Kartanohäissä Eestissä

EDIT: Aika monta räikeää virhettä korjattu. Antakee anteeksi, kirjoitin tätä taas tällä silppuna olevalla puhelimellani, joka sammuilee, antaa sähköiskuja ja soittelee välillä itsestään kaverin eksälle........

Moikkis! Alkuun tuttuun tapaan tiivistelmä: Olimme kaverin häissä, oli mukavaa!

Olimme tosiaan viime viikonloppuna aivan ihanissa häissä Eestin maaseudulla, missä eestiläissyntyinen kaverini meni naimisiin upeissa kartanomaisemissa. Meidän koko akkaporukka miehineen oli kutsuttu ja vietimmekin todella mukavan miniloman yhdessä. Tavallinen elämä tuntui aivan paskalta viikonlopun jälkeen. Iloa, liikutusta ja sitten taas alaluokkaisen huumorin kirvoittamaa naurunremakkaa oli tuo reissu pullollaan. Jumaleissön minä arvostan (hyvää) huumorintajua ja hauskoja ihmisiä. Onnekseni sellaisia on siunaantunut lähipiiriini reippaan puoleisesti. Mutta siis tuo liikuttaminen!? Olen aika jäyhä ihminen muuten ja yleensä oikeastaan vain videot kaltoinkohdeltujen koirien kuntoutumisista ovat saaneet minutkin tiristämään muutaman  kyyneleen. Nykyisin tilanne on kuitenkin se, että liikutun häissä morsiamen astellessa alttarille, musiikkiesityksistä kirkossa, morsiamen isän puheesta, musiikkiesityksistä juhlapaikalla, kaikkien muidenkin puheista ja ihan yleisestä häätunnelmasta. Varmaan liittyy jotenkin siihen, että omat häät tulossa. Toivottavasti tämä loppuu sitten 4.7.2020 jälkeen ja palaan takaisin kivikasvoiseksi itsekseni.

Viikonloppu alkoi kartanolla perjantain grillibileillä. Ihanan rento rehearsal dinner, jossa vähän tutusteltiin muuhun hääseurueeseen. Kauhean mukavaa porukkaa! Eestissä kun olimme, Sakua oli koko ajan tarjolla ja suunnistimmekin  ahkerasti kylmäkaappien hurinan perässä. Pääsimme kuitenkin kauneusunille ihmisten aikaan herätäksemme ajoissa yhteiselle aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen oli noin viisi (5) tuntia aikaa ennen vihkimistä, mutta silti tuli taas kiire! En ymmärrä, mistä se johtuu! Ja sen pienen huoneemmekin kerkesin räjäyttää perinteisesti lähtötohinoissa, vaikka ei juurikaan ollut edes ylimääräistä kampetta mukana... Siinä olisi päivällä ollut myös välipala, mutta enhän minä sinne tietenkään ehtinyt.  Sulhis kävi syömässä hyvää kinkkupiirakkaa kuulemma.

Kartanolta oli bussikuljetus ihan keskelle jeeraa ihastuttavalle pienelle 1200-luvun kirkolle. Niin söpöä kirkkoa en ole ennen nähnytkään. Pappi veti vihkimisen suomeksi ja eestiksi vuorotellen. Ihan kivasti veti, mutta en sitten tiedä, oliko kyseessä tahaton komiikka vai kielimuuri vai mikä, mutta pappi kävi seuraavanlaista pohdintaa siinä: "Miksi te olette kutsuneet nämä kaikki ihmiset tänne, miksi te oikeastaan pidätte nämä juhlat? Miksi te menette naimisiin? Eikö olisi riittänyt, että olisitte vain asuneet yhdessä? Ilmeisesti ei.".... Tässä kohtaa meinasin jo revetä, mutta varoin visusti  vilkaisemassa keneenkään kaveriin ja sain pidettyä itseni kasassa.

Kirkossa nähtiin myös todella herkkä esitys, kun hääbändin laulaja lauloi kitaran säestyksellä "Can't Help Falling in Love". Se oli aivan ihon kananlihalle nostattava veto! Tahtomisien jälkeen oli allekirjoitusten aika. Onkohan tämä joku eestiläinen perinne, en ole ennen nähnyt. Seremonianomaisesti pari allekirjoitti jonkinlaisen vihkisopparin papin johdatuksella. Aika siisti juttu tämäkin, voisi napata omiinkin häihin.

Vihkimisen jälkeen onnittelujono muodostettiin jo kirkon pihalle, otettiin yhteiskuvia ja sitten vasta heitettiin riisit. Hääseurue siirtyi kartanolle cocktail hourille sankuille ja pikkusnackseille, ja morsiuspari meni kuvauksiin. Odotellessa seremoniamestari veti ns. tutustumisleikin, jossa jokainen sai randomilla paikkakortin ja piti sitten etsiä se kortin henkilö. Eestiläiseen hääperinteeseen kuuluu muuten palkata erikseen seremoniamestari, pulmaise muistaakseni. Etukäteen ajattelin, ettei ventovieras pysty millään suoriutumaan hyvin tehtävästään, mutta väärinpä luulin. Pulmaise oli aivan mahtava, sarkastisen huumorintajun omaava mies, joka tosi sujuvasti juonsi illan eestiksi ja suomeksi. Morsiusparin saavuttua mestoille otettiin ristiin ja rastiin yhteiskuvia kartanon pihalla valokuvaajan toimesta. Minä olen kova yhteiskuvien organisoida, joten luonnollisesti  itsekin näpsittiin muutama (kymmentä) kuvaa eri kokoonpanoilla.

Siinä myö pönötämmä.

Juhla alkoi sisätiloissa morsiamen isän tervetuliaispuheella, jonka päätteeksi nostettiin maljana rennosti vodkasnapsit kuulemma nostattamaan ruokahalua. Minusta tuo oli hauska, me nimittäin Sulhiksen kanssa isännöimme joka kesä kavereille ns. kaupunkifestarin, Mullirockin, joka aloitetaan alkumaljashotilla. Mitä pahempi, sitä parempi. 😁 Näissä juhlissa mentiin perinteisemmällä tyylillä ja jokaisessa pöydässä oli pullo ihan kunnon vodkaa morsiusparin kuvalla. Meidän pöydässämme sitä ruokahalua nostatettiin kyllä aika reippaaseen tahtiin jokaisen aloitteesta peräjälkeen...

Hääviin eli suomeksi häävotkuli.

Ruokailussa me mokasimme. Eestissä on tapana aloittaa lämpimällä ruualla, jonka Suomessa miellämme pääruuaksi, mutta me omiin tapoihimme juurtuneina menimme ensin ottamaan kylmän ruuan. Jonossa pyörittelin henkisesti silmiäni, että kuinka juntteja nämä eestiläiset oikein ovat, kun menevät suoraan pääruualle. Samaa he varmasti ajattelivat meistä ja vielä aiheesta. Pöydässä huomasin, että aterimista olisi voinut päätellä sen oikean järjestyksen, mutta meni jo... Ruuat olivat joka tapauksessa herkullisia! Kylmässä pöydässä oli paljon erilaisia suomalaisia ja eestiläisiä salaatteja. Lämpimänä oli perunoita, kasviksia, kanaa ja kalaa. Jälkkäristä en nyt ihan varmuudella osaa sanoa, oliko sitä erikseen vai pelkästään kakkukahvit hieman myöhemmin. Kakku oli joka tapauksessa upea! Sellainen tosi korkea ja moniosainen jenkkityylinen herkku, joka maistui Solerolta.

Ilta soljui mukavasti pulmaisen johdolla, eikä odottelua ollut. Kuulimme varmaan viisi puhetta, mikä oli vaan mukavaa. Minä olen ehdottomasti puheihminen. Tai siis hyvien puheiden ihminen. Puheen pitää olla sopivan lyhyt ja hauska, mitään Tyhy-iltaan sopivia yleispäteviä jaaritteluita ei kukaan jaksa. Me aiomme ehdottomasti molemmat Sulhiksen kanssa puhua häissämme ja toivottavasti myös moni muu. Sulhis pitää varmasti vähän herkemmin puheen, jossa saattaa mainita pari sanaa esim. rakkaudesta, minulta puolestaan sellainen ei luonnistu. Kaasoni sanoikin, että jos minä järjestäisin kaiken yksin, häissä ei mainittaisi sanallakaan, että Sulhiksen kanssa jopa pidämme toisistamme. 😁 Pitänee siis alkaa treenaamaan tunteisen sanoittamista pääpäivää varten...

Näimme häissä myös kivan kuvakavalkadin parista selostuksineen. Samanlaista olemme kaavailleet myös meille. Samanlaista iltaspektaakkelia emme tosin ole ajatelleet, ilta nimittäin huipentui aivan ÄLYTTÖMÄÄN ilotulitukseen. 😆 Siis sellaiseen, jota en ole koskaan aiemmin nähnyt! Upea tykitys "Power of Loven" tahtiin. Ja minä en siis edes ole kovin kiinnostunut ilotulituksista. Tai siis en ole laisinkaan niistä kiinnostunut, että jos kuulen paukkeen ja sivusilmällä näen välkkeenkin, en oikeastaan yleensä viitsi edes kääntää katsetta. Mutta tuo oli kyllä hieno!

Yllättäen meidän kaveriporukkamme bailasi viimeisien joukossa pikkutunneille asti, oli hauskaa! Aiemmin illalla tanssimme sen hyvän bilebändin tahtiin ja myöhemmällä DJ:nä toimi mr. Spotify.

Tässä pimeässä ja epätarkassa kuvassa minä ja Sulhis avasimme tanssilattian uudelleen illemmalla meidän biisimme, Ain't No Mountain High Enough'n, tahtiin.

Sunnuntaiaamuna kokoonnumme kaveriporukallamme vielä viimeiselle ehtoolliselle aamupalapöytään, minkä jälkeen lähdimme kohti satamaa. Onneksi otimme saman laivan,  oli ihana muistella ja kerrata illan tapahtumia yhdessä. Tämä jälkifiilistely olisi kiva toteuttaa esim. sunnuntain rääppiäisbrunssin merkeissä omissa häissä.

Melkein kaikki muut joutuivat palaamaan töihin heti maanantaina, mutta meikämandoliinilla loma vain jatkui ja lähdinkin suoraan kohti Puolan Gdanskia porukoiden kanssa. Kirjoittelen tätä (jälleen kerran aivan liian pitkää) jorinaa Sopotin hiekkarannalla. Porukat lähtivät perjantaina kohti Suomea ja Sulhis saapui pitkän viikonlopun viettoon. Maanantai-iltana olen minäkin taas kotona jälleen ja heti tiistaina pitäisi olla sorvin ääressä kello 8. Ihan mielenkiinnolla odotan, miten mahdun tavallisiin vaatteisiin tämän 1,5 viikon tissuttelun jälkeen...

Häissä on muuten semmonen mukava juttu, että jokaisten häiden jälkeen ajattelee, että "Vau, olipa ihanat juhlat!". Että harvassa taitaa olla paskat häät. Ja mulla ei muuten ole mitään hajua, minkälaiset korvikset morsiamella oli tai mitä pöydässä oli koristeena... Taitaakin olla ihan turhaa stressata jokaisesta pienestä jutusta. Kyllä juhlissa se yleistunnelma on pääasia. Ja hankala olla paska ilta, jos istuu hyvien ystävien kanssa samassa pöydässä ja saa nauraa sydämensä kyllyydestä. Aamen! 😍 Toki näin hääblogia kirjoittavana olisi varmaan ollut suotavaa ottaa pari kuvaa kivoista yksityiskohdista, mutta meni jo... En myöskään viitsi julkaista kuvia, joissa näkyy muita vieraita, joten minun ja Sulhiksen naamoilla nyt mentiin. Palataan astioille!