Liian paksu morsiameksi

(Pahoittelen provosoivaa otsikkoa. Sen ainoa tarkoitus oli johtaa teitä harhaan ja houkutella paikalle. En siis koe olevani liian paksu morsiameksi. Eikä varmaan kukaan sitä voi edes olla, sillä käsittääkseni ei ole mitään maistraatin määrittelemää painorajaa vihkimiselle. Kirkon kannasta en mene takuuseen!!!)

Iira kirjoitteli Ei ihan tyttö enää -blogissaan mielenkiintoisesta aiheesta ja pyysi samalla itselleen laihdutusrauhaa. Iira oikeastaan sanoi tekstissään jo kaiken, enkä tule antamaan mitään lisäarvoa tähän keskusteluun, mutta olenko muka joskus malttanut olla hiljaa...

Koko juttu lähti siis Ylen Takaisin Pasilaan -podcastin jaksosta, jossa kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen kertoo päivitetystä lihavuuden Käypä hoito -suosituksesta. Siinä ylipainon perinteisten hoitokeinojen kylkeen on lisätty (pun intended) kehopositiivisen ajatusmaailman elementtejä. Tarkoitus on luoda hyväksyvää asennetta lihavuuteen, mutta yhtä aikaa tarjota apua ja tukea laadukkaalla  asiantuntijatiimillä potilasta kunnioittaen ja ilman syyllistämistä. Pietiläinen avasi haastattelussa muutenkin laihdutuksen psykologista puolta ja korosti esimerkiksi lasten ja nuorten kehorauhan tärkeyttä. Hyvä haastattelu.

Toimittajat ja toinen haastateltava, "läskiaktivisti" Tytti Shemeikka, tuntuivat kuitenkin puhuvan eri asiasta. Kuten Iirakin tekstissään totesi, heidän suussaan laihdutus yhdistettiin suoraan  pikalaihdutuskuureihin. Asenne oli se, että laihduttava ihminen on sellainen vähän säälittävä naisihminen, joka innostuu joka vuosi tammikuun ensimmäisenä päivänä naistenlehdestä bongaamastaan uudesta, järjettömästä laihdutuskuurista, jossa syödään esimerkiksi seitsemän  kuorittua viinirypälettä puolen yön aikaan ja muuten juodaan vain kaarnasta ja lehtikaalista tehtyä smoothieta, johon on sekoitettu kolme tippaa Maria Nordinin hikeä. No, ei siellä ihan noin sanottu, mutta tunnelma oli sellainen alentuvan naureskeleva. 

Minä ja Sulhis rypälekuurilla. (Pexels)

Minusta ihminen voi laihduttaa järkevästi ja minusta laihduttaminen itsessään joissain tapauksissa myös on järkevää. Podcastissa kuitenkin heiteltiin voitonriemuisina ilmoille prosentteja siitä, kuinka moni laihduttaja lihoo takaisin, ja jalomielisesti valaistiin aivottomia laihduttajia siitä, kuinka laihdutuskuurit vain itse asiassa lihottavat. Eikö se nyt ole päivänselvää, ettei kukaan voi loppuelämänsä ajan hallita painoaan millään keskiyön rypäleillä, mutta entä jos laihduttaa järkevästi? Siis sillä tavalla järkevästi, että pyrkii kohti normaaleja elintapoja. Esimerkiksi omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen nyt opettelemassa syömään säännöllisesti iltapainotteisen mättämisen sijaan. Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa ylimieliseltä kehotukselta, että jokainen lihava voisi nyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja syödä vähemmän, kuten minäkin olen tehnyt. Minun kohdallani isoin ongelma nyt kuitenkin on ollut epäsäännöllinen elämä (ja sipsit).

Laihdutushan nyt jo sanana on nykyisin vanhanaikainen ja juntti, mutta toisaalta elämäntapamuutoskin kuulosti saavan negatiivisen sävyn Shemeikan haastattelussa. Että ne parempaa terveyttä tavoittelevatkin ovat todellisuudessa ihan samalaisia ulkonäkökeskeisiä läskivihaajia kuin kaikki laihduttajat. Shemeikka ei nimittäin usko, että kukaan tekisi terveytensä eteen mitään, jos ei samalla laihtuisi tai ulkonäkö ei muuttuisi. Kuunnelkaapa muutkin edes tuo Shemeikan haastattelu podcastin loppupuolelta, että ymmärsinkö minä kaiken aivan väärin. Olen nimittäin todella eri mieltä tuosta, etteivätkö ihmiset nykyisin haluaisi edistää terveyttään myös ilman, että se välttämättä liittyisi suoraan painonpudotukseen. Nythän on vielä kaiken lisäksi trendikästä noudattaa kaikinpuolin terveellistä elämäntapaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että nuorisotupakointi on vähentynyt huomattavasti niistä ajoista, kun minä olin teini.

Kyllä minä ainakin haluan olla terve. Jos viinin lipittämisen ja sipsien syömisen vähentäminen ennen kaikkea edistää sitä terveyttäni, mutta samalla pudottaa myös kiloja, niin mahtavaa! Itse en näe mitään ristiriitaa ihmisoikeuksien kannattamisen (kehopositiivisuus on ihmisoikeuskysymys) suhteen, jos ilahdun huomatessani, että luontaisesti kookas peräkonttini mahtuu paremmin vaatteisiin. (Tähän terveysnäkökulmaan voitaisiin nyt tietenkin vetää mukaan se vakioargumentti, että joku ylipainoinen voi olla terveempi kuin joku normaalipainoinen. Kyllä, tottakai voi, mutta se ei liity tähän mitenkään.) 

Minä kuvaamassa jonkun toisen terveellistä annosta someen oman sipsikulhoni sijaan. (Pexels)

Ira peräänkuulutti laihdutusrauhaa. Ymmärrän täysin, mistä hän puhuu. Jos kehtaat tähän maailmanaikaan ääneen sanoa laihduttavasi tai edes haaveilevasi siitä, olet joko pinnallinen tyhjäpää tai vihaaja, joka arvottaa ihmiset painoindeksin mukaan. Hääpiireissä kehorauha nousi tapetille viime keväänä, jolloin oli paljon (paheksuvaa) puhetta häädieeteistä ja hääkehoista. Olen ollut aina turhan  mustavalkoinen ihminen ja näin vanhemmiten olen yrittänyt alkaa näkemään myös harmaan eri sävyjä, mutta en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä väärää siinä on, jos ihminen haluaa pudottaa painoa, sitä kautta näyttää paremmalta omasta mielestään sekä tuntea olonsa mukavammaksi? Tai vaikka edistää sitä terveyttään. Eihän se liity toisiin ihmisiin tai heidän arvostamiseen millään tavalla. Minulle on, jumalauta, aivan yksi lysti, mitä muut ihmiset painavat, ja vaikka itse haluaisin olla hoikka, en edellytä sitä muilta. Vai tuenko hoikkuuden ihailullani tahattomasti ylipainoisten mahdollisesti kokemaa syrjintää ja eriarvoistamista? Onko "läskiaktivismin" taustalla ajatus, että niin kauan kuin vallitseva länsimainen kauneusihanne on voimissaan missään muodossa, ylipainoisilla ei ole toivoakaan saavuttaa aidosti kehorauhaa tässä maailmassa?  

Kertokaapa fiksummat, mistä on kyse, kun minusta tuntuu, että ymmärrän nyt jotain väärin. Entä mitä ajatuksia nousee muuten aiheeseen liittyen? 

Liian paksu morsiameksi

It's A Matchin Kiira ja Syysmorsian tänään aloittivat instoissaan keskustelua hääkulttuuriin liittyvistä kauneusihanteista, morsiusdieeteistä ja yleisesti häiden asettamista ulkonäköpaineista. No, minäkin luonnollisesti haluan työntää lusikkani tähän soppaan (huomaa sanaleikki). Tämä tähän oksennettu tajunnanvirta on kirjoitettu kaikella rakkaudella ja kunnioituksella keskustelun aloittajia kohtaan. Käsittelen ym. naisten innoittamana aiheeseen liittyviä teemoja yleisellä tasolla, enkä osoita tätä suoranaisesti kenellekään. ❤ 

Syysmorsian esitteli instan hashtageja, joissa esiintyi "hääkunto" eri muodoissa ja ihmetteli samaan hengenvetoon, onko häissä jokin hemmetin voimailuosio. Nauratti. 😄 Mutta jos vakavasti puhutaan, eihän häissä tietenkään mikään oikeasti edellytä yhtään mitään toimia kropan suhteen. Siellä taustalla on kuitenkin se sama halu näyttää hääpäivänään parhaalta mahdolliselta versiolta itsestään, mikä nousee esiin esimerkiksi täydellisen hääpuvun metsästyksessä tai vaikka upeimman hääkampauksen valinnassa. Mutta miksi ne painoon ja hoikistumiseen liittyvät toiveet ovat jollakin tavalla vääriä?

Minä ymmärrän kyllä, kuinka helvetin mahtava juttu kehopositiivisuuden läpilyöminen tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa on. Onhan se aivan ensiarvoisen tärkeää, että jokainen saa rauhan olla tyytyväinen itseensä, oli sitten, minkä muotoinen, kokoinen tai näköinen tahansa. Ennen pyörittelin silmiäni sille, kun sanottiin, että itsevarmuus tekee ihmisestä kauniin, ja vihdoin näin kypsään ikään tultuani, ymmärrän sen olevan aivan totta. Se taas on sitten eri asia, mistä kukainenkin sen itsevarmuutensa ammentaa. Minulle tulee joskus kuitenkin se fiilis yleisistä keskusteluista, että esimerkiksi sinne häihinsä laihduttava morsian on pinnallinen ja vähän junttikin, joka ei ymmärrä, että pitäisi kapinoida yleisiä ulkonäköihanteita ja siihen samaan muottiin tunkemista vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka se laihduttava morsian pyrkisi muutaman kilon kiristelyllä nostamaan sitä kovasti peräänkuulutettua itsevarmuutta. Ajattelenko liian mustavalkoisesti vai onko tässä ristiriita? 

Olen nähnyt tässä häähulluuteni aikana vaikka minkä kokoisia U P E I T A (ja itsevarmoja) morsiamia ja kerroinkin aiemmin siitä noituudesta, mikä hääpuvuissa piilee saaden kaikki morsiamet näyttämään erityisen kuumilta. Kyllä kuitenkin voin myöntää, että vaikka olin tyytyväinen itseeni pukukaupolla, olisin ehdottomasti vielä tyytyväisempi, jos olisin hoikempi. Antaisin vaikka esikoislapseni, (jos minulla sellainen olisi, mutta kun ei ole, niin antaisin vaikka kummilapseni,) että olisin taas niissä mitoissa, joissa olin 10 vuotta sitten. Jännä juttu muuten, että silloin parikymppisenä katsoin kuviani kauhistellen, kun "olin niin lihava" ja nyt tekisin mitä vain, että olisin jälleen niin hoikka! Äitini onkin aina sanonut minulle, ettei kannata tuhlata elämäänsä siihen, että koko ajan vain toivoo olevansa hoikempi, ja nyt huomaan, että siihen se minunkin koko aikuiselämäni on nimenomaan mennyt. Varmasti suureksi osaksi syy hoikkuushaaveisiin on siinä, että tämä yhteiskunta on juurruttanut meihin niin tiukasti ne ulkonäköihanteet, että minäkin koen omalla kohdallani sen itsevarmuuden ja paremman minäkuvan muotoutuvan nimenomaan painon kautta. 

Se minua ehkä eniten ärsyttää näissä kehokeskusteilla ihan yleiselläkin tasolla, että on yleisesti hyväksyttyä treenata ja syödä hyvin terveyden takia, mutta varsinainen hoikistumisen tavoittelu ihan samoilla "keinoilla" on jotenkin väärin. En osaa kunnolla kuvailla sitä aistimaani suhtautumista, lieneekö se vain minun omia johtopäätöksiäni, (joita tehdessäni muuten vedän mutkia usein todella suoriksi) mutta jotenkin se vain on tuomittavaa haluta olla hoikempi. Ja toki minäkin haluan oikeasti olla terve ja muutenkin hyvinvoiva. Harrastan kyllä liikuntaa, olen oikeastaan fyysisesti ihan kykenevä ja vahva sekä esimerkiksi veriarvoni ovat kohdallaan, mutta varmasti  epäsäännöllinen elämä ja erityisesti epäsäännöllinen ruokailurytmi ovat jo jättäneet jälkensä elimistööni muutenkin kuin päältä päin näkyvin osin. Ihanaa olisi tietenkin pysyä jatkossakin ilman kakkostyypin diabetesta, mutta sekin olisi ihan helvetin ihanaa, että vaatteet istuisivat paremmin.

Täytyy nyt vielä todeta, että en minä tätä lisääntynyttä elopainoani koe mitenkään lamauttava, enkä missään nimessä jää sen takia neljän seinän sisälle märehtimään, mutta koen, että elämäni olisi kuitenkin mukavampaa, jos olisin hoikempi. Ja kyllähän minä voisinkin sellainen olla, että ei tässä taustalla ole mitään oikeaa syytä tai selitystä ekstrakilojeni salakavalalle hiipimiselle, ihan itse ne on syömällä ja erityisesti juomalla hankittu. 😏 Syksyllä ryhtyessäni etsimään hääpukua, suunnittelin koko ajan aloittavani uuden elämän, mutta en ole vielä muistanut tehdä sitä! Ehkä ensi maanantaina........ 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Aiotko treenata sitä häiden painonnosto-osuutta varten?

Ps. Tähän ei kerennyt edes kuvia etsiä, kun taas on aivan yö!

Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄

Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.

Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.

Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏

Hääpukuliikkeet: Lahti ja Helsinki, osa 1

Terppa!

Minä se en ikinä opi. Otan usein Helsingissä käydessäni aikaisen maanantaiaamun lennon takaisin Ouluun sen ollessa halvempi kuin sunnuntai-illan lento. Kentälle pitää lähteä sianpieremän aikaan muutaman tunnin unilla ja kotikentältä yleensä suoraan kouluun. Joka kerta vannon, että en enää ota aamulentoa tai jos on aivan pakko ottaa, menen ajoissa nukkumaan. Mutta niin sitä vaan taas tämä päivä laahustettiin koko päivä koulussa kolmen tunnin unilla. Olin siis pitkän viikonlopun Helsingissä alaani liittyvillä messuilla. Tai niille minä olin menossa, kunnes keksin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä siinä sivussa ihan äkkiä sovittamassa parit hääpuvut. Lopulta homma meni niin, että kiersin hääpukuliikkeitä koko viikonlopun Lahtea myöten, enkä kerennyt lähellekään koko messualuetta. First things first! Idea tuli sen verran lyhyellä varoitusajalla, että Helsingissä asuvan kaasoni työt menivät melkein jokaisen sovituksen kanssa päällekäin. Siskokaan ei päässyt kuin yhteen paikkaan mukaani. Edes OMA ÄITI ei siis ollut tämän morsiamen mukana suurimmassa osassa sovituksia, mutta minua se ei kyllä oikeastaan edes haitannut. Oli mukava saada ihan rauhassa katsella ja muodostaa mielipide kustakin puvusta itse. Toki kuuntelen mielelläni läheisteni fiiliksiä puvuista, mutta tiedän valitsevani juuri sen yksilön, jonka itse haluan, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa. 😎

No, suuntasin intoa puhkuen torstaina kohti Helsinkiä ja päätin lähteä mekkokaupoille sillä asenteella, että THE DRESS löytyy, että oikein vetästään ostohousut jalkaan. Niinpä pakkasinkin laukkuuni nivaskan pistämättömiä valkoisia pitsipikkareita, joita äitini antaa minulle joka joulu ja juhannus. Perjantaiaamuni starttasi (jälleen liian lyhyiden yöunien jälkeen) Z-junassa pitsisissä ostohousuissani kohti Lahtea. Ensimmäisenä kohteenani oli Glamour, jossa minut otti vastaan liikkeen omistaja, Jenny. Ihanan avara ja valoisa liiketila aivan Lahden keskustassa. Liikkeessä ei ollut lisäkseni ketään muita ja pukuhuoneitakin oli vain yksi, joten käsittääkseni siellä palvellaan ajanvarauksella vain yhtä morsmaikkua kerrallaan. Valikoima ei ollut älyttömän laaja, mutta minullekin löytyi monta sovitettavaa läninkiä, vaikka minullakin on jo aika selvät sävelet siitä, mitä etsin. Merkkeinä oli mm. Enzoani, Watters, Mori Lee ja Sincerity. Minulle oli varattu ruhtinaalliset 90 min, jonka kyllä käytimmekin kokonaan. Tahti oli mukavan rauhallinen, eikä tarvinnut hikipäin jumpata pukujen kanssa. Sain myös sovittaa ihan huvin vuoksi upeaa vintage-henkistä, helmi- ja kristallikoristeltua luomusta, jonka hinta meni viheltäen budjettini yli, eikä muutenkaan ollut mitenkään realistinen valinta maalaishäihimme. Puku oli siis aivan täynnä helmiä ja kirjailuja, joten se oli todella painava ja piti kummallista laahausääntä kävellessä. Raaaps, raaaps vaan. 😆 Ihana puku, mutta Glamourin realistisempi vaihtoehto minulle oli yksi aivan toinen yksilö ja meni ehdottomasti kaikkien sovittamieni mekkojen top 5:een näin jälkikäteen ajateltuna. Todella miellyttävä käynti kaikin puolin, Jenny oli supermukava ja kanssakäyminen oli todella vaivatonta. Ihana yksityiskohta oli myös se, että lopuksi hän antoi minulle uuden Häät-lehden matkalukemiseksi. 😊

Seuraava kohteeni oli myös Lahdessa, Morsiuspukuliike Josefiina. Minua aiemmin olevan morsiamen aika hieman venähti ja vaikka minulla oli muutenkin kiire junaan, ehdimme silti sovittaa kaikki rekeistä valkkaamani puvut sekä yhden villin kortin. Josefiinassa minua oli vastassa myös liikkeen omistaja, todella mukava ja asiantunteva. Merkkeinä löytyi esim. Badgley Mischka (käsittääkseni ei saa muista Suomen liikkeistä), Provonias, Justin Alexander sekä Lillian West. Myös täältä löytyi kauniita pukuja, mutta ei sitten kuitenkaan sellaista, joka olisi yltänyt lopulta kärkikahinoihin. Yhtä pukua vatvoin siinä ja omistaja sanoi, että voisi halutessani tilata puvusta ne kaksi muutakin olemassa olevaa sävyä, joita voin käydä kokeilemassa. Ainakin yhden puvun kohdalla sain myös kuulla, että korjausompelut kuuluvat hintaaan, mikä on kyllä iso säästö, jos korjauksia pitää tehdä olkaimien fiksausta enemmän. Josefiinasta ei nyt kuitenkaan löytynyt minulle pukua, mutta ehdoton suositus laajan valikoiman ja hyvän asiakaspalvelun suhteen.

Palasin takaisin Helsinkiin ja pikkusiskoni lähti kaveriksi perjaintain viimeisiin rutistuksiin. Second hand -hääpukuliike, Lovebirds, oli seuraavana listallani. Lovebirds ei osta pukuja, vaan toimii ns. välittäjänä. Pukuja tulee ja menee päivittäin, ja sinne saa mennä katselemaan sekä sovittamaan ilman ajanvarausta siisteistä rekeistä löytyviä, kokojen mukaan järjestettyjä pukuja. Olen selannut epätoivoisesti Toria ja Facebookin hääkirppareita toiveena löytää käytetty hääpuku. Tuntuu vähän pahalta laittaa yhden päivän mekkoon niin kauheasti rahaa, mutta valitettavasti Lovebirdsissakaan ei ollut minulle sopivia vaihtoehtoja. Käytettyjen pukujen kanssa on se ongelma, että jos on kerennyt yhtään fiksoitua johonkin tiettyyn juttuun, voi olla varma, ettei sellaista käytetyistä puvuista muuten  löydy. Suosittelen Lovebirdsia sellaisille morsiamille, jotka eivät ole niin saakelin tarkkoja ja pakkomielteisiä, kuten minä, ja joilla ei ehkä ole etukäteen ollenkaan preferenssiä suuntaan tai toiseen puvun mallin suhteen.

Perjantain viimeinen liike oli palkittu ja paljon kehuttu Niinatar, jossa itse asiassa kävin jo pari viikkoa sitten kaasoni kanssa ennen Kap Verden matkaani. Silloin sieltä löytyi kaksi vahvaa vaihtoehtoa. Toinen niistä tosin on jo pudonnut kelkasta. Mitä enemmän hääpukuja katselin, koin sen puvun jotenkin liian tavallisena. En tarkoita, että hääpuvun pitäisi olla jotain äärimmäisen erikoista ja spektaakkelimaista ollakseen upea kantajansa päällä, mutta olen nyt kehittänyt mielikuvan ns. peruspuvuista. Ajattelen, että puvun pitäisi olla sellainen, että vieras muistaa siitä edes jotain seuraavanakin päivänä, eikä vaan, että "joo, semmonen basic hääpukuhan sillä oli". Todellisuudessahan ketään ei tietenkään ihan niin paljon kiinnosta minun pukuni kuin minua itseäni, mutta valkoinen, perinteinen pitsipuku on nyt joka tapauksessa pois laskuista. Haluan puvussa olevan joku pieni juju.

Niinattaren pukuloistoa

Mutta se Niinatar ja toinen yritys. Nyt tiesin siis jo tarkemmin, millaista haen, eikä mallia tarvinnut enää arpoa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla myös isohelmaisia pukuja ihan vain todetakseni, että hellllll no. Upeita, mutta ei minun harteikkaassa varressani. Ensimmäisen sovituskerran toinen suosikki piti edelleen pintansa. Siskoni ei pitänyt kyseisestä puvusta kuvissa, joita ensimmäisen sovituksen jälkeen lähetin, mutta livenä se puku oli siskoni suosikki. Toki se on tietenkin vähän paskempi homma, jos morsiamen hääpuku näyttää kaikissa hääpäivän kuvissa ihan perseestä revityltä.... 😆 Niinattaresta löytyi myös toinen hyvä vaihtoehto tämän kiistellyn suosikin rinnalle. Otimme varulta minusta jo mitat, jos päädyn jompaan kumpaan näistä vasta Oulun päässä, jotta voisin kuitenkin vain soittamalla hoitaa tilauksen. Niinatar on tähänastisen kokemukseni perusteella se the place to be. Älyttömän laaja valikoima sekä todella mukava ja palvelualtis henkilökunta. Tilat ovat ehkä hieman ahtaahkot, mutta halutessaan sieltä voi varata puolentoista tunnin ajaksi maksullisen loungen (35 e lauantaisin, 25 e arkisin), johon sisältyy jotain herkkuja rauhallisemman ja tilavamman sovitustilanteen kylkeen. Minä tyydyin ihan tavalliseen sovitusaikaan, jonka jälkeen menimme siskoni kämpille syömään gluteenitonta makaroonilaatikkoa.

Upeita nuo laahukset näissä muhkeahelmaisissa, mutta no, no, no... ☝

Perjantain saldona oli siis kolme erittäin potentiaalista pukua, joista se yksi, jo aiemmalta sovituskerralta tuttu Niinattaren puku, kiilasi ainakin minun mielessäni hieman muita korkeammalle. Sovitukset jatkuivat lauantaina ja sunnuntaina, mutta niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Täytyy tähän loppuun jälleen kerran todeta, kuinka paska blogisti sitä onkaan. En koskaan muista ottaa niitä kuvia! Toki pikaisesti näpsittyjä sovituskuvia on puhelin täynnä, mutta ei mitään kauniita lähikuvia pukuliikkeen kristallikruunusta tai jonkun puvun kauniisti kimaltavasta yksityiskohdasta....

Tässä mun sovitusnaama. Sovituspuvut ovat lähes poikkeuksetta koon liian pieniä, mutta aika näppärästi ne myyjät saivat minut pukuihin sullottua. 

Kerrohan omia kokemuksiasi näistä liikkeistä. Risut ja ruusut ovat äärimmäisen arvokasta informaatiota morsmaikuille, jotka vasta suunnittelevat liikkeisiin jalkautumista. 

Palataan! 

Mekkokriisi ja 1,5-kertainen hääkeho

Tiivistelmä: HELP ME!

Häihin on reilu 10 kuukautta ja joka toinen tuttu kysyy, onko mekko jo hankittu. NO EI! Ymmärrän, että tilausmekon saapumisessa saattaa kestää jopa kahdeksankin kuukautta ja siihen päälle pitäisi vielä jättää aikaa mahdollisia korjauksia varten. Vähitellen pitäisi siis alkaa vääntäytymään kohti morsiusliikkeitä, mutta ei jotenkin yhtään tämän hetkisen vantteran varteni kanssa innosta. Koko kesä meni juhliessa, enkä edes oikeastaan enää muista, missä se mun salikaan on, joten tilanne on aika paha.

Toiveissa olisi tietenkin tiivistyä häihin mennessä, kuten varmaan suurimmalla osalla morsmaikuista, mutta toisaalta tiedän tasan tarkkaan oman saamattomuuteni... Havahduin varmaan viisi vuotta sitten, että en ole enää hoikka. Enkä ole ollut hoikka enää sen havahtumisen jälkeenkään, vaikka olen lukuisia kertoja sitä suunnitellut. Mun kameran rulla on oikeastaan kuvasarja minusta lihomassa, kun olen ottanut lukuisia "before"-kuvia, mutta en sitten ole muistanut laihduttaa. 😂 

(Unsplash)

Kihlauksen jälkeen arvoimme, rykäisemmekö häät jo tälle kesää, "vaikka tulee kyllä vähän kiire laihtua". Kaasoni sanoi silloin viisaasti, että häät kannattaa pitää mahdollisimman pian, koska emme tule tästä enää koskaan laihtumaan, mutta lihomaan ehdottomasti. Että mieluummin tänä kesänä, kun painoa kerkeää tulla ehkä vain 5 kg lisää, kun ensi kesänä sitä saattaa jo olla 15 lisäkiloa. Aivan helvetin totta, mutta päätimme kuitenkin ottaa riskin. 😃 Viittaan tässä "meillä" itseeni ja tähän kyseiseen kaasooni, Sulhis on ihan normaalivartaloinen ja muutenkin muodollisesti pätevä.

Minä nautin kyllä liikunnasta, eikä se suinkaan ole minulle mitään pakkopullaa, jos on vain aikaa käydä siellä jumpalla. Kuten kaikki tiedämme, se liikunta (siis varsinkaan sellainen tavoitteeton hupiliikunta, jota itse harrastan) ei vaan riitä, jos ruokailutottumukset ovat  aivan perseestä revittyjä. Ja kaiken lisäksi inhoan koko ruuanlaittoa. Olen raivoisan kateellinen kokkaamisesta pitäville ihmisille, kun helppohan niiden on pysyä hoikkina, kun mielellään vaan kokkailevat niitä järkeviä ruokia päivät pääksytysten! Jotenkin koen ruuanlaiton äärimmäisen vaivalloisena ja se on ehdottomasti minun inhokkikotityöni, eikä meillä juuri koskaan olekaan mitään oikeaa ruokaa kotona. Molemmat syövät lounaan koulussa tai töissä, mutta se päivällinen on usein jotain epämääräistä särpimistä. Sulhiskaan ei nyt mikään kaksinen kokki ole, mutta huomattavasti pitkäpinnaisempi keittiössä kuin minä. Hän tosin tekee todella usein lasagnea, jossa ei ole juuri yhtään lasagnelevyjä, vaan oikeastaan pelkkää jauhelihaa sekä oliiveja ja fetaa "väriksi". Mielestäni minä teen kyllä maukkaampaa ruokaa kuin hän, mutta koko homman aloittaminen on aivan kauhean henkisen taistelun takana. Kauppareissusta nyt puhumattakaan!

Me molemmat kyllä tiedämme, miten pitäisi syödä, mutta ääh... Olen vielä niin kauhean pihikin, että jos pakotan itseni keittiöön, teen sitten kerralla ison satsin jotain edullista ruokaa, kuten keittoja. Niiden ravintosisällöt eivät sitten ole kaikista parhaimpia, kun olen jatkanut niitä jollain sahanpuruilla ja lihaliemellä. 😏 Mutta ei tämä kroppakriisi suinkaan nyt ruuan vähyydestä tai ravinneköyhyydestä ole syntynyt, kyllä aika isossa roolissa ovat viininhuuruiset illanistujaiset, darramätöt ja yleensäkin epäsäännöllisyys elämässä ja ruokailuissa. En kestä, kun ihmiset sanovat, että "Laihduin 17 kg, kun jätin leivän pois/kun jätin jokailtaisen sixpackin juomatta/kun en syö enää joka kahvikupin kanssa  pullaa/kun lopetin perunan syönnin!!" Jooh, olisipa itselläkin joku tuollainen yksi täsmäteko, jonka voisi karsia, mutta ei. Minä laihdun 17 kg, jos muutan elämäntyylini täysin, rakennan itselleni uuden persoonallisuuden ja mahdollisesti vaihdan myös miestä............

(Unsplash)

Minusta ei ole tullut pelkästään paksukainen, vaan lisäksi olen näköjään aika hyvä itsesäälissä rypijä... Ihan itse nämä kilot on hankittu syömällä ja juomalla, tiedetään. Enkä minä edes sairaalloisen ylipainoinen ole, mutta sellainen juureva ja persevä, tanakka pötikkä, jonka tilanne olisi kuitenkin vielä pelastettavissa tai ainakin hieman parannettavissa. Antakaa nyt kaikki vinkkinne, vetäkää motivaatiopuheenvuoronne tai edes haukkukaa vähän, että saisin kunnon raivon päälle tämän asian suhteen. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ihan terveyden säilyttämisenkin takia, joskin ne häiden aiheuttamat ulkonäköpaineet taitavat olla minulle huomattavasti isompi kannustin tällä hetkellä. (Tai en tiedä, voiko sitä kannustimeksi sanoa, jos asialle ei oikeasti kuitenkaan tee mitään. 😆 Mutta ainakin isompi stressinaiheuttaja!) Hävettää olla näin pinnallinen, mutta aion sanoa kaikille muille paitsi teille, että 2. tyypin diabetes minua pelottaa, eikä suinkaan hääkuvissa näkyvät kainalomakkarat. 

Palaan nyt vielä tämän kilometriruikutuksen päätteeksi siihen alkuperäiseen aiheeseen eli mekkokriisiin... En oikein tiedä, mitä sen asian kanssa tekisin. Että menenkö nyt sovittelemaan ja sanon myyjälle tiivistymishaaveistani, joille myyjä pyörittelee silmiään, että "joopa joo, not gonna happen, senkin saamaton vätys". Vai tilaanko mekon pessimistinä realistina nykyisessä koossani, MUTTA jotakin käsittämätöntä tapahtuukin ja laihdun hieman, milloin puvusta tulee lopulta tuplahintainen korjausompeluineen. 

Mitä sinä tekisit, jos olisit kaltaiseni itseensä tyytymätön, laiska vetelys? ❤