ARVONTA SUORITETTU

Terppa!

*Yhteistyössä Suomen Häämessujen kanssa*

Päivällä arpoa tärräytin voittajan ihan itsekseni, kun Sulhis vaan loirusi menemään jossain töissä, eikä edes puhelimeen vastannut. Voittaja on kuitenkin tavoitettu ja ilouutinen jaettu. Hänen voittajalipukkeessaan oli seuraava vitsi:

Miksi kirahvilla on niin pitkä kaula? Koska sen pää on niin korkealla. 

Minun yhtä 10-vuotiasta tuttuani nauratti melkein yhtä paljon kuin minua. 😏 Kiitos kaikista hyvistä vitseistä, pari runoa ja elämänviisauttakin oli joukkoon eksynyt. Mukavaa messupäivää voittajalle seuralaisineen sekä kaikille teille muillekin, jotka messuhulinoihin päädytte. Minä valitettavasti joudunkin jättämään nämä kekkerit nyt välistä, kun se minun kuuluisa hc-taudintaltutukseni ei tällä kertaa toiminutkaan ja sairastan aivan olan takaa edelleen. Jos vain nyt malttaisi makoilla viikonlopun peitoissa, eikä oikeasti tehdä yhtään mitään. No, katellaan!

 (Unsplash)

En ole aivan noin söpö peittoihini kääriytyneenä. Nytkin minulla on yökkärinä Sulhiksen vanha t-paita, jossa on kainalossa niin iso reikä, että toinen tissini välillä lötkähtäen läsähtää sieltä esiin, eikä todellakaan mitenkään sensuellilla tavalla...

Mutta terveyttä ja pitkää ikää teille muille vaan!

PIKA-ARVONTA - Voita liput Oulun häämessuille

*Yhteistyössä Suomen Häämessujen kanssa*

Herttileijaa, meinasi mennä Oulun häämessut minulta aivan ohi suun tässä kaiken muun elämän ohessa. Onneksi Suomen häämessujen avokätinen Soile antoi minulle liput viikonlopun hulinoihin sekä kaksi lippua vielä arvottavaksi tänne blogin puolelle. ❤

Mitä: Suomen häämessut
Missä: Tapahtumakeskus Tullisalissa (Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu)
Milloin: JO TULEVANA LAUANTAINA, 22.2.2020, klo 10-16

(Kuva)

Suomen häämessujen nettisivuilta löydät pitkän listan palveluntarjoajia, jotka ovat tulossa paikan päälle lauantaina, mm. Malmin korupaja, jonka seppä taiteilee minunkin vihkisormukseni. Kiva, että meille tänne Ouluun on saatu järjestettyä näinkin laajalla kattauksella omat messut! Eri palveluiden  edustajia näyttää saapuvan mukavasti paikalle, joten ehdottomasti kannattaa lähteä kiertelemään, jos omista bileistä puuttuu vielä palveluntarjoajia. Meidän häihimme alkaa kaikki tilpehöörit olla jo kasassa, joten tärkein tärppi meille taitaa olla Sparkling Bar -skumppabaari sekä tietenkin yleinen hääfiilistely.

Suomen Häämessut -tapahtumassa näet The National Wedding Show:n, joka esittelee kauden morsiuspukumuotia näyttävällä lavalla. Tämän lisäksi häämessut tarjoavat mielenkiintoisia alan asiantuntijoiden tietoiskuja, musiikkia ja loppuhuipennuksesti kukkakimpun heiton, jonka nappaajalle on luvassa upeat palkinnot. (Suomen Häämessut)

Jos arpaonni ei tällä kertaa suosi sinua, voit ostaa lippusi nettisivun kautta tai ovelta. Kannattaa lauantaina olla ajoissa ovenkahvassa roikkumassa, sillä pääsylippuun sisältyy Häät ja Juhlat -lehti niin kauan kuin niitä vain riittää.

Joudun nyt hieman kikkailemaan tämän arvonnan kanssa, kun tämä kirottu blogger ei kysy sähköpostiosoitetta kommentoijilta, enkä halua, että joudutte julkisesti huutelemaan yhteystietojanne. Tehdään niin, että osallistut kahden lipun arvontaan kommentoimalla parhaan vitsisi tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi kera, mutta en julkaise kommentteja tällä kertaa. Sulhis saa toimia onnettarena. Voittajalipukkeen vitsi julkaistaan luonnollisesti jokaisessa mahdollisessa mediassa, lisäksi otan voittajaan yhteyttä ihan henkilökohtaisesti. Messuille ei ole fyysisiä lippuja, vaan arvonnan voittaja saa oman nimensä poken listaan ovelle. Kauhean kätevää tämä nykyaika.

Lyhyesti: Kommentoimalla (vitsi+sähköpostiosoite) tähän postaukseen saat itsellesi "arvontalipukkeen". Arvonta suoritetaan perjantaina klo 12, jotta voittaja kerkeää valmistautua mahdolliseen messulauantaihin riittävällä pieteetillä.

Onnea arvontaan!

Kahdenlaista kuumetta ilmassa, mutta ei missään nimessä vauva-sellaista

Moi!

Häitä ei ole peruttu ja hengissäkin olen, mutta minulla on nyt uusi pakkomielle, joka on vienyt kaiken aikani. Meillä on aivan järkyttävä ja ihan yhtäkkiä puhjennut talokuume, eikä kumpaakaan kiinnosta ne häät enää yhtään. Tekisi mieli vaan säästää kaikki rahat uuteen asumukseen ja käväistä jonkun lounastauon aikana maistraatissa naikkaroimassa. No, ei nyt sentään, kun minun pukunikin on jo saapunut Suomeen. ❤ Aivan älytöntä, miten nopeasti sekin sitten loppujen lopuksi kävi, vaikka lokakuusta asti hääpukumyyjät ovat kauhuissaan henkäilleet, että nyt kyllä jää puku IHAN JUST saamatta. Sen neljän kuukauden aikana, kun kiersin pää punaisena hääpukuliikkeitä, myyjät sanoivat joka kerta, että NYT ON KUULE AIVAN VIIMEISET HETKET KÄSILLÄ. Onneksi olen niin kauhean epäileväinen ihminen, enkä hätkähtänyt ollenkaan sitä lietsontaa ja maltoin odottaa täydellisen puvun löytymistä. Jotenkin olen varmaan henkisesti kasvanut, sillä yleensä olen juuri se ihminen, joka lähtee välittömästi yleiseen paniikkiin mukaan. Jos työpaikallani tulee joskus tulipalo, aivan turha luulla, että kävelisin ripeästi, mutta rauhallisesti aiemmin opetelluille hätäpoistumisteille, kuten on miljoonasti käyty läpi. Ei todellakaan, minä olen se, joka kiljuen juoksentelee ympäriinsä ja piiloutuu ehkä lopulta vessaan ja palaa sitten ihan karrelle siellä. 

No, hääpuvun kanssa en tehnyt mitään paniikkiratkaisuja, vaikka siitä touhusta tietty olikin sen järki kaukana, mutta muista syistä. Asuntojen kanssa en ihan ole vielä samalla mielenrauhan tasolla. Jokaisen näytön jälkeen soitan äidille, että NONII ME LÖYDETTIIN UUSI KOTI!!! Sitten menemme kotiin, käymme asiaa tarkemmin läpi, ehkä vähän googlailen tai luen kuntokartoituksen ja soitan kohta, että nevermind, se onki homeessa/vaatii liian isot remontit/naapuri on hullu/tontti on noin 12 m².... Luojan kiitos, tuo Sulhis on tolkku ihminen. Ties monta homeloukkua olisin muuten jo kerennyt ostaa tässä ajassa. 

(Pixabay)

Meidän hääkutsutkin ovat luonnoksissa valmiina viimeistä tarkastusta varten, mutta kun mieluummin selaan vaan sitä etuovea. Tiedän, että täällä pitäisi puhua häistä, mutta jos yksi asia vielä asuntoihin liittyen... Ymmärrän kyllä, kuinka helvetin paljon kalliimpia ne kämpät ovat pääkaupunkiseudulla, mutta miksi kaikki ihanimmat täälläkin ovat liian kalliita, liian isoja ja liian kaukana kaikesta. Ei vaan ole edes pokkaa mennä kahdestaan katsomaan mitään 200 m²:n taloa, kun ne välittäjän pirulaisetkin aina kysyvät, montako lasta meillä on, että täällähän on hyvin lastenhuoneita. Pitäisi kai ihan pokkana vaan valehdella, että aika monta on, kun hulluinahan ne muuten pitää.

(Pixabay)

Emmehän me ole oikeasti katselleet vasta kuin jotain kaksi tuntia niitä asuntoja, mutta olisi mukava saada se HETI. Meillä on toisaalta varmasti myös liikaa kriteerejä. Minulla on luonnollisesti kaikenlaisia pakkomielteitä tulevan kodin suhteen, enkä pysty päästämään niistä irti, ja Sulhikselle puolestaan sijainti on todella tärkeä. Että voi olla, ettemme pääse muuttamaan ihan hetkeen yhtään mihinkään. Miksei vaan voi olla kauhean äveriäs!? Kylläpä olisi elämä helpompaa, jos jomman kumman vanhemmat olisivat vaikka jotain öljymiljonäärejä, mutta ei! Aivan tavallisia ihmisiä ovat ihan meidän kiusaksi! 

Ja siitä otsikon vihjailemasta toisesta kuumeesta, joka ei ole vauva-sellainen... Minulla on nyt aivan kauhea tauti. Tämä alkoi oikeastaan jo torstaina, mutta meillä oli näyttöjä sovittuna, joten pakkohan sitä oli koulussakin sitten olla, jos kerran hupihommissakin jaksaa ravata. Onneksi oli taas niitä rakastamiani teemapäiviä eli ilmaista aikaa istua puhelimella! 😄 Kyllä siinä kahden päivän aikana kerkesi Oulun asuntotarjonnan opetella lähes ulkoa. Viikonloppuna minulla taas oli töitä, eikä jotenkin ole pokkaa jäädä saikullekaan, jos on vain flunssa, joka kyllä talttuu parilla Buranalla (ei kaupallinen yhteistyö). Ne neljä päivää viiletettyäni ympäriinsä puolikuntoisena, eilen illalla oli vihdoin aikaa alkaa kunnolla sairastamaan. Ääni minulla on enää vain pientä kärinää ja joka paikkaa särkee. Olisittepa nähneet Sulhiksen riemun, kun hän huomasi minun olevan oikeasti sairas: "NÄÄ OOT SAIRAS!!" ja silmissä tuikki aito ilo. En kuulemma HYVÄKSY hänen sairastumistaan koskaan, vaan väheksyn hänen tuntemuksiaan, enkä ole yhtään sellainen kunnollinen vaimoke, joka levittelee kylmiä kääreitä otsalle ja keittää teetä. Omasta mielestäni suhtaudun sairasteluun sillä tavalla neutraalisti, mutta se on kyllä totta, että silmäni pyörähtävät aika vilkkaasti ympäri, jos sairauslomalle jäädään ensimmäisestä yskäisystä. Olisin aivan karmea pomo, "Aijjaa, no asettelepa vaan se pääsi sinne kainaloosi sillä tavalla, että se näkee tuohon näytölle, että voit tehdä työsi!!!!"..... 

No, onneksi tänään pystyi jäämään helposti kotiin kärisemään. Huomenna olisi illalla töitä, joten tässä on vajaa vuorokausi aikaa parantua. Olen kyllä ihan hyvä sellaisessa tehoparantumisessa. Voin helposti nukkua tarvittaessa vaikka 15 tuntia ja yleensä ne taudit sellaiseen HC-lepoon talttuvatkin. Nyt tietenkin nukkumista hankaloittaa tuo etuovi.com-riippuvuus, mutta jospa Sulhis ottaisi vahtivuoron täksi illaksi. 

Terveyttä ja hyvää illanjatkoa!

I said HELLLLL TO THE YES to the dress

MINULLA ON PUKU!!!! 

Minulla olisi paljon kerrottavaa viime viikon messuhulinoista ja Helsingin reissusta, mutta first things first! Tai no, ihan ensimmäisenä onnittelen vuoden hääblogia, Minttupersikoita ja Proseccoa, jota kirjoittaa aivan ihastuttava Sissi. Kannattaa käydä tutustumassa blogiin! Me finalistit saimme myös äänestää joukostamme sitä lemppareinta kanssabloggaajaa ja tämä palkinto meni Hashtag häät -blogin Ellille. Tämän kategorian voittoa en jännittänyt itseni kohdalla hetkeäkään, tuon kunnianosoituksen ansaitakseen kun pitää olla mukava ja ystävällinen ihminen.... Se voitto todella meni oikeaan osoitteeseen. Love me do antoi vielä kunniakirjan hääblogin instagramin perusteella, joten kannattaa ehdottomasti seurata palkittua Bridelisaa. Hän kertoilee tosi hyödyllisiä juttuja jo vietettyjen häidensä tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Kerron messuista myöhemmin enemmän, mutta nyt siihen pukuun! Minä olen juuri se morsian, joka sovittelee liikaa, eikä pysty sitoutumaan mihinkään pukuun, kun jossain voi olla vielä parempi. Kävin hääpukuliikkeissä yhteensä 18 (siis 18 helvetin kertaa!!!!). Kävin Niinattaressakin kolmeen kertaan, ja kyllä ne jo ovella katsoi, että ei jumalauta, taas toi. Suosittelen kyllä ehdottomasti sitä Niinatarta, sillä siellä on ylivoimaisesti laajin valikoima koko Suomessa ja mukava asiakaspalvelu. Pääsin myös lopulta sinne legendaariseen Meslewiin, mistä haaveilin. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että suuremmalta dramatiikalta säästyttiin. Liikkeen pitäjä ei haukkunut minua yhtään, eikä käyttäytynyt muutenkaan päättömästi, vaikka sellaisen kuvan olin keskustelupalstoilta saanut. En toki saanut itse valita pukuja, joita sovitettiin. Enkä saanut kokeilla kuin yhtä, mutta sepä olikin nappivalinta, että kyllä se liikkeen omistaja hommansa osaa. Silloin syksyllä, kun kurkin heidän ikkunastaan sisään, kiinnitin huomioni juuri tähän pukuun, jonka myyjä minulle toikin. Hän myös valitsi minulle silmämääräisesti juuri sopivan koon. Puku oli todella U P E A, mutta jotain siitä kuitenkin puuttui siihen nähden, että hinta oli aika kova... Sain hyvän tarjouksen ja keskiyöhön aikaa miettiä, mutta tiesin kyllä jo liikkeestä lähtiessä, että en siihen tarttuisi. Omistaja muuten ehdotti minulle ketogeenistä ruokavaliota, jolla kuulemma itse oli pudottanut viime pääsiäisen jälkeen 25 kg. Olihan tuo tietenkin hieman tungetteleva ehdotus, mutta hänellä on jonkinlainen ruokavalio-/hyvinvointibisnes, joten isoin motiivi tuon kannanoton takana taisi olla kaupanteko. Kommentoi hän samaan hengenvetoon noin 32-kiloista siskoani, että "toi ei kyllä tarvi, taitaa mennä kaikki suoraan läpi vaan".  😄 Kaiken kaikkiaan ei jäänyt mitenkään paska maku suuhun tuosta liikkeestä, mutta sitä ihmettelen, kun hän kertoi suunnittelevansa itse ison osan mekoistaan mukaan lukien sen minun sovittamani ja esimerkiksi Janni Hussin urheilugaala-asun. Olen kuitenkin nähnyt samoja pukuja Instagramissa ilman mitään mainintaa suomalaisesta suunnittelijasta.... Toisaalta mietin, ettei kai kellään olisi pokkaa valehdella tuollaisessa asiassa?

No, mutta se minun pukuni... Häämessuilla näin jo kaukaa unelmieni puvun jyväskyläläisen Wedding Garage -liikkeen ständillä. Se oli kerta kaikkiaan kaikkea, mitä olin puvulta alunperin toivonut, mutta sellaisia ei ole kauheasti Suomen liikkeissä näkynyt, vaikka Instagram onkin niitä pullollaan. En nyt ihan tosissani pukua kuitenkaan ajatellut, kun liike tosiaan sijaitsee yli neljän tunnin ajomatkan päässä, ja olen jo aivan tarpeeksi laukannut ympäri maata pukujen perässä. Laitoin äidille kuitenkin pari kuvaa kyseisen valmistajan puvuista, kun ovat hienoja, mutta harmillisesti niin kaukana. Äiti vaan kysyi, että milloin lähdetään, ja niinhän me sitten lähdimme seuraavana päivänä. 😄 Kaveri kertoi, ettei heidän häistään olisi tullut mitään, jos äitinsä ei olisi aina tarttunut toimeen siinä, kun kaverini vain haaveili ja pohdiskeli. Meillä on ihan sama juttu, äiti ei kauheasti aikaile, kun sille päälle sattuu, ja on muutenkin aika hullu. Ja koska iskän lempiharrastus on kuulemma äidin toiveiden toteuttaminen, ovat he aika tehokas tiimi. 

Kerkesimme Jyväskylään liikkeen sulkemisaikaan, mutta omistaja, Maija Putkonen, oli lupautunut jäämään ylitöihin, että saadaan tälle vaikealle morsiolle se hemmetin puku. Wedding Garage on ekologinen ja kehopositiivinen hääpukuliike, jonka Maija on perustanut omasta paskasta  sovituskokemuksestaan inspiroituneena. Sovitussessio alkoi lyhyellä luennolla, jossa Maija teroitti  meille liikkeen muutaman periaatteen. Ensinnäkin morsian on aina oikean kokoinen. Kävi selväksi, että morsiamen lantiolinjaa negatiivisesti kommentoiva seuralainen lentää liikkeestä kuin leppäkeihäs.  Toisekseen morsian saa aina muuttaa mieltään. Tämän Maija perusteli hienosti sillä, että mielensä muuttaminen kertoo siitä, että on opittu jotain uutta, ja morsiamet ja naiset nyt yleensä ovat vain niin älykkäitä, että oppivat jatkuvasti uutta, minkä pohjalta punnitsevat vaihtoehtoja ja mahdollisesti muuttavat aiempaa suunnitelmaansa. Aika loogista minusta. Oli vielä kolmaskin sääntö, mutta en millään muista sitä. Juuri tämän takia olen vielä näin keski-ikäisenä opiskelija, koska olen näin huono (auditiivinen) oppija....

Taas ajattelin, että otan liikkeestä kivoja kuvia blogia varten, mutta enhän minä muistanut. Muistan kyllä aina kuvata mielestäni hauskan muotoisen linnunpaskan, mutta mitään järkevää tai kaunista harvoin päätyy galleriaani. (Pixabay)

Alkuluennon jälkeen pääsimme mekkojen kimppuun. Monta upeaa pukua sain nähdä, mutta kyllä se valinta oli selvä heti alkumetreiltä. Se oli juuri se puku, jota ihastelin jo messuilla. Äiti oli aivan samaa mieltä. Minulla oli tuohon sovitukseen asti vahvana vaihtoehtona se yksi kokonaan helmin, kristallein ja timantein kirjailtu iltapuku, mutta siinä oli se ongelma, että en ollut ihan varma, onko se todella upea vai täysin mauton. Se raja on hiuksenhieno! 😅 Olen myös sovittanut monia tämän lopullisen puvun tyyppisiä pitsipukuja, mutta niissä tulee usein alusvaateviba, koska haluan nimenomaan sävytetyn puvun, enkä valkoista, enkä edes ivorya. Lopullisen voittajapuvun kanssa minun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, voisiko se olla mauton tai näyttää siltä kuin olisin alasti päällipitsin alla. Minusta se puku oli vain kertakaikkiaan tyylikäs ja ylellinen. Haluaisin niin kovasti kertoa siitä enemmän, mutta en voi, sillä kaverini kuolisivat häissä tylsyyteen, kun tietäisivät joka käänteen jo valmiiksi.

Wedding Garagen yksi sloganeista viittaa liikkeen ekologisiin arvoihin, "Unelmasi ei ole liian kallis". No, minun unelmani oli aika kallis sillä tavalla, että se maksoi absoluuttisesti ison tukun rahaa, mutta on kyllä joka euron arvoinen. ❤ Minä päädyin uuteen tilauspukuun, mutta liikkeessä on uusien (edullistenkin) pukujen lisäksi valtava määrä käytettyjä, käyttämättömiä sekä outlet-pukuja. Myös koko liike oli sisutettu second hand -tavaroilla, hienoa! Samasta paikasta löytyy myös miesten juhlavaatteita sekä muuta tarpeellista muotoilevista alushameista huntuihin sekä tissiteippeihin. Hääpuvun oston yhteydessä saa muuten kauden mukaan vaihtelevan alennusprosentin Poirierin ja Bianco Eventin asusteista. Liikkeessä näkyi myös suomalaisten pienyrittäjien tuotteita, esim. korvakoruja. 

Wedding Garage toimii yhteistyössä samoissa tiloissa Ateljé Iinan kanssa, jonka omistaja on 20-vuotisen yrittäjäuransa tehnyt ompelija Iina Naumanen. Kuulin toisella korvalla, kun hän käski jotain pukua sovittamassa ollutta poikaa tulemaan vartin päästä uudelleen, että tekee korjaukset sillä aikaa. Sain asintuntevan ja tehokkaan vaikutelman. 

(Pixabay)

Kaiken kaikkiaan tämä hääpukusovitus oli erinomainen kokemus. Tunsin olevani osaavissa käsissä ja tiedän saavani ammattitaitoista apua mahdollisissa korjaustöissä puvun saapuessa. Maija oli kauhean mukava ja huumorintajuinen. Hän oli toisaalta todella hienotunteinen, mutta kuitenkin rempseä ja rehellinen, mitä  myyjässä arvostan erityisesti juhlapukumetsällä ollessani. Hitto, olisin säästynyt isolta vaivalta, jos olisin heti mennyt Maijan hoteisiin. Toisaalta tykkäsin ainakin alussa siitä sovittelurumbasta, mutta joulun jälkeen tuli totaalinen hääpukuähky ja ihan vitutti ajatella koko asiaa. Tämä surkuhupaisa murhenäytelmä sai kuitenkin täydellisen päätöksen Jyväskylässä. Ja onneksi minun vanhempani ovat juuri niin hulluja kuin ovat, että lähtivät minun kanssani heti tien päälle, kaasoilla ja bestmanilla kun on kuulemma muutakin elämää, eivätkä extempore maakuntamatkailut onnistu ihan niin helposti. 😄

Meidän uudeksi kantapaikaksi muodostui muuten matkan aikana Hirvaskankaan ABC, johon pysähdyimme mennen tullen. Meillä oli nimittäin Luukas-koira mukana ja autossa sellainen ongelma, että varashälytin saattoi alkaa yhtäkkiä huutamaan, kun se pappakoira riehui etupenkin ja takakontin välissä. Piti siis pystyä parkkeeraamaan niin, että pöydästä näkee suoraan autoon, jotta pystyimme kauko-ohjaimella sammuttelemaan sitä ulvovaa varashälytintä vähän väliä. Meidän elämä kuulostaa ihan Kiljusen herrasväen touhuilta... Ei valitettavasti muuten nähty huutokauppakeisaria Hirvaskankaalla. Ei edes sitä Markkua, mutta ihan hyvät pysähdykset muuten. Söin maukkaan vuohenjuustosalaatin pukusovituksen innoittaman terveellisen elämän aloituksen myötä. Ja kun kerran valitsin niin terveellisen annoksen, palkitsin itseni luonnollisesti berliininmunkilla. 😏

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan. Häämusiikkiasiaakin saimme hieman eteenpäin sen yhteensä kahdeksan tunnin aikana, kun istuimme autossa Spotifyta selaten... Palataan asiaan! Tämän postauksen teille mahdollisti ensi viikolla oleva tenttini, johon valmistautumista tulin välttelemään tänne blogiin. Kiitos ja heippa! ❤

Liian paksu morsiameksi

It's A Matchin Kiira ja Syysmorsian tänään aloittivat instoissaan keskustelua hääkulttuuriin liittyvistä kauneusihanteista, morsiusdieeteistä ja yleisesti häiden asettamista ulkonäköpaineista. No, minäkin luonnollisesti haluan työntää lusikkani tähän soppaan (huomaa sanaleikki). Tämä tähän oksennettu tajunnanvirta on kirjoitettu kaikella rakkaudella ja kunnioituksella keskustelun aloittajia kohtaan. Käsittelen ym. naisten innoittamana aiheeseen liittyviä teemoja yleisellä tasolla, enkä osoita tätä suoranaisesti kenellekään. ❤ 

Syysmorsian esitteli instan hashtageja, joissa esiintyi "hääkunto" eri muodoissa ja ihmetteli samaan hengenvetoon, onko häissä jokin hemmetin voimailuosio. Nauratti. 😄 Mutta jos vakavasti puhutaan, eihän häissä tietenkään mikään oikeasti edellytä yhtään mitään toimia kropan suhteen. Siellä taustalla on kuitenkin se sama halu näyttää hääpäivänään parhaalta mahdolliselta versiolta itsestään, mikä nousee esiin esimerkiksi täydellisen hääpuvun metsästyksessä tai vaikka upeimman hääkampauksen valinnassa. Mutta miksi ne painoon ja hoikistumiseen liittyvät toiveet ovat jollakin tavalla vääriä?

Minä ymmärrän kyllä, kuinka helvetin mahtava juttu kehopositiivisuuden läpilyöminen tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa on. Onhan se aivan ensiarvoisen tärkeää, että jokainen saa rauhan olla tyytyväinen itseensä, oli sitten, minkä muotoinen, kokoinen tai näköinen tahansa. Ennen pyörittelin silmiäni sille, kun sanottiin, että itsevarmuus tekee ihmisestä kauniin, ja vihdoin näin kypsään ikään tultuani, ymmärrän sen olevan aivan totta. Se taas on sitten eri asia, mistä kukainenkin sen itsevarmuutensa ammentaa. Minulle tulee joskus kuitenkin se fiilis yleisistä keskusteluista, että esimerkiksi sinne häihinsä laihduttava morsian on pinnallinen ja vähän junttikin, joka ei ymmärrä, että pitäisi kapinoida yleisiä ulkonäköihanteita ja siihen samaan muottiin tunkemista vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka se laihduttava morsian pyrkisi muutaman kilon kiristelyllä nostamaan sitä kovasti peräänkuulutettua itsevarmuutta. Ajattelenko liian mustavalkoisesti vai onko tässä ristiriita? 

Olen nähnyt tässä häähulluuteni aikana vaikka minkä kokoisia U P E I T A (ja itsevarmoja) morsiamia ja kerroinkin aiemmin siitä noituudesta, mikä hääpuvuissa piilee saaden kaikki morsiamet näyttämään erityisen kuumilta. Kyllä kuitenkin voin myöntää, että vaikka olin tyytyväinen itseeni pukukaupolla, olisin ehdottomasti vielä tyytyväisempi, jos olisin hoikempi. Antaisin vaikka esikoislapseni, (jos minulla sellainen olisi, mutta kun ei ole, niin antaisin vaikka kummilapseni,) että olisin taas niissä mitoissa, joissa olin 10 vuotta sitten. Jännä juttu muuten, että silloin parikymppisenä katsoin kuviani kauhistellen, kun "olin niin lihava" ja nyt tekisin mitä vain, että olisin jälleen niin hoikka! Äitini onkin aina sanonut minulle, ettei kannata tuhlata elämäänsä siihen, että koko ajan vain toivoo olevansa hoikempi, ja nyt huomaan, että siihen se minunkin koko aikuiselämäni on nimenomaan mennyt. Varmasti suureksi osaksi syy hoikkuushaaveisiin on siinä, että tämä yhteiskunta on juurruttanut meihin niin tiukasti ne ulkonäköihanteet, että minäkin koen omalla kohdallani sen itsevarmuuden ja paremman minäkuvan muotoutuvan nimenomaan painon kautta. 

Se minua ehkä eniten ärsyttää näissä kehokeskusteilla ihan yleiselläkin tasolla, että on yleisesti hyväksyttyä treenata ja syödä hyvin terveyden takia, mutta varsinainen hoikistumisen tavoittelu ihan samoilla "keinoilla" on jotenkin väärin. En osaa kunnolla kuvailla sitä aistimaani suhtautumista, lieneekö se vain minun omia johtopäätöksiäni, (joita tehdessäni muuten vedän mutkia usein todella suoriksi) mutta jotenkin se vain on tuomittavaa haluta olla hoikempi. Ja toki minäkin haluan oikeasti olla terve ja muutenkin hyvinvoiva. Harrastan kyllä liikuntaa, olen oikeastaan fyysisesti ihan kykenevä ja vahva sekä esimerkiksi veriarvoni ovat kohdallaan, mutta varmasti  epäsäännöllinen elämä ja erityisesti epäsäännöllinen ruokailurytmi ovat jo jättäneet jälkensä elimistööni muutenkin kuin päältä päin näkyvin osin. Ihanaa olisi tietenkin pysyä jatkossakin ilman kakkostyypin diabetesta, mutta sekin olisi ihan helvetin ihanaa, että vaatteet istuisivat paremmin.

Täytyy nyt vielä todeta, että en minä tätä lisääntynyttä elopainoani koe mitenkään lamauttava, enkä missään nimessä jää sen takia neljän seinän sisälle märehtimään, mutta koen, että elämäni olisi kuitenkin mukavampaa, jos olisin hoikempi. Ja kyllähän minä voisinkin sellainen olla, että ei tässä taustalla ole mitään oikeaa syytä tai selitystä ekstrakilojeni salakavalalle hiipimiselle, ihan itse ne on syömällä ja erityisesti juomalla hankittu. 😏 Syksyllä ryhtyessäni etsimään hääpukua, suunnittelin koko ajan aloittavani uuden elämän, mutta en ole vielä muistanut tehdä sitä! Ehkä ensi maanantaina........ 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Aiotko treenata sitä häiden painonnosto-osuutta varten?

Ps. Tähän ei kerennyt edes kuvia etsiä, kun taas on aivan yö!

Tarvitseeko keski-ikäinen saattajaa matkallaan miehelään

Terppa!

Tuo Mikkos-Ina -postaus poiki hyvää keskustelua hääperinteistä sekä hääkulttuurin vanhanaikaisista rakenteista erääseen Facebookin hääryhmään. Osalle naimisiin menijöistä esimerkiksi alunperin patriarkaaliset perinteet ovat ehdoton no-no, kun osa taas on sitä mieltä, että ne yksinkertaisesti kuuluvat suomalaisiin häihin ollen nykyisin enemmänkin sellaista leikkimielistä hupsuttelua ilman, että historiallista taustaa edes muisteltaisiin. 

Häätapoihin perehtynyt mediatutkimuksen professori, Susanna Paasonen, Turun yliopistosta kertoi YLE:n artikkelissa, etteivät häät ole ole perinteisesti mikään romanttisen rakkauden tai kahden ihmisen juhla, vaan sukuun ja omaisuuteen liittyvä siirtymäriitti. Häissä morsian on vaihtanut sukua ja niihin on liittynyt kaikenlaisia taloudellisia järjestelyitä. Tausta on tämä, mutta väitän valtaosan  esimerkiksi suomalaisista mieltävän häät nykyisin kahden aikuisen väliseksi rakkauden juhlaksi ja se määritelmä sopii myös minulle. Avaan nyt kuitenkin hieman omia ajatuksiani liittyen hääperinteisiin, mutta mitään kauhean pohdiskelevaa syväanalisointia [sic] ei ole luvassa, sillä haluan pitää tämän blogin kevyenä höttönä ja säästää kaikki rasittavimmat paasaukseni vain lähimmäisilleni. ❤ 

1. Morsiamen "luovutus"

Ärsyttää tuo sanavalinta, luovutus, anna minun kaikki kestää. Alunperin tapa on siis saanut alkunsa siitä, kun isä luovutti tyttärensä miehelään. Nykyisin taitaa kyse olla enemmän siitä, että tyttären saattaminen isänsä toimesta mielletään vaan kauniiksi tavaksi. Tai en minä ainakaan ole kavereitani katsonut heidän astellessaan isänsä käsipuolessa kohti alttaria, että "voi voi, siinä taas yksi emakko vaihtaa omistajaansa"....... Mutta en silti tiedä, haluanko sitä omiin häihini. Kahdestaan Sulhiksen kanssa alttarille laahustaminen tuntuu jotenkin mukavan modernilta. Minun isälleni taitaa myös olla ihan ok, vaikka ei "saisi" keski-ikäistä tytärtään sinne miehelään taluttaakaan.

2. Tölkit ja kengät auton perässä

Turhaa minusta. En henkilökohtaisesti jaksa yhtään nähdä vaivaa sellaisten asioiden, joilla ei ole mitään varsinaista funktiota, eteen. Sillä metelöinnillä on alunperin ollut tarkoitus häätää pahoja henkiä, mutta äh, tulkoon, jos on tullakseen.

En muuten voi sietää hääautoissa tekstiä "Vasta vihityt, kauan naineet". 😔

3. Hääparin eristäminen muusta juhlaväestä omaan pöytäänsä

Tässä taustalla ei ilmeisesti ole sen syvällisempää tarkoitusta. Tarkoituksena on kai vaan, että kaikki näkevät hääparin hyvin ja heitä on helppo mennä tervehtimään. Me haluaisimme ehdottomasti yhteisen pöydän vaikka kaasojen ja besujen sekä heidän puolisoidensa kanssa, jos sellaisen pöydän sijoittaminen onnistuu järkevästi juhlapaikalla. Toisaalta taas esimerkiksi minun kaasoni ja bestmanini ovat kaikki eri kaveriporukoista, joten se ei olisi heille se mieluisin pöytä. 

Emme myöskään aio olla vieraina omissa häissämme, joten olemme äänessä varmasti enemmän kuin moni toivoisi. 

Äänestys käynnissä täällä

4. Polkaisu hääkakkua leikatessa

Tällä leikkimielisesti määritetään, kumpi määrää talossa. Ajattelimme ensin, että turhaa, ei jaksa, mutta toisaalta en halua missään nimessä tulla yhdistetyksi niihin, jotka jättävät tämän ohjlemanumeron välistä alleviivatakseen, että "kyllä meillä on aivan tasa-arvoinen parisuhde!!!!!!!!!". Kuka helvetti nyt oikeasti ajattelisi, että hääpari  siinä kakunleikkauksen ohessa jollain varvashipalla päättää tulevan avioliittonsa sisäisen dynamiikan?! (Ja sitä paitsi, harvoin siitä tarvitsee kisailla, kyllä se meillä ainakin on ollut alusta asti päivänselvää, kuka sen kaapin paikan määrää. 😏) Mun ykkösinhokki ihmisryhmistä onkin TOSIKOT! Toisena on etuajassa juhliin tulijat. Tiedoksi vaan häävieraille. 

5. Morsiamen ryöstö

Tämän tausta on minulle hieman epäselvä. Siis onko ollut tarkoitus, että mies todistaa miehuutensa voittamalla morsiamen takaisin vai polveutuuko tämä jotenkin siitä tavasta, että mies kirjaimellisesti ryöstää itselleen morsiamen. Siis jonkun random naisen itselleen vaimoksi. Jos luotamme Wikipediaan (ja miksi emme luottaisi), tämä on ihan oikea asia: 

Bride kidnapping, also known as bridenapping, marriage by abduction or marriage by capture, is a practice in which a man abducts the woman he wishes to marry. Bride kidnapping has been practiced around the world and throughout history. It continues to occur in countries in Central Asia, the Caucasus region, and parts of Africa, and among peoples as diverse as the Hmong in Southeast Asia, the Tzeltal in Mexico, and the Romani in Europe.

 ...

In most nations, bride kidnapping is considered a sex crime rather than a valid form of marriage. (Aijjaa???)

Naisten voimaantumisen jälkeen tästä ohjelmanumerosta on toki kehitetty versio, jossa sulhanen ryöstetään, mutta ihan yhtä vaivaannuttavaa sekin on. Meidän häihin ei tätä tule, sillä ketään ei ihan oikeasti kiinnosta kuunnella kummankaan meidän tekemää räppiä tai runoa, jolla puolisoa kalastellaan takaisin. Enkä minä halua tuhlata hääpäivästä aikaa tuollaiseen muka hauskaan hupailuun. Ja tämä ei ole sitä parjattua tosikkomaisuutta, vaan hyvän huumorin suosimista. 

6. Morsiamen isän puhe

Eräs kanssamorsian nosti esiin sen seikan, että hääpuheet ovat perinteisesti aika miesvetoisia. Isän ja bestmanin puhe on ihan vakiintunut juttu. Itse en tätä edes ollut ajatellut, sillä minä olen tottunut juhlissa siihen, että se puhuu, joka osaa tai ainakin haluaa. Meille on ihan päivänselvää, että häissämme saavat puhua äidit ja kaasot ihan siinä missä miehetkin. Tuntuu ihan naurettavalta edes ajatella, että miesten puheita jotenkin pidettäisiin etusijalla. Kyllä meidän häissä toki myös morsiamen isä puhuu, mutta äiti se vasta puhuukin, tai vetää jonkun performanssin. 

7. Sukkanauhan heitto

Morsiuskimpun ja sukkanauhan heittäminen 1500-luvulla Euroopassa uskottiin, että hääpuvun palan saaminen tuottaa onnea. Vieraat kirjaimellisesti repivät paloja morsiamen puvusta juhlan aikana. Tästä johtuen morsiamet alkoivat itse heittää häävieraille onnea tuottavaksi uskottuja palasia asustaan, joista yhtenä oli sukkanauha. Myöhemmin 1500-luvulla tavaksi tuli, että sulhanen poistaa sukkanauhan morsiamen päältä ja heittää sen miesvieraille, sillä juopuneet miesvieraat saattoivat malttamattomina yrittää itse ryöstää sukkanauhan morsiamen päältä. Tämän muutoksen myötä morsian alkoi heittämään morsiuskimppunsa naimaikäisille naisvieraille. (Lähde)

Juopuneiden miesvieraiden suorittama malttamaton kopelointi sukkanauhan toivossa kuulostaa tavallisilta kotibileiltä 2000-luvun alun Ruukissa, mutta ei siitä sen enempää. En kyllä osaa sanoa, missä vaiheessa ja MIKSI tuo hääperinne on mennyt siihen, että se sukkanauha pitää riisua suoraan  morsiamen päältä ja vielä hampailla. En minä nyt kauhean estynyt ole, mutta tuo ohjelmanumero on jotenkin vähän jännä. Mutta kaipa se Sulhis saa penkoa sen hautuneen narun sieltä hikisen reiteni ympäriltä, kun emme ole törmänneet vielä parempaankaan vaihtoehtoon. Ja jos minä heitän kimpun, toki Sulhiksenkin pitää tehdä oma vastineensa. Tuo sukkanauhan heitto on vaan usein kiusallista seurattavaa, jos sinkkumiehet eivät yhtään lähde leikkiin mukaan. Kaikki seisovat innottomina kädet taskuissaan ja sukkanauha saa aivan rauhassa pudota maahan kaikkien eteen. Sitten joku pitkin hampain noukkii sen siitä, että päästään nyt tästäkin. 😄

EDIT//7.1.2021//

Tässä vuoden aikana mieli on muuttunut kimpunheiton suhteen. En halua heittää sitä. Meidän vieraissa ei kauhean montaa sinkkua edes ole, joten tuntuu tyhmältä molemmat heitot, että ne kaksi naimatonta pakotetaan kilpailemaan, että kumpi nyt seuraavana pääsisi siitä "naimattomuuden kamalasta ikeestä". 😁  Toimii ehkä paremmin hauskana ohjelmanumerona nuorempien häissä, joissa on enemmän sinkkuja. 

8. Morsiamen pukeutumiseen liittyvät perinteet

Alunperin valkoinen puku on symboloinut puhtautta ja ollut merkkinä neitsyydestä. No, se juna meni jo. Mutta niin se on tainnut mennä valtaosalla länsimaisista morsioista, ja tuo merkitys on jo menneen talven lumia. Hunnun taas oli tarkoitus taas suojata niiltä pahoilta hengiltä. Niitä pahoja henkiä on ennen ollut ihan helvetisti enemmän kuin nykyisin, kun joka toinen hääperinne liittyi niiltä suojautumiseen. Jos minulle tulee huntu, niin ainoastaan sen takia, että se näyttää kuvissa upealta. Ja jos se nyt samalla pari pirulaista blokkaa, niin ei kai siitä tietenkään haittaakaan ole!

Kerropa oma hääperinneinhokkisi. Onko joku, joka ehdottomasti tulee (tuli) tai ei tule (tullut) teidän häihin?

Hautajaisissa

Tänään oli aika paska päivä. Uuden vuosikymmenen toisena torstaina hautasimme maailman ihanimman koiran. Meidän rakas Arvo piti laittaa ikiuneen ihan yllättäen sen kunnon romahdettua munuaisvaurion takia.

Jos Arvo olisi ollut meidän tiedekunnan proffa, tämä olisi sen muotokuva luentosalin seinllä.

Arvo tuli meille vasta aikuisena, mutta kerkesi kuitenkin elää yli kymmenen vuotta oikein hyvää koiranelämää lapsuudenkodissani Ranta-Roppolassa. Meillä oli ennestään jo kaksi koiraa (siis siellä talossa, jonne ei koskaan pitänyt tulla koiraa), mutta yhtenä päivänä lenkillä mietin, että olispa ihanaa, jos olis vielä yksi. Se oli joku etiäinen, sillä suurin piirtein seuraavana päivänä saimme kuulla erään tutun joutuvan luopumaan koirastaan, parivuotiaasta kääpiöpinseristä. Suostuttelin heti vanhempani ottamaan sen edes viikonlopuksi käymään. Että mietitään sitten tarkemmin, mutta tiesinhän minä, että selvä peli se jo olisi. Arvo, silloinen Rami, oli kyllä aivan kaistapää, riehui koko vierailunsa ajan ja oli oikeasti ihan MAHDOTON. Mutta oli se toisaalta niin ihanakin, että jossain mielenhäiriössä vanhempani suostuivat adoptoimaan kyseisen täystuhon. Aika pian kävi selväksi, että huomiota ja hellyyttä se poika oli vaan vailla. Sellaiset kahden tunnin ravaushepuliringit sohva-tuoli-lattia-keittiö-tuoli-eteinen-vintti-sohva -välillä loppuivat ja Arvo oli aivan rauhallinen poika, kunhan sai olla tarpeeksi kenen tahansa sylissä, tai ainakin lähellä. Tyhmähän se oli kuin saapas, mutta niin ihana, kiltti ja rakas. En ole ennen tavannut sellaista koiraa, joka tulee syliin ja halaa. Se tuli aina naamakkain lähelle ja nosti tassunsa kaulan ympärille aivan kuin olisi tiennyt, että näin sitä hellyyttä osoitetaan. 

Näin se aina istui sohvalla kuin ihminen ja osallistui keskusteluihin.

Tässä näyttäisi ilme sellaiselta, että joko oli paskannettu pirtin lattialle tai se oli ainakin suunnitelmissa.

Oli se niin hyvä poika, vaikka toisinaan (jatkuvasti) karkaili ja varasti veljensä, Luukkaan, herkkupaloja, mutta kukapa sitä nyt aivan täydellinen olisi, ja pitäähän sitä vähän luonnetta olla. Pojat olivat paljon ulkona vapaana äidin mukana hänen rapsuttaessaan milloin mitäkin nurkkajuuria, ja Arvo kyllä pyrki usein livahtamaan hajujen perässä omille teilleen. Sitä karkailua hieman hillitsi painava kettingin pätkä, joka oli kiinni hänen valjaissaan. Ei kyllä kauheasti, mutta ainakin vähän hidasti ja piti ääntä, jonka perusteella karkulaista pystyi jälestämään. Maalla vähän erilaisia nuo koirien koulutusmetodit..... 😄

Pikkumetsuri pihatöissä. Tai lämmittelytauolla, aina sitä paleli.

Velipoikien kanssa naamiaisissa.

Kyllä se nuoruuden angsteissaan muutti kerran hetkeksi kaupunkiin minun luokseni asumaan. Yhden opiskelijavapunkin se vietti Ainolan puistossa omissa haalareissaan, vaikka eihän siitä loppujen lopuksi lukumiestä tullut. Maamieskoulunkin jätti kesken. Ei Arvosta muutenkaan oikein ollut kaupunkilaiskoiraksi. Kerran poissaollessani se oli penkonut laukkuani ja syönyt sellaisen rautaisen rasvatuubin... Eläinlääkäri käski syöttää sille risiiniöljyä, jotta mahdolliset raudan kappaleet kulkisivat matkansa suolistossa hieman liukkaammin. Ei onneksi käynyt kuinkaan, Arvo sitten vaan  piereskeli märkiä öljypieruja pari päivää minun nahkasohvaani.

Arvon kauhein darra juuri sen yhden vapun jälkeen.

Arvo oli valtavan innokas, utelias ja halusi aina olla muiden lähellä, mutta yöunistaan se oli tarkka. Se saattoi illan venyessä, hänen makuunsa, liian pitkäksi poistua paikalta silmäillen muita merkitsevästi ja mennä omaan sänkyynsä peiton alle nukkumaan. Pojathan nukkuivat vanhempieni huoneessa pinnasängyssä (koska tottakai!?), jonka päähän oli tehty yöksi suljettava ovi. Pinnasänky hommattiin, kun vanhemmillani oli vielä kolme koiraa, ja iskä kyllästyi siihen, ettei itse mahtunut omaan sänkyynsä nukkumaan (itsekäs). Ja juuri pinnasänky siksi, kun muutenhan pojat olisivat kavunneet takaisin porukoiden sänkyyn heti heidän nukahdettua. Arvolle kyllä uni maittoi, mutta kerran elämässään se taisi herätä aikaisin ja repikin silloin patjansa silpuksi. Harmi vaan, että oli itse niin paksu, ettei päässyt säleiden välistä pois, kuten hoikka veljensä, Luukas. Olihan se tosiaan paksu, kun iskä, joka "ei erityisemmin välitä koirista", jakoi Arvon kanssa suunnilleen joka toisen suupalansa.... Arvo olikin aina kärppänä koirana paikalla, kun jääkaappi avautui. Sitä ei saanut kyllä salassa tehtyä, vaan Arvo heräsi takuuvarmasti vaikka sikeimmästä unesta vintiltä, peittojen alta. Äidin poikiahan ne kaikki koirat meillä ovat olleet, mutta Arvo oli kyllä aika paljon iskänkin poika. Ja oikeastaan meidän kaikkien muidenkin, se kun oli sellainen läheisriippuvainen kainalovauva.

Arvo otti yhtenä kesänä omakseen äidin ruukkutomaatin, josta kävi ihan itse välillä tarkastamassa satoa ja napsi sieltä kypsiä tomskuja. Aina cheat dayna meni kuitenkin jäätelö jos toinenkin.

Arvosta on paljon tarinoita, se oli jotenkin tosi vitsikäs koiraksi. Nyt se on kuitenkin haudattu isoveljensä, Unton, viereen lumiseen puutarhaan. Unton hautajaisten jälkeen Luukas kusaisi heti haudalle, mutta tämänpäiväisessä toimituksessa osasi jo käyttäytyä arvokkaammin. Vanha ukko jo itsekin, ja jääkin nyt viettämään eläkepäiviään Ranta-Roppolan ainokaisena. Kauheaa oli luopua maailman arvokkaimmasta Arvosta, mutta sielläpä se nyt laukkaa isoveljensä kanssa pilven reunalla. Toivottavasti taivaassa voi syödä kaikkea huoletta ilman terveysriskejä ja siellä ois kaikkia, ketä halailla, niin kultaisella pojalla on hyvä olla. ❤

Tässä yksi Arvon lukuisista dick piceistä. Se aina niitä otti, vaikka yritettiin kyllä sanoa, että sellaisten lähettely pyytämättä on sopimatonta ja loukkaavaakin.

Komea poika viimeisenä joulunaan. ❤