(Mini)kihlajaiset, FINALLY!

Mooi!

Tiivistelmä: Meillä oli kihjalaiset. 

Juhlimme toissa viikolla vanhempiemme kanssa kihlajaisiamme vain reilu kahdeksan kuukautta kihlautumisen jälkeen.  Sulhishan kosia täräytti viime vuodenvaihteessa kuuden vuoden harkinta-ajan päätteeksi, joten emme aiemminkaan ole olleet kauhean nopeita liikkeissä. Mehän muutimme yhteenkin vasta, kun seukkailua oli takana jo puoli vuosikymmentä eli noin 4,5 vuotta enemmän kuin keskivertopariskunnalla ennen yhteenmuuttoa..... 😂 Hiljaa hyvä tulee tai ainakin varmemmin valmista.

Juhlimme kihlajaisdinnerin äärellä minun lapsuudenkodissani. Vanhempamme eivät ole tavanneet kuin pari kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sulhiksen vanhemmat vierailivat minun vanhemmillani. Minun äitini on aivan pro kestitsijä ja kun vieraita tulee, kaikki tehdään todella rasittavan perusteellisesti. Meninkin porukoille jo edellisenä päivänä, että kerkesin hinkuttaa nurmikon (siis sen, jonka tavallisesta leikkuusta tulee kävelyä 15 km, nyt tuli varmasti reilu 40 km.........) täydelliseen kuntoon. Kyllä se kannatti, kun tuleva appiukkoni oli heti pihaan kääntyessään kommentoinut komeaa pihaa! Monet ihastelevat kauniita kukkapenkkejä, mutta kyllä minäkin huokaisen ihastuneena, kun näen siististi leikatun laajan, golfkenttämäisen pihan, jossa ei ole mitään turhia tuheroita istutettuna joka nurkalle. 

No joka tapauksessa, minä leikkasin nurmikkoa ja iskä rakensi piharakennukset uusiksi. Eihän sitä nyt viitsi rumia piharakennuksia pitää, jos vieraitakin tulee..... No ei nyt sentään, mutta alla oleva Siskonpedin sketsi on kyllä aika osuva! 

Ja tuo vieraidentuloon valmistautuminen on muuten periytyvää. Tunnistan itsessäni kaikki ne raivontunteet, joita lapsuudessani näin äidissäni, kun hänen piti siivota yksin, koska "KUKAAN MUU EI OSAA TEHDÄ MITÄÄN"! Nykyisin äidin ei kuitenkaan tarvitse enää heittää imuria seinään ihan joka kerta ennen vieraiden tuloa, kun me lapset olemme jo keski-ikäisiä ja osaamme aivan omatoimisesti auttaa valmisteluissa (paitsi pikkusisko pyyhkii pöytää EDELLEEN pitäen luutua omituisesti mytyssä nyrkissään kuin joku psykopaatti). Mutta kyllä, tunnistan ehdottomasti itseni tästä toisesta videosta... Että nyt on minun aikani heitellä sitä imuria seinään ennen vieraiden tuloa, kun Sulhis ei vaan tajua itse, että pölyt pyyhitään myös tavaroiden alta, ja jos lattiakaivon kannessa on hiuksia, ne pitää ottaa pois!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äiti suhtautuu nykyisin jo aika normaalisti vieraidentulosiivoukseen, eikä tarvinnut esim. alkaa muuraamaan uunia uudelleen. Näen kuitenkin äitini naamasta, kuinka hän nauttii, että pershedelmänsä ovat jo lentäneet pesästä sotkemasta.

Noo, mutta se niistä siivousraivareista. Sulhis vanhempineen saapui ja nostimme lasit kuohuvaa uunituoreen kihlaparin kunniaksi. Iskä lopetti tervetulaispuheen erään suuren suomalaisen runoilijan sanoihin; "Hyvästi selvä päivä!"............... Onneksi Sulhiksen vanhemmat ovat myös ihan huumorintajuisia... 😅 André Clouet Grande Réserve on muuten todella hyvä ja kohtuuhintainen samppanja! Suosittelen. Tämä on mietinnässä meille häiden alkumaljaksi.

Äitini on erinomainen kokki ja oli suunnitellut yksinkertaisen, mutta sitäkin herkullisemman maalaismenun. Tarjoilimme kermaista lohikeittoa, jonka kanssa oli saaristolaisleipää, rieskaa ja itsetehtyjä herkkusämpylöitä, kylmäsavulohta, graavilohta sekä graavisiikaa. Lohikeiton kanssa oli joku hyvä Riesling, jota myyjä suositteli. Siinä oli kuulemma sopiva hapokkuus leikkaamaan kermaisen kalakeiton rasvaisuutta. En nyt aivan erottanut sitä hapokkuutta ja leikkauksia, mutta kyllä maistui! Jälkkäriksi oli tyrnikiisseliä valkosuklaamoussepedillä sekä jälkiruokaviini. Ruoka maistui ja sitä oli riittävästi, Sulhiskin santsasi pari kertaan. Ei sillä, että meillä laskettaisiin.

Ruokailimme äidin uusimmassa kesähuoneessa. Takakuisti muuttui (iskän) käden käänteessä lasitetuksi verannaksi. Isäni  lempiharrastus onkin kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen. 😁

En kestä näitä yksityiskohtia. VOITUHERO!?!? 😂

Ruokailun jälkeen siirryimme esittelykierrokselle. Lapsuudenkotini on aika iso maalaistalo laajoine piha-alueineen, lisäksi äitini on kunnostanut ja sisustanut todella monta kesähuonetta piharakennuksiin, joten kierrettävää riitti. Kierrokseen kuului luonnollisesti isäni saamien tunnustusten esittely. Iskä on nimittäin OSTANUT itselleen kirppareilta mm. hymypoikapatsaan, Marttaliiton viirin, jonkun kamreeri Bergbomin kiertopalkinnon sekä hopeatarjottimen, jossa oli kaiverrus "Gratulationer från grannar". 

No me sitten jumituimme yhteen niistä äidin kesähuoneista jauhamaan joutavia tuntikausiksi, ja illan hämärtyessä vieraat alkoivat tekemään jo lähtöä, mutta NOT SO FAST! Emmehän olleet vielä juoneet edes kihlajaiskahveja, joten Sulhis porukoineen istutettiin vielä kahvipöytään. Jälkeenpäin mietimme, että ehkä kaikille ei ole normaalia juoda kahvia keskellä yötä, mutta ärjymättä ryystivät kuppinsa tyhjiksi. Minun porukat ovat oikeasti ihan mahdottomia sen kahvinjuontinsa kanssa. Aina on hyvä hetki kupille kahvia! "Keitetäänpä ensin kahvit" on sellainen meidän perheen slogan. Monet kerrat, kun iskä on hakenut minut jostain yön pikkutunneilla, hän keittää kotona kahvit ja menee sitten takaisin nukkumaan. Että en sitten tiedä, mikä sen kahvin funktio hänelle oikein on, ei ainakaan virkistyminen... Tämä kahvikäyttäytyminen taas ei ole periytynyt minulle laisinkaan. Olin monet kesät kahvilassa töissäkin, enkä juonut ollenkaan kahvia, enkä siten tiennyt mitään tuotteista, joita myin. Aloin oikeastaan juomaan kahvia edes säännöllisen epäsäännöllisesti nykyiset opiskelut aloitettuani muutamia vuosia sitten. Koulubestikseni ovat myös kovia kahvinlipittäjiä, joten yhteiset tenttiinlukumme rytmittyvät pitkälti kahvitaukojen mukaan, ja ilmeisesti tarpeeksi monen toiston tuloksena minäkin vihdoin opin tuon suomalaisuuteen vahvasti kuuluvan jalon taidon. Mutta en minä kotona koskaan keitä itselleni kahvia, se on minulla ennemmin sellaista harmitonta huvittelua vain.

Kakkukahveillä keskellä yötä

Sulhiksen porukoiden ensivierailu minun koti-kotonani meni siis aivan mallikkaasti. Onneksi noudatin bestmanini antamaa kullanarvoista neuvoa. Hän sanoi kerran, ettei minun missään nimessä kannata kokata tuleville appivanhemmille, että vasta sitten häiden jälkeen... Parempi pelata varman päälle.