Hääpäivän päättämisen sietämätön vaikeus

Hääpäivän päättäminen oli kyllä yksi farssi. Menimme siis kihloihin 1.1.2019 ja päätimme heti, että emme ota ollenkaan stressiä häistä, emmekä muutenkaan nyt hötkyile niiden kanssa. Olimme todella hyvässä yhteisymmärryksessä asian suhteen. No, pari päivää kosinnasta tapasin hyvän ystäväni, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että häät heti ensi kesäksi. Taustalla oli ajatus, ettei hän kerkeä tulla taas raskaaksi, jotta voisi juhlia polttarit ja häät kunnolla, ja voisimme mahdollisesti sitten yhdessä syksyllä aloittaa ovulaatioiden metsästämisen. En ole koskaan varsinaisesti potenut vauvakuumetta tai haaveillut lapsista, mutta Sulhikseni haluaa niitä ehdottomasti, joten minäkin olen vähitellen kypsytellyt ajatusta. Olen vähän lupaillut hänelle, että josko yhden ja hyvän yrittäisimme jossain vaiheessa tehdä, jos vain munasoluni eivät ole vielä täysin homeessa. Kyseinen ystäväni on nyt ottanut tämän henkilökohtaisena lupauksena hänelle ja odottaa malttamattomana, että tähtien asento olisi oikea, ja voisimme olla yhtä aikaa raskaana. Ystäväni myös muistutti, että me emme tule enää ikinä tästä ainakaan laihtumaan, vaan paino pikemminkin nousee koko ajan tasaiseen tahtiin. Olisi kuulemma  järkevämpää pitää häät ensi kesänä 5 kg:n päästä, kuin vasta seuraavana kesänä, mahdollisesti 15 kg:n päästä. Tämä argumentti vakuutti minut täysin ja innostuin ensi kesän häistä ihan kunnolla.

Ryhdyinkin heti hommiin. Ihan ensimmäiseksi havahduin siihen, että hääpukutilauksen saapuminen kestää yli puoli vuotta ja marssin suurin piirtein samalta seisomalta hääpukuliikkeeseen. Siinä on muuten jotakin todella kornia seisoa sovituskopissa tissit paljaana, talviruho kalpeana ja joulun jälkeisessä turvotuksessa, kun liikkeen ihana ja asiantunteva myyjä pukee sinulle hääpukuja päälle. Juttelee aivan normaalisti samalla, kun yrittää saada kiskottua kahden tonnin mekkoa viini- ja juusto(tai lähinnä viini-)harrastuksen leventämän takapuolesi yli. Tiesin kyllä jo etukäteen aika hyvin, millaisen puvun haluan ja ajatus vain vahvistui tuolla reissulla. Sain muutaman pukumallin tiedot ja lähdin niitä kotiin kypsyttelemään.

(Unsplash)

Pukuasia oli nyt saatu aluilleen, seuraavana listalla oli hääpaikka. Olen jo vuosia halunnut järjestää hääni eräässä ihanassa maalaiskartanossa kotiseudullani. Sulhiskin käytettiin viime juhannusajelulla paikan päällä ja hänkin onnekseni ihastui siihen paikkaan. Soitin ensin äidille, sitten kyseiseen juhlapaikkaan. Yksi lauantai oli kuin olikin vapaana ensi kesänä, mutta se oli samana viikonloppuna kuin erään kaverini häät. Soitin taas äidille ja seuraavaksi toiseksi lemppareimpaan juhlapaikkaamme, joka on saman tyylinen kuin lempparipaikka, mutta hieman pienempi, eikä ihan niin idyllinen. Sieltä emäntä kertoi, että sopivasti pikkujouluaikaan eräs pari perui varauksensa ja meille täydellinen ajankohta heinäkuun puolivälissä oli vapaana. Huvitti se emännän selvitys pikkujouluajan perumisesta kuin se olisi aivan asiaan kuuluva juttu, että vähintään yksi kihlapari peruu häänsä firman pikkujoulujen jälkimainingeissa.

Selvittelimme hieman ulkomailla asuvien perheenjäsentemme pääsyä ja vihreän valon jälkeen varasimme kyseisen paikan. Illalla kuitenkin mieleen nousi epärvarmuus, haluaisinko sittenkään tyytyä siihen toiseksi lemppareimpaan. Soitin taas äidille ja aamuun mennessä olin päätynyt siihen lopputulokseen, että en missään nimessä haluaisi tyytyä häideni suhteen mihinkään toiseksi parhaisiin.

Seuraavaksi pitikin alkaa miettimään, kuinka paha juttu olisi järjestää häät kaverin kanssa samana päivänä, koska tuolloin saisimme sen kaikista lemppareimman juhlapaikan. Luonnollisesti soitin äidille, kyselin myös mielipiteitä viime kesien morsiamilta sekä parilta kaverilta, jotka tultaisiin kutsumaan molempiin häihin. Vaakakupissa vastakkain olivat se, että kaveriporukkamme jakaantuisi kahtia näiden häiden kesken, enkä myöskään voisi itse osallistua kaverini häihin, ja toisessa päässä painoi se, että vain tuolloin saisimme unelmiemme juhlapaikan. Koin, että häiden järjestämisessä saa olla hieman itsekäs, eikä kukaan voi loukkaantua, jos mekin haluamme mennä samana kesänä naimisiin ja tuo päivä olisi ainoa mahdollinen. Peruin siis toiseksi lemppareimman juhlapaikan ja varasin sen lemppareimman sekä sen lähellä sijaitsevan kirkon. Olin oikein tyytyväinen tehokkaaseen työskentelyyni.

(Unsplash)

Olin noin seitsemän tuntia tyytyväinen, mutta sitten ryhdyin kuitenkin miettimään sitä, kuinka paljon nautin häähypestä, ja miten se vähän latistuisi siinä tyttöporukassamme, johon tämä toinen saman päivän morsian kuului. Toinen morsian suhtautui kyllä hääpäivänsä varastamiseen ihanasti, eikä varmaan olisi ainakaan kovin kauaa kantanut kaunaa. Tuli kuitenkin fiilis, etten jotenkin viitsi hössöttää aktiiviseen whatsapp-ryhmäämme jokaista käännettä hääsuunnittelussa, jos porukka olisi jakautunut eri häihin. Tulinkin pian siihen tulokseen, että saan häähumua tuplasti, jos ensin sekoamme kaverini häistä ja sitten minun häistäni vuoden päästä. Soitin taas äidille, joka huokaisi helpotuksesta, kun ei tarvitsekaan raivolaihduttaa parissa kuukaudessa. Se häitä kiirehtinyt ystäväni ei ollut tyytyväinen, mutta pitkin hampain hyväksyi asian.

Soitin taas juhlapaikkaan ja peruin varauksen. Emäntä kertoi, että vasta parin kuukauden päästä he alkaisivat ottaa varauksia vastaan kesälle 2020, mutta olisimme nyt ensimmäisenä jonossa varaamassa.  Soitin myös kirkkoherranvirastoon ja jaarittelin varmasti hetkisen liian kauan tympääntyneelle virkailijalle, joka kysyikin napakasti pitkän selitykseni jälkeen ”Niin perutaanko vai siirretäänkö tämä vihkiminen?”. Selitin taas, että parin kuukauden päästä saamme vasta tietää uuden hääpäivän. En varmaan jotenkin alitajuisesti halunnut itse käyttää sanaa peruminen, vaikka kyse ei edes ollut häiden perumisesta sen varsinaisessa merkityksessä. Nainen vastasi minulle kyllästyneenä ”Eli siis PERUTAAN. NO NIIN, TEIDÄN VIHKIMINEN ON NYT PERUTTU. KIITOS JA NÄKEMIIN!”. :D

Tämä kaikki tapahtui siis kahden päivän aikana, kun Sulhis oli pois kotoa, eikä edes kerennyt koko ajan roikkua kanssani puhelinpaltsuissa pysyäkseen kärryillä uusista käänteistä. Hän lähti maanantaina tyytyväisenä työreissuun luullen olevansa kesän 2020 sulhanen, mutta kerkesin tuon kahden päivän aikana aikaistaa häitä vuodella, sovittaa hääpukuja, varata kaksi juhlapaikkaa ja kirkon sekä lopulta perua häät. Että kyllä minä ainakin aikaansaava ihminen olen, kun sille päälle satun. 

Tästä farssista on jo pari kuukautta, joten tällä välin olemme ehtineet varata sen ihan oikean ja lopullisen hääpäivän, joka on 25.7.2020 sieltä lempipaikastamme. Siellä järjestetään kesäisin leirejä ja kursseja, jotka ovat etusijalla, ja niiden aikataulutuksen jälkeen vasta jaetaan jäljellä olevat viikonloput häille ja muille juhlille. Heinäkuulle jäikin sitten vain yksi viikonloppu, joka näin oululaisen näkökulmasta oli se pahin mahdollinen eli Qstock-musiikkifestareiden kanssa päällekkäin menevä viikonloppu.

Olen aina manannut niitä tyhmiä hääpareja, jotka järjestävät häänsä Qstockin kanssa päällekkäin, mutta tässä sitä ollaan. Olinkin aika epävarma varaamaan sitä viikonloppua, mutta onneksi Sulhis oli aikuisempi ja järkeili minulle, että me ja kaveriporukkamme olemme jo niin vanhoja, että festarit eivät voi olla ykkösprioriteetti. Ja jos menee mieluummin jokavuotisille festareille kuin tulee juhlimaan häihimme, niin ei varmaan muutenkaan olisi erityisesti halunnut tulla, eli win-win. Järjestämme muutenkin aika hyviä bileitä, vaikka itse sanonkin, joten en usko, että meiningissä tulemme paljoa häviämään, vaikka Qstock-viikonlopussa onkin toki aivan oma erityinen tunnelmansa.  Emme myöskään paheksu yhtään, jos joku maksimoi hauskanpidon ja tulee kalpeana kirkkoon oltuaan vielä 10 tuntia aiemmin Kuusisaaressa rokkaamassa. Kunhan kuitenkin itse malttaisimme pysyä sieltä pois häiden aattona...

Kirkkoa en ole vielä kehdannut varata tuon perumissoiton jälkeen, kun pelkään, että sama virkailija vastaa.  Voisin tietenkin soitella sinne numerottomalla ja lyödä luurin korvaan niin kauan, kunnes joku toinen virkailija vastaa. Tai ehkä Sulhis saa hoitaa sen normaalilla ja aikuismaisella tavalla.