Married AF

Tiivistelmä: Menimme naimisiin.

 Moi!

Vastoin kaikkia odotuksia... Me tosiaan pääsimme naimisiin! Haluaisin laittaa kaikkia tunnelmallisia kuvia ihanasta päivästämme, mutta suurin osa on tällaisia:

Kiitos sisarelleni taianomaisen hetken ikuistamisesta, kun nautimme ensimmäistä ateriaamme avioparina.

Olen kuvaillut kihlausaikaamme katastrofielokuvaksi sarkastisella twistillä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Paljon on kerrottavaa, sillä aivan ilman kommelluksia emme luonnollisestikaan selvinneet. Lisäksi kaasot hiillostavat minua jatkuvasti kysellen polttaripostauksen perään. Kaikki aikanaan.

Häitämme edelsi viikkojen helleputki, joka toi mukanaan muutamat kunnon myräkät. Erityisesti nimipäivänäni riehunut Paula-myrsky aiheutti muutaman harmaan hiuksen. Juhlapaikkamme lähistöllä on (oli) erityinen hääpuu, jonka alla kaikki, siis ihan kaikki, hääparit käyvät kuvaamassa hääpotretteja. No, se puu meni matalaksi Paula-myrskyn mukana. En ole kovin taikauskoinen, mutta pakkohan tuon on olla jonkinlainen etiäinen avio-onnen kestävyydestä...

Samainen myrsky tuhosi myös kaikista Oulun hotellihuoneista juuri meidän hääsviittimme. Luojan kiitos saimme napattua samasta hotellista toisen huoneen, joka oli muuten viimeinen vapaa sviitti koko hotellissa. Ihana huone sekin oli, vaikka ei ylimmässä kerroksessa ollutkaan. Loppujen lopuksi olisi ollut aivan sama, millaisen kömmänän varasimme, sillä emme edes kerenneet koko huoneeseen hääyönä. Ystävämme yllättivät meidät bilehaluillaan ja juhlimme viimeisten vieraidemme kanssa aamuun asti. Onneksi olimme ottaneet kaksi yötä hotellista!

Vaeltamassa Sulhiksen kanssa aamulla hääpuvuissamme hotellille vaihtamaan kevyempää päälle.

Koko hääviikonloppu ja itse pääpäivä ylittivät kaikki odotuksemme. Ihan puolueettomasti voin todeta, että meillä oli aivan mahtavat häät! Hellettä riitti myös tuolle päivälle, mutta koska olin varautunut räntäsateeseen tai ainakin ukkosmyrskyyn, seksi- tappohelle ei tuntunut missään. Toki olimme hiestä märkiä suurimman osan päivästä, mutta meikkaajani ja kampaajani olivat tehneet niin perusteellista työtä, ettei se oikeastaan haitannut ja paketti pysyi kasassa koko päivän, yön ja oikeastaan seuraavan päivänkin. Kuvaajakin lupasi photaroida hikikarpalot pois kasvoiltamme. 

Edes minulla, supernegistelijällä, ei ole juurikaan moittimista päivästä, mikä kertoo jo paljon. Koolla oli rakkaimmat ystävämme, perheemme ja lähimmät sukulaiset, tunnelma oli katossa ja vieraat tuntuivat aidosti viihtyvän, ruoka oli hyvää, viini virtasi (kohtuukäytön rajoissa) ja upea bändi kruunasi koko illan. Ai niin, oli myös mukava mennä naimisiin!

Palkkasimme viime metreillä myös videokuvaajan valokuvaajan lisäksi ja se oli paras päätös aikoihin. On ollut aivan ihanaa palata esityksiin ja puheisiin kerta toisensa jälkeen. Me molemmat Sulhiksen kanssa pidimme puheet. Sulhis piti kauniin puheen minusta ja minä puolestani tuskin mainitsin koko miestä omassani. Vitsailin vain ja ilmeisesti yritin viedä huomion pois meistä ja siitä, että olimme siellä juhlimassa minun ja Sulhiksen rakkautta. 

Isäni piti "ruokarukouksen", lyhyen puheen, joka päättyi yhdessä nostettavaan, ruokahalua kasvattavaan vodkashottiin. Iskä kysyi aiemmin, sopiiko, jos hänen puheensa on roast minulle, joten mielenkiinnolla odotin kyseistä puheenvuoroa. Ihan normaali puhe se sitten kuitenkin lopulta oli ja minua pilkattiin siinä aika vähän. 😁

Myös Sulhiksen äiti piti puheen, jossa hän esimerkiksi muisteli meidän kihlautumistamme, jonka julkistaminen ei mennyt kuin Strömsössä. Ilmoitimme kihlauksestamme silloin aikanaan uutena vuotena kuvaviestillä, jossa näkyi minun rengastettu sormeni. Appiukkoni vastasi viestiin suurin piirtein, että "Johan sitä uutta vuotta toivotettiin, menkää nukkumaan jo.". Anoppi päätti puheensa muistukseen antaa toisillemme suukko päivässä sekä siitä, ettei tulisi lakata nauramasta yhdessä. Ajaakohan saman asian, jos Sulhis nauraa minulle päivittäin ja fist bumpaamme usein...

Kumpikaan Sulhiksen sisaruksista ei maailman ääristä päässyt häihimme vallitsevan tilanteen vuoksi. He olivat kuitenkin valmistelleet vitsikkäät videotervehdykset, jotka katsoimme juhlapaikalla screeniltä. Tämä oli hauska lisä, sillä Sulhis ei tiennyt asiasta mitään etukäteen.

Bestmanit pitivät myös puheet. Toinen bestmaneista puhui viisaasti siteeratessaan Mauno Koiviston sanoja siitä, miten vaimon kanssa voi joskus tulla erimielisyyksiä, mutta ne yleensä ratkeavat pian, kun huomaakin olleensa väärässä. Samaisen bestmanin isä piti myös lyhyen puheen, jossa mietti, ettei anopin yhden suukon taktiikka ole välttämättä riittävä...

Hyvä ystäväni, kaasoni sekä lähes kaikkien kummilasteni äiti on lahjakas laulaja ja hän esiintyikin  kirkossa sekä juhlapaikalla. Kappaleet olivat kauniita, mutta kauhean koskettavia myös siitä syystä, että rakas ystäväni esitti ne meille minulle. Myös hänen äitinsä, koulutettu sopraano, esiintyi juhlapaikalla. Molemmat saivat huikeat suosionosoitukset. Kirjoitan erillisen postauksen häiden musiikista ja kerron näistä siellä lisää.

Hirveästi olisi kerrottavaa valmisteluista, uusista hääpuvuista, sukunimistä, pääpäivästä kaikkine kämmeineen ja kohokohtineen. En edes tiedä, mistä aloittaisin. Luette tätä postausta vielä jouluna, jos en ensin hieman rajaa aiheita. Mitä kaikkea haluaisitte siis kuulla?

Postimerkki omalla kuvalla

Minähän koko ajan toitotan, ettei minua kiinnosta häidemme yksityiskohdat. No, en minä aina ole ollut tällainen. Vielä puolitoista vuotta sitten olin juuri se morsian, joka tilaa kustomoidut postimerkit hääkutsuihin. Kyllä. Puolustuksekseni on sanottava, että Postilla oli tuolloin joku kampanja ja merkkejä sai tilata alennettuun hintaan, 1,90 e/kpl. Postimaksuthat  nousivat tänä keväänä ja ihan tavallinen  merkki maksaa nyt 1,85 e, eli siihen nähden tuo ei ollut meiltä iso panostus. 

Tällä hetkellä yhden postimerkkiarkin hinta omalla kuvalla maksaa 29 e. Arkissa on 10 merkkiä, eli kappalehinnaksi tulee melko suolainen 2,90 e. Jos tilaa 4-19 arkkia, saa 5 %:n alennuksen. Suhteellisesti aika tyyristä, mutta toisaalta kyse on kuitenkin vain muutamien kymppien lisäkustannuksesta kutsujen määrästä riippuen, joten kannattaahan tuota vaihtoehtoa miettiä, jos haluaa pientä twistiä kuoriin.

Me valitsimme postimerkkiin "kihlajaiskuvamme", joka on otettu Saariselän yössä noin klo 2.30, kun juhlimme kahdestaan Sulhiksen kosinnan jälkeen. Postin työntekijäkin kommentoi, että onpa hauskat merkit. Tämä oli kuitenkin ennen kuin hänelle selvisi, että haluan niihin käsinleimauksen... Olin kuullut, etteivät (ne helvetilliset) sinetit välttämättä kestä koneellista leimaamista. En voinut ottaa sitä riskiä, että kaiken sen vaivan jälkeen sinetti olisi tuhannen päreinä, kun vastaanottaja saa kutsun käsiinsä. Olin myös lukenut kokemuksia, että postin työntekijät ovat lyöneet morsioille leiman käteen, että neiti on hyvä ja leimaa 150 kutsuaan aivan keskenään. Tämähän olisi käynyt minulle ja olinkin varautunut siihen, mutta asiakaspalvelija sanoi, ettei voi antaa leimasinta kenen tahansa huppaluuran käsiin. Intin, että voin leimata ne siinä tiskillä, enkä yritä mitään vilunkia. Aspa ei antanut periksi ja häntä koipien välissä ojensin hänelle noin 60 kutsun nivaskan leimattavaksi. Äläkä sinäkin ymmärrä väärin. En olisi halunnut leimata niitä itse vain sen takia, että olisin pelännyt jonkun kesätyöntekijän pilaavan kutsumme (kuten yksi kaasoistani epäili). Olisin halunnut suorittaa tuon homman itse, ettei postin työntekijä inhoaisi minua ylimääräisten töiden teetättämisestä. Vaikka saatan vaikuttaa olevani aivan karen, että haluan aina saada päällikön paikalle, minulle on kauhean tärkeää, etten pahoita asiakaspalvelijoiden mieltä tai ole liikaa vaivaksi. Ja ok, en halunnut, että joku kelloa vilkuileva kesätyöntekijä pilaa meidän kutsumme.

No, se postin työntekijä lupasi kuitenkin leimata ne omin pikku kätösin ja esitti tosi hyvin, ettei sitä vituta yhtään. Varoitin kuitenkin kavereita, että jos jostain kutsusta on kulma revitty tai muuta sellaista, se on varmasti kiireisen työntekijän kosto. Minkä ymmärrän täysin, itsekin tekisin niin. Suurin osa kutsuista on kuitenkin tainnut löytää jo perille, että kyllä se ainakin ne lähetti.

Olemme kyllä tosi tyytyväisiä postimerkkeihin, ne ovat hauskat ja persoonalliset. Onneksi kerkesin tilata ne ennen kuin kyllästyin meidän häihin. 😉

Vain muutaman hääkutsun tähden

Tiivistelmä: Kutsut lähetetty!

Vierailta tuli jo kysymyksiä, onko häät taas peruttu, kun kutsuja ei näy eikä kuulu. Saimme ne kuitenkin vihdoin ja viimein postiin viime viikolla! Kutsushow kaikkine käänteineen oli aivan naurettavan pitkä ja työläs prosessi. Ottaen erityisesti huomioon sen, että nimenomaan halusin tilata kutsut valmiina, että niistä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. LOL. Ne siis tilattiin jo puolitoista vuotta sitten ennen kuin koronasta oli tietoakaan. Vaikka itse arvostan kaikkea käsin tehtyä ja teettämällä olisimme saaneet aivan ihanat, uniikit kutsut, nämä paperituotteet olivat meille yksi juttu, joista oli helppo pihistää. Vieraat katsovat kutsua kerran noin 20 s, joten tusinatuote ajaa mielestäni  asiansa. Vistaprintiltä, mistä me tilasimme kutsumme, löytyi aika kivoja vaihtoehtoja edullisesti. Vähän harmittaa, että köyhäilin folioinnin suhteen ja tilasin lopulta niin peruskutsut niin peruspaperilla kuin mahdollista, mutta säästimme varmaan ainakin 30 senttiä kutsua kohti. Ja pääsin taas askartelemaan, kun lisäsin jokaiseen kutsuun kultaista glitteriä yön pimeinä tunteina samalla tiuskien Sulhikselle, että kun mun pitää tehdä KAIKKI (tietäen kuitenkin koko ajan, etten todellakaan antaisi sen tulla käpälöimään kutsuja, vaikka tarjoaisikin apuaan). 

Täsä tää ny o.

Tilasimme siis kutsut jo ensimmäisiin häihimme, mutta emme kerenneet lähettää niitä, kun päädyimme siirtämään häitä niin aikaisessa vaiheessa. Päätimme viime syksynä uuden hääpäivän ja vaihdoimme koko paskan eri paikkakunnallekin, kerroimme uudet tuulet kaikille kavereillemme, mutta luojan kiitos, emme lähettäneet save the dateja, saati sitten varsinaisia kutsuja, sillä pääpäivä vaihtui vielä kertaalleen tähän nykyiseen. Vihkimisaikakin vaihtui vielä tänä keväänä aamuhäistä iltapäivään. 

Meillä oli siis kutsut, jotka olivat väärälle päivälle, väärälle vuodelle, väärän kellonaikaan, väärään kirkkoon ja väärään juhlapaikkaan. Vihittävä pari pysyi kuitenkin just ja just alkuperäisessä kokoonpanossa. Minä periaatteen ihmisenä en  halunnut tilata uusia kutsuja, vaikka se olisi helpottanut tätä projektia huomattavasti. Halusimme toisaalta myös säilyttää kutsujen kautta muiston tästä erityislaatuisesta ajasta, jota nyt elämme. 

Päädyin tuunaamaan kutsuja leimasimien ja lisäosan avulla. Leimasin kaikkiin 23545 kutsuun kirjain kerrallaan "PERUTTU"-tekstin viime vuoden tietojen päälle. Tilasin myös pienet lisäkortit, joissa oli  uusi aika ja paikka. Lisäkortit tilasin myös Vistaprintilta kutsujen kanssa yhtenevällä teemalla. Lisäkorttien tilaus oli ehkä vähän ristiriitainen veto siihen nähden, että väkisin halusin säilyttää alkuperäiset kutsut ja välttää siten uusien hommaamisen, mutta minä olen kauhean höveli luopumaan periaatteistani aina sen mukaan, mikä on minulle suotuisinta milloinkin. Kalliiksi ne eivät kuitenkaan tulleet, keksin nimittäin pihistelykeinon myös  pikkukorttien suhteen. Valikoimasta ei löytynyt oikein sopivan kokoista ja riittävän edullista vaihtoehtoa, joten muokkasin Vistaprintin ohjelmalla oikeasti yhteen korttiin kaksi tuollaista pienempää korttia. Siihen meni aivan helvetin monta tuntia ajasta, joka minun olisi pitänyt käyttää yhden lopputentin lukemisiin, mutta tentit voi aina uusia ilmaiseksi, häitä ei.

Viime vuonna suunnittelin kutsuille tuollaisen ns. taskun, johon tuli nauhaa ja sinetti, että kutsu olisi jollakin tapaa juhlallisempi. No, nyt inhoan sitä taskua. Mutta koska valoimme niitä hemmetin sinettejä 2387 tuntia, ja molemmat olimme viittä vaille valmiita unohtamaan koko häät ja eroamaan, en vain pystynyt laittamaan niitä haaskuuseen. Nyt olisin halunnut modernit ja tyylikkäät kutsut, sillä nämä olivat lopulta himpun verran liian romanttiset. Eli käytimme siis aivan kohtuuttoman paljon aikaa kutsuihin, joihin emme en ollut edes lopulta kauhean tyytyväinen. 😁 No, ovat ne oikeasti ihan kohtalaiset ja hoitavat asiansa! Vieraatkin ovat kehuneet kutsua, mutta tietenkin sen takia, kun ovat täältä lukeneet, millainen työmaa ne olivat. 

Halusin mahdollisimman yksinkertaiset kutsut ilman infotekstejä. Perustimmekin tahtoo.fi:n kautta oman hääsivuston, mistä kaikki tarpeelliset tiedot löytyvät. Sinne myös ilmoittaudutaan sekä ilmoitetaan ruoka-aineallergioista. Kauhean kätevä. Sivustolta myös näkee, kun vieras avaa sivuston ensimmäisen kerran (olkaa huoleti, jokaista kirjautumista ei näe). Noin puolet vieraista ovat käyneet sivustolla ja reilu kolmasosa on jo ilmoittanut tulevansa häihin. Tähän mennessä vain kaksi on ilmoittanut esteestä. Laitoimme tosin pitkän ilmoittautumisajan, kun tämä elo on nykyisin niin epävarmaa. Siitä huolimatta käymme sivustolla päivittäin noin neljän minuutin välein katsomassa, onko tullut uusia ilmoittautumisia. 😁 Ehkä hääfiilis on todellakin nostamassa uudelleen päätään. 💓

Onkohan kutsujen teko ollut muillakin samanlaista helvettiä...

Hääkutsuja, riitoja ja muutama vahasinetti

Tiivistelmä: Askartelimme Sulhiksen kanssa kutsuja. Käytimme kohtuuttoman paljon aikaa täysin turhien yksityiskohtien eteen ja vihasimme joka hetkeä.

Moiccu!

Me havahduimme jälleen kerran siihen, että meillä saattaa olla kohta häät. Emme oikeastaan ole tehneet häiden eteen mitään sen jälkeen, kun ne päätettiin reilu vuosi sitten siirtää. Tuntui silloin, että tässähän on aikaa vaikka kuinka paljon! Toisaalta ehdimme aika pitkälle suunnitella asiat jo tuolloin viime keväänä ja hyvin suunniteltuhan on kuulemma puoliksi tehty... No, ei todellakaan ole. Aloimme nimittäin eilen printtaamaan kutsujen kuoriin osoitteet sekä tekemään vahasinetit. Sillä tavalla "äkkiä nyt vaan" pois alta.  Meillä meni koko hemmetin lauantai, elämänilo ja kaikki kaasut tulevan appiukon sikarisytyttimistä. 

Aiemmin kerroin, ettemme aio tilata uusia kutsuja. Vähän niin kuin yleisesti kostona, kun mehän emme alistu koronan edessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meillä piti olla maalaishäät, joiden tyyliin sopien kutsujen koristelu oli suunniteltu siten, että niihin tulee vahasinetti (ihan oikeasti, anna mun kaikki kestää). Olin lisäksi tilannut kustomoidun sinettileimasimen (ei helevetti) ja pötkökaupalla sinettivahaa, joten pakkohan ne oli tehdä, vaikka tässä vaiheessa tuollainen yksityiskohta ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Kaiken muun lisäksi siinä hemmetin leimasimessa on viime vuoden hääpäivä. Ensin mietin, saisinko esimerkiksi kuumaliimalla täytettyä sen päivämäärän kaiverruksen leimasimesta, mutta sitten muistin taas, ettei minua kiinnosta. Joten väärät päivämäärät niissä nyt sitten on, mutta olkoon sekin muisto näistä cahdesta wittujen ceväästä. Toinen ajatus vanhojen kutsujen säilyttämisen taustalla, tuon kostamisen lisäksi siis, oli nimittäin se, että siitä jää "kiva" muisto tästä erikoisesta ajasta, jota nyt elämme.

Sinettien ideahan olisi tehdä sinetti suoraan paikoilleen sulkemaan ja sinetöimään sitä, mitä ikinä halutaankin. Joo, no, meillä meni noin joka kolmas sinetti pilalle, että tsemppiä vaan, jos joku siihen uhkapeliin lähtee. Olisi ollut aivan liian stressaavaa tehdä ne suoraan kutsuihin. Eikä meillä kerta kaikkiaan olisi edes ollut riittävästi ylimääräisiä kutsuja tuolla epäonnistumisprosentilla. Päätimme tehdä sinetit erikseen leivinpaperille ja liimata sitten kutsuihin. Eli niillä ei ole mitään funktiota ja ne ovat pelkkänä koristeena. Se ei sovi kyllä yhtään minun elämänkatsomukseeni, sillä inhoan asioita, joilla ei ole funktiota! Kaiken lisäksi sinettien tekeminen oli yllättävän vaikeaa ilman sitä onnistumisen painettakin, mutta homma alkoi kuitenkin vähitellen sujua, kun olimme ensin pari tuntia haukkuneet toistemme työnjälkeä ja käyneet läpi seuraavan keskustelun:

Sulhis: "Tämmönen näperrys on niin perseestä!"

Minä (uhriutuneena): "No, yksinkö mun pitäis tämä tehdä!? Kyllä ne on kuule sunkin häät."

Sulhis: "Joo, mutta pikkusen eri asia, kun säähän tykkäät tämmösestä askartelusta..."

Minä: "KATO MUN NAAMAA, NÄYTÄNKÖ SILTÄ, ETTÄ MULLA OIS MUKAVAA!!!!"

Sitten pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, että molemmat vihasivat sitä hommaa yhtä paljon ja oli helpompi jatkaa. Tämä on meidän parisuhteemme toimintamalli: yhdessä voi tehdä jotain vain, jos se on molemmille yhtä mukavaa tai vastenmielistä. Uhraukset toisen hyvinvoinnin eteen? Kysypä joku toinen... 😂

Lopulta toimimme saumattomasti yhteen. Ensinnäkin kannattaa silputa veitsellä ne sydänlangalliset "vahakynttilät" tuhannen päreiksi ja sulattaa niitä palasia lusikassa. Ei kannata edes yrittää sulattaa vahaa suoraan siitä vahapötkön päästä, siinä menee ikä, terveys ja parisuhde. Kuumensimme ensin lusikan pohjaa pelkästään kynttilän päällä, mutta se oli aivan liian hidasta touhua tehokkaaseen luonteeseeni, joten nopeutimme prosessia sellaisilla kaasutohottimilla, joilla sytytetään sikareita.

Tähän yksi sommiteltu kuva välineistä paprikan värjäämällä leikkuulaudalla.

Työnjako oli sellainen, että Sulhis siis sulatti vahaa lusikassa, minä valutin sulan vahan leivinpaperin päälle, millä välin Sulhis otti leimasimen kylmästä vedestä jäähtymästä ja kuivasi sen. Sitten minä leimasin, ja Sulhis alkoi sulattamaan seuraavaa lusikallista. Loppuajasta se oli sellaista tyydyttävän  saumatonta nelikäsityöskentelyä (hammaslääkärit ja -hoitajat tietää). Meni aika hiton monta tuntia, mutta lopulta sinetit olivat valmiit ja talo haisi "ei sietämättömän" palaneella, kuten tuleva anoppini hienovaraisesti totesi. 

Tässäkin yksi feikattu kuva. Todellisessa tilanteessa ei todellakaan olisi kerennyt kuvia ottamaan.
Noin sitä vahaa kuitenkin voi sulattaa, vähän samalla tavalla kuin kuumennat heroiinia.

Saimme myös kutsujen kuoret valmiiksi. Minulla on kaksi käsialaa, se normaali, arkikäytössä oleva ruma ja sitten sellainen parempi, jonka käyttäminen on ärsyttävää ja hidasta. Kunnon morsiamet harjoittelevat kalligrafiaa juuri näitä tilanteita varten, mutta minä unohdin. Meinasin kyllä ensin kirjoittaa kuoret käsin, mutta sekin oli aivan liian stressaavaa. Kirjoitan lähes aina jotain väärin tilanteissa, joissa ei saisi missään nimessä kirjoittaa väärin. Siispä vietin pari tuntia Dafont-sivustolla etsien sopivaa fonttia. Käytin mallipätkänä erään eestiläissyntyisen ystäväni nimeä, josta löytyy kaikki sudenkuopat fontin suhteen: ä-kirjain, väliviiva ja pitkä sukunimi. 😄

Tilattujen kutsujen mukana tuli niihin sopivat kuoret, mutta niissä se sulkijalipare oli suora ja sehän ei käynyt minulle. Halusin valkoiset kuoret, joissa se lipare on kolmion muotoinen. Nyt tietenkin mietin, että KETÄ KIINNOSTAA... Olin kuitenkin tapani mukaan kehittänyt pakkomielteen sellaisista perinteisistä kuorista. Kutsumme ovat aika erikoisen kokoiset, tyyliin 110,473 mm x 1,52 keski-ikäisen tontun jalkaa, joten sopivien kuorien löytäminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Lopulta onneksi löysin sopivat Etsystä. Ne olivat ihanan laadukkaan tuntoiset ja paksusta paperista tehdyt. Ilo siitä paksuudesta tosin loppui siihen, kun ne eivät mahtuneet pyörähtämän tulostimen läpi. Alakerrassa oli onneksi toinen tulostin, joka jollakin tavalla suostui pyörittämään kuoren ruttaamatta sitä ihan täysin. Toimiva tulostin oli tosin valitettavasti mustekäyttöinen, joten saa nähdä, ovatko osoitteet tuhriutuneet lukukelvottomiksi ennen kuin kerkeävät perille.

Kuorien erikoisista mitoista johtuen aika paljon sai kikkailla sitäkin, että osoite lopulta osui siihen kohtaan, johon sen halusin. Halusin myös, että saajan nimi on sopivasti pitempi kuin osoiterivit, eli fonttikokojen kanssa piti säätää nimen pituudesta riippuen, mikä oli tietenkin sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan tehdä oikein. Lisäksi kirjekuori piti aina yksitellen asetella tulostimeen ja varmistaa käsin, että se lähtee liikkeelle suorana, eli jälleen sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan. Tämä oli vähän hankala tilanne, sillä tietokone ja toimiva tulostin sijaitsivat eri kerroksissa. Mietin sitten vain, että olen menossa naimisiin Sulhiksen kanssa, että minun on vaan pakko luottaa siihen... Ohjeistin hänet pikaisesti käyttämään esteettistä silmäänsä siihen, mikä on sopiva fonttikoko minkäkin pituiselle nimelle. 😁 Ihan hyvin hän suoriutui ensikertalaiseksi. Tulostus alkoi sujumaan ja saimme kuoret printattua auki olevan puhelinyhteyden välityksellä: "No niin, kuori on valmiina.". "Nyt lähtee.". "Roger.". 

Tämäkin tulostin meinasi mennä välillä tukkoon, joten kuvassa apuvälineeni kuorien kiskomista varten.

Meillä meni lopulta koko helvetin päivä osoitteiden printtaukseen ja niiden pirullisten sinettien tekemiseen. Lisäksi olen käyttänyt jo lukemattomia yön pimeitä tunteja vanhojen kutsujen tuunaamiseen, ja edessä on vielä yksi savotta sellaisten todella tärkeiden nauhojen asetteluun ja liimaamiseen. Eli näiden kutsujen eteen on käytetty aivan kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa ottaen huomioon, että mieleni on muuttunut vuoden aikana, eivätkä kutsut enää oikeastaan tyydytä esteettistä silmääni, ja että koko häitä ei todennäköisesti edes tule. Lol. 

No, nyt riittää tästä. Aika seikkaperäisesti sain hääkutsuista kirjoitettua ottaen huomioon, etten edes puhunut niistä itse kutsuista vielä juuri mitään... Ensi kerralla sitten. 

Mihin älyttömyyksiin te olette sortuneet häiden vuoksi? Entä ovatko kesän parit uskaltaneet vielä lähettää kutsuja?

Tilannekatsaus hääjärjestelyihin

Seuraa virallinen tiedotus siitä, mitä on tehty ja mitä on vielä tekemättä. Eli lähinnä listaus tekemättömistä asioista, joiden tekemistä lykkäämme vielä hetken lisää.

Sulhanen ✔️

Toistaiseksi olen pitäytynyt viimeisimmässä valinnassani.

 Kirkko ✔️                                                                                                                                                                                        Häiden siirtymisen takia myös paikkakunta vaihtui ja samalla kirkko. Tunnelmallinen              maalaiskirkko vaihtui Oulun mahtipontiseen tuomiokirkkoon.

Tässä minä ensimmäisen aviomieheni kanssa. (Pexels)

Juhlapaikka ✔️

Tämäkin luonnollisesti vaihtui em. syyn takia. Alkuperäinen suunnitelma oli tanssia maalaishäitä ihan oikeasti periferiassa, joen rannalla Törmälän tilalla minun synnyinseutuni hoodeilla. Nyt juhlat ovat suunniteltu pidettäväksi Oulussa Raatin nuorisotalolla. Otin siitä juuri lenkilläni kuvan ja talo näyttää pimeänä talvi-iltana juuri sellaiselta, että siellä tapahtuu paljon murhia. Kesällä se on kuitenkin aivan ihana paikka veden äärellä.  

Kutsukortit 

Tämä on vaiheessa. Aiemmin kerroin, että yritän pelastaa meidän edellisten häidemme kutsut ja tuunata ne jotenkin käyttökelpoisiksi.

Pitopalvelu ✔️

Monissa juhlissa hyväksi todettu Rauhala. Juhlapaikan keittiö on sen verran haasteellinen, joten valinnassa piti huomioida, että pitopalvelulla on kunnolliset omat tilat Oulussa.

    Menu

Alustavaa keskustelua on ollut, mutta ei oikeastaan mitään ole vielä lyöty lukkoon.

 

(Pexels)

   

Juomat 

Iskä on aina halunnut lähteä roadtripille Via Balticalle ja sanoi heti, että voi hyvin lähteä autolla hakemaan meidän hääjuomat esim. Latviasta. 😂 Samalla hän olisi saanut painostettua myös tuohon matkahaaveeseen vastahakoisesti suhtautuvan äitini mukaansa, sillä hän "tuskin haluaa pilata tyttärensä häitä!??!??!". No, se roadtrip taitaa jäädä ajelematta tänäkin kesänä vallitsevan tilanteen vuoksi. Eli pitäisi kai alkaa suunnittelemaan juomien tilaamista. Tilasin omille kolmekymppisilleni lastin Saksasta ja se oli helppo juttu, mutta ymmärtääkseni on tullut joitain muutoksia ja rajoituksia. Tämä on juuri sellainen asia, jota minua ei kiinnosta YHTÄÄN alkaa selvittelemään, joten menköön Sulhiksen työlistalle. Saisihan ne juomat toki Alkostakin, mutta ottaen huomioon vierasaineksemme säästämme pitkän pennin ostamalla ne halvemmalla muualta. 

 

Halpaa laatikkoviiniä lirutettuna viinipulloihin meidän häissä. (Pexels)

 

Hääauto

Rumasta, pienestä rutkusta olemme haaveilleet, mutta valitettavasti tutuillamme ei ole riittävän rumia autoja. Toinen vaihtoehto on sitten joku tosi iso, vanhempi auto. Sellaisesta on verkot vesillä yhden kaverin auton suhteen, joten katsotaan. En halua missään nimessä museoautoa, en limusiinia ja kaikista vähiten jonkun metrin korkuisen, supernopeen urheiluauton. Onneksi Sulhiskaan ei ole sillä tavalla autoihminen, että haluaisi mitään älytöntä.

Koristeet 

No, jotakin pientä olen hääkirppiksiltä ostanut, kun kohdalle on sattunut. Ja tietenkin ne 1750 m jouluvaloja, joita on haettu ulkomaita myöten Haaparannan Rustasta. Tarkoituksena on edelleen  koristella runsailla pöytäkukilla ja valoilla, joten varsinaisten koristeiden määrä jäänee vähäisemmäksi. Juhlapaikka on kyllä sellainen, että sitä pitää jotenkin koristaa, mutta mitään monimutkaista härpäkeshowta en jaksaisi alkaa järjestämään.

 

(Pexels)

 

Kukat

Ks. edellinen. Ajatuksen tasolla. Kimpun ostan siten, että menen edellisenä päivänä tilaamaan juhlakimppua "äidin 60-vuotispäiville" ja säästän sen kuuluisan häälisän verran. Olenko muistanut kertoa, että olen pihin lisäksi ketku. 

Bändi ✔️

Bändin valinnasta kirjoittelin aiemmin täällä. Löysimme ihan mahtavan jyvääääskyläläisen bilebändin, Rubiinin kuution, joiden soittolistalla oli paljon meidän suosikkeja.

Valokuvaaja ✔️

Tämänkin aiheen kanssa painiskelin pitkään ja luonnollisesti olen myös siitä avautunut. Luovuin oululaisvaatimuksestani ja löysimme Facebookin hääkuvaajaryhmän kautta kuvaajan, jolla on aivan ihana kuvaustyyli ja hintalappukin sopi budjettiimme. Sanni Hirvonen Photographyn sivuilla on todella hienoja kuvia, joihin Sanni on osannut vangita ihania hetkiä ja hyvää yleistä tunnelmaa. Toki portfolion kuvat ovat täynnä nuoria ja kauniita ihmisiä, että en sitten tiedä, miten meidän kuviin vaikuttaa se, että olemme vanhoja ja elähtäneitä.

Videokuvaaja

Tämä on vielä mietintämyssyssä. Tarvitsemmeko videokuvaajaa vai laitammeko jonkun sukulaisen 90-lukulaisen videokameran jalustalle kuvaamaan puheet ja muut esityksen ihan vain omaan käyttöömme. Ei niitä kukaan muu  muutenkaan jaksa enää jälkikäteen katsoa.

Ohjelma                                                                                                                                               

Tälle ei ole kyllä uhrattu vielä kauheasti ajatuksia. Syödään, juodaan ja tanssitaan. Ainakin kaaso laulaa sekä mahdollisesti oopperalaulajaäitinsä myös. Pyysin nimittäin ihan pokkana tuolta ilkeältä äitipuoleltani häälahjaksi pari biisiä. Niitä puheita tietysti toivon myös, mekin Sulhiksen kanssa varmasti puhumme.

Aikaa ei mielestäni kannata tuhlata jonninjoutaviin hääleikkeihin, jotka eivät kiinnosta ketään. Paitsi ehkä kenkäleikkiin, joka on minun suosikkini, ja aivan taalasmaanullana seuraan itse sellaisia innolla. Olemme myös Sulhiksen kanssa kovia kisailijoita ja veren maku suussa kilpailemme illanviettojen tietovisoissa (huom. kaverit, Sulhis tekee sen vain hillitymmin kuin minä, mutta samanlainen raivo hänellä on sisällään kilpailutilanteissa), joten jotain sen tyyppistä voisi kehitellä. Ehkä visailu vieraille liittyen meihin, ettemme voi itse osallistua ja pilata kaikkien iltaa aggressiivisella voitontahdollamme. 

Sitten illemmalla bändi soittaa, eli varsinaiset pilleet alkavat. 

(Pexels)

Morsiamen vaatetus 

Hääpuku ✔️

Aivan sairaasta hääpukushowsta olen kirjoittanut helvetin monta postausta, sillä sen puvun kanssa on temppuiltu aivan kohtuuttoman kauan. No, en nyt edes kehtaa kertoa siitä viimeisimpiä käänteitä. Palaan tähän asiaan tarkemmin häiden jälkeen.

Huntu

En ole päättänyt, haluanko koko huntua. Kaikki sanovat, että sitä joko on huntuihminen tai sitten ei ole, että kyllä sen vaan sitten tietää, kun sitä sovittaa. Olen sovittanut niitä ja oikein pinnistellen kaivellut sitä vastausta sisimmästäni, mutta ei. Alunperin ajattelin, että en todellakaan halua huntua, mutta näyttäisihän se upealta kuvissa kirkon käytävällä. Jos nimittäin päädyn hankkimaan sen, se tulee luonnollisesti olemaan sellainen vähintään 8 m pitkä, jota pikkulinnut kannattelevat nokillaan perässäni. 

Kengät ✔️

Hääkenkiini olen tosi tyytyväinen. Kirjoitin niistä tarkemmin täällä.

Laukku 

Tälle en ole uhrannut ajatustakaan. Voin laittaa kaiken omaisuuteni Sulhiksen taskuihin, kuten yleensä.

Korut ✔️

Ehkä. Minulla on Kalevalan koko Vanamo-sarja ja tykkään siitä kamalasti. Mutta voinko laittaa niitä omiin häihini, kun olen niitä niin monissa juhlissa jo käyttänyt... Plus olen saanut jonkun osan entiseltä poikaystävältäni, että Sulhishan saattaa saada mustasukkaisuuskohtauksen ja viskaa ne Merikoskeen. 

 

Kaikki hääpukuni esillä hääaamuna, jotta voisin päättää, minkä laitan. (Pexels)

 

Sulhiksen vaatetus

Puku

Sulhis tietää kyllä, mitä lähtee hakemaan. Sitten häitä edeltävänä torstaina........

Kengät

Sama kuin edellinen. Viimeksi, kun kysyin, hänellä oli haaveissa sininen puku liivillä ja rusetilla sekä ruskeat kengät. 

Sormukset ✔️

Voisi kai sanoa jo, että homma on hoidossa. Minun vihkisormukseni on ollut sepällä tekeillä jo jotain 16 vuotta, mutta käsittääkseni kuljemme jo kohti valoa  näemme valoa tunnelin päässä. Kerron tästäkin sitten tarkemmin, kun aika on kypsä, enkä ole aivan raivoissani. Sulhis ei aio ostaa vihkisormusta erikseen. Kihlasormuksensa on leveä ja tumma titaanisormus, joka on jotenkin todella miehekäs ja cool. Ja edullinen! Sulhishan osti minun kihlani, joten tarjouduin jalomielisesti vuorostani maksamaan sulhiksen sormuksen, mutta vasta sen jälkeen, kun Sulhis liikkeessä päätyikin titaanisormukseen sen leveän valkokultaisen sijaan, jota lähdimme alunperin ostamaan. Se valkokulta näytti jotenkin pliisulta Sulhiksen kalpeissa talvikäsissä. 

Häämatka

Se suunniteltiin jo vuosi sitten. Häämatka on meille tärkein asia heti iltajuhlien jälkeen tässä koko avioliittoshowssa. Siis tietenkin ikuisen rakkauden ja yhteisen tulevaisuuden jälkeen! Suunnitelmissa oli pitempi reissu Etelä-Ranskan kautta Italiaan, mutta vähän näyttää siltä, ettei ole vastuullista lähteä matkustamaan vielä tulevanakaan kesänä. Eikä se oikein ole sama asia lähteä häämatkalle sitten joskus myöhemmin. Tiedä vaikka olisi sitten pershedelmäkin kuvioissa. Juu, juu, niinhän ne sanoo, että oma lapsi on maailman paras asia, mutta ainakin sivusta seuranneena, näyttää olevan täyttä helvettiä ne lomamatkat pienen lapsen kanssa. 😂 "Kuherruskuukaudesta" sitten puhumattakaan. Mutta hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, että ehkä me tavallaan olemme jo käyneet siellä häämatkallamme... 

Tämmöttii. Mielestäni olemme aika hyvässä vaiheessa. Kyllä tämä tästä. Yritän koko ajan tsempata itseäni ja valaa uskoa, että häitä päästäisiin vihdoin tanssimaan. Sulhis on nimittäin luopunut jo täysin toivosta ja sanoo aina, ettei tule mitään häitä, kun yritän puhua aiheesta. En nyt ole ihan varma, puhuuko hän meistä vai ainoastaan koronan aiheuttamasta epävarmuudesta... Että mistään ihanasta hääkuplasta ei täällä ole tietoakaan. 😄  

Mitä olen unohtanut? Miten muilla kesän morsoilla menee? ❤

Uusi vuosi, uudet häät

Hyvää meidän häävuotta kaikille! TAAS! 😅

Sulhis laskemassa kohti uusia pettymyksiä.

Puhuinkin jo edellisessä valituspostauksessani, että tuntuu kuin ne häät olisi jo juhlittu, kun niitä niin antaumuksella suunnitteltiin. Ja nyt ei jaksaisi enää innostua yhtään. Mutta jos oikein kunnolla tsempataan ja yritetään väkisin nostattaa taas hääfiilistä, olisi seuraavana vuorossa kutsukorttien lähettäminen. Mehän tilasimme kutsut viime vuonna tapojemme vastaisesti ajoissa ja niinhän siinä sitten kävi, että ne jäivät käyttämättä. Ei pitäisi koskaan yrittää olla parempi kuin oikeasti on, siitä seuraa vain pettymyksiä.  

Luonto ei oikein anna periksi tilata uusia kutsuja ja laittaa vanhoja haaskuuseen, joten yritän miettiä, miten voitaisiin hyötykäyttää ne. Jos vain päivämäärä olisi muuttunut, kutsut voisi saada ihan hauskasti fiksattua ja säilöttyä niihin samalla muiston siitä, mikä yxi wittujen cevät koko ihmiskuntaa kohtasi. Meillä kuitenkin päivämäärän lisäksi muuttui kirkko, juhlapaikka sekä paikkakunta... Ja kerkeäähän tässä mieskin vielä vaihtua. On minulla yksi idea kutsukorttien varalle. Alan miettimään sitä tarkemmin, kun palaamme taas sivistyksen pariin mökiltä.

Olemme siis Sulhiksen kanssa vielä viikon Lapissa. Täällä on ollut ihanaa. Lautailua, hiihtämistä ja yleisesti ulkoilua ihanan talvisissa maisemissa. Tokikaan emme ole kerenneet kertaakaan ulos päivän valoisimpaan aikaan, sillä meidän vuorokausirytmimme lipsahtaa lomalla aina ihan päälaelleen. Nyt se on sillä tolalla, että nukumme suurinpiirtein silloin kuin normaali-ihmiset ovat aamuvuorossa. Mutta haitanneeko tuo. Minulle kun se rytminkääntäminenkään ei ole hankalaa. Nukahdan, kun menen vain nukkumaan. Sulhis toisinaan kärsii nukahtamisvaikeuksista, eikä se vaan nukahda, vaikka auliisti annankin hänelle kaikkia hyviä neuvoja. "Olet nyt vaan paikoillasi siinä, laitat silmät kiinni ja alat nukkumaan, mikä siinä on niin helvetin vaikeaa!!??!". 

Kuvatodiste yllämainitusta ihanasta.

Minun ei tosin tarvitse vielä murehtia arjesta, minulla on nimittäin vielä ensi viikko lomaa. Tai no, lomaa ja lomaa. Kouluhommia pitäisi tehdä. Eli en tee mitään ja poden koko ajan huonoa omatuntoa, kun pitäisi tehdä. Viikko on siis pilalla joka tapauksessa. Otin läppärin ja oikein erillisen näytön mukaan, että olisi mukavampi tehdä niitä hommiani. LOL. Olemme olleet täällä jo viikon ja nyt vasta sain pelit ja vehkeet kaiveltua laukusta ja pystytettyä työpisteeni, jossa voisin tehdä sitä tiedettä. Luonnollisesti alkoi blogin päivittäminenkin heti kiinnostaa... Toisaalta olen luonteeltani ahkera ja puuhastelu on minulle ominaista, mutta toisaalta olen aivan käsittämättömän saamaton. Sitten märyä vääntäen hoidan (koulu)hommat kauheassa kiireessä viime tipassa. Enkä todellakaan koskaan ota opikseni.

Täällä minun oli tarkoitus tehdä tutkinto-ohjelmaani liittyvää gradun tapaista tutkielmaa (syventävien opintojen tutkielma, "syvärit"), mutta huomasin, etten muistanut ottaa koko syväritiedostoa mukaan pöytäkoneeltani. Että en nyt kamalan hyvin valmistautunut tähän opiskelulomaani. 😂 Tämä unohduksen huomattuani "lohduttauduin" kuitenkin sillä, että voisin lukea seuraavaan lopputenttiini. Tietäähän sen... Saatan kyllä siis istua tulevan viikon päivisin koneella, mutta en vilkaisekaan luentomateriaaleja, vaan luen esimerkiksi vauva.fi:n Aihe vapaa -palstaa ja katson Youtubesta erilaisia  järjestelyvideoita. Ehkä eksyn tännekin suoltamaan tätä sisällötöntä sisältöä. Sitten valvon kolme vuorokautta putkeen ennen tenttiä, luen haukionkala-tyyppisesti luentomateriaaleja, kirjoitan huonoja muistiinpanoja ja tiuskin Sulhikselle, että viettäisi työpäivänsä jälkeistä vapaa-aikaa vähän hiljempaa, kun JOTKUT YRITTÄÄ TÄÄLLÄ OPISKELLA!!!!!111 Tankkaamalla tankkaan tiedot, jotka sitten  välttävästi oksennan tenttipaperiin, enkä muista niistä sanaakaan enää tulevaisuudessa. 😊 Niitähän on paljon sellaisia sometilejäkin, joissa käsitellään opiskelua ja eri oppimistekniikoita. Minun tilini olisi varmasti menestys.

Tuntuu, että olen taas jauhanut riittävästi EN YHTÄÄN MISTÄÄN. Lähdemme hiihtämään. Tarvitsisin kyllä hieman apua teiltä (äiti ja kaksi muuta lukijaa). Mistä ihmeestä voisin tänne kirjoittaa? Haluaisin kyllä kirjoitella, mutta se on kamalan hankalaa, kun tämä on hääblogi, eikä ne häät kiinnosta.  

Kun omat häät eivät voisi vähempää kiinnostaa

 Tiivistelmä: Meille ei kuulu mitään.

Tänne on ollut todella hankala päivitellä mitään, sillä minulla on nyt vähän sellainen pieni pulma, ettei nuo häät oikein ginostele. Sulhis nyt on toistaiseksi vielä kuvioissa, mutta into häiden suhten on tipotiessään molemmilla. Jos kuitenkin yritän nyt keksimällä keksiä jotain häihin liittyvää, niin tein viime yönä joulukortteja, jotka toimivat samalla save the date -korttien irvikuvana. Liitin niihin nimittäin epävarman ja innottaman loppulauseen "Yritämme päästä naimisiin 10.7.2021. Virallinen kutsu seuraa ehkä perässä."

Minulla oli aivan ihanan tunnelmallinen askarteluhetki aamuyöllä. Kuuntelin samalla Slipknotia, join glögiä ja roiskin glitteriä joka paikkaan tarpeettoman paljon. 

Tuntuu, ettei nyt kannata pää punaisena pöhistä häiden eteen, kun ensi kesän tilanteesta ei vielä oikein tiedä. Tai olihan lehdissä jo isot otsikot, että juhannukseen mennessä elämä palaisi taas uomiinsa. Ei kyllä oikein huvittaisi odotella ja katsella sinne asti, kun häidemme olisi tarkoitus olla pari viikkoa juhannuksen jälkeen... Mutta se oli totisesti luojan lykky, ettemme siirtäneet häitämme pidettäväksi 19.12.2020, mikä oli yksi vahva vaihtoehto. Oulu on nyt kiihtymisvaiheessa (TAAS) ja kaikkien yksityistilaisuuksien järjestämisestä suositellaan pidättäytymään. Olisi kyllä oikeasti ollut helvetti irti, jos oltaisiin siirretty häät heinäkuulta, jolloin ne sitten lopulta olisikin voinut pitää, joulukuulle, jolloin niitä ei todellakaan olisi voinut pitää... Lisäksi yhden kaasoni raskaus meni vähän pitkäksi ja hän synnytti vasta eilen yhden ihan söpön mötkylän eli tuskin olisi halunnut tulla jo viikon päästä häihin vaipat jalassa jälkeisiä lirutellen. 

No, onneksi siirsimme häitämme reippaasti pidemmälle, mutta nyt on vähän sellainen fiilis, että jaksaako niistä enää innostua. Mekin kun olemme jo periaatteessa suunnitelleet kolmet häät ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty. Tuntuu, että on jo saanut sen ilon niistä bileistä, kun on suunnittelusta sairaalloisesti innostuva ihminen. 

Vähän olemme leikitelleet ajatuksella, että emme pitäisi koko häitä enää. Se meidän kauhuskenaario random tiistain ruokatunnin maistraattivihkimisestä alkaa kuulostaa jo oikeastaan ihan coolilta. Tässä vaihtoehdossa myös tienaisi, sillä rahat on jo suurimmaksi osaksi säästetty, joten jos niitä ei käytetäkään häihin, sehän olisi meille tavallaan ihan uutta ilmaista ekstrarahaa. 😄

Mutta alkaako häiden vapaaehtoinen peruminen kaduttamaan myöhemmin... Meillä kun koko häiden pointti kietoutuu aika pitkälti siihen, kuinka ihanaa olisi järjestää kavereille, perheille ja vähän myös sukulaisille ne kunnon pirskeet. Niihin haluaisimme kuitenkin sisällyttää myös perinteisiä hääjuttuja, kuten hääpukeutumisen. Jos pitäisimmekin vain rennommat grillibileet lähimmille "sitten joskus" (eli ei koskaan), sinne ei tunnu luontevalta purjehtia valkoiseen hääpukuun ja kahdeksan metrin huntuun sonnustautuneena, vaikka sillä tavalla muuten ylilyönteihin taipuvainen olenkin. 

No, ehkä  me nyt kuitenkin vielä pidämme ne häät voimassa. Mutta se on päätetty, että enää häitä ei siirretä. Jos maailma on ensi kesänä kiinni, saavat nämä kinkerit jäädä välistä ja sitten me vain menemme naikkariin ihan keskenämme. Ehkä sen voisi nykyisin tehdä etänä työpaikalta zoomssien tai skaipsin kautta. Sulhiksella on joustava työaika ja minä voin aivan hyvin huikata potilaiden välissä headsettiin, että tahdon. Katellaan.

Onko muilla epäonnen morsiamilla hääkyllästymistä ilmassa?  

Kahden hääpuvun taktiikka

Tiivistelmä: Hääpukuvalinta kaduttaa, vatvon asiaa tuttuun tyyliini pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulemaan.

Muistatte varmaan, miten etsin hääpukuani ympäri Suomea kuukausitolkulla ja kävin piinaamassa pukumyyjiä liikkeissä lähes 20 kertaa sovituksillani. Löysin sitten keväällä vihdoin unelmieni puvun ja olin todella fiiliksissä siitä. No, laitoin sen äskettäin myyntiin. Me nimittäin erosimme riitaisasti ja peruimme häät. No vitsi, vitsi! Tämä häiden lykkäys on tuonut minulle vain aivan liikaa aikaa vatvoa hääasioita, joten aloin kyseenalaistamaan pukuvalintaani, mikä sitten eskaloitui lopulta myynti-ilmoituksen laatimiseen.

(Unsplash)

Hääkirppiksillä olen aina pyöritellyt silmiäni, että kaikenmaailman hulluja sitä onkin, kun menevät ostamaan toisen puvun. Että minulle ei kyllä koskaan kävisi noin... No, tämä häähulluus on kyllä vienyt minut täysin mukanaan ja kauas pois raiteltani. Kyllä minä helposti innostuva ja pakkomielteitä herkästi kehittävä olen aina ollut, mutta en todellakaan tiennyt, että voisin olla näin holtiton. Olen yleensä myös aika tarkka rahankäyttäjä ja yritän aina tehdä mahdollisimman taloudellisia päätöksiä, mutta nyt olen koko ajan vain, että "TAKE MY MONEY" ja venyttelen budjettia. Olen myös kaikessa hiljaisuudessa lisännyt budjettiimme uuden kategorian, "korona-tappiot". Tai siis mielessäni olen, Sulhis ei tiedä asiasta mitään. Ajattelin, että jos puku nyt koronan takia (tämä on koronan syytä, ei minun) menee uusiksi ja otan niissä kaupoissa takkiini, niin se nyt vain kuuluu ajan henkeen. Että no can do, ei siitä wittujen ceväästä moni muukaan selvinnyt ilman taloudellisia tappioita. 

Sen verran olen kuitenkin asettanut itselleni rajoja, että en osta uutta, ellen saa vanhaa pukuani kaupaksi järkevällä hinnalla. Tai no, ketä yritän huijata, tässähän käy lopulta niin, että minulla on kaksi pukua... Parhaassa tapauksessa häitä ei voi järjestää vielä ensi kesänäkään, jolloin minulla on kaksi pukua, mutta nollat häät. Tai jos saan pukuni myytyä ja uuden ostettua, alan keväällä harmittelemaan, että olisi se ensimmäinen ollut sittenkin parempi. Sitten painostan ja uhkailen sen ostajan myymään sen minulle takaisin ja mahdollisesti päädyn maksamaan siitä tuplahinnan. Että kun minun päähänpistojeni kanssa on kauhean vaikea koskaan voittaa.   

Tässä minä miettimässä, että mitä ihmettä tekisin hääpukuni suhteen. (Unsplash)

Äidille uskalsin ensimmäisenä paljastaa miettiväni edelleen sitä ihan ensimmäistä pukua, ja hän pääsi lausumaan maailman kauneimmat sanat: "määhä sannoin". Se ensimmäinen puku on ollut äitini suosikki koko ajan, joten hänelle tätä käännettä ei tarvinnut oikeastaan pehmitellen myydä yhtään. Sain suorastaan kehotuksen pistää ostettu puku välittömästi myyntiin ja ajaa nilkka suorana liikkeeseen ostamaan se toinen. 

Näiden pukujen kanssa kävi nyt siis niin, että vaikka ihastuin totaalisesti siihen ensimmäiseen sovittamaani pukuun (se ensimmäisen sovitetun puvun taika taitaa olla joku psykologinen juttu), se alkoi tuntua noin 5867 puvun jälkeen jotenkin tylsältä. Nyt taas näen asian niin, että se puku oli nimenomaan tyylikäs ja elegantti, koska se on niin "tylsä". Minulle tuli vaan jonkinlainen sokeus, kun sovittelin, mitä upeampia pukuja. Ja olenkin kertonut olevani muutenkin more is more -ihminen, mitä en kuitenkaan haluaisi olla hääpukuni suhteen. Toisaalta en tiedä, miten se elegantimpi puku muuttaa mitään, jos kuitenkin kaakatan koko päivän kovaan ääneen skumppapäissäni... Mutta ehkä hillitympi puku olisi muutenkin sopivampi, kun ei tässä varsinaisesti enää missään prinsessaiässä olla. 

Pakkaa sekoittaa myös eräs kolman puku. Odotan että liikkeeseen tulee siitä sellainen riuskojen emäntien sovituskoko nyt siellä olevan nukenvaatteen lisäksi. Käyn sovittamassa sen sitten ihan vain, että "saisin sen pois systeemistäni". Eli ihastun siihenkin ja kesällä minulla on kolme pukua sekä vihainen kihlattu. No, leikkiähän minä vain lasken, Sulhis ei suutu koskaan! 

Tässä minä ja minun kaksi ystävääni pukeutuneena minun hääpukuihini tavallisena tiistaina, kun seuraavatkin häät peruuntuivat. (Unsplash)

No mutta tämmöttii kriiseilyä tällä kertaa. Mielelläni kuulen kokemuksia muilta tuuliviireiltä. Erityisesti niiltä, jotka saivat ensimmäisen pukunsa myytyä ilman tappioita ja kaikki meni muutenkin täydellisesti. 😅  

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Häät huonoon tai vielä huonompaan aikaan

Tiivistelmä: Häät siirtyvät. 😆

Ei tämä enää ole todellista. Me joudumme siirtämään häitämme TAAS. En viitsi edes laskea, monennesko kerta tämä on. No ok, viitsin minä. Tämä on neljäs (4) helvetin kerta. Näistä kaksi on tapahtunut onneksi kulisseissa, ettei sentään joka kerta ole tarvinnut hätyyttää vieraita, mutta silti.

Juuri viime viikolla pääsimme julkistamaan vieraille uuden hääpäivämme vuoden päästä elokuussa ja itsekin iloitsimme, että saimme sittenkin ne tunnelmalliset elohäät. Elokuu on meistä nimittäin ehdottomasti paras kuukausi kesähäille. Sain kuitenkin kuulla, että myös serkullani on häät tuona päivänä, ja vaikka olemmekin karsineet sukulaiset minimiin vieraslistalta, juuri ne samat tädit ja enot kutsutaan myös serkkuni häihin. Ei ole kiva asettaa vieraita siihen tilanteeseen, että joutuvat valitsemaan. No, mehän siirrämme häitämme, kun siitä alkaa jo kokemustakin olla! 😄

Hieman haasteelliseksi tämä(kin) siirto osoittautui, kun olimme päättäneet pitää häät Oulussa. Paikat ovat nimittäin vähän laajemmasti varattuina jo aiemmin kuin maalla olemme tottuneet. Lisäksi kesä 2021 on muutenkin hankala, kun siellä on nyt koronan ansiosta kahden kesän parit tungeksimassa bileidensä kanssa. Saimme kuitenkin pidettyä valitsemamme juhlapaikan, mutta vihkimisajasta pitää nyt joustaa ja reippaasti. Tarjolla oli kaksi (meille) äärimmäisen paskaa vaihtoehtoa, joko klo 12 tai 16. Eli saamme valita aamu- tai iltahäät! 

Tässä me potrettikuvauksissa aamuyöllä odottamassa auringonnousua ennen aamuhäitämme. (Pixabay)

Täydelllinen aika olisi klo 14, jota ennen kerkeäisi ottaa kuvat ja itse juhlille jäisi tosi kivasti aikaa. Vihkiminen klo 12 tuntuu ihan oikeasti aamulta! Aivan turha toivo, että kerkeäisimme ottaa haaveiltuja The worst eiku first look -kuvia ennen vihkimistä. Minä myös itse kiroan aina alimpaan helvettiin ihmiset, jotka järjestävät juhlat alkavaksi aivan liian aikaisin ELI ESIM. KLO 12! Tuntuu aivan luonnottomalta mennä puolenpäivän aikaan juhliin!? MUTTA toisaalta klo 16 on aivan liian myöhään. Emmehän me kerkeäisi nähdä vieraita hädin tuskin yhden kullinluikauksen ajan! Toisaalta olisi tosi ihana rauhassa fiilistellä ja valmistautua kaasojen kanssa, jos vihkiminen olisi vasta tuolloin, mutta tuntuu, että juhlat jäisivät sitten liian lyhyiksi. Ja niiden juhlien takiahan me naimisiin edes  menemme (🙊)! Yleensä olen sitä mieltä, ettei illanvietto saa missään nimessä alkaa ennen klo 18, mutta kesähäät ovat eri asia! Ja kuten aiemminkin olemme jo pohdiskelleet, suurin osa kavereistamme on jo perheellisiä, eivätkä he jaksa, eivätkä edes varmasti  halua bailata aamukuuteen.

Väkisin keksittyjä hyviä puolia olisi esimerkiksi se, että jos vihkiminen olisi jo tuolloin aamuvarhain, kerkeäisimme myös naatiskella hääyöstä enemmän. Enkä tarkoita nyt SILLÄ TAVALLA, vaan sitä, että koska yövymme hotellissa (noin 500 m:n päässä meidän kodistamme 😄), siitä ei olisi juuri iloa, jos pääsisimme huoneeseen juuri ennen kuin aamiainen aukeaa. Joo, joo, pääseehän sinne hotellille tietenkin ajoissa riippumatta juhlien alkamisajankohdasta, mutta aivan kuin me malttaisimme poistua häistämme ennen vieraita...

Yritin myös Instagramissani kysellä ihmisten fiiliksiä ja äänet jakautuivat sopivasti about 50-50. Kiitti avusta!! Jonkin verran enemmän äänestettiin kuitenkin aamuhäitä. Itsekin olemme tavallaan niiden kannalla, mutta on se vaan ihan helvetin aikaisin... Toki tässä vaiheessa alkaa olemaan jo aivan yksi lysti, milloin ne häät ovat, kunhan nyt joskus ovat. Olemme nyt alustavasti varanneet tuon aamuvihkimisen, mutta luulenpa, että myös se iltapäivän aika säilyy vapaana valittavaksi aika pitkään, kun eihän sitä kukaan muukaan halua!

(@paulasiirisolveig)

Olen kaikille sanonut, että jos kaipaa sellaista ihanaa ja inspiroivaa häähöttöä, minun blogini ei ole oikea paikka, mutta täytynee nyt kuitenkin vielä erikseen pahoitella tätä ainaista negistelyä. Tuntuu vain, ettei näissä meidän häissä mikään mene kohtuudella. Tavallaan naurattaa tämä päätön meno, mutta tavallaan vituttaa ottaa aivoon tämä ainainen säätö. Onko tämä enää vain huonoa tuuria vai joku universumin merkki, että "antakaa nyt jo, helvetti, olla". Sitten, jos/kun meille tulee avioero, voin ainakin sanoa, että kyllähän minä tämän oikeastaan jo tiesin...

No, mutta katsellaan nyt. Kumpi sinusta on parempi vihkimisaika? Tai onko toinen näistä ehdoton no-no jostain syystä, jota en ole ymmärtänyt vielä edes murehtia?