Liian paksu morsiameksi

(Pahoittelen provosoivaa otsikkoa. Sen ainoa tarkoitus oli johtaa teitä harhaan ja houkutella paikalle. En siis koe olevani liian paksu morsiameksi. Eikä varmaan kukaan sitä voi edes olla, sillä käsittääkseni ei ole mitään maistraatin määrittelemää painorajaa vihkimiselle. Kirkon kannasta en mene takuuseen!!!)

Iira kirjoitteli Ei ihan tyttö enää -blogissaan mielenkiintoisesta aiheesta ja pyysi samalla itselleen laihdutusrauhaa. Iira oikeastaan sanoi tekstissään jo kaiken, enkä tule antamaan mitään lisäarvoa tähän keskusteluun, mutta olenko muka joskus malttanut olla hiljaa...

Koko juttu lähti siis Ylen Takaisin Pasilaan -podcastin jaksosta, jossa kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen kertoo päivitetystä lihavuuden Käypä hoito -suosituksesta. Siinä ylipainon perinteisten hoitokeinojen kylkeen on lisätty (pun intended) kehopositiivisen ajatusmaailman elementtejä. Tarkoitus on luoda hyväksyvää asennetta lihavuuteen, mutta yhtä aikaa tarjota apua ja tukea laadukkaalla  asiantuntijatiimillä potilasta kunnioittaen ja ilman syyllistämistä. Pietiläinen avasi haastattelussa muutenkin laihdutuksen psykologista puolta ja korosti esimerkiksi lasten ja nuorten kehorauhan tärkeyttä. Hyvä haastattelu.

Toimittajat ja toinen haastateltava, "läskiaktivisti" Tytti Shemeikka, tuntuivat kuitenkin puhuvan eri asiasta. Kuten Iirakin tekstissään totesi, heidän suussaan laihdutus yhdistettiin suoraan  pikalaihdutuskuureihin. Asenne oli se, että laihduttava ihminen on sellainen vähän säälittävä naisihminen, joka innostuu joka vuosi tammikuun ensimmäisenä päivänä naistenlehdestä bongaamastaan uudesta, järjettömästä laihdutuskuurista, jossa syödään esimerkiksi seitsemän  kuorittua viinirypälettä puolen yön aikaan ja muuten juodaan vain kaarnasta ja lehtikaalista tehtyä smoothieta, johon on sekoitettu kolme tippaa Maria Nordinin hikeä. No, ei siellä ihan noin sanottu, mutta tunnelma oli sellainen alentuvan naureskeleva. 

Minä ja Sulhis rypälekuurilla. (Pexels)

Minusta ihminen voi laihduttaa järkevästi ja minusta laihduttaminen itsessään joissain tapauksissa myös on järkevää. Podcastissa kuitenkin heiteltiin voitonriemuisina ilmoille prosentteja siitä, kuinka moni laihduttaja lihoo takaisin, ja jalomielisesti valaistiin aivottomia laihduttajia siitä, kuinka laihdutuskuurit vain itse asiassa lihottavat. Eikö se nyt ole päivänselvää, ettei kukaan voi loppuelämänsä ajan hallita painoaan millään keskiyön rypäleillä, mutta entä jos laihduttaa järkevästi? Siis sillä tavalla järkevästi, että pyrkii kohti normaaleja elintapoja. Esimerkiksi omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen nyt opettelemassa syömään säännöllisesti iltapainotteisen mättämisen sijaan. Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa ylimieliseltä kehotukselta, että jokainen lihava voisi nyt vain ottaa itseään niskasta kiinni ja syödä vähemmän, kuten minäkin olen tehnyt. Minun kohdallani isoin ongelma nyt kuitenkin on ollut epäsäännöllinen elämä (ja sipsit).

Laihdutushan nyt jo sanana on nykyisin vanhanaikainen ja juntti, mutta toisaalta elämäntapamuutoskin kuulosti saavan negatiivisen sävyn Shemeikan haastattelussa. Että ne parempaa terveyttä tavoittelevatkin ovat todellisuudessa ihan samalaisia ulkonäkökeskeisiä läskivihaajia kuin kaikki laihduttajat. Shemeikka ei nimittäin usko, että kukaan tekisi terveytensä eteen mitään, jos ei samalla laihtuisi tai ulkonäkö ei muuttuisi. Kuunnelkaapa muutkin edes tuo Shemeikan haastattelu podcastin loppupuolelta, että ymmärsinkö minä kaiken aivan väärin. Olen nimittäin todella eri mieltä tuosta, etteivätkö ihmiset nykyisin haluaisi edistää terveyttään myös ilman, että se välttämättä liittyisi suoraan painonpudotukseen. Nythän on vielä kaiken lisäksi trendikästä noudattaa kaikinpuolin terveellistä elämäntapaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että nuorisotupakointi on vähentynyt huomattavasti niistä ajoista, kun minä olin teini.

Kyllä minä ainakin haluan olla terve. Jos viinin lipittämisen ja sipsien syömisen vähentäminen ennen kaikkea edistää sitä terveyttäni, mutta samalla pudottaa myös kiloja, niin mahtavaa! Itse en näe mitään ristiriitaa ihmisoikeuksien kannattamisen (kehopositiivisuus on ihmisoikeuskysymys) suhteen, jos ilahdun huomatessani, että luontaisesti kookas peräkonttini mahtuu paremmin vaatteisiin. (Tähän terveysnäkökulmaan voitaisiin nyt tietenkin vetää mukaan se vakioargumentti, että joku ylipainoinen voi olla terveempi kuin joku normaalipainoinen. Kyllä, tottakai voi, mutta se ei liity tähän mitenkään.) 

Minä kuvaamassa jonkun toisen terveellistä annosta someen oman sipsikulhoni sijaan. (Pexels)

Ira peräänkuulutti laihdutusrauhaa. Ymmärrän täysin, mistä hän puhuu. Jos kehtaat tähän maailmanaikaan ääneen sanoa laihduttavasi tai edes haaveilevasi siitä, olet joko pinnallinen tyhjäpää tai vihaaja, joka arvottaa ihmiset painoindeksin mukaan. Hääpiireissä kehorauha nousi tapetille viime keväänä, jolloin oli paljon (paheksuvaa) puhetta häädieeteistä ja hääkehoista. Olen ollut aina turhan  mustavalkoinen ihminen ja näin vanhemmiten olen yrittänyt alkaa näkemään myös harmaan eri sävyjä, mutta en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä väärää siinä on, jos ihminen haluaa pudottaa painoa, sitä kautta näyttää paremmalta omasta mielestään sekä tuntea olonsa mukavammaksi? Tai vaikka edistää sitä terveyttään. Eihän se liity toisiin ihmisiin tai heidän arvostamiseen millään tavalla. Minulle on, jumalauta, aivan yksi lysti, mitä muut ihmiset painavat, ja vaikka itse haluaisin olla hoikka, en edellytä sitä muilta. Vai tuenko hoikkuuden ihailullani tahattomasti ylipainoisten mahdollisesti kokemaa syrjintää ja eriarvoistamista? Onko "läskiaktivismin" taustalla ajatus, että niin kauan kuin vallitseva länsimainen kauneusihanne on voimissaan missään muodossa, ylipainoisilla ei ole toivoakaan saavuttaa aidosti kehorauhaa tässä maailmassa?  

Kertokaapa fiksummat, mistä on kyse, kun minusta tuntuu, että ymmärrän nyt jotain väärin. Entä mitä ajatuksia nousee muuten aiheeseen liittyen? 

Parhaat vinkit joulupöytään

Tiivistelmä: Täältä ei oikeasti saa yhtään vinkkejä. Että jos et ole kiinnostunut seikkaperäisestä selvityksestä ventovieraiden jouluruokailusta, kannattaa skipata.

Innostuin kamalasti tuota joulupostausta tehdessäni muistelemaan, kuinka kertakaikkisen ihanat jouluruokailut meillä oli tänäkin vuonna. Olen siis kokenut jonkinlaisen heräämisen kokkaamisen suhteen kuluneen vuoden aikana. Että kyllä tämä 2020 olikin se mun vuosi, vaikka muu maailma sanoisi mitä. Minulla kävi nimittäin sellainen jännä juttu, että huomasinkin yhtäkkiä osaavani laittaa sitä ruokaa! Elelin tyytyväisenä lähes keski-ikäiseksi, enkä juurikaan kokkaillut, enkä ollut muutenkaan kiinnostunut aiheesta, mutta koronakevät made me do it. Olimme molemmat Sulhiksen kanssa etähommissa kotona ja huomasin, kuinka paljon Sulhis säästäisi MEIDÄN rahoja, jos tarjolla olisi enemmän kotiruokaa. Sulhis osaa itsekin tehdä jotain perusruokia, mutta häneltä puuttuu sellainen tietynlainen suunnitelmallisuus ja kävisikin mieluummin aina lounastamassa kaupungilla. Minusta kuulostaa aivan kamalalta tuhlaukselta käyttää joka päivä lounaaseen se vajaa kymppi vai mitä se keskimäärin onkaan lounasedun kanssa. Minä kun kätevänä pikkuemäntänä voin tehdä tuolla summalla  aika helvetin monta kasvispihviä tai makkarakeittoa, jossa ei toki ole juuri makkaraa, koska kunnollinen sellainen on kallista. 😏

Olin siis kertomassa, että olen vuosien mittaan innostunut hieman ruuanlaitosta ja nyt tänä keväänä puhkesin kukkaan ihan kunnolla. Toki teen sellaisia idioottivarmoja ruokia, enkä mitään ravintolatasoisia gourmet-annoksia, mutta olen huomannut, että hyvällä koristelulla monet yksinkertaisetkin ruuat näyttävät paljon monimutkaisemmilta kuin ovatkaan. 

Tämäkin näytti ihan kivalta ennen iskän käpälöimistä.

Olen nyt sen verran innostunut tästä ruoka-aiheesta, että kerron koko postauksen verran tarpeettoman yksityiskohtaisesti meidän perheen jouluruokaperinteistä. Se koko jouluruokailukin on noussut minulla aikuisuudessa aivan erilaiseen asemaan, sillä vielä joitakin vuosia sitten söin joulupöydässä vain perunaa, karjalanpaistin lientä, siis jumalauta sitä pelkkää lientä, sienisalaattia ja sillejä. Graavilohtakin olen oppinut rakastamaan vasta viimevuosina. Naurattaa nykyisin koko ajatus juhla-ateriastani, jossa kaikki seilasi lautasella lilluen siinä hemmetin liemessä. 😄

Yleensä meidän pirtistä saa tunnelmallisia kuvia, mutta tämä kattaus näytti nyt kyllä yhtä kalsakalta ja kylmäkiskoiselta kuin laittajansakin.

Jouluruokailut aloitetaan meillä aatonaaton illallisella, jossa tarjoillaan perinteisesti alkuruuaksi sienikeittoa, pääruuaksi blinejä kaikilla perusroippeilla. Jälkiruuaksi oli marenki-luumumoussekakkua. Luumu ei ole mikään kaunein raaka-aine yhtään mihinkään syötävään, mutta kyllä se veriripulilla täytetyn näköinen kakku kuitenkin ärjymäti nieltiin. Alkuun oli tarjolla keiton kylkeen leivänkänttyröitä voideltuina erilaisilla mähmöillä ja tahnoilla. Paras oli kapris-tapenade, jonka löysin yllättäen Lidlin Deluxe-sarjasta! Tein myös omia lemppareitani, paholaisen munia, joihin turautin sinappisen töräyksen. Ne menivät kuin kuumille kiville koko sakille!

Sienikeitto on yksi lempikeitoistani ja teen sen kuten perussienikeitto nyt tehdään. Tuntuisi typerältä jakaa mitään reseptejä, kun kaikki voivat googlata sen perus-hiton-sienikeiton. Toisaalta tykkään henkilökohtaisesti lukea oikeiden ihmisten hyväksi kokemia vinkkejä. Toisaalta taas en itse noudata tarkkoja reseptejä enää nykyisin (kun olen niin erinomainen intuitiivinen kokki tätänykyä) ja monia asioita menee tutuissa ruokalajeissa sinne kattilaan vähän fiiliksen ja kaappien sisällön mukaan. 

Esimerkiksi se sienikeitto. No, teen sen sen mukaan, paljonko minulla on sieniä ja kermaa/juustoa. Suurustan Maizenalla, se on niin ihanan anteeksiantavainen tuote, kun sitä voi kaadella sekaan vaan niin kauan kunnes koostumus vaikuttaa sopivalta. Ja jos hulahtaa liikaa, lisää vain vähän vettä! Ei  ole mitään järkeä sotkea joillakin vehnäjauhoilla, kun saman asian voi tehdä tuhat kertaa helpomminkin. 

Teen sienikeittoni siis niin, että aluksi heitän kattilaan pieneen öljytilkkaan sienet. Yleensä siis teen tämän ihan mihin tahansa säilykeherkkusieniin tai Sauvon säilykesieniin, joissa on herkkareiden lisäksi jotain muitakin sieniä. Jos minulla joskus sattuu olemaan kuivattuja metsäsieniä (eli jos äiti tai joku muu on käynyt keräämässä ja kuivaamassa niitä), lisään ne valmiiseen keittoon lopussa. Sienten kanssa kattilaan menee alussa myös sipulikuutiot ja mausteita. Sitten niitä vähän siinä kuulloteltuani lisään vettä jonkin verran (juuri tällaisia nämä mun "reseptit" ovat, olkaa te hyvät). Jos käytän luottotuotettani eli Fond du Chef  -liemilimalöllyköitä (ei lisättyjä aromivahventeita tai säilöntäaineita), heittelen niitä sekaan tässä vaiheessa. Yleensä laitan kasvisliman, mutta mielestäni se kananmakuinen tuo myös kasviskeittoon hieman ekstramakua (tämä on sellaista vankkaan kokemukseen perustuvaa tietoa, jota minun lapsenlapset vielä kertovat omille lapsilleen). Lisään usein linssejä tässä vaiheessa parantamaan energiasisältöä. Kun vesi kiehuu, aloitan tanssinkaltaisen leikittelyn Maizenan kanssa. Lisäilen, sekoittelen ja tunnustelen, kunnes koostumus on sopiva. Minähän pidän lähes kiinteistä keitoista, joten miksikään juoksevaliemiseksi liruksi se ei jää. Sitten sulatan joukkoon mitä tahansa sulatejuustoa, lisään (useamman) lorauksen kermaa, ja annan vielä kiehahtaa. Juustoa ja kermaa ei tarvitse paljoa, mutta toki juhlakeittoon laitan niitä reippaammalla kädellä. Ne voisi varmasti korvata myös esimerkiksi creme fraichella tai tuorejuustoilla, jos sellaisia jämiä kaapista löytyy. Minun spesialiteettinihan on valmistaa ruokaa kaikista mahdollisimman vanhoista elintarvikkeista (tervetuloa syömään meille). Ilahdun kamalasti, jos saan käytettyä vanhan juustonkannikan keittoon. Vuolen vain homeen pois ja muutenkin noudatan sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä" -mentaliteettia.  

Lusikka oli kattauksessa turha. Haarukkaa ja veistä piti käyttää, sen verran jämäkkää keittoa oli.

Paholaisen munat ovat naurettavan helppo tehdä, mutta kuten olen todennut, mikä tahansa näyttää  pursotettuna hienommalta kuin onkaan. Keitä munat, halkaise ne pituussuunnassa, poista keltuaiset pienellä hopealusikalla. Jos ei löydy hopealusikkaa, myös tavallinen köyhien lusikka käy. Sitten vain teet mähmän niistä keltuaisista, Dijon-sinapista (tai varmaan mistä tahansa voimakkaasta sinapista), sipulisilpusta ja esimerkiksi majoneesista tai vaihtoehtoisesti vaikka smetanan, creme fraichen ja kermaviilin sekoituksesta, jos majoneesi ällöttää. Mausteeksi vähän cayannepippuria ja suolaa. Suhteista sen verran, että sinappia tulee huomattavasti vähemmän kuin majoneesia/vastaavaa, ehkä 1/8 majoneesin määrästä. Vähitellen lisäämällä ja maistelemalla onnistut, mutta tässä hyvä perusohje, jota voit soveltaa riippuen munamäärästä. Tämäkin on vähän sellainen juttu, että ei sitä oikein voi edes pilata, jos vain pitää munista ja sinapista. Sitten se valmis mähmä pursotetaan munan puolikkaisiin. Päälle taas mitä tahansa heinää koristeeksi.

Leivänkänttyröiden valmistamista ei varmaan tarvitse avata sen enempää, kuin että osta/valmista jotain hyviä tahnoja ja laita niitä leivän päälle. Muista heinät! Minä voitelin paahdetun leivän päälle sitä kapris-tapenadea, toisiin maa-artisokkatahnaa. Pesto tai joku lohimössö olisi varmasti myös varma valinta. Meillä ei nyt kamalasti ollut vaihtoehtoja, sillä nämä känttyrät tehtiin aika ex tempore ylijäämäpaahtoleivästä (jes!!!). Koristeeksi marinoitua punasipulia ja sitä vihreää, mitä nyt sattui olemaan, eli tällä kertaa lehtipersiljaa. Herneenverso on minusta ehdottomasti kaunein koriste, ja se onkin pelastanut aika monta tekemääni säälittävää köpöstystä.

Meillä on yksi keliaakikko perheessä vastuksena, joten blinit tein gluteenittomina. Pelkistä tattarijauhoistapa ne taitavat kyllä useimmiten muutenkin olla. Käytin tätä Myllyn parhaan ohjetta ja siitä sitä lämpimän nesteen versiota, jossa taikinan piti tekeytyä vain muutama tunti, koska yllättäen meillä oli kiire. Ikäväkseni emme olleet kauppareissulla valmistautuneet laisinkaan blinien tekoon, vaikka kaikille oli päivänselvää, että niitä taas tehdään. Isänikään ei suostunut enää lähtemään ties monettako kertaa kauppaan sinä päivänä, joten jouduin vähän käyttämään mielikuvistustani. Se on oikeastaan meidän perheen tapa, että emme ikinä osta kaikkea kerralla kaupasta, vaan vanha isä lähetetään sinne sitten hakemaan yksitellen uupuvia asioita. Hän usein esittää toiveen, josko voisimme nyt vain miettiä kaikki asiat kerralla, mutta ei me yleensä voida. No, joka tapauksessa meiltä puuttui bulgarianjogurtti, joten tein smetanasta, maitorahkasta, maidosta ja  päiväysvanhasta kermaviilistä (JES!!!) jogurtin koostumusta muistuttavan liemen. Hyvin onnistui! Tuolla käyttämälläni ohjeella olisi pitänyt ilmeisesti tulla 10 isoa bliniä, mutta sain siitä aikaiseksi miljoona pientä (halkaisija about 10 cm). Se oli vähän sellainen "kaksi kalaa ja viisi leipää" -tyyppinen tilanne. Onnistuivat kyllä hyvin. Tai en siitä mausta nyt sen enempää osaa sanoa, taitaa olla melkein ihan sama, mikä lätty kaiken sen mädin, smetanan, sipulin ja suolakurkun alla on.

Vain amatööri unohtaa muovipurkin taustalle. Unohdettiin kattaa smetana, enkä saanut siirtää sitä enää  lasikulhoon, kun muut syöjät karjuivat nälkäisinä pöydässä haarukat tanassa.

Jälkiruokana oli se marenki-luumumoussekerroskakku, jonka luulin keksineeni itse, mutta jälkeen päin googlattuna tuo oli vain yksi variaatio lukuisista jouluisista britakakuista. Siinä siis vain läiskittiin marenkia ja luumusoseesta, kermavaahdosta ja maitorahkasta tehtyä moussea vuorotellen kerroksiin. Päällimmäiseksi pursottelin erilaisilla tyllilla erivahvuisia (eli siten siis "tosi" erivärisiä) luumumousseja koristeeksi, mutta ei oikein tullut häävi. Juuri aiemmin kehuskelin, että pursottamalla saa pelastettua monet asiat, mutta jo muutenkin epäilyttävän näköinen luumumousse ei pursottamalla kummene. Hyvä ja makea jälkiruoka tämä kuitenkin on ja paranee vain yön aikana, kun marenki hieman pehmenee. 

Jouluaaton juhlaillallinen on meillä aika perinteinen joulupöytä, jota on hieman tuunattu uusilla jutuilla. Meillä joulupöytään on kautta aikain kuulunut sillit, graavikalat, mäti, itsetehty sienisalaatti, punajuurisalaatti, rosolli (jota kukaan ei koskaan syö, paitsi äiti lusikallisen näön vuoksi), karjalanpaisti, maksa- ja lanttulaatikko sekä kinkku tai kalkkuna. Nyt olemme ottaneet mukaan aiemmin mainitsemani punajuuri-homejuusto- sekä chili-bataattilaatikot, koska ne ovat hyviä toisin kuin lanttu- tai varsinkaan se maksalaatikko. Aika kaikkiruokainen olen, mutta maksalaatikkoa en kertakaikkiaan PYSTY syömään. Se maksan haju inhottaa. Äiti vielä tekee laatikot itse, että haju varmasti leijailisi kodin joka sopukkaan. 😡

Tänä jouluna tein myös jouluaaton illalliselle niitä leivänkänttyröitä sekä paholaisen munia, kun niistä niin tykättiin. Haluan mainita aina, kun mahdollista, että ruokailu on yksinkertaisesti sitä parempi, mitä enemmän erilaisia pikkujuttuja erityisesti kylmissä ruuissa on. Samassa yhteydessä mainitsen myös joka kerta, että toivottavasti meidän häissämme on myös mahdollisimman runsas alkuruokapöytä täynnä kaikenlaista erilaista silppua ja sörsseliä pääruuan ollessa oikeastaan ihan yhdentekevä. Mutta toki sekin pitää olla, ettei kukaan pyörittele päätään ja muistele jälkeenpäin, kun ei tarjottu mitään "KUNNOLLISTA RUOKAA".

Tuosta sienisalaatista voisin vielä sen verran mainita, että kannattaa koklata tehdä itse. Ihan erilaista kuin kaupan valmissalaatti. Me laitamme siihen niitä sieniä, mitä nyt sattuu olemaan, tänä vuonna oli  kangas- ja haaparouskuja sekä niitä basic herkkareita. Sekaan kuutioidaan sipulia, omenaa ja suolakurkkua. Soosiksi tulee smetanaa, craime fraichea, kermavaahtoa ja kermaviiliä, jota halusin  välttämättä laittaa mukaan "raikastamaan" äidin vastusteluista huolimatta. Se menikin sillä hieman liian vetiseksi ja äiti pääsi sanomaan "No mitä mää sannoin". 😒 Maustetaan suolalla ja pippurilla. Kannattaa antaa tekeytyä jääkaapissa yön yli. Tämän säilyvyydestä en osaa tarkemmin sanoa, mutta söin itse sitä vielä hieman yli viikon päästä valmistamisesta, eikä peräpäästä kuulunut vastalauseita. 

Aikamoista mättämistä tämä jouluaika meillä siis aina on, mutta kuulunee asiaan... Olen koko syksyn opetellut syömään kuten normaalit ihmiset eli säännöllisesti, eikä esim. parin vuorokauden energiamäärää kerran päivässä klo 23.30 ja opinkin tavoille ihan kohtalaisesti. Tämä loma syömisineen ja valvomisineen on kuitenkin saanut minut taas palaamaan vanhoihin tapoihini epäsäännöllisen ruokailun suhteen. Juhlapyhät ovat siinä mielessä ekstrapaha ajanjakso, kun ruokailu ei pelkästään ole epäsäännöllistä, vaan sitä tehdään aivan liian usein ja aivan liian isoilla määrillä, päälle vielä kaikki viinittelyt ja erikoisherkut. Vaivalla sain mahalaukkuani hieman pienennettyä syksyn mittaan, mutta se on kyllä taas venytetty semmoseksi säkiksi, että jos sen kääntäisi ympäri, mahtuisin sinne itsekin. Sulhiskin ehkä. Mielenkiinnolla odotan sunnuntaita, kun "pääsen" kotiin vaa'alle. Sulhis sanoo koko ajan, että kotona keretään sitten taas kevennellä, ja samalla työntää suuhunsa konvehteja, joita ostimme SÄÄSTÖMIELESSÄ Ivalon S-marketista, kun rasiasta sai ainakin 20 senttiä alennusta.

Maanantaina sitten alkaa uusi elämä, kuten aina.  

Loppuun totuus kaikkien kauniiden (ja feikattujen) ruokakuvien takana.

Sanoin aiemmin, että sitten, kun menen Tinderiin, käytän avauslainina kysymystä jouluruokaperinteistä. No, tällä menolla en ihan heti ole sinne Tinderiin pääsemässä, joten kerro sää teidän jouluruokailusta. Oliko meidän setissä jotain, mikä ei todellakaan sinne kuulu, tai puuttuiko joku oleellinen, jota ilman joulu on pilalla?

Joulun top 3

Tiivistelmä: Joulu tuli ja meni.

Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Olen jouluihminen siinä määrin, että näin uudenvuoden jälkeen iskee aivan sellainen masennuksenomainen tila. Äidilläni se iskee jo jouluaattoiltana, kun suurien eleiden ihminen on, mutta minä kyllä nautin joulusta vielä välipäivinäkin. Uudenvuoden päivänä se sitten loppuu minullakin kuin seinään ja alistun vastaanottamaan inhoamaani kevättä.

Olemme viettäneet nyt useamman vuodenvaihteen Sulhiksen kanssa Lapissa mökillä ja täällä se joulufiilis pysyykin yllä ehkä helpommin kuin kotona. Varsinkin aiemmin, kun tämä paikka kuhisi ulkomaalaisia turisteja, korostui omassakin päässä ajatus, että täällä me lomaillaan talven ihmemaassa. Nyt tunnelma täällä on luonnollisesti hieman maltillisempi, kun lomailijat ovat suurimmaksi osaksi  kaltaisiani tympeitä suomalaisia. 

Olen aiemminkin kertonut, ettemme ole viettäneet Sulhiksen kanssa vielä yhtään yhteistä joulua, vaikka yhteinen aikamme on laskettavissa jo yhdeksässä joulussa. Olemme kumpikin niin epäterveellisen tarrautuneita lapsuuteen, että molemmat haluamme viettää joulumme omien perheidemme kanssa kotikodeissamme. Olemme jo suhteemme varhaisessa vaiheessa päättäneet, että katsellaan tätä järjestelyä uudestaan sitten, kun olemme joskus naimisissa. No, luojan kiitos, häämme siirtyivät ja saimme vuoden lisäaikaa viettää joulua vanhoihin kaavoihimme kangistuneina. Olisiko paha, jos sittenkin miettisimme tätä järjestelyä vaikka vasta sitten, jos meille joskus tulee lapsi tai jos asumme joskus siinä unelmiemme talossa, johon mahtuisi yöpymään vieraita muuallakin kuin meidän välissämme sängyssä. Hankala kuvitella esimerkiksi minun isääni Sulhiksen vieressä pikkulusikkana  jouluyönä, jos joulua vietettäisiin porukalla meidän nykyisessä asunnossamme. 

No, mutta viimeisistä joulufiiliksen rippeistä kiinni pitäen kokosinkin nyt joulun top 3 -listat, jotka bongasin Kristiina Kortelahden blogista, johon Kristiina Kortelahti oli bongannut ne Marian Bistro -blogista. Tämä on juuri tätä, minun pitäisi tehdä kouluhommia, mutta päädyn lukemaan blogeista muiden ihmisten joulunviettotavoista. Tässä tämä nyt kuitenkin ovat.

Jouluruuat

1. Aatonaaton perinteeksi muodostunut blini-illallinen, paljon mätiä, punasipulia, smetanaa ja suolakurkkua

2. Kaikki kalat, sillit ja se mäti

3. Itsetehty sienisalaatti

Jouluherkut

1. Juustotarjotin, jossa mukana paljon makeita ja mehukkaita komponentteja, kuten perssssimoneja ja päärynöitä.

2. Pandan juhlapöydän konvehdit (myös se parjattu ananaattorikonvehti)

3. Luumu lähes kaikissa muodoissa, luumumousse best

 Joululeivonnainen

Tähän en kyllä oikein osaa vastata. En erityisesti pidä tortuista, pipareista, hedelmä-, taateli- tai maustekakuista. Suorastaan inhoan kaikkia leivonnaisia, joissa on käytetty makuna piparkakkua tai glögiä. Meillä ei yleensä ole jouluisin mitään tiettyjä leivonnaisia. Äiti tekee aina jonkun random kakun, tänä vuonna taisi olla karpalo-kinuskijuustokakku. Usein yleisen paineen vuoksi  olemme tehneet pipareita ja torttuja, mutta tänä vuonna emme enää vaivautuneet. Luovuimme tänä jouluna todella monesta muustakin turhasta tavasta tämän erityisen korona-joulun varjolla. 😏

Yritin koristella sieviä pipareita pikkujouluihin, mutta se olikin helvetin ärsyttävää ja vaikeaa. 

 

 Joulujuomat

1. Viini kaikissa muodoissaan

2. Glögi. Tai en minä siitä nyt erityisesti edes pidä, enkä oikeastaan ikinä itse keittele, mutta kuuluuhan se jouluun ja on ajatuksena valtavan tunnelmallinen juoda höyryävää glögiä viltin mutkassa. 

3. En keksi kolmatta, eihän jouluun kuulu muita erityisiä juomia kuin tuo väkisillä listattu glögi. Ja tietenkin Julmust, mutta en ole mielenvikainen? Olisin tietenkin voinut täyttää tämän vain jakamalla valkkarin, kuoharin ja punkun eri sijoille, mutta äiti aina mäkättää, jos puhun liikaa alkoholista.

No, se pakollinen glögi.

 

Joululaulut

1. En etsi valtaa, loistoa. Ystäväni äiteineen ja siskoineen ovat musikaalista sakkia, ja olenkin kerran kiristänyt heiltä moniäänisen versioinnin tästä ääniviestiin laulettuna. Uhkasin, etten suostu ystäväni vasta saaman lapsen kummiksi, jos laulua ei kuulu. Lapsi sai kumminsa ja minä esitykseni.

2. Maa on niin kaunis 

3. All I want for Christmas Is You. En yleensä pidä tämän tyyppisistä iloisista rallattelujoululauluista, vaan haluan kuunnella muiden suomalaisten tapaan masentavia ja melankolisia joululauluja lapsista, jotka hukkuvat hankeen ja unhoittuvat, mutta tämä on poikkeus. Kuuntelen tätä niin monia kertoja päivässä ennen joulua, että Sulhis on aivan raivona.

Joululeffat

1. The Holiday

2. Home Alone 1

3. Home Alone 2

Joulun parhaat hetket

1. Joulunodotus, joka alkaa jo lokakuussa, kun ensimmäiset jouluvalot, nimenomaan siis joulusellaiset, eikä mitkään neutraalit "kausivalot", joilla yritetään hämätä ankeita jouluvihaajia, jotka jaksavat joka vuosi kirjoittaa Facebook-päivityksen siitä, kuinka ostoskeskuksissa aletaan soittamaan joulumusiikkia liian aikaisin, vaikka soitetaanko muka suomalaisissa ostoskeskuksissa koskaan joululauluja??? No, mutta ne siis sytytetään.

2. Aattoilta, kun on syöty, avattu lahjat ja voidaan vaan hengailla, katsoa jouluohjelmia, lukea ehkä lahjaksi saatua kirjaa ja syödä "vielä yhden konvehdin". Tänä vuonna, nuorimmankin  joulunviettäjän ollessa jo 28-vuotias, siirryimme vihdoin "aikuisten jouluun", emmekä enää tehneet lahjojen avaamisesta spektaakkelia, johon koko päivä "huipentui". Nyt emme edes paketoineet lahjoja, vaan jaoimme ne jokaisen omaan lahjapussiin ja hoidimme lahjaosion pois alta jo aikaisin päivällä. Toki jokainen nosti säkistään lahjan vuorollaan ja yksitellen, että jokaista lahjaa saatiin porukalla ihmetellä, mutta minusta se on vain kohteliasta lahjanantajaa kohtaan. 

3. Joulupäivä. Minusta joulupäivä on nykyisin melkeen parempi päivä kuin itse aatto. Joulupäivänä voi vaan olla, kun kaikki ne joulun velvollisuudet on hoidettu. Mukava hengailla koko päivä yökkäreissä ja roikkua vähän väliä jääkaapin rivassa, että mitä rääppeitä sieltä seuraavaksi söisi. Toki olemme yleensä myös aaton yökkäreissä ihan vaan kotona, mutta siinä on kuitenkin sitä kaikkea juhlaillallisen laittoa ja lahjojen avausta ym. aikataulutettua menoa. 

Joulupallokokoelma

 

Joulutekeminen

1. Yleinen jouluinen hengailu. Eli siis tavallista hengailua, joka vain tapahtuu joulun pyhinä.

2. Lukeminen. Luen kyllä muutenkin, mutta erityisesti jouluun liittyy se joululahjakirjan lukeminen myöhään yöhön. 

3. Jouluruokailu. Aatonaattona syömme kolmen ruokalajin illallisen, alkuruokana sienikeittoa, pääruokana blinejä jälkiruuan vaihdellessa. Aattona syömme perinteisen jouluaterian kinkkuineen, kaloineen ja laatikoineen. En ole yhtään peruslaatikoiden ystävä ja olenkin alkanut ujuttaa herkullisempia vaihtoehtoja joulupöytään. Siis miksi joku valitsee lanttu- tai maksalaatikon punajuuri-homejuusto- tai bataatti-chililaatikoiden sijaan? Haluaisinkin ehkä kertoa tarkemmin meidän jouluruokailuistamme. No ok, luonnostelin jo kilometrin pituisen postauksen aiheesta. Minua nimittäin itseäni aina kiinnostaa muiden perheiden jouluruokaperinteet ja kysynkin niitä usein uusilta tuttavilta. Sitten kun menen Tinderiin, aion käyttää avausrepliikkinäni kysymystä, mitä toisen joulupöytään kuuluu. 

Joulupukeutuminen

1. Yöpaita

2. Rumat joulupaidat, jotka on tilattu vuosia sitten jostain hikipajasta, jossa joku kiinalainen lapsi on ne sormet verillä ommellut. 

3. Mustat legginsit, koska minulla on aina mustat legginsit aina, kun se vain on soveliasta. Mutta todella usein myös silloin, kun se ei ole.

Joulumielen tuoja

1. Sama kuin lempijoulutekeminen eli perheen kanssa hengailu jouluna. Saa nähdä lisääkö vai vähentääkö Sulhiksen kanssa jouluhengailu minun joulumieltäni, kun siihen joskus päästään. No viitsi, vitsi. Olemme me jo aloittaneet sellaisen asteittaisen siedätyshoidon: Sulhis on usein meillä joulua edeltävät päivät ja lähtee esimerkiksi vasta aattona kotikotiinsa. Ja minä lähdin tänä vuonna JO 26.12. Sulhiksen perheen kanssa mökkeilemään. 

2. Jouluvalot. Parhaimpia ne ovat, kun niitä on ihan helvetisti ja ovat väriltään lämpimän valkoiset. Kirjavat ja erityisesti kirjavat, jotka vilkkuvat, pilaavat päiväni totaalisesti. 

3. Joululaulut, -leffat, -lehdet ja -konsertit, annosta vähitellen nostaen syksyn mittaan.

Tässä monta lempiasiaa: viini, konvehdit, hengailu, perhe, joulupaidat...

Joululahja 

1. Unikko-sukat. Olen kova Marimekko-fani ja olen rakastanut unikkokuosia A I N A , mutta niin hullu en ole, että maksaisin omista sukistani 20 e?! Siis aivan naurettava hinta yhdestä sukkaparista. 

2. Marimekon raitapaita, koska Marimekko, ja kuka nyt ei tarvitsisi uutta raitapaitaa?

3. Intiimialueen kosteuspyyhkeitä, joita siskoni oli ostanut minulle, että voisin tuulettaa horoskooppini helposti myös tien päällä. 

Sulhis pilaamassa mun täydellisen tunnelmallisen joulukulissin kaljapulloineen.

 

Vaikka en kauhean syvällinen ja tunteikas ihminen olekaan, parasta joulussa tietenkin on yhdessäolo ja se yleinen tunnelma, mutta kyllä minusta on ihan mukava saada ja ennenkaikkea antaa lahjoja. Äitini joka vuosi sanoo, ettei aio ostaa enää ensi vuonna montaa joululahjaa, silti se aina ostaa. En kannata täyttä lahjattomuutta, mutta eikö yksi riittäisi? Tai edes vaikka viisi. 😂 Tänä vuonna lahjoja oli kyllä yllättävän hillitty määrä, mutta sitten oli pari ekstrajuttua, jotka eivät muka olleet varsinaisia joululahjoja. Esimerkiksi Iittalan ihanat, lasiset joulupallot, Nappula-kynttilänjalka ja Teeman tarjoiluastioita. Eli siis ihan puhtaita joululahjoja, joita ei vain oltu paketoitu, eikä niitä annettu jouluaattona eli eivät siten muka olleet joululahjoja. 😁

Sulhiksen kanssa emme ostaneet tänä vuonna toisillemme joululahjoja. Yleensä ostamme, mutta nyt kumpikaan ei oikein tarvinnut mitään, joten päätimme jättää välistä. En halua väkisin ostaa tai saada yhtään mitää. 

Paras joululahja, jonka itse annoin, oli jokavuotinen kuvakalenteri vanhemmilleni. Teen heille joka vuosi ihan perusseinäkalenterin kaikilla aivan kauheilla kuvilla meistä ja lähipiirin ihmisistä. Se on kauhean hauska aina yhdessä katsoa läpi ja pilkallisesti eiku hyväntahtoisesti nauraa kamalille kuville.

Loppuun kerron vielä meidän joulukuusigatesta. Meillä on todellä upea, iso ja aidonnäköinen tekokuusi, josta saa koristelemassa aivan täydellisen. No, äiti oli tänä vuonna sitä mieltä, että se on liian vaivalloinen hakea vintiltä ja laittaa. Että helpompaa on lähteä metsään, rämpiä siellä pimeässä, yrittää valita vähiten ruma yksilö niistä kaikista muotopuolista, raahata se kotiin, kastella sitä, imuroida neulasia ja hävittää se joulun jälkeen. Aito kuusi meillä nyt sitten tänä vuonna oli. Ei nyt aivan  rumimmasta päästä, mutta jotenkin säälittävä, kun on tottunut täydellisen tuuheaan. Ihan kuin minä ilman filttereitä.  

Siinä se on.

 

Apua, olen kirjoittanut tätä postausta ainakin 14 tuntia. Pakko mennä, moikka! 

Haastan tähän kaikki. Kerro kommenteissa, parhaat palat omasta joulustasi. 🖤Hyvää mennyttä joulua!

Uusi vuosi, uudet häät

Hyvää meidän häävuotta kaikille! TAAS! 😅

Sulhis laskemassa kohti uusia pettymyksiä.

Puhuinkin jo edellisessä valituspostauksessani, että tuntuu kuin ne häät olisi jo juhlittu, kun niitä niin antaumuksella suunnitteltiin. Ja nyt ei jaksaisi enää innostua yhtään. Mutta jos oikein kunnolla tsempataan ja yritetään väkisin nostattaa taas hääfiilistä, olisi seuraavana vuorossa kutsukorttien lähettäminen. Mehän tilasimme kutsut viime vuonna tapojemme vastaisesti ajoissa ja niinhän siinä sitten kävi, että ne jäivät käyttämättä. Ei pitäisi koskaan yrittää olla parempi kuin oikeasti on, siitä seuraa vain pettymyksiä.  

Luonto ei oikein anna periksi tilata uusia kutsuja ja laittaa vanhoja haaskuuseen, joten yritän miettiä, miten voitaisiin hyötykäyttää ne. Jos vain päivämäärä olisi muuttunut, kutsut voisi saada ihan hauskasti fiksattua ja säilöttyä niihin samalla muiston siitä, mikä yxi wittujen cevät koko ihmiskuntaa kohtasi. Meillä kuitenkin päivämäärän lisäksi muuttui kirkko, juhlapaikka sekä paikkakunta... Ja kerkeäähän tässä mieskin vielä vaihtua. On minulla yksi idea kutsukorttien varalle. Alan miettimään sitä tarkemmin, kun palaamme taas sivistyksen pariin mökiltä.

Olemme siis Sulhiksen kanssa vielä viikon Lapissa. Täällä on ollut ihanaa. Lautailua, hiihtämistä ja yleisesti ulkoilua ihanan talvisissa maisemissa. Tokikaan emme ole kerenneet kertaakaan ulos päivän valoisimpaan aikaan, sillä meidän vuorokausirytmimme lipsahtaa lomalla aina ihan päälaelleen. Nyt se on sillä tolalla, että nukumme suurinpiirtein silloin kuin normaali-ihmiset ovat aamuvuorossa. Mutta haitanneeko tuo. Minulle kun se rytminkääntäminenkään ei ole hankalaa. Nukahdan, kun menen vain nukkumaan. Sulhis toisinaan kärsii nukahtamisvaikeuksista, eikä se vaan nukahda, vaikka auliisti annankin hänelle kaikkia hyviä neuvoja. "Olet nyt vaan paikoillasi siinä, laitat silmät kiinni ja alat nukkumaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa!!??!". 

Kuvatodiste yllämainitusta ihanasta.

Minun ei tosin tarvitse vielä murehtia arjesta, minulla on nimittäin vielä ensi viikko lomaa. Tai no, lomaa ja lomaa. Kouluhommia pitäisi tehdä. Eli en tee mitään ja poden koko ajan huonoa omatuntoa, kun pitäisi tehdä. Viikko on siis pilalla joka tapauksessa. Otin läppärin ja oikein erillisen näytön mukaan, että olisi mukavampi tehdä niitä hommiani. LOL. Olemme olleet täällä jo viikon ja nyt vasta sain pelit ja vehkeet kaiveltua laukusta ja pystytettyä työpisteeni, jossa voisin tehdä sitä tiedettä. Luonnollisesti alkoi blogin päivittäminenkin heti kiinnostaa... Toisaalta olen luonteeltani ahkera ja puuhastelu on minulle ominaista, mutta toisaalta olen aivan käsittämättömän saamaton. Sitten märyä vääntäen hoidan (koulu)hommat kauheassa kiireessä viime tipassa. Enkä todellakaan koskaan ota opikseni.

Täällä minun oli tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelmaani liittyvää gradun tapaista tutkielmaa (syventävien opintojen tutkielma, "syvärit"), mutta huomasin, etten muistanut ottaa koko syväritiedostoa mukaan pöytäkoneeltani. Että en nyt kamalan hyvin valmistautunut tähän opiskelulomaani. 😂 Tämä unohduksen huomattuani "lohduttauduin" kuitenkin sillä, että voisin lukea seuraavaan lopputenttiini. Tietäähän sen... Saatan kyllä siis istua tulevan viikon päivisin koneella, mutta en vilkaisekaan luentomateriaaleja, vaan luen esimerkiksi vauva.fi:n Aihe vapaa -palstaa ja katson Youtubesta erilaisia  järjestelyvideoita. Ehkä eksyn tännekin suoltamaan tätä sisällötöntä sisältöä. Sitten valvon kolme vuorokautta putkeen ennen tenttiä, luen haukionkala-tyyppisesti luentomateriaaleja, kirjoitan huonoja muistiinpanoja ja tiuskin Sulhikselle, että viettäisi työpäivänsä jälkeistä vapaa-aikaa vähän hiljempaa, kun JOTKUT YRITTÄÄ TÄÄLLÄ OPISKELLA!!!!!111 Tankkaamalla tankkaan tiedot, jotka sitten  välttävästi oksennan tenttipaperiin, enkä muista niistä sanaakaan enää tulevaisuudessa. 😊 Niitähän on paljon sellaisia sometilejäkin, joissa käsitellään opiskelua ja eri oppimistekniikoita. Minun tilini olisi varmasti menestys.

Tuntuu, että olen taas jauhanut riittävästi EN YHTÄÄN MISTÄÄN. Lähdemme hiihtämään. Tarvitsisin kyllä hieman apua teiltä (äiti ja kaksi muuta lukijaa). Mistä ihmeestä voisin tänne kirjoittaa? Haluaisin kyllä kirjoitella, mutta se on kamalan hankalaa, kun tämä on hääblogi, eikä ne häät kiinnosta.  

Mitä pakata mukaan Norjaan, jos ei tiedä mitään retkeilystä, eikä karavaanielämästä (Norjan road trip, osa 2)

Lue ensin Norjan road trip, osa 1.

Tiivistelmä: Postauksen verran asiaa meidän pakkaamista räteistä ja pastoista......

Minähän rakastan kaikenlaisia listauksia, joten tämä postaus on yhtä listaa listan perään. Suunnitellessani pakkaamistamme (noin 8 minuutin ajan) luin monet blogipostaukset pakkaamisesta Norjan reissulle, mutta ne olivat enemmän hc-retkeilijöiden tai hc-karavaanareiden listoja, joten sellaista tavallisten, semiaktiivisten, aloittelevien roadtrippailijoiden pakkauslistaa olisin itse kaivannut. 

Olimme reissussa reilun viikon. Halusimme yöpyä autossamme ja tehdä ruuat itse, mutta paskantaa kuitenkin vessoihin, joten olimme päättäneet jo etukäteen, että yövymme pitkälti leirintäalueiden mukavuuksien äärellä. Luonnollisesti leirintämaksut nostivat reissubudjettiamme (noin 25 - 35 e/yö), mutta emme (tai no minä lähinnä) ole vielä riittävän retkeilyhenkisiä kaivamaan koko lomaa jotain vessakuoppia metsään. Meillä oli mukana myös trangia, mutta emme loppujen lopuksi käyttäneet sitä kuin kahvinkeittoon, sillä leirintäalueiden keittiöt olivat niin vaivattomia ns. kokkailuihimme.

Päiväkahviseura crocseissaan

Matkasimme tila-autollamme, joten tavaramäärää ei sinänsä tarvinnut kauheasti rajata, mutta huomasimme kyllä pari juttua, jotka teemme toisin seuraavalla kerralla. Ensinnäkin kannattaa pakata  kaikki tavarat pinottaviin, läpinäkyviin laatikoihin, eikä pariin laatikkoon sekä 17 erilaiseen nyssykkään ja pussukkaan. Kyllähän me tuon periaatteessa jo tiesimme, mutta tuli jälleen kerran kiire lähtö ja silloin sitä sortuu aina heittelemään niitä nyssyköitä ihan päättömästi peräkonttiin. 

Ensi kerralla kuitenkin pakkaisin niin, että ottaisimme neljä isoa, kannellista muovilaatikkoa, jotka mahtuisivat yöksi etupenkeille kahteen pinoon. Yksi laatikko olisi kuivamuonalle ja ruuanlaittovehkeille, toinen laatikko molempien vaatteille, kolmas sekalaiselle roippeelle (laturit, jatkojohdot, kosmetiikka+pesuaineet, kosteuspyyhkeet, lääkehommelit yms.) ja neljäs laatikko esim. kengille. Tuli huomattua tällä reissulla, kuinka rasittavaa se on, kun molemmilla piti tietenkin olla useammat kengät mukana, ja sitten ne pyörivät joka paikassa edessä. Sulhiksen kengänkoko on kaiken lisäksi 45-46, että aika iso laatikko niille saakin olla. 

Listaan tähän, mitä tälle reissulle pakkasimme ja oliko niissä mitään järkeä.

Vaatteet ja kengät

• pikkuhousuja (ei oikeasti kovin pieniä) 
• Melkein kaksinkertainen määrä päiviin verrattuna, koska jostain syystä kuvittelen aina, että matkalla meille tulee varmasti monen päivän mittainen räjähtävä ripuli. Jota ei ole koskaan vielä tullut, mutta ehkä ensi kerralla.
• sukkia 
• Joka päivälle oma pari
• t-paitoja
• Minä otin kolme mustaa, ne riittivät juuri ja juuri. Käytän siis aina mustia t-paitoja. Lisäksi otin pari "parempaa" t-paitaa, mutta unikkopaidan pitäminen leirintäalueella, kun juon  kertiskupista tonkkaviiniä, tuntui typerältä.
• Sulhis otti viisi, riittivät kuulemma.
• urheilupaidat
• Molemmilla oli kaksi, joten puhdasta paitaa ei joka risaukseen ollut, mutta what ever.
• urheiluliivit
• Minä selvisin yksillä, Sulhis sporttaili ilman.
• shortsit
• Minulla oli yhdet urheiluun ja kolmet vetelehtimiseen, mutta siinä sitten kävi niin, että käytin lopulta kaksia shortseja urheillessa ja kolmansia kaiken muun ajan. Farkkushortsit jäivät koskemattomina laukun pohjalle molemmilla.
• Sulhiksella oli yhdet urheiluun ja kahdet muuhun elämään. 
• trikoot
• Minulla oli kahdet urheilutrikoot mukana. Toisia käytin, mutta en todellakaan urheiluun.
• tuulihousut
• Kummallakin jäi käyttämättä kelien takia. Jos olisi ollut yhtään vilpoisampi, olisi varmasti ollut tarpeen. 
• farkut
• Turhuuksien turhuus. Kummallakaan käynyt mielessäkään vetää jotain farkkuja jalkaan kesälomalla, haloo.
• pitkähihainen paita
• Minulla oli kaksi urheiluun ja yksi muuhun elämään. Kaikki ainakin kävivät päällä.
• Sulhiksella yksi urheiluun, yhdellä retkellä taisi tarvita sitä.
• huppari
• Meillä oli samanlaiset Peakin hupparit mukana (moderni pariskuntatuulipuku). Olivat päällä joka päivä.
• villapaita
• Saimme vanhemmiltani perintöpaidat, jotka päällä he itse ovat reissanneet Norjassa. Maalailin niistä romantisoituja mielikuvia, että ne vanhat paidat päällä me siellä fiilistellään (tai tullaan vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen), mutta kelien takia saimme pukea ne päällemme vain kerran, ja silloinkin vähän pakottaen himpun verran liian lämpimänä iltana.
• sadetakki
• Kävimme oikein matkalla ostamassa Sulhiksellekin sadetakin. Jäivät käyttämättä. Olisi pitänyt uskoa, kun Sulhis näytteli minulle täyttä aurinkoa lupaavia sääennusteita...
• lenkkarit
• Minulla oli yhdet yleislenkkarit, Sulhiksella vapaa-aikaan ja urheiluun erikseen. Näille kaikille oli käyttöä lähes päivittäin
• vaelluskengät
• Minulla oli, Sulhis kiipeili sileäpohjaisilla lenkkareillaan, koska ilmeisesti toivoi liukastuvansa kuolemaansa kavutessamme jyrkillä vuorenrinteillä. 
• läpsykät
• Tarpeelliset leirintäalueiden suihkuun ja muutenkin käytimme omiamme joka päivä.
• Minulla oli perussläbärit, mutta Sulhishan oikein osti tätä reissua varten kauan haaveilemasna "crocsit" (halvimmat feikit, ei niitä, jotka maksavat jopa 8 euroa!!) ja käppäili niissä suurimman osan ajasta. Hän oli äärimmäisen iloinen ostoksestaan ja mainitsikin siitä lukemattomia kertoja reissun aikana. 

Ei ihme, että tuli kiire lähtö, kun käytin kohtuuttoman paljon aikaa pakkailujeni kuvaamiseen.

Ruokatarvikkeet

• pussipastaa 
• Kaksi pakettia päivää kohti,  yksi jäi syömäti.
• Knorrin pesto- ja formaggio -pastat ehdottomat lempparit!
• Tuunasimme pasta-aterioita kikherneillä, herkkusienillä ja tonnikalalla, että olisivat hieman täyttävämpiä. Pääasiassa selvisimme kuitenkin hengissä vetämällä sipsejä, keksejä, olutta ja viiniä iltaisin.
• kikherneitä
• Seitsemän tölkkiä, yksi jäi, kun aloimme inhota niitä kuudennen tölkin jälkeen.
• herkkusieniä
• Viisi purkkia Suomesta, kolme lisää Norjasta.
• tonnikalaa
• Neljä purkkia Suomesta, saman verran lisää Norjasta.
• pestopurkki sekä habanero-kastike ruokien tuunaamiseen
• Tulivat tarpeeseen. Sitä paitsi, mikä tahansa on hyvää peston kanssa.
• suolaa
• Tarvitsimme vain puuroon.
• Unohdimme muuten kaikki mausteet kotiin, mutta kuten jo mainitsin, meillä oli sitä pestoa pelastamaan mikä tahansa köpöstys.
• pikapuuroa
• Yhteensä 12 annosta, mikä ei riittänyt alkuunkaan, koska saimme pian huomata, ettei Sulhis tule yhdestä pussista miksikään.
• Ostimme vielä paketin irtopikahiutaleita Norjasta.

• riisikakkuja
• Kaksi pakettia, joita ei edes avattu.
• suolakeksejä
• Neljä pötköä, kätevää pientä suolukkaa haikkausretkille.
• rusinoita
• Kuusi pientä rasiaa, kaikki män.
• Nämäkin olivat käteviä päiväretkille, eiväthän kaikki ne äidit 90-luvulla voineet olla väärässä, kun pakkasivat näitä lapsilleen aina evääksi.
• pähkinä-hedelmä-sekoitus
• Varmaan joku 500 g:n pussukka puuron päälle ja yleiseen naposteluun.
• proteiinipatukoita
• 10 kpl akuutteihin tilanteisiin, kun Sulhikselle tulee yhtäkkiä kamala raivonälkä. Tulivat tarpeeseen...
• sipsit
• Ostimme lapsellisesti vain yhden pussin Suomesta, vaikka molemmat tiesimme, että se on minun lempiruokani. Pari pussia ostimme vielä Norjasta.
• suklaa
• Minä olen vuoden kestävän karkkilakkoni loppupuolella, mutta Sulhis osti itselleen kolme levyä mukaan ja vielä pari Norjasta. Kuulemma hyvää kiipeilyruokaa....
• Fasupaloja
• Iso säkki, koska minulla tosiaan on se karkkilakko, mutta Fasupalathan ovat keksejä!!
• kauramaito
• Kaksi purkkia kahvimaidoksi, menivät melkein kokonaan.
• kahvipaketti
• mehutiiviste
• ilmankin olisi selvinnyt.
• 5 l:n vesipönttö
• ...jota raahasimme mukanamme avaamattomana koko reissun. Vettä sai leirintäalueilta ja sitä pystyi huoletta juomaan.

Suomessa lähtiessä tehty kauppareissu oli noin satkun. Lisäksi kävimme Norjassa aika hövelisti kaupassa ostamassa kaikkea tarpeellista, lähinnä sipsejä ja olutta, mutta myös voita ja raejuustoa. Viinitonkan haimme menomatkalla Muoniosta ja viimeisenä iltana tiristelimme sen loppuun, että se oli oikeastaan parhaiten optimoitu ruokatarvike riittävyytensä kannalta. Ruokahuollon pystyisi myös säätämään aika budjettiystävälliseksi, mutta meille se kaikenmaailman mättäminen on yksi osa lomaa, joten emme halunneet niuhottaa sen suhteen. Yleensä käymme paljon ravintoloissa lomilla, joten siinä mielessä säästimme pitkän pennin puuro- ja pussipastadieetillämme. Kotimatkalla piti pysähtyä huoltoasemalle syömään perinteiset pølserit eli norjalaiset hot dogit, mutta sekin jotenkin jäi. 

Pasta al Pomodora e Pesto

Lisäksi meillä oli mukana: 

• sähköinen kylmälaukku
• Nooh, ihan kätevä, mutta ilmankin olisimme selvinneet pienillä järkkäilyillä.
• kertakäyttöastioita
• Turhia, jos yöpyy leirintäalueilla juoksevan veden äärellä.
• retkiastiat
• Kätevät, jos ei luota leirintäalueiden muiden asukkien tiskaustaitoihin. Mutta jos luottaa, service roomeissa oli yleensä ihan hyvä valikoima yhteiskäyttöön tarkoitettuja astioita.
• Fairy + tiskisieni
• reppu + kangaskassi
• Asioita pitää kantaa lomallakin.
• jatkojohto jakorasialla
• Saimme tällä hyvin ladattua kaikki laitteemme kerralla, eikä tarvinnut rohmuta kaikkia pistorasioita meidän puhelimille, tabletille sekä powerbankeille.
• powerbankit puhelimille
• kosteuspyyhkeitä 
• Aika turhia, joka päivä pääsi suihkuun ja helposti käsienpesulle. No, ehkä Sulhis käytti näitä kerran haikkausreissulla putsatakseen sormensa suklaasta.
• hygieniatarpeet
• Niitä nyt on turha listata, jokaisella on omat litkunsa ja linimenttinsä.
• laastarit, särky- ja ripulilääkkeet, desinfiointiaine, käsidesi
• Noita samoja ripulilääkkeitä olen kantanut mukanani jo varmaan 10 vuotta, eikä niille koskaan ole tarvetta. Varmaan joku lapsuuden trauma tämä kohtuuton ripulin pelkoni.
• pyyhkeet 
• Kylpypyyhkeet, käsipyyhkeet sekä astiapyyhe, kaikki olivat tarpeen.
• nukkumisvehkeet
• Meillä oli sen verran lerppana 120 cm patja, jonka sai kätsysti rullattua tarvittaessa vähän pienempään tilaan. Lisäksi tuplapeitto ja tyynyt. Sänky oli ihan täydellinen. 
• retkituolit
• Nämä olivat äärimmäisen tärkeät, jos halusi olla yhtään uskottava leirintäalueilla valtavien asuntoautojen keskellä. Kovimmilla karavaanareilla oli omat pihakukatkin mukana...
• teltta
• Otimme ihan varmuuden vuoksi, jos autossa nukkuminen olisikin hankalaa. Mutta ei se ollut, joten telttaa emme olisi tarvinneet. 
• hyttysverkkoa ikkunoihin yöksi
• Emme nähneet yhtään hyttystä...
• Leatherman, puukko, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, pyykkipoikia yms.
• Öööh, ihan turhia. Minulla unohtui jatkuvasti pakatessa, että emme ole menossa minnekään erämaan armoille, vaan leirintäalueille syömään sipsejä.

 

Näillä romppeilla pärjäsimme paremmin kuin hyvin. Puuttuuko sinusta jotain oleellista tai oliko mukana jotain ihan turhaa? Kerropa parhaat pakkausvinkkisi. 

Lopuksi vielä kuva vanhempieni suorittamasta testimakuusta. (Testihenkilöt olivat lyhyempiä, mutta leveämpiä, kuin minä ja Sulhis. Mittaustulos osoittautui kuitenkin luotettavaksi.) 

Norjan road trip, osa 1

Tiivistelmä: Me kävimme Norjassa ja rakastimme joka hetkeä! 

Saimme Sulhiksen kanssa sellaisen uniikin idea lähteä tänä vuonna kesälomareissulle Pohjois-Norjaan. Sitten laitoimme hösseliksi ja kaksi päivää myöhemmin olimmekin jo tien päällä. Meistähän tuli taannoin autollisia eli oikeita aikuisia, joten MOTORHOME löytyi ihan omasta takaa. 

Tämä oli virallisesti telttapaikka, joten pystytimme omamme hämäykseksi.

Tämä on kai jotakin menetetyn nuoruuden hamuilua, mutta innostuimme kamalasti sellaisesta road trip -tyyppisestä matkasta autossa nukkumisineen. Isäni kyllä ihmetteli, että miksemme vaan yöpyisi hotelleissa, kun katsoi toimintaani mittaillessani takakonttia lähes kaksimetristä Sulhista varten... Äitini muistutti, että kyllähän hekin iskän kanssa yöpyivät teltassa ensimmäisillä Norjan reissullaan. "Mutta mehän olimme silloin NUORIA....", isäni virkkoi ja loi minuun merkitsevän katseen. 😔

Meillä on seitsemän hengen tila-auto, jonka takapenkit kääntyvät kätevästi kaikki samaan tasoon. Siihen heitimme vain patjan, tuplapeiton ja tyynyt ja meillä oli aivan ihana pesä. Oli aivan ihanaa iltaisin vetäytyä pesään (no enemmän luolaa se muistutti loman loppupuolella) katselemaan upeita maisemia. Tai ok, ne maisemathan oli nähty minuutissa, mutta sitten katsoimme tabletilla uutta lempisarjaamme, Le bureau'a, Areenasta. 

Kirjoitan pakkailusta erikseen, mutta saimme auton pakattua kätevästi yhdellä reissulla vanhempieni luona. Sieltä löytyi about kaikki, mitä vain keksin tarvitsevamme. Sulhis sai ennakkoperintönä jopa isäni vanhan norjalaisneuleen. Harmitti sitten lopulta, kun matkamme aikana olikin niin lämmin, että vain yhtenä iltana saimme vetää päällemme ne samat neuleet, joita vanhempani ovat käyttäneet omilla Norjan reissuillaan. 

Sääolosuhteet olivat kyllä uskomattomat. Olen aiemmin kertonut siitä äidiltäni verenperintönä saadusta huonosta tuurista säiden suhteen. Yleensä perheemme Norjan reissuilla onkin ollut 8 ℃ ja satanut räntää vaakatasossa, joten sellaiseen menoon olin varautunut tälläkin kertaa villapaitoineni. Sulhis yritti näytellä aurinkoisia sääennustuksia, mutta olin vain tietäväisenä että "Shhh child, this curse follows me everywhere". Mutta toisin kävi. Alan jo vähitellen uskomaan, että olen vapaa äitini synneistä ja minun kohdallani on mahdollista nauttia myös niistä aurinkoisista lomasäistä! Ensimmäisenä päivänä ajaessamme satoi vettä kuin Esterin peräloosterista, mutta muuten aurinko paistoi ja oli ihan kuumiakin päiviä. Ehkä osaksi upeiden kelien ansiosta, tämä tuntui parhaalta reissulta, jonka olemme koskaan Sulhiksen kanssa tehneet yhdessä. 

Viimeisen yön näkymät sängystä käsin.

Tämä on nyt taas tällaista tajunnanvirtaa, mutta kirjoitan siitä pakkaamisesta (TÄRKEÄ!!!) sekä  hyväksi koetuista kohteista reissullamme hieman tarkemmin seuraaviin postauksiin. Tiedän, etteivät random matkakertomukset voisi vähempää kiinnostaa, jos ei ole itse lähdössä juuri sinne, juuri sillä hetkellä,  mutta minusta on aina ihanaa löytää blogikirjoituksia kohteesta, kun olen lähdössä reissuun ja googlettelen etukäteen kokemuksia. 

Palataan astioille jatko-osien tiimoilta!

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Anonyymit Auringonottajat

Luojan kiitos helteet väistyivät jo! 

Olen kirjoittanut edellisen postauksen toukokuun lopulla juuri ennen TROOPPISEN TIRISTÄJÄN saapumista. Sen jälkeen, kun se sitten tuli, en olekaan kerennyt tekemään mitään muuta kuin käppäilemään ulkona, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Varsinainen auringonottohan on jo aika epämuodikasta ja noloakin, joten esimerkiksi nurmikkoa on ajettu aika ahkerasti. Siinä saatua aurinkoahan ei lasketa. No ok, kyllä minä aikaani olen viettänyt myös ihan aurinkotuolissa. En tietenkään maaten, vaan istuvassa asennossa, että olen koko ajan valmiudessa hyppäämään pystyyn ja olemaan aivan kuin en olisikaan. No joo, saatoin minä muutaman hetken ruhoani lepuuttaa myös vaakatasossa auringon alla, sain nimittäin poltettua perämoottorini! Tarpeellisena taustatietona kerrottakoon, että olen valitettavan kokenut auringonottaja, rusketun hyvin, enkä tavallisesti pala ainakaan Suomessa. Nuoruudessa meni paritkin Sunny Beachin lomat loppuajasta pelkällä porkkanaöljyllä läträten. Nykyisin suojakertoimet ovat kohdillaan myös Suomessa, vaikka edelleen suhtaudunkin ruskettumiseen tosi 2000-luvun-alkumaisen pakkomielteisesti. Huolellisista rasvailuista huolimatta sain nyt ne perskannikkani käräytettyä. Joo, ne ovat aika laajat ja pojottavat suoraan aurinkoa kohti, jos niille vain antaa tilaisuuden, mutta silti... Varoittelut korkeista UV-indekseistä ovat ihan totisinta totta, olen tänä kesänä oppinut sen peräpään kautta. 

Erityisen voimakkaasta UV-säteilystä kertoo myös se, että olen jo ihan kohtalaisen ruskettunut, vaikka valelen ruhoani vähän väliä 30 - 50 -kertoimilla. Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, että turvallista ruskettumista ei ole olemassa. Ei, vaikka käyttäisi suojavoiteita. Rusketus on merkki ihosolujen DNA-vauriosta eli paska on vähän niin kuin jo housuissa, kun rusketusta alkaa näkyä. Minäkin ymmärrän, että turvallisinta olisi pysytellä varjossa suojakertoimista huolimatta, mutta perustelen omaa auringossa oleskeluani atooppisella ihottomallani. Se paranee selvästi kesällä ja lomilla UV-säteilyn vaikutuksesta. Lisäksi olen toki sairaalloisen koukussa ruskettumiseen, mutta tykkään käyttää enemmän tuota ihottumaperustelua... 

Voidaan kai puhua jo sairaudesta, kun elämää pitää suunnitellaan auringon mukaan, enkä esimerkiksi malta mennä sisälle syömään aurinkoisina päivinä, jos minulla on mahdollisuus olla ulkona. Mutta älkää huoliko, ei se paastoaminen missään tietenkään näy, sillä kerkeän aivan hyvin syödä päivän kaloritarpeen ja rutkasti ylikin sitten illalla, kun ei enää ole tarvetta olla ulkona. Äidilläni on ollut tämä sama riippuvuus, mutta hän on päässyt pahimman yli jo vuosia sitten. Eihän tästä koskaan varsinaisesti parane, mutta äitini kohdalla voisi sanoa, että hän on varjossa oleva addikti. Riippuvuus tietenkin seuraa loppuelämän mukana, mutta toisin kuin monissa muissa addiktioissa, tässä kohtuukäyttö on mahdollista. Että ehkä minullakin on toivoa... 

Kyllä minä kuitenkin haluan olla ruskettunut myös ensi kesänä hääkuvissani, mutta tietäähän sen jo nyt, että minun tuurillani kelit eivät todellakaan tule olemaan tällaiset. Räntäähän se sataa koko alkukesän, joten pitänee suunnata Sulhiksen kanssa suihkurusketukseen, sillä en myöskään haluaisi, että olisin paljon ruskettuneempi kuin Sulhis. 😄 No, meille käy, kuten Rossille siinä yhdessä jaksossa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuva: Pinterest (laitonta)

Ei minulla nyt varsinaisesti ollut vielä inspistä alkaa kirjoittamaan mitään niistä itse häistä, mutta ajattelin tehdä tällaisen kevyen comebackin, kun sade vihdoin soi minulle kauan kaivatun vapaapäivän...

Palataan astioille!