Mekkokriisi ja 1,5-kertainen hääkeho

Tiivistelmä: HELP ME!

Häihin on reilu 10 kuukautta ja joka toinen tuttu kysyy, onko mekko jo hankittu. NO EI! Ymmärrän, että tilausmekon saapumisessa saattaa kestää jopa kahdeksankin kuukautta ja siihen päälle pitäisi vielä jättää aikaa mahdollisia korjauksia varten. Vähitellen pitäisi siis alkaa vääntäytymään kohti morsiusliikkeitä, mutta ei jotenkin yhtään tämän hetkisen vantteran varteni kanssa innosta. Koko kesä meni juhliessa, enkä edes oikeastaan enää muista, missä se mun salikaan on, joten tilanne on aika paha.

Toiveissa olisi tietenkin tiivistyä häihin mennessä, kuten varmaan suurimmalla osalla morsmaikuista, mutta toisaalta tiedän tasan tarkkaan oman saamattomuuteni... Havahduin varmaan viisi vuotta sitten, että en ole enää hoikka. Enkä ole ollut hoikka enää sen havahtumisen jälkeenkään, vaikka olen lukuisia kertoja sitä suunnitellut. Mun kameran rulla on oikeastaan kuvasarja minusta lihomassa, kun olen ottanut lukuisia "before"-kuvia, mutta en sitten ole muistanut laihduttaa. 😂 

(Unsplash)

Kihlauksen jälkeen arvoimme, rykäisemmekö häät jo tälle kesää, "vaikka tulee kyllä vähän kiire laihtua". Kaasoni sanoi silloin viisaasti, että häät kannattaa pitää mahdollisimman pian, koska emme tule tästä enää koskaan laihtumaan, mutta lihomaan ehdottomasti. Että mieluummin tänä kesänä, kun painoa kerkeää tulla ehkä vain 5 kg lisää, kun ensi kesänä sitä saattaa jo olla 15 lisäkiloa. Aivan helvetin totta, mutta päätimme kuitenkin ottaa riskin. 😃 Viittaan tässä "meillä" itseeni ja tähän kyseiseen kaasooni, Sulhis on ihan normaalivartaloinen ja muutenkin muodollisesti pätevä.

Minä nautin kyllä liikunnasta, eikä se suinkaan ole minulle mitään pakkopullaa, jos on vain aikaa käydä siellä jumpalla. Kuten kaikki tiedämme, se liikunta (siis varsinkaan sellainen tavoitteeton hupiliikunta, jota itse harrastan) ei vaan riitä, jos ruokailutottumukset ovat  aivan perseestä revittyjä. Ja kaiken lisäksi inhoan koko ruuanlaittoa. Olen raivoisan kateellinen kokkaamisesta pitäville ihmisille, kun helppohan niiden on pysyä hoikkina, kun mielellään vaan kokkailevat niitä järkeviä ruokia päivät pääksytysten! Jotenkin koen ruuanlaiton äärimmäisen vaivalloisena ja se on ehdottomasti minun inhokkikotityöni, eikä meillä juuri koskaan olekaan mitään oikeaa ruokaa kotona. Molemmat syövät lounaan koulussa tai töissä, mutta se päivällinen on usein jotain epämääräistä särpimistä. Sulhiskaan ei nyt mikään kaksinen kokki ole, mutta huomattavasti pitkäpinnaisempi keittiössä kuin minä. Hän tosin tekee todella usein lasagnea, jossa ei ole juuri yhtään lasagnelevyjä, vaan oikeastaan pelkkää jauhelihaa sekä oliiveja ja fetaa "väriksi". Mielestäni minä teen kyllä maukkaampaa ruokaa kuin hän, mutta koko homman aloittaminen on aivan kauhean henkisen taistelun takana. Kauppareissusta nyt puhumattakaan!

Me molemmat kyllä tiedämme, miten pitäisi syödä, mutta ääh... Olen vielä niin kauhean pihikin, että jos pakotan itseni keittiöön, teen sitten kerralla ison satsin jotain edullista ruokaa, kuten keittoja. Niiden ravintosisällöt eivät sitten ole kaikista parhaimpia, kun olen jatkanut niitä jollain sahanpuruilla ja lihaliemellä. 😏 Mutta ei tämä kroppakriisi suinkaan nyt ruuan vähyydestä tai ravinneköyhyydestä ole syntynyt, kyllä aika isossa roolissa ovat viininhuuruiset illanistujaiset, darramätöt ja yleensäkin epäsäännöllisyys elämässä ja ruokailuissa. En kestä, kun ihmiset sanovat, että "Laihduin 17 kg, kun jätin leivän pois/kun jätin jokailtaisen sixpackin juomatta/kun en syö enää joka kahvikupin kanssa  pullaa/kun lopetin perunan syönnin!!" Jooh, olisipa itselläkin joku tuollainen yksi täsmäteko, jonka voisi karsia, mutta ei. Minä laihdun 17 kg, jos muutan elämäntyylini täysin, rakennan itselleni uuden persoonallisuuden ja mahdollisesti vaihdan myös miestä............

(Unsplash)

Minusta ei ole tullut pelkästään paksukainen, vaan lisäksi olen näköjään aika hyvä itsesäälissä rypijä... Ihan itse nämä kilot on hankittu syömällä ja juomalla, tiedetään. Enkä minä edes sairaalloisen ylipainoinen ole, mutta sellainen juureva ja persevä, tanakka pötikkä, jonka tilanne olisi kuitenkin vielä pelastettavissa tai ainakin hieman parannettavissa. Antakaa nyt kaikki vinkkinne, vetäkää motivaatiopuheenvuoronne tai edes haukkukaa vähän, että saisin kunnon raivon päälle tämän asian suhteen. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ihan terveyden säilyttämisenkin takia, joskin ne häiden aiheuttamat ulkonäköpaineet taitavat olla minulle huomattavasti isompi kannustin tällä hetkellä. (Tai en tiedä, voiko sitä kannustimeksi sanoa, jos asialle ei oikeasti kuitenkaan tee mitään. 😆 Mutta ainakin isompi stressinaiheuttaja!) Hävettää olla näin pinnallinen, mutta aion sanoa kaikille muille paitsi teille, että 2. tyypin diabetes minua pelottaa, eikä suinkaan hääkuvissa näkyvät kainalomakkarat. 

Palaan nyt vielä tämän kilometriruikutuksen päätteeksi siihen alkuperäiseen aiheeseen eli mekkokriisiin... En oikein tiedä, mitä sen asian kanssa tekisin. Että menenkö nyt sovittelemaan ja sanon myyjälle tiivistymishaaveistani, joille myyjä pyörittelee silmiään, että "joopa joo, not gonna happen, senkin saamaton vätys". Vai tilaanko mekon pessimistinä realistina nykyisessä koossani, MUTTA jotakin käsittämätöntä tapahtuukin ja laihdun hieman, milloin puvusta tulee lopulta tuplahintainen korjausompeluineen. 

Mitä sinä tekisit, jos olisit kaltaiseni itseensä tyytymätön, laiska vetelys? ❤

Save the Date

Tiivistelmä: "Tekiskö Save the Date -kortit?"  "Ei."

Moikku!

Suomeenkin on rantautunut jenkkiläinen tapa ilmoittaa tulevista pirskeistä etukäteen ajatuksella "save the date" tai "Älä helvetissä järjestä omia juhliasi MEIDÄN päivänä!!!". Tämä on minusta ehdottoman tarpeellinen, jos osa vieraista tulee vaikka ulkomailta tai häihin saapuminen edellyttää lomien järjestelyä. Toki kiusalliseksihan tämä voi myös kehkeytyä, jos joku ei halua osallistua ja oli toivonut voivansa vedota sitten siihen, että "Joooo, katso ne lomat oli jo määrätty, en mä millään kerennyt toivoa ajankohtaa...........". No, me kuitenkin haluamme ilmoittaa tulevan juhlapäivän hyvissä ajoin, jotta ihmiset voivat halutessaan varata sen viikonlopun meille.

Minä olen valtavan innokas paskartelija ja suunnittelin jo paperisten save the datejen lähetystä, mutta onko se vähän tuhlausta... Ihan siis rahallisesti ja ekologisesti. Päädyimme siis tällä kertaa sähköiseen ilmoitukseen, joka lähtee vain kavereille, koska niillä voi olla muutakin tekemistä ensi kesänä toisin kuin sukulaisilla..... 😁 Viiitsi, vitsi. Tähän linjanvetoon päädyimme yksinkertaisesti siksi, että halusimme tehdä arkisesti Facebook-eventin, ja kaikki kaverimme ovat Facessa toisin kuin osa sukulaisistamme. Kaverit - sukulaiset -jako oli tähän siis oikein soppeli, eikä tarvitse alkaa erikseen säätämään somettomien  DORKIEN (😄) kanssa. Kaikki kaverimme ovat kuitenkin sen verran nuoria, mutta kuitenkin niin vanhoja, että ovat siellä Facebookissa. Nykynuoriso kun ei kuulemma enää ole! Että me milleaniaalit olemme sellainen harvinaislaatuinen joukko vanhempiemme ja Generation Z:n välillä. 😉

Suunnittelimme, että laitamme ennakkoilmoituksen vuotta aikaisemmin saatetekstillä "Hei me mennään naimisiin vuoden päästä lauantaina!". Arvatkaa, kuinka paljon harmitti, kun unohdimme! Piti sitten vähän soveltaa...

🎶  Heeeei, me mennään naimisiin vajaan vuoden päästä lauantaina! 🎶 

Reilun kuuden vuoden harkinta-ajan jälkeen Sulhis päätti kosasta, johon Paula hillittyyn tapaansa karjaisi, että "TOTTA HELVETISSÄ!". Että me nyt sitten mennään naimisiin! Elämämme pirskeet järjestetään 4.7.2020 Siikajoella (noin 60 km Oulusta) ja varoitamme asiasta näin etukäteen, jotta mahdollisimman moni teistä rakkaista ystävistä pääsisi paikalle. 

Joo, me tiedetään, Siikajoki on aivan perseensilimäkkeessä, mutta juhlapaikan kaikki, noin 50, majoituspaikkaa ovat teidän käytössänne, jos haluatte jäädä bailaamaan meidän kanssamme aamuun asti. Hinta tulee olemaan noin 30-50 e/hlö sisältäen aamiaisen. 

Haaveissa olisi lisäksi jonkinlainen rääppiäisbrunssi häiden jälkeiselle päivälle, mutta katsellaan sitä sitten lähempänä. Noh, toivottavasti emme kerkeä erota ennen ensi kesää, emme nimittäin malta odottaa näitä juhlia teidän kanssanne! Ja tietty sitä naikkariin menoa........ ❤ 

Varsinainen kutsu seuraa perässä.

Eventin kuvituksena toimii tämä meidän virallinen kihlajaiskuvamme siltä kohtalokkaalta uudenvuoden yöltä.

Tämä tiedotus lähtee tänään kavereille, mutta kiva, että ainakin Sulhis on jo vastannut EHKÄ osallistuvansa!  😏

(Mini)kihlajaiset, FINALLY!

Mooi!

Tiivistelmä: Meillä oli kihjalaiset. 

Juhlimme toissa viikolla vanhempiemme kanssa kihlajaisiamme vain reilu kahdeksan kuukautta kihlautumisen jälkeen.  Sulhishan kosia täräytti viime vuodenvaihteessa kuuden vuoden harkinta-ajan päätteeksi, joten emme aiemminkaan ole olleet kauhean nopeita liikkeissä. Mehän muutimme yhteenkin vasta, kun seukkailua oli takana jo puoli vuosikymmentä eli noin 4,5 vuotta enemmän kuin keskivertopariskunnalla ennen yhteenmuuttoa..... 😂 Hiljaa hyvä tulee tai ainakin varmemmin valmista.

Juhlimme kihlajaisdinnerin äärellä minun lapsuudenkodissani. Vanhempamme eivät ole tavanneet kuin pari kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sulhiksen vanhemmat vierailivat minun vanhemmillani. Minun äitini on aivan pro kestitsijä ja kun vieraita tulee, kaikki tehdään todella rasittavan perusteellisesti. Meninkin porukoille jo edellisenä päivänä, että kerkesin hinkuttaa nurmikon (siis sen, jonka tavallisesta leikkuusta tulee kävelyä 15 km, nyt tuli varmasti reilu 40 km.........) täydelliseen kuntoon. Kyllä se kannatti, kun tuleva appiukkoni oli heti pihaan kääntyessään kommentoinut komeaa pihaa! Monet ihastelevat kauniita kukkapenkkejä, mutta kyllä minäkin huokaisen ihastuneena, kun näen siististi leikatun laajan, golfkenttämäisen pihan, jossa ei ole mitään turhia tuheroita istutettuna joka nurkalle. 

No joka tapauksessa, minä leikkasin nurmikkoa ja iskä rakensi piharakennukset uusiksi. Eihän sitä nyt viitsi rumia piharakennuksia pitää, jos vieraitakin tulee..... No ei nyt sentään, mutta alla oleva Siskonpedin sketsi on kyllä aika osuva! 

Ja tuo vieraidentuloon valmistautuminen on muuten periytyvää. Tunnistan itsessäni kaikki ne raivontunteet, joita lapsuudessani näin äidissäni, kun hänen piti siivota yksin, koska "KUKAAN MUU EI OSAA TEHDÄ MITÄÄN"! Nykyisin äidin ei kuitenkaan tarvitse enää heittää imuria seinään ihan joka kerta ennen vieraiden tuloa, kun me lapset olemme jo keski-ikäisiä ja osaamme aivan omatoimisesti auttaa valmisteluissa (paitsi pikkusisko pyyhkii pöytää EDELLEEN pitäen luutua omituisesti mytyssä nyrkissään kuin joku psykopaatti). Mutta kyllä, tunnistan ehdottomasti itseni tästä toisesta videosta... Että nyt on minun aikani heitellä sitä imuria seinään ennen vieraiden tuloa, kun Sulhis ei vaan tajua itse, että pölyt pyyhitään myös tavaroiden alta, ja jos lattiakaivon kannessa on hiuksia, ne pitää ottaa pois!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äiti suhtautuu nykyisin jo aika normaalisti vieraidentulosiivoukseen, eikä tarvinnut esim. alkaa muuraamaan uunia uudelleen. Näen kuitenkin äitini naamasta, kuinka hän nauttii, että pershedelmänsä ovat jo lentäneet pesästä sotkemasta.

Noo, mutta se niistä siivousraivareista. Sulhis vanhempineen saapui ja nostimme lasit kuohuvaa uunituoreen kihlaparin kunniaksi. Iskä lopetti tervetulaispuheen erään suuren suomalaisen runoilijan sanoihin; "Hyvästi selvä päivä!"............... Onneksi Sulhiksen vanhemmat ovat myös ihan huumorintajuisia... 😅 André Clouet Grande Réserve on muuten todella hyvä ja kohtuuhintainen samppanja! Suosittelen. Tämä on mietinnässä meille häiden alkumaljaksi.

Äitini on erinomainen kokki ja oli suunnitellut yksinkertaisen, mutta sitäkin herkullisemman maalaismenun. Tarjoilimme kermaista lohikeittoa, jonka kanssa oli saaristolaisleipää, rieskaa ja itsetehtyjä herkkusämpylöitä, kylmäsavulohta, graavilohta sekä graavisiikaa. Lohikeiton kanssa oli joku hyvä Riesling, jota myyjä suositteli. Siinä oli kuulemma sopiva hapokkuus leikkaamaan kermaisen kalakeiton rasvaisuutta. En nyt aivan erottanut sitä hapokkuutta ja leikkauksia, mutta kyllä maistui! Jälkkäriksi oli tyrnikiisseliä valkosuklaamoussepedillä sekä jälkiruokaviini. Ruoka maistui ja sitä oli riittävästi, Sulhiskin santsasi pari kertaan. Ei sillä, että meillä laskettaisiin.

Ruokailimme äidin uusimmassa kesähuoneessa. Takakuisti muuttui (iskän) käden käänteessä lasitetuksi verannaksi. Isäni  lempiharrastus onkin kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen. 😁

En kestä näitä yksityiskohtia. VOITUHERO!?!? 😂

Ruokailun jälkeen siirryimme esittelykierrokselle. Lapsuudenkotini on aika iso maalaistalo laajoine piha-alueineen, lisäksi äitini on kunnostanut ja sisustanut todella monta kesähuonetta piharakennuksiin, joten kierrettävää riitti. Kierrokseen kuului luonnollisesti isäni saamien tunnustusten esittely. Iskä on nimittäin OSTANUT itselleen kirppareilta mm. hymypoikapatsaan, Marttaliiton viirin, jonkun kamreeri Bergbomin kiertopalkinnon sekä hopeatarjottimen, jossa oli kaiverrus "Gratulationer från grannar". 

No me sitten jumituimme yhteen niistä äidin kesähuoneista jauhamaan joutavia tuntikausiksi, ja illan hämärtyessä vieraat alkoivat tekemään jo lähtöä, mutta NOT SO FAST! Emmehän olleet vielä juoneet edes kihlajaiskahveja, joten Sulhis porukoineen istutettiin vielä kahvipöytään. Jälkeenpäin mietimme, että ehkä kaikille ei ole normaalia juoda kahvia keskellä yötä, mutta ärjymättä ryystivät kuppinsa tyhjiksi. Minun porukat ovat oikeasti ihan mahdottomia sen kahvinjuontinsa kanssa. Aina on hyvä hetki kupille kahvia! "Keitetäänpä ensin kahvit" on sellainen meidän perheen slogan. Monet kerrat, kun iskä on hakenut minut jostain yön pikkutunneilla, hän keittää kotona kahvit ja menee sitten takaisin nukkumaan. Että en sitten tiedä, mikä sen kahvin funktio hänelle oikein on, ei ainakaan virkistyminen... Tämä kahvikäyttäytyminen taas ei ole periytynyt minulle laisinkaan. Olin monet kesät kahvilassa töissäkin, enkä juonut ollenkaan kahvia, enkä siten tiennyt mitään tuotteista, joita myin. Aloin oikeastaan juomaan kahvia edes säännöllisen epäsäännöllisesti nykyiset opiskelut aloitettuani muutamia vuosia sitten. Koulubestikseni ovat myös kovia kahvinlipittäjiä, joten yhteiset tenttiinlukumme rytmittyvät pitkälti kahvitaukojen mukaan, ja ilmeisesti tarpeeksi monen toiston tuloksena minäkin vihdoin opin tuon suomalaisuuteen vahvasti kuuluvan jalon taidon. Mutta en minä kotona koskaan keitä itselleni kahvia, se on minulla ennemmin sellaista harmitonta huvittelua vain.

Kakkukahveillä keskellä yötä

Sulhiksen porukoiden ensivierailu minun koti-kotonani meni siis aivan mallikkaasti. Onneksi noudatin bestmanini antamaa kullanarvoista neuvoa. Hän sanoi kerran, ettei minun missään nimessä kannata kokata tuleville appivanhemmille, että vasta sitten häiden jälkeen... Parempi pelata varman päälle.

Budjetti(hää)matkavinkki: Sopot ja Gdansk, Puola

Tiivistelmä: Kävimme Puolassa; rantalomailua, paikallisia oluita ja hikisiä kirkkoja.

Kotiuduimme viikko sitten ihanalta kesälomalta Puolan Sopotista ja Gdanskista. Minä olin reissussa viikon, ensin porukoiden kanssa ja loppulomasta Sulhis liittyi seuraani pitkäksi viikonlopuksi, jonka aikana kerkesi ihan hyvin nähdä paikkoja. Tämä matka tuli niin älyttömän halvaksi ja oli kuitenkin ihan kunnon loma, joten haluan jakaa hieman kokemuksiani muillekin tarjoushaukoille.

Lensimme unkarilaisella halpalentoyhtiöllä, WizzAirilla, Turusta Gdanskiin ja takaisin. Ihan kelpo kone oli ja lentomme maksoivat vain 29,90e naamaa kohti! Siis edestakaisin! Tuohon halpaan lippuun kuului tosin vain yksi pieni matkatavara, jonka kokorajoitus taisi olla 40 x 30 x 20 cm, eli reppu. Sen lisäksi ei saanut siis olla edes käsilaukkua. Minä oikeastaan ihan innostuin tästä haasteesta ja oli niin tyydyttävää saada kaikki kamat mahtumaan. Meidän loma-asunnossamme oli tosin pyykkikone, joten ei se mahduttaminen loppujen lopuksi ollut edes kovin hankalaa. Kyseessä oli lähinnä rantaloma porukoiden ja Sulhiksen kanssa, joten en mitään erityisiä kamppeita edes tarvinnut. Ja koska itse henkilökohtaisesti rakastan listoja ja vinkkejä, jaan minusta aika kelvon varustukseni:

- t-paita x 2

- siisti pitkähihainen

- toppi x 2

- shortsit x 4 (näitä pitää olla erilaisia eri tilanteisiin, koska käytän noin 95 % toukokuun ja syyskuun välisestä ajasta shortseja, satoi tai paistoi, koska on KESÄ!)

- farkut

- urkkatrikoot (Ehdoton matkustusvaate!)

- biksut

- alusvaatteita

- tennarit

- ballerinat

- pitkä, musta neuletakki (Tämä on minun luottovaatteeni. Se on kauhean kätevä, vaikka kaverit tosi vitsikkäästi kyselevätkin, olenko matkalla Tylypahkaan, kun saavun paikalle helmat hulmuten. Varmaan melkein 10 vuotta olen kesäisin viilettänyt viitoissani, joita on pitänytkin haalia useampi kappale komeroon.)

Tällä setillä selvisin oikein mainiosti. Toista toppia en edes käyttänyt, joten karsimisen varaakin olisi ollut. 😃 Varmaan päivänselvä asia, mutta katsoin pakatessa, että kaikki osat sopivat keskenään yhteen ja muutenkin mietin värikoodausta, jotta pyykinpesukin olisi mahdollisimman tehokasta, eikä tarvitsisi pyörittää yhtä riepua kerrallaan.

WizzAirista ei ole juuri moitittavaa, mutta muistakaa TULOSTAA Turun kentälle boarding pass. Jos sitä ei ole, sen tulostus maksaa kentällä 30 e, sovelluksen sähköinen boarding pass ei siis myöskään käy siellä. Aivan käsittämätöntä tällainen kivikautinen sekoilu herran vuonna 2019, mutta näin se on. Käsittääkseni check-in pitää myös tehdä itse etukäteen tai se on vähintäänkin maksullista, jos ei jopa mahdotonta. Sähköinen check-in aukesi kaksi päivää ennen lähtöä ja sulkeutui kolme tuntia ennen lähtöä. Kannattaa ladata lentoyhtiön oma sovellus, jonka kautta check-in oli todella kätesy tehdä ja tallentaa myös se boarding pass tulostusta varten. Gdanskin päässä elettiin onneksi tätä päivää ja mobiiliversio boarding passista kelpasi.

Juuri kerkesin kehua omia minimalistisia pakkaustaitojani, mutta Gdanskissa on hyviä kauppakeskuksia, joissa vähän innostuimme mamman kanssa, joten myöhemmin paikalle saapuva Sulhis pakotettiin lisäämään carry on -laukku lippuunsa. Sekään ei tosin maksanut kuin 12 e/suunta check-in:n yhteydessä. Paljon kalliimpi olisi ollut lippuja ostaessa. Samalla hän sai myös priority-edut kentälle. Eli pääsi Turun kentällä eksklusiiviseen, noin kahden neliömetrin kokoiseen priority-loungeen, joka oli muusta odotusaulasta rajattu pahviseinin.... 😂 Pääsi hän toki molemmissa päissä ensimmäisten joukossa koneeseen, joka on kyllä kaksimetriselle ukonroikaleelle kuulemma ihan hyvä, niin kerkeää rauhassa asetella pienen ihmisen pituisia jalkojansa sinne sillipurkkiin. Gdanskin kenttä oli uusi ja siisti. Pieni toki sekin, muttei nyt missään nimessä samaa kaliiberia kuin Turun tai Oulun kenttä. Tax free -myymäläkin oli ihan kohtalaisen kokoinen. Ruokapaikkoja olisi myös ollut, mutta me emme kerenneet syömään.

Ostoskeskukset

Gdanskissa tosiaan oli ihan kivat ostosmahdollisuudet, monta isoa ostoskeskusta. Gdansk Glowny -aseman lähellä oli pienin ja ehkä surkein City Forum, siellä ei ollut juuri mitään paitsi ihana kosmetiikka- ja kemikaalikauppa Natura. Suomesta puuttuu kokonaan tuon tyyppiset kaupat, jotka ovat täynnä vain meikkejä, hiusjuttuja ja kaikkea hygieniakampetta. Ja siis sellaista tavallisen hintaista, ei selektiivistä tai luksusmerkkejä, niitä voi sitten ostaa tax freesta. Minusta on niin ihanaa penkoa tuollaisia kauppoja, joissa minulle myös tuntemattomien, paikallisten kosmetiikkamerkkien tuotteita. Naturan myymälöitä oli kyllä useampia, mutta tämä kyseinen oli ainakin iso ja hyvä.

Muutaman sadan metrin päässä oli toinen kauppakeskus, Madison. Siellä kävimme aika nopsaa pyörähtämässä. Alimmassa kerroksessa oli ihana ja kunnollisen kokoinen ruokakauppa. Toinen lempparini ulkomailla on paikallinen perusmarketti. Voisin tuntikausia tutkia sikäläisiä  päivittäistuotteita! Harvoin vaan matkakumppanini suostuvat vetelehtimään tavallisissa ruokakaupoissa kuulemma "kohtuuttoman kauan", mutta nautin niistä aina niin paljon kuin kerkeän. En jaksa yhtään niitä pieniä kioskimaisia ruokakauppoja, joita useissa maissa tuntuu olevan joka nurkalla.

Ehdottomasti paras ja isoin ostoskeskus oli Galeria Baltycka Gdansk Wrzeszcz -aseman lähellä. Siellä oli varmasti kaikki kaupat, joita Gdanskilla oli tarjota, myös Sephora! Sielläkin kulutin ainakin tunnin (Sulhis aika tympääntyneenä istui meikkaustuolissa selaten puhelintaan).

Gdansk Wrzeszcz -aseman lähellä oli myös Manhattan, jonne menimme pelkästään kehutun Worldbox-tennarikaupan takia. Pettymys! En suhtaudu moniin asioihin intohimoisesti, mutta tennareita kyllä rakastan. Erityisesti Niken sellaisia, joita minulla on aika monta paria liikaa. Sulhis antaa välillä enteitä samanlaisesta holtittomasta lenkkarikäyttäytymisestä, mutta olen antanut hänelle vaivihkaa psykoterapiaa, jolla olen pyrkinyt kitkemään tuota ei-toivottua käytöstä. Siitä ei vaan tulisi mitään, jos Sulhis ostaisi niitä puolimetrisiä tennareitaan samaan tahtiin kuin minä... Mutta se tennarikauppa oli kyllä aika plääh. Innostun ehkä enemmän outlet-tyyppisistä lenkkarikaupoista, joissa on hyviä tarjouksia ja iso valikoima. Samassa kerroksessa oli kuitenkin myös CCC-kenkäkauppa, jossa oli todella laaja valikoima ihan kaikenlaisia kenkiä. Vähän Click Shoes'n tyylinen, mutta jotenkin laadukkaamman tuntuinen.

Julkinen liikenne

Julkinen liikenne oli todella toimivaa ja helppoa. Käytimme tosin pelkästään junaa, mutta vain sen takia, että se oli niin valtavan kätevää! Lentokentältä pääsee suoraan juna-asemalle. Passin tarkastuksen jälkeen lähdetään heti vasemmalle ja noustaan rullaportaita pitkin laiturille. Lattiassa taisi olla ohjeistustakin.

Lipun voi ostaa asemien automaateista käteisellä tai kortilla. En aivan päässyt selvyyteen, että toimivatko liput samalla tavoin kuin Suomessa, että lippu on voimassa esim. 90 min oston jälkeen ja sillä saa reissata sydämensä kyllyydestä. Automaatti nimittäin sanoi lipun ostettua, että lippu käy seuraavaan junaan. Teimmekin niin, että laitoimme automaattiin päätepysäkkimme, jolloin se luki lipussa ja päättelimme, että tällöin voimme huoletta mennä samalla lipulla, vaikka pitäisi vaihtaa junaa. Lentokentän ja Sopotin välillä ei tainnut mennä suoria yhteyksiä, tai ainakaan sellaisia ei sattunut meidän kohdallemme. Netistä pystyi todella kätevästi katsomaan aikatauluja ja hakemaan reittejä. Vaihdot, laiturit (peron) ja raiteet (tor) esitetään reittiohjeissa hirveän selvästi. Junalippu tosiaan maksoi vain reilu 3 zlotya eli alle euron, ja mielestäni aikataulut pitivät hyvin kutinsa sekä muutenkin liikenne oli sujuvaa. Jos lippua ei saanut  aseman automaatista, sen pystyi ostamaan myös junan ensimmäisestä vaunusta. Junan lähtiessä liikkeelle sieltä avautui pieni luukku, josta usein vilkuili tympääntyneen oloinen, mutta topakka puolalainen nainen, joka ei luonnollisesti puhu sanaakaan englantia, mutta kyllä se osto aina jotenkin onnistui. Puolankieliset sanat ilman turhia vokaaleja ovat ainakin minulle aivan mahdottomia ääntää, joten jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa vaikka näyttää puhelimelta, minne on menossa. Esimerkiksi se Gdansk Wrzeszcz....... Sanoin lipunmyyjälle "wrrrzrrs something", onneksi ymmärsi. 

Päärautatieasema

Gdańsk Główny - Päärautatieasema Gdanskin keskustassa

Gdańsk Wrzeszcz - Yleinen vaihtoasema muutama pysäkki Gdanskista Sopotiin päin

Gdańsk Port Lotniczy - Lentokentän asema

Sopot - Sopotin pääasema keskustassa 

Sopot Wyścigi - Pieni asema Sopotin Gdanskin puoleisella reunalla 

Yleistä lomakäppäilyä

Gdanskin ydinkeskusta oli ihana. Se on siis aivan lähellä päärautatieasemaa, suunnista kohti Główne Miastoa. Kauppahallin (Hala Targowa) läheisyydessä oli katukaupalla kojuja, joissa myytiin esim. meripihkakoruja, villajuttuja, nahkatuotteita, puisia leluja ja muuta turistikrääsää. Oli myös yksi ihana joulukoristekoju! Hirveästi oli myös ravintoloita, joissa oluen litkiminen oli aivan naurettavan halpaa. Menimme Sulhiksen kanssa pitämään hääpaltsua yhtenä iltana erään ravintolan patiolle ja joimme yhteensä kuusi paikallista 0,5 l tuoppia ja loppulasku oli vain noin 12 e! Suosittelen maistamaan Książęcen venhäolutta, jos päädyt kaljalle Puolaan.

Sulhis kaljalla

Meidän majapaikkamme oli Airbnb-kämppä Sopotissa, pikkukaupungissa aivan Gdanskin kyljessä, jonne matkasi junalla noin 15 minuutissa. Sopot oli tosi söpö rantakaupunki ja enemmän biitsikohde. Siellä oli kilometrikaupalla hiekkarantaa, joka oli aivan täynnä ihmisiä joka päivä. Toki Itämeren vesi on vähän kökköä ja ruskeaa ja epämääräistä, että mitään valkoisia hiekkarantoja turkoosilla vedellä ei ole luvassa, mutta mielestäni ihan pätevät rannat vain reilun tunnin lennon päässä Suomesta.

Private beach

Sopotissa on myös Euroopan pisin puulaituri, Molo. Luulin, että tulisin repimään tuosta huumoria enemmänkin, mutta porukat kävivät siellä ja kertoivat, että se on vain pitkä puinen laituri, joten en edes jaksanut sitten vääntäytyä paikan päälle. Muutaman euron olisi maksanut se isolla Mololla huvittelu. (No tulihan se sieltä! 😁 ) Sopotin keskusta oli oikeastaan Monte Cassino -kadun varsi. Siellä oli todella paljon ravintoloita ja joitakin kauppoja. Sopotin yhdeksi suosituksi nähtävyydeksi mainitaan Crooked House (Krzywy Domek) Monte Cassinolla. Se oli sellainen erikoisen arkkitehtuurin tuotos, jossa taisi toimia joku ketjukahvila. Se oli siis nähty 30 sekunnissa. En jaksanut edes kuvaa siitä ottaa, mutta katso se täältä, jolloin säästät sen 30 sekuntia käydessäsi Sopotissa.

Tunnin bussimatkan päässä olisi ollut Stutthofin keskitysleiri, joka on nykyisin museo. Se jäi näkemättä ja vähän harmittaa. Gdansk-Sopot-akselilla on kuitenkin hirveän monta kirkkoa ja ne kyllä nuohottiin porukoiden kanssa huolellisesti... Gdanskissa on myös toisen maailmansodan museo, suosittelen!

Sopotissa olisi ollut paljon kauniita puistoja ja hienoja rakennuksia, mutta olimme iltaisin niin poikki, ettemme juurikaan jaksaneet lähteä ihan vain katselemalla katselemaan mestoja. Muuten täydellinen kämppämme oli ehkä himpun verran liian kaukana. Ensi kerralla ottaisin asunnon aivan Sopotin ytimestä. Mutta muuten voin kyllä suositella meidän asuntoamme. Se oli juuri lattiasta kattoon rempattu tilava kaksio muuten aivan pommista talosta. Ympäristö vaikutti olevan aika siistiä aluetta, tosin meidän sisäpiha oli kuin Chernobylista. 😃 Asunto oli myös 5. kerroksessa hissittömässä talossa, mutta portaissa ravaaminen tekee ihan hyvää minun lomailutyylilläni.... Kämpältä oli 10 min kävelymatka junalle ja keskustaan, 5 min kävelymatka rannalle ja ruokakauppa (eli ärsyttävä Alepan kokoinen kioski, jollaisia meillä Oulussa ei edes ole) nurkan takana. 

Jokaperjantaiset torihulinat Sopot Wyscigi -aseman kupeessa

Kämpän lähellä oli hyvä lounaspaikka, Bar Bursztyn. Siis ihan oikeasti sellainen lounasruokala, ei mikään kiva ravintola. Sellainen, josta ostettiin linjastolta ruoka. Mutta siis, jos ei nyt jokaista ateriaa halua syödä viinin kera kunnollisessa ravintolassa, tuo oli tosi hyvä nopsaan lounaaseen päivällä. Söin itse pinaattilohta perunoilla ja salaatilla, maksoi varmaan 4 e ja oli oikeasti maukasta, tavallista ruokaa jättimäinen annos. Joka ilta kävimme kyllä ulkona syömässä, mutta ei sattunut kohdalle oikeastaan yhtään todella huippua ravintolaa, jota jaksaisin edes suositella. Ihan perushyvää ruokaa saimme kyllä joka kerta. Tai no paras oli ehkä Sopotin McDonald's, jonne minäkin vihdoin pääsin, kun porukat lähtivät kotiin ja Sulhis tuli mestoille. 😂

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että Gdansk ja Sopot ovat aika kivoja budjettimatkailukohteita ihan vaikka häämatkaksikin. Tosi kaunista arkkitehtuuria, puistoja, paljon ravintoloita ja se pitkä hiekkaranta. Gdanskin keskustasta löytyy myös kaupunkilomafiilistä. Se on sopivan pieni, mutta kuitenkin tarpeeksi iso luomaan sellaista kansainvälistä tunnelmaa. Itse olen ehdottomasti enemmän rantalomailija ja rakastan sitä, kun ei tarvitse pukea oikeita vaatteita koko lomalla muualle  kuin ehkä pitkin hampain ravintolaan. Nykyään kuitenkin haluan tehdä lomillani muutakin kuin maata pelkästään arskanotossa, joten tämä oli oikein mainio kohde minulle. Eikä Puolan matkan tarvitse missään nimessä olla budjettimatka, jos ei halua köyhäillä! Etsiessäni meille majapaikkaa törmäsin Sopotin rantahotelleihin, joissa viikon hinnaksi kolmelle aikuiselle olisi tullut vajaa 2000 e, että saa sinne rahaakin syydettyä, jos niin toivoo. Kaikille jotain!

Gdansk, Glowne Miasto

Kartanohäissä Eestissä

EDIT: Aika monta räikeää virhettä korjattu. Antakee anteeksi, kirjoitin tätä taas tällä silppuna olevalla puhelimellani, joka sammuilee, antaa sähköiskuja ja soittelee välillä itsestään kaverin eksälle........

Moikkis! Alkuun tuttuun tapaan tiivistelmä: Olimme kaverin häissä, oli mukavaa!

Olimme tosiaan viime viikonloppuna aivan ihanissa häissä Eestin maaseudulla, missä eestiläissyntyinen kaverini meni naimisiin upeissa kartanomaisemissa. Meidän koko akkaporukka miehineen oli kutsuttu ja vietimmekin todella mukavan miniloman yhdessä. Tavallinen elämä tuntui aivan paskalta viikonlopun jälkeen. Iloa, liikutusta ja sitten taas alaluokkaisen huumorin kirvoittamaa naurunremakkaa oli tuo reissu pullollaan. Jumaleissön minä arvostan (hyvää) huumorintajua ja hauskoja ihmisiä. Onnekseni sellaisia on siunaantunut lähipiiriini reippaan puoleisesti. Mutta siis tuo liikuttaminen!? Olen aika jäyhä ihminen muuten ja yleensä oikeastaan vain videot kaltoinkohdeltujen koirien kuntoutumisista ovat saaneet minutkin tiristämään muutaman  kyyneleen. Nykyisin tilanne on kuitenkin se, että liikutun häissä morsiamen astellessa alttarille, musiikkiesityksistä kirkossa, morsiamen isän puheesta, musiikkiesityksistä juhlapaikalla, kaikkien muidenkin puheista ja ihan yleisestä häätunnelmasta. Varmaan liittyy jotenkin siihen, että omat häät tulossa. Toivottavasti tämä loppuu sitten 4.7.2020 jälkeen ja palaan takaisin kivikasvoiseksi itsekseni.

Viikonloppu alkoi kartanolla perjantain grillibileillä. Ihanan rento rehearsal dinner, jossa vähän tutusteltiin muuhun hääseurueeseen. Kauhean mukavaa porukkaa! Eestissä kun olimme, Sakua oli koko ajan tarjolla ja suunnistimmekin  ahkerasti kylmäkaappien hurinan perässä. Pääsimme kuitenkin kauneusunille ihmisten aikaan herätäksemme ajoissa yhteiselle aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen oli noin viisi (5) tuntia aikaa ennen vihkimistä, mutta silti tuli taas kiire! En ymmärrä, mistä se johtuu! Ja sen pienen huoneemmekin kerkesin räjäyttää perinteisesti lähtötohinoissa, vaikka ei juurikaan ollut edes ylimääräistä kampetta mukana... Siinä olisi päivällä ollut myös välipala, mutta enhän minä sinne tietenkään ehtinyt.  Sulhis kävi syömässä hyvää kinkkupiirakkaa kuulemma.

Kartanolta oli bussikuljetus ihan keskelle jeeraa ihastuttavalle pienelle 1200-luvun kirkolle. Niin söpöä kirkkoa en ole ennen nähnytkään. Pappi veti vihkimisen suomeksi ja eestiksi vuorotellen. Ihan kivasti veti, mutta en sitten tiedä, oliko kyseessä tahaton komiikka vai kielimuuri vai mikä, mutta pappi kävi seuraavanlaista pohdintaa siinä: "Miksi te olette kutsuneet nämä kaikki ihmiset tänne, miksi te oikeastaan pidätte nämä juhlat? Miksi te menette naimisiin? Eikö olisi riittänyt, että olisitte vain asuneet yhdessä? Ilmeisesti ei.".... Tässä kohtaa meinasin jo revetä, mutta varoin visusti  vilkaisemassa keneenkään kaveriin ja sain pidettyä itseni kasassa.

Kirkossa nähtiin myös todella herkkä esitys, kun hääbändin laulaja lauloi kitaran säestyksellä "Can't Help Falling in Love". Se oli aivan ihon kananlihalle nostattava veto! Tahtomisien jälkeen oli allekirjoitusten aika. Onkohan tämä joku eestiläinen perinne, en ole ennen nähnyt. Seremonianomaisesti pari allekirjoitti jonkinlaisen vihkisopparin papin johdatuksella. Aika siisti juttu tämäkin, voisi napata omiinkin häihin.

Vihkimisen jälkeen onnittelujono muodostettiin jo kirkon pihalle, otettiin yhteiskuvia ja sitten vasta heitettiin riisit. Hääseurue siirtyi kartanolle cocktail hourille sankuille ja pikkusnackseille, ja morsiuspari meni kuvauksiin. Odotellessa seremoniamestari veti ns. tutustumisleikin, jossa jokainen sai randomilla paikkakortin ja piti sitten etsiä se kortin henkilö. Eestiläiseen hääperinteeseen kuuluu muuten palkata erikseen seremoniamestari, pulmaise muistaakseni. Etukäteen ajattelin, ettei ventovieras pysty millään suoriutumaan hyvin tehtävästään, mutta väärinpä luulin. Pulmaise oli aivan mahtava, sarkastisen huumorintajun omaava mies, joka tosi sujuvasti juonsi illan eestiksi ja suomeksi. Morsiusparin saavuttua mestoille otettiin ristiin ja rastiin yhteiskuvia kartanon pihalla valokuvaajan toimesta. Minä olen kova yhteiskuvien organisoida, joten luonnollisesti  itsekin näpsittiin muutama (kymmentä) kuvaa eri kokoonpanoilla.

Siinä myö pönötämmä.

Juhla alkoi sisätiloissa morsiamen isän tervetuliaispuheella, jonka päätteeksi nostettiin maljana rennosti vodkasnapsit kuulemma nostattamaan ruokahalua. Minusta tuo oli hauska, me nimittäin Sulhiksen kanssa isännöimme joka kesä kavereille ns. kaupunkifestarin, Mullirockin, joka aloitetaan alkumaljashotilla. Mitä pahempi, sitä parempi. 😁 Näissä juhlissa mentiin perinteisemmällä tyylillä ja jokaisessa pöydässä oli pullo ihan kunnon vodkaa morsiusparin kuvalla. Meidän pöydässämme sitä ruokahalua nostatettiin kyllä aika reippaaseen tahtiin jokaisen aloitteesta peräjälkeen...

Hääviin eli suomeksi häävotkuli.

Ruokailussa me mokasimme. Eestissä on tapana aloittaa lämpimällä ruualla, jonka Suomessa miellämme pääruuaksi, mutta me omiin tapoihimme juurtuneina menimme ensin ottamaan kylmän ruuan. Jonossa pyörittelin henkisesti silmiäni, että kuinka juntteja nämä eestiläiset oikein ovat, kun menevät suoraan pääruualle. Samaa he varmasti ajattelivat meistä ja vielä aiheesta. Pöydässä huomasin, että aterimista olisi voinut päätellä sen oikean järjestyksen, mutta meni jo... Ruuat olivat joka tapauksessa herkullisia! Kylmässä pöydässä oli paljon erilaisia suomalaisia ja eestiläisiä salaatteja. Lämpimänä oli perunoita, kasviksia, kanaa ja kalaa. Jälkkäristä en nyt ihan varmuudella osaa sanoa, oliko sitä erikseen vai pelkästään kakkukahvit hieman myöhemmin. Kakku oli joka tapauksessa upea! Sellainen tosi korkea ja moniosainen jenkkityylinen herkku, joka maistui Solerolta.

Ilta soljui mukavasti pulmaisen johdolla, eikä odottelua ollut. Kuulimme varmaan viisi puhetta, mikä oli vaan mukavaa. Minä olen ehdottomasti puheihminen. Tai siis hyvien puheiden ihminen. Puheen pitää olla sopivan lyhyt ja hauska, mitään Tyhy-iltaan sopivia yleispäteviä jaaritteluita ei kukaan jaksa. Me aiomme ehdottomasti molemmat Sulhiksen kanssa puhua häissämme ja toivottavasti myös moni muu. Sulhis pitää varmasti vähän herkemmin puheen, jossa saattaa mainita pari sanaa esim. rakkaudesta, minulta puolestaan sellainen ei luonnistu. Kaasoni sanoikin, että jos minä järjestäisin kaiken yksin, häissä ei mainittaisi sanallakaan, että Sulhiksen kanssa jopa pidämme toisistamme. 😁 Pitänee siis alkaa treenaamaan tunteisen sanoittamista pääpäivää varten...

Näimme häissä myös kivan kuvakavalkadin parista selostuksineen. Samanlaista olemme kaavailleet myös meille. Samanlaista iltaspektaakkelia emme tosin ole ajatelleet, ilta nimittäin huipentui aivan ÄLYTTÖMÄÄN ilotulitukseen. 😆 Siis sellaiseen, jota en ole koskaan aiemmin nähnyt! Upea tykitys "Power of Loven" tahtiin. Ja minä en siis edes ole kovin kiinnostunut ilotulituksista. Tai siis en ole laisinkaan niistä kiinnostunut, että jos kuulen paukkeen ja sivusilmällä näen välkkeenkin, en oikeastaan yleensä viitsi edes kääntää katsetta. Mutta tuo oli kyllä hieno!

Yllättäen meidän kaveriporukkamme bailasi viimeisien joukossa pikkutunneille asti, oli hauskaa! Aiemmin illalla tanssimme sen hyvän bilebändin tahtiin ja myöhemmällä DJ:nä toimi mr. Spotify.

Tässä pimeässä ja epätarkassa kuvassa minä ja Sulhis avasimme tanssilattian uudelleen illemmalla meidän biisimme, Ain't No Mountain High Enough'n, tahtiin.

Sunnuntaiaamuna kokoonnumme kaveriporukallamme vielä viimeiselle ehtoolliselle aamupalapöytään, minkä jälkeen lähdimme kohti satamaa. Onneksi otimme saman laivan,  oli ihana muistella ja kerrata illan tapahtumia yhdessä. Tämä jälkifiilistely olisi kiva toteuttaa esim. sunnuntain rääppiäisbrunssin merkeissä omissa häissä.

Melkein kaikki muut joutuivat palaamaan töihin heti maanantaina, mutta meikämandoliinilla loma vain jatkui ja lähdinkin suoraan kohti Puolan Gdanskia porukoiden kanssa. Kirjoittelen tätä (jälleen kerran aivan liian pitkää) jorinaa Sopotin hiekkarannalla. Porukat lähtivät perjantaina kohti Suomea ja Sulhis saapui pitkän viikonlopun viettoon. Maanantai-iltana olen minäkin taas kotona jälleen ja heti tiistaina pitäisi olla sorvin ääressä kello 8. Ihan mielenkiinnolla odotan, miten mahdun tavallisiin vaatteisiin tämän 1,5 viikon tissuttelun jälkeen...

Häissä on muuten semmonen mukava juttu, että jokaisten häiden jälkeen ajattelee, että "Vau, olipa ihanat juhlat!". Että harvassa taitaa olla paskat häät. Ja mulla ei muuten ole mitään hajua, minkälaiset korvikset morsiamella oli tai mitä pöydässä oli koristeena... Taitaakin olla ihan turhaa stressata jokaisesta pienestä jutusta. Kyllä juhlissa se yleistunnelma on pääasia. Ja hankala olla paska ilta, jos istuu hyvien ystävien kanssa samassa pöydässä ja saa nauraa sydämensä kyllyydestä. Aamen! 😍 Toki näin hääblogia kirjoittavana olisi varmaan ollut suotavaa ottaa pari kuvaa kivoista yksityiskohdista, mutta meni jo... En myöskään viitsi julkaista kuvia, joissa näkyy muita vieraita, joten minun ja Sulhiksen naamoilla nyt mentiin. Palataan astioille!