Hääkengät

Tiivistelmä: Mää löysin hääkengät!

Tässä minä etsimässä hääkenkiä. (Unsplash)

Olen yrittänyt pitää aika maltillisen linjan kaiken häihin liittyvän oheishärpäkkeen suhteen, enkä ensin edes ajatellut ostaa hääkenkiä. Sitten olin kuitenkin vähän kahden vaiheilla, että joko laitan ihan perusavokkaat, kun eihän niitä edes kukaan näe, TAI sitten ostan jotkut aivan kreisit eyecatcherit, kun kivastihan ne sitten vilkkuisivat sieltä helman alta... Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten saan aina asian kuin asian selitettyä itselleni parhain päin sen mukaan, miten se asia lopulta sitten ratkeaa. Että omassa mielessäni päädyn aina hyvään lopputulemaan, meni asia niin tai näin. 

Ehkä eniten piheydestäni johtuen päätin ensin, etten osta uusia kenkiä häitä varten. Minulla nimittäin on yhdet laadukkaat nudet avokkaat, jotka olisivat hyvin voineet toimittaa hääkenkien virkaa. No, sitten satuin näkemään pienen, suomalaisen kenkäkaupan nettikaupassa aivan I H A N A T värikkäät avokkaat ja vielä alennuksessa. Pyrin nykyisin ostamaan vain tarpeeseen ja välttämään kertakäyttökulttuuria sekä erityisesti "ostin, kun halvalla sain" -mentaliteettia, mutta kuka nyt ei tarvitsisi värikkäitä avokkaita jatkossakin?! Olen varma, että nämä ovat pitkäaikainen sijoitus ja tuovat minulle iloa vuosikausia. Hääpukua olisi masentavaa säilöä, sillä eihän se kuitenkaan mahtuisi minulle päälle enää parin vuoden kuluttua, mutta kengät ovat hieman armollisempi pukine. Niitä ehkä viitsiikin sovittaa 20 vuoden kuluttua ilman, että alkaa ihan heti vituttamaan. 

Täsä ne ny o!

Yritän valita kengät myös mukavuutta silmällä pitäen. No, en oikeasti! Ostan hupikenkäni sillä tavalla, että ulkonäkö painaa vaa'assa 70 % ja mukavuus 30 %. Kestän kyllä, jos varpaat ovat tohjona tai kengät ovat muuten jumalattoman huonot jalassa, mutta koron pitää olla tukeva ja maltillinen. Useimmiten juhlissa olen sen verran "juhlatunnelmissa", että ylimääräiseen harha-askellukseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Näissä onkin tukeva 10 cm:n tolppakorko, mikä tällä hetkellä muutenkin miellyttää silmääni eniten. Lisäksi 1,5 cm:n plato antaa huomattavasti enemmän turvaa kuin mitä vaivaisesta 1,5 cm:stä voisi kuvitellakaan! Jonkin verran olen näitä jo ajanut sisään. Itse asiassa laitoin ne nytkin jalkaan, kun ryhdyin tätä kirjoittamaan. Toki sisäänajo on huomattavasti tehokkaampaa, jos sen aikana tekee muutakin kuin istuu leveähköllä peräsimellään, mutta kyllä minusta tuntuu, että nämä koko ajan nytkin muotoutuvat jalkaani! Olipa mukava huomata sekin, että ilmeisesti kesän viinipöhö alkaa jo laskea (kyllä, se voi tässä iässä yltää ihan jalkapöytiin asti), kun vieläkään ei ole mennyt tunto toisesta isovarpaasta. Minulla siis menee valtava verisuoni todella pinnassa tuossa oikean isovarpaan juuressa ja sen verenkierto blokkautuu melkein aina, missä tahansa avokkaissa. Toistaiseksi kuitenkin varvas on pysynyt elossa ja kiinnittyneenä paikoillaan.

Mahdottoman söpöt ja kaikki varpaatkin mahtuvat sisälle!

En ajatellut hankkia kakkoskenkiä illaksi, vaan tarkoituksenani oli nimenomaan valita kengät, joissa pystyn olemaan koko päivän. Mutta saa nyt sitten nähdä. Tietenkin tuskastun korkoihin jossain vaiheessa, heivaan kengät, astun lasinsiruun ja joudun yöksi jonottamaan yhteispäivystykseen muiden juokaleiden kanssa. Tai höpö, höpö, osaanhan minä itsekin tikata ja moni vieraistakin. Eli ei hätää sittenkään! (Muista hommata tikkausvehkeet vessakoreihin. Varmuuden vuoksi.) 

Onko erilliset hääkengät sinusta ihan turhake vai asiaankuuluva välttämöttömyys? Entä ne kakkoskengät, ekstraturhake?

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

I said HELLLLL TO THE YES to the dress

MINULLA ON PUKU!!!! 

Minulla olisi paljon kerrottavaa viime viikon messuhulinoista ja Helsingin reissusta, mutta first things first! Tai no, ihan ensimmäisenä onnittelen vuoden hääblogia, Minttupersikoita ja Proseccoa, jota kirjoittaa aivan ihastuttava Sissi. Kannattaa käydä tutustumassa blogiin! Me finalistit saimme myös äänestää joukostamme sitä lemppareinta kanssabloggaajaa ja tämä palkinto meni Hashtag häät -blogin Ellille. Tämän kategorian voittoa en jännittänyt itseni kohdalla hetkeäkään, tuon kunnianosoituksen ansaitakseen kun pitää olla mukava ja ystävällinen ihminen.... Se voitto todella meni oikeaan osoitteeseen. Love me do antoi vielä kunniakirjan hääblogin instagramin perusteella, joten kannattaa ehdottomasti seurata palkittua Bridelisaa. Hän kertoilee tosi hyödyllisiä juttuja jo vietettyjen häidensä tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Kerron messuista myöhemmin enemmän, mutta nyt siihen pukuun! Minä olen juuri se morsian, joka sovittelee liikaa, eikä pysty sitoutumaan mihinkään pukuun, kun jossain voi olla vielä parempi. Kävin hääpukuliikkeissä yhteensä 18 (siis 18 helvetin kertaa!!!!). Kävin Niinattaressakin kolmeen kertaan, ja kyllä ne jo ovella katsoi, että ei jumalauta, taas toi. Suosittelen kyllä ehdottomasti sitä Niinatarta, sillä siellä on ylivoimaisesti laajin valikoima koko Suomessa ja mukava asiakaspalvelu. Pääsin myös lopulta sinne legendaariseen Meslewiin, mistä haaveilin. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että suuremmalta dramatiikalta säästyttiin. Liikkeen pitäjä ei haukkunut minua yhtään, eikä käyttäytynyt muutenkaan päättömästi, vaikka sellaisen kuvan olin keskustelupalstoilta saanut. En toki saanut itse valita pukuja, joita sovitettiin. Enkä saanut kokeilla kuin yhtä, mutta sepä olikin nappivalinta, että kyllä se liikkeen omistaja hommansa osaa. Silloin syksyllä, kun kurkin heidän ikkunastaan sisään, kiinnitin huomioni juuri tähän pukuun, jonka myyjä minulle toikin. Hän myös valitsi minulle silmämääräisesti juuri sopivan koon. Puku oli todella U P E A, mutta jotain siitä kuitenkin puuttui siihen nähden, että hinta oli aika kova... Sain hyvän tarjouksen ja keskiyöhön aikaa miettiä, mutta tiesin kyllä jo liikkeestä lähtiessä, että en siihen tarttuisi. Omistaja muuten ehdotti minulle ketogeenistä ruokavaliota, jolla kuulemma itse oli pudottanut viime pääsiäisen jälkeen 25 kg. Olihan tuo tietenkin hieman tungetteleva ehdotus, mutta hänellä on jonkinlainen ruokavalio-/hyvinvointibisnes, joten isoin motiivi tuon kannanoton takana taisi olla kaupanteko. Kommentoi hän samaan hengenvetoon noin 32-kiloista siskoani, että "toi ei kyllä tarvi, taitaa mennä kaikki suoraan läpi vaan".  😄 Kaiken kaikkiaan ei jäänyt mitenkään paska maku suuhun tuosta liikkeestä, mutta sitä ihmettelen, kun hän kertoi suunnittelevansa itse ison osan mekoistaan mukaan lukien sen minun sovittamani ja esimerkiksi Janni Hussin urheilugaala-asun. Olen kuitenkin nähnyt samoja pukuja Instagramissa ilman mitään mainintaa suomalaisesta suunnittelijasta.... Toisaalta mietin, ettei kai kellään olisi pokkaa valehdella tuollaisessa asiassa?

No, mutta se minun pukuni... Häämessuilla näin jo kaukaa unelmieni puvun jyväskyläläisen Wedding Garage -liikkeen ständillä. Se oli kerta kaikkiaan kaikkea, mitä olin puvulta alunperin toivonut, mutta sellaisia ei ole kauheasti Suomen liikkeissä näkynyt, vaikka Instagram onkin niitä pullollaan. En nyt ihan tosissani pukua kuitenkaan ajatellut, kun liike tosiaan sijaitsee yli neljän tunnin ajomatkan päässä, ja olen jo aivan tarpeeksi laukannut ympäri maata pukujen perässä. Laitoin äidille kuitenkin pari kuvaa kyseisen valmistajan puvuista, kun ovat hienoja, mutta harmillisesti niin kaukana. Äiti vaan kysyi, että milloin lähdetään, ja niinhän me sitten lähdimme seuraavana päivänä. 😄 Kaveri kertoi, ettei heidän häistään olisi tullut mitään, jos äitinsä ei olisi aina tarttunut toimeen siinä, kun kaverini vain haaveili ja pohdiskeli. Meillä on ihan sama juttu, äiti ei kauheasti aikaile, kun sille päälle sattuu, ja on muutenkin aika hullu. Ja koska iskän lempiharrastus on kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen, ovat he aika tehokas tiimi. 

Kerkesimme Jyväskylään liikkeen sulkemisaikaan, mutta omistaja, Maija Putkonen, oli lupautunut jäämään ylitöihin, että saadaan tälle vaikealle morsiolle se hemmetin puku. Wedding Garage on ekologinen ja kehopositiivinen hääpukuliike, jonka Maija on perustanut omasta paskasta  sovituskokemuksestaan inspiroituneena. Sovitussessio alkoi lyhyellä luennolla, jossa Maija teroitti  meille liikkeen muutaman periaatteen. Ensinnäkin morsian on aina oikean kokoinen. Kävi selväksi, että morsiamen lantiolinjaa negatiivisesti kommentoiva seuralainen lentää liikkeestä kuin leppäkeihäs.  Toisekseen morsian saa aina muuttaa mieltään. Tämän Maija perusteli hienosti sillä, että mielensä muuttaminen kertoo siitä, että on opittu jotain uutta, ja morsiamet ja naiset nyt yleensä ovat vain niin älykkäitä, että oppivat jatkuvasti uutta, minkä pohjalta punnitsevat vaihtoehtoja ja mahdollisesti muuttavat aiempaa suunnitelmaansa. Aika loogista minusta. Oli vielä kolmaskin sääntö, mutta en millään muista sitä. Juuri tämän takia olen vielä näin keski-ikäisenä opiskelija, koska olen näin huono (auditiivinen) oppija....

Taas ajattelin, että otan liikkeestä kivoja kuvia blogia varten, mutta enhän minä muistanut. Muistan kyllä aina kuvata mielestäni hauskan muotoisen linnunpaskan, mutta mitään järkevää tai kaunista harvoin päätyy galleriaani. (Pixabay)

Alkuluennon jälkeen pääsimme mekkojen kimppuun. Monta upeaa pukua sain nähdä, mutta kyllä se valinta oli selvä heti alkumetreiltä. Se oli juuri se puku, jota ihastelin jo messuilla. Äiti oli aivan samaa mieltä. Minulla oli tuohon sovitukseen asti vahvana vaihtoehtona se yksi kokonaan helmin, kristallein ja timantein kirjailtu iltapuku, mutta siinä oli se ongelma, että en ollut ihan varma, onko se todella upea vai täysin mauton. Se raja on hiuksenhieno! 😅 Olen myös sovittanut monia tämän lopullisen puvun tyyppisiä pitsipukuja, mutta niissä tulee usein alusvaateviba, koska haluan nimenomaan sävytetyn puvun, enkä valkoista, enkä edes ivorya. Lopullisen voittajapuvun kanssa minun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, voisiko se olla mauton tai näyttää siltä kuin olisin alasti päällipitsin alla. Minusta se puku oli vain kertakaikkiaan tyylikäs ja ylellinen. Haluaisin niin kovasti kertoa siitä enemmän, mutta en voi, sillä kaverini kuolisivat häissä tylsyyteen, kun tietäisivät joka käänteen jo valmiiksi.

Wedding Garagen yksi sloganeista viittaa liikkeen ekologisiin arvoihin, "Unelmasi ei ole liian kallis". No, minun unelmani oli aika kallis sillä tavalla, että se maksoi absoluuttisesti ison tukun rahaa, mutta on kyllä joka euron arvoinen. ❤ Minä päädyin uuteen tilauspukuun, mutta liikkeessä on uusien (edullistenkin) pukujen lisäksi valtava määrä käytettyjä, käyttämättömiä sekä outlet-pukuja. Myös koko liike oli sisutettu second hand -tavaroilla, hienoa! Samasta paikasta löytyy myös miesten juhlavaatteita sekä muuta tarpeellista muotoilevista alushameista huntuihin sekä tissiteippeihin. Hääpuvun oston yhteydessä saa muuten kauden mukaan vaihtelevan alennusprosentin Poirierin ja Bianco Eventin asusteista. Liikkeessä näkyi myös suomalaisten pienyrittäjien tuotteita, esim. korvakoruja. 

Wedding Garage toimii yhteistyössä samoissa tiloissa Ateljé Iinan kanssa, jonka omistaja on 20-vuotisen yrittäjäuransa tehnyt ompelija Iina Naumanen. Kuulin toisella korvalla, kun hän käski jotain pukua sovittamassa ollutta poikaa tulemaan vartin päästä uudelleen, että tekee korjaukset sillä aikaa. Sain asintuntevan ja tehokkaan vaikutelman. 

(Pixabay)

Kaiken kaikkiaan tämä hääpukusovitus oli erinomainen kokemus. Tunsin olevani osaavissa käsissä ja tiedän saavani ammattitaitoista apua mahdollisissa korjaustöissä puvun saapuessa. Maija oli kauhean mukava ja huumorintajuinen. Hän oli toisaalta todella hienotunteinen, mutta kuitenkin rempseä ja rehellinen, mitä  myyjässä arvostan erityisesti juhlapukumetsällä ollessani. Hitto, olisin säästynyt isolta vaivalta, jos olisin heti mennyt Maijan hoteisiin. Toisaalta tykkäsin ainakin alussa siitä sovittelurumbasta, mutta joulun jälkeen tuli totaalinen hääpukuähky ja ihan vitutti ajatella koko asiaa. Tämä surkuhupaisa murhenäytelmä sai kuitenkin täydellisen päätöksen Jyväskylässä. Ja onneksi minun vanhempani ovat juuri niin hulluja kuin ovat, että lähtivät minun kanssani heti tien päälle, kaasoilla ja bestmanilla kun on kuulemma muutakin elämää, eivätkä extempore maakuntamatkailut onnistu ihan niin helposti. 😄

Meidän uudeksi kantapaikaksi muodostui muuten matkan aikana Hirvaskankaan ABC, johon pysähdyimme mennen tullen. Meillä oli nimittäin Luukas-koira mukana ja autossa sellainen ongelma, että varashälytin saattoi alkaa yhtäkkiä huutamaan, kun se pappakoira riehui etupenkin ja takakontin välissä. Piti siis pystyä parkkeeraamaan niin, että pöydästä näkee suoraan autoon, jotta pystyimme kauko-ohjaimella sammuttelemaan sitä ulvovaa varashälytintä vähän väliä. Meidän elämä kuulostaa ihan Kiljusen herrasväen touhuilta... Ei valitettavasti muuten nähty huutokauppakeisaria Hirvaskankaalla. Ei edes sitä Markkua, mutta ihan hyvät pysähdykset muuten. Söin maukkaan vuohenjuustosalaatin pukusovituksen innoittaman terveellisen elämän aloituksen myötä. Ja kun kerran valitsin niin terveellisen annoksen, palkitsin itseni luonnollisesti berliininmunkilla. 😏

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan. Häämusiikkiasiaakin saimme hieman eteenpäin sen yhteensä kahdeksan tunnin aikana, kun istuimme autossa Spotifyta selaten... Palataan asiaan! Tämän postauksen teille mahdollisti ensi viikolla oleva tenttini, johon valmistautumista tulin välttelemään tänne blogiin. Kiitos ja heippa! ❤

Katsaus kaikkeen siihen, mikä on tekemättä

Tiivistelmä: Niin paljon tekemistä, niin vähän viitseliäisyyttä.

Minä jatkuvasti vaan valitan, kun mitään ei olla saatu aikaiseksi ja kauheasti pitäisi tehdä, enkä sitten kuitenkaan tartu toimeen. Listaan nyt tekemättömät hommat, sillä yleensä se lisää ahdistusta sen verran, että saan edes jotakin pitkin hampain suoritettua.

Tässä minä miettimässä metsässä kaikkia tekemättömiä töitäni. (Pixabay)

1. Minun hääpukuni

Tämä on ehkä nyt listan kärkipäässä pitkien tilausaikojen takia. Menen ensi viikolla Helsinkiin häämessuille ja samalla reissulla käyn vielä ihan pikkusen vilkuilemassa pukutarjontaa, josko löytyisi tämänhetkistä suosikkiani vielä parempi. 20.1.2020 olkoonkin siis deadline hääpuvun ostolle tai tilaukselle. Aamen!

2. Sukunimi!!!??!?!?

Tällä asialla alkaa olla jo oikeasti kiire, jos joudumme anomaan uudissukunimen käyttöönottoa maistraatista. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani, tiivistetysti kerron, että minä en halua Sulhiksen nimeä, eikä hän minun, joten otamme jonkun uuden, yhteisen sukunimen. Toiveissa on keksiä ihan itse se uusi nimi meidän nimiemme pohjalta, mutta tähän mennessä olemme keksineet vain Juoppo ja Roju, joka Sulhiksen mielestä tarkoittaa siemennestettä, joten ei ihan  kauhean vahvasti mene. Toinen vaihtoehto on ottaa sukunimi jomman kumman suvusta, mutta se tuntuu tylsemmältä vaihtoehdolta. Olisi ihanaa keksiä joku aivan uusi nimi, jota ei ole vielä kenelläkään muulla! 

3. Häämatka

Tämäkin pitäisi olla jo varattuna, mutta yllättäen emme ole saaneet päätettyä matkakohdetta. Tai edes maanosaa. 

4. Kutsut

Olen varmaan maininnut olevani innokas paskartelija, joten haluaisin edes osaksi toteuttaa kutsut itse. Monet heinäkuun parit puuhaavat kutsujaan jo kovaa vauhtia, joten mekin yritämme saada tämän aluilleen tammikuun aikana. Jospa edes häämonogrammin (tärkeä 😄) saisimme suunniteltua lähiaikoina.

5. Sulhiksen puku ja asusteet

Sulhis haluaa tummansinisen puvun, jolle hänellä on käyttöä myös häiden jälkeisessä elämässä. Rusetin väriä hän ei ole vielä päättänyt, eikä meillä ole oikein mitään teemavärejäkään, joita voisi käyttää apuna... Sulhikselle on haussa myös ruskeat kengät sekä liivi, jollakin jujulla. 

6. Minun kaikki asusteeni

En oikeastaan edes tiedä vielä, mitä tarvitsen. En halua ostaa rihkamakoruja, enkä myöskään tuhlata harvoin käytettäviin oikeisiin juhlakoruihin omaisuutta, että vähän pattitilanne. Laitan varmaankin vain korvikset sekä rannekorun, joten saatan tyytyä oman korurasiani sisältöön (tai mennä äidin laatikoille).

Raahaan aina kaikenlaista paskaa mukanani, joten tarvitsen ehdottomasti laukun, mutta se ei näyttele niin suurta osaa hääpäivän lookissani, että alkaisin siihen panostamaan. Ehkä tuunaan yhtä vanhaa nudea laukkuani. En näe järkevänä ostaa erikseen erikoista häälaukkua, jota en käyttäisi enää koskaan toisten.

Kengät ovat hääryhmien perusteella monelle morsiamelle todella tärkeä elementti asussa. Upeita kenkiä monella näyttääkin olevan! Tässä asiassa olen jälleen kuitenkin tylsimys, enkä halua ostaa erikseen hääkenkiä pelkkiä häitä varten. Ostinkin viime kesänä eräisiin juhliin nudet korkkarit silmällä pitäen omia häitäni ja sitä totuutta, että nudeja korkkareita nyt vaan tarvitsee AINA ja ennen kaikkea ne ovat ajattoman tyylikkäät! Näillä kyseisillä kengillä kävely oli kuitenkin tosi rasittavaa hiekkaisella pihalla ja upottavalla nurmikolla, että en ole aivan vakuuttunut. Voinhan minä tietenkin yrittää pysytellä vain kovalla lattialla, mutta kun ne häätkin ovat siellä peltojen keskellä, että kuitenkinhan sitä joutuu jossain vaiheessa metsään laukkaamaan.

Olisihan niitä paljon nudeja korkkareita mielenkiintoisempia kenkiä olemassa, mutta eihän ne kengät sieltä helmoista mihinkään edes näy. Ymmärrän toisaalta myös ajatuksen siitä, että esimerkiksi ne kengät ovat juuri ne häihin hommatut spesiaalikengät, mutta en nyt siltikään jotenkin innostu tuhlaamaan ns. turhaan. Siis minun mielestäni turhaan! Olen ihan kauhea kitupiikki toisinaan...

Olen myös miettinyt, tarvitsenko kakkoskengät. Jotkut helpot ja korottomat ehkä? En haluaisi ballerinoja, kun minulla siinä kärsii heti koko olemus, ja se meno olisi juuri sellaista todella epäviehättävää lampsimista sitten. Paras ratkaisu kai olisi panostaa huippumukaviin korkokenkiin, joilla jaksaa riekkua koko päivän, mutta se vaatisi juuri sellaista pitkäjänteisyyttä taustatutkimusta, johon minulla ei riitä kärsivällisyys. 😅

7. Menun suunnittelu pitopalvelun kanssa

Ajatuksissa on ollut tarjoilla pääruuaksi pelkkää kalaa. Jännittää kyllä, miten vieraat suhtautuvat lihan puuttumiseen. Minä en itse juurikaan syö punaista lihaa ja Sulhiskin on nyt ehdotellut, josko jätettäisiin se ihan kokonaan pois meidän omasta ruokavaliostamme, joten kala olisi meille itsellemme ihan luonnollinen valinta. Emme äkkiseltään keksineet yhtään kalavihaajaa vieraistamme, toki allergiset huomioitaisiin, jos sellaisia on, mutta niitäkään emme ainakaan muista olevan. Alkuruokien puolella voisi olla jotain lihajuttua, esimerkiksi leikkeleitä ja minilihapullia, joilla ne kunnolliset lihansyöjä-heteroäijjjät voisivat täydentää akkamaista kala-annostaan.....

8. Vihkisormukset

Tämä homma on jo laitettu alulle, ja ensi viikolla menenkin katsomaan kultasepän sormukseeni  löytämää timanttia. Omasta sormuksestani ja sen teettämiseen liittyneistä törttöilyistäni kerron joskus  erillisessä postauksessa, mutta sen sanon, että meinasi lipsahtaa elämäni kalleimman hutiostoksen puolelle. Sulhiksella puolestaan on vähän sellainen lelusormus kihlana, joten olen ehdotellut, josko ostettaisiin uusi häihin, mutta tämä on vielä harkinnassa. Sulhis on tykästynyt sormukseensa, ja onhan se tumma titaanisormus toisaalta aika cool.

9. Kukat ja muut koristeet

Näistä alkaa jo olla ihan hyvät suunnitelmat. Alkukesästä pitää testailla oman pihan ruohoja pöytiin tuleviin köynnöksiin. Jos omat viritelmät rupsahtavat köppyröiksi heti alkuunsa, käännymme kukkakauppiaan tai kukkatukun puoleen. Varsinaisia koristeita nyt ei taida juurikaan tulla, mutta erilaisia kultaisia kehyksiä olen ajatellut pöytiin menuille ja ohjelmille. Porukoilta löytyy noin 700 kultaista valokuvakehystä, joten niitä ei tarvitse sen kummemmin metsästää. Kerroin aiemmin niistä valosarjoista, joita ostin jotain 4500 m ja kuitenkin vähän harmittelin, etten ostanut enempää. No, vanhempanihan hurauttivat vielä seuraavana päivänä uudestaan sinne Haaparantaan, kun äidillä oli jäänyt jotain hampaankoloon....... 

Samalla reissulla toivat meille vielä toisen hiton pitkän led-sarjan sekä kymmenmetriset lipputankovalot. Jospa nyt pärjäisi. Kevään aikana käymme juhlapaikalla katsomassa, että minkälainen navetta se olikaan ja minkälainen valoshow sinne viritellään.

10. Kaikkea ärsyttävää paperinpyöritystä

Avioehto ja esteiden tutkinta nyt ainakin. Tiedän, että ne pitää tehdä, mutta ei jotenkin kiinnosta yhtään tuollainen. Ehkä yritän vaivihkaa ujuttaa ne Sulhiksen työlistalle.

Lisäksi varmasti miljoona muuta asiaa, joita emme ole edes osanneet ajatella. Tätä listaa kootessamme korostui ainakin se, kuinka saamattomia jahkailijoita me olemme. Pitäisi vaan reippaasti lyödä asioita lukkoon, eikä neljän kuukauden välein miettiä puoli minuuttia, että oiskohan se uunilohi ok vai suuttuuko sukulaiset. No, mutta nyt minä  kuitenkin jälleen tyytyväisenä sysään nämä kaikki tekemiset syrjään mielestäni ja prokrastinoin niin maan perusteellisesti! 

Toivottavasti sinun paluusi arkeen oli armollinen ja kevyt, minua on vaan ottanut aivoon eilisillasta lähtien. Jatkunee jonnekin torstain paikkeille saakka. 

Ps. Vuoden hääblogi -äänestys on käynnissä 13.1.2020 saakka! Äänestämään pääset tästä. ❤

Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭