torstai 12. joulukuuta 2019

Kaason uudet vaatteet

Tiivistelmä: Mittee ne kaasot piällensä nykässee?

Omaa pukua ei ole vieläkään löytynyt, mutta pitäisi kuitenkin jo alkaa miettimään myös kaasojenkin  vaatetusta. Voin kuvitella, mikä riemu siitä repeää, kun kolme erikokoista, -väristä ja -tyylistä naista alkavat etsimään yhteistä säveltä juhlapuvun suhteen...

(Unsplash)
Minulla ei nyt varsinaisesti vielä ole mitään ajatusta aiheesta, mutta jollakin tapaa yhteensointuvat mekot olisivat mieleeni. Jos kaasoilta löytyy jo omasta kaapista sopiva puku, niin mahtavaa. En velvoita heitä hankkimaan uutta pukua, jos eivät halua, mutta arvaan, että haluavat. 😄 Enkä missään nimessä halua pukea kolmea aikuista ihmistä samanlaisiin mekkoihin varsinkin, kun kaasoni ovat niin erilaisia keskenään kaikin puolin. Plus minulla on se yksi bestman myös, joka ei kuulemma aio laittaa läninkiä laisinkaan. 

Toivoisin, että löytäisimme sellaiset puvut, joita he voivat oikeasti pitää myös häiden jälkeen. Aina sanotaan noin, mutta ihan oikeasti, missä kukaan niitä pastellinsävyisiä pitkiä huitulapukuja pitää? Minusta ne pitkät huitulat ovat juurikin tosi kauniita ja sopivat täydellisesti kaasoille näyttäen kuvissakin ihanilta, mutta ei minulla ainakaan ole sopivia tilaisuuksia, joissa sellaista käyttäisin normaalielämässä. Tai ehkä minua vaivaa ne perinteiset kaasovärit. Vaikka ne kaikki hailakat sävyt ovatkin hienon näköisiä varsinkin kuvissa, en itse valitsisi itselleni koskaan mitään haalean sinistä juhlapukua. Mutta minähän olenkin se more is more -ihminen, että värienkin pitää olla sellaisia  reippaita. 😏 

Tässä ihanan erilaisia, mutta yhteensopivia asuja. (Unsplash)

Toinen juttu on sitten se raha... Kuka hitto ne puvut maksaa? Olen sitä mieltä, että jos morsian vaatii tietynlaisia pukuja, hän myös maksaa ne. Olen normaalielämässä kusipäinen tyranni, mutta minulla on tosi vahvoja oikeudenmukaisuuden puuskia ja minusta on suoraan sanottuna pöyristyttävää ostattaa ystävillään tietynlainen puku oman makunsa mukaan. Vaikka luonnollisesti minä morsiuspari on pääosassa hääpäivänään, haluan myös ystävieni tuntevan olonsa hyväksi ja kauniiksi (ja ihan saakelin kuumiksi) asuissaan. 

Olisi kyllä ihana maksaa hääseurueen vaatteet, mutta harmi, että olen köyhä. Pitänee järjestää vuodenvaihteessa paltsu heidän kanssaan tämän asian tiimoilta. Tällä hetkellä näen järkevimpänä, että he hommaavat itse omakustanteisesti juuri sellaiset vaatteet kuin haluavat. Mutta vienona toiveena esitän, josko voisimme katsella niitä hieman yhdessä, että löytäisimme jonkinlaisen punaisen langan heidänkin asuihinsa. 

Sen punaisen langan löytäminen olisi huomattavasti helpompaa, jos värimaailmasta olisi selvät sävelet. Meillä kun ei ole mitään teemaväriä, eikä varmaan tulekaan. Minusta kuitenkin paras (tai ainakin käytännöllisin) valinta kaasojen väreiksi olisivat tummansininen, tummanvihreä tai esim. viininpunainen (ja niiden kaikki sävyt). Miksei meillä muuten ole talvihäitä, jonne nämä värit sopisivat niin paljon paremmin! Toki jokin dusty green olisi aivan ihana, mutta en aio pakottaa heitä pukeutumaan niihin hailakoihin väreihin, jos hekään eivät minun tapaani sellaisista pidä omissa vaatteissaan. Sen verran aion tosin olla bridezilla, että violettia, fuksiaa tai kirkasta turkoosia en purematta niele. En jotenkin vain pidä niistä. 😄

(Unsplash)

Bestmanien rusettien tai taskuliinojen värejä voitaisiin jotenkin mätsäillä kaasojen väreihin. Mutta heidän pukujensa sävyyn en voi puuttua. Minusta olisi kohtuutonta laittaa bestmanit ostamaan uudet puvut häitämme varten. Varsinkin miesten puvuissa homma on minusta vielä kimurantimpi kuin naisten juhlapuvuissa. Ainakin minun tuntemani miehet käyttävät samoja pukuja vuodesta ja juhlasta toiseen, kun taas naiset ehkä herkemmin ostavat uuden puvun eri juhliin. Jos kuitenkin saisin päättää, pukisin bestmanit harmaisiin tai tummansinisiin pukuihin. Harmaa puku tuntuu erityisesti jakavan mielipiteitä ja siitä joko tosissaan tykätään tai sitten vihataan. Esimerkiksi äitini kuulemma oikein inhoaa harmaita pukuja. 😃

Tämäkin homma pitäisi vaan polkaista käyntiin, ei se ole sen kummempaa. Uskon, että saamme porukan kanssa hommat sovittua aika kivuttomasti. Jos menee kyräilyksi, osaamme kyllä kaikki tehdä sen valtavan hienosti toistemme selän takana piilossa. 


Nämä olisivat kätevät, kun ei tarvitsisi miettiä frisyyrejä laisinkaan. (Unsplash)


Kertokaa ihmeessä omia fiiliksiä aiheesta! Päättääkö morsian, maksaako myös? Myös kaikki vinkit pukujen metsästykseen nettikauppalinkeistä lähtien ovat tervetulleita. 😊


4 kommenttia:

  1. Minulla aivan samat pohdinnat! Toisaalta tuntuu hölmöltä alkaa vaatimaan yhtään mitään toisten juhlavaatteiden suhteen, mutta toisaalta haluais harmoonisen tunnelman alttarille ja kuviin. :D Kaasot kyllä on vaikuttanu olevan aika avoimia pukeutumisensa suhteen ja luulen niiden varmasti ottavan mun toiveet huomioon jos semmosia saan esitettyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Luulen, että nämä asiat tosiaan lutviutuvat, kunhan niistä vaan jutellaan reippaasti kaasojen kanssa. Tsemppiä valmisteluihin! :)

      Poista
  2. Kyllä olisin toivonut löytäväni tämän blogin jo maaliskuussa, mutta parempi pyy myöhään pivossa kuin kymmenen milloinkaan!
    Terveisin "Korhone"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korhone kerkeää aivan hyvin mukaan näin vähän jälkijunassa!

      Poista

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...