lauantai 30. maaliskuuta 2019

10 things I like about you

Sulhis on... 

1) kiltti. Sulhanen on mukava ja ystävällinen, eikä pelkästään minulle, vaan ihan kaikille kanssaihmisille.

2) älykäs ja nokkela. Tämä toisaalta aiheuttaa joskus veriroiskeita ja seinään lentäviä pelilautoja, kun pelaamme esimerkiksi molempien suosikkia, Trivial Pursuitia, ja toinen meistä on huono häviäjä… 
Kuva viime joululta juuri ennen perheriitaa.

3) huomioonottava. Sulhanen kerkesi olla sinkkuna 24 ensimmäistä vuotta elämästään ja parisuhteilu oli aluksi hieman opettelua hänelle. Hänestä kuitenkin kuoriutui aivan ihana ja ajattelevainen kumppani.

4) hauska ja älyää myös aina nauraa minun vitseilleni. Sulhanen on meistä ehdottomasti se hillitympi ja asiallisempi, mutta saan aivan rauhassa olla omituinen itseni, eikä Sulhanen ihan vähästä hätkähdä ja lähtee myös mukaan minun hassutteluihini.

5) komea ja fotogeeninen, mikä vähän helpottaa hääkuvaajan työmaata, koska minä taas en ole helppo kuvattava. Monilla ihmisillä on muuten se yksi ja hyvä kuvausilme, jonka he aina ottavat aivan automaattisesti, kun huomaavat edes sivusilmällä olevansa kuvattavana ja onnistuvat kuvassa aina. Minäkin olen todella hartaasti sellaista harjoitellut, mutta ei. Tiedän kyllä, mikä on minulle edullinen kuvakulma ja sopiva hymy, mutta en vain osaa sitä kuvissa. Joka kerta luulen ottaneeni juuri sen ilmeen, muta sitten katson sitä kuvaa ja se saattaa olla mitä tahansa kaksareista ienhymyyn, vaikka en normaalisti edes ienhymyile! Luin vielä lehdestä, että ihminen näyttää peilistä itseään katsoessaan paljon kauniimmalta, kuin todellisuudessa on. KIVA!!?? Tuli aika paha identiteettikriisi, kun tajusin, että näytän oikeasti siltä kuin kuvissa, enkä suinkaan siltä, kun katson peiliin. Että peilinkin perimmäinen funktio kumoutui sitten siinä. Kiitos Koululainen tai Magneettimedia tai joku vastaava luotettava lähde, josta tämän ARTIKKELIN luin. 

6) pitkä. Tämä aiheutti hieman ongelmia alussa. Ainoa asettamani pinnallinen toive miehen suhteen on pituus ja menikin aika pitkään, kun mietin, onko Sulhanen oikeasti minusta ihana vai onko se vain tosi pitkä. No, kyllä se taitaa olla ihan ok muutenkin.

7) siisti. Minä olen sillä tavalla epäsiisti, että levittelen tavarat ympäriinsä, mutta olen hyvä siivoamaan kunnolla ja huolehtimaan puhtaudesta, Sulhanen taas on hyvä näennäisen siisteyden ylläpitämisessä, joten olemme kodinhoidon suhteen täydellinen kombo. Hän järjestelee minun ympäriinsä jättämät tavarat ja minä pidän paikat puhtaana. Tähän liittyy kummallinen tapani räjäyttää koko asunto levälleen juhliin lähtiessä. En vain jotenkin kykene normaalisti pukeutumaan ja pakkaamaan tarvittavia tavaroita mukaan kuten esim. Sulhis. Vaikka olisin valinnut etukäteen vaatteeni, heittelen silti satunnaisia vaatekappaleita ympäriinsä, kaadan 147 pinkkiä kynsilakkapulloani vessan lattialle, kun etsin just sitä yhtä tiettyä pinkkiä ja ehdottomasti tyhjennän laukusta edellisten juhlien kamppeet ruokapöydälle, enkä todellakaan vie niitä paikoilleen. Se on joku primitiivinen reaktio ja juhliinlähtemisrituaali, jota en vain osaa selittää.  
Kotiinpaluu kavereiden häistä. Tästä kuvasta voi hyvin aistia sen ainaisen lähtötunnelman

8) urheilullinen. En voisi kuvitella olevani miehen kanssa, joka ei olisi jollakin tavalla urheilullinen. En itse todellakaan ole mikään fitnesspimu, mutta nautin liikunnasta ja koen sen tärkeäksi. Sulhanen on entinen koripalloilija, joten myös joukkue- ja kilpaurheiluun usein liitettävät luonteenpiirteet, kuten kunnianhimo ja hyvät yhteistyötaidot myös häneltä löytyvät. Monta kertaa olemme yrittäneet liikkua yhdessä, mutta ei siitä vain tule mitään. Sulkapallossa Sulhis seisoo keskellä kenttää ja pitkillä raajoillaan huiskii sulkaa ympäriinsä todella vaivattoman näköisesti, kun minä taas juoksen paksuilla, lyhyillä jaloillani kenttää ympäri pää punaisena. Lenkillä Sulhis taas haluaisi joka kerta vain jotain rasittavaa sunnuntaikävelyä, jollaista minä en ymmärrä ollenkaan, kun pyrin aina olemaan mahdollisimman kustannustehokas ja tehostamaan ajankäytön äärimmilleen. Nopea juoksulenkki on mielestäni paljon järkevämpi kuin hidas löntystely, vaikka voisihan sen löntystelyn tietenkin ottaa ihan vain ulkoiluna ja yhdessäolona...

9) kannustava. Sulhanen ei koskaan väheksy tai yritä lannistaa minua, vaan kannustaa ja lähtee mukaan ideoihini. Tämä toki voi koitua kohtaloksemme, Sulhanen ei nimittäin yhtään toppuuttele minua esim. haaveillessani typerän kalliista vihkisormuksesta, jota en kuitenkaan edes voisi tulevassa työssäni käyttää.

10) kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Meillä on pääpiirteittäin aika samanlainen musiikki- ja leffamaku. Lisäksi pidämme samoista ruuista ja herkuista (lukuun ottamatta Sulhasen suosimat kirpeät ja happamat karkit sekä karvaan makuiset limsat, esim. greippi ja lime, hyi helvetti!). Molempien lempiharrastus on kotoilu. Eli siis kotona märehtiminen ja vatulointi ilman järkevää tekemistä. Ennen kävimme paljon ulkona yhdessä sekä erikseen, mutta se oli silloin, kun olimme nuoria ja täynnä elämäniloa. Nyt parasta on viikonloppu kotona, hyvät yöunet, hyvä leffa (tai siis neljä tuntia sopivan leffan etsimistä, siinä epäonnistuminen ja johonkin aivan turhaan hömppään tyytyminen) ja urheilu vaikka jo aamutuimaan! 
(Unsplash)

Voisin siis sanoa, että Sulhanen on juuri sopiva minulle, että toivottavasti ei ole ihan heti vaihtamassa minua nuorempaan ja hoikempaan. 

torstai 21. maaliskuuta 2019

Ketä kutsutaan

Tässä taas jaarittelua kaihtaville se lyhyt versio; jos massia ja tilaa olisi rajattomasti, me kutsuisimme KAIKKI, mutta kun ei ole. Tämänhetkisen vieraslistan jakauma: 
- molempien perheet   ~ 11%
- sukulaiset                    ~ 19%
- perhetutut                   ~ 13%
- kaverit                         ~ 57%

Tot. 106 vierasta

Vieraslistan kokoaminen tuntuu olevan juhlissa kuin juhlissa se ikuinen murheenkryyni. Mielestäni koko hääsuunnittelun olisi loogisinta lähteä vieraslistasta, jotta saadaan kartoitettua, millaista juhlapaikkaa pitäisi etsiä. Meillä tosin kävi niin, että paikka on ollut jo vuosia tiedossa ja, LUOJAN KIITOS, sinne mahtuu (melkein) kaikki pientä rajausta lukuun ottamatta. 

Me teimme heti alussa päätöksen, että ensimmäisenä karsimme sukulaisista, jos jostain on pakko. Molemmilla on ihan mukava suku, mutta tuntuu tärkeimmältä kutsua ne ystävät ja kaverit, joiden kanssa oikeasti olemme jatkuvasti tekemisissä. Kumpikaan meistä ei ole omien setien, tätien tai enojen kanssa tekemisissä mitenkään erityisen tiiviisti, mutta siinä mielessä koemme heidät läheisiksi sukulaisiksi, että on itsestäänselvyys, että heidät kutsutaan kaikki. Minulla heitä on 6 ja Sulhiksella 4, puolisoineen heitä on yhteensä alle 20, joten ei mikään mahdoton porukka.

Serkuista puolisoineen minun puoleltani tulisi noin 30, Sulhiksen puolelta noin 10, ja suurimman osan kanssa olemme huomattavan paljon vähemmän tekemisissä kuin heidän vanhempiensa (eli setiemme/tätiemme/enojemme), emme ole edes tavanneet kaikkia toistemme serkkuja. Päädyimmekin rajaamaan serkut pois vieraslistalta. Toisaalta olisi kyllä kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa, mutta toisaalta, jos vieraita on 150, niin eihän siinä oikeasti kerkeä kaikkien kanssa jutskailla. Lisäksi 40 henkilöä lisää vaatii aika paljon sitä tilaa ja ahtaiden pöytärivien välissä lyllertäminen ison mekon kanssa on ainakin minulle kauhistus. Inhoan myös vieraana sitä, jos omalle paikalle kulkeminen on kuin joku esterata, josta pitää suurin piirtein uida ja vuorikiipeillä, että pääsee vessaan.

Sukulaisista kutsulistalla on myös ainoa toistaiseksi hengissä oleva isovanhempi (minun pappani) sekä 94-vuotias isotätini, jonka kanssa asumme samassa rapussa. Olen hänen kanssaan päivittäin tekemisissä, joten luonnollisesti myös hän saa kutsun. En tosin usko hetkeäkään, että hän tulee paikalle.  Hän kokee olevansa jo toinen jalka haudassa, vaikka on terävämpi kuin moni muu vuosikymmeniä nuorempi. Hän on jo vuosikaudet vastannut jokaiseen ehdotukseeni esim. seuraavan päivän kauppareissusta, että ”Voooooi kuule, en minä ole hengissä enää silloin!”. Hirveän vitsikäs mummeli omalla tavallaan.  

Kavereista kutsumme ensinnäkin ne, joiden kanssa olemme jatkuvasti tekemisissä. Siitä porukasta löytyy lapsuudenystäviä, koulukavereita alakoulusta yliopistoon, työkavereita ja harrastuskavereita. Lisäksi kutsumme joitakin pitempiaikaisia kavereita, joiden kanssa emme välttämättä kuitenkaan enää ole arjessa niin säännöllisesti tekemisissä, mutta jotka ovat kuitenkin kulkeneet mukana kaikki nämä vuodet, tiedätte kyllä tämän kaverikategorian.

(Unsplash)

Ehkä isoin ongelma vieraslistan tekemisessä on ne kavereiden avecit. Kenen tyttökaveri kutsutaan, kenen ei, kuka loukkaantuu jne. Etiketin mukaan pitäisi varmasti kutsua pitempiaikaiset kumppanit ja vähintään avopuolisot. Päätimme kuitenkin noudattaa sellaista ohjenuoraa, että kutsumme ne kumppanit, jotka ovat myös meille tuttuja. Ketään emme tietenkään pakota tulemaan yksin juhliin, vaan katsomme vähän tilanteen mukaan. Jos vieras kuuluu johonkin porukkaan, niin mielestäni ei ole paha, vaikka emme hänen sen hetkistä seurustelukumppania kutsukaan, jos hänellä on muuten tuttuja ja ystäviä häissä. Esimerkiksi yhden kaverini häissä hänen joukkuekaverinsa oli kutsuttu ilman puolisoita ja hauskaa näkyi tällä porukalla olevan ihan keskenäänkin. Itsekin viihdyn juhlissa aivan mainiosti ilman Sulhista, jos minulla on kavereita ympärilläni.

Sukulaisten ja kavereiden lisäksi kutsumme muutaman vanhemman pariskunnan, tähän kategoriaan kuuluu esimerkiksi kummivanhempia ja parhaiden ystävien vanhempia.

Entäs sitten ne lapset? Lapsettomat häät tuntuvat nostattavan paskamyrskyjä aika helposti, mitä nyt yleistä keskustelua olen seurannut. Meillä ei itsellämme ole pershedelmiä (tämä upea synonyymi lapsille on bongattu vauva.fin Aihe vapaa –palstalta), eikä myöskään esimerkiksi sisaruksillamme, joten oli aika helppo päätös, että häistämme tulee pääosin lapsettomat. Ainoat kutsutut lapset tulevat olemaan kummipoikani sekä hänen veljensä, koska he ovat ainoat lapset, joiden elämässä olemme oikeasti mukana. He toki  lähtevät hoitoon alkuillasta, jolloin jatkamme juhlimista aikuisten kesken.

Monilla kavereillamme kyllä on lapsia, ja tänä keväänä ovat käynnissä varsinaiset vauvantekotalkoot, kun kaveriporukkaamme syntyy neljä uutta vauvaa! ❤ Kyse ei siis ole mistään lapsivihasta, vaan tähänkin päätökseen vaikuttavat myös ne raha- ja tilaseikat. Tissillä olevat ihmispennut tietenkin tulevat, eikä voi kyllä tietää, kuinka monta vauvaa kerkeääkään häihimme mennessä syntyä. Nämäkin neljä pariskuntaa kerkeävät juuri sopivasti aloittaa uuden kierroksen, kunhan nämä kaikki kevään tulokkaat saadaan maailmaan.    

Lapsettomat häät eivät ainakaan vielä vaikuta koituvan ongelmaksi meidän kohdalla, monet kaverit nimittäin ilmoittivat heti kättelyssä, etteivät kyllä ota lapsia mukaan, vaikka ne kutsuttaisiinkin. Joku voi tietenkin kokea häät pakollisena menona, johon tuhlautuu yksi kesäviikonloppu perheen yhteisestä ajasta, mutta uskon myös, että monet ajattelevat häät ihan mukavana iltana kavereiden kanssa. Toivoisin tietenkin, että kaverit kehtaisivat ottaa meidän kanssa puheeksi, jos häät meinaavat jäädä välistä sen takia, ettei löydy tai ei haluta ottaa lapsenvahtia.  Emme halua ehdottomia olla missään asiassa, ettei käy pian niin, että saamme ihan keskenämme viettää häitämme. :D

Eiväthän kaikki tietenkään koskaan pääse, mutta aiomme tehdä hyvissä ajoin Facebookiin Save the date –eventin, jotta mahdollisimman moni kerkeäisi halutessaan varata tuon viikonlopun meidän pirskeille. Monet onnistuneet juhlat emännöineenä sanon, että kyllä ne vieraat tekevät juhlan. Se on niin kulunut klisee, mutta totisinta totta! 

(Unsplash)







keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Hääpäivän päättämisen sietämätön vaikeus


Hääpäivän päättäminen oli kyllä yksi farssi. Menimme siis kihloihin 1.1.2019 ja päätimme heti, että emme ota ollenkaan stressiä häistä, emmekä muutenkaan nyt hötkyile niiden kanssa. Olimme todella hyvässä yhteisymmärryksessä asian suhteen. No, pari päivää kosinnasta tapasin hyvän ystäväni, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että häät heti ensi kesäksi. Taustalla oli ajatus, ettei hän kerkeä tulla taas raskaaksi, jotta voisi juhlia polttarit ja häät kunnolla, ja voisimme mahdollisesti sitten yhdessä syksyllä aloittaa ovulaatioiden metsästämisen. En ole koskaan varsinaisesti potenut vauvakuumetta tai haaveillut lapsista, mutta Sulhikseni haluaa niitä ehdottomasti, joten minäkin olen vähitellen kypsytellyt ajatusta. Olen vähän lupaillut hänelle, että josko yhden ja hyvän yrittäisimme jossain vaiheessa tehdä, jos vain munasoluni eivät ole vielä täysin homeessa. Kyseinen ystäväni on nyt ottanut tämän henkilökohtaisena lupauksena hänelle ja odottaa malttamattomana, että tähtien asento olisi oikea, ja voisimme olla yhtä aikaa raskaana. Ystäväni myös muistutti, että me emme tule enää ikinä tästä ainakaan laihtumaan, vaan paino pikemminkin nousee koko ajan tasaiseen tahtiin. Olisi kuulemma  järkevämpää pitää häät ensi kesänä 5 kg:n päästä, kuin vasta seuraavana kesänä, mahdollisesti 15 kg:n päästä. Tämä argumentti vakuutti minut täysin ja innostuin ensi kesän häistä ihan kunnolla.

Ryhdyinkin heti hommiin. Ihan ensimmäiseksi havahduin siihen, että hääpukutilauksen saapuminen kestää yli puoli vuotta ja marssin suurin piirtein samalta seisomalta hääpukuliikkeeseen. Siinä on muuten jotakin todella kornia seisoa sovituskopissa tissit paljaana, talviruho kalpeana ja joulun jälkeisessä turvotuksessa, kun liikkeen ihana ja asiantunteva myyjä pukee sinulle hääpukuja päälle. Juttelee aivan normaalisti samalla, kun yrittää saada kiskottua kahden tonnin mekkoa viini- ja juusto(tai lähinnä viini-)harrastuksen leventämän takapuolesi yli. Tiesin kyllä jo etukäteen aika hyvin, millaisen puvun haluan ja ajatus vain vahvistui tuolla reissulla. Sain muutaman pukumallin tiedot ja lähdin niitä kotiin kypsyttelemään.

(Unsplash)


Pukuasia oli nyt saatu aluilleen, seuraavana listalla oli hääpaikka. Olen jo vuosia halunnut järjestää hääni eräässä ihanassa maalaiskartanossa kotiseudullani. Sulhiskin käytettiin viime juhannusajelulla paikan päällä ja hänkin onnekseni ihastui siihen paikkaan. Soitin ensin äidille, sitten kyseiseen juhlapaikkaan. Yksi lauantai oli kuin olikin vapaana ensi kesänä, mutta se oli samana viikonloppuna kuin erään kaverini häät. Soitin taas äidille ja seuraavaksi toiseksi lemppareimpaan juhlapaikkaamme, joka on saman tyylinen kuin lempparipaikka, mutta hieman pienempi, eikä ihan niin idyllinen. Sieltä emäntä kertoi, että sopivasti pikkujouluaikaan eräs pari perui varauksensa ja meille täydellinen ajankohta heinäkuun puolivälissä oli vapaana. Huvitti se emännän selvitys pikkujouluajan perumisesta kuin se olisi aivan asiaan kuuluva juttu, että vähintään yksi kihlapari peruu häänsä firman pikkujoulujen jälkimainingeissa.

Selvittelimme hieman ulkomailla asuvien perheenjäsentemme pääsyä ja vihreän valon jälkeen varasimme kyseisen paikan. Illalla kuitenkin mieleen nousi epärvarmuus, haluaisinko sittenkään tyytyä siihen toiseksi lemppareimpaan. Soitin taas äidille ja aamuun mennessä olin päätynyt siihen lopputulokseen, että en missään nimessä haluaisi tyytyä häideni suhteen mihinkään toiseksi parhaisiin.

Seuraavaksi pitikin alkaa miettimään, kuinka paha juttu olisi järjestää häät kaverin kanssa samana päivänä, koska tuolloin saisimme sen kaikista lemppareimman juhlapaikan. Luonnollisesti soitin äidille, kyselin myös mielipiteitä viime kesien morsiamilta sekä parilta kaverilta, jotka tultaisiin kutsumaan molempiin häihin. Vaakakupissa vastakkain olivat se, että kaveriporukkamme jakaantuisi kahtia näiden häiden kesken, enkä myöskään voisi itse osallistua kaverini häihin, ja toisessa päässä painoi se, että vain tuolloin saisimme unelmiemme juhlapaikan. Koin, että häiden järjestämisessä saa olla hieman itsekäs, eikä kukaan voi loukkaantua, jos mekin haluamme mennä samana kesänä naimisiin ja tuo päivä olisi ainoa mahdollinen. Peruin siis toiseksi lemppareimman juhlapaikan ja varasin sen lemppareimman sekä sen lähellä sijaitsevan kirkon. Olin oikein tyytyväinen tehokkaaseen työskentelyyni.

(Unsplash)

Olin noin seitsemän tuntia tyytyväinen, mutta sitten ryhdyin kuitenkin miettimään sitä, kuinka paljon nautin häähypestä, ja miten se vähän latistuisi siinä tyttöporukassamme, johon tämä toinen saman päivän morsian kuului. Toinen morsian suhtautui kyllä hääpäivänsä varastamiseen ihanasti, eikä varmaan olisi ainakaan kovin kauaa kantanut kaunaa. Tuli kuitenkin fiilis, etten jotenkin viitsi hössöttää aktiiviseen whatsapp-ryhmäämme jokaista käännettä hääsuunnittelussa, jos porukka olisi jakautunut eri häihin. Tulinkin pian siihen tulokseen, että saan häähumua tuplasti, jos ensin sekoamme kaverini häistä ja sitten minun häistäni vuoden päästä. Soitin taas äidille, joka huokaisi helpotuksesta, kun ei tarvitsekaan raivolaihduttaa parissa kuukaudessa. Se häitä kiirehtinyt ystäväni ei ollut tyytyväinen, mutta pitkin hampain hyväksyi asian.

Soitin taas juhlapaikkaan ja peruin varauksen. Emäntä kertoi, että vasta parin kuukauden päästä he alkaisivat ottaa varauksia vastaan kesälle 2020, mutta olisimme nyt ensimmäisenä jonossa varaamassa.  Soitin myös kirkkoherranvirastoon ja jaarittelin varmasti hetkisen liian kauan tympääntyneelle virkailijalle, joka kysyikin napakasti pitkän selitykseni jälkeen ”Niin perutaanko vai siirretäänkö tämä vihkiminen?”. Selitin taas, että parin kuukauden päästä saamme vasta tietää uuden hääpäivän. En varmaan jotenkin alitajuisesti halunnut itse käyttää sanaa peruminen, vaikka kyse ei edes ollut häiden perumisesta sen varsinaisessa merkityksessä. Nainen vastasi minulle kyllästyneenä ”Eli siis PERUTAAN. NO NIIN, TEIDÄN VIHKIMINEN ON NYT PERUTTU. KIITOS JA NÄKEMIIN!”. :D

Tämä kaikki tapahtui siis kahden päivän aikana, kun Sulhis oli pois kotoa, eikä edes kerennyt koko ajan roikkua kanssani puhelinpaltsuissa pysyäkseen kärryillä uusista käänteistä. Hän lähti maanantaina tyytyväisenä työreissuun luullen olevansa kesän 2020 sulhanen, mutta kerkesin tuon kahden päivän aikana aikaistaa häitä vuodella, sovittaa hääpukuja, varata kaksi juhlapaikkaa ja kirkon sekä lopulta perua häät. Että kyllä minä ainakin aikaansaava ihminen olen, kun sille päälle satun. 

Tästä farssista on jo pari kuukautta, joten tällä välin olemme ehtineet varata sen ihan oikean ja lopullisen hääpäivän, joka on 25.7.2020 sieltä lempipaikastamme. Siellä järjestetään kesäisin leirejä ja kursseja, jotka ovat etusijalla, ja niiden aikataulutuksen jälkeen vasta jaetaan jäljellä olevat viikonloput häille ja muille juhlille. Heinäkuulle jäikin sitten vain yksi viikonloppu, joka näin oululaisen näkökulmasta oli se pahin mahdollinen eli Qstock-musiikkifestareiden kanssa päällekkäin menevä viikonloppu.

Olen aina manannut niitä tyhmiä hääpareja, jotka järjestävät häänsä Qstockin kanssa päällekkäin, mutta tässä sitä ollaan. Olinkin aika epävarma varaamaan sitä viikonloppua, mutta onneksi Sulhis oli aikuisempi ja järkeili minulle, että me ja kaveriporukkamme olemme jo niin vanhoja, että festarit eivät voi olla ykkösprioriteetti. Ja jos menee mieluummin jokavuotisille festareille kuin tulee juhlimaan häihimme, niin ei varmaan muutenkaan olisi erityisesti halunnut tulla, eli win-win. Järjestämme muutenkin aika hyviä bileitä, vaikka itse sanonkin, joten en usko, että meiningissä tulemme paljoa häviämään, vaikka Qstock-viikonlopussa onkin toki aivan oma erityinen tunnelmansa.  Emme myöskään paheksu yhtään, jos joku maksimoi hauskanpidon ja tulee kalpeana kirkkoon oltuaan vielä 10 tuntia aiemmin Kuusisaaressa rokkaamassa. Kunhan kuitenkin itse malttaisimme pysyä sieltä pois häiden aattona...

Kirkkoa en ole vielä kehdannut varata tuon perumissoiton jälkeen, kun pelkään, että sama virkailija vastaa.  Voisin tietenkin soitella sinne numerottomalla ja lyödä luurin korvaan niin kauan, kunnes joku toinen virkailija vastaa. Tai ehkä Sulhis saa hoitaa sen normaalilla ja aikuismaisella tavalla.

Kosinta

Muiden kosintatarinat kiinnostavat minua ja oletan, etten ole ainoa laatuani, joten tässä tuleekin meidän juttu. Jos et ole jaarittelun ystävä, tässä sinulle pelkistetty versio; menimme uudeksi vuodeksi mökille, Sulhis kosi, vastasin myöntävästi, sen pituinen se. 

Lähdimme siis uuden vuoden alla Saariselälle lautailemaan Sulhiksen kanssa. KAIKKI kaverit olivat kuulemma arvanneet, että nyt on koira haudattuna, kun kahdestaan menimme, emmekä millään rymyporukalla, kuten yleensä. Enitenhän se kertoo meistä, jos kolmekymppinen pariskunta herättää kummastusta kahdenkeskisellä mökkireissulla. :D Minä en kuitenkaan osannut aavistella mitään, koska Sulhis junaili koko homman niin, että se oli oikeastaan minun ideani lähteä koko mökille, vaikka Sulhis olikin suunnitellut jo kaiken etukäteen. En tiedä, miten hän sen ajatuksen minun mieleeni istutti, mutta vähän pelottaa, mihin kaikkeen hän saakaan minut tulevaisuudessa manipuloitua...

Vietimme aivan ihanan miniloman lautaillen, syöden hyvin (minä teen ruokaa oikeastaan vain lomalla) ja vötkistellen, mutta koko homman kruunasi vuodenvaihde. Sulhiksen isä oli ostanut meille raketteja mukaan, joten pakkohan niitä oli sarjatulella äkkiä ampua pois alta, että pääsisi jo mielenkiintoisempien juttujen pariin, kuten avaamaan yhden pitkään  säästelemämme samppanjapullon. Sulhis kehotti minua ampumaan viimeisen isoimman raketin ja dramaattisesti huokaillen suostuin. Kun käännyin takaisin, Sulhis oli polvistuneena sormusrasian kanssa ja tiedusteli asialliseen tapaansa, että alkaisinko hänelle vaimoksi. Sain vain karjaistua ihanan tyttömäisesti, että "TOTTA HELVETISSÄ!" ja sitten me olimmekin jo kihloissa. 

Sormus on I-HA-NA. Olemme harrastaneet paljon näyteikkunashoppailua ja Sulhikselle on käynyt ihan selväksi tässä vuosien varrella, että haluaisin ohuen rivisormuksen ja hän olikin onnistunut valinnassaan todella hyvin. Himpun verran oli liian iso, mutta muuten nappivalinta. Somessani olen julkaissut muutamia hienovaraisia kuvia, joissa sormukseni saattaa vilahtaa...



Yksi kaveri paljasti jälkeenpäin, että Sulhis oli jo kesällä kertonut hänelle tilanneensa sormuksen. Kaveri ei ollut uskaltanut edes omalle miehelleen kertoa, ettei salaisuus vain paljastuisi. Hyvin Sulhis kyllä piti itsensä kasassa, olin aina luullut näkeväni hänestä heti, kun alkaa suunnittelemaan jotain tällaista. 

Sulhis oli soittanut vanhemmilleni tuolla mökkireissulla ja kertonut, että tämmönen juttu olisi nyt tulossa. Luonnollisesti Sulhis vain ilmoitti asian, eikä alkanut kyselemään isältäni keski-ikäisen tyttärensä kättä... Ja äiti sen muutenkin sitä paitsi olisi päättänyt. Sulhis oli puhunut molempien kanssa ja isäni oli vain vastannut, että ”Jos tosiaan olet sellaiseen lopputulokseen päätynyt, niin anna mennä vaan”. Äitini taas oli suurin piirtein siltä istumalta tilannut ihan hiton kalliit pariovet mittatilaustyönä lapsuudenkotini salonkiin, kun jos vaikka tulee kihlajaiset järjestettäväksi. Että pitäähän ne uudet ovet olla?!

Sulhiksen alkuperäinen suunnitelma oli ollut ilmoittaa asiasta jouluna käydessään porukoillani, mutta olin kuulemma seurannut häntä kuin hai laivaa koko ajan. Yhden kerran olin kuulemma istunut vessassa kauemmin kuin 1,5 min, että siinä oli ollut hänen ainoa tilaisuutensa.

Sulhis ei ollut kertonut vanhempiani lukuun ottamatta kenellekään aikeistaan. Lähetimme hänen perheensä chattiin yöllä tämän kuvan. Isänsä ei ilmeisesti huomannut sormessani kimaltelevaa timskuriviä ja vastasi, että ”No niin, johan sitä uutta vuotta toivoteltiin, nyt nukkumaan!”. :D Tuleva appiukkoni on tosi ihana ja mukava, mutta toisinaan hieman yksioikoinen.





Fiilistelimme hetken asiaa sisällä kahdestaan, mutta sitten tulikin jo kiire ottamaan kihlajaiskuvia! Niitä me sitten räpsimme lumihangessa keskellä yötä aasialaisten turistien ihmetellessä. Että kokonaisuudessaan ihan ok vuodenvaihde meillä.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Päähenkilöiden esittely


Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani, että kuka siellä kirjoittaa, minkä ikäinen se on ja mitä se tekee.  

Ajattelin muuten kutsua tulevaa aviomiestäni täällä blogissa Sulhaseksi, kuten AA:ssa (anonyymit avioitujat) konsanaan. Saatan kutsua häntä myös tuttavallisemmin Sulhikseksi, koska minulla on paha tapa keksiä kaikelle lempinimi. Usein ne ovat paljon pitempiä ja monimutkaisempia kuin alkuperäinen sana, mikä ei liene lempinimen tarkoitus. En edes itse aina huomaa tätä tapaani lempinimitellä ja sitä kuvaa hyvin vasta tapahtunut episodi koulussa. Miesoletettu kurssikaverini sekä koulubestikseksi kertoi hukanneensa penaalinsa, johon minä vastasin kysymällä, millainen se hänen penis oikein oli. En edes huomannut oudohkoa lempinimivalintaani ennen kuin ystäväni vastani minulle kuvailemalla aivan pokkana, millainen se hänen peniksensä on. Siis se oikea penis-penis, ei penaali. Ja kyllä meitä sitten nauratti. Naurattaa taas, kun muistelen koko asiaa. 

No, tästä päästäänkin kätevästi minun toiseen pahaan tapaani ja se on asian vierestä puhuminen. Teen sitä sujuvasti niin tavallisessa kanssakäymisessä kuin esimerkiksi tenttivastauksissani. Varsinkin vapaa-ajalla koen pakottavaa tarvetta kertoa "hyvän" vitsin tai hauskan muiston, kun sellainen putkahtaa mieleeni. Tämä blogikin tulee olemaan aikamoista tajunnanvirtaa höystettynä satunnaisilla asiaan kuuluvilla ja kuulumattomilla, lähinnä minun mielestäni, hauskoilla jutuilla.

Kuvituskuva. (Pixabay)
Olin kertomassa, että meikämandoliini ja Sulhis olemme siis oululainen keski-ikää kovaa vauhtia lähestyvä pariskunta, jonka on tarkoitus purjehtia avioliiton auvoiseen satamaan heinäkuussa 2020. Tiedoksi myös, että viljelen sitten jatkuvasti ikään liittyviä vitsejä, joihin kaverini ovat jo lopen kyllästyneitä. Blogin nimikin juontaa juurensa minun 24-vuotiaana alkaneesta ikäkriisistäni, josta jonkinlaisena defenssinä pilailen ihan liikaa. (Olisi muuten vielä hauskempi, jos olisi vieläkin vanhempi ja toista kertaa avioituva nainen, niin voisi sanoa morsiamen olevan "jotain vanhaa" ja senkertaisen  sulhasen "jotain uutta". No, otan käyttöön sitten toisella kierroksella!)

(Tämänhetkinen) Sulhaseni on kolmekybänen maisterismies, joka työskentelee ihan oikeissa töissä toisin kuin morsmaikkunsa, joka puolestaan on kolmekybänen opiskelijaretku. Tulen kuitenkin lähivuosina valmistumaan hyvin työllistävälle alalle, joten myös minä pääsen aloittamaan oikean aikuiselämän pian ja tämä rouviintuminen on ihan hyvä lähtölaukaus sille.


Olemme olleet yhdessä reilu kuusi vuotta, mutta kihloissa vasta muutaman kuukauden. Tapasimme 2012 itsenäisyyspäivänä erään oululaisen yökerhon (,jossa minä kävin äärimmäisen harvoin ja jonka ”miestarjonnalle” vähän jopa nyrpistelin kookasta nenääni) tanssilattialla pari tuntia ennen valomerkkiä. Kävelin hänen seurueensa ohi ja Sulhanen tarrasi minua kädestä sanoen vain ”Hei nainen”. Siinä oli sellaista ihanan miehekästä itsevarmuutta, että tanssimme lopulta yhdessä loppuillan ja menimme vielä yöpalalle Oulun legendaariseen pizzeria Ninveen, jossa käydään lähinnä vain aamuöisin. Sulhanen tilasi Roman eli pizzan suunnilleen pelkällä jauhelihalla!? Siinä kohtaa mietin, että nyt olisi varmaan hyvä aika lähteä ja hankkiutua eroon tuosta selvästi häiriintyneestä ihmisestä, mutta minullakin oli nälkä ja tarvitsin pizzani… 

Saimme pizzamme ja ilmoitin heti, että menen syömään sitä kotiini yksin. Meillä oli ollut todella hauskaa, mutta takaraivossa varmaan jyskytti edelleen ajatus, ettei kukaan normaali aikuinen mies tilaa jauhelihapizzaa ja itsesuojeluvaistoni kehotti menemään kiireesti kotiin turvaan. Silloin oli kova pakkanen ja Sulhanen otti toiset hanskani "lainaan". Tämä oli luonnollisesti koodi sille, että tulemme tapaamaan vielä. Seuraavana päivänä olikin tullut kaveripyyntö Facebookiin (se oli sitä aikaa, kun nuorisolaisetkin käyttivät sitä) ja pian tuli myös viestiä hanskojen palauttamisesta. Se hanskojen palautus olikin sitten toinen kiusallinen keissi, jota en mielelläni osaltani muistele. Tästä kuitenkin alkoi tapailu, joka muuttui jossain vaiheessa etäsuhteeksi, vaikka asuimme vain muutamien satojen metrien päässä toisistamme. ”Etäsuhde” oli kaveripiirimme vitsi liittyen siihen, että olemme molemmat hitaasti lämpeneviä, omaa tilaansa arvostavia ihmisiä ja tapasimmekin vuosien ajan vain muutamia kertoja viikossa, vaikka tosiaan asuimme lähes naapureina. Viiden vuoden seurustelun jälkeen päätimme kuitenkin viedä suhteemme jo vihdoin seuraavalle tasolle ja muutimme yhteen joulukuussa 2017.

Olemme siis asuneet yhdessä vain reilun vuoden, mutta se on ollut ehdottomasti suhteemme paras vuosi. Kaverit varoittelivat, että ensimmäinen vuosi susiparina tulee olemaan pelkkää helvettiä, kun kaksi omat tapansa omaavaa aikuista ihmistä laitetaan yhtäkkiä saman katon alle, joten odotinkin siksi varmasti paljon pahempaa. Meillä kuitenkin riitely vähentyi entisestään ja yhdessä asuminen on ollut todella mukavaa ja helppoa. Tästä menee kyllä kunnia Sulhikselle, joka on rauhallinen ja sovitteleva luonne. Hän aistii heti, kun kierrokseni alkavat nousemaan ja saa minut nopeasti takaisin raiteilleni ennen kuin paska kerkeää lentää tuulettimeen. Äitini sanoikin minulle aikoinaan, että minun pitää etsiä samanlainen rauhallinen ja kiltti mies kuin isäni, että siitä ei tule yhtään mitään, jos miehekseni valikoituu nopeasti tulistuva ja samanlainen kärsimätön poukkoilija kuin minä itse. Ihan oikeassa on ollut. Olen jotenkin onnistunut valitsemaan isäni kaltaisen miehen samanlaisia luisevia nilkkoja ja jalkapöytiä myöten.

Sulhis sanoi minulle jo ihan seurustelumme alkuaikoina, että ei kyllä aio kosia minua ennen kuin on asunut kanssani saman katon alla vähintään vuoden. Halusi kuulemma nähdä, kuinka hullu minusta voikaan kuoriutua luontaisessa elinympäristössäni. Olisi pitänyt arvata, että Sulhis on juuri niin täsmällinen kuin aina; hän kosi minua uudenvuoden yönä asuttuamme pari viikkoa yli vuoden yhdessä. Kerron kosinnasta tarkemmin omassa postauksessaan joskus.  

Olemme siis reilun kuuden vuoden harkinta-ajan jälkeen päätyneet tilanteeseen, jossa tämän blogin perustaminen oli ajankohtaista ja minä saan vapaasti ajatella hääajatuksia 85% hereilläoloajasta ilman, että alan itsekin epäillä mielenterveyttäni. Pitää nyt vielä tähän loppuun tarkentaa, että minä, morsmaikku, olen suurimmaksi osaksi vastuussa kaikesta siitä törystä, mitä täällä julkaistaan. Sulhanen on tolkku mies, eikä tämä blogi liity häneen muuten kuin että on kohta laillisesti sidottuna loppuelämänsä ajan tähän näppäimistöä hakkaavaan emäntään. Siunauksensa on tosin tälle touhulle antanut.  

En tiedä, miten tänne kukaan tulee koskaan löytämään tai olisiko kaikille parempi, jos ei löytäisikään, mutta jätä ihmeessä merkki itsestäsi, jos kuitenkin olet tänne eksynyt. Moikku!

Alkukankeutta


Ihan hitsin jännittävää tämä blogin avaaminen! 


Viimeksi jännitti tällä tavalla, kun järjestin elämäni ensimmäistä pariskuntailtaa ja jouduin pelkäämään koko päivän, olenko mahdollisesti saanut noroviruksen, ja milloin se antaisi kuulua itsestään. 

(Hyvä, kun kysyit, tottakai kerron enemmän!) Isäni oli sinä aamuna käväissyt luonani samalla, kun kuljetti siskoni jonnekin.  Myöhemmin samana päivänä kävi ilmi siskoni molemmista päistä, että hänellä oli norovirus. Suhtauduin siihen aikaan aika neuroottisesti basiliskoihin, joiksi iäkäs sukulaiseni kaikkia mikrobeja nimittää, ja olin aivan varma, että siskoni oli pärskinyt autoon norohiutaleita, jotka olivat tarttuneet isääni ja kulkeutuneet taas hänen mukanaan minun asuntooni. No, kävin kaiken, johon isäni mahdollisesti koski visiittinsä aikana, läpi desinfiointiaineella, mutta pelkäsin kuitenkin, että olin jo kerennyt nielaista noron elimistööni muhimaan ja odottamaan sopivaa hetkeä laittaakseen suolensisältöni uuteen järjestykseen. Siskollani se noron ilmeneminen oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, joten uumoilin itselleni samanlaista taudinkuvaa ja ravasinkin vessassa koko illan ns. varastoon.

Sisuskaluja kylmäävässä pelossa meni se ilta, mutta ilman noroa! Huono puoli tässä oli vaan se, että ollessani vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa iltaa mahani sisältö tulee ruumiini ulkopuolelle jommallakummalla luonnollisella tyhjentymistavallaan (joskin tavanomaista huomattavasti suuremmalla paineella), en uskaltanut syödä mitään. Skumppa kuitenkin luonnollisesti maistui normaalilla tahdilla, joten lopputuloksen voitte vain kuvitella, suomalainen nainen kun ei ole kaunis humalassa... No, joka tapauksessa, tästä voitte päätellä, kuinka paljon blogin avaaminen minua jännittää.

Makaabereista alkusanoista huolimatta tämä blogi tulee käsittelemään kaikkea naimakauppoihin liittyvää ihanaa häähömppää, joihin ei todellakaan liity ulosteet tai muut eritteet. Sen verran on kai kuitenkin reilua varoittaa, että morsmaikun huumorintaju on joskus roisia ja tolkkujen aikuisten mielestä usein mautonta, mutta hääblogissa kun ollaan, kaikki alaluokkaiset vitsit on kiedottu pitsiin, tylliin ja hallaharsoon. Tämän blogin tarkoitus on siis kanavoida pohjatonta hääinnostustani ja säästää siten läheisteni hermoja. Tästä ei todellakaan tule sellaista blogia, josta löytää niitä hyödyllisiä ja informatiivisia postauksia häiden suunnittelun avuksi. Haluaisin kyllä kovasti olla sellainen bloggaaja, mutta ei minulla riitä kärsivällisyys tai taidot sellaiseen taustatyötä vaativaan kirjoittamiseen näin harrastuksena. Tämä blogi tulee olemaan lähinnä tuntojeni oksentelua sanalliseen muotoon sekä jaarittelua aiheesta ja aika paljon sen vierestä.

Rakastan juhlien järjestämistä ja häitänikin olen suunnitellut jo pitkään ennen kuin edes tapasin sulhaseni. Rakastan myös törkyisiä tosi-tv-juttuja ja sekopäiset häärealityt ovat ehdottomasti parasta, mitä televisiossa on tarjolla! En varsinaisesti ole kovinkaan romanttinen ihminen tai muutenkaan tunteikas ja herkkä, mutta häissä nyt vain on oma taikansa. Ihanaa jauhaa häistä ihan luvan kanssa ja tänne tulenkin kirjoittelemaan päiväkirjamaisesti fiiliksiäni ja suunnitelmiani. Tai siis meidän suunnitelmiamme… Sulhaseni tosin on onnekseni ihanan luottavainen ja antaa minun kyllä tolskata aika pitkälle ihan itsekseni. Hän kyllä fiilistelee häitä ja on niistä innostunut, mutta, luojan kiitos, minun ei tarvitse riidellä hänen kanssaan, laitetaanko pöytiin valkoisia vai vaaleanpunaisia neilikoita tai onko kaiken maailman hääsilpun tilaileminen netistä jo nyt tarpeellista. Hän on luvannut kertoa tarvittaessa mielipiteensä, ilmaantua paikalle, toimia maksumiehenä ja rakastaa minua elämänsä loppuun asti, että ihan kohtalainen diili minusta! Häitämme siis juhlitaan maalaishenkeen Oulun liepeillä heinäkuussa 2020, joten taitaa olla jo korkea aika aloittaa hääsekoilu ihan virallisesti. 

Palataan asiaan!

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...