torstai 28. toukokuuta 2020

Häät huonoon tai vielä huonompaan aikaan

Tiivistelmä: Häät siirtyvät. 😆

Ei tämä enää ole todellista. Me joudumme siirtämään häitämme TAAS. En viitsi edes laskea, monennesko kerta tämä on. No ok, viitsin minä. Tämä on neljäs (4) helvetin kerta. Näistä kaksi on tapahtunut onneksi kulisseissa, ettei sentään joka kerta ole tarvinnut hätyyttää vieraita, mutta silti.

Juuri viime viikolla pääsimme julkistamaan vieraille uuden hääpäivämme vuoden päästä elokuussa ja itsekin iloitsimme, että saimme sittenkin ne tunnelmalliset elohäät. Elokuu on meistä nimittäin ehdottomasti paras kuukausi kesähäille. Sain kuitenkin kuulla, että myös serkullani on häät tuona päivänä, ja vaikka olemmekin karsineet sukulaiset minimiin vieraslistalta, juuri ne samat tädit ja enot kutsutaan myös serkkuni häihin. Ei ole kiva asettaa vieraita siihen tilanteeseen, että joutuvat valitsemaan. No, mehän siirrämme häitämme, kun siitä alkaa jo kokemustakin olla! 😄

Hieman haasteelliseksi tämä(kin) siirto osoittautui, kun olimme päättäneet pitää häät Oulussa. Paikat ovat nimittäin vähän laajemmasti varattuina jo aiemmin kuin maalla olemme tottuneet. Lisäksi kesä 2021 on muutenkin hankala, kun siellä on nyt koronan ansiosta kahden kesän parit tungeksimassa bileidensä kanssa. Saimme kuitenkin pidettyä valitsemamme juhlapaikan, mutta vihkimisajasta pitää nyt joustaa ja reippaasti. Tarjolla oli kaksi (meille) äärimmäisen paskaa vaihtoehtoa, joko klo 12 tai 16. Eli saamme valita aamu- tai iltahäät! 

Tässä me potrettikuvauksissa aamuyöllä odottamassa auringonnousua ennen aamuhäitämme. (Pixabay)

Täydelllinen aika olisi klo 14, jota ennen kerkeäisi ottaa kuvat ja itse juhlille jäisi tosi kivasti aikaa. Vihkiminen klo 12 tuntuu ihan oikeasti aamulta! Aivan turha toivo, että kerkeäisimme ottaa haaveiltuja The worst eiku first look -kuvia ennen vihkimistä. Minä myös itse kiroan aina alimpaan helvettiin ihmiset, jotka järjestävät juhlat alkavaksi aivan liian aikaisin ELI ESIM. KLO 12! Tuntuu aivan luonnottomalta mennä puolenpäivän aikaan juhliin!? MUTTA toisaalta klo 16 on aivan liian myöhään. Emmehän me kerkeäisi nähdä vieraita hädin tuskin yhden kullinluikauksen ajan! Toisaalta olisi tosi ihana rauhassa fiilistellä ja valmistautua kaasojen kanssa, jos vihkiminen olisi vasta tuolloin, mutta tuntuu, että juhlat jäisivät sitten liian lyhyiksi. Ja niiden juhlien takiahan me naimisiin edes  menemme (🙊)! Yleensä olen sitä mieltä, ettei illanvietto saa missään nimessä alkaa ennen klo 18, mutta kesähäät ovat eri asia! Ja kuten aiemminkin olemme jo pohdiskelleet, suurin osa kavereistamme on jo perheellisiä, eivätkä he jaksa, eivätkä edes varmasti  halua bailata aamukuuteen.

Väkisin keksittyjä hyviä puolia olisi esimerkiksi se, että jos vihkiminen olisi jo tuolloin aamuvarhain, kerkeäisimme myös naatiskella hääyöstä enemmän. Enkä tarkoita nyt SILLÄ TAVALLA, vaan sitä, että koska yövymme hotellissa (noin 500 m:n päässä meidän kodistamme 😄), siitä ei olisi juuri iloa, jos pääsisimme huoneeseen juuri ennen kuin aamiainen aukeaa. Joo, joo, pääseehän sinne hotellille tietenkin ajoissa riippumatta juhlien alkamisajankohdasta, mutta aivan kuin me malttaisimme poistua häistämme ennen vieraita...

Yritin myös Instagramissani kysellä ihmisten fiiliksiä ja äänet jakautuivat sopivasti about 50-50. Kiitti avusta!! Jonkin verran enemmän äänestettiin kuitenkin aamuhäitä. Itsekin olemme tavallaan niiden kannalla, mutta on se vaan ihan helvetin aikaisin... Toki tässä vaiheessa alkaa olemaan jo aivan yksi lysti, milloin ne häät ovat, kunhan nyt joskus ovat. Olemme nyt alustavasti varanneet tuon aamuvihkimisen, mutta luulenpa, että myös se iltapäivän aika säilyy vapaana valittavaksi aika pitkään, kun eihän sitä kukaan muukaan halua!

(@paulasiirisolveig)

Olen kaikille sanonut, että jos kaipaa sellaista ihanaa ja inspiroivaa häähöttöä, minun blogini ei ole oikea paikka, mutta täytynee nyt kuitenkin vielä erikseen pahoitella tätä ainaista negistelyä. Tuntuu vain, ettei näissä meidän häissä mikään mene kohtuudella. Tavallaan naurattaa tämä päätön meno, mutta tavallaan vituttaa ottaa aivoon tämä ainainen säätö. Onko tämä enää vain huonoa tuuria vai joku universumin merkki, että "antakaa nyt jo, helvetti, olla". Sitten, jos/kun meille tulee avioero, voin ainakin sanoa, että kyllähän minä tämän oikeastaan jo tiesin...

No, mutta katsellaan nyt. Kumpi sinusta on parempi vihkimisaika? Tai onko toinen näistä ehdoton no-no jostain syystä, jota en ole ymmärtänyt vielä edes murehtia?


8 kommenttia:

  1. Voi ei. Toivotaan, Unelmahäitä lainatakseni, että sitten "viimein kaikki on hyvin".

    No, molemmilla vihkiajoilla on puolensa. Mutta jos on paljon lapsiperheitä niin kallistuisin aikaisempaan ajankohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa kavereista on ilmoittanut jo valmiiksi, ettei ota lapsia mukaan, vaikka kutsuttaisiin. 😆 Mutta joo, luulen, että kaikille parempi, jos voi aiemmin aloittaa juhlimisen. 🤗

      Poista
  2. Aamuhäät! Viime kesänä ystäväni häät alkoivat vain tunnin myöhemmin klo 13, eikä se ollut yhtään liian aikaisin. Ei keskipäivä ole tavallisille ihmisille aamua. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa kaverit sanoo, ettei tässä mitään puolelle päivin nukkuvia teinejä enää olla. 🤭

      Poista
  3. Mitäs jos pappi vihkis teiät juhlapaikalla tai jossain muualla kuin kirkossa? Saisitte valita haluamanne ajan, jos pappeja liikenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miksei... Mutta jotenkin vähä houkuttelis se perinteinen kirkko-osuus juhlamarsseineen. 🤭

      Poista
  4. Noista kahdesta varmaan kallistuisin vihkimiseen kello 12, jollei muuta kirkkoa ta vihkipaikkaa ole mietinnässä.

    Varaatte siihen ja ootte vain sitten kaksi tuntia taktisesti myöhässä. ;) No ei vaan. Ei se niin paha ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmää kyllä olen kova myöhästelijä..... 😏 No joo, kyllä me olemme jo puoliksi hyväksyneet aamuhäät. Eipä ainakaan hetkessä vilahda koko päivä, kun aamuyöllä pitää alkaa jo valmistautumaan. 😆

      Poista

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...