Kahden hääpuvun taktiikka

Tiivistelmä: Hääpukuvalinta kaduttaa, vatvon asiaa tuttuun tyyliini pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulemaan.

Muistatte varmaan, miten etsin hääpukuani ympäri Suomea kuukausitolkulla ja kävin piinaamassa pukumyyjiä liikkeissä lähes 20 kertaa sovituksillani. Löysin sitten keväällä vihdoin unelmieni puvun ja olin todella fiiliksissä siitä. No, laitoin sen äskettäin myyntiin. Me nimittäin erosimme riitaisasti ja peruimme häät. No vitsi, vitsi! Tämä häiden lykkäys on tuonut minulle vain aivan liikaa aikaa vatvoa hääasioita, joten aloin kyseenalaistamaan pukuvalintaani, mikä sitten eskaloitui lopulta myynti-ilmoituksen laatimiseen.

(Unsplash)

Hääkirppiksillä olen aina pyöritellyt silmiäni, että kaikenmaailman hulluja sitä onkin, kun menevät ostamaan toisen puvun. Että minulle ei kyllä koskaan kävisi noin... No, tämä häähulluus on kyllä vienyt minut täysin mukanaan ja kauas pois raiteltani. Kyllä minä helposti innostuva ja pakkomielteitä herkästi kehittävä olen aina ollut, mutta en todellakaan tiennyt, että voisin olla näin holtiton. Olen yleensä myös aika tarkka rahankäyttäjä ja yritän aina tehdä mahdollisimman taloudellisia päätöksiä, mutta nyt olen koko ajan vain, että "TAKE MY MONEY" ja venyttelen budjettia. Olen myös kaikessa hiljaisuudessa lisännyt budjettiimme uuden kategorian, "korona-tappiot". Tai siis mielessäni olen, Sulhis ei tiedä asiasta mitään. Ajattelin, että jos puku nyt koronan takia (tämä on koronan syytä, ei minun) menee uusiksi ja otan niissä kaupoissa takkiini, niin se nyt vain kuuluu ajan henkeen. Että no can do, ei siitä wittujen ceväästä moni muukaan selvinnyt ilman taloudellisia tappioita. 

Sen verran olen kuitenkin asettanut itselleni rajoja, että en osta uutta, ellen saa vanhaa pukuani kaupaksi järkevällä hinnalla. Tai no, ketä yritän huijata, tässähän käy lopulta niin, että minulla on kaksi pukua... Parhaassa tapauksessa häitä ei voi järjestää vielä ensi kesänäkään, jolloin minulla on kaksi pukua, mutta nollat häät. Tai jos saan pukuni myytyä ja uuden ostettua, alan keväällä harmittelemaan, että olisi se ensimmäinen ollut sittenkin parempi. Sitten painostan ja uhkailen sen ostajan myymään sen minulle takaisin ja mahdollisesti päädyn maksamaan siitä tuplahinnan. Että kun minun päähänpistojeni kanssa on kauhean vaikea koskaan voittaa.   

Tässä minä miettimässä, että mitä ihmettä tekisin hääpukuni suhteen. (Unsplash)

Äidille uskalsin ensimmäisenä paljastaa miettiväni edelleen sitä ihan ensimmäistä pukua, ja hän pääsi lausumaan maailman kauneimmat sanat: "määhä sannoin". Se ensimmäinen puku on ollut äitini suosikki koko ajan, joten hänelle tätä käännettä ei tarvinnut oikeastaan pehmitellen myydä yhtään. Sain suorastaan kehotuksen pistää ostettu puku välittömästi myyntiin ja ajaa nilkka suorana liikkeeseen ostamaan se toinen. 

Näiden pukujen kanssa kävi nyt siis niin, että vaikka ihastuin totaalisesti siihen ensimmäiseen sovittamaani pukuun (se ensimmäisen sovitetun puvun taika taitaa olla joku psykologinen juttu), se alkoi tuntua noin 5867 puvun jälkeen jotenkin tylsältä. Nyt taas näen asian niin, että se puku oli nimenomaan tyylikäs ja elegantti, koska se on niin "tylsä". Minulle tuli vaan jonkinlainen sokeus, kun sovittelin, mitä upeampia pukuja. Ja olenkin kertonut olevani muutenkin more is more -ihminen, mitä en kuitenkaan haluaisi olla hääpukuni suhteen. Toisaalta en tiedä, miten se elegantimpi puku muuttaa mitään, jos kuitenkin kaakatan koko päivän kovaan ääneen skumppapäissäni... Mutta ehkä hillitympi puku olisi muutenkin sopivampi, kun ei tässä varsinaisesti enää missään prinsessaiässä olla. 

Pakkaa sekoittaa myös eräs kolman puku. Odotan että liikkeeseen tulee siitä sellainen riuskojen emäntien sovituskoko nyt siellä olevan nukenvaatteen lisäksi. Käyn sovittamassa sen sitten ihan vain, että "saisin sen pois systeemistäni". Eli ihastun siihenkin ja kesällä minulla on kolme pukua sekä vihainen kihlattu. No, leikkiähän minä vain lasken, Sulhis ei suutu koskaan! 

Tässä minä ja minun kaksi ystävääni pukeutuneena minun hääpukuihini tavallisena tiistaina, kun seuraavatkin häät peruuntuivat. (Unsplash)

No mutta tämmöttii kriiseilyä tällä kertaa. Mielelläni kuulen kokemuksia muilta tuuliviireiltä. Erityisesti niiltä, jotka saivat ensimmäisen pukunsa myytyä ilman tappioita ja kaikki meni muutenkin täydellisesti. 😅  

Oletko sinäkin aina kerännyt rahaa väärin? Näin voit säästää häärahat kuin itsestään

...Hankkimalla miehen, joka huolehti suurimmaksi osaksi rahojen tienaamisesta. Ok, anteeksi, kokeilin nyt vain, miten iltapäivälehtien klikkiotsikko toimii blogissa.

Tiivistelmä: Häät maksaa aina hitokseen liikaa. // Disclaimer: Sisältää huumorin sävyttämää liioittelua  miehen rahoilla elämisestä eli lompakkoloisimisesta.

Saaramari kirjoitti juuri Sinä mun, minä sun -blogissaan ajatuksistaan liittyen hääsäästämiseen. Muutenkin nyt somessa on käynyt kova kuhina rahapuheen ympärillä. Siis sen jutun, josta ei yleensä saa puhua, eikä varsinkaa näyttää, jos sitä on. Ja toisaalta sitäkin enemmän pitää piilotella ja ymmärtää hävetä, jos sitä ei ole. No, meillä sitä ei ainakaan liikaa ole. Minulla on säästöjä, mutta Sulhiksella on säännölliset, ihan oikean aikuisen tulot, kun on röielämään jo "kerennyt". Toisin kuin nuoruuteensa epätoivoisesta takertunut morsiamensa, joka edelleen laahustaa opiskelijabileissä näin keski-iän kynnykselläkin (minulla on muuten huomenna syntymäpäivä, enkä nyt ihan neljääkymppiä vielä täytä, mutta kyllä tämä iästä vitsailu joku syvältä kumpuava defenssi varmasti on). Minun pitäisi saada tutkintoni kyllä kasaan ennen häitämme, mutta siihen asti tuloni koostuvat pääasiassa erään valtion laitoksen maksamasta, opiskelijoille suunnatusta 250 e:n kuukausirahasta. 😏 No, on minulla onneksi niitä säästöjä ja oikeasti minäkin työskentelen, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti toinen toistaan epämääräisemmissä hommissa. Sillä tavalla minulla on kuitenkin valtavan hyvä taloustilanne, että minun rahani ovat minun ja Sulhiksen rahat ovat yhteisiä. 

Näin kasvatan rahapuuta Sulhiksen palkalla.

Minäkin voisin vähän avata enemmän häiden rahapuolta. Ihan kylmiä faktoja hintalappuineen voisin kertoa vasta sitten häiden jälkeen. Silloin tiedän tarkemmin toteutuneet kulut, enkä muutenkaan halua, että vieraat katsovat häissä jokaista koristetuheroa, että "kuka hullu tommosesta sen ja sen verran maksaa". Ei niitä yksityiskohtia kukaan enää seuraavana päivänä muista, joten häiden jälkeen olemme turvallisemmilla vesillä. Mutta jos tietää mitään yleisimpien hääpalveluluiden hinnoista, esim. kuvaaja koko päiväksi keskimäärin 1500 e, bändille toinen mokoma, hääpuku usein samaa hintaluokkaa (ja joillakin niitäkin on jopa useampi.............). Näistä kertyy jo 4500 e, siihen päälle paikkavuokrat, sormukset, asusteet, morsiamen järeät restauroinnit, ne koristetuherot, kukat sekä isoin kuluerä eli ruokailu. Lisäksi meillä on siellä juhlasalillinen loppasuita paikalla, joten virvokkeita tulisi myös olla riittävästi. Ai niin, kai se Sulhiskin pitää vaatettaa. Se meinaa aina unohtua, kun mieluiten käyttäisin meidän rahojamme ainoastaan itseeni. No, näistä voi vähän saada jo osviittaa, että aika ison urakan saa tehdä säästämisen suhteen. 

Tämän ei ollut nyt tarkoitus kuulostaa valitukselta, kun ne hemmetin vieraat tulevat niin kalliiksi, vaikka siltähän se juuri kuulosti. Me ihan aidosti haluamme järjestää kunnon juhlat! Siihen nyt vaan menee rahaa, kun meillä sattuu olemaan sillä tavalla onnekas tilanne, että  ympärillämme on yli sata ihmistä, joiden kanssa haluamme juhlia avioliittomme solmimista. Meillä molempien vanhemmat ovat ilmoittaneet auttavansa kulujen kanssa, mutta olisihan se mukavaa pystyä maksamaan omat häänsä, kun tässä ei kuitenkaan nyt mitään juuri aikuisuuden kynnyksen ylittäneitä olla, vaikka Sulhis sellaiselta näyttääkin.

Jos muuhun ei olisi varaa, panostaisin kaikenlaiseen ihanaan silppuun noutopöydässä. (Unsplash)

Menimme kihloihin uutena vuotena 2019. Meille oli selvää, että häät ovat mahdollisimman pian, joten myös säästäminen häätilille alkoi välittömästi. Hääpäiväksi valikoitui noin 47 muutoksen ja useamman kiusallisen tilanteen jälkeen lopulta 4.7.2020 eli meillä oli yli puolitoista vuotta aikaa säästää. Olisimme saaneetkin aika lailla tarvittavan summan säästöön, mutta maaliskuussa, kun päätimme siirtää häät koronan vuoksi, aloimme hieman lipsumaan säästökuurista, kun säästämiseen tuli kerran se yksi ekstravuosi. Sitten olikin jo kesä, joka on meillä rahantuhlaamisen kulta-aikaa. Kävimme reilun viikon reissun Norjassa, humputtelimme muutenkin tarpeettoman paljon ja sitten lähinnä minä hassasin aivan liikaa esim. Marimekon t-patoihin. Minusta vaan on niin vitsikästä, jos meillä on samanlaisia vaatteita! Ne iänikuiset vitsit samanlaisista tuulipuvuista ovat minusta kuluneita ja oikeastaan loukkaavia. Se on meidän elämäntyylimme!!!!

Tässä minä aina, kun saan rahaa. (Unsplash)

No mutta kuitenkin, kevään ja kesän hassailut ovat jo takana päin. Nyt pitäisi palata takaisin ruotuun, jotta saamme puuttuvat eurot kasaan. Sen ei pitäisi olla enää homma, eikä mikään, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, eikä esimerkiksi tule mitään uusia, isoja kulueriä. Siksi klikkaankin joka päivä etuovi.com:n auki pelonsekaisin tuntein. Meillä on edelleen graavi talokuume, mutta kuitenkin toivon joka kerta sydämeni pohjasta, ettei sieltä löytyisi mitään ihanaa, jonka lainanlyhennykset sotkisivat hääsäästämisemme totaalisesti. 

Onnistumisen avaimet menestyksekkääseen säästämiseemme ovatkin olleet halpa asuminen ja meidän molempien ajoittainen säästäväisyys. Oikeasti minä olen meistä se säästäväisempi jokapäiväisessä arjessa, mutta sitten välillä tuhlaan ihan holtittomasti ja ainakin Sulhiksen mielestä turhiin asioihin. Ok, Sulhis ei ehkä koskaan klikkaile pää punaisena hullareiden nettikuvastoa yön pimeinä tunteina, mutta hän puolestaan mielellään tuhlaisi ruokaan aivan älyttömästi. Minä piheilen juuri kotitalousasioissa, enkä missään nimessä voi ymmärtää jatkuvaa Woltittamista. Varsinkin kun asumme kävelymatkan päässä kaikista ruokapaikoista, jolloin voisi edes kuljetusmaksut säästää, jos on pakko saada jotain muuta kuin kotiruokaa. Asia on ratkaistu niin, että minä olen opetellut tekemään ruokaa, jolloin Sulhiksen ei tarvitse ihan jokaiseen nälkäänsä tilata pizzaa. 

Sulhis menossa syömään salaa ostamaansa pizzaa pimeälle kujalle. (Unsplash)

Voisihan se ukko tietenkin itsekin ruokansa tehdä, mutta se ostaisi kuitenkin liian kalliita raaka-aineita. Jotain tippukiviluolassa kypsytettyjä juustoja ja valkokarvaisen vuoden maitoa, joka on lypsetty kuun ensimmäisenä sunnuntaina keskiyöllä seitsemän neitsyen toimesta. Jotain tuollaisia järjettömyyksiä se ketale kuitenkin ostaisi! Alkoi jo suututtamaan pelkkä ajatuskin! Eli Sulhis ei saa ostaa neitsytmaitoa, ja minäkin yritän nyt rajoittaa kaikkea ei-elintärkeää ostamista häihin asti. No, tähän vähän niin kuin liittyisi nyt yksi iso ostos, josta en edes kehtaa vielä kertoa täällä. En ainakaan tässä säästämispaatoksen yhteydessä. Palataan siihen sitten, kun pöly on vähän laskeutunut... 

Olisin kovasti halunnut kirjoittaa postauksen, jossa olisi listattu vinkkejä säästämiseen (koska rakastan listoja ja vielä enemmän vinkkejä), mutta en keksinyt mitään muita kuin tuon, että ei kannata ostaa  taloa, kun yrität säästää häihin. Se kuulostaa ihan samalta kuin Susanna Kosken muutaman vuoden takaiset vinkit köyhille rikastumiseen. Nehän olivat suurin piirtein, että laita toinen asuntosi vuokralle, äläkä käytä taksia siirtymisiin ihan joka kerta. 😏

Kerropa sinä parhaat säästövinkkisi. Kaikki keskustelu häiden budjetoinnista on tervetullutta!

Kuva ois kiva

Tiivistelmä: Samat jorinat valokuvaajan valitsemisen vaikeudesta, kuin silloin vuosi sitten suunnitellessani ensimmäisiä häitäni.

Hääsuunnittelut etenevät erittäin hitaasti ja epävarmasti. Tällä hetkellä isoimpana kysymysmerkkinä on valokuvaaja. Huvittavaa, että lähes kaikki oli valmiina ja päätettynä vielä reilu puoli vuotta sitten, mutta sitten tässä oli vähän kaikkea ja suurin osa suunnitelmista meni uusiksi... Ja jälleen olemme lähtöruudussa. 

Me meidän hääkuvassa, jos näitä häitä lykätään yhtään enempää. (Unsplash)

Aiemmin ajattelin, että kuvaaja voisi aivan hyvin olla kuka tahansa kansalaisopiston kurssin käynyt harrastelija, että ei se kuvien otto nyt niiiiiiin vaikeaa ole. Nyt tässä tämän loputtomalta tuntuvan häähössötyksen keskellä on tullut katseltua aika monet hääkuvat, joten oma silmäkin alkaa harjaantua sen verran, että huomaan, kuinka törkeästi olenkaan aliarvioinut yhden ammattiryhmän ammattitaidon vaatimukset. (Ammatti)kuvaajissakin on kamalasti eroja. Toinen voi olla teknisesti taitava kuvaaja, mutta muokkaustyyli on minusta sietämätön. Toinen taas osaa muokata, mutta tyyli ei muuten kohtaa omia toivomuksiani. Ja sitten tietenkin ne kuvaajat, joiden kanssa kaikki tuntuu natsaavan, mutta hintalapussa on tonni tai kaksi liikaa. Tai eihän se varsinaisesti liikaa ole kuin meille köyhille. 

Tässä on vähän sellaista tyyliä, jota en ensimmäisenä ole hakemassa. (Unsplash)

Tilanne  on siis se, että kriteerit valokuvaajan suhteen ovat vain kiristyneet, mutta budjetti pysynyt samana, eli toisin sanoen olemme kusessa kiipelissä. Lisämausteensa tähän soppaan toi uusi päähänpinttymäni siitä, että kuvaajan tulisi ehdottomasti olla nainen. Varmaan tämä lasketaan  seksistiseksi vihapuheeksi tähän maailman aikaan, mutta yksi kaveri pohti ääneen, osaakohan naiskuvaaja ottaa paremmin huomioon asioita morsiamen kannalta, joten siitä tuli nyt sitten ainoa totuus minun mielessäni. Tuntuu vähän rikolliselta edes kirjoittaa tällaista heteronormatiivista paatosta, mutta ihan oikeasti mietin, älyääkö mieskuvaaja ottaa minusta sellaisia kuvia, joissa näytän mahdollisimman hoikalta ja mahdollisimman vähän itseltäni. Hoksaako se mieskuvaaja kuvia muokatessan valita sävyt siten, että rusketukseni olisi parhaimmillaan? Toki valokuvaaja on alansa ammattilainen sukupuoleen katsomatta, mutta oman kokemukseni mukaan naiset ihan yleisesti kiinnittävät enemmän huomiota esteettisiin yksityiskohtiin esimerkiksi juuri morsiamen lookissa. Vaikka kuvaaja olisi teknisesti supertaitava, mutta jos hiustuherot eivät kiinnosta, tuleeko niiden edukseen esiitymistä kuvissa edes huomioitua? Voisiko joku kertoa, että olen naurettava ja vanhanaikainen sukupuolistereotypioihin  jumittautunut juntti, niin helpottuisi tämä kuvaajan löytäminen vaihtoehtojen tuplaantuessa. 

Häiden keväällä siirtyessä laitoimme kaiken tauolle, emmekä pitäneet mitään kiirettä yhtään minkään kanssa, mutta nyt tilanne on taas se, että suurin osa meitä miellyttävistä sekä sopivan hintaisista kuvaajista on varattuja. Sulhiskin sai jo kerran bannit Facebookin häävalokuvausryhmään, että ei meillä kauhean hyvin mene. 

Tässä voitaisiin olla me, jos olisimme nuoria, kauniita sekä riittävän varakkaita tällaisiin puitteisiin. (Unsplash)

Sitä videokuvaajaa emme ole saattaneet edes miettiä. Ihan kamala show olisi alkaa sitäkin metsästämään. Tavallaan kyllä haluaisimme myös videokuvauksen, mutta emme näköjään millään jaksaisi nähdä vaivaa myös sen kilpailutuksessa. Lopulta käynee niin, ettemme kerkeä varata ketään tai sitten kehitän pakkomielteen asiasta, ja joudumme maksamaan videoinnista moninkertaisen hinnan alkuperäiseen budjettiimme verrattuna. TAI jos ratkaisemme asian DIY-henkisesti jalustalla ja omalla videokameralla, se kamera unohtuu heti alkuunsa ulos ja kuvaa koko päivän tyhjää pihaa, kuten eräälle kaverilleni kävi omissa häissään. 😄 Ja entä se videokuvauksen luonne? Tunnelmatrailerit ovat ihania, mutta jotenkin kuitenkin turhia kaltaisillemme käytännönläheisille tolkun ihmisille. Ehkä ennemminkin jonkinlainen kooste vihkimisestä, esityksistä sekä puheista olisi ennemmin mieleemme, jotta ne hetket voisi fiilistellä uudelleen rauhassa kotisohvalla. Olen maininnut jo aiemminkin, mutta en voi liikaa korostaa, että yhtäkään kaveria tai sukulaista ei sitten pakoteta myöhemmin katsomaan mitään 10 tunnin koostetta meidän hääpäivästämme, jonka joku sukulaisukko on kuvannut tärisevällä käsikameralla yskien taustalla säännöllisin väliajoin. Ei meillä kyllä edes ole mitään rykiviä sukulaisukkoja, mutta tuohan se mielikuva on, jos ei ole ammattilainen kuvaamassa...

Löytyisikö kuvaajasuosituksia? Entä ajatuksia videokuvauksesta? Kannattaisiko siihen satsata vai pärjääkö pelkillä kuvilla? 

 

Hääkengät

Tiivistelmä: Mää löysin hääkengät!

Tässä minä etsimässä hääkenkiä. (Unsplash)

Olen yrittänyt pitää aika maltillisen linjan kaiken häihin liittyvän oheishärpäkkeen suhteen, enkä ensin edes ajatellut ostaa hääkenkiä. Sitten olin kuitenkin vähän kahden vaiheilla, että joko laitan ihan perusavokkaat, kun eihän niitä edes kukaan näe, TAI sitten ostan jotkut aivan kreisit eyecatcherit, kun kivastihan ne sitten vilkkuisivat sieltä helman alta... Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten saan aina asian kuin asian selitettyä itselleni parhain päin sen mukaan, miten se asia lopulta sitten ratkeaa. Että omassa mielessäni päädyn aina hyvään lopputulemaan, meni asia niin tai näin. 

Ehkä eniten piheydestäni johtuen päätin ensin, etten osta uusia kenkiä häitä varten. Minulla nimittäin on yhdet laadukkaat nudet avokkaat, jotka olisivat hyvin voineet toimittaa hääkenkien virkaa. No, sitten satuin näkemään pienen, suomalaisen kenkäkaupan nettikaupassa aivan I H A N A T värikkäät avokkaat ja vielä alennuksessa. Pyrin nykyisin ostamaan vain tarpeeseen ja välttämään kertakäyttökulttuuria sekä erityisesti "ostin, kun halvalla sain" -mentaliteettia, mutta kuka nyt ei tarvitsisi värikkäitä avokkaita jatkossakin?! Olen varma, että nämä ovat pitkäaikainen sijoitus ja tuovat minulle iloa vuosikausia. Hääpukua olisi masentavaa säilöä, sillä eihän se kuitenkaan mahtuisi minulle päälle enää parin vuoden kuluttua, mutta kengät ovat hieman armollisempi pukine. Niitä ehkä viitsiikin sovittaa 20 vuoden kuluttua ilman, että alkaa ihan heti vituttamaan. 

Täsä ne ny o!

Yritän valita kengät myös mukavuutta silmällä pitäen. No, en oikeasti! Ostan hupikenkäni sillä tavalla, että ulkonäkö painaa vaa'assa 70 % ja mukavuus 30 %. Kestän kyllä, jos varpaat ovat tohjona tai kengät ovat muuten jumalattoman huonot jalassa, mutta koron pitää olla tukeva ja maltillinen. Useimmiten juhlissa olen sen verran "juhlatunnelmissa", että ylimääräiseen harha-askellukseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Näissä onkin tukeva 10 cm:n tolppakorko, mikä tällä hetkellä muutenkin miellyttää silmääni eniten. Lisäksi 1,5 cm:n plato antaa huomattavasti enemmän turvaa kuin mitä vaivaisesta 1,5 cm:stä voisi kuvitellakaan! Jonkin verran olen näitä jo ajanut sisään. Itse asiassa laitoin ne nytkin jalkaan, kun ryhdyin tätä kirjoittamaan. Toki sisäänajo on huomattavasti tehokkaampaa, jos sen aikana tekee muutakin kuin istuu leveähköllä peräsimellään, mutta kyllä minusta tuntuu, että nämä koko ajan nytkin muotoutuvat jalkaani! Olipa mukava huomata sekin, että ilmeisesti kesän viinipöhö alkaa jo laskea (kyllä, se voi tässä iässä yltää ihan jalkapöytiin asti), kun vieläkään ei ole mennyt tunto toisesta isovarpaasta. Minulla siis menee valtava verisuoni todella pinnassa tuossa oikean isovarpaan juuressa ja sen verenkierto blokkautuu melkein aina, missä tahansa avokkaissa. Toistaiseksi kuitenkin varvas on pysynyt elossa ja kiinnittyneenä paikoillaan.

Mahdottoman söpöt ja kaikki varpaatkin mahtuvat sisälle!

En ajatellut hankkia kakkoskenkiä illaksi, vaan tarkoituksenani oli nimenomaan valita kengät, joissa pystyn olemaan koko päivän. Mutta saa nyt sitten nähdä. Tietenkin tuskastun korkoihin jossain vaiheessa, heivaan kengät, astun lasinsiruun ja joudun yöksi jonottamaan yhteispäivystykseen muiden juokaleiden kanssa. Tai höpö, höpö, osaanhan minä itsekin tikata ja moni vieraistakin. Eli ei hätää sittenkään! (Muista hommata tikkausvehkeet vessakoreihin. Varmuuden vuoksi.) 

Onko erilliset hääkengät sinusta ihan turhake vai asiaankuuluva välttämöttömyys? Entä ne kakkoskengät, ekstraturhake?

Häät yllättivät kihlaparin

Moi!

Minulla meni jo mielenkiinto Norja-postauksiin, kun pääsin lomanjälkeisestä masiksesta yli ja sain taas normielämän syrjästä kiinni. Mutta kirjoitan niitä haikkailu- ja nähtävyyssuosituksia, kunhan taas saan inspiksen (eli mahdollisesti en koskaan). 

Olen yrittänyt nyt virittäytyä jälleen häätunnelmiin, kun kohtahan nekin taas ovat. Monennetko meidän häät nuo seuraavat jo ovat, en edes pysy enää laskuissa. 

Aika rennosti olen ottanut kevään ja kesän häiden suhteen ja luullutkin asioiden olevan ihan hyvällä tolalla, onhan näitä juhlia suunniteltu jo vuosikausia. Tai siltä se ainakin on tuntunut... Yhtäkkiä kuitenkin havahduin siihen, että eihän meillä ole valokuvaajaa, pitopalvelua, eikä ammattilaisia suorittamaan minun restaurointiani. Että loppujen lopuksi tässä nyt kävi sitten niin, että kiire yllätti ja  paniikissa selaan palveluntarjoajia, kun saan kaikilta pakkeja jo täysien kalenterien takia. Sitä aikaahan piti olla vaikka kuuuuinka paljon! Kaiken lisäksi olen pätevänä kyllä neuvonut muita, että haloo, kannattaa muistaa, että ensi vuonna tulee olemaan todella kiireinen hääkesä, kun siellä on kahden kesän parit järjestämässä bileitään. Tämä on oikein oppikirjaesimerkki siitä, miten olen kyllä hyvä neuvomaan muita, mutta omat asiat jäävät sitten hoitamatta.

Siihen minun restaurointiini tuli tosiaan muutoksia samalla, kun häät siirtyivät Ouluun. Aiemmin oli tarkoitus, että yksi kaasoistani meikkaa minut, mutta nyt kun olemmekin kaapungissa, niin sama mennä ammattimeikkaajalle, jolloin kaasokin saa ihan rauhassa valmistautua aamulla. Kaasoni on todella osaava  ja onkin meikannut minun pikkusilmäni useaan otteeseen, mutta kun ei ole ammattilaisarsenaalia litkuissa ja maaleissa, olisin ainakin minä itse stressannut pysyvyyden takia ja käsi ojossa pitänyt vieraita loitolla, etteivät vaan tule pyyhkimään meikkejäni kauluksiinsa. No, sain varattua haluamani meikkaajan. Hänellä oli jo sille aamua toinen meikkaus, mutta luojalle kiitos meidän aamuhäistä, sillä hän kerkeää tehdä minut ensin! Meikkaajani on supertaitava Katariina Ollonen, joka taitaakin olla aikamoisessa haipissa Oulussa täysistä varauskirjoistaan päätellen. 

Kampaaja on tuottanut hieman enemmän päänvaivaa. Se vihkiminen tosiaan kun on joskus aamuyöllä, ei minulla millään olisi aikaa lähteä ympäri kaupunkia kampaamoihin nuohuamaan. Kotikäyntejä tekeviä kampaajia on vain yllättävän vähän! Yhden kotikampaajan kanssa olemme alustavasti sopineet minun kampaamisestani, mutta tämäkin varmistuu vasta keväällä, kun kampaaja saa lomat tietoonsa. Tämä hieman kuumottelee, mutta en ole vielä keksinyt parempaa ratkaisua. Jos tiedät oululaisia, kotikäyntejä tekeviä kampaajia, kerro jo, hyvänen aika!

Minä kampaajalla hääaamuna. (Unsplash)

Valokuvaajan kanssa taidamme olla oikeasti jo pulassa. Kukaan ennakkosuosikkimme ei ole enää vapaana. Haluaisimme kuvaajan olevan Oulusta tai edes lähialueelta, mutta pitänee kohta laajentaa etsintää muihin kaupunkeihin. Meille erityisen tärkeitä ovat hyvät tilannekuvat juhlista sekä se, että kuvaaja saa minut näyttämään kuvissa hoikalta, kauniilta ja ruskettuneelta. Että eipä siihen hommaan ketä tahansa voi ottaa. Vinkkejä tähänkin? 

Tässä Sulhis ottamassa minusta sadatta kuvaa, kun emme ole saaneet oikeaa kuvaajaa ja kaikissa aiemmissa näytän liikaa itseltäni. (Unsplash)

Entä se videokuvaus... Nyt kun Sulhiksella  eiku meillä on pitkä vuosi enemmän aikaa tehdä töitä ja säästää rahaa, alkaa se videokuvauskin houkuttaa. En vain tiedä, mitä teemme sellaisella viiden minuutin trailerilla, joita kuvaajat tuntuvat nykyisin tekevän. Siis onhan ne aivan ihania ja niitä on tosi kiva katsoa, mutta ennemmin haluaisimme taltioiduksi vihkimisen, esiintymiset sekä puheet. Ystävät ja sukulaiset, ei huolta, emme  todellakaan pakota teitä katsomaan jotain 8 h koostetta meidän häistämme, mutta itse haluaisimme katsoa ainakin nuo osiot uudelleen jälkikäteen kotona ihan rauhassa. Ei niistä kuitenkaan yhdellä kuulemalla muista mitään. Ehkä voisimme vain pystyttää videokameran jalustalle kuvaamaan itsekseen ohjelmanumerot. Tai no, siinähän käy tietenkin niin, että kamera kuvaa seinää koko illan, eikä kukaan huomaa. 

En tiedä, miksi vatuloimme pitopalvelunkin kanssa näin pitkään. Sehän on juhlien yksi tärkeimmistä asioista, joten miksi ihmeessä emme vain varanneet sitä heti, kun uusi päivä varmistui! Tai edes sitten, kun se oikeasti lopullinen päivä varmistui... No, näissäkin ennakkosuosikkimme olivat jo varatut, mutta nyt juuri odottelemme tarjouspyyntöä yhdestä tosi kivasta pitopalvelusta, jonka olimme ensin rajanneet pois, kun pelkäsimme, ettei se mahdu budjettiimme. Ei se varmaan vieläkään mahdu, mutta emmehän me nyt voi ilmankaan olla! Ruuan suhteen toiveena on runsas alkuruokapöytä, koska sehän se paras osuus koko ruokailusta on. Pääruoka on vain sitten se pakollinen paha, jolle ärsyttää jättää tilaa kaiken ihanan alkuruokapöytäsilpun keskellä. Miten muuten jälkiruoka? Onko se iänikuinen vadelmakiisseli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kakkukahvitkin ovat tulossa? Jos ei ole jälkiruokaa, kuinka pian kahvit voisi juoda? No, kerron pitopalvelusta ja menusta kyllä lisää, kunhan meillä on sellaiset. 😃

Ei siellä tältä näytä. Korkeintaan Mäkistä kerkeämme enää saada tarjoilut tällä vauhdilla. (Unsplash)

Nyt en jaksa enää kirjoittaa, moikka! 

Vinkkaapa meille (oululaiset) suosikkisi meiltä puuttuvien palveluntarjoajien osalta! ❤ 

Mitä pakata mukaan Norjaan, jos ei tiedä mitään retkeilystä, eikä karavaanielämästä (Norjan road trip, osa 2)

Lue ensin Norjan road trip, osa 1.

Tiivistelmä: Postauksen verran asiaa meidän pakkaamista räteistä ja pastoista......

Minähän rakastan kaikenlaisia listauksia, joten tämä postaus on yhtä listaa listan perään. Suunnitellessani pakkaamistamme (noin 8 minuutin ajan) luin monet blogipostaukset pakkaamisesta Norjan reissulle, mutta ne olivat enemmän hc-retkeilijöiden tai hc-karavaanareiden listoja, joten sellaista tavallisten, semiaktiivisten, aloittelevien roadtrippailijoiden pakkauslistaa olisin itse kaivannut. 

Olimme reissussa reilun viikon. Halusimme yöpyä autossamme ja tehdä ruuat itse, mutta paskantaa kuitenkin vessoihin, joten olimme päättäneet jo etukäteen, että yövymme pitkälti leirintäalueiden mukavuuksien äärellä. Luonnollisesti leirintämaksut nostivat reissubudjettiamme (noin 25 - 35 e/yö), mutta emme (tai no minä lähinnä) ole vielä riittävän retkeilyhenkisiä kaivamaan koko lomaa jotain vessakuoppia metsään. Meillä oli mukana myös trangia, mutta emme loppujen lopuksi käyttäneet sitä kuin kahvinkeittoon, sillä leirintäalueiden keittiöt olivat niin vaivattomia ns. kokkailuihimme.

Päiväkahviseura crocseissaan

Matkasimme tila-autollamme, joten tavaramäärää ei sinänsä tarvinnut kauheasti rajata, mutta huomasimme kyllä pari juttua, jotka teemme toisin seuraavalla kerralla. Ensinnäkin kannattaa pakata  kaikki tavarat pinottaviin, läpinäkyviin laatikoihin, eikä pariin laatikkoon sekä 17 erilaiseen nyssykkään ja pussukkaan. Kyllähän me tuon periaatteessa jo tiesimme, mutta tuli jälleen kerran kiire lähtö ja silloin sitä sortuu aina heittelemään niitä nyssyköitä ihan päättömästi peräkonttiin. 

Ensi kerralla kuitenkin pakkaisin niin, että ottaisimme neljä isoa, kannellista muovilaatikkoa, jotka mahtuisivat yöksi etupenkeille kahteen pinoon. Yksi laatikko olisi kuivamuonalle ja ruuanlaittovehkeille, toinen laatikko molempien vaatteille, kolmas sekalaiselle roippeelle (laturit, jatkojohdot, kosmetiikka+pesuaineet, kosteuspyyhkeet, lääkehommelit yms.) ja neljäs laatikko esim. kengille. Tuli huomattua tällä reissulla, kuinka rasittavaa se on, kun molemmilla piti tietenkin olla useammat kengät mukana, ja sitten ne pyörivät joka paikassa edessä. Sulhiksen kengänkoko on kaiken lisäksi 45-46, että aika iso laatikko niille saakin olla. 

Listaan tähän, mitä tälle reissulle pakkasimme ja oliko niissä mitään järkeä.

Vaatteet ja kengät

• pikkuhousuja (ei oikeasti kovin pieniä) 
• Melkein kaksinkertainen määrä päiviin verrattuna, koska jostain syystä kuvittelen aina, että matkalla meille tulee varmasti monen päivän mittainen räjähtävä ripuli. Jota ei ole koskaan vielä tullut, mutta ehkä ensi kerralla.
• sukkia 
• Joka päivälle oma pari
• t-paitoja
• Minä otin kolme mustaa, ne riittivät juuri ja juuri. Käytän siis aina mustia t-paitoja. Lisäksi otin pari "parempaa" t-paitaa, mutta unikkopaidan pitäminen leirintäalueella, kun juon  kertiskupista tonkkaviiniä, tuntui typerältä.
• Sulhis otti viisi, riittivät kuulemma.
• urheilupaidat
• Molemmilla oli kaksi, joten puhdasta paitaa ei joka risaukseen ollut, mutta what ever.
• urheiluliivit
• Minä selvisin yksillä, Sulhis sporttaili ilman.
• shortsit
• Minulla oli yhdet urheiluun ja kolmet vetelehtimiseen, mutta siinä sitten kävi niin, että käytin lopulta kaksia shortseja urheillessa ja kolmansia kaiken muun ajan. Farkkushortsit jäivät koskemattomina laukun pohjalle molemmilla.
• Sulhiksella oli yhdet urheiluun ja kahdet muuhun elämään. 
• trikoot
• Minulla oli kahdet urheilutrikoot mukana. Toisia käytin, mutta en todellakaan urheiluun.
• tuulihousut
• Kummallakin jäi käyttämättä kelien takia. Jos olisi ollut yhtään vilpoisampi, olisi varmasti ollut tarpeen. 
• farkut
• Turhuuksien turhuus. Kummallakaan käynyt mielessäkään vetää jotain farkkuja jalkaan kesälomalla, haloo.
• pitkähihainen paita
• Minulla oli kaksi urheiluun ja yksi muuhun elämään. Kaikki ainakin kävivät päällä.
• Sulhiksella yksi urheiluun, yhdellä retkellä taisi tarvita sitä.
• huppari
• Meillä oli samanlaiset Peakin hupparit mukana (moderni pariskuntatuulipuku). Olivat päällä joka päivä.
• villapaita
• Saimme vanhemmiltani perintöpaidat, jotka päällä he itse ovat reissanneet Norjassa. Maalailin niistä romantisoituja mielikuvia, että ne vanhat paidat päällä me siellä fiilistellään (tai tullaan vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen), mutta kelien takia saimme pukea ne päällemme vain kerran, ja silloinkin vähän pakottaen himpun verran liian lämpimänä iltana.
• sadetakki
• Kävimme oikein matkalla ostamassa Sulhiksellekin sadetakin. Jäivät käyttämättä. Olisi pitänyt uskoa, kun Sulhis näytteli minulle täyttä aurinkoa lupaavia sääennusteita...
• lenkkarit
• Minulla oli yhdet yleislenkkarit, Sulhiksella vapaa-aikaan ja urheiluun erikseen. Näille kaikille oli käyttöä lähes päivittäin
• vaelluskengät
• Minulla oli, Sulhis kiipeili sileäpohjaisilla lenkkareillaan, koska ilmeisesti toivoi liukastuvansa kuolemaansa kavutessamme jyrkillä vuorenrinteillä. 
• läpsykät
• Tarpeelliset leirintäalueiden suihkuun ja muutenkin käytimme omiamme joka päivä.
• Minulla oli perussläbärit, mutta Sulhishan oikein osti tätä reissua varten kauan haaveilemasna "crocsit" (halvimmat feikit, ei niitä, jotka maksavat jopa 8 euroa!!) ja käppäili niissä suurimman osan ajasta. Hän oli äärimmäisen iloinen ostoksestaan ja mainitsikin siitä lukemattomia kertoja reissun aikana. 

Ei ihme, että tuli kiire lähtö, kun käytin kohtuuttoman paljon aikaa pakkailujeni kuvaamiseen.

Ruokatarvikkeet

• pussipastaa 
• Kaksi pakettia päivää kohti,  yksi jäi syömäti.
• Knorrin pesto- ja formaggio -pastat ehdottomat lempparit!
• Tuunasimme pasta-aterioita kikherneillä, herkkusienillä ja tonnikalalla, että olisivat hieman täyttävämpiä. Pääasiassa selvisimme kuitenkin hengissä vetämällä sipsejä, keksejä, olutta ja viiniä iltaisin.
• kikherneitä
• Seitsemän tölkkiä, yksi jäi, kun aloimme inhota niitä kuudennen tölkin jälkeen.
• herkkusieniä
• Viisi purkkia Suomesta, kolme lisää Norjasta.
• tonnikalaa
• Neljä purkkia Suomesta, saman verran lisää Norjasta.
• pestopurkki sekä habanero-kastike ruokien tuunaamiseen
• Tulivat tarpeeseen. Sitä paitsi, mikä tahansa on hyvää peston kanssa.
• suolaa
• Tarvitsimme vain puuroon.
• Unohdimme muuten kaikki mausteet kotiin, mutta kuten jo mainitsin, meillä oli sitä pestoa pelastamaan mikä tahansa köpöstys.
• pikapuuroa
• Yhteensä 12 annosta, mikä ei riittänyt alkuunkaan, koska saimme pian huomata, ettei Sulhis tule yhdestä pussista miksikään.
• Ostimme vielä paketin irtopikahiutaleita Norjasta.

• riisikakkuja
• Kaksi pakettia, joita ei edes avattu.
• suolakeksejä
• Neljä pötköä, kätevää pientä suolukkaa haikkausretkille.
• rusinoita
• Kuusi pientä rasiaa, kaikki män.
• Nämäkin olivat käteviä päiväretkille, eiväthän kaikki ne äidit 90-luvulla voineet olla väärässä, kun pakkasivat näitä lapsilleen aina evääksi.
• pähkinä-hedelmä-sekoitus
• Varmaan joku 500 g:n pussukka puuron päälle ja yleiseen naposteluun.
• proteiinipatukoita
• 10 kpl akuutteihin tilanteisiin, kun Sulhikselle tulee yhtäkkiä kamala raivonälkä. Tulivat tarpeeseen...
• sipsit
• Ostimme lapsellisesti vain yhden pussin Suomesta, vaikka molemmat tiesimme, että se on minun lempiruokani. Pari pussia ostimme vielä Norjasta.
• suklaa
• Minä olen vuoden kestävän karkkilakkoni loppupuolella, mutta Sulhis osti itselleen kolme levyä mukaan ja vielä pari Norjasta. Kuulemma hyvää kiipeilyruokaa....
• Fasupaloja
• Iso säkki, koska minulla tosiaan on se karkkilakko, mutta Fasupalathan ovat keksejä!!
• kauramaito
• Kaksi purkkia kahvimaidoksi, menivät melkein kokonaan.
• kahvipaketti
• mehutiiviste
• ilmankin olisi selvinnyt.
• 5 l:n vesipönttö
• ...jota raahasimme mukanamme avaamattomana koko reissun. Vettä sai leirintäalueilta ja sitä pystyi huoletta juomaan.

Suomessa lähtiessä tehty kauppareissu oli noin satkun. Lisäksi kävimme Norjassa aika hövelisti kaupassa ostamassa kaikkea tarpeellista, lähinnä sipsejä ja olutta, mutta myös voita ja raejuustoa. Viinitonkan haimme menomatkalla Muoniosta ja viimeisenä iltana tiristelimme sen loppuun, että se oli oikeastaan parhaiten optimoitu ruokatarvike riittävyytensä kannalta. Ruokahuollon pystyisi myös säätämään aika budjettiystävälliseksi, mutta meille se kaikenmaailman mättäminen on yksi osa lomaa, joten emme halunneet niuhottaa sen suhteen. Yleensä käymme paljon ravintoloissa lomilla, joten siinä mielessä säästimme pitkän pennin puuro- ja pussipastadieetillämme. Kotimatkalla piti pysähtyä huoltoasemalle syömään perinteiset pølserit eli norjalaiset hot dogit, mutta sekin jotenkin jäi. 

Pasta al Pomodora e Pesto

Lisäksi meillä oli mukana: 

• sähköinen kylmälaukku
• Nooh, ihan kätevä, mutta ilmankin olisimme selvinneet pienillä järkkäilyillä.
• kertakäyttöastioita
• Turhia, jos yöpyy leirintäalueilla juoksevan veden äärellä.
• retkiastiat
• Kätevät, jos ei luota leirintäalueiden muiden asukkien tiskaustaitoihin. Mutta jos luottaa, service roomeissa oli yleensä ihan hyvä valikoima yhteiskäyttöön tarkoitettuja astioita.
• Fairy + tiskisieni
• reppu + kangaskassi
• Asioita pitää kantaa lomallakin.
• jatkojohto jakorasialla
• Saimme tällä hyvin ladattua kaikki laitteemme kerralla, eikä tarvinnut rohmuta kaikkia pistorasioita meidän puhelimille, tabletille sekä powerbankeille.
• powerbankit puhelimille
• kosteuspyyhkeitä 
• Aika turhia, joka päivä pääsi suihkuun ja helposti käsienpesulle. No, ehkä Sulhis käytti näitä kerran haikkausreissulla putsatakseen sormensa suklaasta.
• hygieniatarpeet
• Niitä nyt on turha listata, jokaisella on omat litkunsa ja linimenttinsä.
• laastarit, särky- ja ripulilääkkeet, desinfiointiaine, käsidesi
• Noita samoja ripulilääkkeitä olen kantanut mukanani jo varmaan 10 vuotta, eikä niille koskaan ole tarvetta. Varmaan joku lapsuuden trauma tämä kohtuuton ripulin pelkoni.
• pyyhkeet 
• Kylpypyyhkeet, käsipyyhkeet sekä astiapyyhe, kaikki olivat tarpeen.
• nukkumisvehkeet
• Meillä oli sen verran lerppana 120 cm patja, jonka sai kätsysti rullattua tarvittaessa vähän pienempään tilaan. Lisäksi tuplapeitto ja tyynyt. Sänky oli ihan täydellinen. 
• retkituolit
• Nämä olivat äärimmäisen tärkeät, jos halusi olla yhtään uskottava leirintäalueilla valtavien asuntoautojen keskellä. Kovimmilla karavaanareilla oli omat pihakukatkin mukana...
• teltta
• Otimme ihan varmuuden vuoksi, jos autossa nukkuminen olisikin hankalaa. Mutta ei se ollut, joten telttaa emme olisi tarvinneet. 
• hyttysverkkoa ikkunoihin yöksi
• Emme nähneet yhtään hyttystä...
• Leatherman, puukko, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, pyykkipoikia yms.
• Öööh, ihan turhia. Minulla unohtui jatkuvasti pakatessa, että emme ole menossa minnekään erämaan armoille, vaan leirintäalueille syömään sipsejä.

 

Näillä romppeilla pärjäsimme paremmin kuin hyvin. Puuttuuko sinusta jotain oleellista tai oliko mukana jotain ihan turhaa? Kerropa parhaat pakkausvinkkisi. 

Lopuksi vielä kuva vanhempieni suorittamasta testimakuusta. (Testihenkilöt olivat lyhyempiä, mutta leveämpiä, kuin minä ja Sulhis. Mittaustulos osoittautui kuitenkin luotettavaksi.) 

Norjan road trip, osa 1

Tiivistelmä: Me kävimme Norjassa ja rakastimme joka hetkeä! 

Saimme Sulhiksen kanssa sellaisen uniikin idea lähteä tänä vuonna kesälomareissulle Pohjois-Norjaan. Sitten laitoimme hösseliksi ja kaksi päivää myöhemmin olimmekin jo tien päällä. Meistähän tuli taannoin autollisia eli oikeita aikuisia, joten MOTORHOME löytyi ihan omasta takaa. 

Tämä oli virallisesti telttapaikka, joten pystytimme omamme hämäykseksi.

Tämä on kai jotakin menetetyn nuoruuden hamuilua, mutta innostuimme kamalasti sellaisesta road trip -tyyppisestä matkasta autossa nukkumisineen. Isäni kyllä ihmetteli, että miksemme vaan yöpyisi hotelleissa, kun katsoi toimintaani mittaillessani takakonttia lähes kaksimetristä Sulhista varten... Äitini muistutti, että kyllähän hekin iskän kanssa yöpyivät teltassa ensimmäisillä Norjan reissullaan. "Mutta mehän olimme silloin NUORIA....", isäni virkkoi ja loi minuun merkitsevän katseen. 😔

Meillä on seitsemän hengen tila-auto, jonka takapenkit kääntyvät kätevästi kaikki samaan tasoon. Siihen heitimme vain patjan, tuplapeiton ja tyynyt ja meillä oli aivan ihana pesä. Oli aivan ihanaa iltaisin vetäytyä pesään (no enemmän luolaa se muistutti loman loppupuolella) katselemaan upeita maisemia. Tai ok, ne maisemathan oli nähty minuutissa, mutta sitten katsoimme tabletilla uutta lempisarjaamme, Le bureau'a, Areenasta. 

Kirjoitan pakkailusta erikseen, mutta saimme auton pakattua kätevästi yhdellä reissulla vanhempieni luona. Sieltä löytyi about kaikki, mitä vain keksin tarvitsevamme. Sulhis sai ennakkoperintönä jopa isäni vanhan norjalaisneuleen. Harmitti sitten lopulta, kun matkamme aikana olikin niin lämmin, että vain yhtenä iltana saimme vetää päällemme ne samat neuleet, joita vanhempani ovat käyttäneet omilla Norjan reissuillaan. 

Sääolosuhteet olivat kyllä uskomattomat. Olen aiemmin kertonut siitä äidiltäni verenperintönä saadusta huonosta tuurista säiden suhteen. Yleensä perheemme Norjan reissuilla onkin ollut 8 ℃ ja satanut räntää vaakatasossa, joten sellaiseen menoon olin varautunut tälläkin kertaa villapaitoineni. Sulhis yritti näytellä aurinkoisia sääennustuksia, mutta olin vain tietäväisenä että "Shhh child, this curse follows me everywhere". Mutta toisin kävi. Alan jo vähitellen uskomaan, että olen vapaa äitini synneistä ja minun kohdallani on mahdollista nauttia myös niistä aurinkoisista lomasäistä! Ensimmäisenä päivänä ajaessamme satoi vettä kuin Esterin peräloosterista, mutta muuten aurinko paistoi ja oli ihan kuumiakin päiviä. Ehkä osaksi upeiden kelien ansiosta, tämä tuntui parhaalta reissulta, jonka olemme koskaan Sulhiksen kanssa tehneet yhdessä. 

Viimeisen yön näkymät sängystä käsin.

Tämä on nyt taas tällaista tajunnanvirtaa, mutta kirjoitan siitä pakkaamisesta (TÄRKEÄ!!!) sekä  hyväksi koetuista kohteista reissullamme hieman tarkemmin seuraaviin postauksiin. Tiedän, etteivät random matkakertomukset voisi vähempää kiinnostaa, jos ei ole itse lähdössä juuri sinne, juuri sillä hetkellä,  mutta minusta on aina ihanaa löytää blogikirjoituksia kohteesta, kun olen lähdössä reissuun ja googlettelen etukäteen kokemuksia. 

Palataan astioille jatko-osien tiimoilta!