, miten sen nyt ilmaisisi, aika lyhytjänteinen ihminen ja menen usein sieltä aidan alta, jos se on mahdollista.

Meidän uudet kriteerimme juhlapaikalle siis olivat:
1) riittävän iso tila yli sadan hengen retkueelle
2) sijainti lähellä keskustaa
3) paikka, jossa ei ole A-oikeuksia
4) ei tiukkoja poistumisaikoja
5) ei olisi sysiruma.

No, Raatin nuorisotalo on tällainen paikka ihan Oulun keskustan tuntumassa, ja olemmekin olleet siellä yksissä ihanissa häissä joitakin vuosia sitten. Muistin, että itse juhlasali on arvokkaan näköinen korkeine ikkunoineen, kahviopuoli tunnelmallinen ja taloa kahdelta seinältä kiertävä iso terassi todella viihtyisä kauniilla näköalalla sitä siinä vieressä olevaa vesistöä päin (voisiko joku oululainen kertoa, mikä se vesialue siinä on nimeltään?).  Muistelin kuitenkin, että muuten talo on aivan liian nuorisoseuramainen ja jätimme sen aiemmin suorilta pois laskuista. Raatin nuorisotalo on Oulun NMKY:n omistuksessa ja Sulhis on pelannut elämänsä koripalloa kyseisessä seurassa, joten on luonnollisesti käynyt kyseisessä talossakin miljoona kertaa, mutta enhän minä tietenkään voinut luottaa hänen kertomaansa siitä, että se on ihan kiva paikka. Viime kesänä siellä häitään juhlinut tuttavani kuitenkin laittoi pari kuvaa heidän juhlahumustaan ja olin myyty! Kävimme katsomassa paikkaa myös livenä uusin silmin ja kyllä kaikki sen hyvät puolet kompensoivat ruman vessan ja eteisen. 

Laitan tähän alle pari kuvaa talon salista erilaisissa juhlapuvuissa. Mielestäni se on tyylikäs ja näköjään myös monipuolinen! Kuvat ovat ONMKY:n nettisivuilta, lätkäisin niihin röyhkeästi filtterit päälle korostamaan sitä tunnelmaa, jonka itse kuvassa näin.

Me siis varasimme sen! Otamme uuden yrityksen häidemme suhteen reilun vuoden päästä elokuussa. Vähän on sellainen varautunut fiilis, että juhlat eivät välttämättä tule ensi vuonnakaan onnistumaan, mutta silti olemme iloisia, että päätös on tehty ja voimme edes yrittää nauttia uusista järkkäilyistä. En oikein osaa enää objektiivisesti arvioida, olenko pessimisti vai realisti, mutta en ole yhtään varma, että olisimme selvillä vesillä reilun vuoden päästä. Mitä jos seuraava aalto on pahempi ja virus on mutatoitunut vaarallisemmaksi. Sissi kirjoittikin jo hyvin eri skenaarioista koronan ja häiden suhteen Minttupersikoita ja Proseccoa -blogissaan.

En usko, että rokotetta saadaan ainakaan Suomeen asti tässä reilussa vuodessa, mutta ainahan sitä voi toivoa, että tilanne olisi jollakin tavalla normalisoitunut siihen mennessä. Ajatuksena on kuitenkin se, että järjestelyt jatkuvat normaalisti ensi vuotta silmällä pitäen, ja juhlimme sitten sillä tavalla, kuin sen hetkisten rajoitusten mukaisesti on mahdollista. Jos häitä ei voisi ollenkaan järjestää, tuo ensi vuoden elokuu on kuitenkin meidän takarajamme. Siinä tapauksessa joudumme tyytymään pelkkään naimisiinmenoon (😄) ja siirtämään ne juhlat ihan oikeasti jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Vähän riskillä nyt mennään lisääntymisen suhteen, mutta vietin juuri viikonloppua yhden uhmaikäisen kanssa, minkä ansiosta painoin biologisen kellon torkkua (kiitos eräälle lukijalle tästä fraasista, nerokas!) ihan huoletta vielä kerran.... Siis kyseinen lapsi on tosi ihana ja selvästi jo aivan omanlainen persoonansa, mutta se uhmaiän perseily on aivan sietämätöntä. Että jos annan uhmiksen mielestä juomalasin väärin kaapista, minkä hän ilmaisee raivarilla, ja minun tekisi mieli vain heittää lasi seinää, haistattaa lapselle pitkä paska ja antaa kuolla janoon, kannattaa vielä hetkinen miettiä, onko valmis emäksi. 😅 Pahinta tässä on se, että ymmärrän kyllä, ettei uhmaikäinen tahallaan ole vittumainen, mutta silti ne dramaattiset lattialle heittäytymiset ärsyttävät minua. Siis lapsen luonnolliseen kehitykseen kuuluvat vaiheet ärsyttävät keski-ikäistä täti-ihmistä, joka melkein valmistui alakoulun opettajaksi. Luojan kiitos muuten, että se ura tyssäsi ennen kuin alkoikaan...

Jos minä tämän nyt yhteen lauseeseen kokoan, niin uusi hääpäivä valittu, juhlatila sekä vihkiminen varattu ja lapsenteon lykkäämiselle keksitty jälleen sopiva tekosyy! Moikka!

3 x (panostus + pihistys) = meidän häät

Yritän nyt taas vähän herätellä siellä mielen pimeimmissä sopukoissa uinuvaa hääfiilistä... Tai no, minulla olisi huomenna tentti ehkä maailman tylsimmästä aiheesta, ja tunnetustihan olen ahkerimmillani blogin suhteen silloin, kun pitäisi tehdä koulujuttuja.  

Ja ei, me emme ole vieläkään saaneet tehtyä mitään päätöksiä siirtämisen suhteen. Muuta kuin, että siis häät siirretään. Yksi kaaso on jo aivan helisemässä, kun emme saa lyötyä mitään lukkoon. Se takoo jo nyrkkiä pöytään, että nyt se pershedelmä alulle tai uuden hääpäivän päättäminen vuoden sisälle niinku olis jo. Hänellä itsellään on jo jotain 17 lasta, että antaisi meille yhden häiden jälkeen, niin ei tarvisi tätäkään enää vatvoa. Häät voisi huoletta siirtää kesälle 2021 ilman alati kasvavaa huolta näivettyvistä munasarjoistani. 

Takaisin tähän hääfiiliksen keinotekoiseen nostatteluun... Minusta on ihanaa lukea ihmisten listoja eri asioista, joten pannaas listaten minun  meidän häidemme panostukset ja pihistelyt.

PANOSTUS

1. Yleinen fiilis

Ainoa, mikä juhlista jää mieleen, on yleinen tunnelma. Meille onkin tärkeää, että vierailla on mukavaa ja he viihtyvät. Vaikka häät tietenkin ovat tavallaan meidän päivä, kyllä meille on tärkeintä, että saadaan järjestää hyvät juhlat nimenomaan vieraille, eli meidän perheillemme ja ystävillemme. Panostamme siis siihen, että "ohjelma" olisi mahdollisimman monelle mieluisaa ilman pakko-osallistamista esimerkiksi leikkeihin. 

Hyvän fiiliksen takia esimerkiksi (hyvän) bändin palkkaaminen oli meille itsestäänselvyys. Bändin valitsemisen kiemuroista voit lukea enemmän täältä ja päätöksenteon riemua täältä. Viihtyvyyteen liittyvät olennaisesti myös ruoka ja juoma. Erityisesti se, että molemmat ovat hyviä ja niitä on riittävästi. Mietinnässä on nyt kuitenkin vielä, minkälaisia juhlajuomia tullaan tarjoilemaan. Tölkkijuomat, boolia, drinkkibaari? 

Mekin muka edelleen pidämme kiinni unelmien bilehäistä, vaikka koko sakki tässä alkaa olla jo sen ikäisiä, ettei kukaan enää oikeasti jaksa riekkua skumppalasi ojossa aamukuuteen. (Unsplash)

2. Häämatka

Suunnittelun alkutaipaleelta asti olemme unelmoineet pitkästä häämatkasta ja lähes täysimittainen kuherruskuukausi Etelä-Ranskan kautta Italiaan oli toteutusta vaille tehty. Haaveilimme skumpan lipityksestä Nizzassa, pyöräilystä Toscanan auringon alla ja pastan turvottamien ruhojemme uittamisesta Sardinian rantavedessä, mutta katsellaanpa näitä haaveita sitten uudelleen, kun koko maapallo ei ole enää kiinni. Onni onnettomuudessa, että olemme niin jumalattoman saamattomia, emmekä  kerenneet vielä ostaa kaikkia lentoja ja majoituksia, vaikka aika tiuhaan niitä katselimme kovan  matkakuumeen kourissa. 

Näin me oltaisiin menty pitkin Italian pikkukujia runsaat hiuskuontalot hulmuten. (Unsplash)

Jos häämme muuttuvat talvihäiksi, joudumme miettimään koko häämatkan aivan uusiksi. Italia on Italia, mutta emme me millään Vespoilla lähde räntäsateeseen ajamaan... Sekunnin mietimme myös pitkää laskureissua Italian ja Ranskan Alpeille (jos hiihtokeskusten toiminta palautuu normaaliksi ensi talvena), ja vaikka se olisi tosi upea loma, ei se ehkä ole niin ihana häämatkana. 

Aiemmin mietin postauksen verran lisääntymistä ja sen aikataulutusta. Tuo meidän haaveilemamme viininhuuruinen rakkausloma olisi aika erilainen, jos kuvioissa olisi jo se lähmäävä esikoinen. Kaikkeen toki tottuu, mutta olisihan se aikamoinen kompromissi. Ja joo, joo, oma syy, miksei menty naimisiin aiemmin, ollaanhan tässä jo melkein kahdeksan vuotta yhdessä vetelehditty... 😒

3. Sormus

Minun sormukseni siis. 😏 Jos tähän listaukseen nyt yhden pinnallisemman hömppäjutun ottaa, niin kyllä se minun kohdallani on sormus. Olen jo vuosia tiennyt, millaisen haluan, ja unelmieni vihkisormus on edelleen työn alla Malmin korupajalla. Ei se varsinaisesti ole mikään kauhean erikoinen yksilö, mutta sen kanssa on nyt hieman ollut ongelmia. Malmin korupajan kultaseppä on kuitenkin ollut äärimmäisen kärsivällinen ja hyvä asiakaspalvelija minun suhteeni. Nolottaa ja ärsyttääkin olla se "vaikea asiakas", mutta toisaalta olen sitä mieltä, että jos maksan sormuksestani pitkän pennin, sen pitää olla juuri sitä, mitä haluan. Kerron kyllä koko prosessista ja sormuksesta tarkemmin, kun se lopulta on minun hallussani.

Minun sormukseni ei ole tällainen, mutta aika tyylikäs olisi ollut myös tämä ajaton klassikkomalli. (Unsplash)

PIHISTYS

1. Hääkakku

Ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Meille molemmille kyllä kakku maistuu, mutta kummallakaan ei ole minkäänlaista intohimoa asian suhteen. Kakku kuin kakku. En ole varmaan koskaan edes syönyt pahaa kakkua. Paitsi ne ysärin oudot täytekakut, jotka koristeltiin säilykemandariiniviipaleilla ja kiivillä??? Ihmettelin niitä jo silloin lapsena. Eivät kai nekään tosin pahoja olleet, mutta OUTOJA! Outo täytekakku on myös sellainen, jossa on kermavaahtopursotukset ja päällä pelkkä kinuskimähmäkerros. Sellaisiakin oli minun lapsuudessani.  Eli ei mandariini-kiivi- tai kinuskikakkua meidän häihin, mutta muuten ihan helvetin sama. Kunhan on sievä.

Tässä minun Covid-19-inspiroitunut pääsiäiskakkuni. Ihan keskinkertainen kakkuna, mutta söpö koristeluiltaan.

2. Koristeet

Vielä pari vuotta sitten selasin nettiä pää punaisena ajatellen, että "tommosen (joku turha silppu) haluan kyllä sitte meidän häihin joskus". Nyt olen sitä mieltä, etten halua mitään erityisiä koriste-koristeita hankkia laisinkaan. Ihan turhaa! Toki ihmiset osaavat tehdä tosi kauniita kattauksia ja koristeluita, ja ehdottomasti ne miellyttävät usein minunkin silmääni, mutta en minä jotenkin jaksa nähdä sellaista vaivaa "turhaan". Tai siis käyttää rahaa siihen, saati sitten ostaa ne rojut itselleni nurkkiin pyörimään. Nykyään on tosin paljon juhlatavaravuokraamoja, ja se on kyllä mahtava juttu! Vähentää aika paljon sitä kertakäyttökulttuuria, mitä häihin liittyy. Jos minäkin nyt innostuisin siitä koristelusta enemmän, nämä vuokraamot olisivat ehdottomasti minun valintani. Näillä näkymin koristeet kuitenkin taitavat tulla olemaan lähinnä kukkia ja kaikenmaailman heiniä, ja niistäkin suurimman osan toivon saavani luonnosta. Tiedostan kyllä senkin, että jos häämme tästä kovin kauas siirtyvät, mieleni voi muuttua vielä moneen kertaan.

3. Hääauto

Tämäkään ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei tulisi kyllä mieleenkään vuokrata mitään ökyautoa kuljettajineen. Tai siis ei siinä mitään pahaa ole, mutta minusta aivan turhaa. Olen kyllä valtavan tylsä ja negatiivinen ihminen, kun kaikki on minusta vaan turhaa. 😄 Sulhiskaan ei tosin ole kovin kiinnostunut autoista, joten mitäpä sitä turhaan siihen tuhlaamaan. Ajatuksena olisi löytää joku ruma ja vanha rutku, jolla lähtisimme kirkon pihasta, mutta kenelläkään tutulla ei ole sopivaa. Tänä päivänä ne vanhat ja rumat rutkut ovat 90-luvun Toyotoja tai Nissaneita, enkä minä nyt sellaista minun nuoruuteni amisautoa halua. Toisessa ääripäässä ovat ne oikeasti vanhat museoautot ja sellaiset ovat taas liian hienoja. Mieluiten haluaisimme jonkun karmean värisen 70-luvun Mersun, löytyisikö?   

Tällaisia ne "söpöt, vanhat hääautot" ovat sitten meidän lastenlasten aikaan. (Unsplash)

No siinäpä sitä taas oli tyhjänpäiväistä jaarittelua kerrakseen, mutta hyvin sain taas hetken välteltyä tenttikirjoja!

Mitkä teidän häidenne pihistykset ja panostukset ovat? Sulhis sanoi, että aikoo panostaa ruokaan, juomaan ja hyvään rouvaan. Minusta kuulostaa ihan kohtalaiselta suunnitelmalta. ❤   

Etähäät konferenssipuheluna

(Disclaimer: Sivuan seuraavassa jaarittelussani häihin liittyviä muutoksia, kun kaikki kerran nyt menee ihan päin helvettiä koronan vuoksi. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni siitä, miten minä haluaisin toimia minun häideni suhteen, älä siis loukkaannu.) 

Luin eräästä Facebookin kriisiryhmästä tämän vuoden morsiamien aggressioiden purkua siitä, kun ihmiset ystävällisesti ehdottavat, että hääthän voisi pitää etänä esim. Skypen kautta kotoa käsin. Voin kertoa, että morsiamet olivat raivoissaan. Ja mikseivät olisi... Ei se nyt vain ole ihan sama asia. Omalta kohdaltani ainakin tiedän, että esimerkiksi luentojen seuraaminen etänä kotoa on yhtä tyhjän kanssa, että varmaan meidän häät olisivat muille ihan samanlaista taustamelua tiskaamisen oheen kuin etäkoulu on minulle. Meillä on nyt ollut muutamia etäluentoja tämän korona-sekoilun aikana ja saatan aamulla herätä kyllä ajoissa laittamaan yhteyden päälle, mutta jatkan vielä hetken unia. Sitten tosiaan tiskaan, ehkä jopa imuroinkin ja viimeisen luennon päätteeksi suljen koneen ja ihan pokkana mietin, kuinka ahkera pikkuopiskelija olin tänäänkin. Meidän etähäät olisivat juuri tuollaiset, että siinä Sulhiksen kanssa katsottaisiin läppärin ruudulta, kun kaaso pesee ikkunoita ja kuuntelee murhapodcasteja samalla, kun me yritetään leikkiä kenkäleikkiä sohvalla... 

Minä meidän etähäissä röökillä, kun olen unohtanut sammuttaa kameran Skypestä. (Unsplash)

Monet toimijat, palvelun- ja sisällöntuottajat ovat koonneet tietopaketteja siitä, miten selvitä pettymyksestä, jos häitä pitää siirtää. Ihan hyviäkin vinkkejä olen bongaillut, mutta nämä kaikki etä-alkuiset ehdotukset ainoastaan vituttavat. Ihmisten pitäisi ymmärtää, etteivät monetkaan järjestä häitä sen takia pelkästään, että haluavat naimisiin. Kuten olen jo useampaan otteeseen todennut, me haluamme nimenomaan järjestää ne bileet, joissa voimme juhlia ystäviemme sekä perheidemme kanssa. Joo, joo, tärkeintä on se rakkaus, mutta jos ihan kunnolla asiaa ajattelee, eihän häillä ole oikeastaan mitään tekemistä avioliiton kanssa. Naimisiin kyllä pääsee ihan milloin tahansa. Siellä maistraatissa menee kuulemma 10 minuuttia ja ajankin voi varata kätevästi netistä. Mutta me, monien muiden tapaan, haluamme ne hääjuhlat. Ja polttarit. Sillä tavalla ihan lihana ja verenä oikeassa elämässä. Minä en halua mitään Zoom-polttareita etänä. Joku kirjoitti Facebookissa, että osaa sitä viiniä ryystää yksin kotisohvalla ihan ilman etäyhteyksiäkin. 😄 Samaistun!

Naapurit katsomassa ikkunasta, että mitä helvettiä me touhutaan taloyhtiön pihalla, kun olemme ottamassa potretteja etähäidemme etäruokailun jälkeen. (Unsplash)

Joillekin se valittu päivämäärä on jollakin tapaa merkityksellinen ja heille on ehdottoman tärkeää mennä juuri silloin naimisiin, vaikka hääjuhla siirtyisi. Näissä tapauksissa se vihkimisen striimaus onkin varmasti hyvä idea. Meille taas on aivan yksi lysti, mikä avioliittomme solmimisen päivämäärä on, joten myös vihkiminen siirtyy juhlien mukana. Mekin kyllä ensin mietimme, että avioituisimme jo aiemmin, mutta vain sen takia, ettei naikkarivuosia menisi hukkaan. Minusta kuitenkin tuntuisi vähän kornilta hihhuloida siirretyssä hääjuhlassa hääpuvussani, jos vihkiminen olisi jo tapahtunut. Olisin silloin jo vaimo, enkä mikään neitsytmorsian. 😏 Tuntui myös turhalta järjestää avioliiton siunaaminen, jos olisimme jo menneet aiemmin kirkossa naimisiin. Ei kuulosta kovin kustannustehokkaalta alvariinsa siellä ravata. Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa avioliiton siunaaminen, se pystytään kyllä naamioimaan todella hyvin vihkimistä muistuttavaksi! Eräiden tuttujen häissä tajusin vasta seremonian loppumetreillä papin yhdestä sanavalinnasta, että kyseessä olikin avioliiton siunaaminen, eikä vihkiminen.

Sulhis pelaamassa pleikkaria meidän etähäissä. (Unsplash)

Onhan se ihan sympaattista, että ihmiset yrittävät tarjota vaihtoehtoisia tapoja häiden viettoon, ja perimmäisenä tarkoituksenahan on yritys vähentää siirtämisestä aiheutunutta mielipahaa, mutta ei kiitos mitään etähäitä tai vihki-striimejä meille. Siirretään häät jonnekin tulevaisuuteen tai sitten perutaan koko juttu, ja eletään vähän aikaa leveästi hääsäästöillä. Häätili on Sulhiksen nimissä, joten pitää nyt pitää huoli, ettei ainakaan ero tule ennen kuin se tili on hassattu tyhjäksi tavalla tai toisella.

Kiinnostaisi kyllä tietää, onko joku muka oikeasti pitänyt etähäät. Tai voisitko kuvitella pitäväsi?

Häiden perumista ja perhesuunnittelua koronan aikaan

Tiivistelmä: Liian pitkä jaarittelu siitä, kun ei ole vieläkään lisääntynyt, eikä oikeastaan vielä  haluakaan, mutta menopaussi on jo nurkan takana.

Tämä koko häiden lykkääminen ei oikeastaan tunnu vieläkään missään. Ihan hyvillä mielin siirrämme  juhlia sinne asti, että kaikilla sinne haluamillamme ihmisillä on ainakin mahdollisuus osallistua. Olisiko uusi ajankohta sitten joulukuu vai ensi vuoden kesä, kun tilannetta koronan suhteen ei oikein osaa ennustaa... Lykkääminen yli vuoden päähän ei muuten olisi ongelma, mutta kapuloita rattaisiin laittaa minun - varmasti jo nyt - puoliteholla käyvät munasarjani. Emme tosin varsinaisesti akuutisti vauvakuumeile, mutta täytyy nyt kuitenkin pitää realiteetit mielessä. Jos sitä jälkikasvua edes puolitosissaan miettii, pitäisi homma laittaa alulle mielellään jo about viisi vuotta sitten! Mietityttää ja vähän ahdistaakin tuo lisääntyminen sekä siihen liittyvät omat tuntemukset.

Sulhis on jo vuosia tiennyt haluavansa pershedelmän, mutta ei hänelläkään mitään pakottavaa tarvetta ole saada sitä juuri nyt käsivarsilleen. Hänkin kuitenkin tiedostaa itseään iäkkäämmän morsiamensa parasta ennen -päiväyksen olevan jo aika lähellä. Tiedättekö, sillä tavalla lähellä, että tarkasti katsomalla huomaa leivässä jo hieman hometta, mutta voi vielä syödä, jos leikkaa huonon kohdan pois... Minä itse en varsinaisesti aktiivisesti haaveile lapsesta, mutta uskon, että jossain vaiheessa tulisin katumaan, jos nyt jättäydyn vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Kuulostaa jotenkin kylmäkiskoiselta ja laskelmoivalta tavalta "haaveilla" lapsesta. Tarkoitan kuitenkin sitä, että vaikka en pode vauvakuumetta, olisin varmasti onnellinen ja hoitaisin lapseni hyvin, jos yhtäkkiä tulisinkin äidiksi. Että sillä tavalla olen tunne-elämältäni ihan normaali ihminen, mutta silti haluaisin kovasti haluamalla haluta sitä lasta. Ja olenhan minä  Sulhiksellekin erehtynyt joskus lupaamaan, että yhden ja hyvän voin ainakin yrittää tehdä, joten ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kehittelemään sitä kuumetta. 

Tässä minä esikoiseni kanssa. Olenko kertonut, että kaikkien doppelgänger-juttujen mukaan näytän vanhalta aasialaisukolta? (Unsplash)

Naimisiin nyt kuitenkin olisi ensin päästävä. Ja saada myös ne juhlat juhlittua. Joku ehdotti, että voisimme siirtää häitä suoraan vuodella ja pistää pullan uuniin mahdollisimman pian. Ööh, hell to the no! En minä nyt sitä sano, että lapset pilaavat (ihan) kaiken, mutta kyllä minun hääpäiväni olisi aika erilainen, jos tissillä roikkuisi vastasyntynyt esikoinen tai vielä pahempaa, olisin raskaana. Monelle se ei ole minkäänlainen ongelma, mutta jos häitään on todella kauan suunnitellut, tuollaiset elämän muutenkin mullistavat muutokset laittavat kyllä koko paletin sekaisin myös häiden suhteen. Ja minä kun en varsinaisesti ole kaikista joustavimmasta ja mukautuvimmasta päästä... Jos nyt laitetaan mutkat suoraksi, kai tämä kumpuaa siitä, että haluaisin viettää polttarini, hääni ja häämatkani rauhassa keskittyen vain itseeni ja Sulhikseen. Ehkä se sitten on itsekästä, mutta jokainen toimikoon omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Monelle se oma vauva omissa häissä ei varmastikaan ole mikään ongelma, mutta minä haluaisin lipittää skumppaa ainakin seitsemän lasia liikaa ja tanssia pää punaisena aamuun asti. Toki varmaan noinkin voisi tehdä, vaikka olisikin se vauva jo kuvioissa, mutta minä olisin varmasti juuri sellainen tuore äiti, joka on koko ajan  kuolemanväsynyt, ja jolla heruu maito jokaisesta lämpimästä ajatuksesta. Että jotenkin tuntuu helpommalta nauttia nyt vaan ensin niistä häistä (ja elämästä) ja  alkaa sitten vasta katselemaan, josko sen vauvan saisi edes päkerrettyä alulle. MUTTA toisaalta takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, ettei tässä iässä ole enää aikaa hukattavaksi, ja toisaalta epävarmuus siitä, miksen jo pode sitä hemmetin vauvakuumetta. Ja tietenkin kaiken tämän lisäksi se pikkujuttu, että lapsia ei välttämättä muutenkaan siunaannu sormia napsauttamalla sitten, kun tämä itsekeskeinen naislapsi päättää kasvaa aikuiseksi.  

Meidän vauva olisi meidän häissä just näin. (Unsplash)

Vauvathan ovat aivan ihania, mutta se taaperovaihe on sietämätön. En tiedä, miten ihmeessä tulisin selviämään siitä perhe-elämän jaksosta, kun koko talo on taaperon mitalta sellaisessa ihmeellisessä mähmässä, limassa, ruuantähteissä ja maitokuolassa. Minulla on nyt juuri siinä iässä oleva kummilapsi ja sitä lähmäämistä kestää hyvin vierailujen ajan, eikä lapsen kanssa touhuilu tunnu vaikealta, mutta ajatus siitä, että se elämä on sitä yhtä lähmää vuorokauden ympäri monta vuotta ja siihen päälle vielä uhmaikäisen raivarit, niin ei helvetti. Toivon totisesti, että kaikki ne äiti-ihmisten tietäväiset hymistelyt siitä, että "kyllä sä sitten ymmärrät, kun sulla on oma lapsi" on totisinta totta, eikä minua haittaa yhtään olla yltäpäältä lapsen levittämässä liejussa, jonka se on läärännyt kuolastaan ja ruuasta. Että miinus tuo lähmäjuttu, lapset ovat kivoja ja ihan suloisiakin. Tai siis lähinnä tuttujen lapset ja minun kummilapseni erityisesti, mutta kuitenkin. 

Kyllä minä siis ihan oikeasti periaatteessa pidän lapsista, mutta minulla ei vain ole sellaista paloa äitiyteen, jota olen monen kaverini kohdalla nähnyt, ja joka pitäisi ilmeisesti vähän niin kuin olla. Tai  ainakin tuntuu, että se on yleinen oletus... Mutta ehkä tämä on minun asteikollani jo jonkinlaista vauvakuumeilua, kun koen kuitenkin tarpeelliseksi jaaritella aiheesta. Vaikka minulla ei synny  isompia tunnekuohuja tämän asian suhteen, uskoisin olevani tyytyväinen myös perheellisenä, kunhan en sen takia jää mistään paitsi. Juuri puhuimmekin Sulhiksen kanssa, että olemme venyttäneet nuoruuttamme noin seitsemän vuotta pitemmälle kuin keskivertoihminen ja olemme totisesti saaneet nauttia vapaudestamme ja pitää lystiä koko rahan edestä. Nyt olisi sitten vuorossa se kotoiluvaihe, kun haluamme olla rauhassa kotona. Mukavinta olisi olla vielä hetki rauhassa kotona KAHDESTAAN. Se pikkulapsiarki ei nimittäin kuulosta yhtään rauhassa olemiselta... Hitsi, kun olisi ymmärtänyt jättää sen nuoruuden silloin seitsemän vuotta sitten, kun se oli ajankohtaista. Sitten olisi voinut kotoilla kahdestaan rauhassa monta vuotta ja mennä jo vaikka aiemmin naikkariin. Mutta ei! Sitä on pitänyt nuohota Oulun baareja niin perusteellisesti, "kun on vielä nuori". Ja siis, kun ei ole edes ollut enää nuori!

Tässä minä ja mun vauva feikkaamassa someen, että meillä menee täydellisesti. (Unsplash)

Tämä minun elämäni on kyllä yhtä katumusten sarjaa. Aina voivottelen jälkeenpäin, että olisi pitänyt tehdä niin tai noin. Parinvalinnassa olen kyllä tehnyt ihan hyvät kaupat ja kumppanin suhteen  ei ole valittamista. Ainakaan vielä. Muistuttakaa minua tästä sitten 15 vuoden kuluttua, kun valitan, että olisi pitänyt valita joku epäurheilullinen mies, joka lösähtäisi minun kanssani samaan tahtiin. No ok, olen siinä lösähtämisessä jo nyt edellä, mutta sitten viisikymppisenä se oikein korostuu. Sitten Sulhis rakastuu nuoreen sihteeriinsä, jättää perheensä ja he muuttavat Malagaan. Minä takerrun ainoaan lapseemme ja kasvatan hänestä tiedostamattani miehiä vihaavan sosiopaatin, enkä päästä häntä itsenäistymään, saati muuttamaan omilleen. Todennäköisesti alkoholisoidun ja kuolen suhteellisen nuorena tapaturmaisesti, milloin lapseni jää yksin vailla minkäänlaisia valmiuksia selvitä itsenäisesti tässä maailmassa. Että kiva juttu...

Kunpa joku vain nyt sanoisi meille, mitä kannattaisi tehdä. Äiti kyllä jo ehdotti, että maistraattiin ja lapsentekoon, mutta sanokaapa joku toinen. Help!

Perutaan häät - TAAS!

Tiivistelmä: Lue otsikko.

Kyllä tämä nyt alkaa siltä vaikuttaa, että häät pitää perua. Tai no, ei perua-perua, mutta siirtää ja reippaasti. Uusimpien ennusteiden mukaan epidemiahuippu saavutetaan näillä rajoitustoimilla toukokuussa. Jos näin on, heinäkuun alussa emme todellakaan ole niin selvillä vesillä, että ainakaan riskiryhmäläiset voisivat osallistua. 

Näin meki oltaisiin oltu ensi kesänä, mutta ei vissiin sitten ollakaan. (Unsplash)

Olemme tässä nyt muutaman päivän vähän punninneet vaihtoehtoja. Jotenkin järkevin olisi vaan siirtää vuodella, mutta olemme sitten jotain 57-vuotiaita ja jos halajamme joskus niitä pershedelmiä, niin se juna on sitten mennyt jo ja hemmetin kauas. Toinen vaihtoehto olisi pitää ne alunperin haluamamme syyshäät, mutta onkohan järkeä siirtää vain parilla kuukaudella... Se on aika lyhyt aika, kun puhutaan tällaisesta ympäri maailmaa riehuvasta pirullisesta viruksesta. Syyshäissä on myös se paskamainen ongelma, ettei silloin ole mahdollista pitää tarpeeksi lomaa, että pääsisi häämatkailemaan. Minua ei sinänsä edes ärsytä se hääpäivän siirto, mutta olen kehittänyt (tapani mukaan) pakkomielteisen ajatuksen heti häiden jälkeisestä pitkästä häämatkasta ja minun päähänpinttymistä ei niin helposti vaan hankkiuduta eroon. Minulla tulee oikein sellainen dramaattinen sänkyyn-nyyhkimään-heittäytymisreaktio, kun edes mietin, että mentäisiin häämatkalle joskus sitten myöhemmin. Tiedän, että monet tekevät näin ja se on maailman normaaleinta, lisäksi se on vain matka, mutta kun on sekopäinen ämmä, niin ei sille oikein mitään voi. 

Kolmas vaihtoehto olisi häät juuri ennen joululomaa, jolloin voisi lähteä joulun ajaksi reissuun. Ajatuksena sellaiset tunnelmalliset talvihäät lyhtyineen ja jouluvaloineen ovat kaltaiselleni jouluhullulle ihanat, mutta tietäähän sen, että siitä on tunnelmallisuus kaukana, kun räntäsateessa yrittää helma kuraisena kiirehtiä juhlapaikalle samalla, kun vieraat pyröttelee silmiä, että olisi tässä omatkin joulujärjestelyt tehtävänä, eikä joutaisi katsomaan nuoruuteensa jämähtäneiden keski-ikäisten kotileikin virallista lähtölaukausta. Että saa nyt nähdä...

Vielä viikko sitten olimme lähettämässä kutsut nyt joka tapauksessa, kun voisimme hääsivullamme sitten kertoa mahdollisista muutoksista, mutta nyt aloimme vähän himmailemaan. Se heinäkuun alku tuntuu tällä hetkellä todella epätodennäköiseltä ajankohdalta voida järjestää isot juhlat, joten odottelemme nyt vielä hetken niiden kutsujen kanssa. Niistä tuli kyllä tosi ihanat lopulta, että pitää varmaan lähettää ne sitten muuten vain postikortteina. 😄 Toki ne menisivät kyllä ensi kesänä, ruksaisin vain väärän päivämäärän yli, että haaskuuseen eivät kyllä mene, mutta syys- tai talvihäihin ne ovat liian kesäiset.

Bestman jo parahti, että jostain minun pitää nyt luopua, kun kaikkea en selvästikään voi saada häiden suhteen... Ymmärränhän minä, että ei ketään muita kiinnosta nämä häät siinä määrin kuin minua ja Sulhista, mutta meille nämä ovat tähänastisen elämämme odotetuimmat pirskeet, joten tiukkaa tekee tehdä kompromisseja. Eipä se toki mikään halukysymys ole, siirtäminen on vain yksinkertaisesti pakollinen toimenpide, jos esim. haluamme, että kaikki vieraamme pysyvät hengissä myös häiden jälkeen, mutta silti pitää saada vähän avautua tästä. En vain pysty jatkamaan suunnitteluja laput silmillä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta en myöskään halua vaipua epätoivoon ja surkutella lamaantuneena huonoa tuuriani (joka on muuten täysin äitini syytä, sille käy aina juuri tällaisia juttuja, ja olenkin perinyt tämän kohtaloni hänelta, että kiitti vaan, äiti, kun pilasit meidän häät!!!). En nyt muutenkaan ole juurikaan ollenkaan tunteella käyvä ihminen, joten olemme päättäneet Sulhiksen kanssa pitää päät kylmänä ja miettiä todennäköisintä lopputulemaa ja siihen kivuttominta seuraamusta. Tällä hetkellä se näyttäisi siis olevan juurikin häiden siirtäminen, mutta se ajankohta vielä mietityttää. Sanokaa, mikä olisi järkevin ratkaisu!

Itsekkään morsiamen koronakiukku

Tiivistelmä: HELVETIN KORONA!

Voi, te lepakkoja nuolevat kiinalaiset, minkä teitte... Koronahysteria on Suomessa varmasti nyt huipussaan, ihmiset pelkäävät tartuntaa kuollakseen, tekevät pyhiinvaelluksia Prismaan, eikä sitä hemmetin vessapaperia saa enää mistään! Kaiken tämän yleisen sekoilun keskellä ajatukset ovat siirtyneet itsekkäästi myös omiin häihin. Ensin olin harmissani, kun tajusin, ettemme varmaankaan voi toteuttaa unelmiemme häämatkaa, jonka oli tarkoitus suuntautua pääasiassa Italiaan. Kun sen pettymyksen yli päästiin, paska olikin jo housuissa, ja korona mellasti menemään jo täällä Oulussakin asti. 

En millään jaksa kirjoittaa sitä samaa löpinää, jota voi kuulla joka tuutista, mutta pestään niitä käsiä, otetaan fyysistä läheisyyttä ja henkistä etäisyyttä tai jotain sinne päin. No, sen verran vielä sanon, että ollaan ihan coolisti, pidetään huoli hygieniasta ja saikutetaan pienemmällä kynnyksellä. Tuntuuhan tuo herkästi leviävän, mutta kuolleisuus on pientä perusterveiden joukossa. Vältetään saastuttamasta niitä riskiryhmiä, joilla nyt menee muutenkin ihan päin helvettiä ihan minkä tahansa infektion kanssa. No, siinä ne peruslöpinät nyt sitten kuitenkin tulivat.

Haluaisin vähän jauhaa aiheesta myös näin tulevan kesän morsiamen näkökulmasta. Mitä olen hääryhmiä ja muita blogeja seurannut, taidan olla ainoa morsian, joka ei ajattele, että tärkeintä on, että pääsisi vaan naimisiin ja että onneksi  meillä on kuitenkin toisemme, tuli sitten juhlia tai ei. Mitä hittoa!? Jos se avioliitto itsessään olisi se pääasia, niin toki voisimme mennä milloin tahansa lounastauolla sinne maistraattiin ja rysäyttää avioliiton auvoiseen satamaan aika vähällä vaivalla. Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai tämä koko hääjuttu lähti siitä, että tykkäämme Sulhiksen kanssa toisistamme, olemme olleet  pitkään yhdessä ja näemme avioliiton luonnollisena jatkumona, mutta ennen kaikkea haluamme mennä naimisiin ja toivomme pysyvämme yhdessä, "kunnes kuolema meidät erottaa". Mutta itse häissä pääpointti on kyllä niissä kunnon pirskeissä, joissa saamme juhlistaa meidän juttuamme kaikista rakkaimpiemme ympäröiminä. Että kyllä, kyllä ottaa niin jumalattomasti aivoon, jos häät pitää perua. 

Näin iloisia kaikki olisivat, jos koronaan kehitettäisiin pian rokote. (Unsplash)

Ymmärrän kuitenkin asian isommassa mittakaavassa, eikä meidän häistämme kyllä tehdä ikimuistoista iltaa siinä mielessä, että siellä viimeistään lämittäisiin ne basiliskot vanhusten naamoihin, jos eivät vielä muualta olleet kerenneet tartuntaa saada. Minunkin lähipiirissäni on riskiryhmään kuuluvia, joten on päivänselvää, etten halua heitä altistaa, mutta en myöskään missään nimessä halua juhlia häitäni ilman heidän läsnäoloaan. Jos tilanne koronan suhteen leviää ihan totaalisesti käsiin, yksien häiden siirto luonnollisesti on pienimpiä murheita siinä vaiheessa. Kyllä se kuitenkin ottaisi aivoon. Tai ei minua se häiden siirtäminen niinkään edes haittaisi, halusimmehan alunperin muutenkin syyshäät, mutta pitkän häämatkan mahdollistamiseksi oli pakko valita ajankohdaksi keskikesä. Mutta jos häiden siirtämisestä aiheutuisi kohtuuttoman paljon lisäkustannuksia, se saa kaltaiseni kitupiikin repimään pelihousunsa. Tuntuuhan se muutenkin todella raskaalta ajatukselta alkaa sovittamaan uudestaan kaikkea yhteen, että saisimme ne valitsemamme palveluntarjoajat osaksi myös uutta hääpäivää. 

Olen kuitenkin optimistisin (pakko)ajatuksin väsännyt kutsujamme, ja aiomme laittaa ne pian postiin. Ei tässä tilanteessa taida auttaa muu kuin pitää pää kylmänä ja toivoa parasta. Varminta olisi toki varmasti siirtää häät suosiolla, mutta entä jos tilanne onkin menneen talven lumia kesään mennessä (heh) ja siirrämme häät turhaan ja samalla romutamme unelmamme lähteä suoraan häistä häämatkalle... Se voisi sitten ärsyttää minua vieläkin enemmän, jolloin purkaisin kaiken kiukkuni Sulhikseen, ja avioerohan siitä tulisi ennen ensimmäistä hääpäivää. Toisaalta huomaan kyllä himmailevani järjestelyiden kanssa. Minulla ei esimerkiksi ole vieläkään kampaajaa, enkä viitsi käyttää sen etsimiseen nyt edes energiaa. Mieluummin seuraan nyt hetken tätä tilannetta ja mietin asiaa myöhemmin. Eli en lopulta saa kampaajaa ja joudun tekemään frisyyrini itse ja valitettavasti ainoa tapa, jolla osaan laittaa tukkani, on ponnari, joka on aivan liian korkea kaltaiselleni pyöreänaamaiselle keski-ikäiselle. 

Vaikka tämä postaus olikin tällainen negatiivinen itkuvirsi, häiden siirtyminen ei oikeasti olisi mikään maailmanloppu. Toki haukkuisin Sulhista kohtuulliseksi katsomani ajan siitä, kun ei voinut kosia minua vuotta aiemmin, ja soimaisin myös itseäni (mutta huomattavasti lyhyemmän ajan) siitä, etten pitänyt päätäni ja järjestänyt häitä jo viime kesänä. Positiivista häiden siirtämisessä toisaalta olisi se, että saisimme mahdollisesti ne tunnelmalliset syyshäät, voisin lykätä "häädieettini" aloitusta vieläkin pitempään, sekä kerkeäisimme säästää enemmän rahaa heitettäväksi taivaan tuuliin yhden päivän takia. Että sitä voi miettiä, onko se lasi sittenkin puoliksi täynnä vai onko sama tilata jo toinen samanlainen ja vetää ehkä päälle vielä shottiralli, kun kerran alettiin... Näihin runollisiin vertauskuviin lopetan tämän ajankohtaiskatsauksen häiden ja koronan yhdistämisestä. 

Moikka! Pysykää terveinä ja yskikää hihaan (omaan)!