Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭

Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄

Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.

Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.

Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏