Kuva ois kiva

Tiivistelmä: Samat jorinat valokuvaajan valitsemisen vaikeudesta, kuin silloin vuosi sitten suunnitellessani ensimmäisiä häitäni.

Hääsuunnittelut etenevät erittäin hitaasti ja epävarmasti. Tällä hetkellä isoimpana kysymysmerkkinä on valokuvaaja. Huvittavaa, että lähes kaikki oli valmiina ja päätettynä vielä reilu puoli vuotta sitten, mutta sitten tässä oli vähän kaikkea ja suurin osa suunnitelmista meni uusiksi... Ja jälleen olemme lähtöruudussa. 

Me meidän hääkuvassa, jos näitä häitä lykätään yhtään enempää. (Unsplash)

Aiemmin ajattelin, että kuvaaja voisi aivan hyvin olla kuka tahansa kansalaisopiston kurssin käynyt harrastelija, että ei se kuvien otto nyt niiiiiiin vaikeaa ole. Nyt tässä tämän loputtomalta tuntuvan häähössötyksen keskellä on tullut katseltua aika monet hääkuvat, joten oma silmäkin alkaa harjaantua sen verran, että huomaan, kuinka törkeästi olenkaan aliarvioinut yhden ammattiryhmän ammattitaidon vaatimukset. (Ammatti)kuvaajissakin on kamalasti eroja. Toinen voi olla teknisesti taitava kuvaaja, mutta muokkaustyyli on minusta sietämätön. Toinen taas osaa muokata, mutta tyyli ei muuten kohtaa omia toivomuksiani. Ja sitten tietenkin ne kuvaajat, joiden kanssa kaikki tuntuu natsaavan, mutta hintalapussa on tonni tai kaksi liikaa. Tai eihän se varsinaisesti liikaa ole kuin meille köyhille. 

Tässä on vähän sellaista tyyliä, jota en ensimmäisenä ole hakemassa. (Unsplash)

Tilanne  on siis se, että kriteerit valokuvaajan suhteen ovat vain kiristyneet, mutta budjetti pysynyt samana, eli toisin sanoen olemme kusessa kiipelissä. Lisämausteensa tähän soppaan toi uusi päähänpinttymäni siitä, että kuvaajan tulisi ehdottomasti olla nainen. Varmaan tämä lasketaan  seksistiseksi vihapuheeksi tähän maailman aikaan, mutta yksi kaveri pohti ääneen, osaakohan naiskuvaaja ottaa paremmin huomioon asioita morsiamen kannalta, joten siitä tuli nyt sitten ainoa totuus minun mielessäni. Tuntuu vähän rikolliselta edes kirjoittaa tällaista heteronormatiivista paatosta, mutta ihan oikeasti mietin, älyääkö mieskuvaaja ottaa minusta sellaisia kuvia, joissa näytän mahdollisimman hoikalta ja mahdollisimman vähän itseltäni. Hoksaako se mieskuvaaja kuvia muokatessan valita sävyt siten, että rusketukseni olisi parhaimmillaan? Toki valokuvaaja on alansa ammattilainen sukupuoleen katsomatta, mutta oman kokemukseni mukaan naiset ihan yleisesti kiinnittävät enemmän huomiota esteettisiin yksityiskohtiin esimerkiksi juuri morsiamen lookissa. Vaikka kuvaaja olisi teknisesti supertaitava, mutta jos hiustuherot eivät kiinnosta, tuleeko niiden edukseen esiitymistä kuvissa edes huomioitua? Voisiko joku kertoa, että olen naurettava ja vanhanaikainen sukupuolistereotypioihin  jumittautunut juntti, niin helpottuisi tämä kuvaajan löytäminen vaihtoehtojen tuplaantuessa. 

Häiden keväällä siirtyessä laitoimme kaiken tauolle, emmekä pitäneet mitään kiirettä yhtään minkään kanssa, mutta nyt tilanne on taas se, että suurin osa meitä miellyttävistä sekä sopivan hintaisista kuvaajista on varattuja. Sulhiskin sai jo kerran bannit Facebookin häävalokuvausryhmään, että ei meillä kauhean hyvin mene. 

Tässä voitaisiin olla me, jos olisimme nuoria, kauniita sekä riittävän varakkaita tällaisiin puitteisiin. (Unsplash)

Sitä videokuvaajaa emme ole saattaneet edes miettiä. Ihan kamala show olisi alkaa sitäkin metsästämään. Tavallaan kyllä haluaisimme myös videokuvauksen, mutta emme näköjään millään jaksaisi nähdä vaivaa myös sen kilpailutuksessa. Lopulta käynee niin, ettemme kerkeä varata ketään tai sitten kehitän pakkomielteen asiasta, ja joudumme maksamaan videoinnista moninkertaisen hinnan alkuperäiseen budjettiimme verrattuna. TAI jos ratkaisemme asian DIY-henkisesti jalustalla ja omalla videokameralla, se kamera unohtuu heti alkuunsa ulos ja kuvaa koko päivän tyhjää pihaa, kuten eräälle kaverilleni kävi omissa häissään. 😄 Ja entä se videokuvauksen luonne? Tunnelmatrailerit ovat ihania, mutta jotenkin kuitenkin turhia kaltaisillemme käytännönläheisille tolkun ihmisille. Ehkä ennemminkin jonkinlainen kooste vihkimisestä, esityksistä sekä puheista olisi ennemmin mieleemme, jotta ne hetket voisi fiilistellä uudelleen rauhassa kotisohvalla. Olen maininnut jo aiemminkin, mutta en voi liikaa korostaa, että yhtäkään kaveria tai sukulaista ei sitten pakoteta myöhemmin katsomaan mitään 10 tunnin koostetta meidän hääpäivästämme, jonka joku sukulaisukko on kuvannut tärisevällä käsikameralla yskien taustalla säännöllisin väliajoin. Ei meillä kyllä edes ole mitään rykiviä sukulaisukkoja, mutta tuohan se mielikuva on, jos ei ole ammattilainen kuvaamassa...

Löytyisikö kuvaajasuosituksia? Entä ajatuksia videokuvauksesta? Kannattaisiko siihen satsata vai pärjääkö pelkillä kuvilla? 

 

Hääkengät

Tiivistelmä: Mää löysin hääkengät!

Tässä minä etsimässä hääkenkiä. (Unsplash)

Olen yrittänyt pitää aika maltillisen linjan kaiken häihin liittyvän oheishärpäkkeen suhteen, enkä ensin edes ajatellut ostaa hääkenkiä. Sitten olin kuitenkin vähän kahden vaiheilla, että joko laitan ihan perusavokkaat, kun eihän niitä edes kukaan näe, TAI sitten ostan jotkut aivan kreisit eyecatcherit, kun kivastihan ne sitten vilkkuisivat sieltä helman alta... Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten saan aina asian kuin asian selitettyä itselleni parhain päin sen mukaan, miten se asia lopulta sitten ratkeaa. Että omassa mielessäni päädyn aina hyvään lopputulemaan, meni asia niin tai näin. 

Ehkä eniten piheydestäni johtuen päätin ensin, etten osta uusia kenkiä häitä varten. Minulla nimittäin on yhdet laadukkaat nudet avokkaat, jotka olisivat hyvin voineet toimittaa hääkenkien virkaa. No, sitten satuin näkemään pienen, suomalaisen kenkäkaupan nettikaupassa aivan I H A N A T värikkäät avokkaat ja vielä alennuksessa. Pyrin nykyisin ostamaan vain tarpeeseen ja välttämään kertakäyttökulttuuria sekä erityisesti "ostin, kun halvalla sain" -mentaliteettia, mutta kuka nyt ei tarvitsisi värikkäitä avokkaita jatkossakin?! Olen varma, että nämä ovat pitkäaikainen sijoitus ja tuovat minulle iloa vuosikausia. Hääpukua olisi masentavaa säilöä, sillä eihän se kuitenkaan mahtuisi minulle päälle enää parin vuoden kuluttua, mutta kengät ovat hieman armollisempi pukine. Niitä ehkä viitsiikin sovittaa 20 vuoden kuluttua ilman, että alkaa ihan heti vituttamaan. 

Täsä ne ny o!

Yritän valita kengät myös mukavuutta silmällä pitäen. No, en oikeasti! Ostan hupikenkäni sillä tavalla, että ulkonäkö painaa vaa'assa 70 % ja mukavuus 30 %. Kestän kyllä, jos varpaat ovat tohjona tai kengät ovat muuten jumalattoman huonot jalassa, mutta koron pitää olla tukeva ja maltillinen. Useimmiten juhlissa olen sen verran "juhlatunnelmissa", että ylimääräiseen harha-askellukseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Näissä onkin tukeva 10 cm:n tolppakorko, mikä tällä hetkellä muutenkin miellyttää silmääni eniten. Lisäksi 1,5 cm:n plato antaa huomattavasti enemmän turvaa kuin mitä vaivaisesta 1,5 cm:stä voisi kuvitellakaan! Jonkin verran olen näitä jo ajanut sisään. Itse asiassa laitoin ne nytkin jalkaan, kun ryhdyin tätä kirjoittamaan. Toki sisäänajo on huomattavasti tehokkaampaa, jos sen aikana tekee muutakin kuin istuu leveähköllä peräsimellään, mutta kyllä minusta tuntuu, että nämä koko ajan nytkin muotoutuvat jalkaani! Olipa mukava huomata sekin, että ilmeisesti kesän viinipöhö alkaa jo laskea (kyllä, se voi tässä iässä yltää ihan jalkapöytiin asti), kun vieläkään ei ole mennyt tunto toisesta isovarpaasta. Minulla siis menee valtava verisuoni todella pinnassa tuossa oikean isovarpaan juuressa ja sen verenkierto blokkautuu melkein aina, missä tahansa avokkaissa. Toistaiseksi kuitenkin varvas on pysynyt elossa ja kiinnittyneenä paikoillaan.

Mahdottoman söpöt ja kaikki varpaatkin mahtuvat sisälle!

En ajatellut hankkia kakkoskenkiä illaksi, vaan tarkoituksenani oli nimenomaan valita kengät, joissa pystyn olemaan koko päivän. Mutta saa nyt sitten nähdä. Tietenkin tuskastun korkoihin jossain vaiheessa, heivaan kengät, astun lasinsiruun ja joudun yöksi jonottamaan yhteispäivystykseen muiden juokaleiden kanssa. Tai höpö, höpö, osaanhan minä itsekin tikata ja moni vieraistakin. Eli ei hätää sittenkään! (Muista hommata tikkausvehkeet vessakoreihin. Varmuuden vuoksi.) 

Onko erilliset hääkengät sinusta ihan turhake vai asiaankuuluva välttämöttömyys? Entä ne kakkoskengät, ekstraturhake?

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Mitä pakata mukaan Norjaan, jos ei tiedä mitään retkeilystä, eikä karavaanielämästä (Norjan road trip, osa 2)

Lue ensin Norjan road trip, osa 1.

Tiivistelmä: Postauksen verran asiaa meidän pakkaamista räteistä ja pastoista......

Minähän rakastan kaikenlaisia listauksia, joten tämä postaus on yhtä listaa listan perään. Suunnitellessani pakkaamistamme (noin 8 minuutin ajan) luin monet blogipostaukset pakkaamisesta Norjan reissulle, mutta ne olivat enemmän hc-retkeilijöiden tai hc-karavaanareiden listoja, joten sellaista tavallisten, semiaktiivisten, aloittelevien roadtrippailijoiden pakkauslistaa olisin itse kaivannut. 

Olimme reissussa reilun viikon. Halusimme yöpyä autossamme ja tehdä ruuat itse, mutta paskantaa kuitenkin vessoihin, joten olimme päättäneet jo etukäteen, että yövymme pitkälti leirintäalueiden mukavuuksien äärellä. Luonnollisesti leirintämaksut nostivat reissubudjettiamme (noin 25 - 35 e/yö), mutta emme (tai no minä lähinnä) ole vielä riittävän retkeilyhenkisiä kaivamaan koko lomaa jotain vessakuoppia metsään. Meillä oli mukana myös trangia, mutta emme loppujen lopuksi käyttäneet sitä kuin kahvinkeittoon, sillä leirintäalueiden keittiöt olivat niin vaivattomia ns. kokkailuihimme.

Päiväkahviseura crocseissaan

Matkasimme tila-autollamme, joten tavaramäärää ei sinänsä tarvinnut kauheasti rajata, mutta huomasimme kyllä pari juttua, jotka teemme toisin seuraavalla kerralla. Ensinnäkin kannattaa pakata  kaikki tavarat pinottaviin, läpinäkyviin laatikoihin, eikä pariin laatikkoon sekä 17 erilaiseen nyssykkään ja pussukkaan. Kyllähän me tuon periaatteessa jo tiesimme, mutta tuli jälleen kerran kiire lähtö ja silloin sitä sortuu aina heittelemään niitä nyssyköitä ihan päättömästi peräkonttiin. 

Ensi kerralla kuitenkin pakkaisin niin, että ottaisimme neljä isoa, kannellista muovilaatikkoa, jotka mahtuisivat yöksi etupenkeille kahteen pinoon. Yksi laatikko olisi kuivamuonalle ja ruuanlaittovehkeille, toinen laatikko molempien vaatteille, kolmas sekalaiselle roippeelle (laturit, jatkojohdot, kosmetiikka+pesuaineet, kosteuspyyhkeet, lääkehommelit yms.) ja neljäs laatikko esim. kengille. Tuli huomattua tällä reissulla, kuinka rasittavaa se on, kun molemmilla piti tietenkin olla useammat kengät mukana, ja sitten ne pyörivät joka paikassa edessä. Sulhiksen kengänkoko on kaiken lisäksi 45-46, että aika iso laatikko niille saakin olla. 

Listaan tähän, mitä tälle reissulle pakkasimme ja oliko niissä mitään järkeä.

Vaatteet ja kengät

• pikkuhousuja (ei oikeasti kovin pieniä) 
• Melkein kaksinkertainen määrä päiviin verrattuna, koska jostain syystä kuvittelen aina, että matkalla meille tulee varmasti monen päivän mittainen räjähtävä ripuli. Jota ei ole koskaan vielä tullut, mutta ehkä ensi kerralla.
• sukkia 
• Joka päivälle oma pari
• t-paitoja
• Minä otin kolme mustaa, ne riittivät juuri ja juuri. Käytän siis aina mustia t-paitoja. Lisäksi otin pari "parempaa" t-paitaa, mutta unikkopaidan pitäminen leirintäalueella, kun juon  kertiskupista tonkkaviiniä, tuntui typerältä.
• Sulhis otti viisi, riittivät kuulemma.
• urheilupaidat
• Molemmilla oli kaksi, joten puhdasta paitaa ei joka risaukseen ollut, mutta what ever.
• urheiluliivit
• Minä selvisin yksillä, Sulhis sporttaili ilman.
• shortsit
• Minulla oli yhdet urheiluun ja kolmet vetelehtimiseen, mutta siinä sitten kävi niin, että käytin lopulta kaksia shortseja urheillessa ja kolmansia kaiken muun ajan. Farkkushortsit jäivät koskemattomina laukun pohjalle molemmilla.
• Sulhiksella oli yhdet urheiluun ja kahdet muuhun elämään. 
• trikoot
• Minulla oli kahdet urheilutrikoot mukana. Toisia käytin, mutta en todellakaan urheiluun.
• tuulihousut
• Kummallakin jäi käyttämättä kelien takia. Jos olisi ollut yhtään vilpoisampi, olisi varmasti ollut tarpeen. 
• farkut
• Turhuuksien turhuus. Kummallakaan käynyt mielessäkään vetää jotain farkkuja jalkaan kesälomalla, haloo.
• pitkähihainen paita
• Minulla oli kaksi urheiluun ja yksi muuhun elämään. Kaikki ainakin kävivät päällä.
• Sulhiksella yksi urheiluun, yhdellä retkellä taisi tarvita sitä.
• huppari
• Meillä oli samanlaiset Peakin hupparit mukana (moderni pariskuntatuulipuku). Olivat päällä joka päivä.
• villapaita
• Saimme vanhemmiltani perintöpaidat, jotka päällä he itse ovat reissanneet Norjassa. Maalailin niistä romantisoituja mielikuvia, että ne vanhat paidat päällä me siellä fiilistellään (tai tullaan vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen), mutta kelien takia saimme pukea ne päällemme vain kerran, ja silloinkin vähän pakottaen himpun verran liian lämpimänä iltana.
• sadetakki
• Kävimme oikein matkalla ostamassa Sulhiksellekin sadetakin. Jäivät käyttämättä. Olisi pitänyt uskoa, kun Sulhis näytteli minulle täyttä aurinkoa lupaavia sääennusteita...
• lenkkarit
• Minulla oli yhdet yleislenkkarit, Sulhiksella vapaa-aikaan ja urheiluun erikseen. Näille kaikille oli käyttöä lähes päivittäin
• vaelluskengät
• Minulla oli, Sulhis kiipeili sileäpohjaisilla lenkkareillaan, koska ilmeisesti toivoi liukastuvansa kuolemaansa kavutessamme jyrkillä vuorenrinteillä. 
• läpsykät
• Tarpeelliset leirintäalueiden suihkuun ja muutenkin käytimme omiamme joka päivä.
• Minulla oli perussläbärit, mutta Sulhishan oikein osti tätä reissua varten kauan haaveilemasna "crocsit" (halvimmat feikit, ei niitä, jotka maksavat jopa 8 euroa!!) ja käppäili niissä suurimman osan ajasta. Hän oli äärimmäisen iloinen ostoksestaan ja mainitsikin siitä lukemattomia kertoja reissun aikana. 

Ei ihme, että tuli kiire lähtö, kun käytin kohtuuttoman paljon aikaa pakkailujeni kuvaamiseen.

Ruokatarvikkeet

• pussipastaa 
• Kaksi pakettia päivää kohti,  yksi jäi syömäti.
• Knorrin pesto- ja formaggio -pastat ehdottomat lempparit!
• Tuunasimme pasta-aterioita kikherneillä, herkkusienillä ja tonnikalalla, että olisivat hieman täyttävämpiä. Pääasiassa selvisimme kuitenkin hengissä vetämällä sipsejä, keksejä, olutta ja viiniä iltaisin.
• kikherneitä
• Seitsemän tölkkiä, yksi jäi, kun aloimme inhota niitä kuudennen tölkin jälkeen.
• herkkusieniä
• Viisi purkkia Suomesta, kolme lisää Norjasta.
• tonnikalaa
• Neljä purkkia Suomesta, saman verran lisää Norjasta.
• pestopurkki sekä habanero-kastike ruokien tuunaamiseen
• Tulivat tarpeeseen. Sitä paitsi, mikä tahansa on hyvää peston kanssa.
• suolaa
• Tarvitsimme vain puuroon.
• Unohdimme muuten kaikki mausteet kotiin, mutta kuten jo mainitsin, meillä oli sitä pestoa pelastamaan mikä tahansa köpöstys.
• pikapuuroa
• Yhteensä 12 annosta, mikä ei riittänyt alkuunkaan, koska saimme pian huomata, ettei Sulhis tule yhdestä pussista miksikään.
• Ostimme vielä paketin irtopikahiutaleita Norjasta.

• riisikakkuja
• Kaksi pakettia, joita ei edes avattu.
• suolakeksejä
• Neljä pötköä, kätevää pientä suolukkaa haikkausretkille.
• rusinoita
• Kuusi pientä rasiaa, kaikki män.
• Nämäkin olivat käteviä päiväretkille, eiväthän kaikki ne äidit 90-luvulla voineet olla väärässä, kun pakkasivat näitä lapsilleen aina evääksi.
• pähkinä-hedelmä-sekoitus
• Varmaan joku 500 g:n pussukka puuron päälle ja yleiseen naposteluun.
• proteiinipatukoita
• 10 kpl akuutteihin tilanteisiin, kun Sulhikselle tulee yhtäkkiä kamala raivonälkä. Tulivat tarpeeseen...
• sipsit
• Ostimme lapsellisesti vain yhden pussin Suomesta, vaikka molemmat tiesimme, että se on minun lempiruokani. Pari pussia ostimme vielä Norjasta.
• suklaa
• Minä olen vuoden kestävän karkkilakkoni loppupuolella, mutta Sulhis osti itselleen kolme levyä mukaan ja vielä pari Norjasta. Kuulemma hyvää kiipeilyruokaa....
• Fasupaloja
• Iso säkki, koska minulla tosiaan on se karkkilakko, mutta Fasupalathan ovat keksejä!!
• kauramaito
• Kaksi purkkia kahvimaidoksi, menivät melkein kokonaan.
• kahvipaketti
• mehutiiviste
• ilmankin olisi selvinnyt.
• 5 l:n vesipönttö
• ...jota raahasimme mukanamme avaamattomana koko reissun. Vettä sai leirintäalueilta ja sitä pystyi huoletta juomaan.

Suomessa lähtiessä tehty kauppareissu oli noin satkun. Lisäksi kävimme Norjassa aika hövelisti kaupassa ostamassa kaikkea tarpeellista, lähinnä sipsejä ja olutta, mutta myös voita ja raejuustoa. Viinitonkan haimme menomatkalla Muoniosta ja viimeisenä iltana tiristelimme sen loppuun, että se oli oikeastaan parhaiten optimoitu ruokatarvike riittävyytensä kannalta. Ruokahuollon pystyisi myös säätämään aika budjettiystävälliseksi, mutta meille se kaikenmaailman mättäminen on yksi osa lomaa, joten emme halunneet niuhottaa sen suhteen. Yleensä käymme paljon ravintoloissa lomilla, joten siinä mielessä säästimme pitkän pennin puuro- ja pussipastadieetillämme. Kotimatkalla piti pysähtyä huoltoasemalle syömään perinteiset pølserit eli norjalaiset hot dogit, mutta sekin jotenkin jäi. 

Pasta al Pomodora e Pesto

Lisäksi meillä oli mukana: 

• sähköinen kylmälaukku
• Nooh, ihan kätevä, mutta ilmankin olisimme selvinneet pienillä järkkäilyillä.
• kertakäyttöastioita
• Turhia, jos yöpyy leirintäalueilla juoksevan veden äärellä.
• retkiastiat
• Kätevät, jos ei luota leirintäalueiden muiden asukkien tiskaustaitoihin. Mutta jos luottaa, service roomeissa oli yleensä ihan hyvä valikoima yhteiskäyttöön tarkoitettuja astioita.
• Fairy + tiskisieni
• reppu + kangaskassi
• Asioita pitää kantaa lomallakin.
• jatkojohto jakorasialla
• Saimme tällä hyvin ladattua kaikki laitteemme kerralla, eikä tarvinnut rohmuta kaikkia pistorasioita meidän puhelimille, tabletille sekä powerbankeille.
• powerbankit puhelimille
• kosteuspyyhkeitä 
• Aika turhia, joka päivä pääsi suihkuun ja helposti käsienpesulle. No, ehkä Sulhis käytti näitä kerran haikkausreissulla putsatakseen sormensa suklaasta.
• hygieniatarpeet
• Niitä nyt on turha listata, jokaisella on omat litkunsa ja linimenttinsä.
• laastarit, särky- ja ripulilääkkeet, desinfiointiaine, käsidesi
• Noita samoja ripulilääkkeitä olen kantanut mukanani jo varmaan 10 vuotta, eikä niille koskaan ole tarvetta. Varmaan joku lapsuuden trauma tämä kohtuuton ripulin pelkoni.
• pyyhkeet 
• Kylpypyyhkeet, käsipyyhkeet sekä astiapyyhe, kaikki olivat tarpeen.
• nukkumisvehkeet
• Meillä oli sen verran lerppana 120 cm patja, jonka sai kätsysti rullattua tarvittaessa vähän pienempään tilaan. Lisäksi tuplapeitto ja tyynyt. Sänky oli ihan täydellinen. 
• retkituolit
• Nämä olivat äärimmäisen tärkeät, jos halusi olla yhtään uskottava leirintäalueilla valtavien asuntoautojen keskellä. Kovimmilla karavaanareilla oli omat pihakukatkin mukana...
• teltta
• Otimme ihan varmuuden vuoksi, jos autossa nukkuminen olisikin hankalaa. Mutta ei se ollut, joten telttaa emme olisi tarvinneet. 
• hyttysverkkoa ikkunoihin yöksi
• Emme nähneet yhtään hyttystä...
• Leatherman, puukko, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, pyykkipoikia yms.
• Öööh, ihan turhia. Minulla unohtui jatkuvasti pakatessa, että emme ole menossa minnekään erämaan armoille, vaan leirintäalueille syömään sipsejä.

 

Näillä romppeilla pärjäsimme paremmin kuin hyvin. Puuttuuko sinusta jotain oleellista tai oliko mukana jotain ihan turhaa? Kerropa parhaat pakkausvinkkisi. 

Lopuksi vielä kuva vanhempieni suorittamasta testimakuusta. (Testihenkilöt olivat lyhyempiä, mutta leveämpiä, kuin minä ja Sulhis. Mittaustulos osoittautui kuitenkin luotettavaksi.) 

Norjan road trip, osa 1

Tiivistelmä: Me kävimme Norjassa ja rakastimme joka hetkeä! 

Saimme Sulhiksen kanssa sellaisen uniikin idea lähteä tänä vuonna kesälomareissulle Pohjois-Norjaan. Sitten laitoimme hösseliksi ja kaksi päivää myöhemmin olimmekin jo tien päällä. Meistähän tuli taannoin autollisia eli oikeita aikuisia, joten MOTORHOME löytyi ihan omasta takaa. 

Tämä oli virallisesti telttapaikka, joten pystytimme omamme hämäykseksi.

Tämä on kai jotakin menetetyn nuoruuden hamuilua, mutta innostuimme kamalasti sellaisesta road trip -tyyppisestä matkasta autossa nukkumisineen. Isäni kyllä ihmetteli, että miksemme vaan yöpyisi hotelleissa, kun katsoi toimintaani mittaillessani takakonttia lähes kaksimetristä Sulhista varten... Äitini muistutti, että kyllähän hekin iskän kanssa yöpyivät teltassa ensimmäisillä Norjan reissullaan. "Mutta mehän olimme silloin NUORIA....", isäni virkkoi ja loi minuun merkitsevän katseen. 😔

Meillä on seitsemän hengen tila-auto, jonka takapenkit kääntyvät kätevästi kaikki samaan tasoon. Siihen heitimme vain patjan, tuplapeiton ja tyynyt ja meillä oli aivan ihana pesä. Oli aivan ihanaa iltaisin vetäytyä pesään (no enemmän luolaa se muistutti loman loppupuolella) katselemaan upeita maisemia. Tai ok, ne maisemathan oli nähty minuutissa, mutta sitten katsoimme tabletilla uutta lempisarjaamme, Le bureau'a, Areenasta. 

Kirjoitan pakkailusta erikseen, mutta saimme auton pakattua kätevästi yhdellä reissulla vanhempieni luona. Sieltä löytyi about kaikki, mitä vain keksin tarvitsevamme. Sulhis sai ennakkoperintönä jopa isäni vanhan norjalaisneuleen. Harmitti sitten lopulta, kun matkamme aikana olikin niin lämmin, että vain yhtenä iltana saimme vetää päällemme ne samat neuleet, joita vanhempani ovat käyttäneet omilla Norjan reissuillaan. 

Sääolosuhteet olivat kyllä uskomattomat. Olen aiemmin kertonut siitä äidiltäni verenperintönä saadusta huonosta tuurista säiden suhteen. Yleensä perheemme Norjan reissuilla onkin ollut 8 ℃ ja satanut räntää vaakatasossa, joten sellaiseen menoon olin varautunut tälläkin kertaa villapaitoineni. Sulhis yritti näytellä aurinkoisia sääennustuksia, mutta olin vain tietäväisenä että "Shhh child, this curse follows me everywhere". Mutta toisin kävi. Alan jo vähitellen uskomaan, että olen vapaa äitini synneistä ja minun kohdallani on mahdollista nauttia myös niistä aurinkoisista lomasäistä! Ensimmäisenä päivänä ajaessamme satoi vettä kuin Esterin peräloosterista, mutta muuten aurinko paistoi ja oli ihan kuumiakin päiviä. Ehkä osaksi upeiden kelien ansiosta, tämä tuntui parhaalta reissulta, jonka olemme koskaan Sulhiksen kanssa tehneet yhdessä. 

Viimeisen yön näkymät sängystä käsin.

Tämä on nyt taas tällaista tajunnanvirtaa, mutta kirjoitan siitä pakkaamisesta (TÄRKEÄ!!!) sekä  hyväksi koetuista kohteista reissullamme hieman tarkemmin seuraaviin postauksiin. Tiedän, etteivät random matkakertomukset voisi vähempää kiinnostaa, jos ei ole itse lähdössä juuri sinne, juuri sillä hetkellä,  mutta minusta on aina ihanaa löytää blogikirjoituksia kohteesta, kun olen lähdössä reissuun ja googlettelen etukäteen kokemuksia. 

Palataan astioille jatko-osien tiimoilta!

Ensimmäiset hääni

Tiivistelmä: Juhlimme ensimmäisiä häitämme Sulhiksen kanssa eri puolilta Suomea, muuten ei taaskaan mitään uutta.

Hääsuunnitelmat ovat edelleen enemmän ja vähemmän jäissä. Tällä hetkellä ei jotenkin kiinnosta yhtään. Häihimme on TAAS se vuosi aikaa, joten eipä tässä kai kiirekään ole. Sen verran olen kuitenkin palannut hääjuttujen pariin, että ihastuin erääseen uuteen pukuun ja meinasin jo lähteä ostamaankin sen. Minullahan siis on jo aivan ihana hääpuku, jonka löytymisen eteen valutettiin verta, hikeä ja kyyneliä. Eikä pelkästään minulta, vaan myös hääorjiltani sekä äidiltäni. Iskäkin antoi panoksensa lähtiessään kuskiksi tehokkaalle työpäivän jälkeiselle reissulle reilun 350 km:n päähän Jyväskylän Wedding Garageen katsomaan unelmapukuani. Ja ai niin, porukat myös maksoivat sen puvun, olenhan köyhä, nuori opiskelija. 😅  Toisaalta tämä omien päätösteni kyseenalaistaminen tuntuu siltä, että olen vähitellen palaamassa häätunnelmaan. Minun hääsuunnitteluni koostuu nimittäin 60 % asioiden vatvomisesta ja 40 % tehtyjen päätösten katumisesta. Sulhasvalintaakin mietin jatkuvasti uudestaan...

Meillähän piti olla häät viikko sitten lauantaina, mutta onneksi ei ollut, kun Sulhiskin oli poikien reissulla Lapin erämaassa. Oulussa alkoi kaiken lisäksi tulemaan vettä kuin Esterin perseestä sillä kellonlyömällä, kun meidän vihkiminen olisi ollut. Tuo päivä ei tuntunut muutenkaan mitenkään haikealta. Olimme päättäneet siirtämisestä jo niin aikaisessa vaiheessa, että olimme kerenneet sopeutua tilanteeseen aivan mainiosti. Toki vedin hääpäivänä kunnon jurrit kaason kanssa, mutta se nyt on vain harrastus, eikä niinkään mikään defenssi.

Aikamoisia romantikkoja.

Hääpäivä meni siis mukavissa tunnelmissa. Pari kaasoani yllättivät minut paketilla, jossa oli lempiasioitani eli skumppaa ja kasvonaamioita. Toinen kaaso olisi panostanut yhteen kuohuvaan, mutta toinen tiesi, ettei yksi pullo riitä mihinkään. Minun ensimmäiset hääni menivätkin hyvässä seurassa skumpan ja maittavan ruuan merkeissä. Uskon seuraavien häidenikin koostuvan samoista komponenteista. Sinne saaamme toivon mukaan myös Sulhiksen paikalle.

Oodi vapaudelle sekä kasvonaamioille, jotka lupaavat kosteutta ja heleyttä keski-ikäiselle iholle!

Noh, tilanne on nyt se, että häidemme suhteen olemme ottaneet pari askelta taaksepäin järjestelyissä, kun aika lailla kaikki meni uusiksi. Ainoat jo hommatut jutut, joihin olemme täysin tyytyväisiä, ovat juhlapaikka ja bändi. Lisäksi olemme varanneet vihkimisajan, joka on täysin sopimaton meille, sekä hankkineet sen minun hääpukuni, joka on varmasti kohta niin auttamattoman vanhanaikainen, että sama pukuralli on edesssä taas keväällä. Kutsut ovat puolivalmiit. Ajattelimme tuunata jo aikaisemmin tilaamamme kutsut ajamaan asiansa ensi kesänäkin. Enää siis pitää hankkia vain pitopalvelu, valokuvaaja, mahdollinen videokuvaaja, meikkaaja, kampaaja, Sulhiksen puku ja asusteet, minun asusteeni, kukat, mahdolliset koristeet, hääyön majoitus sekä häämatka. Plus ne kaikki muut, jotka unohdin listasta...

Vaikka muuten olemme olleet aika coolisti häiden siirron suhteen, menetetty häämatka ehkä vähän kyrsii. Tällä hetkellä olisimme varmaan jo jossain päin Pohjois-Italiaa, mutta sen sijaan olemme Oulun pohjoispuolella Sulhiksen lapsuudenkodissa talonvahteina. No, ihan mukavaa tämäkin, varsinkin, kun tänään satoi vain 10 h ja vain vettä eilisen raemyräkän sijaan... 

Harmi, ettei tästä edes kunnolla näe, kuinka mahdottoman ankeaa täällä nyt on.

No, mutta tämmöttii negistelyä tällä kertaa. Löysin kyllä juuri mahdollisesti THE HÄÄKENGÄT, että katsellaanpa niitä ensi kerralla! Moikku!

Anonyymit Auringonottajat

Luojan kiitos helteet väistyivät jo! 

Olen kirjoittanut edellisen postauksen toukokuun lopulla juuri ennen TROOPPISEN TIRISTÄJÄN saapumista. Sen jälkeen, kun se sitten tuli, en olekaan kerennyt tekemään mitään muuta kuin käppäilemään ulkona, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Varsinainen auringonottohan on jo aika epämuodikasta ja noloakin, joten esimerkiksi nurmikkoa on ajettu aika ahkerasti. Siinä saatua aurinkoahan ei lasketa. No ok, kyllä minä aikaani olen viettänyt myös ihan aurinkotuolissa. En tietenkään maaten, vaan istuvassa asennossa, että olen koko ajan valmiudessa hyppäämään pystyyn ja olemaan aivan kuin en olisikaan. No joo, saatoin minä muutaman hetken ruhoani lepuuttaa myös vaakatasossa auringon alla, sain nimittäin poltettua perämoottorini! Tarpeellisena taustatietona kerrottakoon, että olen valitettavan kokenut auringonottaja, rusketun hyvin, enkä tavallisesti pala ainakaan Suomessa. Nuoruudessa meni paritkin Sunny Beachin lomat loppuajasta pelkällä porkkanaöljyllä läträten. Nykyisin suojakertoimet ovat kohdillaan myös Suomessa, vaikka edelleen suhtaudunkin ruskettumiseen tosi 2000-luvun-alkumaisen pakkomielteisesti. Huolellisista rasvailuista huolimatta sain nyt ne perskannikkani käräytettyä. Joo, ne ovat aika laajat ja pojottavat suoraan aurinkoa kohti, jos niille vain antaa tilaisuuden, mutta silti... Varoittelut korkeista UV-indekseistä ovat ihan totisinta totta, olen tänä kesänä oppinut sen peräpään kautta. 

Erityisen voimakkaasta UV-säteilystä kertoo myös se, että olen jo ihan kohtalaisen ruskettunut, vaikka valelen ruhoani vähän väliä 30 - 50 -kertoimilla. Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, että turvallista ruskettumista ei ole olemassa. Ei, vaikka käyttäisi suojavoiteita. Rusketus on merkki ihosolujen DNA-vauriosta eli paska on vähän niin kuin jo housuissa, kun rusketusta alkaa näkyä. Minäkin ymmärrän, että turvallisinta olisi pysytellä varjossa suojakertoimista huolimatta, mutta perustelen omaa auringossa oleskeluani atooppisella ihottomallani. Se paranee selvästi kesällä ja lomilla UV-säteilyn vaikutuksesta. Lisäksi olen toki sairaalloisen koukussa ruskettumiseen, mutta tykkään käyttää enemmän tuota ihottumaperustelua... 

Voidaan kai puhua jo sairaudesta, kun elämää pitää suunnitellaan auringon mukaan, enkä esimerkiksi malta mennä sisälle syömään aurinkoisina päivinä, jos minulla on mahdollisuus olla ulkona. Mutta älkää huoliko, ei se paastoaminen missään tietenkään näy, sillä kerkeän aivan hyvin syödä päivän kaloritarpeen ja rutkasti ylikin sitten illalla, kun ei enää ole tarvetta olla ulkona. Äidilläni on ollut tämä sama riippuvuus, mutta hän on päässyt pahimman yli jo vuosia sitten. Eihän tästä koskaan varsinaisesti parane, mutta äitini kohdalla voisi sanoa, että hän on varjossa oleva addikti. Riippuvuus tietenkin seuraa loppuelämän mukana, mutta toisin kuin monissa muissa addiktioissa, tässä kohtuukäyttö on mahdollista. Että ehkä minullakin on toivoa... 

Kyllä minä kuitenkin haluan olla ruskettunut myös ensi kesänä hääkuvissani, mutta tietäähän sen jo nyt, että minun tuurillani kelit eivät todellakaan tule olemaan tällaiset. Räntäähän se sataa koko alkukesän, joten pitänee suunnata Sulhiksen kanssa suihkurusketukseen, sillä en myöskään haluaisi, että olisin paljon ruskettuneempi kuin Sulhis. 😄 No, meille käy, kuten Rossille siinä yhdessä jaksossa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuva: Pinterest (laitonta)

Ei minulla nyt varsinaisesti ollut vielä inspistä alkaa kirjoittamaan mitään niistä itse häistä, mutta ajattelin tehdä tällaisen kevyen comebackin, kun sade vihdoin soi minulle kauan kaivatun vapaapäivän...

Palataan astioille!