Kuva ois kiva

Tiivistelmä: Samat jorinat valokuvaajan valitsemisen vaikeudesta, kuin silloin vuosi sitten suunnitellessani ensimmäisiä häitäni.

Hääsuunnittelut etenevät erittäin hitaasti ja epävarmasti. Tällä hetkellä isoimpana kysymysmerkkinä on valokuvaaja. Huvittavaa, että lähes kaikki oli valmiina ja päätettynä vielä reilu puoli vuotta sitten, mutta sitten tässä oli vähän kaikkea ja suurin osa suunnitelmista meni uusiksi... Ja jälleen olemme lähtöruudussa. 

Me meidän hääkuvassa, jos näitä häitä lykätään yhtään enempää. (Unsplash)

Aiemmin ajattelin, että kuvaaja voisi aivan hyvin olla kuka tahansa kansalaisopiston kurssin käynyt harrastelija, että ei se kuvien otto nyt niiiiiiin vaikeaa ole. Nyt tässä tämän loputtomalta tuntuvan häähössötyksen keskellä on tullut katseltua aika monet hääkuvat, joten oma silmäkin alkaa harjaantua sen verran, että huomaan, kuinka törkeästi olenkaan aliarvioinut yhden ammattiryhmän ammattitaidon vaatimukset. (Ammatti)kuvaajissakin on kamalasti eroja. Toinen voi olla teknisesti taitava kuvaaja, mutta muokkaustyyli on minusta sietämätön. Toinen taas osaa muokata, mutta tyyli ei muuten kohtaa omia toivomuksiani. Ja sitten tietenkin ne kuvaajat, joiden kanssa kaikki tuntuu natsaavan, mutta hintalapussa on tonni tai kaksi liikaa. Tai eihän se varsinaisesti liikaa ole kuin meille köyhille. 

Tässä on vähän sellaista tyyliä, jota en ensimmäisenä ole hakemassa. (Unsplash)

Tilanne  on siis se, että kriteerit valokuvaajan suhteen ovat vain kiristyneet, mutta budjetti pysynyt samana, eli toisin sanoen olemme kusessa kiipelissä. Lisämausteensa tähän soppaan toi uusi päähänpinttymäni siitä, että kuvaajan tulisi ehdottomasti olla nainen. Varmaan tämä lasketaan  seksistiseksi vihapuheeksi tähän maailman aikaan, mutta yksi kaveri pohti ääneen, osaakohan naiskuvaaja ottaa paremmin huomioon asioita morsiamen kannalta, joten siitä tuli nyt sitten ainoa totuus minun mielessäni. Tuntuu vähän rikolliselta edes kirjoittaa tällaista heteronormatiivista paatosta, mutta ihan oikeasti mietin, älyääkö mieskuvaaja ottaa minusta sellaisia kuvia, joissa näytän mahdollisimman hoikalta ja mahdollisimman vähän itseltäni. Hoksaako se mieskuvaaja kuvia muokatessan valita sävyt siten, että rusketukseni olisi parhaimmillaan? Toki valokuvaaja on alansa ammattilainen sukupuoleen katsomatta, mutta oman kokemukseni mukaan naiset ihan yleisesti kiinnittävät enemmän huomiota esteettisiin yksityiskohtiin esimerkiksi juuri morsiamen lookissa. Vaikka kuvaaja olisi teknisesti supertaitava, mutta jos hiustuherot eivät kiinnosta, tuleeko niiden edukseen esiitymistä kuvissa edes huomioitua? Voisiko joku kertoa, että olen naurettava ja vanhanaikainen sukupuolistereotypioihin  jumittautunut juntti, niin helpottuisi tämä kuvaajan löytäminen vaihtoehtojen tuplaantuessa. 

Häiden keväällä siirtyessä laitoimme kaiken tauolle, emmekä pitäneet mitään kiirettä yhtään minkään kanssa, mutta nyt tilanne on taas se, että suurin osa meitä miellyttävistä sekä sopivan hintaisista kuvaajista on varattuja. Sulhiskin sai jo kerran bannit Facebookin häävalokuvausryhmään, että ei meillä kauhean hyvin mene. 

Tässä voitaisiin olla me, jos olisimme nuoria, kauniita sekä riittävän varakkaita tällaisiin puitteisiin. (Unsplash)

Sitä videokuvaajaa emme ole saattaneet edes miettiä. Ihan kamala show olisi alkaa sitäkin metsästämään. Tavallaan kyllä haluaisimme myös videokuvauksen, mutta emme näköjään millään jaksaisi nähdä vaivaa myös sen kilpailutuksessa. Lopulta käynee niin, ettemme kerkeä varata ketään tai sitten kehitän pakkomielteen asiasta, ja joudumme maksamaan videoinnista moninkertaisen hinnan alkuperäiseen budjettiimme verrattuna. TAI jos ratkaisemme asian DIY-henkisesti jalustalla ja omalla videokameralla, se kamera unohtuu heti alkuunsa ulos ja kuvaa koko päivän tyhjää pihaa, kuten eräälle kaverilleni kävi omissa häissään. 😄 Ja entä se videokuvauksen luonne? Tunnelmatrailerit ovat ihania, mutta jotenkin kuitenkin turhia kaltaisillemme käytännönläheisille tolkun ihmisille. Ehkä ennemminkin jonkinlainen kooste vihkimisestä, esityksistä sekä puheista olisi ennemmin mieleemme, jotta ne hetket voisi fiilistellä uudelleen rauhassa kotisohvalla. Olen maininnut jo aiemminkin, mutta en voi liikaa korostaa, että yhtäkään kaveria tai sukulaista ei sitten pakoteta myöhemmin katsomaan mitään 10 tunnin koostetta meidän hääpäivästämme, jonka joku sukulaisukko on kuvannut tärisevällä käsikameralla yskien taustalla säännöllisin väliajoin. Ei meillä kyllä edes ole mitään rykiviä sukulaisukkoja, mutta tuohan se mielikuva on, jos ei ole ammattilainen kuvaamassa...

Löytyisikö kuvaajasuosituksia? Entä ajatuksia videokuvauksesta? Kannattaisiko siihen satsata vai pärjääkö pelkillä kuvilla? 

 

Alkukankeutta

Ihan hitsin jännittävää tämä blogin avaaminen! 

Viimeksi jännitti tällä tavalla, kun järjestin elämäni ensimmäistä pariskuntailtaa ja jouduin pelkäämään koko päivän, olenko mahdollisesti saanut noroviruksen, ja milloin se antaisi kuulua itsestään. 

(Hyvä, kun kysyit, tottakai kerron enemmän!) Isäni oli sinä aamuna käväissyt luonani samalla, kun kuljetti siskoni jonnekin.  Myöhemmin samana päivänä kävi ilmi siskoni molemmista päistä, että hänellä oli norovirus. Suhtauduin siihen aikaan aika neuroottisesti basiliskoihin, joiksi iäkäs sukulaiseni kaikkia mikrobeja nimittää, ja olin aivan varma, että siskoni oli pärskinyt autoon norohiutaleita, jotka olivat tarttuneet isääni ja kulkeutuneet taas hänen mukanaan minun asuntooni. No, kävin kaiken, johon isäni mahdollisesti koski visiittinsä aikana, läpi desinfiointiaineella, mutta pelkäsin kuitenkin, että olin jo kerennyt nielaista noron elimistööni muhimaan ja odottamaan sopivaa hetkeä laittaakseen suolensisältöni uuteen järjestykseen. Siskollani se noron ilmeneminen oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, joten uumoilin itselleni samanlaista taudinkuvaa ja ravasinkin vessassa koko illan ns. varastoon.

Sisuskaluja kylmäävässä pelossa meni se ilta, mutta ilman noroa! Huono puoli tässä oli vaan se, että ollessani vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa iltaa mahani sisältö tulee ruumiini ulkopuolelle jommallakummalla luonnollisella tyhjentymistavallaan (joskin tavanomaista huomattavasti suuremmalla paineella), en uskaltanut syödä mitään. Skumppa kuitenkin luonnollisesti maistui normaalilla tahdilla, joten lopputuloksen voitte vain kuvitella, suomalainen nainen kun ei ole kaunis humalassa... No, joka tapauksessa, tästä voitte päätellä, kuinka paljon blogin avaaminen minua jännittää.

Makaabereista alkusanoista huolimatta tämä blogi tulee käsittelemään kaikkea naimakauppoihin liittyvää ihanaa häähömppää, joihin ei todellakaan liity ulosteet tai muut eritteet. Sen verran on kai kuitenkin reilua varoittaa, että morsmaikun huumorintaju on joskus roisia ja tolkkujen aikuisten mielestä usein mautonta, mutta hääblogissa kun ollaan, kaikki alaluokkaiset vitsit on kiedottu pitsiin, tylliin ja hallaharsoon. Tämän blogin tarkoitus on siis kanavoida pohjatonta hääinnostustani ja säästää siten läheisteni hermoja. Tästä ei todellakaan tule sellaista blogia, josta löytää niitä hyödyllisiä ja informatiivisia postauksia häiden suunnittelun avuksi. Haluaisin kyllä kovasti olla sellainen bloggaaja, mutta ei minulla riitä kärsivällisyys tai taidot sellaiseen taustatyötä vaativaan kirjoittamiseen näin harrastuksena. Tämä blogi tulee olemaan lähinnä tuntojeni oksentelua sanalliseen muotoon sekä jaarittelua aiheesta ja aika paljon sen vierestä.

Rakastan juhlien järjestämistä ja häitänikin olen suunnitellut jo pitkään ennen kuin edes tapasin sulhaseni. Rakastan myös törkyisiä tosi-tv-juttuja ja sekopäiset häärealityt ovat ehdottomasti parasta, mitä televisiossa on tarjolla! En varsinaisesti ole kovinkaan romanttinen ihminen tai muutenkaan tunteikas ja herkkä, mutta häissä nyt vain on oma taikansa. Ihanaa jauhaa häistä ihan luvan kanssa ja tänne tulenkin kirjoittelemaan päiväkirjamaisesti fiiliksiäni ja suunnitelmiani. Tai siis meidän suunnitelmiamme… Sulhaseni tosin on onnekseni ihanan luottavainen ja antaa minun kyllä tolskata aika pitkälle ihan itsekseni. Hän kyllä fiilistelee häitä ja on niistä innostunut, mutta, luojan kiitos, minun ei tarvitse riidellä hänen kanssaan, laitetaanko pöytiin valkoisia vai vaaleanpunaisia neilikoita tai onko kaiken maailman hääsilpun tilaileminen netistä jo nyt tarpeellista. Hän on luvannut kertoa tarvittaessa mielipiteensä, ilmaantua paikalle, toimia maksumiehenä ja rakastaa minua elämänsä loppuun asti, että ihan kohtalainen diili minusta! Häitämme siis juhlitaan maalaishenkeen Oulun liepeillä heinäkuussa 2020, joten taitaa olla jo korkea aika aloittaa hääsekoilu ihan virallisesti. 

Palataan asiaan!