Déjà-vu

Miten meidän häidemme käy? Pitääkö ne perua? Aivan kuin olisin elänyt tämän tilanteen aiemminkin. Ai niin, minähän olen! Minulla saattaa kyllä olla totaalinen denial päällä, kun ihan tyytyväisenä täällä askartelen kutsukortteja, vaikka Sanna Marin erittäin hitaasti ja selkeästi artikuloi taustalla, että kohta se paska varmaan taas lentää tuulettimeen.

No, ei tämä nyt ihan aikuisten oikeasti ole sellaista vahingollista tosiasioiden kieltämistä. Kyllähän minä tämän saman tilanteen jo kertaalleen eläneenä tiedostan tosiasiat, mutta me nyt vaan päätimme Sulhiksen kanssa olla märehtimättä ja vaipumatta epätoivoon. Minähän en siedä epävarmuutta laisinkaan, joten viime keväänä teimme todella aikaisessa vaiheessa päätöksen siirtää häät ensi vuoteen, "että tilanne on varmasti ohi". LOL. Enää me emme aio siirtää häitä, joten nyt on jotenkin lähes sellainen zeniläinen olotila, kun emme voi muuta kuin katsoa rauhassa, mihin tilanne tällä kertaa etenee, ja pitää ne bileet, jos rajoitukset sallivat. Jatkamme siis järjestelyitä normaaliin tapaan. Emme tosin sellaisella innokkaan odottavalla fiiliksellä kuin alussa, mutta jatkamme kuitenkin. 

Minä hyväksymässä vallitsevaa tilannetta. (Pexels)

Järjestelyt siis jatkuvat, mutta koko häähommasta on kadonnut se vahvasti läsnä ollut intoilu (vauhkoaminen). Toisaalta harmittaa, että niin kovasti odotettu päivä koki tällaisen inflaation, mutta toisaalta tämä lykkäysvuosi on opettanut, että hyvin sitä näköjään selviää ilman häitäkin. Että sellaista surua tai katkeruutta ei ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt. En ole kuitenkaan luonteeltani ollenkaan kohtuullinen ja järkevä ihminen yleensä, joten en aivan varmasti tiedä, onko tämä romahduksen alkusoittoa vai olenko aidosti sitä mieltä, että ne ovat vain häät. Minusta kyllä tosiaan tuntuu, että ettei se nyt mikään maailmanloppu olisi, vaikka jäisi koko bileet pitämättä. Tai sitten en vain rakasta Sulhista riittävästi ja siksi tämä ei harmita niin kauheasti. Mene ja tiedä. 

Häämatkan peruuntuminen taas surettaa ihan oikeasti. Vaikka juhlat saisikin pidettyä, häämatka jää joka tapauksessa nyt väliin vallitsevan tilanteen vuoksi. Eikä häämatka ole kunnon häämatka vuoden päästä, saati sitten tiineenä tai jopa mahdollisen jälkikasvun kanssa, vaikka muut sanoisivat mitä. Pitkäaikainen unelma oli lähteä heti häiden jälkeen lähes täysimittaisen kuherruskuukauden viettoon, ja sen peruuntuminen kyllä vituttaa harmittaa. Soimaan itseäni jatkuvasti siitä, ettemme vaan rykäisseet naimisiin heti kihlautumista seuraavana kesänä, ja Sulhista siitä, ettei kosinut aiemmin. Pääasiassa soimaan Sulhista.

No, mutta tilanne on, mikä on. Eihän tälle mitään kukaan voi, joten turha kiukutella. Pitäisi vaan osata ajatella positiivisesti ja olla Sulhiksen tapaan tyytyväinen, kun säästyy häämatkan verran rahaa. Tai ehkä jopa isojen häiden verran. Sekin on kyllä vähän hankalaa, sillä vaikka toisaalta olen pihistelevä tarjoushaukka, toisaalta olen kuitenkin aika höveli rahankäyttäjä ja minun periaatteeni on, että raha on vain rahaa ja sitä saa aina lisää. 

Kutsut alkavat joka tapauksessa olla oortningissa ja ne lähtevät vieraille maaliskuun aikana. Esittelen kutsut tarkemmin, kun  ne ovat saavuttaneet vastaanottajansa. Vaikka ketä sekään kiinnostaa, jos olisi nähnyt kutsun ennen kuin saa sen postilaatikkoonsa. Olen huomannut, että meillä morsiamilla tulee häitä järjestellessä sellainen ihmeellinen ylivertaisuuden tunne, että luulemme häidemme kiinnostavan ihmisiä huomattavasti todellista enemmän. Jotkut ovat jopa niin harhaisia, että alkavat kirjoittamaan häistään oikein blogia... Me morsiamet pidämme epätoivoisesti kiinni jokaisesta yllätysmomentista ja haluamme spektaakkelinomaisesti paljastaa esimerkiksi nyt ne hääkutsut. Ketä kiinnostaa?! Ei sen kutsun kauneutta vähennä yhtään, vaikka vieraat olisivatkin nähneet ne ensin täällä blogissa. Kyllähän minä sen ymmärrän, mutta en silti pysty toimimaan toisella tavalla. Eli kutsujemme paljastusspektaakkeli luvassa hieman myöhemmin. 😂  

Minä askartelemassa kutsukortteja. (Pexels)

Halusimme mahdollisimman yksinkertaiset kutsut, joten infolehtiset eivät tulleet kyseeseen. Teimmekin meille Tahtoo.fi:n kautta oman hääsivun, josta löytyy kaikki olennainen tieto sekä sähköinen ilmoittautuminen. Sinne pitäisi nyt muotoilla pohjustus siihen tilanteeseen, jos kesällä rajoitukset ovat sellaiset, että joudumme supistamaan vieraslistaa ja perumaan kutsuja. Kauhistuttaa jo valmiiksi ajatus siitä, että pitäisi jo nyt karsittua vieraslistaa karsia vielä lisää. Miten voimme tarkkaan valituista vieraista valita vieläkin tarkemmin? Meillä on isoja kaveriporukoita, joiden sisällä on mahdotonta tehdä rankkausta ja kutsua vain osa. Ja miten ihmeessä se edes ilmaistaan nätisti, että sori, vieraslistalla on sinua tärkeämpiä ihmisiä, sun kutsu on peruttu... Tuo fiilishän vieraille tulee, jos jo annettu kutsu perutaan. Kuitenkin olemme sitä mieltä, että edes se alustava kutsu pitää lähettää ajoissa, eikä mikään kutsujen panttaaminen häitä edeltävään viikkoon asti ole vaihtoehto.

Miten muut kesän morsiot ovat ratkaisseet kutsuasian? Entä mitä vieraana ajattelet tilanteesta?

Hullu, hullumpi, anoppi

Anopit ja äidit... Niistä on jo kyselty, että mikä ihme siinä on, kun niistä ei puhuta täällä mitään. Että kun nehän ovat usein ihan perseestä. Erityisesti ne anopit. No, kyllä minä olen sellaisista kuullut, mutta tämä minun tuleva anoppini on toistaiseksi esiintynyt aika tolkkuna. Ihan mukavanakin. Mutta kuulemma ne perkeleet paljastavat todellisen luontonsa vasta, kun suhde on virallistettu ja jälkikasvuakin on ilmaantunut. Eli sitten, kun on jo liian myöhäistä perääntyä, että siinä mielessä odotan häiden jälkeistä elämää kauhunsekaisin tuntein. Toisaalta osaan kyllä pitää puoleni, että ei minua nyt ihan helposti pirulliset appivanhemmat saisi nujerrettua. 

Sulhiksen tulevista appivanhemmista tiedän taas sen verran, että Sulhiksella on käynyt valtavan hyvä tuuri. He ovat nimittäin kauhean mukavia sekä fiksuja ihmisiä, ja tämä on varma tieto. Ottaen lisäksi huomioon Sulhiksen lauhkean luonteen on erittäin vaikea kuvitella kovin raivokkaita yhteenottoja vävyn ja appivanhempien välille.

Anoppi julkaisemassa lapsenlapsesta alastonkuvaa someen vanhempien kielloista välittämättä. (Pexels)

Minä puolestani en ole ihan yhtä lauhkea kuin Sulhis, mutta tulevat appivanhempani ovat sillä tavalla normaaleja ihmisiä, että heitä ei todennäköisesti tarvitse hätistellä sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan meidän makuuhuoneemme ovelta pois heidän tultuaan katsomaan, "vieläkö se talonväki, herranjumala, täällä nukkua losottaa", kuten olen jossain taloudessa kuullut tapahtuneen...

Minulla kun ei nyt valitettavasti (vielä) ole kerrottavana mehukkaita tarinoita kauhuanopeista, voisin kertoa pari muilta kuultua juttua. 

Toisiaan vihaavat anopit esittämässä ystäviä lapsenlapsen ristiäisissä. (Pexels)

"Anoppi hoiti paljon meidän esikoista, kun olimme miehen kanssa molemmat töissä. Vauva oli alkanut vähän sanomaan jotain etäisesti äidiltä kuulostavaa sanaa, mistä anoppi loukkaantui sydänjuuriaan myöten. "Mummi" olisi ilmeisesti pitänyt olla se ensimmäinen sana. Tai edes nyt sitten "isä", kunhan ei nyt ainakaan äitiä sanoisi. Siellä se sitten päivät pitkät yritti opettaa vauvaa sanomaan MUM-MI. Olin todella kiitollinen anopille lastenhoitoavusta, mutta kyllä vähän hykertelin tyytyväisenä, kun  ensimmäinen sana sitten kuitenkin oli "ättä", jonka lapsi selvästi yhdisti minuun. Anopista se tietenkin oli  vain merkityksetöntä ääntelyä."

Anoppi estämässä lapsenlastaan sanomasta "äiti". (Pexels)

"Lähdimme perheen kanssa kesälomalle ja anoppi oli sillä välin maalannut ihan omin lupineen meidän pihassa olevan leikkimökin. Siis kysymättä meiltä lupaa koko maalaukseen, saati että olisi kysynyt  mielipidettä värin suhteen."

"Minun anopilleni oli alkuaikoina todella tärkeää, ettei miniäehdokas tule läheisten veljesten väliin. Emme olisi siis saaneet nuorena parina tehdä mitään ilman, että poikaystäväni pikkuveli on mukana. Yhteisissä illanvietoissa oli anopille sydämen asia, että minä ja poikaystäväni olimme esimerkiksi eri joukkueissa pelatessa jotain, ja että mies ja veljensä taas olivat samassa. Saunaankin olisi pitänyt mennä kolmestaan. Siis minä parikymppisenä naisenalkuna poikaystäväni ja teini-ikäisen pikkuveljensä kanssa. Ja siis ihan alasti ihan tavalliseen lauantaisaunaan ihan vaan kotona."

Anoppi siivoamassa salaa ja pyytämättä poikansa ja miniänsä kotona. (Pexels)

"Appivanhempani asuvat naapurissamme. Esikoisemme on heidän ensimmäinen lapsenlapsensa ja he olivat alussa... No, aika pakkomielteisiä vauvan suhteen. Talomme ovat sillä tavalla lähekkäin, että näemme toistemme pihoille. Jos olin vauvan kanssa ulkona, anoppi juoksi pian pää kolmantena jalkana vauvan kimppuun pihallemme. Aloin sitten tekemään niin, että kuullessani heidän ulko-oven käyvän, laukkasin jonnekin nurkan taaksi piiloon vauvan kanssa. Oli valtavan tyydyttävää tirkistellä piilosta anoppia, joka pää punaisena pyöri pitkin pihaa. Ja ison maalaistalon pihapiirissä tuollaisia piiloja riitti."

Miniä lapsensa kanssa anoppiaan vuorille paenneena. (Pexels) 

"Anoppi kysyy vauvaltani lässyttäen, että "No, onkos se äidillä maito riittänyt?". Pitäisikö minun vastata tuollaisiin kysymyksiin vauvaa matkien vai mitä tämä larppaus on?"

Anoppi lukemassa salaa miniänsä sähköposteja. (Pexels)

"Minun entinen anoppini oli juuri kuin se Siskonpedin vaatimaton äiti. Aina kahviaikaan meni jonnekin eteisen komeroon piiloon mupeltamaan palaneimman pullan, ettei olisi vaivaksi. Mielellään myös valitsi itselleen jonkun korvattoman tai muuten rikkinäisen kupin, kun eihän hän ansaitse parempaa. Parasta olisi varmaan ollut, jos kupin reunassa olisi ollut halkeama, josta olisi voinut vaikka saada verihaavan. Hän olisi sen varmasti mielestään ansainnut."

Anoppi juomassa kahviaan. (Pexels)

"Jos anopin silmiin sattuu yksikään tilanne, jossa lapsen esimerkiksi hanska ei ole heti käden ulottuvilla, hän tulkitsee sen siten, että kyseisestä vaatekappaleesta on pulaa. Ensi kerralla se sitten vääntäytyy paikalle mukanaan säkillinen väärän kokoisia tai muuten kauteen sopimattomia hanskoja."

Anoppi selaamassa lapsenlapsen kanssa tablettia vanhempien selän takana ruutuajan ulkopuolella. (Pexels)

"Anopilla on tosi raivostuttava tapa hyysätä poikaansa eli minun miestäni. Jos olemme anoppilassa syömässä, anoppi huolehtii koko ajan, että pojallaan on kaikkea ja tarjoaa esimerkiksi viimeistä mitä-tahansa aina pojalleen, eikä vieraalle eli minulle. Ei sillä, että esimerkiksi viimeistä kakkupalaa ottaisinkaan, mutta minusta tuo on todella epäkohteliasta käytöstä. Minun kotonani oma porukka ei saa sitä ensimmäistäkään kakkupalaa, jos vieras haluaa toisen."

Anoppi penkomassa miniänsä vaatekaappia salaa. (Pexels)

Eiväthän nämä nyt tietenkään ole sellaisia vauva.fi:n tasoisia anoppitarinoita, joissa anoppi on miniän ollessa synnyttämässä muuttanut salaa poikansa ja miniän kotiin "lastenhoitoavuksi", myynyt kaikki huonekalut ja tuonut tilalle kotoaan suklaanruskean, muhkean nahkasohvasarjan, nahkaiset koristetyynyt sekä vesisängyn. Mutta ilmeisesti tavallisille ihmisille harvoin sattuu tuollaisia juttuja.

Mutta jos sinulla on hullu anoppi, niin kuulisin siitä enemmän kuin mielelläni! 😏

Anoppi ja appiukko varastamassa shown poikansa häissä. (Pexels)