Kahdenlaista kuumetta ilmassa, mutta ei missään nimessä vauva-sellaista

Moi!

Häitä ei ole peruttu ja hengissäkin olen, mutta minulla on nyt uusi pakkomielle, joka on vienyt kaiken aikani. Meillä on aivan järkyttävä ja ihan yhtäkkiä puhjennut talokuume, eikä kumpaakaan kiinnosta ne häät enää yhtään. Tekisi mieli vaan säästää kaikki rahat uuteen asumukseen ja käväistä jonkun lounastauon aikana maistraatissa naikkaroimassa. No, ei nyt sentään, kun minun pukunikin on jo saapunut Suomeen. ❤ Aivan älytöntä, miten nopeasti sekin sitten loppujen lopuksi kävi, vaikka lokakuusta asti hääpukumyyjät ovat kauhuissaan henkäilleet, että nyt kyllä jää puku IHAN JUST saamatta. Sen neljän kuukauden aikana, kun kiersin pää punaisena hääpukuliikkeitä, myyjät sanoivat joka kerta, että NYT ON KUULE AIVAN VIIMEISET HETKET KÄSILLÄ. Onneksi olen niin kauhean epäileväinen ihminen, enkä hätkähtänyt ollenkaan sitä lietsontaa ja maltoin odottaa täydellisen puvun löytymistä. Jotenkin olen varmaan henkisesti kasvanut, sillä yleensä olen juuri se ihminen, joka lähtee välittömästi yleiseen paniikkiin mukaan. Jos työpaikallani tulee joskus tulipalo, aivan turha luulla, että kävelisin ripeästi, mutta rauhallisesti aiemmin opetelluille hätäpoistumisteille, kuten on miljoonasti käyty läpi. Ei todellakaan, minä olen se, joka kiljuen juoksentelee ympäriinsä ja piiloutuu ehkä lopulta vessaan ja palaa sitten ihan karrelle siellä. 

No, hääpuvun kanssa en tehnyt mitään paniikkiratkaisuja, vaikka siitä touhusta tietty olikin sen järki kaukana, mutta muista syistä. Asuntojen kanssa en ihan ole vielä samalla mielenrauhan tasolla. Jokaisen näytön jälkeen soitan äidille, että NONII ME LÖYDETTIIN UUSI KOTI!!! Sitten menemme kotiin, käymme asiaa tarkemmin läpi, ehkä vähän googlailen tai luen kuntokartoituksen ja soitan kohta, että nevermind, se onki homeessa/vaatii liian isot remontit/naapuri on hullu/tontti on noin 12 m².... Luojan kiitos, tuo Sulhis on tolkku ihminen. Ties monta homeloukkua olisin muuten jo kerennyt ostaa tässä ajassa. 

(Pixabay)

Meidän hääkutsutkin ovat luonnoksissa valmiina viimeistä tarkastusta varten, mutta kun mieluummin selaan vaan sitä etuovea. Tiedän, että täällä pitäisi puhua häistä, mutta jos yksi asia vielä asuntoihin liittyen... Ymmärrän kyllä, kuinka helvetin paljon kalliimpia ne kämpät ovat pääkaupunkiseudulla, mutta miksi kaikki ihanimmat täälläkin ovat liian kalliita, liian isoja ja liian kaukana kaikesta. Ei vaan ole edes pokkaa mennä kahdestaan katsomaan mitään 200 m²:n taloa, kun ne välittäjän pirulaisetkin aina kysyvät, montako lasta meillä on, että täällähän on hyvin lastenhuoneita. Pitäisi kai ihan pokkana vaan valehdella, että aika monta on, kun hulluinahan ne muuten pitää.

(Pixabay)

Emmehän me ole oikeasti katselleet vasta kuin jotain kaksi tuntia niitä asuntoja, mutta olisi mukava saada se HETI. Meillä on toisaalta varmasti myös liikaa kriteerejä. Minulla on luonnollisesti kaikenlaisia pakkomielteitä tulevan kodin suhteen, enkä pysty päästämään niistä irti, ja Sulhikselle puolestaan sijainti on todella tärkeä. Että voi olla, ettemme pääse muuttamaan ihan hetkeen yhtään mihinkään. Miksei vaan voi olla kauhean äveriäs!? Kylläpä olisi elämä helpompaa, jos jomman kumman vanhemmat olisivat vaikka jotain öljymiljonäärejä, mutta ei! Aivan tavallisia ihmisiä ovat ihan meidän kiusaksi! 

Ja siitä otsikon vihjailemasta toisesta kuumeesta, joka ei ole vauva-sellainen... Minulla on nyt aivan kauhea tauti. Tämä alkoi oikeastaan jo torstaina, mutta meillä oli näyttöjä sovittuna, joten pakkohan sitä oli koulussakin sitten olla, jos kerran hupihommissakin jaksaa ravata. Onneksi oli taas niitä rakastamiani teemapäiviä eli ilmaista aikaa istua puhelimella! 😄 Kyllä siinä kahden päivän aikana kerkesi Oulun asuntotarjonnan opetella lähes ulkoa. Viikonloppuna minulla taas oli töitä, eikä jotenkin ole pokkaa jäädä saikullekaan, jos on vain flunssa, joka kyllä talttuu parilla Buranalla (ei kaupallinen yhteistyö). Ne neljä päivää viiletettyäni ympäriinsä puolikuntoisena, eilen illalla oli vihdoin aikaa alkaa kunnolla sairastamaan. Ääni minulla on enää vain pientä kärinää ja joka paikkaa särkee. Olisittepa nähneet Sulhiksen riemun, kun hän huomasi minun olevan oikeasti sairas: "NÄÄ OOT SAIRAS!!" ja silmissä tuikki aito ilo. En kuulemma HYVÄKSY hänen sairastumistaan koskaan, vaan väheksyn hänen tuntemuksiaan, enkä ole yhtään sellainen kunnollinen vaimoke, joka levittelee kylmiä kääreitä otsalle ja keittää teetä. Omasta mielestäni suhtaudun sairasteluun sillä tavalla neutraalisti, mutta se on kyllä totta, että silmäni pyörähtävät aika vilkkaasti ympäri, jos sairauslomalle jäädään ensimmäisestä yskäisystä. Olisin aivan karmea pomo, "Aijjaa, no asettelepa vaan se pääsi sinne kainaloosi sillä tavalla, että se näkee tuohon näytölle, että voit tehdä työsi!!!!"..... 

No, onneksi tänään pystyi jäämään helposti kotiin kärisemään. Huomenna olisi illalla töitä, joten tässä on vajaa vuorokausi aikaa parantua. Olen kyllä ihan hyvä sellaisessa tehoparantumisessa. Voin helposti nukkua tarvittaessa vaikka 15 tuntia ja yleensä ne taudit sellaiseen HC-lepoon talttuvatkin. Nyt tietenkin nukkumista hankaloittaa tuo etuovi.com-riippuvuus, mutta jospa Sulhis ottaisi vahtivuoron täksi illaksi. 

Terveyttä ja hyvää illanjatkoa!