Kahden lihavan, ruman ja töykeän matkakertomus Kap Verdeltä

Moooi!

Tiivistelmä: Kap Verde oli ihan ok.

Hengissä edelleen, vaikka ei ole pihaustakaan kuulunut taas hetkeen. Tässä välissä on kerennyt tapahtua vaikka mitä. Olemme kartoittaneet valokuvaajia, mutta valintaa emme luonnollisestikaan  jahkailijoina ole saaneet tehtyä. Minä kävin ensimmäisessä kunnollisessa hääpukusovituksessa Niinattaressa, mutta en vielä sanonut yes to the dress, vaikka yksi aika potentiaalinen löytyikin. Pyrähdin myös yhden parhaan ystäväni, joka on samalla bestmanini, kanssa Kap Verdellä syysloman vietossa. Matkan kanssahan oli kauheaa hässäkkää, kun lennot olivat Thomas Cook Airlinesin, jonka emoyhtiö meni nurin syyskuussa noin puolitoista minuuttia sen jälkeen, kun olimme varanneet matkan. Minä pessimistinä olin aivan vakuuttunut, että meidän matkamme peruuntuu, ja ystäväni taas positiivisella mielellä uskoi parasta loppuun asti. Minähän tässä kuitenkin voitin, kun matkalle pääsy oli lopulta minulle sitten iloinen yllätys, kun matkakumppanini oli puolestaan koko ajan "tiennyt" lähtevänsä reissuun. Että jos haluat ekstrailoa elämääsi, muista negistellä ja rypeä  pessimistisissä skenaarioissa tarpeeksi!

Kap Verden kaunis ja monimuotoinen luonto bussin ikkunasta kuvattuna

Kap Verdellä ei oikeastaan voi tehdä mitään, eikä siellä ole mitään nähtävää. Se oli siis täydellinen matkakohde meille, jotka halusimme päästä aurinkoon, syödä hyvää ruokaa ja olla koko ajan seitinohuessa. Olimme Salin saarella Santa Marian kylässä, jossa oli yksi alle kilometrin pituinen rantabulevardi, jonka varrella ravintolat ja muutamat kaupat olivat. Sen ulkopuolella oli sitten sellaista vähän surkeaa hökkelimeininkiä. Kokonaisuudessaan kylä oli todella pieni, eikä sitä onneksemme oltu ympätty ihan täyteen meitä turisteja ja paikallista menoa näki ihan mukavasti.

Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, "No stress!" onkin kuulemma Kap Verden jonkinlainen kansallismotto. Sitä ne siellä koko ajan huuteli, mikä ei tietenkään istu ollenkaan suomalaisen suorittajan ajatusmaailmaan. Krääsäkauppoja oli aika paljon ja niiden nurkilla luonnollisesti lobbaajia, mutta aika hyvin selvisi, kun ystävällisesti vain vastasi, että kiitti, mutta ei kiitti. Perään ei kuulunut mitään paikallisen kielistä vittuilua, vaan vilpittömän kuuloinen "Maybe later!". Inhoan aggressiivista myyntiä, eikä minua todellakaan saa ostamaan mitään, mikäli en sitä itse halua. Matkakumppanini onkin sitten se toinen ääripää. Häntä ei voinut päästää yksin edes lähikauppaan, kun lobbaajat saivat hänet heti raahattua kojuillensa tekemään hutiostoksia. Siellä se sitten mietti, että tarvitseekohan kaksi vai kolme afrikkalaista puuveistosta...... Hän tosiaan halusi oikeasti sellaisen patsaan, joten lopulta minun piti hänen edunvalvojanaan lähteä basaariin mukaan hieromaan kauppoja, kun olin kuunnellut hänen aiempaa kaupankäyntiään; "This is 75 euros just for you my friend, just today." "Oh really! TAKE MY MONEY!!!!!!"................. 30 euroa hän sitten lopulta maksoi siitä myyjän omin pikkukätösin nakuttelemasta puupatsaasta. Anna minun kaikki kestää, mutta parempihan tuollaisten ostelu tietenkin on, kuin esimerkiksi kovien huumeiden.

Hintataso ei ollut mitenkään erityisen alhainen. Ravintolassa sai annoksen ihanaa, tuoretta päivän kalaa 7-11 eurolla ja niitä me siellä lähinnä söimmekin. Suosituksen voisin antaa Sabores e Livros -ravintolalle, jossa päivän kala paistettujen juuresten kanssa maksoi muistaakseni 8e. Puoli karahvia (0,5 l) viiniä oli 4,5 e ja täysi karahvi 9,5 e, eli aika edullinen sekin. Onneksi on muuten keksitty "talon viini" -käsite, niin ei tarvitse ääneen suoraan sanoa, että halvinta, kiitos. Hintatasosta muuten meillä ei ole juuri kokemusta minkään järkevien asioiden osalta. Litran vesipullo oli noin euron, pullo paikallista olutta oli 3,5 e ja sellainen säälittävä pienehkö Lay's-sipsipussi myös 3,5 e, mikä oli kyllä ryöstöhinta, mutta sipsit nyt vaan ovat välttämättömyys lomalla. Olut hotellimme ravintolassa maksoi kuun asennosta riippuen 3-5 euroa. Logiikkaa hinnanvaihteluun emme kerenneet selvittää vierailumme aikana, ehkä kahdessa viikossa olisi päässyt paremmin kärryille. Toki meininki oli aika sinne päin koko saarella, että ehkä esimerkiksi ravintolan kiinteitä hintoja ei koettu tarpeellisiksi.

Ehdottomasti paskinta koko lomalla oli kulkukoirat. Ne olivat kuitenkin iloisia ja ihan hyväkuntoisia, joten tuskin niitä mitenkään huonosti kohdellaan, mutta silti. Tehdään sellainen sopimus, että aina, kun menet lomalle, ostat koiranruokaa ja ruokit ja juotat hotellisi ympäristön koirat koko lomasi ajan. Kulkukoiria tulee aina olemaan tuollaisissa paikoissa, joten ihan hyvin voimme tehdä niiden elämästä edes hieman parempaa.  

Majoituimme todella kivassa Porto Antigo -huoneistohotellissa. Sellainen iso ja sokkeloinen resortti, jossa on paljon samannäköisiä huoneistoja kahdessa kerroksessa. Viimeisenä iltana taisimme ensiyrittämällä päästä kämppäämme. Meillä olisi toki ollut oma keittiö, mutta kauha kun ei pysy oikein kummankaan kädessä, otimme suosiolla aamupalan. Se oli ihan kohtalainen sisältäen perusjutut, joita mannermaisessa aamupalassa yleensä on, ei tietenkään Suomen hotellien tasoa, mutta aivan tyytyväisiä olimme. Erityispisteet maukkaista omeleteista ja lätyistä, joita kokki paistoi aamiaisen ajan. Minä olen sillä tavalla yksinkertainen ihminen, että loman ensimmäisenä päivänä kartoitan aamupalan tarjonnan ja syön sitten joka aamu sen saman, hyväksi todetun setin. Pasmathan siinä meinasi mennä sekaisin, kun yhtenä aamuna ei sitten ollutkaan nakkeja tarjolla...

Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme joka aamulle kupongin, jolla aamiaissaliin pääsi sisään. Joka aamu me tietenkin unohdimme ottaa sen mukaan, sitten haahuilimme hetken etsien oikeaa tietä huoneistoomme ja sitten taas toisen hetken etsien tietä takaisin aamiaissaliin. Sellaisen mukavan yhteisen aamusession kehitimme. Hotellissa olisi ollut myös puolihoito tarjolla, mutta henkilökohtaisesti en sellaisesta välitä, vaan haluan kokeilla eri ravintoloita, vaikka sen aamiaisen suhteen olenkin pakkomielteisen rutinoitunut. Lisäksi minun olisi sitten pakko syödä sitä etukäteen maksettua ruokaa, vaikka se olisi ihan paskaa, koska rahaahan ei laiteta haaskuuseen!

Olin lukenut etukäteen, että saarella tuulee niin, että tukka lähtee, mutta me emme kärsineet siitä laisinkaan. Koko ajan oli niin hirvittävän kuuma, että tuulenpuuskat olivat ainoastaan tervetulleita. Ruskettumaankaan ei päässyt siinä määrin kuin yleensä, kun paahteessa makaaminen oli kerta kaikkiaan sietämätöntä suurimman osan ajasta. Me lilluimmekin vähän väliä altaassa kaulaa myöten, joten rusketupa siitä sitten muualta kuin kaksarista, joihin veden heijastamisen takia suuntautuu ekstrapaljon auringonsäteitä. Oikeasti korkeat suojakertoimet olivat myös välttämättömät. Minäkin, joka en oikeastaan pala ja rusketun helposti, käytin koko ajan SPF 30 tähän valtavan isoon vartalooni ja SPF 50 kasvoihin. Matkakumppanillani oli sama setti, mutta silti hän paloi pahasti olkapäistä. En voi tarpeeksi painottaa, että muistakaa, hyvät ihmiset, suojautua siltä auringolta! Jos on taipuvainen yhtään herkemmin palamaan, noilla leveysasteilla paita on varmasti tarpeen keskipäivän paahteessa.

Kyllähän tuolla makoilee ennemmin kuin selkäänsä ottaa

Matkakumppanini on aivan maaninen korttifani ja minun vanhempanikin, jotka ovat kaksi kertaa tavanneet hänet, lähettävät hänelle aina kortin matkoiltaan. Allekirjoittavat sen joka kerta "jälleennäkemisen toivossa" kuin jonkun suruadressin. 😂 Korttihullun kanssa matkatessa yksi ilta luonnollisesti meni kortteja kirjoitellessa ja keksien niihin "vitsikkäitä" Kap Verde -haikuja. Yksi meni näin:

Tääl myö oomma

kaks lihavaa ja rumaa

seksilomaillen

Emme me missään nimessä siis oikeasti seksilomailleet, mutta sitä vitsiä viljeltiin heti alusta lähtien, kun varasimme yhteisen matkan. Ystäväni on siis on umpihomo, joten mielenkiinnon kohteemme kyllä tavallaan kohtaavat, mutta eivät siinä mielessä meidän kahden välillä. Altaalla löhötessä ja muita lomailijoita tarkkailessa saimmekin huomata, kuinka erilainen miesmaku keski-ikäisellä naisihmisellä ja nuorella homomiehellä voikaan olla ottaen huomioon, että me molemmat käymme kuitenkin  kuumana samaan mieheen, eli minun sulhaseeni. Tuosta muiden lomailijoiden tarkkailusta muuten, minähän olen aika utelias tarkkaavainen luonne ja aina loppulomasta oikeastaan tunnen kaikki hotellini asukkaat ja tiedän eri seurueiden perhesuhteet, vaikka en ole vaihtanut kenenkään kanssa sanaakaan. Pystyinkin siten aina kertomaan ystävälleni, kuka hänen bongaamistaan komeista miehistä oli sinkku, kuka isä ja kuka matkusti vaimonsa, kuka kavereidensa kanssa. Että mielestäni ihan hyödyllinen taito tuokin!

Meillä oli kaiken kaikkiaan todella mukava loma. Samanlainen huumorintaju on kyllä lahja ja nauroimme useat kerrat vedet silmissä yhteisille vitseillemme. Ihan täyttä lepoahan tuo loma ei kuitenkaan ollut, olimme nimittäin tulostaneet noin 18 kg luentoprujuja mukaan, kun siinä rannallahan on tosi kätsy lukea tenttiin aurinkoa ottaessa... No, kyllä me ainakin niitä paperinippuja raahailtiin joka päivä paikasta toiseen mukanamme, mutta ei tuota nyt ihan puhtaaksi lukulomaksi voi kutsua... Lisäksi olimme ison osan ajasta hiprakassa, että eihän silloin edes kannata lukea, kun ei niitä seuraavana päivänä enää muista!

Lihavat, rumat ja töykeät -kokoonpanon debyyttisingen kansi

Kotireissu taittui rattoisasti kahdeksan tunnin yölennolla, tunnin odottelulla Helsinki-Vantaalla, mistä pyrähdimme vielä aamulennolla Ouluun ja suoraan kentältä pakollisille luennoille. Että ei meitä tehottomiksi voi moittia, kyllä me ajankäytön hyödyn maksimoinnin handlaamme!

Lomalta paluun jälkeen olen kerennyt kiertää suurin piirtein kaikki pääkaupunkiseudun hääpukuliikkeet löytämättä kuitenkaan pukua sekä tehnyt elämäni kalleimman hutiostoksen sormuskaupoilla, mutta niistä lisää myöhemmin. Palataan astioille!