Kahden hääpuvun taktiikka

Tiivistelmä: Hääpukuvalinta kaduttaa, vatvon asiaa tuttuun tyyliini pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulemaan.

Muistatte varmaan, miten etsin hääpukuani ympäri Suomea kuukausitolkulla ja kävin piinaamassa pukumyyjiä liikkeissä lähes 20 kertaa sovituksillani. Löysin sitten keväällä vihdoin unelmieni puvun ja olin todella fiiliksissä siitä. No, laitoin sen äskettäin myyntiin. Me nimittäin erosimme riitaisasti ja peruimme häät. No vitsi, vitsi! Tämä häiden lykkäys on tuonut minulle vain aivan liikaa aikaa vatvoa hääasioita, joten aloin kyseenalaistamaan pukuvalintaani, mikä sitten eskaloitui lopulta myynti-ilmoituksen laatimiseen.

(Unsplash)

Hääkirppiksillä olen aina pyöritellyt silmiäni, että kaikenmaailman hulluja sitä onkin, kun menevät ostamaan toisen puvun. Että minulle ei kyllä koskaan kävisi noin... No, tämä häähulluus on kyllä vienyt minut täysin mukanaan ja kauas pois raiteltani. Kyllä minä helposti innostuva ja pakkomielteitä herkästi kehittävä olen aina ollut, mutta en todellakaan tiennyt, että voisin olla näin holtiton. Olen yleensä myös aika tarkka rahankäyttäjä ja yritän aina tehdä mahdollisimman taloudellisia päätöksiä, mutta nyt olen koko ajan vain, että "TAKE MY MONEY" ja venyttelen budjettia. Olen myös kaikessa hiljaisuudessa lisännyt budjettiimme uuden kategorian, "korona-tappiot". Tai siis mielessäni olen, Sulhis ei tiedä asiasta mitään. Ajattelin, että jos puku nyt koronan takia (tämä on koronan syytä, ei minun) menee uusiksi ja otan niissä kaupoissa takkiini, niin se nyt vain kuuluu ajan henkeen. Että no can do, ei siitä wittujen ceväästä moni muukaan selvinnyt ilman taloudellisia tappioita. 

Sen verran olen kuitenkin asettanut itselleni rajoja, että en osta uutta, ellen saa vanhaa pukuani kaupaksi järkevällä hinnalla. Tai no, ketä yritän huijata, tässähän käy lopulta niin, että minulla on kaksi pukua... Parhaassa tapauksessa häitä ei voi järjestää vielä ensi kesänäkään, jolloin minulla on kaksi pukua, mutta nollat häät. Tai jos saan pukuni myytyä ja uuden ostettua, alan keväällä harmittelemaan, että olisi se ensimmäinen ollut sittenkin parempi. Sitten painostan ja uhkailen sen ostajan myymään sen minulle takaisin ja mahdollisesti päädyn maksamaan siitä tuplahinnan. Että kun minun päähänpistojeni kanssa on kauhean vaikea koskaan voittaa.   

Tässä minä miettimässä, että mitä ihmettä tekisin hääpukuni suhteen. (Unsplash)

Äidille uskalsin ensimmäisenä paljastaa miettiväni edelleen sitä ihan ensimmäistä pukua, ja hän pääsi lausumaan maailman kauneimmat sanat: "määhä sannoin". Se ensimmäinen puku on ollut äitini suosikki koko ajan, joten hänelle tätä käännettä ei tarvinnut oikeastaan pehmitellen myydä yhtään. Sain suorastaan kehotuksen pistää ostettu puku välittömästi myyntiin ja ajaa nilkka suorana liikkeeseen ostamaan se toinen. 

Näiden pukujen kanssa kävi nyt siis niin, että vaikka ihastuin totaalisesti siihen ensimmäiseen sovittamaani pukuun (se ensimmäisen sovitetun puvun taika taitaa olla joku psykologinen juttu), se alkoi tuntua noin 5867 puvun jälkeen jotenkin tylsältä. Nyt taas näen asian niin, että se puku oli nimenomaan tyylikäs ja elegantti, koska se on niin "tylsä". Minulle tuli vaan jonkinlainen sokeus, kun sovittelin, mitä upeampia pukuja. Ja olenkin kertonut olevani muutenkin more is more -ihminen, mitä en kuitenkaan haluaisi olla hääpukuni suhteen. Toisaalta en tiedä, miten se elegantimpi puku muuttaa mitään, jos kuitenkin kaakatan koko päivän kovaan ääneen skumppapäissäni... Mutta ehkä hillitympi puku olisi muutenkin sopivampi, kun ei tässä varsinaisesti enää missään prinsessaiässä olla. 

Pakkaa sekoittaa myös eräs kolman puku. Odotan että liikkeeseen tulee siitä sellainen riuskojen emäntien sovituskoko nyt siellä olevan nukenvaatteen lisäksi. Käyn sovittamassa sen sitten ihan vain, että "saisin sen pois systeemistäni". Eli ihastun siihenkin ja kesällä minulla on kolme pukua sekä vihainen kihlattu. No, leikkiähän minä vain lasken, Sulhis ei suutu koskaan! 

Tässä minä ja minun kaksi ystävääni pukeutuneena minun hääpukuihini tavallisena tiistaina, kun seuraavatkin häät peruuntuivat. (Unsplash)

No mutta tämmöttii kriiseilyä tällä kertaa. Mielelläni kuulen kokemuksia muilta tuuliviireiltä. Erityisesti niiltä, jotka saivat ensimmäisen pukunsa myytyä ilman tappioita ja kaikki meni muutenkin täydellisesti. 😅  

I said HELLLLL TO THE YES to the dress

MINULLA ON PUKU!!!! 

Minulla olisi paljon kerrottavaa viime viikon messuhulinoista ja Helsingin reissusta, mutta first things first! Tai no, ihan ensimmäisenä onnittelen vuoden hääblogia, Minttupersikoita ja Proseccoa, jota kirjoittaa aivan ihastuttava Sissi. Kannattaa käydä tutustumassa blogiin! Me finalistit saimme myös äänestää joukostamme sitä lemppareinta kanssabloggaajaa ja tämä palkinto meni Hashtag häät -blogin Ellille. Tämän kategorian voittoa en jännittänyt itseni kohdalla hetkeäkään, tuon kunnianosoituksen ansaitakseen kun pitää olla mukava ja ystävällinen ihminen.... Se voitto todella meni oikeaan osoitteeseen. Love me do antoi vielä kunniakirjan hääblogin instagramin perusteella, joten kannattaa ehdottomasti seurata palkittua Bridelisaa. Hän kertoilee tosi hyödyllisiä juttuja jo vietettyjen häidensä tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Kerron messuista myöhemmin enemmän, mutta nyt siihen pukuun! Minä olen juuri se morsian, joka sovittelee liikaa, eikä pysty sitoutumaan mihinkään pukuun, kun jossain voi olla vielä parempi. Kävin hääpukuliikkeissä yhteensä 18 (siis 18 helvetin kertaa!!!!). Kävin Niinattaressakin kolmeen kertaan, ja kyllä ne jo ovella katsoi, että ei jumalauta, taas toi. Suosittelen kyllä ehdottomasti sitä Niinatarta, sillä siellä on ylivoimaisesti laajin valikoima koko Suomessa ja mukava asiakaspalvelu. Pääsin myös lopulta sinne legendaariseen Meslewiin, mistä haaveilin. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että suuremmalta dramatiikalta säästyttiin. Liikkeen pitäjä ei haukkunut minua yhtään, eikä käyttäytynyt muutenkaan päättömästi, vaikka sellaisen kuvan olin keskustelupalstoilta saanut. En toki saanut itse valita pukuja, joita sovitettiin. Enkä saanut kokeilla kuin yhtä, mutta sepä olikin nappivalinta, että kyllä se liikkeen omistaja hommansa osaa. Silloin syksyllä, kun kurkin heidän ikkunastaan sisään, kiinnitin huomioni juuri tähän pukuun, jonka myyjä minulle toikin. Hän myös valitsi minulle silmämääräisesti juuri sopivan koon. Puku oli todella U P E A, mutta jotain siitä kuitenkin puuttui siihen nähden, että hinta oli aika kova... Sain hyvän tarjouksen ja keskiyöhön aikaa miettiä, mutta tiesin kyllä jo liikkeestä lähtiessä, että en siihen tarttuisi. Omistaja muuten ehdotti minulle ketogeenistä ruokavaliota, jolla kuulemma itse oli pudottanut viime pääsiäisen jälkeen 25 kg. Olihan tuo tietenkin hieman tungetteleva ehdotus, mutta hänellä on jonkinlainen ruokavalio-/hyvinvointibisnes, joten isoin motiivi tuon kannanoton takana taisi olla kaupanteko. Kommentoi hän samaan hengenvetoon noin 32-kiloista siskoani, että "toi ei kyllä tarvi, taitaa mennä kaikki suoraan läpi vaan".  😄 Kaiken kaikkiaan ei jäänyt mitenkään paska maku suuhun tuosta liikkeestä, mutta sitä ihmettelen, kun hän kertoi suunnittelevansa itse ison osan mekoistaan mukaan lukien sen minun sovittamani ja esimerkiksi Janni Hussin urheilugaala-asun. Olen kuitenkin nähnyt samoja pukuja Instagramissa ilman mitään mainintaa suomalaisesta suunnittelijasta.... Toisaalta mietin, ettei kai kellään olisi pokkaa valehdella tuollaisessa asiassa?

No, mutta se minun pukuni... Häämessuilla näin jo kaukaa unelmieni puvun jyväskyläläisen Wedding Garage -liikkeen ständillä. Se oli kerta kaikkiaan kaikkea, mitä olin puvulta alunperin toivonut, mutta sellaisia ei ole kauheasti Suomen liikkeissä näkynyt, vaikka Instagram onkin niitä pullollaan. En nyt ihan tosissani pukua kuitenkaan ajatellut, kun liike tosiaan sijaitsee yli neljän tunnin ajomatkan päässä, ja olen jo aivan tarpeeksi laukannut ympäri maata pukujen perässä. Laitoin äidille kuitenkin pari kuvaa kyseisen valmistajan puvuista, kun ovat hienoja, mutta harmillisesti niin kaukana. Äiti vaan kysyi, että milloin lähdetään, ja niinhän me sitten lähdimme seuraavana päivänä. 😄 Kaveri kertoi, ettei heidän häistään olisi tullut mitään, jos äitinsä ei olisi aina tarttunut toimeen siinä, kun kaverini vain haaveili ja pohdiskeli. Meillä on ihan sama juttu, äiti ei kauheasti aikaile, kun sille päälle sattuu, ja on muutenkin aika hullu. Ja koska iskän lempiharrastus on kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen, ovat he aika tehokas tiimi. 

Kerkesimme Jyväskylään liikkeen sulkemisaikaan, mutta omistaja, Maija Putkonen, oli lupautunut jäämään ylitöihin, että saadaan tälle vaikealle morsiolle se hemmetin puku. Wedding Garage on ekologinen ja kehopositiivinen hääpukuliike, jonka Maija on perustanut omasta paskasta  sovituskokemuksestaan inspiroituneena. Sovitussessio alkoi lyhyellä luennolla, jossa Maija teroitti  meille liikkeen muutaman periaatteen. Ensinnäkin morsian on aina oikean kokoinen. Kävi selväksi, että morsiamen lantiolinjaa negatiivisesti kommentoiva seuralainen lentää liikkeestä kuin leppäkeihäs.  Toisekseen morsian saa aina muuttaa mieltään. Tämän Maija perusteli hienosti sillä, että mielensä muuttaminen kertoo siitä, että on opittu jotain uutta, ja morsiamet ja naiset nyt yleensä ovat vain niin älykkäitä, että oppivat jatkuvasti uutta, minkä pohjalta punnitsevat vaihtoehtoja ja mahdollisesti muuttavat aiempaa suunnitelmaansa. Aika loogista minusta. Oli vielä kolmaskin sääntö, mutta en millään muista sitä. Juuri tämän takia olen vielä näin keski-ikäisenä opiskelija, koska olen näin huono (auditiivinen) oppija....

Taas ajattelin, että otan liikkeestä kivoja kuvia blogia varten, mutta enhän minä muistanut. Muistan kyllä aina kuvata mielestäni hauskan muotoisen linnunpaskan, mutta mitään järkevää tai kaunista harvoin päätyy galleriaani. (Pixabay)

Alkuluennon jälkeen pääsimme mekkojen kimppuun. Monta upeaa pukua sain nähdä, mutta kyllä se valinta oli selvä heti alkumetreiltä. Se oli juuri se puku, jota ihastelin jo messuilla. Äiti oli aivan samaa mieltä. Minulla oli tuohon sovitukseen asti vahvana vaihtoehtona se yksi kokonaan helmin, kristallein ja timantein kirjailtu iltapuku, mutta siinä oli se ongelma, että en ollut ihan varma, onko se todella upea vai täysin mauton. Se raja on hiuksenhieno! 😅 Olen myös sovittanut monia tämän lopullisen puvun tyyppisiä pitsipukuja, mutta niissä tulee usein alusvaateviba, koska haluan nimenomaan sävytetyn puvun, enkä valkoista, enkä edes ivorya. Lopullisen voittajapuvun kanssa minun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, voisiko se olla mauton tai näyttää siltä kuin olisin alasti päällipitsin alla. Minusta se puku oli vain kertakaikkiaan tyylikäs ja ylellinen. Haluaisin niin kovasti kertoa siitä enemmän, mutta en voi, sillä kaverini kuolisivat häissä tylsyyteen, kun tietäisivät joka käänteen jo valmiiksi.

Wedding Garagen yksi sloganeista viittaa liikkeen ekologisiin arvoihin, "Unelmasi ei ole liian kallis". No, minun unelmani oli aika kallis sillä tavalla, että se maksoi absoluuttisesti ison tukun rahaa, mutta on kyllä joka euron arvoinen. ❤ Minä päädyin uuteen tilauspukuun, mutta liikkeessä on uusien (edullistenkin) pukujen lisäksi valtava määrä käytettyjä, käyttämättömiä sekä outlet-pukuja. Myös koko liike oli sisutettu second hand -tavaroilla, hienoa! Samasta paikasta löytyy myös miesten juhlavaatteita sekä muuta tarpeellista muotoilevista alushameista huntuihin sekä tissiteippeihin. Hääpuvun oston yhteydessä saa muuten kauden mukaan vaihtelevan alennusprosentin Poirierin ja Bianco Eventin asusteista. Liikkeessä näkyi myös suomalaisten pienyrittäjien tuotteita, esim. korvakoruja. 

Wedding Garage toimii yhteistyössä samoissa tiloissa Ateljé Iinan kanssa, jonka omistaja on 20-vuotisen yrittäjäuransa tehnyt ompelija Iina Naumanen. Kuulin toisella korvalla, kun hän käski jotain pukua sovittamassa ollutta poikaa tulemaan vartin päästä uudelleen, että tekee korjaukset sillä aikaa. Sain asintuntevan ja tehokkaan vaikutelman. 

(Pixabay)

Kaiken kaikkiaan tämä hääpukusovitus oli erinomainen kokemus. Tunsin olevani osaavissa käsissä ja tiedän saavani ammattitaitoista apua mahdollisissa korjaustöissä puvun saapuessa. Maija oli kauhean mukava ja huumorintajuinen. Hän oli toisaalta todella hienotunteinen, mutta kuitenkin rempseä ja rehellinen, mitä  myyjässä arvostan erityisesti juhlapukumetsällä ollessani. Hitto, olisin säästynyt isolta vaivalta, jos olisin heti mennyt Maijan hoteisiin. Toisaalta tykkäsin ainakin alussa siitä sovittelurumbasta, mutta joulun jälkeen tuli totaalinen hääpukuähky ja ihan vitutti ajatella koko asiaa. Tämä surkuhupaisa murhenäytelmä sai kuitenkin täydellisen päätöksen Jyväskylässä. Ja onneksi minun vanhempani ovat juuri niin hulluja kuin ovat, että lähtivät minun kanssani heti tien päälle, kaasoilla ja bestmanilla kun on kuulemma muutakin elämää, eivätkä extempore maakuntamatkailut onnistu ihan niin helposti. 😄

Meidän uudeksi kantapaikaksi muodostui muuten matkan aikana Hirvaskankaan ABC, johon pysähdyimme mennen tullen. Meillä oli nimittäin Luukas-koira mukana ja autossa sellainen ongelma, että varashälytin saattoi alkaa yhtäkkiä huutamaan, kun se pappakoira riehui etupenkin ja takakontin välissä. Piti siis pystyä parkkeeraamaan niin, että pöydästä näkee suoraan autoon, jotta pystyimme kauko-ohjaimella sammuttelemaan sitä ulvovaa varashälytintä vähän väliä. Meidän elämä kuulostaa ihan Kiljusen herrasväen touhuilta... Ei valitettavasti muuten nähty huutokauppakeisaria Hirvaskankaalla. Ei edes sitä Markkua, mutta ihan hyvät pysähdykset muuten. Söin maukkaan vuohenjuustosalaatin pukusovituksen innoittaman terveellisen elämän aloituksen myötä. Ja kun kerran valitsin niin terveellisen annoksen, palkitsin itseni luonnollisesti berliininmunkilla. 😏

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan. Häämusiikkiasiaakin saimme hieman eteenpäin sen yhteensä kahdeksan tunnin aikana, kun istuimme autossa Spotifyta selaten... Palataan asiaan! Tämän postauksen teille mahdollisti ensi viikolla oleva tenttini, johon valmistautumista tulin välttelemään tänne blogiin. Kiitos ja heippa! ❤

Katsaus kaikkeen siihen, mikä on tekemättä

Tiivistelmä: Niin paljon tekemistä, niin vähän viitseliäisyyttä.

Minä jatkuvasti vaan valitan, kun mitään ei olla saatu aikaiseksi ja kauheasti pitäisi tehdä, enkä sitten kuitenkaan tartu toimeen. Listaan nyt tekemättömät hommat, sillä yleensä se lisää ahdistusta sen verran, että saan edes jotakin pitkin hampain suoritettua.

Tässä minä miettimässä metsässä kaikkia tekemättömiä töitäni. (Pixabay)

1. Minun hääpukuni

Tämä on ehkä nyt listan kärkipäässä pitkien tilausaikojen takia. Menen ensi viikolla Helsinkiin häämessuille ja samalla reissulla käyn vielä ihan pikkusen vilkuilemassa pukutarjontaa, josko löytyisi tämänhetkistä suosikkiani vielä parempi. 20.1.2020 olkoonkin siis deadline hääpuvun ostolle tai tilaukselle. Aamen!

2. Sukunimi!!!??!?!?

Tällä asialla alkaa olla jo oikeasti kiire, jos joudumme anomaan uudissukunimen käyttöönottoa maistraatista. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani, tiivistetysti kerron, että minä en halua Sulhiksen nimeä, eikä hän minun, joten otamme jonkun uuden, yhteisen sukunimen. Toiveissa on keksiä ihan itse se uusi nimi meidän nimiemme pohjalta, mutta tähän mennessä olemme keksineet vain Juoppo ja Roju, joka Sulhiksen mielestä tarkoittaa siemennestettä, joten ei ihan  kauhean vahvasti mene. Toinen vaihtoehto on ottaa sukunimi jomman kumman suvusta, mutta se tuntuu tylsemmältä vaihtoehdolta. Olisi ihanaa keksiä joku aivan uusi nimi, jota ei ole vielä kenelläkään muulla! 

3. Häämatka

Tämäkin pitäisi olla jo varattuna, mutta yllättäen emme ole saaneet päätettyä matkakohdetta. Tai edes maanosaa. 

4. Kutsut

Olen varmaan maininnut olevani innokas paskartelija, joten haluaisin edes osaksi toteuttaa kutsut itse. Monet heinäkuun parit puuhaavat kutsujaan jo kovaa vauhtia, joten mekin yritämme saada tämän aluilleen tammikuun aikana. Jospa edes häämonogrammin (tärkeä 😄) saisimme suunniteltua lähiaikoina.

5. Sulhiksen puku ja asusteet

Sulhis haluaa tummansinisen puvun, jolle hänellä on käyttöä myös häiden jälkeisessä elämässä. Rusetin väriä hän ei ole vielä päättänyt, eikä meillä ole oikein mitään teemavärejäkään, joita voisi käyttää apuna... Sulhikselle on haussa myös ruskeat kengät sekä liivi, jollakin jujulla. 

6. Minun kaikki asusteeni

En oikeastaan edes tiedä vielä, mitä tarvitsen. En halua ostaa rihkamakoruja, enkä myöskään tuhlata harvoin käytettäviin oikeisiin juhlakoruihin omaisuutta, että vähän pattitilanne. Laitan varmaankin vain korvikset sekä rannekorun, joten saatan tyytyä oman korurasiani sisältöön (tai mennä äidin laatikoille).

Raahaan aina kaikenlaista paskaa mukanani, joten tarvitsen ehdottomasti laukun, mutta se ei näyttele niin suurta osaa hääpäivän lookissani, että alkaisin siihen panostamaan. Ehkä tuunaan yhtä vanhaa nudea laukkuani. En näe järkevänä ostaa erikseen erikoista häälaukkua, jota en käyttäisi enää koskaan toisten.

Kengät ovat hääryhmien perusteella monelle morsiamelle todella tärkeä elementti asussa. Upeita kenkiä monella näyttääkin olevan! Tässä asiassa olen jälleen kuitenkin tylsimys, enkä halua ostaa erikseen hääkenkiä pelkkiä häitä varten. Ostinkin viime kesänä eräisiin juhliin nudet korkkarit silmällä pitäen omia häitäni ja sitä totuutta, että nudeja korkkareita nyt vaan tarvitsee AINA ja ennen kaikkea ne ovat ajattoman tyylikkäät! Näillä kyseisillä kengillä kävely oli kuitenkin tosi rasittavaa hiekkaisella pihalla ja upottavalla nurmikolla, että en ole aivan vakuuttunut. Voinhan minä tietenkin yrittää pysytellä vain kovalla lattialla, mutta kun ne häätkin ovat siellä peltojen keskellä, että kuitenkinhan sitä joutuu jossain vaiheessa metsään laukkaamaan.

Olisihan niitä paljon nudeja korkkareita mielenkiintoisempia kenkiä olemassa, mutta eihän ne kengät sieltä helmoista mihinkään edes näy. Ymmärrän toisaalta myös ajatuksen siitä, että esimerkiksi ne kengät ovat juuri ne häihin hommatut spesiaalikengät, mutta en nyt siltikään jotenkin innostu tuhlaamaan ns. turhaan. Siis minun mielestäni turhaan! Olen ihan kauhea kitupiikki toisinaan...

Olen myös miettinyt, tarvitsenko kakkoskengät. Jotkut helpot ja korottomat ehkä? En haluaisi ballerinoja, kun minulla siinä kärsii heti koko olemus, ja se meno olisi juuri sellaista todella epäviehättävää lampsimista sitten. Paras ratkaisu kai olisi panostaa huippumukaviin korkokenkiin, joilla jaksaa riekkua koko päivän, mutta se vaatisi juuri sellaista pitkäjänteisyyttä taustatutkimusta, johon minulla ei riitä kärsivällisyys. 😅

7. Menun suunnittelu pitopalvelun kanssa

Ajatuksissa on ollut tarjoilla pääruuaksi pelkkää kalaa. Jännittää kyllä, miten vieraat suhtautuvat lihan puuttumiseen. Minä en itse juurikaan syö punaista lihaa ja Sulhiskin on nyt ehdotellut, josko jätettäisiin se ihan kokonaan pois meidän omasta ruokavaliostamme, joten kala olisi meille itsellemme ihan luonnollinen valinta. Emme äkkiseltään keksineet yhtään kalavihaajaa vieraistamme, toki allergiset huomioitaisiin, jos sellaisia on, mutta niitäkään emme ainakaan muista olevan. Alkuruokien puolella voisi olla jotain lihajuttua, esimerkiksi leikkeleitä ja minilihapullia, joilla ne kunnolliset lihansyöjä-heteroäijjjät voisivat täydentää akkamaista kala-annostaan.....

8. Vihkisormukset

Tämä homma on jo laitettu alulle, ja ensi viikolla menenkin katsomaan kultasepän sormukseeni  löytämää timanttia. Omasta sormuksestani ja sen teettämiseen liittyneistä törttöilyistäni kerron joskus  erillisessä postauksessa, mutta sen sanon, että meinasi lipsahtaa elämäni kalleimman hutiostoksen puolelle. Sulhiksella puolestaan on vähän sellainen lelusormus kihlana, joten olen ehdotellut, josko ostettaisiin uusi häihin, mutta tämä on vielä harkinnassa. Sulhis on tykästynyt sormukseensa, ja onhan se tumma titaanisormus toisaalta aika cool.

9. Kukat ja muut koristeet

Näistä alkaa jo olla ihan hyvät suunnitelmat. Alkukesästä pitää testailla oman pihan ruohoja pöytiin tuleviin köynnöksiin. Jos omat viritelmät rupsahtavat köppyröiksi heti alkuunsa, käännymme kukkakauppiaan tai kukkatukun puoleen. Varsinaisia koristeita nyt ei taida juurikaan tulla, mutta erilaisia kultaisia kehyksiä olen ajatellut pöytiin menuille ja ohjelmille. Porukoilta löytyy noin 700 kultaista valokuvakehystä, joten niitä ei tarvitse sen kummemmin metsästää. Kerroin aiemmin niistä valosarjoista, joita ostin jotain 4500 m ja kuitenkin vähän harmittelin, etten ostanut enempää. No, vanhempanihan hurauttivat vielä seuraavana päivänä uudestaan sinne Haaparantaan, kun äidillä oli jäänyt jotain hampaankoloon....... 

Samalla reissulla toivat meille vielä toisen hiton pitkän led-sarjan sekä kymmenmetriset lipputankovalot. Jospa nyt pärjäisi. Kevään aikana käymme juhlapaikalla katsomassa, että minkälainen navetta se olikaan ja minkälainen valoshow sinne viritellään.

10. Kaikkea ärsyttävää paperinpyöritystä

Avioehto ja esteiden tutkinta nyt ainakin. Tiedän, että ne pitää tehdä, mutta ei jotenkin kiinnosta yhtään tuollainen. Ehkä yritän vaivihkaa ujuttaa ne Sulhiksen työlistalle.

Lisäksi varmasti miljoona muuta asiaa, joita emme ole edes osanneet ajatella. Tätä listaa kootessamme korostui ainakin se, kuinka saamattomia jahkailijoita me olemme. Pitäisi vaan reippaasti lyödä asioita lukkoon, eikä neljän kuukauden välein miettiä puoli minuuttia, että oiskohan se uunilohi ok vai suuttuuko sukulaiset. No, mutta nyt minä  kuitenkin jälleen tyytyväisenä sysään nämä kaikki tekemiset syrjään mielestäni ja prokrastinoin niin maan perusteellisesti! 

Toivottavasti sinun paluusi arkeen oli armollinen ja kevyt, minua on vaan ottanut aivoon eilisillasta lähtien. Jatkunee jonnekin torstain paikkeille saakka. 

Ps. Vuoden hääblogi -äänestys on käynnissä 13.1.2020 saakka! Äänestämään pääset tästä. ❤

Hääpukuliikkeet: Oulu

Tiivistelmä: Ei pukua vieläkään.

Moiccu!

Helsingin ja Lahden hääpukuliikkeet tuli ravattua läpi pää punaisena, joten seuraavana vuorossa oli kotikaupunkini liikkeet. Kävimme kahden kaasoni, noin neljän tunnin ikäisen (no ok, kolmen viikon ikäisen) tulevan kummityttöni ja äitini kanssa katsastamassa Glamourin sekä Morsiusateljee Katariinan tarjonnan täällä Oulussa.

(Unsplash)

Itsekseni kävin varmuuden vuoksi tsekkaamassa myös Zazabellan, vaikka arvasin Helsingin liikkeen perusteella, ettei siellä ole etsimäni tyylisiä pukuja. Zazabellassa kävin aivan vain katselemassa ilman varattua aikaa. Siellä on todella paljon pukuja ja usein hyviä tarjouksia, mutta harmittavan vähän kapealinjaisia pukuja! En löytänyt yhtään minun toiveisiini sopivaa edes sovitettavaksi. Mutta jos haluaa runsashelmaisempaa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tarjontaan. Pari vuotta sitten ostin kyseisestä liikkeestä kandiaisiini ihanan tummansinisen, puuvillapitsisen iltapuvun, ja pikkusiskoni löysi sieltä aikoinaan vanhojentansseihin pukunsa, jolla muuten voitti parhaan puvun palkinnon. 

Tämä legendaarinen, isäni photobombaama, kuva pikkusiskoni vanhojenpäivän aamulta on naurattanut lähipiiriämme jo lähes vuosikymmenen ajan. Nyt saattaa naurattaa vähän laajempaakin piiriä. 

Minulla oli omissa tansseissani, silloin joskus 30 vuotta sitten, sellainen oikeasti vanhahkon tyylinen  juhlapuku ja oikein pitkävartiset hanskatkin. Siltä päivältä on yksi valtavan hyvä kuva, jossa valokuvaaja kehotti minua esittelemään upeita hanskojani nostamalla kädet eteeni. Kuvassa näyttää kuin hieroisin käsiäni yhteen punoessani jotain pirullisia juonia. En kestä. 😂 Pitää yrittää etsiä tuo  juonenpunomiskuva tänne näytille! Sillä asulla ei kuitenkaan parhaan puvun palkintoja pokattu, mutta sen sijaan voitin parhaan parin palkinnon. Tai siis me voitimme. Silloisesta tanssiparistani tuli muuten vähän myöhemmin ensimmäinen oikea poikkikseni. Mutta ei siis nyt tämä, jonka kanssa olen menossa naikkariin! 😄

Ok, yritän nyt pysyä aiheessa. Aloitimme hääpukukierroksen Glamourista. Heti sisään päästyämme minä ja äitini iskimme silmämme esillä olleeseen beigeen iltapukuun, joka oli kuorrutettu kristalleilla, helmillä, timskuilla ja jollain yksisarvisten virtsakivillä. Ihan vitsillä menimme katsomaan muita saman merkin pukuja ja ihan vitsillä ajattelimme ottaa sovitukseen yhden valkoisen timanttioksennuksen. Muita minua kiinnostavia pukuja Glamourista ei tällä kertaa löytynyt. Sovittamani puku oli siis enemmän iltapuku pienellä laahuksella. Se oli valkoinen ja aivan täynnä kaikenmaailman kiviä ja piti sitä raaps raaps -ääntä liikkuessani, kuten se yksi lajisisarensa Lahden Glamourissa. Puku oli U P E A, mutta valitettavasti laahus oli liian pieni makuuni ja ehkä muutenkin liian iltapuku. Toisaalta yksi kaasoistani on vähän tuskaillut, kun kokeilen koko ajan pukuja, jotka muistuttavat mahdollisimman vähän hääpukua...

Glamourissa näkyi olevan monta nuorekasta ja kevyttä bohopukua upeilla puuvillapitseillä. Kaikissa oli vain liian liehuva helma minun makuuni. Aika paljon siellä muutenkin oli pukuja, mutta ei vaan minun tyylisiäni. Onko se kapealinjainen hääpuku jo niin out, ettei niitä ole enää edes näytillä missään? Oli tai ei, en vain näe itseäni kevythelmaisessa keijukaispuvussa tai vaihtoehtoisesti hienostuneessa (ja kaikki epäkohdat korostavassa) kreppipuvussa, olivat ne sitten kuinka trendikkäitä tahansa. Glamourista jäi kuitenkin hyvä yleisfiilis. Siellä oli hyvät, avarat liiketilat, mutta se ei sisustukseltaan ole yhtään niin tunnelmallinen ja hääpukuliikemäinen kuin moni muu, mutta ei kyllä nyt mitään valittamista ollut. Glamourissa pidin myös siitä, että myyjät tuntuvat olevan järkiään ompelijoita, joten heillä on aivan erityinen asiantuntijuus kommentoida esimerkiksi korjausompelutoiveiden realistisuutta.

Oulun ja Lahden Glamour eivät muuten liity toisiinsa mitenkään. Ovat vain sattumalta samannimisiä juhlapukuliikkeitä. Taisin muuten silloin joskus 70-luvulla vuokrata sen wanhojen pukuni juurikin tuolta Oulun Glamourista. Näkyi siellä nytkin olevan iltapukuja ja tanssiaispukuja. Myös miesten pukuja oli reippaanpuoleisesti, joten taidanpa suositella Sulhikselle kyseistä paikkaa pukuetsintöihinsä.

Siirryimme seuraavaksi Morsiusateljee Katariinaan, joka myy myös hääpukujen lisäksi iltapukuja sekä tanssiaispukuja. Minäkin olen yhden iltapuvun ostanut sieltä vuosia sitten ja voi sitä riemua, kun sain itseni sullottua kyseiseen pukuun vielä viime kesänä ja väkivalloin riuhdottiin vetoketjukin kiinni. Ei se kaunis näky ollut, mutta "mahtui"! 

Katariinassa oli todella paljon erilaisia pukuja! Ja paljon myös niitä minun silmääni miellyttäviä. Siellä oli Oulun liikkeistä ehdottomasti eniten sävyettyjä pukuja, kun taas Zazabellassa ja Glamourissa oli lähinnä vain valkoisia sekä ivoryn värisiä. Katariinan omistajalla on oma hääpukumallisto, Sis Idman, jonka puvut ovat suosittuja ainakin täällä päin ja monia niistä pystyi tilaamaan eri sävyissä sekä yhdistelemään eri pukujen osia. Olin etukäteen katsellut paria Sis Idmanin pukua heidän instagramistaan ja pääsinkin niitä sovittamaan. Minua kiehtoo kovasti ajatus, että hääpukuni olisi oululaista käsityötä. ❤ Etukäteissuosikkini oli ivoryn värisellä pitsillä ja tummemmalla pohjalla oleva merenneitomallinen luomus. Seurueeni oli katsonut sitä hengarissa, että "Toi näyttää aivan siltä, kuin valkoinen sukka olisi eksynyt tummaan pyykkiin.... Ei kannata sovittaa edes!". No, se puku oli lopulta melkein kaikkien suosikki. Kaasojen mielestä paras kaikista sovittamistani. Ja se tosiaan oli ihana! Älyttömän imarteleva, korosti kivasti peräsintä, iso laahus sekä kaunis miehusta pitsireunoineen. Meille sattui oikein mukava ja rempseä myyjä, joka reippaasti kertoi oman mielipiteensä sovittamistani puvuista. Sain hänen kanssaan neuvoteltua vielä  tarjoushinnankin, joka olisi voimassa pari päivää. Minä kun olen juuri se morsian, joka sovittaa miljoonaa pukua, eikä pysty sitoutumaan yhteenkään, vaikka kaikin puolin ihana löytyisikin.

Kotona epävarmuus vielä lisääntyi. Vaikka puku oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä olin puvulta alunperin etsinyt, se tuntui vähän tylsältä. Kaasoni vakuuttelivat, ettei puku ole tavanomainen, mutta äitini erehtyi lausumaan sovituskierroksen päättäneellä juhlaillallisellamme (Mäkkärissä), että  Katariinassa sovitettu puku oli kaunis ja VARMA valinta, ja siitähän riemu repesi. VARMA VALINTA?! En minä halua mitään varmaa valintaa, vaan puvun, joka herättää edes jotain ajatuksia näkijässään.

Tässä yksi upea Sis Idmanin puku, jota sovitinkin huvikseni, vaikka tiesin, ettei kreppihelma ja läpinäkyvät kyljet olekaan minulle se järkevin valinta. (Kuva) 

Seuraavana päivänä meillä oli koulussa teemapäivä. Kaikki opiskelijat tietävät teemapäivät. Ne päivät, jolloin istutaan kooooooko päivä auditoriossa tehden kaikkea muuta kuin keskittyen  olennaiseen. No, minä siis selasin noin kahdeksan tuntia netistä hääpukuja. Sävytetyt pitsipuvut ovat niin kauniita, mutta toisaalta olen katsellut sellaisia varmaan tuhansittain, joten ne alkavat tuntua vähän tavanomaisilta, vaikka aluksi se tyyli miellytti minua eniten, kun nimenomaan koin ne jotenkin valtavirrasta poikkeavina. Kai tässä on jo turtunut tarjonnan runsauteen. Timanttipukukin kummitteli mielessä... 

Alunperin tärkeimmät kriteerini puvulle olivat, että sen täytyy olla pitsiä ilman blingiä, eikä missään nimessä valkoinen. No, se valkoinen timanttioksennus oli pelkkää timanttia, eikä ollenkaan pitsiä,  MUTTA ehkä se pääpointti alunperin olikin, etten halua pitsin ja blingin yhdistelmää. Ei sillä, ettäkö tuo timantein kuorrutettu puku nyt olisi yhtään hillitympi, vaikka se pitsi sieltä puuttuukin, mutta jotenkin pelkässä blingissä on aivan eri fiilis kuin pitsin ja blingin yhdistelmässä. Pukuja tässä nyt jonkin aikaa netistä katseltuani, minua kyllä kiehtoo kauheasti sellainen 20-luvun glamour, jota tuo puku edusti... Laahuksen pienuus oli kuitenkin se kriittinen piste. Minä haluan helvetin ison laahuksen, joka todennäköisesti roikkuu perässäni likaisena luiruna suurimman osan hääpäivästä, mutta näyttää upealta kuvissa sekä kirkon käytävällä liihottaessani. 

Oulun liikkeissä ei muuten saanut kuvata pukuja. Mikähän tässä on siis taustalla? Jos haluaisin teetättää kopion ompelijalla, enkö voisi näyttää mekon kuvaa esimerkiksi valmistajan sivuilta tai liikkeiden instatileiltä? Vai onko kyse siitä, että liikkeet eivät halua levitykseen mahdollisesti epäedustavia kuvia, joissa puku ei ole parhaimmillaan esimerkiksi huonon istuvuuden vuoksi?

No, mietintämyssy on aika syvällä päässä, enkä ole saanut tehtyä  mitään päätöstä puvun suhteen. Olemme aika lailla lähtöpisteessä siis jälleen. Äitini sanoi viisaasti, että sillä ei mitään merkitystä, minkä puvun valitsen, sillä olen joka tapauksessa tilauksen jälkeen tyytymätön valintaani ja haluan sittenkin sen toisen. Kuulostaa ihan minulta.


Oletteko te muut tulevan kesän morsiot löytäneet jo pukunne? Tarvitsen myötätuntoa ja vertaistukea muilta jahkailijoilta, joiden tarinalla oli mielellään kuitenkin onnellinen loppu ja jahkailuista huolimatta unelmien puku kerkesi löytyä ennen pääpäivää. 😭

Hääpukuliikkeet: Helsinki, osa 2

Moro!

Tiivistelmä: Sama, vanha virsi, liikkeitä kierretty perse ruvella, mutta pukua ei löydy.

En yhtään liioitellut, kun mainitsin, että kävin Helsingin reissulla TODELLA monessa liikkeessä. Tuosta viikonlopusta riittää nimittain toisenkin kilometripostauksen (,jota kukaan ei jaksa lukea) verran kirjoitettavaa.

Hääpukumetsästysviikonlopun lauantai alkoi Hääpukuliike Vienosta, jonne aivan sattumalta sain ajan. Äitini linkkasi minulle kuvia heidän puvuistaan, jotka olivat JUURI sitä mitä hain, eli kapealinjaisuutta ja erikoisia pitsejä. Ilmeisen suosittu paikka vaan, joten en saanut ensin varattua aikaa laisinkaan, mutta ajattelin käyväni ainakin katsomassa. No, luojalle kiitos instagramista, sillä perjantaina heidän stoorissaan oli ilmoitus lauantaille vapautuneesta ajasta, jonka heti kärppänä nappasin. Liikehuoneisto oli kerrassaan ihastuttava ja tilava! Liikkeessä oli kaksi sovituskoppia eli kaksi tilavaa, kauniisti sisustettua huonetta, joten ahdasta ei kyllä ollut. Heillä ei ole kauhean paljon pukuja, mutta sitäkin upeampia malleja. Tarjolla oli mm. Chic Nostalgian bohopukuja, Modecaa ja  Innocentian peruspukuja sekä luksusmallisto. Luonnollisesti ihastuin erääseen luksusmallin pukuun, mutta valitettavasti 3000-4000 e on naurettava hinta yhden päivän asusta. 😂 (Ainakin köyhälle...) Mutta kaksi ihanaa ja kohtuullisen hintaista vaihtoehtoa löytyi. Tässä alla olevassa oli upea pitsi. En osaa sanoa, onko se moderni vai art deco, T Ä Y D E L L I N E N se oli joka tapauksessa, mutta puku oli liian valkoinen, liian pieni laahus, enkä jotenkin miehustastakaan pitänyt.

Nämä liian pienet sovituskoot latistavat peräsimeni kyllä aivan littanaksi. 😄

Toisessa vaihtoehdossa oli täydellinen istuvuus. Kaunis miehusta, keskivartalolle jämäkkä tuki, joka pisti ei-toivotut mutkat suoriksi. Sävykin oli ihana, mutta pitsi floristinen ja siten liian perinteinen makuuni, vaikkei se nyt ihan tavanomaisin ollutkaan.

Onko tämä muuten laitonta laittaa näitä pukukuvia nettiin? Minua pukenut mukava ja asiantunteva Jemina tarjoutui itse ottamaan sovituskuvia ja vielä niin, että otti kuvat joka puvusta samoista kulmista, jotta kuvat olisivat vertailukelpoisia. Iso suositus Vienolle!

Seuraavaksi menin Muotitalo Tyynelään. Liikkeen omistaja oli tosi symppis vanhempi rouva, joka palveli juuri iltapuvun ostajaa. Minua puki työntekijä, joka tuntui olevan vähän kiireinen, eikä ihan niin kiinnostunut asiasta, kuin olin aiemmissa liikkeissä tottunut... Mutta ei voi moittia, heillä oli joku vanhojentanssien frakkiviikko menossa ja aika haipakkaa tuntui olevan. Puvut myös puettiin päälleni yläkautta toisin kuin kaikissa muissa liikkeissä, lieko sitten eivät olisi menneet alakautta päälleni. Tyynelästä ei löytynyt minulle sopivia vaihtoehtoja, mutta vinkkinä voin kertoa, että heidän omat pukunsa ovat todella muutoskykyisiä. Itse voi valita pääntien, laahuksen pituuden yms. Kokeilin yhtä heidän omaa perusmallia ja se istui todella hyvin eli suomalaiselle tavalliselle, juurevalla ruumiinrakenteelle tehtyjä pukuja!

Tässä vaiheessa aloin jo vähän kyllästymään koko sovituksiin, mutta vielä Zazabellaan oli aika varattuna. Löysin sieltä aikoinaan upean kandiaispuvun, joten olin toiveikas myös hääpukujen suhteen. Hyvät tilat heilläkin, mutta vain yksi koroke ja yksi iso peili kahden sovarin yhteydessä, joten vähän ärsyttävää, jos sattuu olemaan toinen seurue yhtä aikaa. Olisi edes kaksi koroketta, niin ei tarvisi vuorotella ja olla yksinään siinä toisenkin seurueen arvosteltavana. Minulle myös sattui ehkä vähän liian rauhallinen myyjä. Mukava ja ihan avulias tyttö, mutta ehkä noin 11-vuotias..... Löysin kaksi mallia, joita halusin sovittaa, mutta molemmat olivat harmittavasti aivan liian kinttanat minulle, joten en jaksanut sen enempää jäädä niitä märehtimään ja luikahdinkin ulos noin 15 minuutissa.

Sunnuntaina minulla oli vielä viimeinen ehtoollinen Stockan yläkerrassa White Dress -liikkeessä. Siellä minua oli vastassa aivan ihana Hedda. Hän oli toisaalta hienostuneen hillitty, kuten suomenruotsalaiset usein, mutta jotenkin samalla tarpeeksi rempseä, joka sanoi ihan suoraan, jos puku korosti huonoja puoliani tai oli muuten vain aivan perseestä. En voi sietää sitä, jos sovituksessa puhelen (lähinnä itselleni) muutaman sentin kiristelystä, ja myyjä alkaa vuolaasti kehumaan, kun ei näe minussa mitään vikaa, ettei missään nimessä tarvitse laihduttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  Kai minä nyt itse tiedän parhaiten, haluanko laihduttaa vai en. Ymmärrän, ettei myyjän ehkä kannata oma-aloitteisesti alkaa nipistelemään morsiamen mahamakkaroita, mutta ei sitä nyt, herran tähden, tarvitse aivan aasi olla. Olen itsekin sitä mieltä, että morsiamet ovat yleensä aina ihan helvetin upeita ollessaan onnellisia, rakastuneita ja itsevarmoja, olivat sitten minkä muotoisia tahansa, mutta jos ihminen kokee tarpeelliseksi muutaman kilon pudottaa, niin ei sitä tarvitse kenenkään muun alkaa kyseenalaistamaan.

No joka tapauksessa, White dressiltä löytyi yksi ihana Provoniaksen puku (edellisessä postauksessa kuvassa), mutta sekin oli liian valkoinen. Tässä alla olevassa puvussa oli jälleen täydellinen kuosi, mutta etupuoli ei ollut mieleeni ollenkaan.

Heillä oli minun lempparimerkkejäni, esim. Provonias, Watters sekä White One, mutta tyhjin käsin poistuimme tästäkin liikkeestä. White Dressille voi muuten varata sunnuntaille hemmottelusovituksen (50 e), johon kuuluu pidempi sovitusaika sekä brunssiherkkuja maksimissaan viidelle henkilölle.

Siinäpä ne Helsingin potentiaalisimmat liikkeet minun makuuni sitten olivatkin, eikä yhtäkään WOW-efektin aikaansaavaa pukua löytynyt. Bestmanini on sanonut, että minua on aivan mahdoton miellyttää. Alkaa vaikuttaa olevan jotain perää tässä lausunnossa. 😏

Mekkokriisi ja 1,5-kertainen hääkeho

Tiivistelmä: HELP ME!

Häihin on reilu 10 kuukautta ja joka toinen tuttu kysyy, onko mekko jo hankittu. NO EI! Ymmärrän, että tilausmekon saapumisessa saattaa kestää jopa kahdeksankin kuukautta ja siihen päälle pitäisi vielä jättää aikaa mahdollisia korjauksia varten. Vähitellen pitäisi siis alkaa vääntäytymään kohti morsiusliikkeitä, mutta ei jotenkin yhtään tämän hetkisen vantteran varteni kanssa innosta. Koko kesä meni juhliessa, enkä edes oikeastaan enää muista, missä se mun salikaan on, joten tilanne on aika paha.

Toiveissa olisi tietenkin tiivistyä häihin mennessä, kuten varmaan suurimmalla osalla morsmaikuista, mutta toisaalta tiedän tasan tarkkaan oman saamattomuuteni... Havahduin varmaan viisi vuotta sitten, että en ole enää hoikka. Enkä ole ollut hoikka enää sen havahtumisen jälkeenkään, vaikka olen lukuisia kertoja sitä suunnitellut. Mun kameran rulla on oikeastaan kuvasarja minusta lihomassa, kun olen ottanut lukuisia "before"-kuvia, mutta en sitten ole muistanut laihduttaa. 😂 

(Unsplash)

Kihlauksen jälkeen arvoimme, rykäisemmekö häät jo tälle kesää, "vaikka tulee kyllä vähän kiire laihtua". Kaasoni sanoi silloin viisaasti, että häät kannattaa pitää mahdollisimman pian, koska emme tule tästä enää koskaan laihtumaan, mutta lihomaan ehdottomasti. Että mieluummin tänä kesänä, kun painoa kerkeää tulla ehkä vain 5 kg lisää, kun ensi kesänä sitä saattaa jo olla 15 lisäkiloa. Aivan helvetin totta, mutta päätimme kuitenkin ottaa riskin. 😃 Viittaan tässä "meillä" itseeni ja tähän kyseiseen kaasooni, Sulhis on ihan normaalivartaloinen ja muutenkin muodollisesti pätevä.

Minä nautin kyllä liikunnasta, eikä se suinkaan ole minulle mitään pakkopullaa, jos on vain aikaa käydä siellä jumpalla. Kuten kaikki tiedämme, se liikunta (siis varsinkaan sellainen tavoitteeton hupiliikunta, jota itse harrastan) ei vaan riitä, jos ruokailutottumukset ovat  aivan perseestä revittyjä. Ja kaiken lisäksi inhoan koko ruuanlaittoa. Olen raivoisan kateellinen kokkaamisesta pitäville ihmisille, kun helppohan niiden on pysyä hoikkina, kun mielellään vaan kokkailevat niitä järkeviä ruokia päivät pääksytysten! Jotenkin koen ruuanlaiton äärimmäisen vaivalloisena ja se on ehdottomasti minun inhokkikotityöni, eikä meillä juuri koskaan olekaan mitään oikeaa ruokaa kotona. Molemmat syövät lounaan koulussa tai töissä, mutta se päivällinen on usein jotain epämääräistä särpimistä. Sulhiskaan ei nyt mikään kaksinen kokki ole, mutta huomattavasti pitkäpinnaisempi keittiössä kuin minä. Hän tosin tekee todella usein lasagnea, jossa ei ole juuri yhtään lasagnelevyjä, vaan oikeastaan pelkkää jauhelihaa sekä oliiveja ja fetaa "väriksi". Mielestäni minä teen kyllä maukkaampaa ruokaa kuin hän, mutta koko homman aloittaminen on aivan kauhean henkisen taistelun takana. Kauppareissusta nyt puhumattakaan!

Me molemmat kyllä tiedämme, miten pitäisi syödä, mutta ääh... Olen vielä niin kauhean pihikin, että jos pakotan itseni keittiöön, teen sitten kerralla ison satsin jotain edullista ruokaa, kuten keittoja. Niiden ravintosisällöt eivät sitten ole kaikista parhaimpia, kun olen jatkanut niitä jollain sahanpuruilla ja lihaliemellä. 😏 Mutta ei tämä kroppakriisi suinkaan nyt ruuan vähyydestä tai ravinneköyhyydestä ole syntynyt, kyllä aika isossa roolissa ovat viininhuuruiset illanistujaiset, darramätöt ja yleensäkin epäsäännöllisyys elämässä ja ruokailuissa. En kestä, kun ihmiset sanovat, että "Laihduin 17 kg, kun jätin leivän pois/kun jätin jokailtaisen sixpackin juomatta/kun en syö enää joka kahvikupin kanssa  pullaa/kun lopetin perunan syönnin!!" Jooh, olisipa itselläkin joku tuollainen yksi täsmäteko, jonka voisi karsia, mutta ei. Minä laihdun 17 kg, jos muutan elämäntyylini täysin, rakennan itselleni uuden persoonallisuuden ja mahdollisesti vaihdan myös miestä............

(Unsplash)

Minusta ei ole tullut pelkästään paksukainen, vaan lisäksi olen näköjään aika hyvä itsesäälissä rypijä... Ihan itse nämä kilot on hankittu syömällä ja juomalla, tiedetään. Enkä minä edes sairaalloisen ylipainoinen ole, mutta sellainen juureva ja persevä, tanakka pötikkä, jonka tilanne olisi kuitenkin vielä pelastettavissa tai ainakin hieman parannettavissa. Antakaa nyt kaikki vinkkinne, vetäkää motivaatiopuheenvuoronne tai edes haukkukaa vähän, että saisin kunnon raivon päälle tämän asian suhteen. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ihan terveyden säilyttämisenkin takia, joskin ne häiden aiheuttamat ulkonäköpaineet taitavat olla minulle huomattavasti isompi kannustin tällä hetkellä. (Tai en tiedä, voiko sitä kannustimeksi sanoa, jos asialle ei oikeasti kuitenkaan tee mitään. 😆 Mutta ainakin isompi stressinaiheuttaja!) Hävettää olla näin pinnallinen, mutta aion sanoa kaikille muille paitsi teille, että 2. tyypin diabetes minua pelottaa, eikä suinkaan hääkuvissa näkyvät kainalomakkarat. 

Palaan nyt vielä tämän kilometriruikutuksen päätteeksi siihen alkuperäiseen aiheeseen eli mekkokriisiin... En oikein tiedä, mitä sen asian kanssa tekisin. Että menenkö nyt sovittelemaan ja sanon myyjälle tiivistymishaaveistani, joille myyjä pyörittelee silmiään, että "joopa joo, not gonna happen, senkin saamaton vätys". Vai tilaanko mekon pessimistinä realistina nykyisessä koossani, MUTTA jotakin käsittämätöntä tapahtuukin ja laihdun hieman, milloin puvusta tulee lopulta tuplahintainen korjausompeluineen. 

Mitä sinä tekisit, jos olisit kaltaiseni itseensä tyytymätön, laiska vetelys? ❤