Vain muutaman hääkutsun tähden

Tiivistelmä: Kutsut lähetetty!

Vierailta tuli jo kysymyksiä, onko häät taas peruttu, kun kutsuja ei näy eikä kuulu. Saimme ne kuitenkin vihdoin ja viimein postiin viime viikolla! Kutsushow kaikkine käänteineen oli aivan naurettavan pitkä ja työläs prosessi. Ottaen erityisesti huomioon sen, että nimenomaan halusin tilata kutsut valmiina, että niistä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. LOL. Ne siis tilattiin jo puolitoista vuotta sitten ennen kuin koronasta oli tietoakaan. Vaikka itse arvostan kaikkea käsin tehtyä ja teettämällä olisimme saaneet aivan ihanat, uniikit kutsut, nämä paperituotteet olivat meille yksi juttu, joista oli helppo pihistää. Vieraat katsovat kutsua kerran noin 20 s, joten tusinatuote ajaa mielestäni  asiansa. Vistaprintiltä, mistä me tilasimme kutsumme, löytyi aika kivoja vaihtoehtoja edullisesti. Vähän harmittaa, että köyhäilin folioinnin suhteen ja tilasin lopulta niin peruskutsut niin peruspaperilla kuin mahdollista, mutta säästimme varmaan ainakin 30 senttiä kutsua kohti. Ja pääsin taas askartelemaan, kun lisäsin jokaiseen kutsuun kultaista glitteriä yön pimeinä tunteina samalla tiuskien Sulhikselle, että kun mun pitää tehdä KAIKKI (tietäen kuitenkin koko ajan, etten todellakaan antaisi sen tulla käpälöimään kutsuja, vaikka tarjoaisikin apuaan). 

Täsä tää ny o.

Tilasimme siis kutsut jo ensimmäisiin häihimme, mutta emme kerenneet lähettää niitä, kun päädyimme siirtämään häitä niin aikaisessa vaiheessa. Päätimme viime syksynä uuden hääpäivän ja vaihdoimme koko paskan eri paikkakunnallekin, kerroimme uudet tuulet kaikille kavereillemme, mutta luojan kiitos, emme lähettäneet save the dateja, saati sitten varsinaisia kutsuja, sillä pääpäivä vaihtui vielä kertaalleen tähän nykyiseen. Vihkimisaikakin vaihtui vielä tänä keväänä aamuhäistä iltapäivään. 

Meillä oli siis kutsut, jotka olivat väärälle päivälle, väärälle vuodelle, väärän kellonaikaan, väärään kirkkoon ja väärään juhlapaikkaan. Vihittävä pari pysyi kuitenkin just ja just alkuperäisessä kokoonpanossa. Minä periaatteen ihmisenä en  halunnut tilata uusia kutsuja, vaikka se olisi helpottanut tätä projektia huomattavasti. Halusimme toisaalta myös säilyttää kutsujen kautta muiston tästä erityislaatuisesta ajasta, jota nyt elämme. 

Päädyin tuunaamaan kutsuja leimasimien ja lisäosan avulla. Leimasin kaikkiin 23545 kutsuun kirjain kerrallaan "PERUTTU"-tekstin viime vuoden tietojen päälle. Tilasin myös pienet lisäkortit, joissa oli  uusi aika ja paikka. Lisäkortit tilasin myös Vistaprintilta kutsujen kanssa yhtenevällä teemalla. Lisäkorttien tilaus oli ehkä vähän ristiriitainen veto siihen nähden, että väkisin halusin säilyttää alkuperäiset kutsut ja välttää siten uusien hommaamisen, mutta minä olen kauhean höveli luopumaan periaatteistani aina sen mukaan, mikä on minulle suotuisinta milloinkin. Kalliiksi ne eivät kuitenkaan tulleet, keksin nimittäin pihistelykeinon myös  pikkukorttien suhteen. Valikoimasta ei löytynyt oikein sopivan kokoista ja riittävän edullista vaihtoehtoa, joten muokkasin Vistaprintin ohjelmalla oikeasti yhteen korttiin kaksi tuollaista pienempää korttia. Siihen meni aivan helvetin monta tuntia ajasta, joka minun olisi pitänyt käyttää yhden lopputentin lukemisiin, mutta tentit voi aina uusia ilmaiseksi, häitä ei.

Viime vuonna suunnittelin kutsuille tuollaisen ns. taskun, johon tuli nauhaa ja sinetti, että kutsu olisi jollakin tapaa juhlallisempi. No, nyt inhoan sitä taskua. Mutta koska valoimme niitä hemmetin sinettejä 2387 tuntia, ja molemmat olimme viittä vaille valmiita unohtamaan koko häät ja eroamaan, en vain pystynyt laittamaan niitä haaskuuseen. Nyt olisin halunnut modernit ja tyylikkäät kutsut, sillä nämä olivat lopulta himpun verran liian romanttiset. Eli käytimme siis aivan kohtuuttoman paljon aikaa kutsuihin, joihin emme en ollut edes lopulta kauhean tyytyväinen. 😁 No, ovat ne oikeasti ihan kohtalaiset ja hoitavat asiansa! Vieraatkin ovat kehuneet kutsua, mutta tietenkin sen takia, kun ovat täältä lukeneet, millainen työmaa ne olivat. 

Halusin mahdollisimman yksinkertaiset kutsut ilman infotekstejä. Perustimmekin tahtoo.fi:n kautta oman hääsivuston, mistä kaikki tarpeelliset tiedot löytyvät. Sinne myös ilmoittaudutaan sekä ilmoitetaan ruoka-aineallergioista. Kauhean kätevä. Sivustolta myös näkee, kun vieras avaa sivuston ensimmäisen kerran (olkaa huoleti, jokaista kirjautumista ei näe). Noin puolet vieraista ovat käyneet sivustolla ja reilu kolmasosa on jo ilmoittanut tulevansa häihin. Tähän mennessä vain kaksi on ilmoittanut esteestä. Laitoimme tosin pitkän ilmoittautumisajan, kun tämä elo on nykyisin niin epävarmaa. Siitä huolimatta käymme sivustolla päivittäin noin neljän minuutin välein katsomassa, onko tullut uusia ilmoittautumisia. 😁 Ehkä hääfiilis on todellakin nostamassa uudelleen päätään. 💓

Onkohan kutsujen teko ollut muillakin samanlaista helvettiä...

Hääkutsuja, riitoja ja muutama vahasinetti

Tiivistelmä: Askartelimme Sulhiksen kanssa kutsuja. Käytimme kohtuuttoman paljon aikaa täysin turhien yksityiskohtien eteen ja vihasimme joka hetkeä.

Moiccu!

Me havahduimme jälleen kerran siihen, että meillä saattaa olla kohta häät. Emme oikeastaan ole tehneet häiden eteen mitään sen jälkeen, kun ne päätettiin reilu vuosi sitten siirtää. Tuntui silloin, että tässähän on aikaa vaikka kuinka paljon! Toisaalta ehdimme aika pitkälle suunnitella asiat jo tuolloin viime keväänä ja hyvin suunniteltuhan on kuulemma puoliksi tehty... No, ei todellakaan ole. Aloimme nimittäin eilen printtaamaan kutsujen kuoriin osoitteet sekä tekemään vahasinetit. Sillä tavalla "äkkiä nyt vaan" pois alta.  Meillä meni koko hemmetin lauantai, elämänilo ja kaikki kaasut tulevan appiukon sikarisytyttimistä. 

Aiemmin kerroin, ettemme aio tilata uusia kutsuja. Vähän niin kuin yleisesti kostona, kun mehän emme alistu koronan edessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meillä piti olla maalaishäät, joiden tyyliin sopien kutsujen koristelu oli suunniteltu siten, että niihin tulee vahasinetti (ihan oikeasti, anna mun kaikki kestää). Olin lisäksi tilannut kustomoidun sinettileimasimen (ei helevetti) ja pötkökaupalla sinettivahaa, joten pakkohan ne oli tehdä, vaikka tässä vaiheessa tuollainen yksityiskohta ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Kaiken muun lisäksi siinä hemmetin leimasimessa on viime vuoden hääpäivä. Ensin mietin, saisinko esimerkiksi kuumaliimalla täytettyä sen päivämäärän kaiverruksen leimasimesta, mutta sitten muistin taas, ettei minua kiinnosta. Joten väärät päivämäärät niissä nyt sitten on, mutta olkoon sekin muisto näistä cahdesta wittujen ceväästä. Toinen ajatus vanhojen kutsujen säilyttämisen taustalla, tuon kostamisen lisäksi siis, oli nimittäin se, että siitä jää "kiva" muisto tästä erikoisesta ajasta, jota nyt elämme.

Sinettien ideahan olisi tehdä sinetti suoraan paikoilleen sulkemaan ja sinetöimään sitä, mitä ikinä halutaankin. Joo, no, meillä meni noin joka kolmas sinetti pilalle, että tsemppiä vaan, jos joku siihen uhkapeliin lähtee. Olisi ollut aivan liian stressaavaa tehdä ne suoraan kutsuihin. Eikä meillä kerta kaikkiaan olisi edes ollut riittävästi ylimääräisiä kutsuja tuolla epäonnistumisprosentilla. Päätimme tehdä sinetit erikseen leivinpaperille ja liimata sitten kutsuihin. Eli niillä ei ole mitään funktiota ja ne ovat pelkkänä koristeena. Se ei sovi kyllä yhtään minun elämänkatsomukseeni, sillä inhoan asioita, joilla ei ole funktiota! Kaiken lisäksi sinettien tekeminen oli yllättävän vaikeaa ilman sitä onnistumisen painettakin, mutta homma alkoi kuitenkin vähitellen sujua, kun olimme ensin pari tuntia haukkuneet toistemme työnjälkeä ja käyneet läpi seuraavan keskustelun:

Sulhis: "Tämmönen näperrys on niin perseestä!"

Minä (uhriutuneena): "No, yksinkö mun pitäis tämä tehdä!? Kyllä ne on kuule sunkin häät."

Sulhis: "Joo, mutta pikkusen eri asia, kun säähän tykkäät tämmösestä askartelusta..."

Minä: "KATO MUN NAAMAA, NÄYTÄNKÖ SILTÄ, ETTÄ MULLA OIS MUKAVAA!!!!"

Sitten pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, että molemmat vihasivat sitä hommaa yhtä paljon ja oli helpompi jatkaa. Tämä on meidän parisuhteemme toimintamalli: yhdessä voi tehdä jotain vain, jos se on molemmille yhtä mukavaa tai vastenmielistä. Uhraukset toisen hyvinvoinnin eteen? Kysypä joku toinen... 😂

Lopulta toimimme saumattomasti yhteen. Ensinnäkin kannattaa silputa veitsellä ne sydänlangalliset "vahakynttilät" tuhannen päreiksi ja sulattaa niitä palasia lusikassa. Ei kannata edes yrittää sulattaa vahaa suoraan siitä vahapötkön päästä, siinä menee ikä, terveys ja parisuhde. Kuumensimme ensin lusikan pohjaa pelkästään kynttilän päällä, mutta se oli aivan liian hidasta touhua tehokkaaseen luonteeseeni, joten nopeutimme prosessia sellaisilla kaasutohottimilla, joilla sytytetään sikareita.

Tähän yksi sommiteltu kuva välineistä paprikan värjäämällä leikkuulaudalla.

Työnjako oli sellainen, että Sulhis siis sulatti vahaa lusikassa, minä valutin sulan vahan leivinpaperin päälle, millä välin Sulhis otti leimasimen kylmästä vedestä jäähtymästä ja kuivasi sen. Sitten minä leimasin, ja Sulhis alkoi sulattamaan seuraavaa lusikallista. Loppuajasta se oli sellaista tyydyttävän  saumatonta nelikäsityöskentelyä (hammaslääkärit ja -hoitajat tietää). Meni aika hiton monta tuntia, mutta lopulta sinetit olivat valmiit ja talo haisi "ei sietämättömän" palaneella, kuten tuleva anoppini hienovaraisesti totesi. 

Tässäkin yksi feikattu kuva. Todellisessa tilanteessa ei todellakaan olisi kerennyt kuvia ottamaan.
Noin sitä vahaa kuitenkin voi sulattaa, vähän samalla tavalla kuin kuumennat heroiinia.

Saimme myös kutsujen kuoret valmiiksi. Minulla on kaksi käsialaa, se normaali, arkikäytössä oleva ruma ja sitten sellainen parempi, jonka käyttäminen on ärsyttävää ja hidasta. Kunnon morsiamet harjoittelevat kalligrafiaa juuri näitä tilanteita varten, mutta minä unohdin. Meinasin kyllä ensin kirjoittaa kuoret käsin, mutta sekin oli aivan liian stressaavaa. Kirjoitan lähes aina jotain väärin tilanteissa, joissa ei saisi missään nimessä kirjoittaa väärin. Siispä vietin pari tuntia Dafont-sivustolla etsien sopivaa fonttia. Käytin mallipätkänä erään eestiläissyntyisen ystäväni nimeä, josta löytyy kaikki sudenkuopat fontin suhteen: ä-kirjain, väliviiva ja pitkä sukunimi. 😄

Tilattujen kutsujen mukana tuli niihin sopivat kuoret, mutta niissä se sulkijalipare oli suora ja sehän ei käynyt minulle. Halusin valkoiset kuoret, joissa se lipare on kolmion muotoinen. Nyt tietenkin mietin, että KETÄ KIINNOSTAA... Olin kuitenkin tapani mukaan kehittänyt pakkomielteen sellaisista perinteisistä kuorista. Kutsumme ovat aika erikoisen kokoiset, tyyliin 110,473 mm x 1,52 keski-ikäisen tontun jalkaa, joten sopivien kuorien löytäminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Lopulta onneksi löysin sopivat Etsystä. Ne olivat ihanan laadukkaan tuntoiset ja paksusta paperista tehdyt. Ilo siitä paksuudesta tosin loppui siihen, kun ne eivät mahtuneet pyörähtämän tulostimen läpi. Alakerrassa oli onneksi toinen tulostin, joka jollakin tavalla suostui pyörittämään kuoren ruttaamatta sitä ihan täysin. Toimiva tulostin oli tosin valitettavasti mustekäyttöinen, joten saa nähdä, ovatko osoitteet tuhriutuneet lukukelvottomiksi ennen kuin kerkeävät perille.

Kuorien erikoisista mitoista johtuen aika paljon sai kikkailla sitäkin, että osoite lopulta osui siihen kohtaan, johon sen halusin. Halusin myös, että saajan nimi on sopivasti pitempi kuin osoiterivit, eli fonttikokojen kanssa piti säätää nimen pituudesta riippuen, mikä oli tietenkin sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan tehdä oikein. Lisäksi kirjekuori piti aina yksitellen asetella tulostimeen ja varmistaa käsin, että se lähtee liikkeelle suorana, eli jälleen sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan. Tämä oli vähän hankala tilanne, sillä tietokone ja toimiva tulostin sijaitsivat eri kerroksissa. Mietin sitten vain, että olen menossa naimisiin Sulhiksen kanssa, että minun on vaan pakko luottaa siihen... Ohjeistin hänet pikaisesti käyttämään esteettistä silmäänsä siihen, mikä on sopiva fonttikoko minkäkin pituiselle nimelle. 😁 Ihan hyvin hän suoriutui ensikertalaiseksi. Tulostus alkoi sujumaan ja saimme kuoret printattua auki olevan puhelinyhteyden välityksellä: "No niin, kuori on valmiina.". "Nyt lähtee.". "Roger.". 

Tämäkin tulostin meinasi mennä välillä tukkoon, joten kuvassa apuvälineeni kuorien kiskomista varten.

Meillä meni lopulta koko helvetin päivä osoitteiden printtaukseen ja niiden pirullisten sinettien tekemiseen. Lisäksi olen käyttänyt jo lukemattomia yön pimeitä tunteja vanhojen kutsujen tuunaamiseen, ja edessä on vielä yksi savotta sellaisten todella tärkeiden nauhojen asetteluun ja liimaamiseen. Eli näiden kutsujen eteen on käytetty aivan kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa ottaen huomioon, että mieleni on muuttunut vuoden aikana, eivätkä kutsut enää oikeastaan tyydytä esteettistä silmääni, ja että koko häitä ei todennäköisesti edes tule. Lol. 

No, nyt riittää tästä. Aika seikkaperäisesti sain hääkutsuista kirjoitettua ottaen huomioon, etten edes puhunut niistä itse kutsuista vielä juuri mitään... Ensi kerralla sitten. 

Mihin älyttömyyksiin te olette sortuneet häiden vuoksi? Entä ovatko kesän parit uskaltaneet vielä lähettää kutsuja?