sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Hääkutsuja, riitoja ja muutama vahasinetti

Tiivistelmä: Askartelimme Sulhiksen kanssa kutsuja. Käytimme kohtuuttoman paljon aikaa täysin turhien yksityiskohtien eteen ja vihasimme joka hetkeä.


Moiccu!

Me havahduimme jälleen kerran siihen, että meillä saattaa olla kohta häät. Emme oikeastaan ole tehneet häiden eteen mitään sen jälkeen, kun ne päätettiin reilu vuosi sitten siirtää. Tuntui silloin, että tässähän on aikaa vaikka kuinka paljon! Toisaalta ehdimme aika pitkälle suunnitella asiat jo tuolloin viime keväänä ja hyvin suunniteltuhan on kuulemma puoliksi tehty... No, ei todellakaan ole. Aloimme nimittäin eilen printtaamaan kutsujen kuoriin osoitteet sekä tekemään vahasinetit. Sillä tavalla "äkkiä nyt vaan" pois alta.  Meillä meni koko hemmetin lauantai, elämänilo ja kaikki kaasut tulevan appiukon sikarisytyttimistä. 

Aiemmin kerroin, ettemme aio tilata uusia kutsuja. Vähän niin kuin yleisesti kostona, kun mehän emme alistu koronan edessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meillä piti olla maalaishäät, joiden tyyliin sopien kutsujen koristelu oli suunniteltu siten, että niihin tulee vahasinetti (ihan oikeasti, anna mun kaikki kestää). Olin lisäksi tilannut kustomoidun sinettileimasimen (ei helevetti) ja pötkökaupalla sinettivahaa, joten pakkohan ne oli tehdä, vaikka tässä vaiheessa tuollainen yksityiskohta ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Kaiken muun lisäksi siinä hemmetin leimasimessa on viime vuoden hääpäivä. Ensin mietin, saisinko esimerkiksi kuumaliimalla täytettyä sen päivämäärän kaiverruksen leimasimesta, mutta sitten muistin taas, ettei minua kiinnosta. Joten väärät päivämäärät niissä nyt sitten on, mutta olkoon sekin muisto näistä cahdesta wittujen ceväästä. Toinen ajatus vanhojen kutsujen säilyttämisen taustalla, tuon kostamisen lisäksi siis, oli nimittäin se, että siitä jää "kiva" muisto tästä erikoisesta ajasta, jota nyt elämme.

Sinettien ideahan olisi tehdä sinetti suoraan paikoilleen sulkemaan ja sinetöimään sitä, mitä ikinä halutaankin. Joo, no, meillä meni noin joka kolmas sinetti pilalle, että tsemppiä vaan, jos joku siihen uhkapeliin lähtee. Olisi ollut aivan liian stressaavaa tehdä ne suoraan kutsuihin. Eikä meillä kerta kaikkiaan olisi edes ollut riittävästi ylimääräisiä kutsuja tuolla epäonnistumisprosentilla. Päätimme tehdä sinetit erikseen leivinpaperille ja liimata sitten kutsuihin. Eli niillä ei ole mitään funktiota ja ne ovat pelkkänä koristeena. Se ei sovi kyllä yhtään minun elämänkatsomukseeni, sillä inhoan asioita, joilla ei ole funktiota! Kaiken lisäksi sinettien tekeminen oli yllättävän vaikeaa ilman sitä onnistumisen painettakin, mutta homma alkoi kuitenkin vähitellen sujua, kun olimme ensin pari tuntia haukkuneet toistemme työnjälkeä ja käyneet läpi seuraavan keskustelun:

Sulhis: "Tämmönen näperrys on niin perseestä!"

Minä (uhriutuneena): "No, yksinkö mun pitäis tämä tehdä!? Kyllä ne on kuule sunkin häät."

Sulhis: "Joo, mutta pikkusen eri asia, kun säähän tykkäät tämmösestä askartelusta..."

Minä: "KATO MUN NAAMAA, NÄYTÄNKÖ SILTÄ, ETTÄ MULLA OIS MUKAVAA!!!!"

Sitten pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, että molemmat vihasivat sitä hommaa yhtä paljon ja oli helpompi jatkaa. Tämä on meidän parisuhteemme toimintamalli: yhdessä voi tehdä jotain vain, jos se on molemmille yhtä mukavaa tai vastenmielistä. Uhraukset toisen hyvinvoinnin eteen? Kysypä joku toinen... 😂

Lopulta toimimme saumattomasti yhteen. Ensinnäkin kannattaa silputa veitsellä ne sydänlangalliset "vahakynttilät" tuhannen päreiksi ja sulattaa niitä palasia lusikassa. Ei kannata edes yrittää sulattaa vahaa suoraan siitä vahapötkön päästä, siinä menee ikä, terveys ja parisuhde. Kuumensimme ensin lusikan pohjaa pelkästään kynttilän päällä, mutta se oli aivan liian hidasta touhua tehokkaaseen luonteeseeni, joten nopeutimme prosessia sellaisilla kaasutohottimilla, joilla sytytetään sikareita.

Tähän yksi sommiteltu kuva välineistä paprikan värjäämällä leikkuulaudalla.

Työnjako oli sellainen, että Sulhis siis sulatti vahaa lusikassa, minä valutin sulan vahan leivinpaperin päälle, millä välin Sulhis otti leimasimen kylmästä vedestä jäähtymästä ja kuivasi sen. Sitten minä leimasin, ja Sulhis alkoi sulattamaan seuraavaa lusikallista. Loppuajasta se oli sellaista tyydyttävän  saumatonta nelikäsityöskentelyä (hammaslääkärit ja -hoitajat tietää). Meni aika hiton monta tuntia, mutta lopulta sinetit olivat valmiit ja talo haisi "ei sietämättömän" palaneella, kuten tuleva anoppini hienovaraisesti totesi. 

Tässäkin yksi feikattu kuva. Todellisessa tilanteessa ei todellakaan olisi kerennyt kuvia ottamaan.
Noin sitä vahaa kuitenkin voi sulattaa, vähän samalla tavalla kuin kuumennat heroiinia.

Saimme myös kutsujen kuoret valmiiksi. Minulla on kaksi käsialaa, se normaali, arkikäytössä oleva ruma ja sitten sellainen parempi, jonka käyttäminen on ärsyttävää ja hidasta. Kunnon morsiamet harjoittelevat kalligrafiaa juuri näitä tilanteita varten, mutta minä unohdin. Meinasin kyllä ensin kirjoittaa kuoret käsin, mutta sekin oli aivan liian stressaavaa. Kirjoitan lähes aina jotain väärin tilanteissa, joissa ei saisi missään nimessä kirjoittaa väärin. Siispä vietin pari tuntia Dafont-sivustolla etsien sopivaa fonttia. Käytin mallipätkänä erään eestiläissyntyisen ystäväni nimeä, josta löytyy kaikki sudenkuopat fontin suhteen: ä-kirjain, väliviiva ja pitkä sukunimi. 😄

Tilattujen kutsujen mukana tuli niihin sopivat kuoret, mutta niissä se sulkijalipare oli suora ja sehän ei käynyt minulle. Halusin valkoiset kuoret, joissa se lipare on kolmion muotoinen. Nyt tietenkin mietin, että KETÄ KIINNOSTAA... Olin kuitenkin tapani mukaan kehittänyt pakkomielteen sellaisista perinteisistä kuorista. Kutsumme ovat aika erikoisen kokoiset, tyyliin 110,473 mm x 1,52 keski-ikäisen tontun jalkaa, joten sopivien kuorien löytäminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Lopulta onneksi löysin sopivat Etsystä. Ne olivat ihanan laadukkaan tuntoiset ja paksusta paperista tehdyt. Ilo siitä paksuudesta tosin loppui siihen, kun ne eivät mahtuneet pyörähtämän tulostimen läpi. Alakerrassa oli onneksi toinen tulostin, joka jollakin tavalla suostui pyörittämään kuoren ruttaamatta sitä ihan täysin. Toimiva tulostin oli tosin valitettavasti mustekäyttöinen, joten saa nähdä, ovatko osoitteet tuhriutuneet lukukelvottomiksi ennen kuin kerkeävät perille.

Kuorien erikoisista mitoista johtuen aika paljon sai kikkailla sitäkin, että osoite lopulta osui siihen kohtaan, johon sen halusin. Halusin myös, että saajan nimi on sopivasti pitempi kuin osoiterivit, eli fonttikokojen kanssa piti säätää nimen pituudesta riippuen, mikä oli tietenkin sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan tehdä oikein. Lisäksi kirjekuori piti aina yksitellen asetella tulostimeen ja varmistaa käsin, että se lähtee liikkeelle suorana, eli jälleen sellainen tehtävä, jonka vain minä osaan. Tämä oli vähän hankala tilanne, sillä tietokone ja toimiva tulostin sijaitsivat eri kerroksissa. Mietin sitten vain, että olen menossa naimisiin Sulhiksen kanssa, että minun on vaan pakko luottaa siihen... Ohjeistin hänet pikaisesti käyttämään esteettistä silmäänsä siihen, mikä on sopiva fonttikoko minkäkin pituiselle nimelle. 😁 Ihan hyvin hän suoriutui ensikertalaiseksi. Tulostus alkoi sujumaan ja saimme kuoret printattua auki olevan puhelinyhteyden välityksellä: "No niin, kuori on valmiina.". "Nyt lähtee.". "Roger.". 

Tämäkin tulostin meinasi mennä välillä tukkoon, joten kuvassa apuvälineeni kuorien kiskomista varten.

Meillä meni lopulta koko helvetin päivä osoitteiden printtaukseen ja niiden pirullisten sinettien tekemiseen. Lisäksi olen käyttänyt jo lukemattomia yön pimeitä tunteja vanhojen kutsujen tuunaamiseen, ja edessä on vielä yksi savotta sellaisten todella tärkeiden nauhojen asetteluun ja liimaamiseen. Eli näiden kutsujen eteen on käytetty aivan kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa ottaen huomioon, että mieleni on muuttunut vuoden aikana, eivätkä kutsut enää oikeastaan tyydytä esteettistä silmääni, ja että koko häitä ei todennäköisesti edes tule. Lol. 

No, nyt riittää tästä. Aika seikkaperäisesti sain hääkutsuista kirjoitettua ottaen huomioon, etten edes puhunut niistä itse kutsuista vielä juuri mitään... Ensi kerralla sitten. 

Mihin älyttömyyksiin te olette sortuneet häiden vuoksi? Entä ovatko kesän parit uskaltaneet vielä lähettää kutsuja?

9 kommenttia:

  1. Meillä oli sama sössiminen niiden sinettien kanssa, siihen en ala enää ikinä! 😆 Ps. Ihanaa, kun kirjoitit taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, seuraaviin häihin tilataan kyllä kutsut täysin valmiina! 😁

      Poista
  2. Oli äsken sellainen fiilis että käperryn sikiöasentoon itkemään johonkin nurkkaan seuraavaksi kuukaudeksi eli kunnes aiottu hääpäivä on ohi. Kun ei näistä suunnitelluista juhlista vaikuta tulevan oikein mitään. Tai sitten alamme taistelemaan juhlatilan vuokraajan kanssa että saataisiinko vaihdettua päivä. Mutta tämä nauratti. Että onneksi en ole sentään yrittänyt askarrella mitään. Kuulosti hieman hankalalta prosessilta 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... Voin vain kuvitella, kuinka hermoja raastava tämä tilanne on noin lähellä häitä. 😩 Jos isommat juhlat suunnitteilla, niin nosta nyt ihmeessä se vuokraaja seinälle ja tiedustele edes eri vaihtoehtoja! Tsemppiä ja pysy jatkossakin kaukana paskarteluista! 😌

      Poista
    2. Saimme siirrettyä tilan alkusyksylle pienehköllä lisämaksulla. Kuinka helpottavaa. Nää pääkaupunkiseudun tartuntamäärät ollut maan korkeimpia kuitenkin.

      Poista
  3. :´D Mulle iskee aina välillä sellainen ihan pikkuinen kaiho siitä, että enää ei ole tällaista hääprojektia työn alla. Mutta tämä sun blogi toimii hyvänä maan tasalle palauttajana. Vähän samaan tapaan kuin useamman lapsen lapsiperheessä vierailu muistuttaa aina, että kyllä se meidän päätös olla lisääntymättä on ihan hyvä, vaikka ipanat välillä ovatkin ihan söpöjä. Tsemppiä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alkaa tulemaan jo turnausväsymys tämmösestä vuosikausien hääkuplasta... 😅

      Ne lapsiperheet muuten lupaa ja vannoo, että lapset on siinä sietämättömässä taaperovaiheessa vain hetken, mutta en tiedä, uskaltaako itsekään ottaa riskiä... 😁

      Poista
  4. Miten voi saada noin hauskan tekstin aikaan jostain kutsukorttiten teosta? On sulla taitoa kirjoittaa. Kiitos taas hyvistä nauruista.😁 On teillä ollu kyllä hurja urakka. Ihana, että appivanhemmat antavat käyttää omaa kotiaan ja välineitään korttitehtailuun.😊 Toivottavasti kutsut selvisivät ehyinä perille, appiukko toipui sikarin sytyttimien tyhjentämisestä ja anoppille ei tullut vastaan mitn "ei sietämättömiä" asioita teidän askartelusta. Itse en kyllä jaksaisi lähteä moiseen urakkaan. Pitkä pinna teillä.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos. 🤭 No siis, eihän me varsinaisesti lupaa kysytä niiltä appivanhemmilta kaiken maailman tuuskaamisiin, mutta onneksi eivät vähästä hätkähdä. 😁

      Poista

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...