Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭

Hääpukuliikkeet: Lahti ja Helsinki, osa 1

Terppa!

Minä se en ikinä opi. Otan usein Helsingissä käydessäni aikaisen maanantaiaamun lennon takaisin Ouluun sen ollessa halvempi kuin sunnuntai-illan lento. Kentälle pitää lähteä sianpieremän aikaan muutaman tunnin unilla ja kotikentältä yleensä suoraan kouluun. Joka kerta vannon, että en enää ota aamulentoa tai jos on aivan pakko ottaa, menen ajoissa nukkumaan. Mutta niin sitä vaan taas tämä päivä laahustettiin koko päivä koulussa kolmen tunnin unilla. Olin siis pitkän viikonlopun Helsingissä alaani liittyvillä messuilla. Tai niille minä olin menossa, kunnes keksin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä siinä sivussa ihan äkkiä sovittamassa parit hääpuvut. Lopulta homma meni niin, että kiersin hääpukuliikkeitä koko viikonlopun Lahtea myöten, enkä kerennyt lähellekään koko messualuetta. First things first! Idea tuli sen verran lyhyellä varoitusajalla, että Helsingissä asuvan kaasoni työt menivät melkein jokaisen sovituksen kanssa päällekäin. Siskokaan ei päässyt kuin yhteen paikkaan mukaani. Edes OMA ÄITI ei siis ollut tämän morsiamen mukana suurimmassa osassa sovituksia, mutta minua se ei kyllä oikeastaan edes haitannut. Oli mukava saada ihan rauhassa katsella ja muodostaa mielipide kustakin puvusta itse. Toki kuuntelen mielelläni läheisteni fiiliksiä puvuista, mutta tiedän valitsevani juuri sen yksilön, jonka itse haluan, olivat muut sitten mitä mieltä tahansa. 😎

No, suuntasin intoa puhkuen torstaina kohti Helsinkiä ja päätin lähteä mekkokaupoille sillä asenteella, että THE DRESS löytyy, että oikein vetästään ostohousut jalkaan. Niinpä pakkasinkin laukkuuni nivaskan pistämättömiä valkoisia pitsipikkareita, joita äitini antaa minulle joka joulu ja juhannus. Perjantaiaamuni starttasi (jälleen liian lyhyiden yöunien jälkeen) Z-junassa pitsisissä ostohousuissani kohti Lahtea. Ensimmäisenä kohteenani oli Glamour, jossa minut otti vastaan liikkeen omistaja, Jenny. Ihanan avara ja valoisa liiketila aivan Lahden keskustassa. Liikkeessä ei ollut lisäkseni ketään muita ja pukuhuoneitakin oli vain yksi, joten käsittääkseni siellä palvellaan ajanvarauksella vain yhtä morsmaikkua kerrallaan. Valikoima ei ollut älyttömän laaja, mutta minullekin löytyi monta sovitettavaa läninkiä, vaikka minullakin on jo aika selvät sävelet siitä, mitä etsin. Merkkeinä oli mm. Enzoani, Watters, Mori Lee ja Sincerity. Minulle oli varattu ruhtinaalliset 90 min, jonka kyllä käytimmekin kokonaan. Tahti oli mukavan rauhallinen, eikä tarvinnut hikipäin jumpata pukujen kanssa. Sain myös sovittaa ihan huvin vuoksi upeaa vintage-henkistä, helmi- ja kristallikoristeltua luomusta, jonka hinta meni viheltäen budjettini yli, eikä muutenkaan ollut mitenkään realistinen valinta maalaishäihimme. Puku oli siis aivan täynnä helmiä ja kirjailuja, joten se oli todella painava ja piti kummallista laahausääntä kävellessä. Raaaps, raaaps vaan. 😆 Ihana puku, mutta Glamourin realistisempi vaihtoehto minulle oli yksi aivan toinen yksilö ja meni ehdottomasti kaikkien sovittamieni mekkojen top 5:een näin jälkikäteen ajateltuna. Todella miellyttävä käynti kaikin puolin, Jenny oli supermukava ja kanssakäyminen oli todella vaivatonta. Ihana yksityiskohta oli myös se, että lopuksi hän antoi minulle uuden Häät-lehden matkalukemiseksi. 😊

Seuraava kohteeni oli myös Lahdessa, Morsiuspukuliike Josefiina. Minua aiemmin olevan morsiamen aika hieman venähti ja vaikka minulla oli muutenkin kiire junaan, ehdimme silti sovittaa kaikki rekeistä valkkaamani puvut sekä yhden villin kortin. Josefiinassa minua oli vastassa myös liikkeen omistaja, todella mukava ja asiantunteva. Merkkeinä löytyi esim. Badgley Mischka (käsittääkseni ei saa muista Suomen liikkeistä), Provonias, Justin Alexander sekä Lillian West. Myös täältä löytyi kauniita pukuja, mutta ei sitten kuitenkaan sellaista, joka olisi yltänyt lopulta kärkikahinoihin. Yhtä pukua vatvoin siinä ja omistaja sanoi, että voisi halutessani tilata puvusta ne kaksi muutakin olemassa olevaa sävyä, joita voin käydä kokeilemassa. Ainakin yhden puvun kohdalla sain myös kuulla, että korjausompelut kuuluvat hintaaan, mikä on kyllä iso säästö, jos korjauksia pitää tehdä olkaimien fiksausta enemmän. Josefiinasta ei nyt kuitenkaan löytynyt minulle pukua, mutta ehdoton suositus laajan valikoiman ja hyvän asiakaspalvelun suhteen.

Palasin takaisin Helsinkiin ja pikkusiskoni lähti kaveriksi perjaintain viimeisiin rutistuksiin. Second hand -hääpukuliike, Lovebirds, oli seuraavana listallani. Lovebirds ei osta pukuja, vaan toimii ns. välittäjänä. Pukuja tulee ja menee päivittäin, ja sinne saa mennä katselemaan sekä sovittamaan ilman ajanvarausta siisteistä rekeistä löytyviä, kokojen mukaan järjestettyjä pukuja. Olen selannut epätoivoisesti Toria ja Facebookin hääkirppareita toiveena löytää käytetty hääpuku. Tuntuu vähän pahalta laittaa yhden päivän mekkoon niin kauheasti rahaa, mutta valitettavasti Lovebirdsissakaan ei ollut minulle sopivia vaihtoehtoja. Käytettyjen pukujen kanssa on se ongelma, että jos on kerennyt yhtään fiksoitua johonkin tiettyyn juttuun, voi olla varma, ettei sellaista käytetyistä puvuista muuten  löydy. Suosittelen Lovebirdsia sellaisille morsiamille, jotka eivät ole niin saakelin tarkkoja ja pakkomielteisiä, kuten minä, ja joilla ei ehkä ole etukäteen ollenkaan preferenssiä suuntaan tai toiseen puvun mallin suhteen.

Perjantain viimeinen liike oli palkittu ja paljon kehuttu Niinatar, jossa itse asiassa kävin jo pari viikkoa sitten kaasoni kanssa ennen Kap Verden matkaani. Silloin sieltä löytyi kaksi vahvaa vaihtoehtoa. Toinen niistä tosin on jo pudonnut kelkasta. Mitä enemmän hääpukuja katselin, koin sen puvun jotenkin liian tavallisena. En tarkoita, että hääpuvun pitäisi olla jotain äärimmäisen erikoista ja spektaakkelimaista ollakseen upea kantajansa päällä, mutta olen nyt kehittänyt mielikuvan ns. peruspuvuista. Ajattelen, että puvun pitäisi olla sellainen, että vieras muistaa siitä edes jotain seuraavanakin päivänä, eikä vaan, että "joo, semmonen basic hääpukuhan sillä oli". Todellisuudessahan ketään ei tietenkään ihan niin paljon kiinnosta minun pukuni kuin minua itseäni, mutta valkoinen, perinteinen pitsipuku on nyt joka tapauksessa pois laskuista. Haluan puvussa olevan joku pieni juju.

Niinattaren pukuloistoa

Mutta se Niinatar ja toinen yritys. Nyt tiesin siis jo tarkemmin, millaista haen, eikä mallia tarvinnut enää arpoa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla myös isohelmaisia pukuja ihan vain todetakseni, että hellllll no. Upeita, mutta ei minun harteikkaassa varressani. Ensimmäisen sovituskerran toinen suosikki piti edelleen pintansa. Siskoni ei pitänyt kyseisestä puvusta kuvissa, joita ensimmäisen sovituksen jälkeen lähetin, mutta livenä se puku oli siskoni suosikki. Toki se on tietenkin vähän paskempi homma, jos morsiamen hääpuku näyttää kaikissa hääpäivän kuvissa ihan perseestä revityltä.... 😆 Niinattaresta löytyi myös toinen hyvä vaihtoehto tämän kiistellyn suosikin rinnalle. Otimme varulta minusta jo mitat, jos päädyn jompaan kumpaan näistä vasta Oulun päässä, jotta voisin kuitenkin vain soittamalla hoitaa tilauksen. Niinatar on tähänastisen kokemukseni perusteella se the place to be. Älyttömän laaja valikoima sekä todella mukava ja palvelualtis henkilökunta. Tilat ovat ehkä hieman ahtaahkot, mutta halutessaan sieltä voi varata puolentoista tunnin ajaksi maksullisen loungen (35 e lauantaisin, 25 e arkisin), johon sisältyy jotain herkkuja rauhallisemman ja tilavamman sovitustilanteen kylkeen. Minä tyydyin ihan tavalliseen sovitusaikaan, jonka jälkeen menimme siskoni kämpille syömään gluteenitonta makaroonilaatikkoa.

Upeita nuo laahukset näissä muhkeahelmaisissa, mutta no, no, no... ☝

Perjantain saldona oli siis kolme erittäin potentiaalista pukua, joista se yksi, jo aiemmalta sovituskerralta tuttu Niinattaren puku, kiilasi ainakin minun mielessäni hieman muita korkeammalle. Sovitukset jatkuivat lauantaina ja sunnuntaina, mutta niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Täytyy tähän loppuun jälleen kerran todeta, kuinka paska blogisti sitä onkaan. En koskaan muista ottaa niitä kuvia! Toki pikaisesti näpsittyjä sovituskuvia on puhelin täynnä, mutta ei mitään kauniita lähikuvia pukuliikkeen kristallikruunusta tai jonkun puvun kauniisti kimaltavasta yksityiskohdasta....

Tässä mun sovitusnaama. Sovituspuvut ovat lähes poikkeuksetta koon liian pieniä, mutta aika näppärästi ne myyjät saivat minut pukuihin sullottua. 

Kerrohan omia kokemuksiasi näistä liikkeistä. Risut ja ruusut ovat äärimmäisen arvokasta informaatiota morsmaikuille, jotka vasta suunnittelevat liikkeisiin jalkautumista. 

Palataan!