I said HELLLLL TO THE YES to the dress

MINULLA ON PUKU!!!! 

Minulla olisi paljon kerrottavaa viime viikon messuhulinoista ja Helsingin reissusta, mutta first things first! Tai no, ihan ensimmäisenä onnittelen vuoden hääblogia, Minttupersikoita ja Proseccoa, jota kirjoittaa aivan ihastuttava Sissi. Kannattaa käydä tutustumassa blogiin! Me finalistit saimme myös äänestää joukostamme sitä lemppareinta kanssabloggaajaa ja tämä palkinto meni Hashtag häät -blogin Ellille. Tämän kategorian voittoa en jännittänyt itseni kohdalla hetkeäkään, tuon kunnianosoituksen ansaitakseen kun pitää olla mukava ja ystävällinen ihminen.... Se voitto todella meni oikeaan osoitteeseen. Love me do antoi vielä kunniakirjan hääblogin instagramin perusteella, joten kannattaa ehdottomasti seurata palkittua Bridelisaa. Hän kertoilee tosi hyödyllisiä juttuja jo vietettyjen häidensä tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Kerron messuista myöhemmin enemmän, mutta nyt siihen pukuun! Minä olen juuri se morsian, joka sovittelee liikaa, eikä pysty sitoutumaan mihinkään pukuun, kun jossain voi olla vielä parempi. Kävin hääpukuliikkeissä yhteensä 18 (siis 18 helvetin kertaa!!!!). Kävin Niinattaressakin kolmeen kertaan, ja kyllä ne jo ovella katsoi, että ei jumalauta, taas toi. Suosittelen kyllä ehdottomasti sitä Niinatarta, sillä siellä on ylivoimaisesti laajin valikoima koko Suomessa ja mukava asiakaspalvelu. Pääsin myös lopulta sinne legendaariseen Meslewiin, mistä haaveilin. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että suuremmalta dramatiikalta säästyttiin. Liikkeen pitäjä ei haukkunut minua yhtään, eikä käyttäytynyt muutenkaan päättömästi, vaikka sellaisen kuvan olin keskustelupalstoilta saanut. En toki saanut itse valita pukuja, joita sovitettiin. Enkä saanut kokeilla kuin yhtä, mutta sepä olikin nappivalinta, että kyllä se liikkeen omistaja hommansa osaa. Silloin syksyllä, kun kurkin heidän ikkunastaan sisään, kiinnitin huomioni juuri tähän pukuun, jonka myyjä minulle toikin. Hän myös valitsi minulle silmämääräisesti juuri sopivan koon. Puku oli todella U P E A, mutta jotain siitä kuitenkin puuttui siihen nähden, että hinta oli aika kova... Sain hyvän tarjouksen ja keskiyöhön aikaa miettiä, mutta tiesin kyllä jo liikkeestä lähtiessä, että en siihen tarttuisi. Omistaja muuten ehdotti minulle ketogeenistä ruokavaliota, jolla kuulemma itse oli pudottanut viime pääsiäisen jälkeen 25 kg. Olihan tuo tietenkin hieman tungetteleva ehdotus, mutta hänellä on jonkinlainen ruokavalio-/hyvinvointibisnes, joten isoin motiivi tuon kannanoton takana taisi olla kaupanteko. Kommentoi hän samaan hengenvetoon noin 32-kiloista siskoani, että "toi ei kyllä tarvi, taitaa mennä kaikki suoraan läpi vaan".  😄 Kaiken kaikkiaan ei jäänyt mitenkään paska maku suuhun tuosta liikkeestä, mutta sitä ihmettelen, kun hän kertoi suunnittelevansa itse ison osan mekoistaan mukaan lukien sen minun sovittamani ja esimerkiksi Janni Hussin urheilugaala-asun. Olen kuitenkin nähnyt samoja pukuja Instagramissa ilman mitään mainintaa suomalaisesta suunnittelijasta.... Toisaalta mietin, ettei kai kellään olisi pokkaa valehdella tuollaisessa asiassa?

No, mutta se minun pukuni... Häämessuilla näin jo kaukaa unelmieni puvun jyväskyläläisen Wedding Garage -liikkeen ständillä. Se oli kerta kaikkiaan kaikkea, mitä olin puvulta alunperin toivonut, mutta sellaisia ei ole kauheasti Suomen liikkeissä näkynyt, vaikka Instagram onkin niitä pullollaan. En nyt ihan tosissani pukua kuitenkaan ajatellut, kun liike tosiaan sijaitsee yli neljän tunnin ajomatkan päässä, ja olen jo aivan tarpeeksi laukannut ympäri maata pukujen perässä. Laitoin äidille kuitenkin pari kuvaa kyseisen valmistajan puvuista, kun ovat hienoja, mutta harmillisesti niin kaukana. Äiti vaan kysyi, että milloin lähdetään, ja niinhän me sitten lähdimme seuraavana päivänä. 😄 Kaveri kertoi, ettei heidän häistään olisi tullut mitään, jos äitinsä ei olisi aina tarttunut toimeen siinä, kun kaverini vain haaveili ja pohdiskeli. Meillä on ihan sama juttu, äiti ei kauheasti aikaile, kun sille päälle sattuu, ja on muutenkin aika hullu. Ja koska iskän lempiharrastus on kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen, ovat he aika tehokas tiimi. 

Kerkesimme Jyväskylään liikkeen sulkemisaikaan, mutta omistaja, Maija Putkonen, oli lupautunut jäämään ylitöihin, että saadaan tälle vaikealle morsiolle se hemmetin puku. Wedding Garage on ekologinen ja kehopositiivinen hääpukuliike, jonka Maija on perustanut omasta paskasta  sovituskokemuksestaan inspiroituneena. Sovitussessio alkoi lyhyellä luennolla, jossa Maija teroitti  meille liikkeen muutaman periaatteen. Ensinnäkin morsian on aina oikean kokoinen. Kävi selväksi, että morsiamen lantiolinjaa negatiivisesti kommentoiva seuralainen lentää liikkeestä kuin leppäkeihäs.  Toisekseen morsian saa aina muuttaa mieltään. Tämän Maija perusteli hienosti sillä, että mielensä muuttaminen kertoo siitä, että on opittu jotain uutta, ja morsiamet ja naiset nyt yleensä ovat vain niin älykkäitä, että oppivat jatkuvasti uutta, minkä pohjalta punnitsevat vaihtoehtoja ja mahdollisesti muuttavat aiempaa suunnitelmaansa. Aika loogista minusta. Oli vielä kolmaskin sääntö, mutta en millään muista sitä. Juuri tämän takia olen vielä näin keski-ikäisenä opiskelija, koska olen näin huono (auditiivinen) oppija....

Taas ajattelin, että otan liikkeestä kivoja kuvia blogia varten, mutta enhän minä muistanut. Muistan kyllä aina kuvata mielestäni hauskan muotoisen linnunpaskan, mutta mitään järkevää tai kaunista harvoin päätyy galleriaani. (Pixabay)

Alkuluennon jälkeen pääsimme mekkojen kimppuun. Monta upeaa pukua sain nähdä, mutta kyllä se valinta oli selvä heti alkumetreiltä. Se oli juuri se puku, jota ihastelin jo messuilla. Äiti oli aivan samaa mieltä. Minulla oli tuohon sovitukseen asti vahvana vaihtoehtona se yksi kokonaan helmin, kristallein ja timantein kirjailtu iltapuku, mutta siinä oli se ongelma, että en ollut ihan varma, onko se todella upea vai täysin mauton. Se raja on hiuksenhieno! 😅 Olen myös sovittanut monia tämän lopullisen puvun tyyppisiä pitsipukuja, mutta niissä tulee usein alusvaateviba, koska haluan nimenomaan sävytetyn puvun, enkä valkoista, enkä edes ivorya. Lopullisen voittajapuvun kanssa minun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, voisiko se olla mauton tai näyttää siltä kuin olisin alasti päällipitsin alla. Minusta se puku oli vain kertakaikkiaan tyylikäs ja ylellinen. Haluaisin niin kovasti kertoa siitä enemmän, mutta en voi, sillä kaverini kuolisivat häissä tylsyyteen, kun tietäisivät joka käänteen jo valmiiksi.

Wedding Garagen yksi sloganeista viittaa liikkeen ekologisiin arvoihin, "Unelmasi ei ole liian kallis". No, minun unelmani oli aika kallis sillä tavalla, että se maksoi absoluuttisesti ison tukun rahaa, mutta on kyllä joka euron arvoinen. ❤ Minä päädyin uuteen tilauspukuun, mutta liikkeessä on uusien (edullistenkin) pukujen lisäksi valtava määrä käytettyjä, käyttämättömiä sekä outlet-pukuja. Myös koko liike oli sisutettu second hand -tavaroilla, hienoa! Samasta paikasta löytyy myös miesten juhlavaatteita sekä muuta tarpeellista muotoilevista alushameista huntuihin sekä tissiteippeihin. Hääpuvun oston yhteydessä saa muuten kauden mukaan vaihtelevan alennusprosentin Poirierin ja Bianco Eventin asusteista. Liikkeessä näkyi myös suomalaisten pienyrittäjien tuotteita, esim. korvakoruja. 

Wedding Garage toimii yhteistyössä samoissa tiloissa Ateljé Iinan kanssa, jonka omistaja on 20-vuotisen yrittäjäuransa tehnyt ompelija Iina Naumanen. Kuulin toisella korvalla, kun hän käski jotain pukua sovittamassa ollutta poikaa tulemaan vartin päästä uudelleen, että tekee korjaukset sillä aikaa. Sain asintuntevan ja tehokkaan vaikutelman. 

(Pixabay)

Kaiken kaikkiaan tämä hääpukusovitus oli erinomainen kokemus. Tunsin olevani osaavissa käsissä ja tiedän saavani ammattitaitoista apua mahdollisissa korjaustöissä puvun saapuessa. Maija oli kauhean mukava ja huumorintajuinen. Hän oli toisaalta todella hienotunteinen, mutta kuitenkin rempseä ja rehellinen, mitä  myyjässä arvostan erityisesti juhlapukumetsällä ollessani. Hitto, olisin säästynyt isolta vaivalta, jos olisin heti mennyt Maijan hoteisiin. Toisaalta tykkäsin ainakin alussa siitä sovittelurumbasta, mutta joulun jälkeen tuli totaalinen hääpukuähky ja ihan vitutti ajatella koko asiaa. Tämä surkuhupaisa murhenäytelmä sai kuitenkin täydellisen päätöksen Jyväskylässä. Ja onneksi minun vanhempani ovat juuri niin hulluja kuin ovat, että lähtivät minun kanssani heti tien päälle, kaasoilla ja bestmanilla kun on kuulemma muutakin elämää, eivätkä extempore maakuntamatkailut onnistu ihan niin helposti. 😄

Meidän uudeksi kantapaikaksi muodostui muuten matkan aikana Hirvaskankaan ABC, johon pysähdyimme mennen tullen. Meillä oli nimittäin Luukas-koira mukana ja autossa sellainen ongelma, että varashälytin saattoi alkaa yhtäkkiä huutamaan, kun se pappakoira riehui etupenkin ja takakontin välissä. Piti siis pystyä parkkeeraamaan niin, että pöydästä näkee suoraan autoon, jotta pystyimme kauko-ohjaimella sammuttelemaan sitä ulvovaa varashälytintä vähän väliä. Meidän elämä kuulostaa ihan Kiljusen herrasväen touhuilta... Ei valitettavasti muuten nähty huutokauppakeisaria Hirvaskankaalla. Ei edes sitä Markkua, mutta ihan hyvät pysähdykset muuten. Söin maukkaan vuohenjuustosalaatin pukusovituksen innoittaman terveellisen elämän aloituksen myötä. Ja kun kerran valitsin niin terveellisen annoksen, palkitsin itseni luonnollisesti berliininmunkilla. 😏

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan. Häämusiikkiasiaakin saimme hieman eteenpäin sen yhteensä kahdeksan tunnin aikana, kun istuimme autossa Spotifyta selaten... Palataan asiaan! Tämän postauksen teille mahdollisti ensi viikolla oleva tenttini, johon valmistautumista tulin välttelemään tänne blogiin. Kiitos ja heippa! ❤

Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭

Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄

Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.

Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.

Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏

Hääpukuliikkeet: Lahti ja Helsinki, osa 1

Terppa!

Minä se en ikinä opi. Otan usein Helsingissä käydessäni aikaisen maanantaiaamun lennon takaisin Ouluun sen ollessa halvempi kuin sunnuntai-illan lento. Kentälle pitää lähteä sianpieremän aikaan muutaman tunnin unilla ja kotikentältä yleensä suoraan kouluun. Joka kerta vannon, että en enää ota aamulentoa tai jos on aivan pakko ottaa, menen ajoissa nukkumaan. Mutta niin sitä vaan taas tämä päivä laahustettiin koko päivä koulussa kolmen tunnin unilla. Olin siis pitkän viikonlopun Helsingissä alaani liittyvillä messuilla. Tai niille minä olin menossa, kunnes keksin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä siinä sivussa ihan äkkiä sovittamassa parit hääpuvut. Lopulta homma meni niin, että kiersin hääpukuliikkeitä koko viikonlopun Lahtea myöten, enkä kerennyt lähellekään koko messualuetta. First things first! Idea tuli sen verran lyhyellä varoitusajalla, että Helsingissä asuvan kaasoni työt menivät melkein jokaisen sovituksen kanssa päällekäin. Siskokaan ei päässyt kuin yhteen paikkaan mukaani. Edes OMA ÄITI ei siis ollut tämän morsiamen mukana suurimmassa osassa sovituksia, mutta minua se ei kyllä oikeastaan edes haitannut. Oli mukava saada ihan rauhassa katsella ja muodostaa mielipide kustakin puvusta itse. Toki kuuntelen mielelläni läheisteni fiiliksiä puvuista, mutta tiedän valitsevani juuri sen yksilön, jonka itse haluan, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa. 😎

No, suuntasin intoa puhkuen torstaina kohti Helsinkiä ja päätin lähteä mekkokaupoille sillä asenteella, että THE DRESS löytyy, että oikein vetästään ostohousut jalkaan. Niinpä pakkasinkin laukkuuni nivaskan pistämättömiä valkoisia pitsipikkareita, joita äitini antaa minulle joka joulu ja juhannus. Perjantaiaamuni starttasi (jälleen liian lyhyiden yöunien jälkeen) Z-junassa pitsisissä ostohousuissani kohti Lahtea. Ensimmäisenä kohteenani oli Glamour, jossa minut otti vastaan liikkeen omistaja, Jenny. Ihanan avara ja valoisa liiketila aivan Lahden keskustassa. Liikkeessä ei ollut lisäkseni ketään muita ja pukuhuoneitakin oli vain yksi, joten käsittääkseni siellä palvellaan ajanvarauksella vain yhtä morsmaikkua kerrallaan. Valikoima ei ollut älyttömän laaja, mutta minullekin löytyi monta sovitettavaa läninkiä, vaikka minullakin on jo aika selvät sävelet siitä, mitä etsin. Merkkeinä oli mm. Enzoani, Watters, Mori Lee ja Sincerity. Minulle oli varattu ruhtinaalliset 90 min, jonka kyllä käytimmekin kokonaan. Tahti oli mukavan rauhallinen, eikä tarvinnut hikipäin jumpata pukujen kanssa. Sain myös sovittaa ihan huvin vuoksi upeaa vintage-henkistä, helmi- ja kristallikoristeltua luomusta, jonka hinta meni viheltäen budjettini yli, eikä muutenkaan ollut mitenkään realistinen valinta maalaishäihimme. Puku oli siis aivan täynnä helmiä ja kirjailuja, joten se oli todella painava ja piti kummallista laahausääntä kävellessä. Raaaps, raaaps vaan. 😆 Ihana puku, mutta Glamourin realistisempi vaihtoehto minulle oli yksi aivan toinen yksilö ja meni ehdottomasti kaikkien sovittamieni mekkojen top 5:een näin jälkikäteen ajateltuna. Todella miellyttävä käynti kaikin puolin, Jenny oli supermukava ja kanssakäyminen oli todella vaivatonta. Ihana yksityiskohta oli myös se, että lopuksi hän antoi minulle uuden Häät-lehden matkalukemiseksi. 😊

Seuraava kohteeni oli myös Lahdessa, Morsiuspukuliike Josefiina. Minua aiemmin olevan morsiamen aika hieman venähti ja vaikka minulla oli muutenkin kiire junaan, ehdimme silti sovittaa kaikki rekeistä valkkaamani puvut sekä yhden villin kortin. Josefiinassa minua oli vastassa myös liikkeen omistaja, todella mukava ja asiantunteva. Merkkeinä löytyi esim. Badgley Mischka (käsittääkseni ei saa muista Suomen liikkeistä), Provonias, Justin Alexander sekä Lillian West. Myös täältä löytyi kauniita pukuja, mutta ei sitten kuitenkaan sellaista, joka olisi yltänyt lopulta kärkikahinoihin. Yhtä pukua vatvoin siinä ja omistaja sanoi, että voisi halutessani tilata puvusta ne kaksi muutakin olemassa olevaa sävyä, joita voin käydä kokeilemassa. Ainakin yhden puvun kohdalla sain myös kuulla, että korjausompelut kuuluvat hintaaan, mikä on kyllä iso säästö, jos korjauksia pitää tehdä olkaimien fiksausta enemmän. Josefiinasta ei nyt kuitenkaan löytynyt minulle pukua, mutta ehdoton suositus laajan valikoiman ja hyvän asiakaspalvelun suhteen.

Palasin takaisin Helsinkiin ja pikkusiskoni lähti kaveriksi perjaintain viimeisiin rutistuksiin. Second hand -hääpukuliike, Lovebirds, oli seuraavana listallani. Lovebirds ei osta pukuja, vaan toimii ns. välittäjänä. Pukuja tulee ja menee päivittäin, ja sinne saa mennä katselemaan sekä sovittamaan ilman ajanvarausta siisteistä rekeistä löytyviä, kokojen mukaan järjestettyjä pukuja. Olen selannut epätoivoisesti Toria ja Facebookin hääkirppareita toiveena löytää käytetty hääpuku. Tuntuu vähän pahalta laittaa yhden päivän mekkoon niin kauheasti rahaa, mutta valitettavasti Lovebirdsissakaan ei ollut minulle sopivia vaihtoehtoja. Käytettyjen pukujen kanssa on se ongelma, että jos on kerennyt yhtään fiksoitua johonkin tiettyyn juttuun, voi olla varma, ettei sellaista käytetyistä puvuista muuten  löydy. Suosittelen Lovebirdsia sellaisille morsiamille, jotka eivät ole niin saakelin tarkkoja ja pakkomielteisiä, kuten minä, ja joilla ei ehkä ole etukäteen ollenkaan preferenssiä suuntaan tai toiseen puvun mallin suhteen.

Perjantain viimeinen liike oli palkittu ja paljon kehuttu Niinatar, jossa itse asiassa kävin jo pari viikkoa sitten kaasoni kanssa ennen Kap Verden matkaani. Silloin sieltä löytyi kaksi vahvaa vaihtoehtoa. Toinen niistä tosin on jo pudonnut kelkasta. Mitä enemmän hääpukuja katselin, koin sen puvun jotenkin liian tavallisena. En tarkoita, että hääpuvun pitäisi olla jotain äärimmäisen erikoista ja spektaakkelimaista ollakseen upea kantajansa päällä, mutta olen nyt kehittänyt mielikuvan ns. peruspuvuista. Ajattelen, että puvun pitäisi olla sellainen, että vieras muistaa siitä edes jotain seuraavanakin päivänä, eikä vaan, että "joo, semmonen basic hääpukuhan sillä oli". Todellisuudessahan ketään ei tietenkään ihan niin paljon kiinnosta minun pukuni kuin minua itseäni, mutta valkoinen, perinteinen pitsipuku on nyt joka tapauksessa pois laskuista. Haluan puvussa olevan joku pieni juju.

Niinattaren pukuloistoa

Mutta se Niinatar ja toinen yritys. Nyt tiesin siis jo tarkemmin, millaista haen, eikä mallia tarvinnut enää arpoa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla myös isohelmaisia pukuja ihan vain todetakseni, että hellllll no. Upeita, mutta ei minun harteikkaassa varressani. Ensimmäisen sovituskerran toinen suosikki piti edelleen pintansa. Siskoni ei pitänyt kyseisestä puvusta kuvissa, joita ensimmäisen sovituksen jälkeen lähetin, mutta livenä se puku oli siskoni suosikki. Toki se on tietenkin vähän paskempi homma, jos morsiamen hääpuku näyttää kaikissa hääpäivän kuvissa ihan perseestä revityltä.... 😆 Niinattaresta löytyi myös toinen hyvä vaihtoehto tämän kiistellyn suosikin rinnalle. Otimme varulta minusta jo mitat, jos päädyn jompaan kumpaan näistä vasta Oulun päässä, jotta voisin kuitenkin vain soittamalla hoitaa tilauksen. Niinatar on tähänastisen kokemukseni perusteella se the place to be. Älyttömän laaja valikoima sekä todella mukava ja palvelualtis henkilökunta. Tilat ovat ehkä hieman ahtaahkot, mutta halutessaan sieltä voi varata puolentoista tunnin ajaksi maksullisen loungen (35 e lauantaisin, 25 e arkisin), johon sisältyy jotain herkkuja rauhallisemman ja tilavamman sovitustilanteen kylkeen. Minä tyydyin ihan tavalliseen sovitusaikaan, jonka jälkeen menimme siskoni kämpille syömään gluteenitonta makaroonilaatikkoa.

Upeita nuo laahukset näissä muhkeahelmaisissa, mutta no, no, no... ☝

Perjantain saldona oli siis kolme erittäin potentiaalista pukua, joista se yksi, jo aiemmalta sovituskerralta tuttu Niinattaren puku, kiilasi ainakin minun mielessäni hieman muita korkeammalle. Sovitukset jatkuivat lauantaina ja sunnuntaina, mutta niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Täytyy tähän loppuun jälleen kerran todeta, kuinka paska blogisti sitä onkaan. En koskaan muista ottaa niitä kuvia! Toki pikaisesti näpsittyjä sovituskuvia on puhelin täynnä, mutta ei mitään kauniita lähikuvia pukuliikkeen kristallikruunusta tai jonkun puvun kauniisti kimaltavasta yksityiskohdasta....

Tässä mun sovitusnaama. Sovituspuvut ovat lähes poikkeuksetta koon liian pieniä, mutta aika näppärästi ne myyjät saivat minut pukuihin sullottua. 

Kerrohan omia kokemuksiasi näistä liikkeistä. Risut ja ruusut ovat äärimmäisen arvokasta informaatiota morsmaikuille, jotka vasta suunnittelevat liikkeisiin jalkautumista. 

Palataan!