torstai 2. tammikuuta 2020

Tuli ja meni se joulu kultainen

Tiivistelmä: Meillä oli joulu, juhla armas lapsien. Ja keski-ikäisten. Alla seuraa jaarittelua meidän joulusta, eikä teksti sisällä varsinaisesti mitään asiaa. Minä henkilökohtaisesti tykkään lukea  (monen mielestä) puuduttavankin tarkkoja kuvauksia muiden tekemisistä, mutta ymmärrän, ettei suurinta osaa ihmisistä voisi moinen vähempää kiinnostaa. Jos kuulut tähän enemmistöön, skippaa tämä ja tule joskus toisten takaisin.

Moi!

Siis minä rakastan joulua. Suhtaudun siihen oikeastaan vähän pakkomielteisesti fiilistelyn alkaessa yleensä jo syyskuussa. Omat jouluperinteet ovat todella tärkeitä ja luonnollisesti joulu tulee ainoastaan koti-kotona oman perheen kanssa. Tiedän, kuulostan ihan 12-vuotiaalta... Tosin Sulhis haluaa myös viettää joulua oman perheensä kanssa, joten emme olekaan viettäneet tämän seitsenvuotisen historiamme aikana vielä yhtään joulua yhdessä. Sen verran olemme kuitenkin tulleet toisiamme vastaan, että Sulhis on yleensä minun lapsuudenkodissani aattoaamuun asti. 😄No, annoin minäkin tänä vuonna jo hieman periksi ja pitkin hampain vaihdoin pyjaman pois tapsana suunnatakseni kohti tulevaa anoppilaa. Sulhiksen perheessä ei oikeasti ole mitään moitittavaa, hirveän hyvä tuuri minulla on käynyt appivanhempien suhteen, mutta eihän Sulhiksen perhe tietenkään ole yhtä hyvä kuin omani. 😏 Mutta onneksi vaihdoin sen pyjaman pois, meillä oli nimittäin todella mukava ja tunnelmallinen tapaninpäivä Sulhiksen lapsuudenkodissa.

Olemme kyllä jo varovaisesti Sulhiksen kanssa herätelleet keskenämme keskustelua tulevista joulusta, sillä ensi jouluna olemme jo naimisissa (HERRANJUMALA!!!!), ja saattaahan meillä olla (mahdollisesti yhteinen) pershedelmäkin jossain vaiheessa. ("Jossain vaiheessa"........ Aivan kuin nuo melkein jo homeessa olevat munasarjani enää kovin montaa vuotta odottelisivat sen vauvakuumeen kehittymistä.) Tässä keski-iän kynnyksellä voisi tosiaan olla jo muutenkin ihan terveellistä alkaa muodostamaan niitä ihan omia jouluperinteitä. Odotamme kyllä kuumeisesti sitä, että meillä on oma,  kunnollisen kokoinen asunto, jossa voisimme vuorostamme kestitä omia vanhempiamme. Mutta aika iso se kämppä saisi olla, että oma isäni siellä joulunpyhät viihtyisi. Ison maalaistalon asukkina hän alkaa aina kyläillessään meidän 50 m2:n kämpässä masentuneena huokailemaan, kun on se niin surkeaa, että ihmiset joutuvat näin asumaan ja katselee kaihoisasti ikkunasta......


No joka tapauksessa, joulu oli ihana, mutta jälleen aivan liian lyhyt. Meillä kotona joulu on toisaalta aika perinteinen, mutta toisaalta taas ei sitten yhtään. Emme esimerkiksi käy joulusaunassa, kirkossa tai tuhlaa aattoa hautausmaita nuohoamalla. Kynttilät käymme toki laittamassa sukulaisten haudoille, mutta sen teemme yleensä pari päivää ennen aattoa samalla, kun ajelemme perinteisen joulukorttien jakokierroksen naapurustossa. Tämä perinne on saanut alkunsa siitä, kun porukoilla unohtuu yleensä aina laittaa jonkun naapurin kortti. Unohdus tulee yleensä mieleen viime tipassa kyseisiltä naapureilta tulleen kortin myötä ja sitten hädissään kiikutetaan korttia sinne naapurin laatikkoon. Äiti tekikin johtajatason ratkaisun, että kaikkien naapureiden kortit viedään koko porukan voimin suoraan laatikoihin siinä joulun kynnyksellä. Samaan perinteeseen kuuluu se, että äiti pukee tuolle kierrokselle kahden sukupolven takaisen perintöturkin päälleen, oli keli, mikä tahansa. Ei meillä muuten kukaan varsinaisesti perusta eläinten raatoihin verhoutumisesta, mutta tuota kyseistä turkkia käytetään me muutkin vitsailutarkoituksissa aina silloin tällöin. Mitä sopimaton tilanne sen pukemiselle on, sitä parempi. 

Meikamandoliini putsaamassa autoa aattoaamuna yöpuvussa ja siinä perintöturkissa.
Niiden joulusaunojen ja joulukirkkojen poisjättäminen perustuu ihan puhtaasti ajansäästösyihin. Porukoilla on vain ulkosauna, joten koko päivähän siinä menisi, kun sitä alettaisiin lämmittämään ja rehaamaan isoja ruhojamme eestaas saunan  ja talon välillä. Samoin se kirkko. Meidän perheessä on neljä naista, joten laittautumis- ja suihkurumba veisi myös aivan liikaa aikaa siltä kaikista tärkeimmältä jutulta eli yöpuvuissa hengailulta. Haluamme pyhittää kaiken mahdollisen ajan sellaiselle päämäärättömälle vatuloinnille ja oleskelulle. Katsomme telkkarista konsertteja ja jouluohjelmia, pelailemme perheriitoja ruokkivia lautapelejä, vähän ulkoilemme, juoruilemme ja tietenkin syömme päntiönään. Meidän omia perinteitämme sen joulukorttirumban lisäksi ovat aatonaaton bliniateria ja joulupäivän ToosaTV-maraton.

Oli muuten hius tuolla pippurijuuston sisällä... 

No, se joulu tuli ja meni. 28.12. lähdimme Sulhiksen perheen kanssa Iso-Syötteelle lautailemaan ja yövyimme yhden yön Pikku-Syötteen hotellissa. Hotelli oli siisti ja ihan kiva, mutta jotain häikkää siellä oli, sillä silmäni olivat aamulla turvonneet ja punaiset aivan kuin olisi ollut pitempikin ryyppyputki alla, vaikka ei ollut edes kauhean pitkä! Ei oikeasti tietenkään ollut minkäänlaista putkea alla, mutta todettakoon, että olen moniallerginen ja rasittavan herkkäsilmäinen, joten normaali ihminen voi varmasti yöpyä siellä aivan huoletta. Onnistunut miniloma hyvällä porukalla minun paskoista silmistäni huolimatta!

Näkymä Iso-Syötteelle hotellihuoneen ikkunasta.
Syötteeltä lähdimme vähän extempore kohti Saariselän mökkiä. Siellä Sulhis kosia rysäytti minua vuosi sitten, joten oli ihana lähteä juuri sinne viettämään vuosipäiväämme. Olimme oikein ekstrapaljon kihlaparimaisesti koko reissun, mutta vähän kävimme myös lautailemassa ja muuten ulkoilemassa kuten tavalliset ihmiset. Yhtenä päivänä laitoin perhechattiin viestiä, että lähdemme käppäilemään aasialaisten turistien - joita siellä on ihan helvetisti - sekaan ja yksi perheenjäseneni kehotti varomaan, etteivät ne katsoisi meitä vinoon. 😂 Joo, joo, täysin epäkorrektia ja rasistista, mutta minua yksinkertaisena ihmisenä niin kovin naurattaa tuollainen sanailu. Joka tapauksessa, hyvin me mahduimme muiden turistien sekaan nauttimaan Lapin kunnollisesta talvesta. Ihanasti sai vähän joulufiilistäkin venytettyä siellä lumen ja pakkasen keskellä.


Tänäan palasimme ylläolevista maisemista takaisin Ouluun. Täällä sataa vettä ja tuulee helvetisti, mutta lunta on kuitenkin vähän enemmän kuin juhannuksena. Kärsin nyt pari päivää perinteisestä  kotiinpaluumasennuksesta, mutta ehkä viikonlopuksi tokenen ja kerkeän hetken taas olla iloinen, kunnes tiistaina on edessä paluu arkeen. Vituttaa jo valmiiksi.

Hääblogisti sulhasineen ottamassa uutta vuosikymmentä vastaan.

Kuvan loppasuu toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta sekä unohtumatonta häävuotta muille vuoden 2020 morsmaikuille ja sulhasille! ❤ 

Ps. Tekikö kukaan uudenvuodenlupauksia? Minä lupasin pistää vipinää kinttuihin sen hääpuvun hommaamisen suhteen. Ehkä voisin myös yrittää ottaa muita vähän enemmän huomioon, mutta katsotaan nyt.

2 kommenttia:

  1. Tämä on myös meidän häävuosi ja lupaankin säästää enemmän rahaa häihin! Vaikka kyllä se välillä hirvittää huomata kuinka paljon näihin juhliin saa sitä rahaa menemään. Mutta kerran elämässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kerran elämässä. Tai ei ainakaan ihan heti uudestaan. :D

      Poista

Oletko jo lukenut?

Päähenkilöiden esittely

Minusta on luontevaa kertoa tähän alkuun hieman meistä tyypeistä tämän blogin takana. Itseäni ainakin kiinnostaa aina blogeja lukiessani,...