Anonyymit Auringonottajat

Luojan kiitos helteet väistyivät jo! 

Olen kirjoittanut edellisen postauksen toukokuun lopulla juuri ennen TROOPPISEN TIRISTÄJÄN saapumista. Sen jälkeen, kun se sitten tuli, en olekaan kerennyt tekemään mitään muuta kuin käppäilemään ulkona, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Varsinainen auringonottohan on jo aika epämuodikasta ja noloakin, joten esimerkiksi nurmikkoa on ajettu aika ahkerasti. Siinä saatua aurinkoahan ei lasketa. No ok, kyllä minä aikaani olen viettänyt myös ihan aurinkotuolissa. En tietenkään maaten, vaan istuvassa asennossa, että olen koko ajan valmiudessa hyppäämään pystyyn ja olemaan aivan kuin en olisikaan. No joo, saatoin minä muutaman hetken ruhoani lepuuttaa myös vaakatasossa auringon alla, sain nimittäin poltettua perämoottorini! Tarpeellisena taustatietona kerrottakoon, että olen valitettavan kokenut auringonottaja, rusketun hyvin, enkä tavallisesti pala ainakaan Suomessa. Nuoruudessa meni paritkin Sunny Beachin lomat loppuajasta pelkällä porkkanaöljyllä läträten. Nykyisin suojakertoimet ovat kohdillaan myös Suomessa, vaikka edelleen suhtaudunkin ruskettumiseen tosi 2000-luvun-alkumaisen pakkomielteisesti. Huolellisista rasvailuista huolimatta sain nyt ne perskannikkani käräytettyä. Joo, ne ovat aika laajat ja pojottavat suoraan aurinkoa kohti, jos niille vain antaa tilaisuuden, mutta silti... Varoittelut korkeista UV-indekseistä ovat ihan totisinta totta, olen tänä kesänä oppinut sen peräpään kautta. 

Erityisen voimakkaasta UV-säteilystä kertoo myös se, että olen jo ihan kohtalaisen ruskettunut, vaikka valelen ruhoani vähän väliä 30 - 50 -kertoimilla. Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, että turvallista ruskettumista ei ole olemassa. Ei, vaikka käyttäisi suojavoiteita. Rusketus on merkki ihosolujen DNA-vauriosta eli paska on vähän niin kuin jo housuissa, kun rusketusta alkaa näkyä. Minäkin ymmärrän, että turvallisinta olisi pysytellä varjossa suojakertoimista huolimatta, mutta perustelen omaa auringossa oleskeluani atooppisella ihottomallani. Se paranee selvästi kesällä ja lomilla UV-säteilyn vaikutuksesta. Lisäksi olen toki sairaalloisen koukussa ruskettumiseen, mutta tykkään käyttää enemmän tuota ihottumaperustelua... 

Voidaan kai puhua jo sairaudesta, kun elämää pitää suunnitellaan auringon mukaan, enkä esimerkiksi malta mennä sisälle syömään aurinkoisina päivinä, jos minulla on mahdollisuus olla ulkona. Mutta älkää huoliko, ei se paastoaminen missään tietenkään näy, sillä kerkeän aivan hyvin syödä päivän kaloritarpeen ja rutkasti ylikin sitten illalla, kun ei enää ole tarvetta olla ulkona. Äidilläni on ollut tämä sama riippuvuus, mutta hän on päässyt pahimman yli jo vuosia sitten. Eihän tästä koskaan varsinaisesti parane, mutta äitini kohdalla voisi sanoa, että hän on varjossa oleva addikti. Riippuvuus tietenkin seuraa loppuelämän mukana, mutta toisin kuin monissa muissa addiktioissa, tässä kohtuukäyttö on mahdollista. Että ehkä minullakin on toivoa... 

Kyllä minä kuitenkin haluan olla ruskettunut myös ensi kesänä hääkuvissani, mutta tietäähän sen jo nyt, että minun tuurillani kelit eivät todellakaan tule olemaan tällaiset. Räntäähän se sataa koko alkukesän, joten pitänee suunnata Sulhiksen kanssa suihkurusketukseen, sillä en myöskään haluaisi, että olisin paljon ruskettuneempi kuin Sulhis. 😄 No, meille käy, kuten Rossille siinä yhdessä jaksossa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuva: Pinterest (laitonta)

Ei minulla nyt varsinaisesti ollut vielä inspistä alkaa kirjoittamaan mitään niistä itse häistä, mutta ajattelin tehdä tällaisen kevyen comebackin, kun sade vihdoin soi minulle kauan kaivatun vapaapäivän...

Palataan astioille!