Mitä pakata mukaan Norjaan, jos ei tiedä mitään retkeilystä, eikä karavaanielämästä (Norjan road trip, osa 2)

Lue ensin Norjan road trip, osa 1.

Tiivistelmä: Postauksen verran asiaa meidän pakkaamista räteistä ja pastoista......

Minähän rakastan kaikenlaisia listauksia, joten tämä postaus on yhtä listaa listan perään. Suunnitellessani pakkaamistamme (noin 8 minuutin ajan) luin monet blogipostaukset pakkaamisesta Norjan reissulle, mutta ne olivat enemmän hc-retkeilijöiden tai hc-karavaanareiden listoja, joten sellaista tavallisten, semiaktiivisten, aloittelevien roadtrippailijoiden pakkauslistaa olisin itse kaivannut. 

Olimme reissussa reilun viikon. Halusimme yöpyä autossamme ja tehdä ruuat itse, mutta paskantaa kuitenkin vessoihin, joten olimme päättäneet jo etukäteen, että yövymme pitkälti leirintäalueiden mukavuuksien äärellä. Luonnollisesti leirintämaksut nostivat reissubudjettiamme (noin 25 - 35 e/yö), mutta emme (tai no minä lähinnä) ole vielä riittävän retkeilyhenkisiä kaivamaan koko lomaa jotain vessakuoppia metsään. Meillä oli mukana myös trangia, mutta emme loppujen lopuksi käyttäneet sitä kuin kahvinkeittoon, sillä leirintäalueiden keittiöt olivat niin vaivattomia ns. kokkailuihimme.

Päiväkahviseura crocseissaan

Matkasimme tila-autollamme, joten tavaramäärää ei sinänsä tarvinnut kauheasti rajata, mutta huomasimme kyllä pari juttua, jotka teemme toisin seuraavalla kerralla. Ensinnäkin kannattaa pakata  kaikki tavarat pinottaviin, läpinäkyviin laatikoihin, eikä pariin laatikkoon sekä 17 erilaiseen nyssykkään ja pussukkaan. Kyllähän me tuon periaatteessa jo tiesimme, mutta tuli jälleen kerran kiire lähtö ja silloin sitä sortuu aina heittelemään niitä nyssyköitä ihan päättömästi peräkonttiin. 

Ensi kerralla kuitenkin pakkaisin niin, että ottaisimme neljä isoa, kannellista muovilaatikkoa, jotka mahtuisivat yöksi etupenkeille kahteen pinoon. Yksi laatikko olisi kuivamuonalle ja ruuanlaittovehkeille, toinen laatikko molempien vaatteille, kolmas sekalaiselle roippeelle (laturit, jatkojohdot, kosmetiikka+pesuaineet, kosteuspyyhkeet, lääkehommelit yms.) ja neljäs laatikko esim. kengille. Tuli huomattua tällä reissulla, kuinka rasittavaa se on, kun molemmilla piti tietenkin olla useammat kengät mukana, ja sitten ne pyörivät joka paikassa edessä. Sulhiksen kengänkoko on kaiken lisäksi 45-46, että aika iso laatikko niille saakin olla. 

Listaan tähän, mitä tälle reissulle pakkasimme ja oliko niissä mitään järkeä.

Vaatteet ja kengät

• pikkuhousuja (ei oikeasti kovin pieniä) 
• Melkein kaksinkertainen määrä päiviin verrattuna, koska jostain syystä kuvittelen aina, että matkalla meille tulee varmasti monen päivän mittainen räjähtävä ripuli. Jota ei ole koskaan vielä tullut, mutta ehkä ensi kerralla.
• sukkia 
• Joka päivälle oma pari
• t-paitoja
• Minä otin kolme mustaa, ne riittivät juuri ja juuri. Käytän siis aina mustia t-paitoja. Lisäksi otin pari "parempaa" t-paitaa, mutta unikkopaidan pitäminen leirintäalueella, kun juon  kertiskupista tonkkaviiniä, tuntui typerältä.
• Sulhis otti viisi, riittivät kuulemma.
• urheilupaidat
• Molemmilla oli kaksi, joten puhdasta paitaa ei joka risaukseen ollut, mutta what ever.
• urheiluliivit
• Minä selvisin yksillä, Sulhis sporttaili ilman.
• shortsit
• Minulla oli yhdet urheiluun ja kolmet vetelehtimiseen, mutta siinä sitten kävi niin, että käytin lopulta kaksia shortseja urheillessa ja kolmansia kaiken muun ajan. Farkkushortsit jäivät koskemattomina laukun pohjalle molemmilla.
• Sulhiksella oli yhdet urheiluun ja kahdet muuhun elämään. 
• trikoot
• Minulla oli kahdet urheilutrikoot mukana. Toisia käytin, mutta en todellakaan urheiluun.
• tuulihousut
• Kummallakin jäi käyttämättä kelien takia. Jos olisi ollut yhtään vilpoisampi, olisi varmasti ollut tarpeen. 
• farkut
• Turhuuksien turhuus. Kummallakaan käynyt mielessäkään vetää jotain farkkuja jalkaan kesälomalla, haloo.
• pitkähihainen paita
• Minulla oli kaksi urheiluun ja yksi muuhun elämään. Kaikki ainakin kävivät päällä.
• Sulhiksella yksi urheiluun, yhdellä retkellä taisi tarvita sitä.
• huppari
• Meillä oli samanlaiset Peakin hupparit mukana (moderni pariskuntatuulipuku). Olivat päällä joka päivä.
• villapaita
• Saimme vanhemmiltani perintöpaidat, jotka päällä he itse ovat reissanneet Norjassa. Maalailin niistä romantisoituja mielikuvia, että ne vanhat paidat päällä me siellä fiilistellään (tai tullaan vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen), mutta kelien takia saimme pukea ne päällemme vain kerran, ja silloinkin vähän pakottaen himpun verran liian lämpimänä iltana.
• sadetakki
• Kävimme oikein matkalla ostamassa Sulhiksellekin sadetakin. Jäivät käyttämättä. Olisi pitänyt uskoa, kun Sulhis näytteli minulle täyttä aurinkoa lupaavia sääennusteita...
• lenkkarit
• Minulla oli yhdet yleislenkkarit, Sulhiksella vapaa-aikaan ja urheiluun erikseen. Näille kaikille oli käyttöä lähes päivittäin
• vaelluskengät
• Minulla oli, Sulhis kiipeili sileäpohjaisilla lenkkareillaan, koska ilmeisesti toivoi liukastuvansa kuolemaansa kavutessamme jyrkillä vuorenrinteillä. 
• läpsykät
• Tarpeelliset leirintäalueiden suihkuun ja muutenkin käytimme omiamme joka päivä.
• Minulla oli perussläbärit, mutta Sulhishan oikein osti tätä reissua varten kauan haaveilemasna "crocsit" (halvimmat feikit, ei niitä, jotka maksavat jopa 8 euroa!!) ja käppäili niissä suurimman osan ajasta. Hän oli äärimmäisen iloinen ostoksestaan ja mainitsikin siitä lukemattomia kertoja reissun aikana. 

Ei ihme, että tuli kiire lähtö, kun käytin kohtuuttoman paljon aikaa pakkailujeni kuvaamiseen.

Ruokatarvikkeet

• pussipastaa 
• Kaksi pakettia päivää kohti,  yksi jäi syömäti.
• Knorrin pesto- ja formaggio -pastat ehdottomat lempparit!
• Tuunasimme pasta-aterioita kikherneillä, herkkusienillä ja tonnikalalla, että olisivat hieman täyttävämpiä. Pääasiassa selvisimme kuitenkin hengissä vetämällä sipsejä, keksejä, olutta ja viiniä iltaisin.
• kikherneitä
• Seitsemän tölkkiä, yksi jäi, kun aloimme inhota niitä kuudennen tölkin jälkeen.
• herkkusieniä
• Viisi purkkia Suomesta, kolme lisää Norjasta.
• tonnikalaa
• Neljä purkkia Suomesta, saman verran lisää Norjasta.
• pestopurkki sekä habanero-kastike ruokien tuunaamiseen
• Tulivat tarpeeseen. Sitä paitsi, mikä tahansa on hyvää peston kanssa.
• suolaa
• Tarvitsimme vain puuroon.
• Unohdimme muuten kaikki mausteet kotiin, mutta kuten jo mainitsin, meillä oli sitä pestoa pelastamaan mikä tahansa köpöstys.
• pikapuuroa
• Yhteensä 12 annosta, mikä ei riittänyt alkuunkaan, koska saimme pian huomata, ettei Sulhis tule yhdestä pussista miksikään.
• Ostimme vielä paketin irtopikahiutaleita Norjasta.

• riisikakkuja
• Kaksi pakettia, joita ei edes avattu.
• suolakeksejä
• Neljä pötköä, kätevää pientä suolukkaa haikkausretkille.
• rusinoita
• Kuusi pientä rasiaa, kaikki män.
• Nämäkin olivat käteviä päiväretkille, eiväthän kaikki ne äidit 90-luvulla voineet olla väärässä, kun pakkasivat näitä lapsilleen aina evääksi.
• pähkinä-hedelmä-sekoitus
• Varmaan joku 500 g:n pussukka puuron päälle ja yleiseen naposteluun.
• proteiinipatukoita
• 10 kpl akuutteihin tilanteisiin, kun Sulhikselle tulee yhtäkkiä kamala raivonälkä. Tulivat tarpeeseen...
• sipsit
• Ostimme lapsellisesti vain yhden pussin Suomesta, vaikka molemmat tiesimme, että se on minun lempiruokani. Pari pussia ostimme vielä Norjasta.
• suklaa
• Minä olen vuoden kestävän karkkilakkoni loppupuolella, mutta Sulhis osti itselleen kolme levyä mukaan ja vielä pari Norjasta. Kuulemma hyvää kiipeilyruokaa....
• Fasupaloja
• Iso säkki, koska minulla tosiaan on se karkkilakko, mutta Fasupalathan ovat keksejä!!
• kauramaito
• Kaksi purkkia kahvimaidoksi, menivät melkein kokonaan.
• kahvipaketti
• mehutiiviste
• ilmankin olisi selvinnyt.
• 5 l:n vesipönttö
• ...jota raahasimme mukanamme avaamattomana koko reissun. Vettä sai leirintäalueilta ja sitä pystyi huoletta juomaan.

Suomessa lähtiessä tehty kauppareissu oli noin satkun. Lisäksi kävimme Norjassa aika hövelisti kaupassa ostamassa kaikkea tarpeellista, lähinnä sipsejä ja olutta, mutta myös voita ja raejuustoa. Viinitonkan haimme menomatkalla Muoniosta ja viimeisenä iltana tiristelimme sen loppuun, että se oli oikeastaan parhaiten optimoitu ruokatarvike riittävyytensä kannalta. Ruokahuollon pystyisi myös säätämään aika budjettiystävälliseksi, mutta meille se kaikenmaailman mättäminen on yksi osa lomaa, joten emme halunneet niuhottaa sen suhteen. Yleensä käymme paljon ravintoloissa lomilla, joten siinä mielessä säästimme pitkän pennin puuro- ja pussipastadieetillämme. Kotimatkalla piti pysähtyä huoltoasemalle syömään perinteiset pølserit eli norjalaiset hot dogit, mutta sekin jotenkin jäi. 

Pasta al Pomodora e Pesto

Lisäksi meillä oli mukana: 

• sähköinen kylmälaukku
• Nooh, ihan kätevä, mutta ilmankin olisimme selvinneet pienillä järkkäilyillä.
• kertakäyttöastioita
• Turhia, jos yöpyy leirintäalueilla juoksevan veden äärellä.
• retkiastiat
• Kätevät, jos ei luota leirintäalueiden muiden asukkien tiskaustaitoihin. Mutta jos luottaa, service roomeissa oli yleensä ihan hyvä valikoima yhteiskäyttöön tarkoitettuja astioita.
• Fairy + tiskisieni
• reppu + kangaskassi
• Asioita pitää kantaa lomallakin.
• jatkojohto jakorasialla
• Saimme tällä hyvin ladattua kaikki laitteemme kerralla, eikä tarvinnut rohmuta kaikkia pistorasioita meidän puhelimille, tabletille sekä powerbankeille.
• powerbankit puhelimille
• kosteuspyyhkeitä 
• Aika turhia, joka päivä pääsi suihkuun ja helposti käsienpesulle. No, ehkä Sulhis käytti näitä kerran haikkausreissulla putsatakseen sormensa suklaasta.
• hygieniatarpeet
• Niitä nyt on turha listata, jokaisella on omat litkunsa ja linimenttinsä.
• laastarit, särky- ja ripulilääkkeet, desinfiointiaine, käsidesi
• Noita samoja ripulilääkkeitä olen kantanut mukanani jo varmaan 10 vuotta, eikä niille koskaan ole tarvetta. Varmaan joku lapsuuden trauma tämä kohtuuton ripulin pelkoni.
• pyyhkeet 
• Kylpypyyhkeet, käsipyyhkeet sekä astiapyyhe, kaikki olivat tarpeen.
• nukkumisvehkeet
• Meillä oli sen verran lerppana 120 cm patja, jonka sai kätsysti rullattua tarvittaessa vähän pienempään tilaan. Lisäksi tuplapeitto ja tyynyt. Sänky oli ihan täydellinen. 
• retkituolit
• Nämä olivat äärimmäisen tärkeät, jos halusi olla yhtään uskottava leirintäalueilla valtavien asuntoautojen keskellä. Kovimmilla karavaanareilla oli omat pihakukatkin mukana...
• teltta
• Otimme ihan varmuuden vuoksi, jos autossa nukkuminen olisikin hankalaa. Mutta ei se ollut, joten telttaa emme olisi tarvinneet. 
• hyttysverkkoa ikkunoihin yöksi
• Emme nähneet yhtään hyttystä...
• Leatherman, puukko, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, pyykkipoikia yms.
• Öööh, ihan turhia. Minulla unohtui jatkuvasti pakatessa, että emme ole menossa minnekään erämaan armoille, vaan leirintäalueille syömään sipsejä.

 

Näillä romppeilla pärjäsimme paremmin kuin hyvin. Puuttuuko sinusta jotain oleellista tai oliko mukana jotain ihan turhaa? Kerropa parhaat pakkausvinkkisi. 

Lopuksi vielä kuva vanhempieni suorittamasta testimakuusta. (Testihenkilöt olivat lyhyempiä, mutta leveämpiä, kuin minä ja Sulhis. Mittaustulos osoittautui kuitenkin luotettavaksi.) 

Norjan road trip, osa 1

Tiivistelmä: Me kävimme Norjassa ja rakastimme joka hetkeä! 

Saimme Sulhiksen kanssa sellaisen uniikin idea lähteä tänä vuonna kesälomareissulle Pohjois-Norjaan. Sitten laitoimme hösseliksi ja kaksi päivää myöhemmin olimmekin jo tien päällä. Meistähän tuli taannoin autollisia eli oikeita aikuisia, joten MOTORHOME löytyi ihan omasta takaa. 

Tämä oli virallisesti telttapaikka, joten pystytimme omamme hämäykseksi.

Tämä on kai jotakin menetetyn nuoruuden hamuilua, mutta innostuimme kamalasti sellaisesta road trip -tyyppisestä matkasta autossa nukkumisineen. Isäni kyllä ihmetteli, että miksemme vaan yöpyisi hotelleissa, kun katsoi toimintaani mittaillessani takakonttia lähes kaksimetristä Sulhista varten... Äitini muistutti, että kyllähän hekin iskän kanssa yöpyivät teltassa ensimmäisillä Norjan reissullaan. "Mutta mehän olimme silloin NUORIA....", isäni virkkoi ja loi minuun merkitsevän katseen. 😔

Meillä on seitsemän hengen tila-auto, jonka takapenkit kääntyvät kätevästi kaikki samaan tasoon. Siihen heitimme vain patjan, tuplapeiton ja tyynyt ja meillä oli aivan ihana pesä. Oli aivan ihanaa iltaisin vetäytyä pesään (no enemmän luolaa se muistutti loman loppupuolella) katselemaan upeita maisemia. Tai ok, ne maisemathan oli nähty minuutissa, mutta sitten katsoimme tabletilla uutta lempisarjaamme, Le bureau'a, Areenasta. 

Kirjoitan pakkailusta erikseen, mutta saimme auton pakattua kätevästi yhdellä reissulla vanhempieni luona. Sieltä löytyi about kaikki, mitä vain keksin tarvitsevamme. Sulhis sai ennakkoperintönä jopa isäni vanhan norjalaisneuleen. Harmitti sitten lopulta, kun matkamme aikana olikin niin lämmin, että vain yhtenä iltana saimme vetää päällemme ne samat neuleet, joita vanhempani ovat käyttäneet omilla Norjan reissuillaan. 

Sääolosuhteet olivat kyllä uskomattomat. Olen aiemmin kertonut siitä äidiltäni verenperintönä saadusta huonosta tuurista säiden suhteen. Yleensä perheemme Norjan reissuilla onkin ollut 8 ℃ ja satanut räntää vaakatasossa, joten sellaiseen menoon olin varautunut tälläkin kertaa villapaitoineni. Sulhis yritti näytellä aurinkoisia sääennustuksia, mutta olin vain tietäväisenä että "Shhh child, this curse follows me everywhere". Mutta toisin kävi. Alan jo vähitellen uskomaan, että olen vapaa äitini synneistä ja minun kohdallani on mahdollista nauttia myös niistä aurinkoisista lomasäistä! Ensimmäisenä päivänä ajaessamme satoi vettä kuin Esterin peräloosterista, mutta muuten aurinko paistoi ja oli ihan kuumiakin päiviä. Ehkä osaksi upeiden kelien ansiosta, tämä tuntui parhaalta reissulta, jonka olemme koskaan Sulhiksen kanssa tehneet yhdessä. 

Viimeisen yön näkymät sängystä käsin.

Tämä on nyt taas tällaista tajunnanvirtaa, mutta kirjoitan siitä pakkaamisesta (TÄRKEÄ!!!) sekä  hyväksi koetuista kohteista reissullamme hieman tarkemmin seuraaviin postauksiin. Tiedän, etteivät random matkakertomukset voisi vähempää kiinnostaa, jos ei ole itse lähdössä juuri sinne, juuri sillä hetkellä,  mutta minusta on aina ihanaa löytää blogikirjoituksia kohteesta, kun olen lähdössä reissuun ja googlettelen etukäteen kokemuksia. 

Palataan astioille jatko-osien tiimoilta!

Tuli ja meni se joulu kultainen

Tiivistelmä: Meillä oli joulu, juhla armas lapsien. Ja keski-ikäisten. Alla seuraa jaarittelua meidän joulusta, eikä teksti sisällä varsinaisesti mitään asiaa. Minä henkilökohtaisesti tykkään lukea  (monen mielestä) puuduttavankin tarkkoja kuvauksia muiden tekemisistä, mutta ymmärrän, ettei suurinta osaa ihmisistä voisi moinen vähempää kiinnostaa. Jos kuulut tähän enemmistöön, skippaa tämä ja tule joskus toisten takaisin.

Moi!

Siis minä rakastan joulua. Suhtaudun siihen oikeastaan vähän pakkomielteisesti fiilistelyn alkaessa yleensä jo syyskuussa. Omat jouluperinteet ovat todella tärkeitä ja luonnollisesti joulu tulee ainoastaan koti-kotona oman perheen kanssa. Tiedän, kuulostan ihan 12-vuotiaalta... Tosin Sulhis haluaa myös viettää joulua oman perheensä kanssa, joten emme olekaan viettäneet tämän seitsenvuotisen historiamme aikana vielä yhtään joulua yhdessä. Sen verran olemme kuitenkin tulleet toisiamme vastaan, että Sulhis on yleensä minun lapsuudenkodissani aattoaamuun asti. 😄No, annoin minäkin tänä vuonna jo hieman periksi ja pitkin hampain vaihdoin pyjaman pois tapsana suunnatakseni kohti tulevaa anoppilaa. Sulhiksen perheessä ei oikeasti ole mitään moitittavaa, hirveän hyvä tuuri minulla on käynyt appivanhempien suhteen, mutta eihän Sulhiksen perhe tietenkään ole yhtä hyvä kuin omani. 😏 Mutta onneksi vaihdoin sen pyjaman pois, meillä oli nimittäin todella mukava ja tunnelmallinen tapaninpäivä Sulhiksen lapsuudenkodissa.

Olemme kyllä jo varovaisesti Sulhiksen kanssa herätelleet keskenämme keskustelua tulevista joulusta, sillä ensi jouluna olemme jo naimisissa (HERRANJUMALA!!!!), ja saattaahan meillä olla (mahdollisesti yhteinen) pershedelmäkin jossain vaiheessa. ("Jossain vaiheessa"........ Aivan kuin nuo melkein jo homeessa olevat munasarjani enää kovin montaa vuotta odottelisivat sen vauvakuumeen kehittymistä.) Tässä keski-iän kynnyksellä voisi tosiaan olla jo muutenkin ihan terveellistä alkaa muodostamaan niitä ihan omia jouluperinteitä. Odotamme kyllä kuumeisesti sitä, että meillä on oma,  kunnollisen kokoinen asunto, jossa voisimme vuorostamme kestitä omia vanhempiamme. Mutta aika iso se kämppä saisi olla, että oma isäni siellä joulunpyhät viihtyisi. Ison maalaistalon asukkina hän alkaa aina kyläillessään meidän 50 m2:n kämpässä masentuneena huokailemaan, kun on se niin surkeaa, että ihmiset joutuvat näin asumaan ja katselee kaihoisasti ikkunasta......

No joka tapauksessa, joulu oli ihana, mutta jälleen aivan liian lyhyt. Meillä kotona joulu on toisaalta aika perinteinen, mutta toisaalta taas ei sitten yhtään. Emme esimerkiksi käy joulusaunassa, kirkossa tai tuhlaa aattoa hautausmaita nuohoamalla. Kynttilät käymme toki laittamassa sukulaisten haudoille, mutta sen teemme yleensä pari päivää ennen aattoa samalla, kun ajelemme perinteisen joulukorttien jakokierroksen naapurustossa. Tämä perinne on saanut alkunsa siitä, kun porukoilla unohtuu yleensä aina laittaa jonkun naapurin kortti. Unohdus tulee yleensä mieleen viime tipassa kyseisiltä naapureilta tulleen kortin myötä ja sitten hädissään kiikutetaan korttia sinne naapurin laatikkoon. Äiti tekikin johtajatason ratkaisun, että kaikkien naapureiden kortit viedään koko porukan voimin suoraan laatikoihin siinä joulun kynnyksellä. Samaan perinteeseen kuuluu se, että äiti pukee tuolle kierrokselle kahden sukupolven takaisen perintöturkin päälleen, oli keli, mikä tahansa. Ei meillä muuten kukaan varsinaisesti perusta eläinten raatoihin verhoutumisesta, mutta tuota kyseistä turkkia käytetään me muutkin vitsailutarkoituksissa aina silloin tällöin. Mitä sopimaton tilanne sen pukemiselle on, sitä parempi. 

Meikamandoliini putsaamassa autoa aattoaamuna yöpuvussa ja siinä perintöturkissa.

Niiden joulusaunojen ja joulukirkkojen poisjättäminen perustuu ihan puhtaasti ajansäästösyihin. Porukoilla on vain ulkosauna, joten koko päivähän siinä menisi, kun sitä alettaisiin lämmittämään ja rehaamaan isoja ruhojamme eestaas saunan  ja talon välillä. Samoin se kirkko. Meidän perheessä on neljä naista, joten laittautumis- ja suihkurumba veisi myös aivan liikaa aikaa siltä kaikista tärkeimmältä jutulta eli yöpuvuissa hengailulta. Haluamme pyhittää kaiken mahdollisen ajan sellaiselle päämäärättömälle vatuloinnille ja oleskelulle. Katsomme telkkarista konsertteja ja jouluohjelmia, pelailemme perheriitoja ruokkivia lautapelejä, vähän ulkoilemme, juoruilemme ja tietenkin syömme päntiönään. Meidän omia perinteitämme sen joulukorttirumban lisäksi ovat aatonaaton bliniateria ja joulupäivän ToosaTV-maraton.

Oli muuten hius tuolla pippurijuuston sisällä... 

No, se joulu tuli ja meni. 28.12. lähdimme Sulhiksen perheen kanssa Iso-Syötteelle lautailemaan ja yövyimme yhden yön Pikku-Syötteen hotellissa. Hotelli oli siisti ja ihan kiva, mutta jotain häikkää siellä oli, sillä silmäni olivat aamulla turvonneet ja punaiset aivan kuin olisi ollut pitempikin ryyppyputki alla, vaikka ei ollut edes kauhean pitkä! Ei oikeasti tietenkään ollut minkäänlaista putkea alla, mutta todettakoon, että olen moniallerginen ja rasittavan herkkäsilmäinen, joten normaali ihminen voi varmasti yöpyä siellä aivan huoletta. Onnistunut miniloma hyvällä porukalla minun paskoista silmistäni huolimatta!

Näkymä Iso-Syötteelle hotellihuoneen ikkunasta.

Syötteeltä lähdimme vähän extempore kohti Saariselän mökkiä. Siellä Sulhis kosia rysäytti minua vuosi sitten, joten oli ihana lähteä juuri sinne viettämään vuosipäiväämme. Olimme oikein ekstrapaljon kihlaparimaisesti koko reissun, mutta vähän kävimme myös lautailemassa ja muuten ulkoilemassa kuten tavalliset ihmiset. Yhtenä päivänä laitoin perhechattiin viestiä, että lähdemme käppäilemään aasialaisten turistien - joita siellä on ihan helvetisti - sekaan ja yksi perheenjäseneni kehotti varomaan, etteivät ne katsoisi meitä vinoon. 😂 Joo, joo, täysin epäkorrektia ja rasistista, mutta minua yksinkertaisena ihmisenä niin kovin naurattaa tuollainen sanailu. Joka tapauksessa, hyvin me mahduimme muiden turistien sekaan nauttimaan Lapin kunnollisesta talvesta. Ihanasti sai vähän joulufiilistäkin venytettyä siellä lumen ja pakkasen keskellä.

Tänäan palasimme ylläolevista maisemista takaisin Ouluun. Täällä sataa vettä ja tuulee helvetisti, mutta lunta on kuitenkin vähän enemmän kuin juhannuksena. Kärsin nyt pari päivää perinteisestä  kotiinpaluumasennuksesta, mutta ehkä viikonlopuksi tokenen ja kerkeän hetken taas olla iloinen, kunnes tiistaina on edessä paluu arkeen. Vituttaa jo valmiiksi.

Hääblogisti sulhasineen ottamassa uutta vuosikymmentä vastaan.

Kuvan loppasuu toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta sekä unohtumatonta häävuotta muille vuoden 2020 morsmaikuille ja sulhasille! ❤ 

Ps. Tekikö kukaan uudenvuodenlupauksia? Minä lupasin pistää vipinää kinttuihin sen hääpuvun hommaamisen suhteen. Ehkä voisin myös yrittää ottaa muita vähän enemmän huomioon, mutta katsotaan nyt.

Kahden lihavan, ruman ja töykeän matkakertomus Kap Verdeltä

Moooi!

Tiivistelmä: Kap Verde oli ihan ok.

Hengissä edelleen, vaikka ei ole pihaustakaan kuulunut taas hetkeen. Tässä välissä on kerennyt tapahtua vaikka mitä. Olemme kartoittaneet valokuvaajia, mutta valintaa emme luonnollisestikaan  jahkailijoina ole saaneet tehtyä. Minä kävin ensimmäisessä kunnollisessa hääpukusovituksessa Niinattaressa, mutta en vielä sanonut yes to the dress, vaikka yksi aika potentiaalinen löytyikin. Pyrähdin myös yhden parhaan ystäväni, joka on samalla bestmanini, kanssa Kap Verdellä syysloman vietossa. Matkan kanssahan oli kauheaa hässäkkää, kun lennot olivat Thomas Cook Airlinesin, jonka emoyhtiö meni nurin syyskuussa noin puolitoista minuuttia sen jälkeen, kun olimme varanneet matkan. Minä pessimistinä olin aivan vakuuttunut, että meidän matkamme peruuntuu, ja ystäväni taas positiivisella mielellä uskoi parasta loppuun asti. Minähän tässä kuitenkin voitin, kun matkalle pääsy oli lopulta minulle sitten iloinen yllätys, kun matkakumppanini oli puolestaan koko ajan "tiennyt" lähtevänsä reissuun. Että jos haluat ekstrailoa elämääsi, muista negistellä ja rypeä  pessimistisissä skenaarioissa tarpeeksi!

Kap Verden kaunis ja monimuotoinen luonto bussin ikkunasta kuvattuna

Kap Verdellä ei oikeastaan voi tehdä mitään, eikä siellä ole mitään nähtävää. Se oli siis täydellinen matkakohde meille, jotka halusimme päästä aurinkoon, syödä hyvää ruokaa ja olla koko ajan seitinohuessa. Olimme Salin saarella Santa Marian kylässä, jossa oli yksi alle kilometrin pituinen rantabulevardi, jonka varrella ravintolat ja muutamat kaupat olivat. Sen ulkopuolella oli sitten sellaista vähän surkeaa hökkelimeininkiä. Kokonaisuudessaan kylä oli todella pieni, eikä sitä onneksemme oltu ympätty ihan täyteen meitä turisteja ja paikallista menoa näki ihan mukavasti.

Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, "No stress!" onkin kuulemma Kap Verden jonkinlainen kansallismotto. Sitä ne siellä koko ajan huuteli, mikä ei tietenkään istu ollenkaan suomalaisen suorittajan ajatusmaailmaan. Krääsäkauppoja oli aika paljon ja niiden nurkilla luonnollisesti lobbaajia, mutta aika hyvin selvisi, kun ystävällisesti vain vastasi, että kiitti, mutta ei kiitti. Perään ei kuulunut mitään paikallisen kielistä vittuilua, vaan vilpittömän kuuloinen "Maybe later!". Inhoan aggressiivista myyntiä, eikä minua todellakaan saa ostamaan mitään, mikäli en sitä itse halua. Matkakumppanini onkin sitten se toinen ääripää. Häntä ei voinut päästää yksin edes lähikauppaan, kun lobbaajat saivat hänet heti raahattua kojuillensa tekemään hutiostoksia. Siellä se sitten mietti, että tarvitseekohan kaksi vai kolme afrikkalaista puuveistosta...... Hän tosiaan halusi oikeasti sellaisen patsaan, joten lopulta minun piti hänen edunvalvojanaan lähteä basaariin mukaan hieromaan kauppoja, kun olin kuunnellut hänen aiempaa kaupankäyntiään; "This is 75 euros just for you my friend, just today." "Oh really! TAKE MY MONEY!!!!!!"................. 30 euroa hän sitten lopulta maksoi siitä myyjän omin pikkukätösin nakuttelemasta puupatsaasta. Anna minun kaikki kestää, mutta parempihan tuollaisten ostelu tietenkin on, kuin esimerkiksi kovien huumeiden.

Hintataso ei ollut mitenkään erityisen alhainen. Ravintolassa sai annoksen ihanaa, tuoretta päivän kalaa 7-11 eurolla ja niitä me siellä lähinnä söimmekin. Suosituksen voisin antaa Sabores e Livros -ravintolalle, jossa päivän kala paistettujen juuresten kanssa maksoi muistaakseni 8e. Puoli karahvia (0,5 l) viiniä oli 4,5 e ja täysi karahvi 9,5 e, eli aika edullinen sekin. Onneksi on muuten keksitty "talon viini" -käsite, niin ei tarvitse ääneen suoraan sanoa, että halvinta, kiitos. Hintatasosta muuten meillä ei ole juuri kokemusta minkään järkevien asioiden osalta. Litran vesipullo oli noin euron, pullo paikallista olutta oli 3,5 e ja sellainen säälittävä pienehkö Lay's-sipsipussi myös 3,5 e, mikä oli kyllä ryöstöhinta, mutta sipsit nyt vaan ovat välttämättömyys lomalla. Olut hotellimme ravintolassa maksoi kuun asennosta riippuen 3-5 euroa. Logiikkaa hinnanvaihteluun emme kerenneet selvittää vierailumme aikana, ehkä kahdessa viikossa olisi päässyt paremmin kärryille. Toki meininki oli aika sinne päin koko saarella, että ehkä esimerkiksi ravintolan kiinteitä hintoja ei koettu tarpeellisiksi.

Ehdottomasti paskinta koko lomalla oli kulkukoirat. Ne olivat kuitenkin iloisia ja ihan hyväkuntoisia, joten tuskin niitä mitenkään huonosti kohdellaan, mutta silti. Tehdään sellainen sopimus, että aina, kun menet lomalle, ostat koiranruokaa ja ruokit ja juotat hotellisi ympäristön koirat koko lomasi ajan. Kulkukoiria tulee aina olemaan tuollaisissa paikoissa, joten ihan hyvin voimme tehdä niiden elämästä edes hieman parempaa.  

Majoituimme todella kivassa Porto Antigo -huoneistohotellissa. Sellainen iso ja sokkeloinen resortti, jossa on paljon samannäköisiä huoneistoja kahdessa kerroksessa. Viimeisenä iltana taisimme ensiyrittämällä päästä kämppäämme. Meillä olisi toki ollut oma keittiö, mutta kauha kun ei pysy oikein kummankaan kädessä, otimme suosiolla aamupalan. Se oli ihan kohtalainen sisältäen perusjutut, joita mannermaisessa aamupalassa yleensä on, ei tietenkään Suomen hotellien tasoa, mutta aivan tyytyväisiä olimme. Erityispisteet maukkaista omeleteista ja lätyistä, joita kokki paistoi aamiaisen ajan. Minä olen sillä tavalla yksinkertainen ihminen, että loman ensimmäisenä päivänä kartoitan aamupalan tarjonnan ja syön sitten joka aamu sen saman, hyväksi todetun setin. Pasmathan siinä meinasi mennä sekaisin, kun yhtenä aamuna ei sitten ollutkaan nakkeja tarjolla...

Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme joka aamulle kupongin, jolla aamiaissaliin pääsi sisään. Joka aamu me tietenkin unohdimme ottaa sen mukaan, sitten haahuilimme hetken etsien oikeaa tietä huoneistoomme ja sitten taas toisen hetken etsien tietä takaisin aamiaissaliin. Sellaisen mukavan yhteisen aamusession kehitimme. Hotellissa olisi ollut myös puolihoito tarjolla, mutta henkilökohtaisesti en sellaisesta välitä, vaan haluan kokeilla eri ravintoloita, vaikka sen aamiaisen suhteen olenkin pakkomielteisen rutinoitunut. Lisäksi minun olisi sitten pakko syödä sitä etukäteen maksettua ruokaa, vaikka se olisi ihan paskaa, koska rahaahan ei laiteta haaskuuseen!

Olin lukenut etukäteen, että saarella tuulee niin, että tukka lähtee, mutta me emme kärsineet siitä laisinkaan. Koko ajan oli niin hirvittävän kuuma, että tuulenpuuskat olivat ainoastaan tervetulleita. Ruskettumaankaan ei päässyt siinä määrin kuin yleensä, kun paahteessa makaaminen oli kerta kaikkiaan sietämätöntä suurimman osan ajasta. Me lilluimmekin vähän väliä altaassa kaulaa myöten, joten rusketupa siitä sitten muualta kuin kaksarista, joihin veden heijastamisen takia suuntautuu ekstrapaljon auringonsäteitä. Oikeasti korkeat suojakertoimet olivat myös välttämättömät. Minäkin, joka en oikeastaan pala ja rusketun helposti, käytin koko ajan SPF 30 tähän valtavan isoon vartalooni ja SPF 50 kasvoihin. Matkakumppanillani oli sama setti, mutta silti hän paloi pahasti olkapäistä. En voi tarpeeksi painottaa, että muistakaa, hyvät ihmiset, suojautua siltä auringolta! Jos on taipuvainen yhtään herkemmin palamaan, noilla leveysasteilla paita on varmasti tarpeen keskipäivän paahteessa.

Kyllähän tuolla makoilee ennemmin kuin selkäänsä ottaa

Matkakumppanini on aivan maaninen korttifani ja minun vanhempanikin, jotka ovat kaksi kertaa tavanneet hänet, lähettävät hänelle aina kortin matkoiltaan. Allekirjoittavat sen joka kerta "jälleennäkemisen toivossa" kuin jonkun suruadressin. 😂 Korttihullun kanssa matkatessa yksi ilta luonnollisesti meni kortteja kirjoitellessa ja keksien niihin "vitsikkäitä" Kap Verde -haikuja. Yksi meni näin:

Tääl myö oomma

kaks lihavaa ja rumaa

seksilomaillen

Emme me missään nimessä siis oikeasti seksilomailleet, mutta sitä vitsiä viljeltiin heti alusta lähtien, kun varasimme yhteisen matkan. Ystäväni on siis on umpihomo, joten mielenkiinnon kohteemme kyllä tavallaan kohtaavat, mutta eivät siinä mielessä meidän kahden välillä. Altaalla löhötessä ja muita lomailijoita tarkkailessa saimmekin huomata, kuinka erilainen miesmaku keski-ikäisellä naisihmisellä ja nuorella homomiehellä voikaan olla ottaen huomioon, että me molemmat käymme kuitenkin  kuumana samaan mieheen, eli minun sulhaseeni. Tuosta muiden lomailijoiden tarkkailusta muuten, minähän olen aika utelias tarkkaavainen luonne ja aina loppulomasta oikeastaan tunnen kaikki hotellini asukkaat ja tiedän eri seurueiden perhesuhteet, vaikka en ole vaihtanut kenenkään kanssa sanaakaan. Pystyinkin siten aina kertomaan ystävälleni, kuka hänen bongaamistaan komeista miehistä oli sinkku, kuka isä ja kuka matkusti vaimonsa, kuka kavereidensa kanssa. Että mielestäni ihan hyödyllinen taito tuokin!

Meillä oli kaiken kaikkiaan todella mukava loma. Samanlainen huumorintaju on kyllä lahja ja nauroimme useat kerrat vedet silmissä yhteisille vitseillemme. Ihan täyttä lepoahan tuo loma ei kuitenkaan ollut, olimme nimittäin tulostaneet noin 18 kg luentoprujuja mukaan, kun siinä rannallahan on tosi kätsy lukea tenttiin aurinkoa ottaessa... No, kyllä me ainakin niitä paperinippuja raahailtiin joka päivä paikasta toiseen mukanamme, mutta ei tuota nyt ihan puhtaaksi lukulomaksi voi kutsua... Lisäksi olimme ison osan ajasta hiprakassa, että eihän silloin edes kannata lukea, kun ei niitä seuraavana päivänä enää muista!

Lihavat, rumat ja töykeät -kokoonpanon debyyttisingen kansi

Kotireissu taittui rattoisasti kahdeksan tunnin yölennolla, tunnin odottelulla Helsinki-Vantaalla, mistä pyrähdimme vielä aamulennolla Ouluun ja suoraan kentältä pakollisille luennoille. Että ei meitä tehottomiksi voi moittia, kyllä me ajankäytön hyödyn maksimoinnin handlaamme!

Lomalta paluun jälkeen olen kerennyt kiertää suurin piirtein kaikki pääkaupunkiseudun hääpukuliikkeet löytämättä kuitenkaan pukua sekä tehnyt elämäni kalleimman hutiostoksen sormuskaupoilla, mutta niistä lisää myöhemmin. Palataan astioille!

Budjetti(hää)matkavinkki: Sopot ja Gdansk, Puola

Tiivistelmä: Kävimme Puolassa; rantalomailua, paikallisia oluita ja hikisiä kirkkoja.

Kotiuduimme viikko sitten ihanalta kesälomalta Puolan Sopotista ja Gdanskista. Minä olin reissussa viikon, ensin porukoiden kanssa ja loppulomasta Sulhis liittyi seuraani pitkäksi viikonlopuksi, jonka aikana kerkesi ihan hyvin nähdä paikkoja. Tämä matka tuli niin älyttömän halvaksi ja oli kuitenkin ihan kunnon loma, joten haluan jakaa hieman kokemuksiani muillekin tarjoushaukoille.

Lensimme unkarilaisella halpalentoyhtiöllä, WizzAirilla, Turusta Gdanskiin ja takaisin. Ihan kelpo kone oli ja lentomme maksoivat vain 29,90e naamaa kohti! Siis edestakaisin! Tuohon halpaan lippuun kuului tosin vain yksi pieni matkatavara, jonka kokorajoitus taisi olla 40 x 30 x 20 cm, eli reppu. Sen lisäksi ei saanut siis olla edes käsilaukkua. Minä oikeastaan ihan innostuin tästä haasteesta ja oli niin tyydyttävää saada kaikki kamat mahtumaan. Meidän loma-asunnossamme oli tosin pyykkikone, joten ei se mahduttaminen loppujen lopuksi ollut edes kovin hankalaa. Kyseessä oli lähinnä rantaloma porukoiden ja Sulhiksen kanssa, joten en mitään erityisiä kamppeita edes tarvinnut. Ja koska itse henkilökohtaisesti rakastan listoja ja vinkkejä, jaan minusta aika kelvon varustukseni:

- t-paita x 2

- siisti pitkähihainen

- toppi x 2

- shortsit x 4 (näitä pitää olla erilaisia eri tilanteisiin, koska käytän noin 95 % toukokuun ja syyskuun välisestä ajasta shortseja, satoi tai paistoi, koska on KESÄ!)

- farkut

- urkkatrikoot (Ehdoton matkustusvaate!)

- biksut

- alusvaatteita

- tennarit

- ballerinat

- pitkä, musta neuletakki (Tämä on minun luottovaatteeni. Se on kauhean kätevä, vaikka kaverit tosi vitsikkäästi kyselevätkin, olenko matkalla Tylypahkaan, kun saavun paikalle helmat hulmuten. Varmaan melkein 10 vuotta olen kesäisin viilettänyt viitoissani, joita on pitänytkin haalia useampi kappale komeroon.)

Tällä setillä selvisin oikein mainiosti. Toista toppia en edes käyttänyt, joten karsimisen varaakin olisi ollut. 😃 Varmaan päivänselvä asia, mutta katsoin pakatessa, että kaikki osat sopivat keskenään yhteen ja muutenkin mietin värikoodausta, jotta pyykinpesukin olisi mahdollisimman tehokasta, eikä tarvitsisi pyörittää yhtä riepua kerrallaan.

WizzAirista ei ole juuri moitittavaa, mutta muistakaa TULOSTAA Turun kentälle boarding pass. Jos sitä ei ole, sen tulostus maksaa kentällä 30 e, sovelluksen sähköinen boarding pass ei siis myöskään käy siellä. Aivan käsittämätöntä tällainen kivikautinen sekoilu herran vuonna 2019, mutta näin se on. Käsittääkseni check-in pitää myös tehdä itse etukäteen tai se on vähintäänkin maksullista, jos ei jopa mahdotonta. Sähköinen check-in aukesi kaksi päivää ennen lähtöä ja sulkeutui kolme tuntia ennen lähtöä. Kannattaa ladata lentoyhtiön oma sovellus, jonka kautta check-in oli todella kätesy tehdä ja tallentaa myös se boarding pass tulostusta varten. Gdanskin päässä elettiin onneksi tätä päivää ja mobiiliversio boarding passista kelpasi.

Juuri kerkesin kehua omia minimalistisia pakkaustaitojani, mutta Gdanskissa on hyviä kauppakeskuksia, joissa vähän innostuimme mamman kanssa, joten myöhemmin paikalle saapuva Sulhis pakotettiin lisäämään carry on -laukku lippuunsa. Sekään ei tosin maksanut kuin 12 e/suunta check-in:n yhteydessä. Paljon kalliimpi olisi ollut lippuja ostaessa. Samalla hän sai myös priority-edut kentälle. Eli pääsi Turun kentällä eksklusiiviseen, noin kahden neliömetrin kokoiseen priority-loungeen, joka oli muusta odotusaulasta rajattu pahviseinin.... 😂 Pääsi hän toki molemmissa päissä ensimmäisten joukossa koneeseen, joka on kyllä kaksimetriselle ukonroikaleelle kuulemma ihan hyvä, niin kerkeää rauhassa asetella pienen ihmisen pituisia jalkojansa sinne sillipurkkiin. Gdanskin kenttä oli uusi ja siisti. Pieni toki sekin, muttei nyt missään nimessä samaa kaliiberia kuin Turun tai Oulun kenttä. Tax free -myymäläkin oli ihan kohtalaisen kokoinen. Ruokapaikkoja olisi myös ollut, mutta me emme kerenneet syömään.

Ostoskeskukset

Gdanskissa tosiaan oli ihan kivat ostosmahdollisuudet, monta isoa ostoskeskusta. Gdansk Glowny -aseman lähellä oli pienin ja ehkä surkein City Forum, siellä ei ollut juuri mitään paitsi ihana kosmetiikka- ja kemikaalikauppa Natura. Suomesta puuttuu kokonaan tuon tyyppiset kaupat, jotka ovat täynnä vain meikkejä, hiusjuttuja ja kaikkea hygieniakampetta. Ja siis sellaista tavallisen hintaista, ei selektiivistä tai luksusmerkkejä, niitä voi sitten ostaa tax freesta. Minusta on niin ihanaa penkoa tuollaisia kauppoja, joissa minulle myös tuntemattomien, paikallisten kosmetiikkamerkkien tuotteita. Naturan myymälöitä oli kyllä useampia, mutta tämä kyseinen oli ainakin iso ja hyvä.

Muutaman sadan metrin päässä oli toinen kauppakeskus, Madison. Siellä kävimme aika nopsaa pyörähtämässä. Alimmassa kerroksessa oli ihana ja kunnollisen kokoinen ruokakauppa. Toinen lempparini ulkomailla on paikallinen perusmarketti. Voisin tuntikausia tutkia sikäläisiä  päivittäistuotteita! Harvoin vaan matkakumppanini suostuvat vetelehtimään tavallisissa ruokakaupoissa kuulemma "kohtuuttoman kauan", mutta nautin niistä aina niin paljon kuin kerkeän. En jaksa yhtään niitä pieniä kioskimaisia ruokakauppoja, joita useissa maissa tuntuu olevan joka nurkalla.

Ehdottomasti paras ja isoin ostoskeskus oli Galeria Baltycka Gdansk Wrzeszcz -aseman lähellä. Siellä oli varmasti kaikki kaupat, joita Gdanskilla oli tarjota, myös Sephora! Sielläkin kulutin ainakin tunnin (Sulhis aika tympääntyneenä istui meikkaustuolissa selaten puhelintaan).

Gdansk Wrzeszcz -aseman lähellä oli myös Manhattan, jonne menimme pelkästään kehutun Worldbox-tennarikaupan takia. Pettymys! En suhtaudu moniin asioihin intohimoisesti, mutta tennareita kyllä rakastan. Erityisesti Niken sellaisia, joita minulla on aika monta paria liikaa. Sulhis antaa välillä enteitä samanlaisesta holtittomasta lenkkarikäyttäytymisestä, mutta olen antanut hänelle vaivihkaa psykoterapiaa, jolla olen pyrkinyt kitkemään tuota ei-toivottua käytöstä. Siitä ei vaan tulisi mitään, jos Sulhis ostaisi niitä puolimetrisiä tennareitaan samaan tahtiin kuin minä... Mutta se tennarikauppa oli kyllä aika plääh. Innostun ehkä enemmän outlet-tyyppisistä lenkkarikaupoista, joissa on hyviä tarjouksia ja iso valikoima. Samassa kerroksessa oli kuitenkin myös CCC-kenkäkauppa, jossa oli todella laaja valikoima ihan kaikenlaisia kenkiä. Vähän Click Shoes'n tyylinen, mutta jotenkin laadukkaamman tuntuinen.

Julkinen liikenne

Julkinen liikenne oli todella toimivaa ja helppoa. Käytimme tosin pelkästään junaa, mutta vain sen takia, että se oli niin valtavan kätevää! Lentokentältä pääsee suoraan juna-asemalle. Passin tarkastuksen jälkeen lähdetään heti vasemmalle ja noustaan rullaportaita pitkin laiturille. Lattiassa taisi olla ohjeistustakin.

Lipun voi ostaa asemien automaateista käteisellä tai kortilla. En aivan päässyt selvyyteen, että toimivatko liput samalla tavoin kuin Suomessa, että lippu on voimassa esim. 90 min oston jälkeen ja sillä saa reissata sydämensä kyllyydestä. Automaatti nimittäin sanoi lipun ostettua, että lippu käy seuraavaan junaan. Teimmekin niin, että laitoimme automaattiin päätepysäkkimme, jolloin se luki lipussa ja päättelimme, että tällöin voimme huoletta mennä samalla lipulla, vaikka pitäisi vaihtaa junaa. Lentokentän ja Sopotin välillä ei tainnut mennä suoria yhteyksiä, tai ainakaan sellaisia ei sattunut meidän kohdallemme. Netistä pystyi todella kätevästi katsomaan aikatauluja ja hakemaan reittejä. Vaihdot, laiturit (peron) ja raiteet (tor) esitetään reittiohjeissa hirveän selvästi. Junalippu tosiaan maksoi vain reilu 3 zlotya eli alle euron, ja mielestäni aikataulut pitivät hyvin kutinsa sekä muutenkin liikenne oli sujuvaa. Jos lippua ei saanut  aseman automaatista, sen pystyi ostamaan myös junan ensimmäisestä vaunusta. Junan lähtiessä liikkeelle sieltä avautui pieni luukku, josta usein vilkuili tympääntyneen oloinen, mutta topakka puolalainen nainen, joka ei luonnollisesti puhu sanaakaan englantia, mutta kyllä se osto aina jotenkin onnistui. Puolankieliset sanat ilman turhia vokaaleja ovat ainakin minulle aivan mahdottomia ääntää, joten jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa vaikka näyttää puhelimelta, minne on menossa. Esimerkiksi se Gdansk Wrzeszcz....... Sanoin lipunmyyjälle "wrrrzrrs something", onneksi ymmärsi. 

Päärautatieasema

Gdańsk Główny - Päärautatieasema Gdanskin keskustassa

Gdańsk Wrzeszcz - Yleinen vaihtoasema muutama pysäkki Gdanskista Sopotiin päin

Gdańsk Port Lotniczy - Lentokentän asema

Sopot - Sopotin pääasema keskustassa 

Sopot Wyścigi - Pieni asema Sopotin Gdanskin puoleisella reunalla 

Yleistä lomakäppäilyä

Gdanskin ydinkeskusta oli ihana. Se on siis aivan lähellä päärautatieasemaa, suunnista kohti Główne Miastoa. Kauppahallin (Hala Targowa) läheisyydessä oli katukaupalla kojuja, joissa myytiin esim. meripihkakoruja, villajuttuja, nahkatuotteita, puisia leluja ja muuta turistikrääsää. Oli myös yksi ihana joulukoristekoju! Hirveästi oli myös ravintoloita, joissa oluen litkiminen oli aivan naurettavan halpaa. Menimme Sulhiksen kanssa pitämään hääpaltsua yhtenä iltana erään ravintolan patiolle ja joimme yhteensä kuusi paikallista 0,5 l tuoppia ja loppulasku oli vain noin 12 e! Suosittelen maistamaan Książęcen venhäolutta, jos päädyt kaljalle Puolaan.

Sulhis kaljalla

Meidän majapaikkamme oli Airbnb-kämppä Sopotissa, pikkukaupungissa aivan Gdanskin kyljessä, jonne matkasi junalla noin 15 minuutissa. Sopot oli tosi söpö rantakaupunki ja enemmän biitsikohde. Siellä oli kilometrikaupalla hiekkarantaa, joka oli aivan täynnä ihmisiä joka päivä. Toki Itämeren vesi on vähän kökköä ja ruskeaa ja epämääräistä, että mitään valkoisia hiekkarantoja turkoosilla vedellä ei ole luvassa, mutta mielestäni ihan pätevät rannat vain reilun tunnin lennon päässä Suomesta.

Private beach

Sopotissa on myös Euroopan pisin puulaituri, Molo. Luulin, että tulisin repimään tuosta huumoria enemmänkin, mutta porukat kävivät siellä ja kertoivat, että se on vain pitkä puinen laituri, joten en edes jaksanut sitten vääntäytyä paikan päälle. Muutaman euron olisi maksanut se isolla Mololla huvittelu. (No tulihan se sieltä! 😁 ) Sopotin keskusta oli oikeastaan Monte Cassino -kadun varsi. Siellä oli todella paljon ravintoloita ja joitakin kauppoja. Sopotin yhdeksi suosituksi nähtävyydeksi mainitaan Crooked House (Krzywy Domek) Monte Cassinolla. Se oli sellainen erikoisen arkkitehtuurin tuotos, jossa taisi toimia joku ketjukahvila. Se oli siis nähty 30 sekunnissa. En jaksanut edes kuvaa siitä ottaa, mutta katso se täältä, jolloin säästät sen 30 sekuntia käydessäsi Sopotissa.

Tunnin bussimatkan päässä olisi ollut Stutthofin keskitysleiri, joka on nykyisin museo. Se jäi näkemättä ja vähän harmittaa. Gdansk-Sopot-akselilla on kuitenkin hirveän monta kirkkoa ja ne kyllä nuohottiin porukoiden kanssa huolellisesti... Gdanskissa on myös toisen maailmansodan museo, suosittelen!

Sopotissa olisi ollut paljon kauniita puistoja ja hienoja rakennuksia, mutta olimme iltaisin niin poikki, ettemme juurikaan jaksaneet lähteä ihan vain katselemalla katselemaan mestoja. Muuten täydellinen kämppämme oli ehkä himpun verran liian kaukana. Ensi kerralla ottaisin asunnon aivan Sopotin ytimestä. Mutta muuten voin kyllä suositella meidän asuntoamme. Se oli juuri lattiasta kattoon rempattu tilava kaksio muuten aivan pommista talosta. Ympäristö vaikutti olevan aika siistiä aluetta, tosin meidän sisäpiha oli kuin Chernobylista. 😃 Asunto oli myös 5. kerroksessa hissittömässä talossa, mutta portaissa ravaaminen tekee ihan hyvää minun lomailutyylilläni.... Kämpältä oli 10 min kävelymatka junalle ja keskustaan, 5 min kävelymatka rannalle ja ruokakauppa (eli ärsyttävä Alepan kokoinen kioski, jollaisia meillä Oulussa ei edes ole) nurkan takana. 

Jokaperjantaiset torihulinat Sopot Wyscigi -aseman kupeessa

Kämpän lähellä oli hyvä lounaspaikka, Bar Bursztyn. Siis ihan oikeasti sellainen lounasruokala, ei mikään kiva ravintola. Sellainen, josta ostettiin linjastolta ruoka. Mutta siis, jos ei nyt jokaista ateriaa halua syödä viinin kera kunnollisessa ravintolassa, tuo oli tosi hyvä nopsaan lounaaseen päivällä. Söin itse pinaattilohta perunoilla ja salaatilla, maksoi varmaan 4 e ja oli oikeasti maukasta, tavallista ruokaa jättimäinen annos. Joka ilta kävimme kyllä ulkona syömässä, mutta ei sattunut kohdalle oikeastaan yhtään todella huippua ravintolaa, jota jaksaisin edes suositella. Ihan perushyvää ruokaa saimme kyllä joka kerta. Tai no paras oli ehkä Sopotin McDonald's, jonne minäkin vihdoin pääsin, kun porukat lähtivät kotiin ja Sulhis tuli mestoille. 😂

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että Gdansk ja Sopot ovat aika kivoja budjettimatkailukohteita ihan vaikka häämatkaksikin. Tosi kaunista arkkitehtuuria, puistoja, paljon ravintoloita ja se pitkä hiekkaranta. Gdanskin keskustasta löytyy myös kaupunkilomafiilistä. Se on sopivan pieni, mutta kuitenkin tarpeeksi iso luomaan sellaista kansainvälistä tunnelmaa. Itse olen ehdottomasti enemmän rantalomailija ja rakastan sitä, kun ei tarvitse pukea oikeita vaatteita koko lomalla muualle  kuin ehkä pitkin hampain ravintolaan. Nykyään kuitenkin haluan tehdä lomillani muutakin kuin maata pelkästään arskanotossa, joten tämä oli oikein mainio kohde minulle. Eikä Puolan matkan tarvitse missään nimessä olla budjettimatka, jos ei halua köyhäillä! Etsiessäni meille majapaikkaa törmäsin Sopotin rantahotelleihin, joissa viikon hinnaksi kolmelle aikuiselle olisi tullut vajaa 2000 e, että saa sinne rahaakin syydettyä, jos niin toivoo. Kaikille jotain!

Gdansk, Glowne Miasto