Liian paksu morsiameksi

It's A Matchin Kiira ja Syysmorsian tänään aloittivat instoissaan keskustelua hääkulttuuriin liittyvistä kauneusihanteista, morsiusdieeteistä ja yleisesti häiden asettamista ulkonäköpaineista. No, minäkin luonnollisesti haluan työntää lusikkani tähän soppaan (huomaa sanaleikki). Tämä tähän oksennettu tajunnanvirta on kirjoitettu kaikella rakkaudella ja kunnioituksella keskustelun aloittajia kohtaan. Käsittelen ym. naisten innoittamana aiheeseen liittyviä teemoja yleisellä tasolla, enkä osoita tätä suoranaisesti kenellekään. ❤ 

Syysmorsian esitteli instan hashtageja, joissa esiintyi "hääkunto" eri muodoissa ja ihmetteli samaan hengenvetoon, onko häissä jokin hemmetin voimailuosio. Nauratti. 😄 Mutta jos vakavasti puhutaan, eihän häissä tietenkään mikään oikeasti edellytä yhtään mitään toimia kropan suhteen. Siellä taustalla on kuitenkin se sama halu näyttää hääpäivänään parhaalta mahdolliselta versiolta itsestään, mikä nousee esiin esimerkiksi täydellisen hääpuvun metsästyksessä tai vaikka upeimman hääkampauksen valinnassa. Mutta miksi ne painoon ja hoikistumiseen liittyvät toiveet ovat jollakin tavalla vääriä?

Minä ymmärrän kyllä, kuinka helvetin mahtava juttu kehopositiivisuuden läpilyöminen tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa on. Onhan se aivan ensiarvoisen tärkeää, että jokainen saa rauhan olla tyytyväinen itseensä, oli sitten, minkä muotoinen, kokoinen tai näköinen tahansa. Ennen pyörittelin silmiäni sille, kun sanottiin, että itsevarmuus tekee ihmisestä kauniin, ja vihdoin näin kypsään ikään tultuani, ymmärrän sen olevan aivan totta. Se taas on sitten eri asia, mistä kukainenkin sen itsevarmuutensa ammentaa. Minulle tulee joskus kuitenkin se fiilis yleisistä keskusteluista, että esimerkiksi sinne häihinsä laihduttava morsian on pinnallinen ja vähän junttikin, joka ei ymmärrä, että pitäisi kapinoida yleisiä ulkonäköihanteita ja siihen samaan muottiin tunkemista vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka se laihduttava morsian pyrkisi muutaman kilon kiristelyllä nostamaan sitä kovasti peräänkuulutettua itsevarmuutta. Ajattelenko liian mustavalkoisesti vai onko tässä ristiriita? 

Olen nähnyt tässä häähulluuteni aikana vaikka minkä kokoisia U P E I T A (ja itsevarmoja) morsiamia ja kerroinkin aiemmin siitä noituudesta, mikä hääpuvuissa piilee saaden kaikki morsiamet näyttämään erityisen kuumilta. Kyllä kuitenkin voin myöntää, että vaikka olin tyytyväinen itseeni pukukaupolla, olisin ehdottomasti vielä tyytyväisempi, jos olisin hoikempi. Antaisin vaikka esikoislapseni, (jos minulla sellainen olisi, mutta kun ei ole, niin antaisin vaikka kummilapseni,) että olisin taas niissä mitoissa, joissa olin 10 vuotta sitten. Jännä juttu muuten, että silloin parikymppisenä katsoin kuviani kauhistellen, kun "olin niin lihava" ja nyt tekisin mitä vain, että olisin jälleen niin hoikka! Äitini onkin aina sanonut minulle, ettei kannata tuhlata elämäänsä siihen, että koko ajan vain toivoo olevansa hoikempi, ja nyt huomaan, että siihen se minunkin koko aikuiselämäni on nimenomaan mennyt. Varmasti suureksi osaksi syy hoikkuushaaveisiin on siinä, että tämä yhteiskunta on juurruttanut meihin niin tiukasti ne ulkonäköihanteet, että minäkin koen omalla kohdallani sen itsevarmuuden ja paremman minäkuvan muotoutuvan nimenomaan painon kautta. 

Se minua ehkä eniten ärsyttää näissä kehokeskusteilla ihan yleiselläkin tasolla, että on yleisesti hyväksyttyä treenata ja syödä hyvin terveyden takia, mutta varsinainen hoikistumisen tavoittelu ihan samoilla "keinoilla" on jotenkin väärin. En osaa kunnolla kuvailla sitä aistimaani suhtautumista, lieneekö se vain minun omia johtopäätöksiäni, (joita tehdessäni muuten vedän mutkia usein todella suoriksi) mutta jotenkin se vain on tuomittavaa haluta olla hoikempi. Ja toki minäkin haluan oikeasti olla terve ja muutenkin hyvinvoiva. Harrastan kyllä liikuntaa, olen oikeastaan fyysisesti ihan kykenevä ja vahva sekä esimerkiksi veriarvoni ovat kohdallaan, mutta varmasti  epäsäännöllinen elämä ja erityisesti epäsäännöllinen ruokailurytmi ovat jo jättäneet jälkensä elimistööni muutenkin kuin päältä päin näkyvin osin. Ihanaa olisi tietenkin pysyä jatkossakin ilman kakkostyypin diabetesta, mutta sekin olisi ihan helvetin ihanaa, että vaatteet istuisivat paremmin.

Täytyy nyt vielä todeta, että en minä tätä lisääntynyttä elopainoani koe mitenkään lamauttava, enkä missään nimessä jää sen takia neljän seinän sisälle märehtimään, mutta koen, että elämäni olisi kuitenkin mukavampaa, jos olisin hoikempi. Ja kyllähän minä voisinkin sellainen olla, että ei tässä taustalla ole mitään oikeaa syytä tai selitystä ekstrakilojeni salakavalalle hiipimiselle, ihan itse ne on syömällä ja erityisesti juomalla hankittu. 😏 Syksyllä ryhtyessäni etsimään hääpukua, suunnittelin koko ajan aloittavani uuden elämän, mutta en ole vielä muistanut tehdä sitä! Ehkä ensi maanantaina........ 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Aiotko treenata sitä häiden painonnosto-osuutta varten?

Ps. Tähän ei kerennyt edes kuvia etsiä, kun taas on aivan yö!

Tarvitseeko keski-ikäinen saattajaa matkallaan miehelään

Terppa!

Tuo Mikkos-Ina -postaus poiki hyvää keskustelua hääperinteistä sekä hääkulttuurin vanhanaikaisista rakenteista erääseen Facebookin hääryhmään. Osalle naimisiin menijöistä esimerkiksi alunperin patriarkaaliset perinteet ovat ehdoton no-no, kun osa taas on sitä mieltä, että ne yksinkertaisesti kuuluvat suomalaisiin häihin ollen nykyisin enemmänkin sellaista leikkimielistä hupsuttelua ilman, että historiallista taustaa edes muisteltaisiin. 

Häätapoihin perehtynyt mediatutkimuksen professori, Susanna Paasonen, Turun yliopistosta kertoi YLE:n artikkelissa, etteivät häät ole ole perinteisesti mikään romanttisen rakkauden tai kahden ihmisen juhla, vaan sukuun ja omaisuuteen liittyvä siirtymäriitti. Häissä morsian on vaihtanut sukua ja niihin on liittynyt kaikenlaisia taloudellisia järjestelyitä. Tausta on tämä, mutta väitän valtaosan  esimerkiksi suomalaisista mieltävän häät nykyisin kahden aikuisen väliseksi rakkauden juhlaksi ja se määritelmä sopii myös minulle. Avaan nyt kuitenkin hieman omia ajatuksiani liittyen hääperinteisiin, mutta mitään kauhean pohdiskelevaa syväanalisointia [sic] ei ole luvassa, sillä haluan pitää tämän blogin kevyenä höttönä ja säästää kaikki rasittavimmat paasaukseni vain lähimmäisilleni. ❤ 

1. Morsiamen "luovutus"

Ärsyttää tuo sanavalinta, luovutus, anna minun kaikki kestää. Alunperin tapa on siis saanut alkunsa siitä, kun isä luovutti tyttärensä miehelään. Nykyisin taitaa kyse olla enemmän siitä, että tyttären saattaminen isänsä toimesta mielletään vaan kauniiksi tavaksi. Tai en minä ainakaan ole kavereitani katsonut heidän astellessaan isänsä käsipuolessa kohti alttaria, että "voi voi, siinä taas yksi emakko vaihtaa omistajaansa"....... Mutta en silti tiedä, haluanko sitä omiin häihini. Kahdestaan Sulhiksen kanssa alttarille laahustaminen tuntuu jotenkin mukavan modernilta. Minun isälleni taitaa myös olla ihan ok, vaikka ei "saisi" keski-ikäistä tytärtään sinne miehelään taluttaakaan.

2. Tölkit ja kengät auton perässä

Turhaa minusta. En henkilökohtaisesti jaksa yhtään nähdä vaivaa sellaisten asioiden, joilla ei ole mitään varsinaista funktiota, eteen. Sillä metelöinnillä on alunperin ollut tarkoitus häätää pahoja henkiä, mutta äh, tulkoon, jos on tullakseen.

En muuten voi sietää hääautoissa tekstiä "Vasta vihityt, kauan naineet". 😔

3. Hääparin eristäminen muusta juhlaväestä omaan pöytäänsä

Tässä taustalla ei ilmeisesti ole sen syvällisempää tarkoitusta. Tarkoituksena on kai vaan, että kaikki näkevät hääparin hyvin ja heitä on helppo mennä tervehtimään. Me haluaisimme ehdottomasti yhteisen pöydän vaikka kaasojen ja besujen sekä heidän puolisoidensa kanssa, jos sellaisen pöydän sijoittaminen onnistuu järkevästi juhlapaikalla. Toisaalta taas esimerkiksi minun kaasoni ja bestmanini ovat kaikki eri kaveriporukoista, joten se ei olisi heille se mieluisin pöytä. 

Emme myöskään aio olla vieraina omissa häissämme, joten olemme äänessä varmasti enemmän kuin moni toivoisi. 

Äänestys käynnissä täällä

4. Polkaisu hääkakkua leikatessa

Tällä leikkimielisesti määritetään, kumpi määrää talossa. Ajattelimme ensin, että turhaa, ei jaksa, mutta toisaalta en halua missään nimessä tulla yhdistetyksi niihin, jotka jättävät tämän ohjlemanumeron välistä alleviivatakseen, että "kyllä meillä on aivan tasa-arvoinen parisuhde!!!!!!!!!". Kuka helvetti nyt oikeasti ajattelisi, että hääpari  siinä kakunleikkauksen ohessa jollain varvashipalla päättää tulevan avioliittonsa sisäisen dynamiikan?! (Ja sitä paitsi, harvoin siitä tarvitsee kisailla, kyllä se meillä ainakin on ollut alusta asti päivänselvää, kuka sen kaapin paikan määrää. 😏) Mun ykkösinhokki ihmisryhmistä onkin TOSIKOT! Toisena on etuajassa juhliin tulijat. Tiedoksi vaan häävieraille. 

5. Morsiamen ryöstö

Tämän tausta on minulle hieman epäselvä. Siis onko ollut tarkoitus, että mies todistaa miehuutensa voittamalla morsiamen takaisin vai polveutuuko tämä jotenkin siitä tavasta, että mies kirjaimellisesti ryöstää itselleen morsiamen. Siis jonkun random naisen itselleen vaimoksi. Jos luotamme Wikipediaan (ja miksi emme luottaisi), tämä on ihan oikea asia: 

Bride kidnapping, also known as bridenapping, marriage by abduction or marriage by capture, is a practice in which a man abducts the woman he wishes to marry. Bride kidnapping has been practiced around the world and throughout history. It continues to occur in countries in Central Asia, the Caucasus region, and parts of Africa, and among peoples as diverse as the Hmong in Southeast Asia, the Tzeltal in Mexico, and the Romani in Europe.

 ...

In most nations, bride kidnapping is considered a sex crime rather than a valid form of marriage. (Aijjaa???)

Naisten voimaantumisen jälkeen tästä ohjelmanumerosta on toki kehitetty versio, jossa sulhanen ryöstetään, mutta ihan yhtä vaivaannuttavaa sekin on. Meidän häihin ei tätä tule, sillä ketään ei ihan oikeasti kiinnosta kuunnella kummankaan meidän tekemää räppiä tai runoa, jolla puolisoa kalastellaan takaisin. Enkä minä halua tuhlata hääpäivästä aikaa tuollaiseen muka hauskaan hupailuun. Ja tämä ei ole sitä parjattua tosikkomaisuutta, vaan hyvän huumorin suosimista. 

6. Morsiamen isän puhe

Eräs kanssamorsian nosti esiin sen seikan, että hääpuheet ovat perinteisesti aika miesvetoisia. Isän ja bestmanin puhe on ihan vakiintunut juttu. Itse en tätä edes ollut ajatellut, sillä minä olen tottunut juhlissa siihen, että se puhuu, joka osaa tai ainakin haluaa. Meille on ihan päivänselvää, että häissämme saavat puhua äidit ja kaasot ihan siinä missä miehetkin. Tuntuu ihan naurettavalta edes ajatella, että miesten puheita jotenkin pidettäisiin etusijalla. Kyllä meidän häissä toki myös morsiamen isä puhuu, mutta äiti se vasta puhuukin, tai vetää jonkun performanssin. 

7. Sukkanauhan heitto

Morsiuskimpun ja sukkanauhan heittäminen 1500-luvulla Euroopassa uskottiin, että hääpuvun palan saaminen tuottaa onnea. Vieraat kirjaimellisesti repivät paloja morsiamen puvusta juhlan aikana. Tästä johtuen morsiamet alkoivat itse heittää häävieraille onnea tuottavaksi uskottuja palasia asustaan, joista yhtenä oli sukkanauha. Myöhemmin 1500-luvulla tavaksi tuli, että sulhanen poistaa sukkanauhan morsiamen päältä ja heittää sen miesvieraille, sillä juopuneet miesvieraat saattoivat malttamattomina yrittää itse ryöstää sukkanauhan morsiamen päältä. Tämän muutoksen myötä morsian alkoi heittämään morsiuskimppunsa naimaikäisille naisvieraille. (Lähde)

Juopuneiden miesvieraiden suorittama malttamaton kopelointi sukkanauhan toivossa kuulostaa tavallisilta kotibileiltä 2000-luvun alun Ruukissa, mutta ei siitä sen enempää. En kyllä osaa sanoa, missä vaiheessa ja MIKSI tuo hääperinne on mennyt siihen, että se sukkanauha pitää riisua suoraan  morsiamen päältä ja vielä hampailla. En minä nyt kauhean estynyt ole, mutta tuo ohjelmanumero on jotenkin vähän jännä. Mutta kaipa se Sulhis saa penkoa sen hautuneen narun sieltä hikisen reiteni ympäriltä, kun emme ole törmänneet vielä parempaankaan vaihtoehtoon. Ja jos minä heitän kimpun, toki Sulhiksenkin pitää tehdä oma vastineensa. Tuo sukkanauhan heitto on vaan usein kiusallista seurattavaa, jos sinkkumiehet eivät yhtään lähde leikkiin mukaan. Kaikki seisovat innottomina kädet taskuissaan ja sukkanauha saa aivan rauhassa pudota maahan kaikkien eteen. Sitten joku pitkin hampain noukkii sen siitä, että päästään nyt tästäkin. 😄

8. Morsiamen pukeutumiseen liittyvät perinteet

Alunperin valkoinen puku on symboloinut puhtautta ja ollut merkkinä neitsyydestä. No, se juna meni jo. Mutta niin se on tainnut mennä valtaosalla länsimaisista morsioista, ja tuo merkitys on jo menneen talven lumia. Hunnun taas oli tarkoitus taas suojata niiltä pahoilta hengiltä. Niitä pahoja henkiä on ennen ollut ihan helvetisti enemmän kuin nykyisin, kun joka toinen hääperinne liittyi niiltä suojautumiseen. Jos minulle tulee huntu, niin ainoastaan sen takia, että se näyttää kuvissa upealta. Ja jos se nyt samalla pari pirulaista blokkaa, niin ei kai siitä tietenkään haittaakaan ole!

Kerropa oma hääperinneinhokkisi. Onko joku, joka ehdottomasti tulee (tuli) tai ei tule (tullut) teidän häihin?

Hautajaisissa

Tänään oli aika paska päivä. Uuden vuosikymmenen toisena torstaina hautasimme maailman ihanimman koiran. Meidän rakas Arvo piti laittaa ikiuneen ihan yllättäen sen kunnon romahdettua munuaisvaurion takia.

Jos Arvo olisi ollut meidän tiedekunnan proffa, tämä olisi sen muotokuva luentosalin seinllä.

Arvo tuli meille vasta aikuisena, mutta kerkesi kuitenkin elää yli kymmenen vuotta oikein hyvää koiranelämää lapsuudenkodissani Ranta-Roppolassa. Meillä oli ennestään jo kaksi koiraa (siis siellä talossa, jonne ei koskaan pitänyt tulla koiraa), mutta yhtenä päivänä lenkillä mietin, että olispa ihanaa, jos olis vielä yksi. Se oli joku etiäinen, sillä suurin piirtein seuraavana päivänä saimme kuulla erään tutun joutuvan luopumaan koirastaan, parivuotiaasta kääpiöpinseristä. Suostuttelin heti vanhempani ottamaan sen edes viikonlopuksi käymään. Että mietitään sitten tarkemmin, mutta tiesinhän minä, että selvä peli se jo olisi. Arvo, silloinen Rami, oli kyllä aivan kaistapää, riehui koko vierailunsa ajan ja oli oikeasti ihan MAHDOTON. Mutta oli se toisaalta niin ihanakin, että jossain mielenhäiriössä vanhempani suostuivat adoptoimaan kyseisen täystuhon. Aika pian kävi selväksi, että huomiota ja hellyyttä se poika oli vaan vailla. Sellaiset kahden tunnin ravaushepuliringit sohva-tuoli-lattia-keittiö-tuoli-eteinen-vintti-sohva -välillä loppuivat ja Arvo oli aivan rauhallinen poika, kunhan sai olla tarpeeksi kenen tahansa sylissä, tai ainakin lähellä. Tyhmähän se oli kuin saapas, mutta niin ihana, kiltti ja rakas. En ole ennen tavannut sellaista koiraa, joka tulee syliin ja halaa. Se tuli aina naamakkain lähelle ja nosti tassunsa kaulan ympärille aivan kuin olisi tiennyt, että näin sitä hellyyttä osoitetaan. 

Näin se aina istui sohvalla kuin ihminen ja osallistui keskusteluihin.

Tässä näyttäisi ilme sellaiselta, että joko oli paskannettu pirtin lattialle tai se oli ainakin suunnitelmissa.

Oli se niin hyvä poika, vaikka toisinaan (jatkuvasti) karkaili ja varasti veljensä, Luukkaan, herkkupaloja, mutta kukapa sitä nyt aivan täydellinen olisi, ja pitäähän sitä vähän luonnetta olla. Pojat olivat paljon ulkona vapaana äidin mukana hänen rapsuttaessaan milloin mitäkin nurkkajuuria, ja Arvo kyllä pyrki usein livahtamaan hajujen perässä omille teilleen. Sitä karkailua hieman hillitsi painava kettingin pätkä, joka oli kiinni hänen valjaissaan. Ei kyllä kauheasti, mutta ainakin vähän hidasti ja piti ääntä, jonka perusteella karkulaista pystyi jälestämään. Maalla vähän erilaisia nuo koirien koulutusmetodit..... 😄

Pikkumetsuri pihatöissä. Tai lämmittelytauolla, aina sitä paleli.

Velipoikien kanssa naamiaisissa.

Kyllä se nuoruuden angsteissaan muutti kerran hetkeksi kaupunkiin minun luokseni asumaan. Yhden opiskelijavapunkin se vietti Ainolan puistossa omissa haalareissaan, vaikka eihän siitä loppujen lopuksi lukumiestä tullut. Maamieskoulunkin jätti kesken. Ei Arvosta muutenkaan oikein ollut kaupunkilaiskoiraksi. Kerran poissaollessani se oli penkonut laukkuani ja syönyt sellaisen rautaisen rasvatuubin... Eläinlääkäri käski syöttää sille risiiniöljyä, jotta mahdolliset raudan kappaleet kulkisivat matkansa suolistossa hieman liukkaammin. Ei onneksi käynyt kuinkaan, Arvo sitten vaan  piereskeli märkiä öljypieruja pari päivää minun nahkasohvaani.

Arvon kauhein darra juuri sen yhden vapun jälkeen.

Arvo oli valtavan innokas, utelias ja halusi aina olla muiden lähellä, mutta yöunistaan se oli tarkka. Se saattoi illan venyessä, hänen makuunsa, liian pitkäksi poistua paikalta silmäillen muita merkitsevästi ja mennä omaan sänkyynsä peiton alle nukkumaan. Pojathan nukkuivat vanhempieni huoneessa pinnasängyssä (koska tottakai!?), jonka päähän oli tehty yöksi suljettava ovi. Pinnasänky hommattiin, kun vanhemmillani oli vielä kolme koiraa, ja iskä kyllästyi siihen, ettei itse mahtunut omaan sänkyynsä nukkumaan (itsekäs). Ja juuri pinnasänky siksi, kun muutenhan pojat olisivat kavunneet takaisin porukoiden sänkyyn heti heidän nukahdettua. Arvolle kyllä uni maittoi, mutta kerran elämässään se taisi herätä aikaisin ja repikin silloin patjansa silpuksi. Harmi vaan, että oli itse niin paksu, ettei päässyt säleiden välistä pois, kuten hoikka veljensä, Luukas. Olihan se tosiaan paksu, kun iskä, joka "ei erityisemmin välitä koirista", jakoi Arvon kanssa suunnilleen joka toisen suupalansa.... Arvo olikin aina kärppänä koirana paikalla, kun jääkaappi avautui. Sitä ei saanut kyllä salassa tehtyä, vaan Arvo heräsi takuuvarmasti vaikka sikeimmästä unesta vintiltä, peittojen alta. Äidin poikiahan ne kaikki koirat meillä ovat olleet, mutta Arvo oli kyllä aika paljon iskänkin poika. Ja oikeastaan meidän kaikkien muidenkin, se kun oli sellainen läheisriippuvainen kainalovauva.

Arvo otti yhtenä kesänä omakseen äidin ruukkutomaatin, josta kävi ihan itse välillä tarkastamassa satoa ja napsi sieltä kypsiä tomskuja. Aina cheat dayna meni kuitenkin jäätelö jos toinenkin.

Arvosta on paljon tarinoita, se oli jotenkin tosi vitsikäs koiraksi. Nyt se on kuitenkin haudattu isoveljensä, Unton, viereen lumiseen puutarhaan. Unton hautajaisten jälkeen Luukas kusaisi heti haudalle, mutta tämänpäiväisessä toimituksessa osasi jo käyttäytyä arvokkaammin. Vanha ukko jo itsekin, ja jääkin nyt viettämään eläkepäiviään Ranta-Roppolan ainokaisena. Kauheaa oli luopua maailman arvokkaimmasta Arvosta, mutta sielläpä se nyt laukkaa isoveljensä kanssa pilven reunalla. Toivottavasti taivaassa voi syödä kaikkea huoletta ilman terveysriskejä ja siellä ois kaikkia, ketä halailla, niin kultaisella pojalla on hyvä olla. ❤

Tässä yksi Arvon lukuisista dick piceistä. Se aina niitä otti, vaikka yritettiin kyllä sanoa, että sellaisten lähettely pyytämättä on sopimatonta ja loukkaavaakin.

Komea poika viimeisenä joulunaan. ❤

Katsaus kaikkeen siihen, mikä on tekemättä

Tiivistelmä: Niin paljon tekemistä, niin vähän viitseliäisyyttä.

Minä jatkuvasti vaan valitan, kun mitään ei olla saatu aikaiseksi ja kauheasti pitäisi tehdä, enkä sitten kuitenkaan tartu toimeen. Listaan nyt tekemättömät hommat, sillä yleensä se lisää ahdistusta sen verran, että saan edes jotakin pitkin hampain suoritettua.

Tässä minä miettimässä metsässä kaikkia tekemättömiä töitäni. (Pixabay)

1. Minun hääpukuni

Tämä on ehkä nyt listan kärkipäässä pitkien tilausaikojen takia. Menen ensi viikolla Helsinkiin häämessuille ja samalla reissulla käyn vielä ihan pikkusen vilkuilemassa pukutarjontaa, josko löytyisi tämänhetkistä suosikkiani vielä parempi. 20.1.2020 olkoonkin siis deadline hääpuvun ostolle tai tilaukselle. Aamen!

2. Sukunimi!!!??!?!?

Tällä asialla alkaa olla jo oikeasti kiire, jos joudumme anomaan uudissukunimen käyttöönottoa maistraatista. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani, tiivistetysti kerron, että minä en halua Sulhiksen nimeä, eikä hän minun, joten otamme jonkun uuden, yhteisen sukunimen. Toiveissa on keksiä ihan itse se uusi nimi meidän nimiemme pohjalta, mutta tähän mennessä olemme keksineet vain Juoppo ja Roju, joka Sulhiksen mielestä tarkoittaa siemennestettä, joten ei ihan  kauhean vahvasti mene. Toinen vaihtoehto on ottaa sukunimi jomman kumman suvusta, mutta se tuntuu tylsemmältä vaihtoehdolta. Olisi ihanaa keksiä joku aivan uusi nimi, jota ei ole vielä kenelläkään muulla! 

3. Häämatka

Tämäkin pitäisi olla jo varattuna, mutta yllättäen emme ole saaneet päätettyä matkakohdetta. Tai edes maanosaa. 

4. Kutsut

Olen varmaan maininnut olevani innokas paskartelija, joten haluaisin edes osaksi toteuttaa kutsut itse. Monet heinäkuun parit puuhaavat kutsujaan jo kovaa vauhtia, joten mekin yritämme saada tämän aluilleen tammikuun aikana. Jospa edes häämonogrammin (tärkeä 😄) saisimme suunniteltua lähiaikoina.

5. Sulhiksen puku ja asusteet

Sulhis haluaa tummansinisen puvun, jolle hänellä on käyttöä myös häiden jälkeisessä elämässä. Rusetin väriä hän ei ole vielä päättänyt, eikä meillä ole oikein mitään teemavärejäkään, joita voisi käyttää apuna... Sulhikselle on haussa myös ruskeat kengät sekä liivi, jollakin jujulla. 

6. Minun kaikki asusteeni

En oikeastaan edes tiedä vielä, mitä tarvitsen. En halua ostaa rihkamakoruja, enkä myöskään tuhlata harvoin käytettäviin oikeisiin juhlakoruihin omaisuutta, että vähän pattitilanne. Laitan varmaankin vain korvikset sekä rannekorun, joten saatan tyytyä oman korurasiani sisältöön (tai mennä äidin laatikoille).

Raahaan aina kaikenlaista paskaa mukanani, joten tarvitsen ehdottomasti laukun, mutta se ei näyttele niin suurta osaa hääpäivän lookissani, että alkaisin siihen panostamaan. Ehkä tuunaan yhtä vanhaa nudea laukkuani. En näe järkevänä ostaa erikseen erikoista häälaukkua, jota en käyttäisi enää koskaan toisten.

Kengät ovat hääryhmien perusteella monelle morsiamelle todella tärkeä elementti asussa. Upeita kenkiä monella näyttääkin olevan! Tässä asiassa olen jälleen kuitenkin tylsimys, enkä halua ostaa erikseen hääkenkiä pelkkiä häitä varten. Ostinkin viime kesänä eräisiin juhliin nudet korkkarit silmällä pitäen omia häitäni ja sitä totuutta, että nudeja korkkareita nyt vaan tarvitsee AINA ja ennen kaikkea ne ovat ajattoman tyylikkäät! Näillä kyseisillä kengillä kävely oli kuitenkin tosi rasittavaa hiekkaisella pihalla ja upottavalla nurmikolla, että en ole aivan vakuuttunut. Voinhan minä tietenkin yrittää pysytellä vain kovalla lattialla, mutta kun ne häätkin ovat siellä peltojen keskellä, että kuitenkinhan sitä joutuu jossain vaiheessa metsään laukkaamaan.

Olisihan niitä paljon nudeja korkkareita mielenkiintoisempia kenkiä olemassa, mutta eihän ne kengät sieltä helmoista mihinkään edes näy. Ymmärrän toisaalta myös ajatuksen siitä, että esimerkiksi ne kengät ovat juuri ne häihin hommatut spesiaalikengät, mutta en nyt siltikään jotenkin innostu tuhlaamaan ns. turhaan. Siis minun mielestäni turhaan! Olen ihan kauhea kitupiikki toisinaan...

Olen myös miettinyt, tarvitsenko kakkoskengät. Jotkut helpot ja korottomat ehkä? En haluaisi ballerinoja, kun minulla siinä kärsii heti koko olemus, ja se meno olisi juuri sellaista todella epäviehättävää lampsimista sitten. Paras ratkaisu kai olisi panostaa huippumukaviin korkokenkiin, joilla jaksaa riekkua koko päivän, mutta se vaatisi juuri sellaista pitkäjänteisyyttä taustatutkimusta, johon minulla ei riitä kärsivällisyys. 😅

7. Menun suunnittelu pitopalvelun kanssa

Ajatuksissa on ollut tarjoilla pääruuaksi pelkkää kalaa. Jännittää kyllä, miten vieraat suhtautuvat lihan puuttumiseen. Minä en itse juurikaan syö punaista lihaa ja Sulhiskin on nyt ehdotellut, josko jätettäisiin se ihan kokonaan pois meidän omasta ruokavaliostamme, joten kala olisi meille itsellemme ihan luonnollinen valinta. Emme äkkiseltään keksineet yhtään kalavihaajaa vieraistamme, toki allergiset huomioitaisiin, jos sellaisia on, mutta niitäkään emme ainakaan muista olevan. Alkuruokien puolella voisi olla jotain lihajuttua, esimerkiksi leikkeleitä ja minilihapullia, joilla ne kunnolliset lihansyöjä-heteroäijjjät voisivat täydentää akkamaista kala-annostaan.....

8. Vihkisormukset

Tämä homma on jo laitettu alulle, ja ensi viikolla menenkin katsomaan kultasepän sormukseeni  löytämää timanttia. Omasta sormuksestani ja sen teettämiseen liittyneistä törttöilyistäni kerron joskus  erillisessä postauksessa, mutta sen sanon, että meinasi lipsahtaa elämäni kalleimman hutiostoksen puolelle. Sulhiksella puolestaan on vähän sellainen lelusormus kihlana, joten olen ehdotellut, josko ostettaisiin uusi häihin, mutta tämä on vielä harkinnassa. Sulhis on tykästynyt sormukseensa, ja onhan se tumma titaanisormus toisaalta aika cool.

9. Kukat ja muut koristeet

Näistä alkaa jo olla ihan hyvät suunnitelmat. Alkukesästä pitää testailla oman pihan ruohoja pöytiin tuleviin köynnöksiin. Jos omat viritelmät rupsahtavat köppyröiksi heti alkuunsa, käännymme kukkakauppiaan tai kukkatukun puoleen. Varsinaisia koristeita nyt ei taida juurikaan tulla, mutta erilaisia kultaisia kehyksiä olen ajatellut pöytiin menuille ja ohjelmille. Porukoilta löytyy noin 700 kultaista valokuvakehystä, joten niitä ei tarvitse sen kummemmin metsästää. Kerroin aiemmin niistä valosarjoista, joita ostin jotain 4500 m ja kuitenkin vähän harmittelin, etten ostanut enempää. No, vanhempanihan hurauttivat vielä seuraavana päivänä uudestaan sinne Haaparantaan, kun äidillä oli jäänyt jotain hampaankoloon....... 

Samalla reissulla toivat meille vielä toisen hiton pitkän led-sarjan sekä kymmenmetriset lipputankovalot. Jospa nyt pärjäisi. Kevään aikana käymme juhlapaikalla katsomassa, että minkälainen navetta se olikaan ja minkälainen valoshow sinne viritellään.

10. Kaikkea ärsyttävää paperinpyöritystä

Avioehto ja esteiden tutkinta nyt ainakin. Tiedän, että ne pitää tehdä, mutta ei jotenkin kiinnosta yhtään tuollainen. Ehkä yritän vaivihkaa ujuttaa ne Sulhiksen työlistalle.

Lisäksi varmasti miljoona muuta asiaa, joita emme ole edes osanneet ajatella. Tätä listaa kootessamme korostui ainakin se, kuinka saamattomia jahkailijoita me olemme. Pitäisi vaan reippaasti lyödä asioita lukkoon, eikä neljän kuukauden välein miettiä puoli minuuttia, että oiskohan se uunilohi ok vai suuttuuko sukulaiset. No, mutta nyt minä  kuitenkin jälleen tyytyväisenä sysään nämä kaikki tekemiset syrjään mielestäni ja prokrastinoin niin maan perusteellisesti! 

Toivottavasti sinun paluusi arkeen oli armollinen ja kevyt, minua on vaan ottanut aivoon eilisillasta lähtien. Jatkunee jonnekin torstain paikkeille saakka. 

Ps. Vuoden hääblogi -äänestys on käynnissä 13.1.2020 saakka! Äänestämään pääset tästä. ❤

Ina Mikkolaa ei muuten sitten kutsuta meidän häihin

Tiivistelmä: Ina Mikkola on hää-Grinch.

Törmäsin Ina Mikkolan kolumniin avioliiton turhuudesta ja avioituvien ihmisten typeryydestä. No,  ei se nyt ihan suoraan noin sanonut, mutta rivien välistä olin näin lukevinani. Kärkäs teksti, josta lukijalle tuli jotenkin kiusaantunut tai vähintäänkin ärsyyntynyt fiilis, mutta provosointi taitaakin olla usein Mikkolan tavoite, joten siinä mielessä onnistunut teksti. Kolumnista tuli vähän mieleen  yläasteikäisen mielipidekirjoitus, jossa julistetaan eri asioita, joita "mä en kyllä koskaan..." , mutta argumentointi loistaa poissaolollaan. Käsittääkseni kirjoittaja on ihan oikea toimittaja, enkä moiti nyt hänen ammattitaitoaan tai kirjoittamisen teknistä osaamista, mutta tämä kyseinen sisältö oli jotenkin sellaista "junkuttamista", kuten isäni sanoisi. 

Minulle avioliitto edustaa epäromanttista instituutiota, joka merkkaa lähinnä siinä vaiheessa, kun erotaan, toinen kuolee ja kun puhutaan rahasta. 

Aha..? Perusteluja tai ajatuksia tuon epäromanttisen instituution taustalla ei avattu kolumnissa tuota  yhtä irrallista lausetta enempää, joten en aivan ymmärrä, mitä kirjoittaja tällä tarkoittaa. Moittiiko kirjoittaja avioliiton tuomia  juridisia etuja vai mitä? Juu, juu, tärkeintä on rakkaus, mutta kai sitä voi olla samalla myös järkevä. Ei se avoliitosta leskeytyneen rakkaus ole yhtään sen aidompaa, vaikka sureekin kuollutta puolisoaan ihan ilmaiseksi ilman leskeneläkkeen tuomaa taloudellista hyötyä, joka avioliitosta leskeytyneelle taas annetaan automaattisesti. 

Häät voi toki järjestää hyvin monella tapaa, mutta yksi elementti joka koko touhussa on luotaantyöntävää, on se, että heterohäissä juhla tuntuu monesti olevan enemmän “morsiamen juhla” kuin pariskunnan juhla.  On olemassa tv-ohjelmia häähulluista morsiamista, jotka sekoavat hääsuunnittelusta ja sulhaset katsovat kauhusta kankeina sivusta. Toki kyse on ääriesimerkeistä, mutta monesti oletus on, että morsiamen kuuluukin hoitaa suurin osa järkkäilystä – onhan kyseessä hänen elämänsä prinsessahetki. Tätä alleviivaavat puolestaan “Häät sulhasen tapaan” -tyyliset ohjelmat, joissa jännitetään “kuinka vituralleen menee, jos äijä hoitaakin hommat”.

Minun sulhaseni kosi minua ihan vapaaehtoisesti, hän haluaa mennä kanssani naimisiin ja haluaa häät. Minun sulhaseni ei halua mennä maistraatissa naimisiin jonakin tiistaina lounastauolla, vaan hän ihan aidosti haluaa ne tavalliset, suomalaiset kesähäät, vaikka ei olekaan kiinnostunut lautasliinojen väristä tai siitä, onko vieraskirja nahka- vai puukantinen. Minä puolestani olen kiinnostunut näistä asioista, joten luonnollisesti päävastuu häiden suunnittelusta on minulla. Kannan tämän vastuun oikein mielelläni, siis suorastaan nautin siitä! Meidän häissämme ei ole kyse minun prinsessahetkestäni, minähän olen, herrantähden, jo nelikymppinen, vaan se päivä on mieluinen ja odotettu ihan meille molemmille. Näen asian muutenkin niin, etteivät ainoat vaihtoehdot ole joko miehen totaalinen kiinnostuksen puute tai groomzillailu... Enkä muuten usko, että meidän häämme nyt aivan vituralleen menisivät, vaikka Sulhis olisikin yksin vastuussa järjestelyistä, mutta hän ei nyt vaan yksinkertaisesti ole järjestänyt niin paljon juhlia kuin minä, eikä varmasti hoksaisi ottaa ihan kaikkea tarpeellista huomioon. Ja miten helvetissä se osaisi valita minulle mieluisan puvun, kun en itsekään osaa??

Häiden järkkäilystä saattaa helposti tulla myös itseään isompi kokonaisuus, jossa tärkein asia, eli pariskunnan välinen rakkaus jää toissijaiseksi mahdollisimman hienon juhlapaikan ja Instagram-ystävällisen somistuksen rinnalla.

Tällainen alentuva kommentointi, jonka tarkoituksena on epäsuorasti tuoda ilmi, kuinka tyhmänä ja huonona kommentoija kuulijaansa pitää, ainoastaan vie minun arvostustani kirjoittajaansa kohtaan, mutta otanpa tähänkin kantaa nyt kuitenkin. Tästä (ja oikeastaan koko kolumnista) saa käsityksen, että naimisiin menijöiden rakkaus ei ole lähellekään yhtä aitoa kuin avoparien, kun sitä rakkautta pitää muka muille todistella joillain hienoilla häillä. Se ehkä vielä läpäisisi rakkauden aitoustestin, jos pari menee naimisiin ryysyissä jossain paskalta haisevassa läävässä? Protip: jos haluaa oikein kunnolla alleviivata sitä, etteivät mitkään pinnalliset seikat vaikuta kyseiseen rakkauteen, kannattaa naida sellainen ihminen, joka ei laisinkaan vastaa omia mieltymyksiä ulkoisten piirteiden suhteen.

Tässä minä tyytymättömänä lukemassa Ina Mikkolan kolumnia (Unsplash)

Nykyajan kirkkohäissä on myös vaivaannuttavaa kuunnella jumalapuheita, etenkin jos pariskunta ei ole kovin uskovainen, vaan on lähinnä halunnut säihkyvän tilan häille tai koska maistraattihäät saattaisivat olla liian erikoiset suvulle.

Niin, varmasti suurimmalle osalle tänä päivänä se kirkkovihkimisen kristillinen puoli on toissijainen asia ja kirkkohäiden taustalla on enemmänkin toive niistä perinteisistä suomalaisista häistä. Mutta sehän on käynyt jo selväksi, että kaikki perinteet ovat tämän kolumnistin mielestä kiusallisia, ja vain sivistymättömät juntit ihannoivat niitä... 

Yksi keskeinen perinne, joka avioliitossa instituutiona häiritsee minua, on sukunimikäytäntö. Vaikka lain mukaan puolisot voivat pitää omat sukunimensä tai ottaa yhteisen uuden nimen, niin silti edelleen reilusti yli puolet naisista ottaa miehensä sukunimen, kun vastaavasti miehistä naisen nimen ottaa vain alle pari prosenttia.

Sukunimiasiasta olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Minustakin on täysin käsittämätöntä, että naisen nimen ottamista pidetään akkamaisena tai että suurimmassa osassa tapauksista, joissa molemmat pitävät oman nimensä, lapselle annetaan kuitenkin isän nimi. Tässäkin on takana tietenkin tietynlainen perinne ja perinteet ovat minusta ihan jees, mutta eivät sellaiset, jotka asettavat pariskunnan osapuolet eriarvoiseen asemaan. Toki nykyään, vaikka laki ei enää määrää ottamaan miehen sukunimeä, iso osa naisista haluaa sen ottaa, ja se taas on minulle aivan yksi lysti. 

Avioliitto ei automaattisesti ole sen suurempi sitoumus kuin avoliitto. Toisten suhdetta ei siis pitäisi määritellä vähemmän arvokkaaksi, aidoksi tai vakavaksi sen perusteella jos pari ei ole naimisissa.

Niinpä, ja kuitenkin hän kirjoitti kokonaisen kolumnin siitä, miksi avioliitto on perseestä ja avoliitto best.


Kerropa, mitä ajatuksia Mikkolan kolumni sinussa herätti? Tulkitsinko minä kolumnia kenties  liian mustavalkoisesti? 

Valoa hääkansalle

Tiivistelmä: Kävin ulkomailla, söin sen perus 12 lihapullaa Ikeassa ja ostin valoja.

Lähdimme porukoiden kanssa Ikeaan alennusjoulukoristeiden perässä, mutta eihän siellä enää mitään ollut. Myös Dollarstoren ja Rustan hyllyt olivat aika lailla jo nuohuttu tyhjiksi nopeampien jouluhullujen toimesta. Äitikin meinasi vähän jo hätääntyä Ikeassa, kun ei ollut oikein mitään varsinaista isompaa ostettavaa, eikä niitä joulukoristeitakaan löytynyt. Se sitten nakkeli väkisin kärryyn jotain säilytyslaatikoita, koska "näitä tarvii aina" ja metallisen, noin kaksimetrisen kenkälusikan. No okei, minäkin otin sellaisen. Meillä oli ennestään se Ikean muovinen tosi pitkä kenkälusikka, mutta tuo uusi on VIELÄ pidempi ja jämäkämpi. Kyllä minä siitä aika paljon innostuin, jos nyt rehellisiä ollaan.

Häihin löysin myös vähän jotain rompetta. Nyt, kun häät eivät enää ole sitten joskus ensi vuonna, alkaa jo konkretisoitua tämä touhu. Että pitäisi kai alkaa jo tekemäänkin jotain niiden juhlien eteen. No, vähän sitten sillä tavalla veren maku suussa laukoin niitä Haaparannan kauppoja etsien EDES JOTAIN sopivaa häihin. Siis niihin häihin, joihin ei alunperin pitänyt tulla MITÄÄN koristeluita. Nyt sinne on joka tapauksessa hankittu tuhansia kruunukynttilöitä ja joku 1800 m koristevaloja. Näiden suhteen tein kyllä mielestäni aika hyviä löytöjä. Ensinnäkin kaikki oli tarjouksessa ja toiseksi, en maksanut mitään itse, että silläkin tavalla ihan hyvä diili minulle.

Kruunukynttilöitä sai Ikeasta 50 kpl kybällä. Ostettiin niitä kolme pakettia, vain Luoja yksin tietää, miksi.... Äiti mietiskeli, että kyllä niitä tarvitaan reilusti, jos pitää vaihtaa kesken illan uudet. Juuri tuollaista ylimääräistä, kesken illan tapahtuvaa puuhastelua en haluaisi häihin ollenkaan. Varmaan henkilökunta sen tietenkin hoitaisi, mutta ei ketään varmaan kiinnosta, onko kynttilöissä tuli klo 23??? Luin muuten jonkun testin netistä ja Ikean versiot olivat voittaneet suuren kruunukynttilätestin paloajalla 8 h 17 min! Jos siis saavumme juhlapaikalle noin klo 15 ja kynttilät ovat juuri sytytetty, ne palavat  klo 23.17 asti eli sammuvat juuri sopivasti siihen aikaan, kun ketään ei enää voisi kynttilät vähempää kiinnostaa. Täydellistä! Vaikka niitä kynttilöitä nyt sitten on noin 800 kpl ylimääräisenä, niin äiti saa ne kyllä käytettyä, porukoilla on nimittäin kymmeniä, ellei satoja kynttelikköjä.

Mamma Ikeassa päikyillä

Meidän juhlapaikka on sellainen katettu maneesi, jossa on pienet ikkunat ja aika hämärää kesälläkin. Mikä siis on vaan hyvä, koska olen haaveillut syys- tai jopa talvihäistä hämärine iltoineen ja tunnelmallisine valaistuksineen. Meillä on nyt sitten ne hämärät ja tunnelmalliset syyshäät keskellä kesää siellä pimeässä navetassa. Minusta on niin ihanan näköistä, kun hämärtyvissä kesäilloissa käytetään valosarjoja, joten ostimme niitäkin. Meidän häiden aikaan ei toki siis tule sitä ihanaa hämärää iltaa, mutta valoja virittelemme sinne juhlapaikan kattoon sisätiloihin.

Ikean löytönurkassa oli kiva valosarja sellaisilla pienillä hehkulampun muotoisilla polttimoilla. Enää oli jäljellä vain yksi paketti, mutta bongasin vielä kahdet näytillä olevat valot. Junkutin myyjää myymään ne halvemmalla, kun paketti puuttui ja olivat siinä olleet jo käytössä. Sain niistä yli 30 %:n lisäalen, joten kaikki kolme valosarjaa lähtivät heti mukaani. Näiden Stråla-valojen alkuperäinen hinta oli jopa 35 e! Me maksoimme avaamattomasta paketista 89 kr ja avatuista 59 kr. Todella hyvä diili siis!

Ikean valosarja oli pakattu tällaiseen söpöön peltirasiaan.

Rustasta löytyi lisää valoja. Lähes kaikki valosarjat olivat tuntuvassa alennuksessa ja aika paljon oli vielä valinnanvaraa. Päädyin ostamaan ihan tavallista led-ketjua aivan helvetin pitkästi, tarkemmin sanottuna 75 m. Tuo paketti maksoi vajaa 30 e, eli ihan käypä hinta mielestäni. Harmittaa jopa, etten ottanut toista...

Odotin innolla pääsyä Haaparannan uudehkoon Dollarstoreen, joka oli loppujen lopuksi aika pettymys, vaikka yleensä rakastan kierrellä ja penkoa tuollaisia krääsäkauppoja. Kulutustottumukseni ovat sen verran muuttuneet, ettei se halpa paska enää kiinnosta ihan niin kauheasti. Toki edelleen tulen todella iloiseksi, jos löydän hyviä tarjouksia jokapäiväisistä käyttötavaroista. Herttileijaa, minä odotan, että pääsemme joskus asumaan omaan taloon, jossa on tilaa säilyttää vaatekaapin kokoista vessapaperipakkausta, jonka olen halvalla ostanut jostain Tokmannin neton, neton, neton nettopäiviltä (yksi kaasoni muistaa aina tuon väärin ja puhuu vitun, vitun, vitun vittupäivistä). Mutta vessapaperien säästöpakkaukset sikseen, visio koristeluista alkaa nyt muodostumaan. Valoja joka paikkaan, pöytiin valkoiset liinat, messinkisiä kynttilänjalkoja kruunukynttilöillä ja vihreää köynnöstä keskelle. Äidilläni oli pari ehdotusta ihan kotipihalta löytyvistä vihreistä kasveista, jotka voisivat sopia köynnöksiin. Kukkien näpräys itse oli alunperin sekin täysin poissuljettua, ettei hääaamu mene liian kiireiseksi, mutta äitini epäili, että näpräykset voisi tehdä jo edellisenä iltana. Pitää tehdä testiköynnöksiä keston suhteen heti, kun puut tulevat lehteen.

Häähommeleita nyt kuitenkin saatu taas se 1,5 cm eteenpäin. Kyllä tämä tästä. Nyt nukkumaan. On taas yhtäkkiä aamuyö jo ja minä istun koneella aivan ölövinä. Minun luontainen rytmini ei todellakaan sovi siihen 8-16 -työaikaan, joten lomilla aina vähän lipsahtaa tämä elämä päälaelleen. Minusta on ihanaa puuhailla yöllä kaikkea, ja tämä tapa on opittu kyllä kotoa. Lapsuudenkodissani ei ole ollenkaan tavatonta imuroida tai lähteä esimerkiksi porukalla kävelylle yhdeltä yöllä. Onneksi Sulhis on samanlainen yöeläjä. ❤ Nyt kuitenkin kerin tuon 2500 m valosarjaa pois sängyltä ja menen itsekin peittoihin.  

Oletko sinä tehnyt mitään hyviä alelöytöjä häitä varten? Tai ihan oikeaa elämää varten?

Ken on heistä kaikkein eniten Vuoden Hääblogi

Tiivistelmä: Vuoden hääblogi -äänestys on käynnissä. Äänestä, hyvä ihminen.

SUS SIUNAKKOON, meinasin lentää perseelleni, kun sain tänään kuulla päässeeni Love Me Do -häätapahtuman (yhteistyössä Häät-lehti sekä Amoriini.com) Vuoden Hääblogi -kisailuun mukaan. Äiti ilmeisesti siis äänesti minua nimeämisvaiheessa tarpeeksi monelta eri laitteelta... 😏 Mutta jos joku muukin äänesti, niin lämmin kiitos myös sinulle.

Asiaanhan nyt kuuluisi perisuomalaiseen tapaan vähätellä tätä saavutusta esimerkiksi moittimalla hääblogiskenen huonoa tasoa, että kun ottavat nyt tämmösiä rutkujakin mukaan, mutta ei kyllä pysty. Finaaliporukka koostuu sen verran kovista muikkeleista, ettei voi olla kuin ylpeä saadessaan kuulua siihen sakkiin. Porukassa on ihania persoonia, monenlaisia häitä, erilaisia tarinoita ja ennen kaikkea erilaisia tarinankertojia. On sellaisia naisia, jotka ihan oikeasti handlaavat tämän koko blogijutun. Tämä nyt on tietenkin vähän paskempi homma minun kilpailumenestykseni kannalta, mutta eikö se mennyt jotenkin niin, että tärkeintä ei ole voitto, vaan pitää elää hyvin, nauraa usein, rakastaa paljon, carpe diem ja home, sweet home...

Se äänestys on joka tapauksessa käynnissä täällä 2.1. - 13.1.2020. Voittaja julkistetaan 19.1.2020 Love me do -häämessuilla Kaapelitehtaalla. Käy nyt kiireen vilkkaa antamassa äänesi! Minusta olisi paras, jos antaisit sen minulle, mutta ei mene kyllä vikaan valitset sitten kenet tahansa tuosta finaaliporukasta. ❤ En juuri nyt kerkeä tarkemmin esittelemään muita kilpailijoita, kun nyt on yö ja aamulla pitää lähteä mamman kanssa ulkomaille. (Eli Haaparantaan katselemaan kaikkea äärimmäisen tarpeellista Ikeasta ja Dollarstoresta. Saatanpa sen verran hurjaksi heittäytyä, että katselen jotain roipetta niitä meidän suunnilleen ylihuomenna olevia häitäkin varten...) Mutta lupaan palata asiaan viimeistään seuraavan tentin alla, kun minulla yhtäkkiä onkin kaikki maailman aika käytettäväksi tähän blogiin...

Tässä minä tänään, kun kuulin päässeeni finaaliäänestykseen, mutta koska olin kaupoilla, en voinut iloita näkyvämmin. (Unsplash)

Edellisessä postauksessa lupailin uudenvuoden kunniaksi yrittää huomioida muita ihmisiä enemmän, mutta unohdetaanpa se nyt ihan alkuunsa. Lupaan sittenkin yrittää olla parempi bloggaaja, kun eihän kukaan halua äänestää ihan paskaa blogia. Varsinkaan sellaista, jossa sitä paskaa julkaistaan vielä tosi harvoin.

Eli palataan astioille!

Ekstratiivistelmä: Mene TÄNNE välittömästi ja ÄÄNESTÄ, ketä nyt sitten äänestätkään. ❤👍