Viimeisen sinkkuyön suunnitelmia

Tiivistelmä: Mihinä sitä päänsä kallistaas häitä ereltävänä ehtoona? 

Häihin kuuluu kauheasti vanhoja perinteitä ja uskomuksia, osa niistä vaivaannuttavampia kuin toiset. Yksi mukava perinne minusta on kuitenkin morsiusparin erillään viettämä yö ennen häitä. Tai no, ei tuo varmaan kauhean vanha perinne ole, kun eihän siitä ole kauaakaan, kun susiparina avoliittoilu oli ihan no-no-no Suomessakin ja morsiusparit viettivät yönsä muutenkin erillään. No, se on kuitenkin ainakin 20 vuotta vanha perinne täällä meillä ja aiomme sen ehdottomasti toteuttaa. Ei sen takia, että olisimme taikauskoisia ja pelkäisimme sitä huonoa onnea, jota mahdollisesti seuraa, kun sulhanen näkee morsmaikun jonkun täysin randomilla määritellyn aikaikkunan sisällä. Syynä on ennemminkin se, kuinka mukavaa se vain on yökyläillä parhaiden ystävien kanssa, laitella vähän kasvonaamioita, juoda lasi (tai kaksi) skumppaa ja yleisesti fiilistellä tulevaa pääpäivää. Minun tapauksessani se tosin tulee varmasti olemaan kauheassa kiireessä säntäilyä ja viimeisten tykötarpeiden metsästystä ympäri kaupunkia. Minulla on aivan käsittämättömän taito olla joka paikasta myöhässä ja hoitaa kaikki aivan viime tipassa. Juuri juhliin valmistautuminen on hyvä esimerkki siitä, miten se lopulta menee paniikissa juoksenteluksi ja Sulhikselle karjumiseksi, vaikka minulla olisi ollut koko päivä aikaa. Eikä se ainakaan ole Sulhis, joka on syypää siihen, että minulla  on vasta puolet tukastani  kiharrettuna, kun taksi kaartaa pihaan. Ajattelin sälyttää hääpäivän ja sitä edeltävän päivän aikataulutuksen jollekin kaasoistani, niin on sitten ainakin joku, jota syyttää, kun olen Siikajoen Salessa ostamassa sukkahousuja 2,5 minuuttia ennen vihkimistä.

Mutta sitä siis tulin kertomaan, että ehdottomasti haluamme Sulhiksen kanssa viettää edeltävän yön häätiimiemme kanssa erillään toisistamme. Komedioissa nämä päättyvät aina siihen, että sulhanen vetää perseet, eikä selviydy kirkkoon ajoissa, ja yhdessä leffassa morsian kaasoineen taisi tappaa miehen häitä edeltävänä iltana.... Että sitähän voi sattua mitä vaan! Sulhis on onneksi kuitenkin niin tunnollinen, että hänen kaljoittelujaan ennen tärkeää tapahtumaa minun ei tarvitse pelätä, mutta niistä minun kaasoistani pitäisi ehkä enemmän olla huolissaan. Niistä kun herra yksin tietää, mitä ne saavat päähänsä. Ehkä on paras, että menemme vaan suoraan minun lapsuudenkotiini yöksi, jotta äitini voi vähän vahtia.

Ihan potentiaalinen vaihtoehto voisi oikeasti olla minun lapsuudenkotini, joka sijaitsee muutamien kymmenien kilometrien päässä juhlapaikasta. Aiemmin olen kertonut niistä lukuisista kesähuoneista, joita äitini on tuunaillut, joten yöpaikkojen suhteen ei ainakaan tarvitsisi olla huolissaan. Rantasaunan terassilla voisi olla aika mukava hengailla ystävien kanssa (ainakin toistaiseksi) viimeisenä iltanaan neitinä. 

Jos päädymme tähän vaihtoehtoon, otan kampaajankin kotikylältäni. Vaikka maalla kampaajat ovat yleensä järkiään iäkkäämpiä Terttuja tai Marja-Terttuja, joiden näkemys rennosta hääkampauksesta voi poiketa omastani, vanhalla kotikylälläni on yksi nuori kampaaja, joka voitti kansallisen kampauskilpailunkin kerran. Ei siis yhtään huono vaihtoehto, eikä tarvitsisi käydä Oulussa hääpäivän aamuna. Tuollainen vajaan tunnin matka suuntaansa on juuri oivallinen lähtölaukaus sille kuvailemalleni kiirepaniikille... 

Toisaalta taas olisi hauska olla kaasojen ja bestmanin kanssa hotellissa yötä, koska minä rakastan hotelleja! Olimme juuri viime viikonloppuna yhden kaasoni kanssa viettämässä hänen postpartum-babyshoweriaan (ehdottomasti järkevämpi konsepti perinteisen vauvasuihkun rinnalle ja luonnollisesti kahdestaan toteutettuna) hotellissa Oulun keskustassa. Siis muutaman sadan metrin päässä kotoa. 😄 Ja se oli aivan ihanaa! Harmiksemme olimme vain jossain nuoruutta haikailevassa puuskassamme ostaneet liput JVG:n keikalle ja sipsinsyönti hotellin puhtaissa, valkoisissa lakanoissa oli pakko keskeyttää hetkeksi. 

Otin tämän kuvan n. klo 4.30, minkä jälkeen huutokuiskasin respan virkailijalle hyvät yöt. 

Eräs tuttuni työskentelee kyseisessä hotellissa ja oli varannut huoneeseen kylmän skumpan odottamaan meitä. Ajatelkaa! Olimme todella otettuja tuosta ystävällisestä eleestä. Mikään ei piristä kahta keski-ikäistä naista yhtä paljon kuin pullo kuohuvaa! ❤ Aamupalassa ei myöskään ollut moitteen sijaa. Tai no, jos on AIVAN PAKKO keksiä jotain, niin se on erikoiskahvien puuttuminen. Minähän en siis tiedä kahveista yhtään mitään, mutta kyllä  se cappuccino tuo jotenkin hieman lisää luksusta jo muutenkin ylelliseen hotelliaamupalaan. Sulhis epäili aiemmista fiilistelyistäni, että aamupala taitaa olla koko reissun kohokohta, eikä se arvaus nyt kovin pieleen mennytkään. Ihana istua rauhassa runsaaseen aamupalapöytään, kun normaalisti arjessa en kerkeä koskaan syömään yhtään mitään aamuisin. Tässä pätee myös se sama aikataulutusongelma kuin juhliin valmistautumisessa. Ihan sama, vaikka heräisin tuntia aiemmin joka aamu, aamupala jäisi silti syömättä ja ihan yhtä kiireessä juoksisin rapussa samalla kiskoen viimeisiä vaatekappaleita päälleni. 

Taas minä heittäydyin rönsyilemään, mutta Sokos Hotel Arina antoi totisesti hyvän kuvan itsestään ja se voisikin olla hyvä vaihtoehto häitä edeltävälle yölle. (Tämä ei muuten ole maksettu mainos, kun en  ole vieläkään tullut kaapista ulos tutuilleni tästä koko blogista... 😆) Kerran kaasona ollessani olenkin viettänyt siellä häitä edeltävän yön, mutta ihanista puitteista huolimatta se homma oli sitten vähän farssi. Saimme kerta kaikkiaan räjäytettyä sen huoneen ihan hirveään kuntoon illan aikana, kun teimme viime hetken valmisteluita. Aamulla yllättäen tuli kiire, emmekä kerenneet siivota huonetta ja morsiuspari tuli sinne viettämään hääyötään. 😄 Eihän hotellisiivooja voinut tietenkään meidän henkilökohtaisia tavaroita alkaa pakkailemaan, mutta sen kaiken kaaoksen keskellä heitäkin oli odottanut talon tarjoama skumppapullo. Kaveri sanoi, että oli melkein jo koominen näky se ympäriinsä nakeltujen pikkuhousujen ja meikkien keskellä töröttävä ylväs kuohuviinipullo. Tuosta tapauksesta oppineena muistan sälyttää sen aikataulutuksen jollekin muulle. Suunnittelin jo kevään projektiksi ajankäytön hallinnan opettelun lisäksi pari testivisiittiä Oulun kivoimpiin hotelleihin. Tekisin ikäänkuin taustatutkimusta, kun eihän sitä häihin liittyvissä asioissa kannata yhtään hutkia, kuulkaa! 😏😏

Söpöjä yksityiskohtia hotellin aamupalasalissa.

Kolmas vaihtoehto voisi olla hääpaikalle majoittuminen. Sulhiksen possekin voisi tulla sinne yöksi ja voitaisiin illalla nostattaa jonkinlaiset kevyet perheriidat "leikkimielisillä" team briden ja team groomin välisillä kisailuilla ja visailuilla. Katsotaan! 

Miten te olitte järjestäneet häitä edeltävän yön? Tai mitä olette siihen suunnitelleet, jos se on vielä edessä? Myös kokemukset Oulun hotelleista kiinnostaa, mikä on ehdoton ykkönen? 😊

Maalaisromanttinen sekasorto turhautuneella twistillä

Tiivistelmä: meillä ei ole vielä teemaa, emme osaa päättää sitä, emmekä oikeastaan edes halua sitä. Aamen! 

Nyt, kun häihin on reipas vuosi aikaa, pitäisi kai jo päättää joku yhteinen linja esim. koristeluiden suhteen, mutta kun tuntuu, että kaikki tyylit ovat ihania! Pinterest on aivan loputon suo, jossa kaikki on kaunista, ihan sama mikä kuvaileva sana siinä weddingin edessä on. Sulhiksestakaan ei ole mitään iloa tässä asiassa, hänellä ei todellakaan ole mielipidettä lautasliinojen väristä... Muutenkin minä olen meistä se, joka edes vähän nauttii tälläisten yksityiskohtien hinkuttamisesta, joten päävastuu koristeista on ihan luonnollisesti minulla. Luotan äitini makuun aika vahvasti, joten apua ja mielipiteitä on kyllä onneksi tarvittaessa saatavilla.

Teema on tosin jo ajatuksenakin aika raskas, enkä minä pysty sitoutumaan tiukasti johonkin tiettyyn juttuun (paitsi toivon mukaan Sulhikseen), joten tuskin mitään erityistä teemaa tulemme valitsemaankaan. Kyllä tähän kuitenkin joku tolkku pitäisi saada, edes värimaailmaan joku idea. Kohta se on yhtä kauheaa sekamelskaa, jossa pöytäkoristeet ovat maalaisromanttisia, sulhanen art decoa 20-luvun glamourilla ja morsian vain tavallistakin hullumpi...

Olen jotenkin koko ajan ajatellut, että meille tulee tietenkin maalaisromanttiset häät, mutta en oikeastaan enää innostu pitsistä ja juuttikankaasta yhtään. Niiden kulta-aika taisi olla pari vuotta sitten. Että ehkä enemmänkin sitten maalaishäät ilman sitä romanttista aspektia. Siis sellaiset perushäät maalla. 😁

(Unsplash)

Boho-häät kukkineen ja runsaine yksityiskohtineen miellyttävät silmää todella paljon, mutta olisiko outoa koristaa boheemilla otteella, kun morsiuspari itsekään ei ole laisinkaan boheemi... Tyyliin sopivat kevyet ja kauniisti laskeutuvat pitsihääpuvutkin olisivat aivan ihania, mutta vantterana ja riuskana emäntänä en jotenkin näe itseäni sellaiseen pukeutuneena. Todella rasittavaa, kun en ole 10 cm pidempi ja 15 kg hoikempi! 😠

(Unsplash)

Nyt häämuodissa näkyy myös paljon viininpunaista tai tummanvihreää yhdistettynä messinkisiin yksityiskohtiin sekä runsaisiin kukkakoristeisiin, mutta meidän häitämme juhlitaan heinäkuun alussa, joten jotenkin tuo tyyli tuntuu liian "täyteläiseltä" kesäjuhliin. En muutenkaan haluaisi hirveästi koristeita ja erilaista silppua sinne ja toisenlaista tuonne, vaikka ne kuvissa aivan ihanilta näyttävätkin. Yritämme vaivan minimoimisen lisäksi kuitenkin miettiä myös hieman ekologista puolta ja välttää häissämme niin paljon kaikkea ns. turhaa kuin mahdollista. Isojen hääjuhlien järjestäminen toki itsessään on jo aika turhaa haaskausta, mutta ei tässä mitää täysin epäitsekkäitä maailmanpelastajia ollakaan.

Helppouden, säästämisen ja sädekehän kiillottamisen takia koristeluista tulee siis varmasti aika maltilliset. Valkoiset liinat, paljon vihreää ja jotain?? Ovatko kynttilät jotenkin outoja keskellä kesää? En oikeassa elämässä ole yhtään sellainen ihminen, joka sytyttää kynttilöitä ja menee sitten viltin mutkaan sohvalle juomaan teetä. Haluaisin kyllä olla, mutta tuntuu liian vaivalloiselta... Koenkin siis  kynttilät aika turhakkeina, mutta kyllä ne kuitenkin tuovat mielestäni tietynlaista juhlatunnelmaa.

(Unsplash)

(Unsplash)

Nämä kuvat täällä blogissa ovat muuten aina hieman sinne päin... Käytän ilmaisia kuvapankkeja, (koska kuvien varastaminen on VÄÄRIN, enkä halua joutua vankilaan just tässä häiden alla), joten aina ei löydy juuri sitä, mitä haen. Esimerkiksi nämä kaksi yllä olevaa kuvaa ovat ihan kivoja, mutta en sitten tiedä, onko niissä enää mitään maalaishäiden fiilistä. Hääpaikkamme kyllä on ihan oikeasti maaseudulla, että jospa siellä edes lehmänpaska vähän haisisi... 

Perutaan häät!

No ei kyllä peruta, mutta siirretään!

Kerroin aiemmin, kuinka jouduimme tyytymään juuri siihen hääviikonloppuun, jonka viimeisenä olisimme halunneet, eli oululaisille tärkeään Qstock-viikonloppuun. Nyt kuitenkin monen mutkan kautta sain selville, että juhlapaikassamme oli vapautunut meille parempi ajankohta heinäkuun alusta ja sain kuin sainkin napattua sen.

Mehän olemme siis jumpanneet hääpäivää kesien 2019 ja 2020 välillä sekä varailleet ja peruneet hääpaikkoja ja kirkkoja. Onneksi emme olleet vielä kerenneet varata tuolle edelliselle hääpäivälle vihkimistä (kerroin aiemmin myös kiusallisesta puhelusta kirkkoherranvirastoon...), joka olisi sekin pitänyt taas perua.

(Unsplash)

No, mutta nyt siis saimme häillemme lähes täydellisen ajankohdan. Viikkoa myöhemmin olisi ollut se IHAN TÄYKKY, mutta olemme tähän nyt enemmän kuin tyytyväisiä. Sulhis sai tällä kertaa varata sen kirkon, kun en yksinkertaisesti kehdannut enää soittaa sinne kirkkoherranvirastoon. Kuulemma hoitui oikein näppärästi, eikä virkailija ollut v*ttuillut yhtään. :D

Nyt, kun hääpaikka ja kirkko ovat varattuina, voi aloittaa hääskitsoilun ihan tosissaan. Päätin kosiskella kaasoja, kunhan saamme nämä kaksi tärkeintä asiaa reilaan, joten se olisi siis seuraavana ohjelmassa.

Ketä kutsutaan

Tässä taas jaarittelua kaihtaville se lyhyt versio; jos massia ja tilaa olisi rajattomasti, me kutsuisimme KAIKKI, mutta kun ei ole. Tämänhetkisen vieraslistan jakauma: 
- molempien perheet   ~ 11%
- sukulaiset                    ~ 19%
- perhetutut                   ~ 13%
- kaverit                         ~ 57%

Tot. 106 vierasta

Vieraslistan kokoaminen tuntuu olevan juhlissa kuin juhlissa se ikuinen murheenkryyni. Mielestäni koko hääsuunnittelun olisi loogisinta lähteä vieraslistasta, jotta saadaan kartoitettua, millaista juhlapaikkaa pitäisi etsiä. Meillä tosin kävi niin, että paikka on ollut jo vuosia tiedossa ja, LUOJAN KIITOS, sinne mahtuu (melkein) kaikki pientä rajausta lukuun ottamatta. 

Me teimme heti alussa päätöksen, että ensimmäisenä karsimme sukulaisista, jos jostain on pakko. Molemmilla on ihan mukava suku, mutta tuntuu tärkeimmältä kutsua ne ystävät ja kaverit, joiden kanssa oikeasti olemme jatkuvasti tekemisissä. Kumpikaan meistä ei ole omien setien, tätien tai enojen kanssa tekemisissä mitenkään erityisen tiiviisti, mutta siinä mielessä koemme heidät läheisiksi sukulaisiksi, että on itsestäänselvyys, että heidät kutsutaan kaikki. Minulla heitä on 6 ja Sulhiksella 4, puolisoineen heitä on yhteensä alle 20, joten ei mikään mahdoton porukka.

Serkuista puolisoineen minun puoleltani tulisi noin 30, Sulhiksen puolelta noin 10, ja suurimman osan kanssa olemme huomattavan paljon vähemmän tekemisissä kuin heidän vanhempiensa (eli setiemme/tätiemme/enojemme), emme ole edes tavanneet kaikkia toistemme serkkuja. Päädyimmekin rajaamaan serkut pois vieraslistalta. Toisaalta olisi kyllä kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa, mutta toisaalta, jos vieraita on 150, niin eihän siinä oikeasti kerkeä kaikkien kanssa jutskailla. Lisäksi 40 henkilöä lisää vaatii aika paljon sitä tilaa ja ahtaiden pöytärivien välissä lyllertäminen ison mekon kanssa on ainakin minulle kauhistus. Inhoan myös vieraana sitä, jos omalle paikalle kulkeminen on kuin joku esterata, josta pitää suurin piirtein uida ja vuorikiipeillä, että pääsee vessaan.

Sukulaisista kutsulistalla on myös ainoa toistaiseksi hengissä oleva isovanhempi (minun pappani) sekä 94-vuotias isotätini, jonka kanssa asumme samassa rapussa. Olen hänen kanssaan päivittäin tekemisissä, joten luonnollisesti myös hän saa kutsun. En tosin usko hetkeäkään, että hän tulee paikalle.  Hän kokee olevansa jo toinen jalka haudassa, vaikka on terävämpi kuin moni muu vuosikymmeniä nuorempi. Hän on jo vuosikaudet vastannut jokaiseen ehdotukseeni esim. seuraavan päivän kauppareissusta, että ”Voooooi kuule, en minä ole hengissä enää silloin!”. Hirveän vitsikäs mummeli omalla tavallaan.  

Kavereista kutsumme ensinnäkin ne, joiden kanssa olemme jatkuvasti tekemisissä. Siitä porukasta löytyy lapsuudenystäviä, koulukavereita alakoulusta yliopistoon, työkavereita ja harrastuskavereita. Lisäksi kutsumme joitakin pitempiaikaisia kavereita, joiden kanssa emme välttämättä kuitenkaan enää ole arjessa niin säännöllisesti tekemisissä, mutta jotka ovat kuitenkin kulkeneet mukana kaikki nämä vuodet, tiedätte kyllä tämän kaverikategorian.

(Unsplash)

Ehkä isoin ongelma vieraslistan tekemisessä on ne kavereiden avecit. Kenen tyttökaveri kutsutaan, kenen ei, kuka loukkaantuu jne. Etiketin mukaan pitäisi varmasti kutsua pitempiaikaiset kumppanit ja vähintään avopuolisot. Päätimme kuitenkin noudattaa sellaista ohjenuoraa, että kutsumme ne kumppanit, jotka ovat myös meille tuttuja. Ketään emme tietenkään pakota tulemaan yksin juhliin, vaan katsomme vähän tilanteen mukaan. Jos vieras kuuluu johonkin porukkaan, niin mielestäni ei ole paha, vaikka emme hänen sen hetkistä seurustelukumppania kutsukaan, jos hänellä on muuten tuttuja ja ystäviä häissä. Esimerkiksi yhden kaverini häissä hänen joukkuekaverinsa oli kutsuttu ilman puolisoita ja hauskaa näkyi tällä porukalla olevan ihan keskenäänkin. Itsekin viihdyn juhlissa aivan mainiosti ilman Sulhista, jos minulla on kavereita ympärilläni.

Sukulaisten ja kavereiden lisäksi kutsumme muutaman vanhemman pariskunnan, tähän kategoriaan kuuluu esimerkiksi kummivanhempia ja parhaiden ystävien vanhempia.

Entäs sitten ne lapset? Lapsettomat häät tuntuvat nostattavan paskamyrskyjä aika helposti, mitä nyt yleistä keskustelua olen seurannut. Meillä ei itsellämme ole pershedelmiä (tämä upea synonyymi lapsille on bongattu vauva.fin Aihe vapaa –palstalta), eikä myöskään esimerkiksi sisaruksillamme, joten oli aika helppo päätös, että häistämme tulee pääosin lapsettomat. Ainoat kutsutut lapset tulevat olemaan kummipoikani sekä hänen veljensä, koska he ovat ainoat lapset, joiden elämässä olemme oikeasti mukana. He toki  lähtevät hoitoon alkuillasta, jolloin jatkamme juhlimista aikuisten kesken.

Monilla kavereillamme kyllä on lapsia, ja tänä keväänä ovat käynnissä varsinaiset vauvantekotalkoot, kun kaveriporukkaamme syntyy neljä uutta vauvaa! ❤ Kyse ei siis ole mistään lapsivihasta, vaan tähänkin päätökseen vaikuttavat myös ne raha- ja tilaseikat. Tissillä olevat ihmispennut tietenkin tulevat, eikä voi kyllä tietää, kuinka monta vauvaa kerkeääkään häihimme mennessä syntyä. Nämäkin neljä pariskuntaa kerkeävät juuri sopivasti aloittaa uuden kierroksen, kunhan nämä kaikki kevään tulokkaat saadaan maailmaan.    

Lapsettomat häät eivät ainakaan vielä vaikuta koituvan ongelmaksi meidän kohdalla, monet kaverit nimittäin ilmoittivat heti kättelyssä, etteivät kyllä ota lapsia mukaan, vaikka ne kutsuttaisiinkin. Joku voi tietenkin kokea häät pakollisena menona, johon tuhlautuu yksi kesäviikonloppu perheen yhteisestä ajasta, mutta uskon myös, että monet ajattelevat häät ihan mukavana iltana kavereiden kanssa. Toivoisin tietenkin, että kaverit kehtaisivat ottaa meidän kanssa puheeksi, jos häät meinaavat jäädä välistä sen takia, ettei löydy tai ei haluta ottaa lapsenvahtia.  Emme halua ehdottomia olla missään asiassa, ettei käy pian niin, että saamme ihan keskenämme viettää häitämme. :D

Eiväthän kaikki tietenkään koskaan pääse, mutta aiomme tehdä hyvissä ajoin Facebookiin Save the date –eventin, jotta mahdollisimman moni kerkeäisi halutessaan varata tuon viikonlopun meidän pirskeille. Monet onnistuneet juhlat emännöineenä sanon, että kyllä ne vieraat tekevät juhlan. Se on niin kulunut klisee, mutta totisinta totta! 

(Unsplash)

Hääpäivän päättämisen sietämätön vaikeus

Hääpäivän päättäminen oli kyllä yksi farssi. Menimme siis kihloihin 1.1.2019 ja päätimme heti, että emme ota ollenkaan stressiä häistä, emmekä muutenkaan nyt hötkyile niiden kanssa. Olimme todella hyvässä yhteisymmärryksessä asian suhteen. No, pari päivää kosinnasta tapasin hyvän ystäväni, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että häät heti ensi kesäksi. Taustalla oli ajatus, ettei hän kerkeä tulla taas raskaaksi, jotta voisi juhlia polttarit ja häät kunnolla, ja voisimme mahdollisesti sitten yhdessä syksyllä aloittaa ovulaatioiden metsästämisen. En ole koskaan varsinaisesti potenut vauvakuumetta tai haaveillut lapsista, mutta Sulhikseni haluaa niitä ehdottomasti, joten minäkin olen vähitellen kypsytellyt ajatusta. Olen vähän lupaillut hänelle, että josko yhden ja hyvän yrittäisimme jossain vaiheessa tehdä, jos vain munasoluni eivät ole vielä täysin homeessa. Kyseinen ystäväni on nyt ottanut tämän henkilökohtaisena lupauksena hänelle ja odottaa malttamattomana, että tähtien asento olisi oikea, ja voisimme olla yhtä aikaa raskaana. Ystäväni myös muistutti, että me emme tule enää ikinä tästä ainakaan laihtumaan, vaan paino pikemminkin nousee koko ajan tasaiseen tahtiin. Olisi kuulemma  järkevämpää pitää häät ensi kesänä 5 kg:n päästä, kuin vasta seuraavana kesänä, mahdollisesti 15 kg:n päästä. Tämä argumentti vakuutti minut täysin ja innostuin ensi kesän häistä ihan kunnolla.

Ryhdyinkin heti hommiin. Ihan ensimmäiseksi havahduin siihen, että hääpukutilauksen saapuminen kestää yli puoli vuotta ja marssin suurin piirtein samalta seisomalta hääpukuliikkeeseen. Siinä on muuten jotakin todella kornia seisoa sovituskopissa tissit paljaana, talviruho kalpeana ja joulun jälkeisessä turvotuksessa, kun liikkeen ihana ja asiantunteva myyjä pukee sinulle hääpukuja päälle. Juttelee aivan normaalisti samalla, kun yrittää saada kiskottua kahden tonnin mekkoa viini- ja juusto(tai lähinnä viini-)harrastuksen leventämän takapuolesi yli. Tiesin kyllä jo etukäteen aika hyvin, millaisen puvun haluan ja ajatus vain vahvistui tuolla reissulla. Sain muutaman pukumallin tiedot ja lähdin niitä kotiin kypsyttelemään.

(Unsplash)

Pukuasia oli nyt saatu aluilleen, seuraavana listalla oli hääpaikka. Olen jo vuosia halunnut järjestää hääni eräässä ihanassa maalaiskartanossa kotiseudullani. Sulhiskin käytettiin viime juhannusajelulla paikan päällä ja hänkin onnekseni ihastui siihen paikkaan. Soitin ensin äidille, sitten kyseiseen juhlapaikkaan. Yksi lauantai oli kuin olikin vapaana ensi kesänä, mutta se oli samana viikonloppuna kuin erään kaverini häät. Soitin taas äidille ja seuraavaksi toiseksi lemppareimpaan juhlapaikkaamme, joka on saman tyylinen kuin lempparipaikka, mutta hieman pienempi, eikä ihan niin idyllinen. Sieltä emäntä kertoi, että sopivasti pikkujouluaikaan eräs pari perui varauksensa ja meille täydellinen ajankohta heinäkuun puolivälissä oli vapaana. Huvitti se emännän selvitys pikkujouluajan perumisesta kuin se olisi aivan asiaan kuuluva juttu, että vähintään yksi kihlapari peruu häänsä firman pikkujoulujen jälkimainingeissa.

Selvittelimme hieman ulkomailla asuvien perheenjäsentemme pääsyä ja vihreän valon jälkeen varasimme kyseisen paikan. Illalla kuitenkin mieleen nousi epärvarmuus, haluaisinko sittenkään tyytyä siihen toiseksi lemppareimpaan. Soitin taas äidille ja aamuun mennessä olin päätynyt siihen lopputulokseen, että en missään nimessä haluaisi tyytyä häideni suhteen mihinkään toiseksi parhaisiin.

Seuraavaksi pitikin alkaa miettimään, kuinka paha juttu olisi järjestää häät kaverin kanssa samana päivänä, koska tuolloin saisimme sen kaikista lemppareimman juhlapaikan. Luonnollisesti soitin äidille, kyselin myös mielipiteitä viime kesien morsiamilta sekä parilta kaverilta, jotka tultaisiin kutsumaan molempiin häihin. Vaakakupissa vastakkain olivat se, että kaveriporukkamme jakaantuisi kahtia näiden häiden kesken, enkä myöskään voisi itse osallistua kaverini häihin, ja toisessa päässä painoi se, että vain tuolloin saisimme unelmiemme juhlapaikan. Koin, että häiden järjestämisessä saa olla hieman itsekäs, eikä kukaan voi loukkaantua, jos mekin haluamme mennä samana kesänä naimisiin ja tuo päivä olisi ainoa mahdollinen. Peruin siis toiseksi lemppareimman juhlapaikan ja varasin sen lemppareimman sekä sen lähellä sijaitsevan kirkon. Olin oikein tyytyväinen tehokkaaseen työskentelyyni.

(Unsplash)

Olin noin seitsemän tuntia tyytyväinen, mutta sitten ryhdyin kuitenkin miettimään sitä, kuinka paljon nautin häähypestä, ja miten se vähän latistuisi siinä tyttöporukassamme, johon tämä toinen saman päivän morsian kuului. Toinen morsian suhtautui kyllä hääpäivänsä varastamiseen ihanasti, eikä varmaan olisi ainakaan kovin kauaa kantanut kaunaa. Tuli kuitenkin fiilis, etten jotenkin viitsi hössöttää aktiiviseen whatsapp-ryhmäämme jokaista käännettä hääsuunnittelussa, jos porukka olisi jakautunut eri häihin. Tulinkin pian siihen tulokseen, että saan häähumua tuplasti, jos ensin sekoamme kaverini häistä ja sitten minun häistäni vuoden päästä. Soitin taas äidille, joka huokaisi helpotuksesta, kun ei tarvitsekaan raivolaihduttaa parissa kuukaudessa. Se häitä kiirehtinyt ystäväni ei ollut tyytyväinen, mutta pitkin hampain hyväksyi asian.

Soitin taas juhlapaikkaan ja peruin varauksen. Emäntä kertoi, että vasta parin kuukauden päästä he alkaisivat ottaa varauksia vastaan kesälle 2020, mutta olisimme nyt ensimmäisenä jonossa varaamassa.  Soitin myös kirkkoherranvirastoon ja jaarittelin varmasti hetkisen liian kauan tympääntyneelle virkailijalle, joka kysyikin napakasti pitkän selitykseni jälkeen ”Niin perutaanko vai siirretäänkö tämä vihkiminen?”. Selitin taas, että parin kuukauden päästä saamme vasta tietää uuden hääpäivän. En varmaan jotenkin alitajuisesti halunnut itse käyttää sanaa peruminen, vaikka kyse ei edes ollut häiden perumisesta sen varsinaisessa merkityksessä. Nainen vastasi minulle kyllästyneenä ”Eli siis PERUTAAN. NO NIIN, TEIDÄN VIHKIMINEN ON NYT PERUTTU. KIITOS JA NÄKEMIIN!”. :D

Tämä kaikki tapahtui siis kahden päivän aikana, kun Sulhis oli pois kotoa, eikä edes kerennyt koko ajan roikkua kanssani puhelinpaltsuissa pysyäkseen kärryillä uusista käänteistä. Hän lähti maanantaina tyytyväisenä työreissuun luullen olevansa kesän 2020 sulhanen, mutta kerkesin tuon kahden päivän aikana aikaistaa häitä vuodella, sovittaa hääpukuja, varata kaksi juhlapaikkaa ja kirkon sekä lopulta perua häät. Että kyllä minä ainakin aikaansaava ihminen olen, kun sille päälle satun. 

Tästä farssista on jo pari kuukautta, joten tällä välin olemme ehtineet varata sen ihan oikean ja lopullisen hääpäivän, joka on 25.7.2020 sieltä lempipaikastamme. Siellä järjestetään kesäisin leirejä ja kursseja, jotka ovat etusijalla, ja niiden aikataulutuksen jälkeen vasta jaetaan jäljellä olevat viikonloput häille ja muille juhlille. Heinäkuulle jäikin sitten vain yksi viikonloppu, joka näin oululaisen näkökulmasta oli se pahin mahdollinen eli Qstock-musiikkifestareiden kanssa päällekkäin menevä viikonloppu.

Olen aina manannut niitä tyhmiä hääpareja, jotka järjestävät häänsä Qstockin kanssa päällekkäin, mutta tässä sitä ollaan. Olinkin aika epävarma varaamaan sitä viikonloppua, mutta onneksi Sulhis oli aikuisempi ja järkeili minulle, että me ja kaveriporukkamme olemme jo niin vanhoja, että festarit eivät voi olla ykkösprioriteetti. Ja jos menee mieluummin jokavuotisille festareille kuin tulee juhlimaan häihimme, niin ei varmaan muutenkaan olisi erityisesti halunnut tulla, eli win-win. Järjestämme muutenkin aika hyviä bileitä, vaikka itse sanonkin, joten en usko, että meiningissä tulemme paljoa häviämään, vaikka Qstock-viikonlopussa onkin toki aivan oma erityinen tunnelmansa.  Emme myöskään paheksu yhtään, jos joku maksimoi hauskanpidon ja tulee kalpeana kirkkoon oltuaan vielä 10 tuntia aiemmin Kuusisaaressa rokkaamassa. Kunhan kuitenkin itse malttaisimme pysyä sieltä pois häiden aattona...

Kirkkoa en ole vielä kehdannut varata tuon perumissoiton jälkeen, kun pelkään, että sama virkailija vastaa.  Voisin tietenkin soitella sinne numerottomalla ja lyödä luurin korvaan niin kauan, kunnes joku toinen virkailija vastaa. Tai ehkä Sulhis saa hoitaa sen normaalilla ja aikuismaisella tavalla.

Kosinta

Muiden kosintatarinat kiinnostavat minua ja oletan, etten ole ainoa laatuani, joten tässä tuleekin meidän juttu. Jos et ole jaarittelun ystävä, tässä sinulle pelkistetty versio; menimme uudeksi vuodeksi mökille, Sulhis kosi, vastasin myöntävästi, sen pituinen se. 

Lähdimme siis uuden vuoden alla Saariselälle lautailemaan Sulhiksen kanssa. KAIKKI kaverit olivat kuulemma arvanneet, että nyt on koira haudattuna, kun kahdestaan menimme, emmekä millään rymyporukalla, kuten yleensä. Enitenhän se kertoo meistä, jos kolmekymppinen pariskunta herättää kummastusta kahdenkeskisellä mökkireissulla. :D Minä en kuitenkaan osannut aavistella mitään, koska Sulhis junaili koko homman niin, että se oli oikeastaan minun ideani lähteä koko mökille, vaikka Sulhis olikin suunnitellut jo kaiken etukäteen. En tiedä, miten hän sen ajatuksen minun mieleeni istutti, mutta vähän pelottaa, mihin kaikkeen hän saakaan minut tulevaisuudessa manipuloitua...

Vietimme aivan ihanan miniloman lautaillen, syöden hyvin (minä teen ruokaa oikeastaan vain lomalla) ja vötkistellen, mutta koko homman kruunasi vuodenvaihde. Sulhiksen isä oli ostanut meille raketteja mukaan, joten pakkohan niitä oli sarjatulella äkkiä ampua pois alta, että pääsisi jo mielenkiintoisempien juttujen pariin, kuten avaamaan yhden pitkään  säästelemämme samppanjapullon. Sulhis kehotti minua ampumaan viimeisen isoimman raketin ja dramaattisesti huokaillen suostuin. Kun käännyin takaisin, Sulhis oli polvistuneena sormusrasian kanssa ja tiedusteli asialliseen tapaansa, että alkaisinko hänelle vaimoksi. Sain vain karjaistua ihanan tyttömäisesti, että "TOTTA HELVETISSÄ!" ja sitten me olimmekin jo kihloissa. 

Sormus on I-HA-NA. Olemme harrastaneet paljon näyteikkunashoppailua ja Sulhikselle on käynyt ihan selväksi tässä vuosien varrella, että haluaisin ohuen rivisormuksen ja hän olikin onnistunut valinnassaan todella hyvin. Himpun verran oli liian iso, mutta muuten nappivalinta. Somessani olen julkaissut muutamia hienovaraisia kuvia, joissa sormukseni saattaa vilahtaa...

Yksi kaveri paljasti jälkeenpäin, että Sulhis oli jo kesällä kertonut hänelle tilanneensa sormuksen. Kaveri ei ollut uskaltanut edes omalle miehelleen kertoa, ettei salaisuus vain paljastuisi. Hyvin Sulhis kyllä piti itsensä kasassa, olin aina luullut näkeväni hänestä heti, kun alkaa suunnittelemaan jotain tällaista. 

Sulhis oli soittanut vanhemmilleni tuolla mökkireissulla ja kertonut, että tämmönen juttu olisi nyt tulossa. Luonnollisesti Sulhis vain ilmoitti asian, eikä alkanut kyselemään isältäni keski-ikäisen tyttärensä kättä... Ja äiti sen muutenkin sitä paitsi olisi päättänyt. Sulhis oli puhunut molempien kanssa ja isäni oli vain vastannut, että ”Jos tosiaan olet sellaiseen lopputulokseen päätynyt, niin anna mennä vaan”. Äitini taas oli suurin piirtein siltä istumalta tilannut ihan hiton kalliit pariovet mittatilaustyönä lapsuudenkotini salonkiin, kun jos vaikka tulee kihlajaiset järjestettäväksi. Että pitäähän ne uudet ovet olla?!

Sulhiksen alkuperäinen suunnitelma oli ollut ilmoittaa asiasta jouluna käydessään porukoillani, mutta olin kuulemma seurannut häntä kuin hai laivaa koko ajan. Yhden kerran olin kuulemma istunut vessassa kauemmin kuin 1,5 min, että siinä oli ollut hänen ainoa tilaisuutensa.

Sulhis ei ollut kertonut vanhempiani lukuun ottamatta kenellekään aikeistaan. Lähetimme hänen perheensä chattiin yöllä tämän kuvan. Isänsä ei ilmeisesti huomannut sormessani kimaltelevaa timskuriviä ja vastasi, että ”No niin, johan sitä uutta vuotta toivoteltiin, nyt nukkumaan!”. :D Tuleva appiukkoni on tosi ihana ja mukava, mutta toisinaan hieman yksioikoinen.

Fiilistelimme hetken asiaa sisällä kahdestaan, mutta sitten tulikin jo kiire ottamaan kihlajaiskuvia! Niitä me sitten räpsimme lumihangessa keskellä yötä aasialaisten turistien ihmetellessä. Että kokonaisuudessaan ihan ok vuodenvaihde meillä.

Alkukankeutta

Ihan hitsin jännittävää tämä blogin avaaminen! 

Viimeksi jännitti tällä tavalla, kun järjestin elämäni ensimmäistä pariskuntailtaa ja jouduin pelkäämään koko päivän, olenko mahdollisesti saanut noroviruksen, ja milloin se antaisi kuulua itsestään. 

(Hyvä, kun kysyit, tottakai kerron enemmän!) Isäni oli sinä aamuna käväissyt luonani samalla, kun kuljetti siskoni jonnekin.  Myöhemmin samana päivänä kävi ilmi siskoni molemmista päistä, että hänellä oli norovirus. Suhtauduin siihen aikaan aika neuroottisesti basiliskoihin, joiksi iäkäs sukulaiseni kaikkia mikrobeja nimittää, ja olin aivan varma, että siskoni oli pärskinyt autoon norohiutaleita, jotka olivat tarttuneet isääni ja kulkeutuneet taas hänen mukanaan minun asuntooni. No, kävin kaiken, johon isäni mahdollisesti koski visiittinsä aikana, läpi desinfiointiaineella, mutta pelkäsin kuitenkin, että olin jo kerennyt nielaista noron elimistööni muhimaan ja odottamaan sopivaa hetkeä laittaakseen suolensisältöni uuteen järjestykseen. Siskollani se noron ilmeneminen oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, joten uumoilin itselleni samanlaista taudinkuvaa ja ravasinkin vessassa koko illan ns. varastoon.

Sisuskaluja kylmäävässä pelossa meni se ilta, mutta ilman noroa! Huono puoli tässä oli vaan se, että ollessani vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa iltaa mahani sisältö tulee ruumiini ulkopuolelle jommallakummalla luonnollisella tyhjentymistavallaan (joskin tavanomaista huomattavasti suuremmalla paineella), en uskaltanut syödä mitään. Skumppa kuitenkin luonnollisesti maistui normaalilla tahdilla, joten lopputuloksen voitte vain kuvitella, suomalainen nainen kun ei ole kaunis humalassa... No, joka tapauksessa, tästä voitte päätellä, kuinka paljon blogin avaaminen minua jännittää.

Makaabereista alkusanoista huolimatta tämä blogi tulee käsittelemään kaikkea naimakauppoihin liittyvää ihanaa häähömppää, joihin ei todellakaan liity ulosteet tai muut eritteet. Sen verran on kai kuitenkin reilua varoittaa, että morsmaikun huumorintaju on joskus roisia ja tolkkujen aikuisten mielestä usein mautonta, mutta hääblogissa kun ollaan, kaikki alaluokkaiset vitsit on kiedottu pitsiin, tylliin ja hallaharsoon. Tämän blogin tarkoitus on siis kanavoida pohjatonta hääinnostustani ja säästää siten läheisteni hermoja. Tästä ei todellakaan tule sellaista blogia, josta löytää niitä hyödyllisiä ja informatiivisia postauksia häiden suunnittelun avuksi. Haluaisin kyllä kovasti olla sellainen bloggaaja, mutta ei minulla riitä kärsivällisyys tai taidot sellaiseen taustatyötä vaativaan kirjoittamiseen näin harrastuksena. Tämä blogi tulee olemaan lähinnä tuntojeni oksentelua sanalliseen muotoon sekä jaarittelua aiheesta ja aika paljon sen vierestä.

Rakastan juhlien järjestämistä ja häitänikin olen suunnitellut jo pitkään ennen kuin edes tapasin sulhaseni. Rakastan myös törkyisiä tosi-tv-juttuja ja sekopäiset häärealityt ovat ehdottomasti parasta, mitä televisiossa on tarjolla! En varsinaisesti ole kovinkaan romanttinen ihminen tai muutenkaan tunteikas ja herkkä, mutta häissä nyt vain on oma taikansa. Ihanaa jauhaa häistä ihan luvan kanssa ja tänne tulenkin kirjoittelemaan päiväkirjamaisesti fiiliksiäni ja suunnitelmiani. Tai siis meidän suunnitelmiamme… Sulhaseni tosin on onnekseni ihanan luottavainen ja antaa minun kyllä tolskata aika pitkälle ihan itsekseni. Hän kyllä fiilistelee häitä ja on niistä innostunut, mutta, luojan kiitos, minun ei tarvitse riidellä hänen kanssaan, laitetaanko pöytiin valkoisia vai vaaleanpunaisia neilikoita tai onko kaiken maailman hääsilpun tilaileminen netistä jo nyt tarpeellista. Hän on luvannut kertoa tarvittaessa mielipiteensä, ilmaantua paikalle, toimia maksumiehenä ja rakastaa minua elämänsä loppuun asti, että ihan kohtalainen diili minusta! Häitämme siis juhlitaan maalaishenkeen Oulun liepeillä heinäkuussa 2020, joten taitaa olla jo korkea aika aloittaa hääsekoilu ihan virallisesti. 

Palataan asiaan!