Kun omat häät eivät voisi vähempää kiinnostaa

 Tiivistelmä: Meille ei kuulu mitään.

Tänne on ollut todella hankala päivitellä mitään, sillä minulla on nyt vähän sellainen pieni pulma, ettei nuo häät oikein ginostele. Sulhis nyt on toistaiseksi vielä kuvioissa, mutta into häiden suhten on tipotiessään molemmilla. Jos kuitenkin yritän nyt keksimällä keksiä jotain häihin liittyvää, niin tein viime yönä joulukortteja, jotka toimivat samalla save the date -korttien irvikuvana. Liitin niihin nimittäin epävarman ja innottaman loppulauseen "Yritämme päästä naimisiin 10.7.2021. Virallinen kutsu seuraa ehkä perässä."

Minulla oli aivan ihanan tunnelmallinen askarteluhetki aamuyöllä. Kuuntelin samalla Slipknotia, join glögiä ja roiskin glitteriä joka paikkaan tarpeettoman paljon. 

Tuntuu, ettei nyt kannata pää punaisena pöhistä häiden eteen, kun ensi kesän tilanteesta ei vielä oikein tiedä. Tai olihan lehdissä jo isot otsikot, että juhannukseen mennessä elämä palaisi taas uomiinsa. Ei kyllä oikein huvittaisi odotella ja katsella sinne asti, kun häidemme olisi tarkoitus olla pari viikkoa juhannuksen jälkeen... Mutta se oli totisesti luojan lykky, ettemme siirtäneet häitämme pidettäväksi 19.12.2020, mikä oli yksi vahva vaihtoehto. Oulu on nyt kiihtymisvaiheessa (TAAS) ja kaikkien yksityistilaisuuksien järjestämisestä suositellaan pidättäytymään. Olisi kyllä oikeasti ollut helvetti irti, jos oltaisiin siirretty häät heinäkuulta, jolloin ne sitten lopulta olisikin voinut pitää, joulukuulle, jolloin niitä ei todellakaan olisi voinut pitää... Lisäksi yhden kaasoni raskaus meni vähän pitkäksi ja hän synnytti vasta eilen yhden ihan söpön mötkylän eli tuskin olisi halunnut tulla jo viikon päästä häihin vaipat jalassa jälkeisiä lirutellen. 

No, onneksi siirsimme häitämme reippaasti pidemmälle, mutta nyt on vähän sellainen fiilis, että jaksaako niistä enää innostua. Mekin kun olemme jo periaatteessa suunnitelleet kolmet häät ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Tuntuu, että on jo saanut sen ilon niistä bileistä, kun on suunnittelusta sairaalloisesti innostuva ihminen. 

Vähän olemme leikitelleet ajatuksella, että emme pitäisi koko häitä enää. Se meidän kauhuskenaario random tiistain ruokatunnin maistraattivihkimisestä alkaa kuulostaa jo oikeastaan ihan coolilta. Tässä vaihtoehdossa myös tienaisi, sillä rahat on jo suurimmaksi osaksi säästetty, joten jos niitä ei käytetäkään häihin, sehän olisi meille tavallaan ihan uutta ilmaista ekstrarahaa. 😄

Mutta alkaako häiden vapaaehtoinen peruminen kaduttamaan myöhemmin... Meillä kun koko häiden pointti kietoutuu aika pitkälti siihen, kuinka ihanaa olisi järjestää kavereille, perheille ja vähän myös sukulaisille ne kunnon pirskeet. Niihin haluaisimme kuitenkin sisällyttää myös perinteisiä hääjuttuja, kuten hääpukeutumisen. Jos pitäisimmekin vain rennommat grillibileet lähimmille "sitten joskus" (eli ei koskaan), sinne ei tunnu luontevalta purjehtia valkoiseen hääpukuun ja kahdeksan metrin huntuun sonnustautuneena, vaikka sillä tavalla muuten ylilyönteihin taipuvainen olenkin. 

No, ehkä  me nyt kuitenkin vielä pidämme ne häät voimassa. Mutta se on päätetty, että enää häitä ei siirretä. Jos maailma on ensi kesänä kiinni, saavat nämä kinkerit jäädä välistä ja sitten me vain menemme naikkariin ihan keskenämme. Ehkä sen voisi nykyisin tehdä etänä työpaikalta zoomssien tai skaipsin kautta. Sulhiksella on joustava työaika ja minä voin aivan hyvin huikata potilaiden välissä headsettiin, että tahdon. Katellaan.

Onko muilla epäonnen morsiamilla hääkyllästymistä ilmassa?  

Kahden hääpuvun taktiikka

Tiivistelmä: Hääpukuvalinta kaduttaa, vatvon asiaa tuttuun tyyliini pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulemaan.

Muistatte varmaan, miten etsin hääpukuani ympäri Suomea kuukausitolkulla ja kävin piinaamassa pukumyyjiä liikkeissä lähes 20 kertaa sovituksillani. Löysin sitten keväällä vihdoin unelmieni puvun ja olin todella fiiliksissä siitä. No, laitoin sen äskettäin myyntiin. Me nimittäin erosimme riitaisasti ja peruimme häät. No vitsi, vitsi! Tämä häiden lykkäys on tuonut minulle vain aivan liikaa aikaa vatvoa hääasioita, joten aloin kyseenalaistamaan pukuvalintaani, mikä sitten eskaloitui lopulta myynti-ilmoituksen laatimiseen.

(Unsplash)

Hääkirppiksillä olen aina pyöritellyt silmiäni, että kaikenmaailman hulluja sitä onkin, kun menevät ostamaan toisen puvun. Että minulle ei kyllä koskaan kävisi noin... No, tämä häähulluus on kyllä vienyt minut täysin mukanaan ja kauas pois raiteltani. Kyllä minä helposti innostuva ja pakkomielteitä herkästi kehittävä olen aina ollut, mutta en todellakaan tiennyt, että voisin olla näin holtiton. Olen yleensä myös aika tarkka rahankäyttäjä ja yritän aina tehdä mahdollisimman taloudellisia päätöksiä, mutta nyt olen koko ajan vain, että "TAKE MY MONEY" ja venyttelen budjettia. Olen myös kaikessa hiljaisuudessa lisännyt budjettiimme uuden kategorian, "korona-tappiot". Tai siis mielessäni olen, Sulhis ei tiedä asiasta mitään. Ajattelin, että jos puku nyt koronan takia (tämä on koronan syytä, ei minun) menee uusiksi ja otan niissä kaupoissa takkiini, niin se nyt vain kuuluu ajan henkeen. Että no can do, ei siitä wittujen ceväästä moni muukaan selvinnyt ilman taloudellisia tappioita. 

Sen verran olen kuitenkin asettanut itselleni rajoja, että en osta uutta, ellen saa vanhaa pukuani kaupaksi järkevällä hinnalla. Tai no, ketä yritän huijata, tässähän käy lopulta niin, että minulla on kaksi pukua... Parhaassa tapauksessa häitä ei voi järjestää vielä ensi kesänäkään, jolloin minulla on kaksi pukua, mutta nollat häät. Tai jos saan pukuni myytyä ja uuden ostettua, alan keväällä harmittelemaan, että olisi se ensimmäinen ollut sittenkin parempi. Sitten painostan ja uhkailen sen ostajan myymään sen minulle takaisin ja mahdollisesti päädyn maksamaan siitä tuplahinnan. Että kun minun päähänpistojeni kanssa on kauhean vaikea koskaan voittaa.   

Tässä minä miettimässä, että mitä ihmettä tekisin hääpukuni suhteen. (Unsplash)

Äidille uskalsin ensimmäisenä paljastaa miettiväni edelleen sitä ihan ensimmäistä pukua, ja hän pääsi lausumaan maailman kauneimmat sanat: "määhä sannoin". Se ensimmäinen puku on ollut äitini suosikki koko ajan, joten hänelle tätä käännettä ei tarvinnut oikeastaan pehmitellen myydä yhtään. Sain suorastaan kehotuksen pistää ostettu puku välittömästi myyntiin ja ajaa nilkka suorana liikkeeseen ostamaan se toinen. 

Näiden pukujen kanssa kävi nyt siis niin, että vaikka ihastuin totaalisesti siihen ensimmäiseen sovittamaani pukuun (se ensimmäisen sovitetun puvun taika taitaa olla joku psykologinen juttu), se alkoi tuntua noin 5867 puvun jälkeen jotenkin tylsältä. Nyt taas näen asian niin, että se puku oli nimenomaan tyylikäs ja elegantti, koska se on niin "tylsä". Minulle tuli vaan jonkinlainen sokeus, kun sovittelin, mitä upeampia pukuja. Ja olenkin kertonut olevani muutenkin more is more -ihminen, mitä en kuitenkaan haluaisi olla hääpukuni suhteen. Toisaalta en tiedä, miten se elegantimpi puku muuttaa mitään, jos kuitenkin kaakatan koko päivän kovaan ääneen skumppapäissäni... Mutta ehkä hillitympi puku olisi muutenkin sopivampi, kun ei tässä varsinaisesti enää missään prinsessaiässä olla. 

Pakkaa sekoittaa myös eräs kolman puku. Odotan että liikkeeseen tulee siitä sellainen riuskojen emäntien sovituskoko nyt siellä olevan nukenvaatteen lisäksi. Käyn sovittamassa sen sitten ihan vain, että "saisin sen pois systeemistäni". Eli ihastun siihenkin ja kesällä minulla on kolme pukua sekä vihainen kihlattu. No, leikkiähän minä vain lasken, Sulhis ei suutu koskaan! 

Tässä minä ja minun kaksi ystävääni pukeutuneena minun hääpukuihini tavallisena tiistaina, kun seuraavatkin häät peruuntuivat. (Unsplash)

No mutta tämmöttii kriiseilyä tällä kertaa. Mielelläni kuulen kokemuksia muilta tuuliviireiltä. Erityisesti niiltä, jotka saivat ensimmäisen pukunsa myytyä ilman tappioita ja kaikki meni muutenkin täydellisesti. 😅  

Oletko sinäkin aina kerännyt rahaa väärin? Näin voit säästää häärahat kuin itsestään

...Hankkimalla miehen, joka huolehti suurimmaksi osaksi rahojen tienaamisesta. Ok, anteeksi, kokeilin nyt vain, miten iltapäivälehtien klikkiotsikko toimii blogissa.

Tiivistelmä: Häät maksaa aina hitokseen liikaa. // Disclaimer: Sisältää huumorin sävyttämää liioittelua  miehen rahoilla elämisestä eli lompakkoloisimisesta.

Saaramari kirjoitti juuri Sinä mun, minä sun -blogissaan ajatuksistaan liittyen hääsäästämiseen. Muutenkin nyt somessa on käynyt kova kuhina rahapuheen ympärillä. Siis sen jutun, josta ei yleensä saa puhua, eikä varsinkaa näyttää, jos sitä on. Ja toisaalta sitäkin enemmän pitää piilotella ja ymmärtää hävetä, jos sitä ei ole. No, meillä sitä ei ainakaan liikaa ole. Minulla on säästöjä, mutta Sulhiksella on säännölliset, ihan oikean aikuisen tulot, kun on röielämään jo "kerennyt". Toisin kuin nuoruuteensa epätoivoisesta takertunut morsiamensa, joka edelleen laahustaa opiskelijabileissä näin keski-iän kynnykselläkin (minulla on muuten huomenna syntymäpäivä, enkä nyt ihan neljääkymppiä vielä täytä, mutta kyllä tämä iästä vitsailu joku syvältä kumpuava defenssi varmasti on). Minun pitäisi saada tutkintoni kyllä kasaan ennen häitämme, mutta siihen asti tuloni koostuvat pääasiassa erään valtion laitoksen maksamasta, opiskelijoille suunnatusta 250 e:n kuukausirahasta. 😏 No, on minulla onneksi niitä säästöjä ja oikeasti minäkin työskentelen, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti toinen toistaan epämääräisemmissä hommissa. Sillä tavalla minulla on kuitenkin valtavan hyvä taloustilanne, että minun rahani ovat minun ja Sulhiksen rahat ovat yhteisiä. 

Näin kasvatan rahapuuta Sulhiksen palkalla.

Minäkin voisin vähän avata enemmän häiden rahapuolta. Ihan kylmiä faktoja hintalappuineen voisin kertoa vasta sitten häiden jälkeen. Silloin tiedän tarkemmin toteutuneet kulut, enkä muutenkaan halua, että vieraat katsovat häissä jokaista koristetuheroa, että "kuka hullu tommosesta sen ja sen verran maksaa". Ei niitä yksityiskohtia kukaan enää seuraavana päivänä muista, joten häiden jälkeen olemme turvallisemmilla vesillä. Mutta jos tietää mitään yleisimpien hääpalveluluiden hinnoista, esim. kuvaaja koko päiväksi keskimäärin 1500 e, bändille toinen mokoma, hääpuku usein samaa hintaluokkaa (ja joillakin niitäkin on jopa useampi.............). Näistä kertyy jo 4500 e, siihen päälle paikkavuokrat, sormukset, asusteet, morsiamen järeät restauroinnit, ne koristetuherot, kukat sekä isoin kuluerä eli ruokailu. Lisäksi meillä on siellä juhlasalillinen loppasuita paikalla, joten virvokkeita tulisi myös olla riittävästi. Ai niin, kai se Sulhiskin pitää vaatettaa. Se meinaa aina unohtua, kun mieluiten käyttäisin meidän rahojamme ainoastaan itseeni. No, näistä voi vähän saada jo osviittaa, että aika ison urakan saa tehdä säästämisen suhteen. 

Tämän ei ollut nyt tarkoitus kuulostaa valitukselta, kun ne hemmetin vieraat tulevat niin kalliiksi, vaikka siltähän se juuri kuulosti. Me ihan aidosti haluamme järjestää kunnon juhlat! Siihen nyt vaan menee rahaa, kun meillä sattuu olemaan sillä tavalla onnekas tilanne, että  ympärillämme on yli sata ihmistä, joiden kanssa haluamme juhlia avioliittomme solmimista. Meillä molempien vanhemmat ovat ilmoittaneet auttavansa kulujen kanssa, mutta olisihan se mukavaa pystyä maksamaan omat häänsä, kun tässä ei kuitenkaan nyt mitään juuri aikuisuuden kynnyksen ylittäneitä olla, vaikka Sulhis sellaiselta näyttääkin.

Jos muuhun ei olisi varaa, panostaisin kaikenlaiseen ihanaan silppuun noutopöydässä. (Unsplash)

Menimme kihloihin uutena vuotena 2019. Meille oli selvää, että häät ovat mahdollisimman pian, joten myös säästäminen häätilille alkoi välittömästi. Hääpäiväksi valikoitui noin 47 muutoksen ja useamman kiusallisen tilanteen jälkeen lopulta 4.7.2020 eli meillä oli yli puolitoista vuotta aikaa säästää. Olisimme saaneetkin aika lailla tarvittavan summan säästöön, mutta maaliskuussa, kun päätimme siirtää häät koronan vuoksi, aloimme hieman lipsumaan säästökuurista, kun säästämiseen tuli kerran se yksi ekstravuosi. Sitten olikin jo kesä, joka on meillä rahantuhlaamisen kulta-aikaa. Kävimme reilun viikon reissun Norjassa, humputtelimme muutenkin tarpeettoman paljon ja sitten lähinnä minä hassasin aivan liikaa esim. Marimekon t-patoihin. Minusta vaan on niin vitsikästä, jos meillä on samanlaisia vaatteita! Ne iänikuiset vitsit samanlaisista tuulipuvuista ovat minusta kuluneita ja oikeastaan loukkaavia. Se on meidän elämäntyylimme!!!!

Tässä minä aina, kun saan rahaa. (Unsplash)

No mutta kuitenkin, kevään ja kesän hassailut ovat jo takana päin. Nyt pitäisi palata takaisin ruotuun, jotta saamme puuttuvat eurot kasaan. Sen ei pitäisi olla enää homma, eikä mikään, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, eikä esimerkiksi tule mitään uusia, isoja kulueriä. Siksi klikkaankin joka päivä etuovi.com:n auki pelonsekaisin tuntein. Meillä on edelleen graavi talokuume, mutta kuitenkin toivon joka kerta sydämeni pohjasta, ettei sieltä löytyisi mitään ihanaa, jonka lainanlyhennykset sotkisivat hääsäästämisemme totaalisesti. 

Onnistumisen avaimet menestyksekkääseen säästämiseemme ovatkin olleet halpa asuminen ja meidän molempien ajoittainen säästäväisyys. Oikeasti minä olen meistä se säästäväisempi jokapäiväisessä arjessa, mutta sitten välillä tuhlaan ihan holtittomasti ja ainakin Sulhiksen mielestä turhiin asioihin. Ok, Sulhis ei ehkä koskaan klikkaile pää punaisena hullareiden nettikuvastoa yön pimeinä tunteina, mutta hän puolestaan mielellään tuhlaisi ruokaan aivan älyttömästi. Minä piheilen juuri kotitalousasioissa, enkä missään nimessä voi ymmärtää jatkuvaa Woltittamista. Varsinkin kun asumme kävelymatkan päässä kaikista ruokapaikoista, jolloin voisi edes kuljetusmaksut säästää, jos on pakko saada jotain muuta kuin kotiruokaa. Asia on ratkaistu niin, että minä olen opetellut tekemään ruokaa, jolloin Sulhiksen ei tarvitse ihan jokaiseen nälkäänsä tilata pizzaa. 

Sulhis menossa syömään salaa ostamaansa pizzaa pimeälle kujalle. (Unsplash)

Voisihan se ukko tietenkin itsekin ruokansa tehdä, mutta se ostaisi kuitenkin liian kalliita raaka-aineita. Jotain tippukiviluolassa kypsytettyjä juustoja ja valkokarvaisen vuoden maitoa, joka on lypsetty kuun ensimmäisenä sunnuntaina keskiyöllä seitsemän neitsyen toimesta. Jotain tuollaisia järjettömyyksiä se ketale kuitenkin ostaisi! Alkoi jo suututtamaan pelkkä ajatuskin! Eli Sulhis ei saa ostaa neitsytmaitoa, ja minäkin yritän nyt rajoittaa kaikkea ei-elintärkeää ostamista häihin asti. No, tähän vähän niin kuin liittyisi nyt yksi iso ostos, josta en edes kehtaa vielä kertoa täällä. En ainakaan tässä säästämispaatoksen yhteydessä. Palataan siihen sitten, kun pöly on vähän laskeutunut... 

Olisin kovasti halunnut kirjoittaa postauksen, jossa olisi listattu vinkkejä säästämiseen (koska rakastan listoja ja vielä enemmän vinkkejä), mutta en keksinyt mitään muita kuin tuon, että ei kannata ostaa  taloa, kun yrität säästää häihin. Se kuulostaa ihan samalta kuin Susanna Kosken muutaman vuoden takaiset vinkit köyhille rikastumiseen. Nehän olivat suurin piirtein, että laita toinen asuntosi vuokralle, äläkä käytä taksia siirtymisiin ihan joka kerta. 😏

Kerropa sinä parhaat säästövinkkisi. Kaikki keskustelu häiden budjetoinnista on tervetullutta!

Kuva ois kiva

Tiivistelmä: Samat jorinat valokuvaajan valitsemisen vaikeudesta, kuin silloin vuosi sitten suunnitellessani ensimmäisiä häitäni.

Hääsuunnittelut etenevät erittäin hitaasti ja epävarmasti. Tällä hetkellä isoimpana kysymysmerkkinä on valokuvaaja. Huvittavaa, että lähes kaikki oli valmiina ja päätettynä vielä reilu puoli vuotta sitten, mutta sitten tässä oli vähän kaikkea ja suurin osa suunnitelmista meni uusiksi... Ja jälleen olemme lähtöruudussa. 

Me meidän hääkuvassa, jos näitä häitä lykätään yhtään enempää. (Unsplash)

Aiemmin ajattelin, että kuvaaja voisi aivan hyvin olla kuka tahansa kansalaisopiston kurssin käynyt harrastelija, että ei se kuvien otto nyt niiiiiiin vaikeaa ole. Nyt tässä tämän loputtomalta tuntuvan häähössötyksen keskellä on tullut katseltua aika monet hääkuvat, joten oma silmäkin alkaa harjaantua sen verran, että huomaan, kuinka törkeästi olenkaan aliarvioinut yhden ammattiryhmän ammattitaidon vaatimukset. (Ammatti)kuvaajissakin on kamalasti eroja. Toinen voi olla teknisesti taitava kuvaaja, mutta muokkaustyyli on minusta sietämätön. Toinen taas osaa muokata, mutta tyyli ei muuten kohtaa omia toivomuksiani. Ja sitten tietenkin ne kuvaajat, joiden kanssa kaikki tuntuu natsaavan, mutta hintalapussa on tonni tai kaksi liikaa. Tai eihän se varsinaisesti liikaa ole kuin meille köyhille. 

Tässä on vähän sellaista tyyliä, jota en ensimmäisenä ole hakemassa. (Unsplash)

Tilanne  on siis se, että kriteerit valokuvaajan suhteen ovat vain kiristyneet, mutta budjetti pysynyt samana, eli toisin sanoen olemme kusessa kiipelissä. Lisämausteensa tähän soppaan toi uusi päähänpinttymäni siitä, että kuvaajan tulisi ehdottomasti olla nainen. Varmaan tämä lasketaan  seksistiseksi vihapuheeksi tähän maailman aikaan, mutta yksi kaveri pohti ääneen, osaakohan naiskuvaaja ottaa paremmin huomioon asioita morsiamen kannalta, joten siitä tuli nyt sitten ainoa totuus minun mielessäni. Tuntuu vähän rikolliselta edes kirjoittaa tällaista heteronormatiivista paatosta, mutta ihan oikeasti mietin, älyääkö mieskuvaaja ottaa minusta sellaisia kuvia, joissa näytän mahdollisimman hoikalta ja mahdollisimman vähän itseltäni. Hoksaako se mieskuvaaja kuvia muokatessan valita sävyt siten, että rusketukseni olisi parhaimmillaan? Toki valokuvaaja on alansa ammattilainen sukupuoleen katsomatta, mutta oman kokemukseni mukaan naiset ihan yleisesti kiinnittävät enemmän huomiota esteettisiin yksityiskohtiin esimerkiksi juuri morsiamen lookissa. Vaikka kuvaaja olisi teknisesti supertaitava, mutta jos hiustuherot eivät kiinnosta, tuleeko niiden edukseen esiitymistä kuvissa edes huomioitua? Voisiko joku kertoa, että olen naurettava ja vanhanaikainen sukupuolistereotypioihin  jumittautunut juntti, niin helpottuisi tämä kuvaajan löytäminen vaihtoehtojen tuplaantuessa. 

Häiden keväällä siirtyessä laitoimme kaiken tauolle, emmekä pitäneet mitään kiirettä yhtään minkään kanssa, mutta nyt tilanne on taas se, että suurin osa meitä miellyttävistä sekä sopivan hintaisista kuvaajista on varattuja. Sulhiskin sai jo kerran bannit Facebookin häävalokuvausryhmään, että ei meillä kauhean hyvin mene. 

Tässä voitaisiin olla me, jos olisimme nuoria, kauniita sekä riittävän varakkaita tällaisiin puitteisiin. (Unsplash)

Sitä videokuvaajaa emme ole saattaneet edes miettiä. Ihan kamala show olisi alkaa sitäkin metsästämään. Tavallaan kyllä haluaisimme myös videokuvauksen, mutta emme näköjään millään jaksaisi nähdä vaivaa myös sen kilpailutuksessa. Lopulta käynee niin, ettemme kerkeä varata ketään tai sitten kehitän pakkomielteen asiasta, ja joudumme maksamaan videoinnista moninkertaisen hinnan alkuperäiseen budjettiimme verrattuna. TAI jos ratkaisemme asian DIY-henkisesti jalustalla ja omalla videokameralla, se kamera unohtuu heti alkuunsa ulos ja kuvaa koko päivän tyhjää pihaa, kuten eräälle kaverilleni kävi omissa häissään. 😄 Ja entä se videokuvauksen luonne? Tunnelmatrailerit ovat ihania, mutta jotenkin kuitenkin turhia kaltaisillemme käytännönläheisille tolkun ihmisille. Ehkä ennemminkin jonkinlainen kooste vihkimisestä, esityksistä sekä puheista olisi ennemmin mieleemme, jotta ne hetket voisi fiilistellä uudelleen rauhassa kotisohvalla. Olen maininnut jo aiemminkin, mutta en voi liikaa korostaa, että yhtäkään kaveria tai sukulaista ei sitten pakoteta myöhemmin katsomaan mitään 10 tunnin koostetta meidän hääpäivästämme, jonka joku sukulaisukko on kuvannut tärisevällä käsikameralla yskien taustalla säännöllisin väliajoin. Ei meillä kyllä edes ole mitään rykiviä sukulaisukkoja, mutta tuohan se mielikuva on, jos ei ole ammattilainen kuvaamassa...

Löytyisikö kuvaajasuosituksia? Entä ajatuksia videokuvauksesta? Kannattaisiko siihen satsata vai pärjääkö pelkillä kuvilla? 

 

Hääkengät

Tiivistelmä: Mää löysin hääkengät!

Tässä minä etsimässä hääkenkiä. (Unsplash)

Olen yrittänyt pitää aika maltillisen linjan kaiken häihin liittyvän oheishärpäkkeen suhteen, enkä ensin edes ajatellut ostaa hääkenkiä. Sitten olin kuitenkin vähän kahden vaiheilla, että joko laitan ihan perusavokkaat, kun eihän niitä edes kukaan näe, TAI sitten ostan jotkut aivan kreisit eyecatcherit, kun kivastihan ne sitten vilkkuisivat sieltä helman alta... Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten saan aina asian kuin asian selitettyä itselleni parhain päin sen mukaan, miten se asia lopulta sitten ratkeaa. Että omassa mielessäni päädyn aina hyvään lopputulemaan, meni asia niin tai näin. 

Ehkä eniten piheydestäni johtuen päätin ensin, etten osta uusia kenkiä häitä varten. Minulla nimittäin on yhdet laadukkaat nudet avokkaat, jotka olisivat hyvin voineet toimittaa hääkenkien virkaa. No, sitten satuin näkemään pienen, suomalaisen kenkäkaupan nettikaupassa aivan I H A N A T värikkäät avokkaat ja vielä alennuksessa. Pyrin nykyisin ostamaan vain tarpeeseen ja välttämään kertakäyttökulttuuria sekä erityisesti "ostin, kun halvalla sain" -mentaliteettia, mutta kuka nyt ei tarvitsisi värikkäitä avokkaita jatkossakin?! Olen varma, että nämä ovat pitkäaikainen sijoitus ja tuovat minulle iloa vuosikausia. Hääpukua olisi masentavaa säilöä, sillä eihän se kuitenkaan mahtuisi minulle päälle enää parin vuoden kuluttua, mutta kengät ovat hieman armollisempi pukine. Niitä ehkä viitsiikin sovittaa 20 vuoden kuluttua ilman, että alkaa ihan heti vituttamaan. 

Täsä ne ny o!

Yritän valita kengät myös mukavuutta silmällä pitäen. No, en oikeasti! Ostan hupikenkäni sillä tavalla, että ulkonäkö painaa vaa'assa 70 % ja mukavuus 30 %. Kestän kyllä, jos varpaat ovat tohjona tai kengät ovat muuten jumalattoman huonot jalassa, mutta koron pitää olla tukeva ja maltillinen. Useimmiten juhlissa olen sen verran "juhlatunnelmissa", että ylimääräiseen harha-askellukseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Näissä onkin tukeva 10 cm:n tolppakorko, mikä tällä hetkellä muutenkin miellyttää silmääni eniten. Lisäksi 1,5 cm:n plato antaa huomattavasti enemmän turvaa kuin mitä vaivaisesta 1,5 cm:stä voisi kuvitellakaan! Jonkin verran olen näitä jo ajanut sisään. Itse asiassa laitoin ne nytkin jalkaan, kun ryhdyin tätä kirjoittamaan. Toki sisäänajo on huomattavasti tehokkaampaa, jos sen aikana tekee muutakin kuin istuu leveähköllä peräsimellään, mutta kyllä minusta tuntuu, että nämä koko ajan nytkin muotoutuvat jalkaani! Olipa mukava huomata sekin, että ilmeisesti kesän viinipöhö alkaa jo laskea (kyllä, se voi tässä iässä yltää ihan jalkapöytiin asti), kun vieläkään ei ole mennyt tunto toisesta isovarpaasta. Minulla siis menee valtava verisuoni todella pinnassa tuossa oikean isovarpaan juuressa ja sen verenkierto blokkautuu melkein aina, missä tahansa avokkaissa. Toistaiseksi kuitenkin varvas on pysynyt elossa ja kiinnittyneenä paikoillaan.

Mahdottoman söpöt ja kaikki varpaatkin mahtuvat sisälle!

En ajatellut hankkia kakkoskenkiä illaksi, vaan tarkoituksenani oli nimenomaan valita kengät, joissa pystyn olemaan koko päivän. Mutta saa nyt sitten nähdä. Tietenkin tuskastun korkoihin jossain vaiheessa, heivaan kengät, astun lasinsiruun ja joudun yöksi jonottamaan yhteispäivystykseen muiden juokaleiden kanssa. Tai höpö, höpö, osaanhan minä itsekin tikata ja moni vieraistakin. Eli ei hätää sittenkään! (Muista hommata tikkausvehkeet vessakoreihin. Varmuuden vuoksi.) 

Onko erilliset hääkengät sinusta ihan turhake vai asiaankuuluva välttämöttömyys? Entä ne kakkoskengät, ekstraturhake?

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Mitä pakata mukaan Norjaan, jos ei tiedä mitään retkeilystä, eikä karavaanielämästä (Norjan road trip, osa 2)

Lue ensin Norjan road trip, osa 1.

Tiivistelmä: Postauksen verran asiaa meidän pakkaamista räteistä ja pastoista......

Minähän rakastan kaikenlaisia listauksia, joten tämä postaus on yhtä listaa listan perään. Suunnitellessani pakkaamistamme (noin 8 minuutin ajan) luin monet blogipostaukset pakkaamisesta Norjan reissulle, mutta ne olivat enemmän hc-retkeilijöiden tai hc-karavaanareiden listoja, joten sellaista tavallisten, semiaktiivisten, aloittelevien roadtrippailijoiden pakkauslistaa olisin itse kaivannut. 

Olimme reissussa reilun viikon. Halusimme yöpyä autossamme ja tehdä ruuat itse, mutta paskantaa kuitenkin vessoihin, joten olimme päättäneet jo etukäteen, että yövymme pitkälti leirintäalueiden mukavuuksien äärellä. Luonnollisesti leirintämaksut nostivat reissubudjettiamme (noin 25 - 35 e/yö), mutta emme (tai no minä lähinnä) ole vielä riittävän retkeilyhenkisiä kaivamaan koko lomaa jotain vessakuoppia metsään. Meillä oli mukana myös trangia, mutta emme loppujen lopuksi käyttäneet sitä kuin kahvinkeittoon, sillä leirintäalueiden keittiöt olivat niin vaivattomia ns. kokkailuihimme.

Päiväkahviseura crocseissaan

Matkasimme tila-autollamme, joten tavaramäärää ei sinänsä tarvinnut kauheasti rajata, mutta huomasimme kyllä pari juttua, jotka teemme toisin seuraavalla kerralla. Ensinnäkin kannattaa pakata  kaikki tavarat pinottaviin, läpinäkyviin laatikoihin, eikä pariin laatikkoon sekä 17 erilaiseen nyssykkään ja pussukkaan. Kyllähän me tuon periaatteessa jo tiesimme, mutta tuli jälleen kerran kiire lähtö ja silloin sitä sortuu aina heittelemään niitä nyssyköitä ihan päättömästi peräkonttiin. 

Ensi kerralla kuitenkin pakkaisin niin, että ottaisimme neljä isoa, kannellista muovilaatikkoa, jotka mahtuisivat yöksi etupenkeille kahteen pinoon. Yksi laatikko olisi kuivamuonalle ja ruuanlaittovehkeille, toinen laatikko molempien vaatteille, kolmas sekalaiselle roippeelle (laturit, jatkojohdot, kosmetiikka+pesuaineet, kosteuspyyhkeet, lääkehommelit yms.) ja neljäs laatikko esim. kengille. Tuli huomattua tällä reissulla, kuinka rasittavaa se on, kun molemmilla piti tietenkin olla useammat kengät mukana, ja sitten ne pyörivät joka paikassa edessä. Sulhiksen kengänkoko on kaiken lisäksi 45-46, että aika iso laatikko niille saakin olla. 

Listaan tähän, mitä tälle reissulle pakkasimme ja oliko niissä mitään järkeä.

Vaatteet ja kengät

• pikkuhousuja (ei oikeasti kovin pieniä) 
• Melkein kaksinkertainen määrä päiviin verrattuna, koska jostain syystä kuvittelen aina, että matkalla meille tulee varmasti monen päivän mittainen räjähtävä ripuli. Jota ei ole koskaan vielä tullut, mutta ehkä ensi kerralla.
• sukkia 
• Joka päivälle oma pari
• t-paitoja
• Minä otin kolme mustaa, ne riittivät juuri ja juuri. Käytän siis aina mustia t-paitoja. Lisäksi otin pari "parempaa" t-paitaa, mutta unikkopaidan pitäminen leirintäalueella, kun juon  kertiskupista tonkkaviiniä, tuntui typerältä.
• Sulhis otti viisi, riittivät kuulemma.
• urheilupaidat
• Molemmilla oli kaksi, joten puhdasta paitaa ei joka risaukseen ollut, mutta what ever.
• urheiluliivit
• Minä selvisin yksillä, Sulhis sporttaili ilman.
• shortsit
• Minulla oli yhdet urheiluun ja kolmet vetelehtimiseen, mutta siinä sitten kävi niin, että käytin lopulta kaksia shortseja urheillessa ja kolmansia kaiken muun ajan. Farkkushortsit jäivät koskemattomina laukun pohjalle molemmilla.
• Sulhiksella oli yhdet urheiluun ja kahdet muuhun elämään. 
• trikoot
• Minulla oli kahdet urheilutrikoot mukana. Toisia käytin, mutta en todellakaan urheiluun.
• tuulihousut
• Kummallakin jäi käyttämättä kelien takia. Jos olisi ollut yhtään vilpoisampi, olisi varmasti ollut tarpeen. 
• farkut
• Turhuuksien turhuus. Kummallakaan käynyt mielessäkään vetää jotain farkkuja jalkaan kesälomalla, haloo.
• pitkähihainen paita
• Minulla oli kaksi urheiluun ja yksi muuhun elämään. Kaikki ainakin kävivät päällä.
• Sulhiksella yksi urheiluun, yhdellä retkellä taisi tarvita sitä.
• huppari
• Meillä oli samanlaiset Peakin hupparit mukana (moderni pariskuntatuulipuku). Olivat päällä joka päivä.
• villapaita
• Saimme vanhemmiltani perintöpaidat, jotka päällä he itse ovat reissanneet Norjassa. Maalailin niistä romantisoituja mielikuvia, että ne vanhat paidat päällä me siellä fiilistellään (tai tullaan vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen), mutta kelien takia saimme pukea ne päällemme vain kerran, ja silloinkin vähän pakottaen himpun verran liian lämpimänä iltana.
• sadetakki
• Kävimme oikein matkalla ostamassa Sulhiksellekin sadetakin. Jäivät käyttämättä. Olisi pitänyt uskoa, kun Sulhis näytteli minulle täyttä aurinkoa lupaavia sääennusteita...
• lenkkarit
• Minulla oli yhdet yleislenkkarit, Sulhiksella vapaa-aikaan ja urheiluun erikseen. Näille kaikille oli käyttöä lähes päivittäin
• vaelluskengät
• Minulla oli, Sulhis kiipeili sileäpohjaisilla lenkkareillaan, koska ilmeisesti toivoi liukastuvansa kuolemaansa kavutessamme jyrkillä vuorenrinteillä. 
• läpsykät
• Tarpeelliset leirintäalueiden suihkuun ja muutenkin käytimme omiamme joka päivä.
• Minulla oli perussläbärit, mutta Sulhishan oikein osti tätä reissua varten kauan haaveilemasna "crocsit" (halvimmat feikit, ei niitä, jotka maksavat jopa 8 euroa!!) ja käppäili niissä suurimman osan ajasta. Hän oli äärimmäisen iloinen ostoksestaan ja mainitsikin siitä lukemattomia kertoja reissun aikana. 

Ei ihme, että tuli kiire lähtö, kun käytin kohtuuttoman paljon aikaa pakkailujeni kuvaamiseen.

Ruokatarvikkeet

• pussipastaa 
• Kaksi pakettia päivää kohti,  yksi jäi syömäti.
• Knorrin pesto- ja formaggio -pastat ehdottomat lempparit!
• Tuunasimme pasta-aterioita kikherneillä, herkkusienillä ja tonnikalalla, että olisivat hieman täyttävämpiä. Pääasiassa selvisimme kuitenkin hengissä vetämällä sipsejä, keksejä, olutta ja viiniä iltaisin.
• kikherneitä
• Seitsemän tölkkiä, yksi jäi, kun aloimme inhota niitä kuudennen tölkin jälkeen.
• herkkusieniä
• Viisi purkkia Suomesta, kolme lisää Norjasta.
• tonnikalaa
• Neljä purkkia Suomesta, saman verran lisää Norjasta.
• pestopurkki sekä habanero-kastike ruokien tuunaamiseen
• Tulivat tarpeeseen. Sitä paitsi, mikä tahansa on hyvää peston kanssa.
• suolaa
• Tarvitsimme vain puuroon.
• Unohdimme muuten kaikki mausteet kotiin, mutta kuten jo mainitsin, meillä oli sitä pestoa pelastamaan mikä tahansa köpöstys.
• pikapuuroa
• Yhteensä 12 annosta, mikä ei riittänyt alkuunkaan, koska saimme pian huomata, ettei Sulhis tule yhdestä pussista miksikään.
• Ostimme vielä paketin irtopikahiutaleita Norjasta.

• riisikakkuja
• Kaksi pakettia, joita ei edes avattu.
• suolakeksejä
• Neljä pötköä, kätevää pientä suolukkaa haikkausretkille.
• rusinoita
• Kuusi pientä rasiaa, kaikki män.
• Nämäkin olivat käteviä päiväretkille, eiväthän kaikki ne äidit 90-luvulla voineet olla väärässä, kun pakkasivat näitä lapsilleen aina evääksi.
• pähkinä-hedelmä-sekoitus
• Varmaan joku 500 g:n pussukka puuron päälle ja yleiseen naposteluun.
• proteiinipatukoita
• 10 kpl akuutteihin tilanteisiin, kun Sulhikselle tulee yhtäkkiä kamala raivonälkä. Tulivat tarpeeseen...
• sipsit
• Ostimme lapsellisesti vain yhden pussin Suomesta, vaikka molemmat tiesimme, että se on minun lempiruokani. Pari pussia ostimme vielä Norjasta.
• suklaa
• Minä olen vuoden kestävän karkkilakkoni loppupuolella, mutta Sulhis osti itselleen kolme levyä mukaan ja vielä pari Norjasta. Kuulemma hyvää kiipeilyruokaa....
• Fasupaloja
• Iso säkki, koska minulla tosiaan on se karkkilakko, mutta Fasupalathan ovat keksejä!!
• kauramaito
• Kaksi purkkia kahvimaidoksi, menivät melkein kokonaan.
• kahvipaketti
• mehutiiviste
• ilmankin olisi selvinnyt.
• 5 l:n vesipönttö
• ...jota raahasimme mukanamme avaamattomana koko reissun. Vettä sai leirintäalueilta ja sitä pystyi huoletta juomaan.

Suomessa lähtiessä tehty kauppareissu oli noin satkun. Lisäksi kävimme Norjassa aika hövelisti kaupassa ostamassa kaikkea tarpeellista, lähinnä sipsejä ja olutta, mutta myös voita ja raejuustoa. Viinitonkan haimme menomatkalla Muoniosta ja viimeisenä iltana tiristelimme sen loppuun, että se oli oikeastaan parhaiten optimoitu ruokatarvike riittävyytensä kannalta. Ruokahuollon pystyisi myös säätämään aika budjettiystävälliseksi, mutta meille se kaikenmaailman mättäminen on yksi osa lomaa, joten emme halunneet niuhottaa sen suhteen. Yleensä käymme paljon ravintoloissa lomilla, joten siinä mielessä säästimme pitkän pennin puuro- ja pussipastadieetillämme. Kotimatkalla piti pysähtyä huoltoasemalle syömään perinteiset pølserit eli norjalaiset hot dogit, mutta sekin jotenkin jäi. 

Pasta al Pomodora e Pesto

Lisäksi meillä oli mukana: 

• sähköinen kylmälaukku
• Nooh, ihan kätevä, mutta ilmankin olisimme selvinneet pienillä järkkäilyillä.
• kertakäyttöastioita
• Turhia, jos yöpyy leirintäalueilla juoksevan veden äärellä.
• retkiastiat
• Kätevät, jos ei luota leirintäalueiden muiden asukkien tiskaustaitoihin. Mutta jos luottaa, service roomeissa oli yleensä ihan hyvä valikoima yhteiskäyttöön tarkoitettuja astioita.
• Fairy + tiskisieni
• reppu + kangaskassi
• Asioita pitää kantaa lomallakin.
• jatkojohto jakorasialla
• Saimme tällä hyvin ladattua kaikki laitteemme kerralla, eikä tarvinnut rohmuta kaikkia pistorasioita meidän puhelimille, tabletille sekä powerbankeille.
• powerbankit puhelimille
• kosteuspyyhkeitä 
• Aika turhia, joka päivä pääsi suihkuun ja helposti käsienpesulle. No, ehkä Sulhis käytti näitä kerran haikkausreissulla putsatakseen sormensa suklaasta.
• hygieniatarpeet
• Niitä nyt on turha listata, jokaisella on omat litkunsa ja linimenttinsä.
• laastarit, särky- ja ripulilääkkeet, desinfiointiaine, käsidesi
• Noita samoja ripulilääkkeitä olen kantanut mukanani jo varmaan 10 vuotta, eikä niille koskaan ole tarvetta. Varmaan joku lapsuuden trauma tämä kohtuuton ripulin pelkoni.
• pyyhkeet 
• Kylpypyyhkeet, käsipyyhkeet sekä astiapyyhe, kaikki olivat tarpeen.
• nukkumisvehkeet
• Meillä oli sen verran lerppana 120 cm patja, jonka sai kätsysti rullattua tarvittaessa vähän pienempään tilaan. Lisäksi tuplapeitto ja tyynyt. Sänky oli ihan täydellinen. 
• retkituolit
• Nämä olivat äärimmäisen tärkeät, jos halusi olla yhtään uskottava leirintäalueilla valtavien asuntoautojen keskellä. Kovimmilla karavaanareilla oli omat pihakukatkin mukana...
• teltta
• Otimme ihan varmuuden vuoksi, jos autossa nukkuminen olisikin hankalaa. Mutta ei se ollut, joten telttaa emme olisi tarvinneet. 
• hyttysverkkoa ikkunoihin yöksi
• Emme nähneet yhtään hyttystä...
• Leatherman, puukko, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, pyykkipoikia yms.
• Öööh, ihan turhia. Minulla unohtui jatkuvasti pakatessa, että emme ole menossa minnekään erämaan armoille, vaan leirintäalueille syömään sipsejä.

 

Näillä romppeilla pärjäsimme paremmin kuin hyvin. Puuttuuko sinusta jotain oleellista tai oliko mukana jotain ihan turhaa? Kerropa parhaat pakkausvinkkisi. 

Lopuksi vielä kuva vanhempieni suorittamasta testimakuusta. (Testihenkilöt olivat lyhyempiä, mutta leveämpiä, kuin minä ja Sulhis. Mittaustulos osoittautui kuitenkin luotettavaksi.) 

Norjan road trip, osa 1

Tiivistelmä: Me kävimme Norjassa ja rakastimme joka hetkeä! 

Saimme Sulhiksen kanssa sellaisen uniikin idea lähteä tänä vuonna kesälomareissulle Pohjois-Norjaan. Sitten laitoimme hösseliksi ja kaksi päivää myöhemmin olimmekin jo tien päällä. Meistähän tuli taannoin autollisia eli oikeita aikuisia, joten MOTORHOME löytyi ihan omasta takaa. 

Tämä oli virallisesti telttapaikka, joten pystytimme omamme hämäykseksi.

Tämä on kai jotakin menetetyn nuoruuden hamuilua, mutta innostuimme kamalasti sellaisesta road trip -tyyppisestä matkasta autossa nukkumisineen. Isäni kyllä ihmetteli, että miksemme vaan yöpyisi hotelleissa, kun katsoi toimintaani mittaillessani takakonttia lähes kaksimetristä Sulhista varten... Äitini muistutti, että kyllähän hekin iskän kanssa yöpyivät teltassa ensimmäisillä Norjan reissullaan. "Mutta mehän olimme silloin NUORIA....", isäni virkkoi ja loi minuun merkitsevän katseen. 😔

Meillä on seitsemän hengen tila-auto, jonka takapenkit kääntyvät kätevästi kaikki samaan tasoon. Siihen heitimme vain patjan, tuplapeiton ja tyynyt ja meillä oli aivan ihana pesä. Oli aivan ihanaa iltaisin vetäytyä pesään (no enemmän luolaa se muistutti loman loppupuolella) katselemaan upeita maisemia. Tai ok, ne maisemathan oli nähty minuutissa, mutta sitten katsoimme tabletilla uutta lempisarjaamme, Le bureau'a, Areenasta. 

Kirjoitan pakkailusta erikseen, mutta saimme auton pakattua kätevästi yhdellä reissulla vanhempieni luona. Sieltä löytyi about kaikki, mitä vain keksin tarvitsevamme. Sulhis sai ennakkoperintönä jopa isäni vanhan norjalaisneuleen. Harmitti sitten lopulta, kun matkamme aikana olikin niin lämmin, että vain yhtenä iltana saimme vetää päällemme ne samat neuleet, joita vanhempani ovat käyttäneet omilla Norjan reissuillaan. 

Sääolosuhteet olivat kyllä uskomattomat. Olen aiemmin kertonut siitä äidiltäni verenperintönä saadusta huonosta tuurista säiden suhteen. Yleensä perheemme Norjan reissuilla onkin ollut 8 ℃ ja satanut räntää vaakatasossa, joten sellaiseen menoon olin varautunut tälläkin kertaa villapaitoineni. Sulhis yritti näytellä aurinkoisia sääennustuksia, mutta olin vain tietäväisenä että "Shhh child, this curse follows me everywhere". Mutta toisin kävi. Alan jo vähitellen uskomaan, että olen vapaa äitini synneistä ja minun kohdallani on mahdollista nauttia myös niistä aurinkoisista lomasäistä! Ensimmäisenä päivänä ajaessamme satoi vettä kuin Esterin peräloosterista, mutta muuten aurinko paistoi ja oli ihan kuumiakin päiviä. Ehkä osaksi upeiden kelien ansiosta, tämä tuntui parhaalta reissulta, jonka olemme koskaan Sulhiksen kanssa tehneet yhdessä. 

Viimeisen yön näkymät sängystä käsin.

Tämä on nyt taas tällaista tajunnanvirtaa, mutta kirjoitan siitä pakkaamisesta (TÄRKEÄ!!!) sekä  hyväksi koetuista kohteista reissullamme hieman tarkemmin seuraaviin postauksiin. Tiedän, etteivät random matkakertomukset voisi vähempää kiinnostaa, jos ei ole itse lähdössä juuri sinne, juuri sillä hetkellä,  mutta minusta on aina ihanaa löytää blogikirjoituksia kohteesta, kun olen lähdössä reissuun ja googlettelen etukäteen kokemuksia. 

Palataan astioille jatko-osien tiimoilta!

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Anonyymit Auringonottajat

Luojan kiitos helteet väistyivät jo! 

Olen kirjoittanut edellisen postauksen toukokuun lopulla juuri ennen TROOPPISEN TIRISTÄJÄN saapumista. Sen jälkeen, kun se sitten tuli, en olekaan kerennyt tekemään mitään muuta kuin käppäilemään ulkona, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Varsinainen auringonottohan on jo aika epämuodikasta ja noloakin, joten esimerkiksi nurmikkoa on ajettu aika ahkerasti. Siinä saatua aurinkoahan ei lasketa. No ok, kyllä minä aikaani olen viettänyt myös ihan aurinkotuolissa. En tietenkään maaten, vaan istuvassa asennossa, että olen koko ajan valmiudessa hyppäämään pystyyn ja olemaan aivan kuin en olisikaan. No joo, saatoin minä muutaman hetken ruhoani lepuuttaa myös vaakatasossa auringon alla, sain nimittäin poltettua perämoottorini! Tarpeellisena taustatietona kerrottakoon, että olen valitettavan kokenut auringonottaja, rusketun hyvin, enkä tavallisesti pala ainakaan Suomessa. Nuoruudessa meni paritkin Sunny Beachin lomat loppuajasta pelkällä porkkanaöljyllä läträten. Nykyisin suojakertoimet ovat kohdillaan myös Suomessa, vaikka edelleen suhtaudunkin ruskettumiseen tosi 2000-luvun-alkumaisen pakkomielteisesti. Huolellisista rasvailuista huolimatta sain nyt ne perskannikkani käräytettyä. Joo, ne ovat aika laajat ja pojottavat suoraan aurinkoa kohti, jos niille vain antaa tilaisuuden, mutta silti... Varoittelut korkeista UV-indekseistä ovat ihan totisinta totta, olen tänä kesänä oppinut sen peräpään kautta. 

Erityisen voimakkaasta UV-säteilystä kertoo myös se, että olen jo ihan kohtalaisen ruskettunut, vaikka valelen ruhoani vähän väliä 30 - 50 -kertoimilla. Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, että turvallista ruskettumista ei ole olemassa. Ei, vaikka käyttäisi suojavoiteita. Rusketus on merkki ihosolujen DNA-vauriosta eli paska on vähän niin kuin jo housuissa, kun rusketusta alkaa näkyä. Minäkin ymmärrän, että turvallisinta olisi pysytellä varjossa suojakertoimista huolimatta, mutta perustelen omaa auringossa oleskeluani atooppisella ihottomallani. Se paranee selvästi kesällä ja lomilla UV-säteilyn vaikutuksesta. Lisäksi olen toki sairaalloisen koukussa ruskettumiseen, mutta tykkään käyttää enemmän tuota ihottumaperustelua... 

Voidaan kai puhua jo sairaudesta, kun elämää pitää suunnitellaan auringon mukaan, enkä esimerkiksi malta mennä sisälle syömään aurinkoisina päivinä, jos minulla on mahdollisuus olla ulkona. Mutta älkää huoliko, ei se paastoaminen missään tietenkään näy, sillä kerkeän aivan hyvin syödä päivän kaloritarpeen ja rutkasti ylikin sitten illalla, kun ei enää ole tarvetta olla ulkona. Äidilläni on ollut tämä sama riippuvuus, mutta hän on päässyt pahimman yli jo vuosia sitten. Eihän tästä koskaan varsinaisesti parane, mutta äitini kohdalla voisi sanoa, että hän on varjossa oleva addikti. Riippuvuus tietenkin seuraa loppuelämän mukana, mutta toisin kuin monissa muissa addiktioissa, tässä kohtuukäyttö on mahdollista. Että ehkä minullakin on toivoa... 

Kyllä minä kuitenkin haluan olla ruskettunut myös ensi kesänä hääkuvissani, mutta tietäähän sen jo nyt, että minun tuurillani kelit eivät todellakaan tule olemaan tällaiset. Räntäähän se sataa koko alkukesän, joten pitänee suunnata Sulhiksen kanssa suihkurusketukseen, sillä en myöskään haluaisi, että olisin paljon ruskettuneempi kuin Sulhis. 😄 No, meille käy, kuten Rossille siinä yhdessä jaksossa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuva: Pinterest (laitonta)

Ei minulla nyt varsinaisesti ollut vielä inspistä alkaa kirjoittamaan mitään niistä itse häistä, mutta ajattelin tehdä tällaisen kevyen comebackin, kun sade vihdoin soi minulle kauan kaivatun vapaapäivän...

Palataan astioille!

Häät huonoon tai vielä huonompaan aikaan

Tiivistelmä: Häät siirtyvät. 😆

Ei tämä enää ole todellista. Me joudumme siirtämään häitämme TAAS. En viitsi edes laskea, monennesko kerta tämä on. No ok, viitsin minä. Tämä on neljäs (4) helvetin kerta. Näistä kaksi on tapahtunut onneksi kulisseissa, ettei sentään joka kerta ole tarvinnut hätyyttää vieraita, mutta silti.

Juuri viime viikolla pääsimme julkistamaan vieraille uuden hääpäivämme vuoden päästä elokuussa ja itsekin iloitsimme, että saimme sittenkin ne tunnelmalliset elohäät. Elokuu on meistä nimittäin ehdottomasti paras kuukausi kesähäille. Sain kuitenkin kuulla, että myös serkullani on häät tuona päivänä, ja vaikka olemmekin karsineet sukulaiset minimiin vieraslistalta, juuri ne samat tädit ja enot kutsutaan myös serkkuni häihin. Ei ole kiva asettaa vieraita siihen tilanteeseen, että joutuvat valitsemaan. No, mehän siirrämme häitämme, kun siitä alkaa jo kokemustakin olla! 😄

Hieman haasteelliseksi tämä(kin) siirto osoittautui, kun olimme päättäneet pitää häät Oulussa. Paikat ovat nimittäin vähän laajemmasti varattuina jo aiemmin kuin maalla olemme tottuneet. Lisäksi kesä 2021 on muutenkin hankala, kun siellä on nyt koronan ansiosta kahden kesän parit tungeksimassa bileidensä kanssa. Saimme kuitenkin pidettyä valitsemamme juhlapaikan, mutta vihkimisajasta pitää nyt joustaa ja reippaasti. Tarjolla oli kaksi (meille) äärimmäisen paskaa vaihtoehtoa, joko klo 12 tai 16. Eli saamme valita aamu- tai iltahäät! 

Tässä me potrettikuvauksissa aamuyöllä odottamassa auringonnousua ennen aamuhäitämme. (Pixabay)

Täydelllinen aika olisi klo 14, jota ennen kerkeäisi ottaa kuvat ja itse juhlille jäisi tosi kivasti aikaa. Vihkiminen klo 12 tuntuu ihan oikeasti aamulta! Aivan turha toivo, että kerkeäisimme ottaa haaveiltuja The worst eiku first look -kuvia ennen vihkimistä. Minä myös itse kiroan aina alimpaan helvettiin ihmiset, jotka järjestävät juhlat alkavaksi aivan liian aikaisin ELI ESIM. KLO 12! Tuntuu aivan luonnottomalta mennä puolenpäivän aikaan juhliin!? MUTTA toisaalta klo 16 on aivan liian myöhään. Emmehän me kerkeäisi nähdä vieraita hädin tuskin yhden kullinluikauksen ajan! Toisaalta olisi tosi ihana rauhassa fiilistellä ja valmistautua kaasojen kanssa, jos vihkiminen olisi vasta tuolloin, mutta tuntuu, että juhlat jäisivät sitten liian lyhyiksi. Ja niiden juhlien takiahan me naimisiin edes  menemme (🙊)! Yleensä olen sitä mieltä, ettei illanvietto saa missään nimessä alkaa ennen klo 18, mutta kesähäät ovat eri asia! Ja kuten aiemminkin olemme jo pohdiskelleet, suurin osa kavereistamme on jo perheellisiä, eivätkä he jaksa, eivätkä edes varmasti  halua bailata aamukuuteen.

Väkisin keksittyjä hyviä puolia olisi esimerkiksi se, että jos vihkiminen olisi jo tuolloin aamuvarhain, kerkeäisimme myös naatiskella hääyöstä enemmän. Enkä tarkoita nyt SILLÄ TAVALLA, vaan sitä, että koska yövymme hotellissa (noin 500 m:n päässä meidän kodistamme 😄), siitä ei olisi juuri iloa, jos pääsisimme huoneeseen juuri ennen kuin aamiainen aukeaa. Joo, joo, pääseehän sinne hotellille tietenkin ajoissa riippumatta juhlien alkamisajankohdasta, mutta aivan kuin me malttaisimme poistua häistämme ennen vieraita...

Yritin myös Instagramissani kysellä ihmisten fiiliksiä ja äänet jakautuivat sopivasti about 50-50. Kiitti avusta!! Jonkin verran enemmän äänestettiin kuitenkin aamuhäitä. Itsekin olemme tavallaan niiden kannalla, mutta on se vaan ihan helvetin aikaisin... Toki tässä vaiheessa alkaa olemaan jo aivan yksi lysti, milloin ne häät ovat, kunhan nyt joskus ovat. Olemme nyt alustavasti varanneet tuon aamuvihkimisen, mutta luulenpa, että myös se iltapäivän aika säilyy vapaana valittavaksi aika pitkään, kun eihän sitä kukaan muukaan halua!

(@paulasiirisolveig)

Olen kaikille sanonut, että jos kaipaa sellaista ihanaa ja inspiroivaa häähöttöä, minun blogini ei ole oikea paikka, mutta täytynee nyt kuitenkin vielä erikseen pahoitella tätä ainaista negistelyä. Tuntuu vain, ettei näissä meidän häissä mikään mene kohtuudella. Tavallaan naurattaa tämä päätön meno, mutta tavallaan vituttaa ottaa aivoon tämä ainainen säätö. Onko tämä enää vain huonoa tuuria vai joku universumin merkki, että "antakaa nyt jo, helvetti, olla". Sitten, jos/kun meille tulee avioero, voin ainakin sanoa, että kyllähän minä tämän oikeastaan jo tiesin...

No, mutta katsellaan nyt. Kumpi sinusta on parempi vihkimisaika? Tai onko toinen näistä ehdoton no-no jostain syystä, jota en ole ymmärtänyt vielä edes murehtia?

Näin suunnittelin kolmannet hääni

Muistatteko, kun vasta kerroin teille meidän uusista ravintolahäistämme... Innostuessani olen aika tehokas pakkaus, ja uusi hääpäivä, uusi kirkkovaraus, menut ja alkoholitarjoilusuunnitelmat hoituivat aivan käden käänteessä. Uudet suunnitelmat olivat hiottu huippuunsa ehkä seuraavana päivänä julkaistuani sen epäröivän tekstin ravintolahäiden alkoholiongelmasta (pun intended). Mutta siitä seuraavana päivänä tulimme taas toisiin aatoksiin (järkiimme) ja laitoimme jälleen koko paskan uusiksi. Olemme nyt siis suunnitelleet meille kolmannet häät! Onneksi Sulhis on sellaista sorttia, että aika helposti lähtee mukaan minun ideoihini, jos en nyt mitään aivan järjetöntä keksi. Tai no, kyllä se lähtisi niihinkin mukaan... Ja se on onni! En kaipaa tähän mitään oikuttelevaa groomzillaa vaivoikseni, kun muutenkin aikaavievää tämä hääsekoilu.  

Tämä oikeasti on nyt se lopullinen suunnitelma, jos häät eivät taas peruunnu (meistä riippumattomista syistä). Innostuimme tosissamme ravintolahäiden mukana tulevista hyödyistä ja helppoudesta, mutta se alkoholiasia oli sitten lopulta liian iso miinus meille. Saattaa kuulostaa  siltä, olemme järjestämässä sellaisia tietyistä häärealityistä tuttuja ryyppyjuhlia, joissa anoppi haastaa päissään riitaa ja joku viuhahtaa, mutta oikeasti me ja ystäväpiirimme olemme ihan tolkkuja ihmisiä. Tolkkuja ihmisiä, joille skumppa maistuu juhlissa. Ja kotonakin erityistilanteissa. Esim. jos vaikka joku virus riehuu ympäri maailmaa, ja kaikkien pitää olla vain kotona. Tai no, ei siihen skumppalasilliseen ennenkään mitään pandemiaa ole tarvittu. Mutta ymmärsitte pointin!

Oulussa on lopulta aika vähän tarpeeksi isoja juhlapaikkoja, jotka eivät ole liian rumia. 😄 Kauneus on toki katsojan silmässä, mutta todella paljon on sellaisia nuorisoseuran jumppasaleja, joissa on "ne puolipaneelit ja mintunväriset kappaverhot" erästä tuttavaani lainaten. Monet kivat häät olen tosin  niissä saunan värisissä jumppasaleissakin nähnyt järjestettävän, kun ihmiset ovat niin taitavia ja viitseliäitä koristelun suhteen. Minä en taas millään viitsisi nähdä kauheasti vaivaa sellaisten taikatemppujen suhteen, kun olen sillä tavalla, miten sen nyt ilmaisisi, aika lyhytjänteinen ihminen ja menen usein sieltä aidan alta, jos se on mahdollista.

Meidän uudet kriteerimme juhlapaikalle siis olivat:
1) riittävän iso tila yli sadan hengen retkueelle
2) sijainti lähellä keskustaa
3) paikka, jossa ei ole A-oikeuksia
4) ei tiukkoja poistumisaikoja
5) ei olisi sysiruma.

No, Raatin nuorisotalo on tällainen paikka ihan Oulun keskustan tuntumassa, ja olemmekin olleet siellä yksissä ihanissa häissä joitakin vuosia sitten. Muistin, että itse juhlasali on arvokkaan näköinen korkeine ikkunoineen, kahviopuoli tunnelmallinen ja taloa kahdelta seinältä kiertävä iso terassi todella viihtyisä kauniilla näköalalla sitä siinä vieressä olevaa vesistöä päin (voisiko joku oululainen kertoa, mikä se vesialue siinä on nimeltään?).  Muistelin kuitenkin, että muuten talo on aivan liian nuorisoseuramainen ja jätimme sen aiemmin suorilta pois laskuista. Raatin nuorisotalo on Oulun NMKY:n omistuksessa ja Sulhis on pelannut elämänsä koripalloa kyseisessä seurassa, joten on luonnollisesti käynyt kyseisessä talossakin miljoona kertaa, mutta enhän minä tietenkään voinut luottaa hänen kertomaansa siitä, että se on ihan kiva paikka. Viime kesänä siellä häitään juhlinut tuttavani kuitenkin laittoi pari kuvaa heidän juhlahumustaan ja olin myyty! Kävimme katsomassa paikkaa myös livenä uusin silmin ja kyllä kaikki sen hyvät puolet kompensoivat ruman vessan ja eteisen. 

Laitan tähän alle pari kuvaa talon salista erilaisissa juhlapuvuissa. Mielestäni se on tyylikäs ja näköjään myös monipuolinen! Kuvat ovat ONMKY:n nettisivuilta, lätkäisin niihin röyhkeästi filtterit päälle korostamaan sitä tunnelmaa, jonka itse kuvassa näin.

Me siis varasimme sen! Otamme uuden yrityksen häidemme suhteen reilun vuoden päästä elokuussa. Vähän on sellainen varautunut fiilis, että juhlat eivät välttämättä tule ensi vuonnakaan onnistumaan, mutta silti olemme iloisia, että päätös on tehty ja voimme edes yrittää nauttia uusista järkkäilyistä. En oikein osaa enää objektiivisesti arvioida, olenko pessimisti vai realisti, mutta en ole yhtään varma, että olisimme selvillä vesillä reilun vuoden päästä. Mitä jos seuraava aalto on pahempi ja virus on mutatoitunut vaarallisemmaksi. Sissi kirjoittikin jo hyvin eri skenaarioista koronan ja häiden suhteen Minttupersikoita ja Proseccoa -blogissaan.

En usko, että rokotetta saadaan ainakaan Suomeen asti tässä reilussa vuodessa, mutta ainahan sitä voi toivoa, että tilanne olisi jollakin tavalla normalisoitunut siihen mennessä. Ajatuksena on kuitenkin se, että järjestelyt jatkuvat normaalisti ensi vuotta silmällä pitäen, ja juhlimme sitten sillä tavalla, kuin sen hetkisten rajoitusten mukaisesti on mahdollista. Jos häitä ei voisi ollenkaan järjestää, tuo ensi vuoden elokuu on kuitenkin meidän takarajamme. Siinä tapauksessa joudumme tyytymään pelkkään naimisiinmenoon (😄) ja siirtämään ne juhlat ihan oikeasti jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Vähän riskillä nyt mennään lisääntymisen suhteen, mutta vietin juuri viikonloppua yhden uhmaikäisen kanssa, minkä ansiosta painoin biologisen kellon torkkua (kiitos eräälle lukijalle tästä fraasista, nerokas!) ihan huoletta vielä kerran.... Siis kyseinen lapsi on tosi ihana ja selvästi jo aivan omanlainen persoonansa, mutta se uhmaiän perseily on aivan sietämätöntä. Että jos annan uhmiksen mielestä juomalasin väärin kaapista, minkä hän ilmaisee raivarilla, ja minun tekisi mieli vain heittää lasi seinää, haistattaa lapselle pitkä paska ja antaa kuolla janoon, kannattaa vielä hetkinen miettiä, onko valmis emäksi. 😅 Pahinta tässä on se, että ymmärrän kyllä, ettei uhmaikäinen tahallaan ole vittumainen, mutta silti ne dramaattiset lattialle heittäytymiset ärsyttävät minua. Siis lapsen luonnolliseen kehitykseen kuuluvat vaiheet ärsyttävät keski-ikäistä täti-ihmistä, joka melkein valmistui alakoulun opettajaksi. Luojan kiitos muuten, että se ura tyssäsi ennen kuin alkoikaan...

Jos minä tämän nyt yhteen lauseeseen kokoan, niin uusi hääpäivä valittu, juhlatila sekä vihkiminen varattu ja lapsenteon lykkäämiselle keksitty jälleen sopiva tekosyy! Moikka!