Anonyymit Auringonottajat

Luojan kiitos helteet väistyivät jo! 

Olen kirjoittanut edellisen postauksen toukokuun lopulla juuri ennen TROOPPISEN TIRISTÄJÄN saapumista. Sen jälkeen, kun se sitten tuli, en olekaan kerennyt tekemään mitään muuta kuin käppäilemään ulkona, milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Varsinainen auringonottohan on jo aika epämuodikasta ja noloakin, joten esimerkiksi nurmikkoa on ajettu aika ahkerasti. Siinä saatua aurinkoahan ei lasketa. No ok, kyllä minä aikaani olen viettänyt myös ihan aurinkotuolissa. En tietenkään maaten, vaan istuvassa asennossa, että olen koko ajan valmiudessa hyppäämään pystyyn ja olemaan aivan kuin en olisikaan. No joo, saatoin minä muutaman hetken ruhoani lepuuttaa myös vaakatasossa auringon alla, sain nimittäin poltettua perämoottorini! Tarpeellisena taustatietona kerrottakoon, että olen valitettavan kokenut auringonottaja, rusketun hyvin, enkä tavallisesti pala ainakaan Suomessa. Nuoruudessa meni paritkin Sunny Beachin lomat loppuajasta pelkällä porkkanaöljyllä läträten. Nykyisin suojakertoimet ovat kohdillaan myös Suomessa, vaikka edelleen suhtaudunkin ruskettumiseen tosi 2000-luvun-alkumaisen pakkomielteisesti. Huolellisista rasvailuista huolimatta sain nyt ne perskannikkani käräytettyä. Joo, ne ovat aika laajat ja pojottavat suoraan aurinkoa kohti, jos niille vain antaa tilaisuuden, mutta silti... Varoittelut korkeista UV-indekseistä ovat ihan totisinta totta, olen tänä kesänä oppinut sen peräpään kautta. 

Erityisen voimakkaasta UV-säteilystä kertoo myös se, että olen jo ihan kohtalaisen ruskettunut, vaikka valelen ruhoani vähän väliä 30 - 50 -kertoimilla. Täytyy nyt kuitenkin huomauttaa, että turvallista ruskettumista ei ole olemassa. Ei, vaikka käyttäisi suojavoiteita. Rusketus on merkki ihosolujen DNA-vauriosta eli paska on vähän niin kuin jo housuissa, kun rusketusta alkaa näkyä. Minäkin ymmärrän, että turvallisinta olisi pysytellä varjossa suojakertoimista huolimatta, mutta perustelen omaa auringossa oleskeluani atooppisella ihottomallani. Se paranee selvästi kesällä ja lomilla UV-säteilyn vaikutuksesta. Lisäksi olen toki sairaalloisen koukussa ruskettumiseen, mutta tykkään käyttää enemmän tuota ihottumaperustelua... 

Voidaan kai puhua jo sairaudesta, kun elämää pitää suunnitellaan auringon mukaan, enkä esimerkiksi malta mennä sisälle syömään aurinkoisina päivinä, jos minulla on mahdollisuus olla ulkona. Mutta älkää huoliko, ei se paastoaminen missään tietenkään näy, sillä kerkeän aivan hyvin syödä päivän kaloritarpeen ja rutkasti ylikin sitten illalla, kun ei enää ole tarvetta olla ulkona. Äidilläni on ollut tämä sama riippuvuus, mutta hän on päässyt pahimman yli jo vuosia sitten. Eihän tästä koskaan varsinaisesti parane, mutta äitini kohdalla voisi sanoa, että hän on varjossa oleva addikti. Riippuvuus tietenkin seuraa loppuelämän mukana, mutta toisin kuin monissa muissa addiktioissa, tässä kohtuukäyttö on mahdollista. Että ehkä minullakin on toivoa... 

Kyllä minä kuitenkin haluan olla ruskettunut myös ensi kesänä hääkuvissani, mutta tietäähän sen jo nyt, että minun tuurillani kelit eivät todellakaan tule olemaan tällaiset. Räntäähän se sataa koko alkukesän, joten pitänee suunnata Sulhiksen kanssa suihkurusketukseen, sillä en myöskään haluaisi, että olisin paljon ruskettuneempi kuin Sulhis. 😄 No, meille käy, kuten Rossille siinä yhdessä jaksossa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuva: Pinterest (laitonta)

Ei minulla nyt varsinaisesti ollut vielä inspistä alkaa kirjoittamaan mitään niistä itse häistä, mutta ajattelin tehdä tällaisen kevyen comebackin, kun sade vihdoin soi minulle kauan kaivatun vapaapäivän...

Palataan astioille!

Häät huonoon tai vielä huonompaan aikaan

Tiivistelmä: Häät siirtyvät. 😆

Ei tämä enää ole todellista. Me joudumme siirtämään häitämme TAAS. En viitsi edes laskea, monennesko kerta tämä on. No ok, viitsin minä. Tämä on neljäs (4) helvetin kerta. Näistä kaksi on tapahtunut onneksi kulisseissa, ettei sentään joka kerta ole tarvinnut hätyyttää vieraita, mutta silti.

Juuri viime viikolla pääsimme julkistamaan vieraille uuden hääpäivämme vuoden päästä elokuussa ja itsekin iloitsimme, että saimme sittenkin ne tunnelmalliset elohäät. Elokuu on meistä nimittäin ehdottomasti paras kuukausi kesähäille. Sain kuitenkin kuulla, että myös serkullani on häät tuona päivänä, ja vaikka olemmekin karsineet sukulaiset minimiin vieraslistalta, juuri ne samat tädit ja enot kutsutaan myös serkkuni häihin. Ei ole kiva asettaa vieraita siihen tilanteeseen, että joutuvat valitsemaan. No, mehän siirrämme häitämme, kun siitä alkaa jo kokemustakin olla! 😄

Hieman haasteelliseksi tämä(kin) siirto osoittautui, kun olimme päättäneet pitää häät Oulussa. Paikat ovat nimittäin vähän laajemmasti varattuina jo aiemmin kuin maalla olemme tottuneet. Lisäksi kesä 2021 on muutenkin hankala, kun siellä on nyt koronan ansiosta kahden kesän parit tungeksimassa bileidensä kanssa. Saimme kuitenkin pidettyä valitsemamme juhlapaikan, mutta vihkimisajasta pitää nyt joustaa ja reippaasti. Tarjolla oli kaksi (meille) äärimmäisen paskaa vaihtoehtoa, joko klo 12 tai 16. Eli saamme valita aamu- tai iltahäät! 

Tässä me potrettikuvauksissa aamuyöllä odottamassa auringonnousua ennen aamuhäitämme. (Pixabay)

Täydelllinen aika olisi klo 14, jota ennen kerkeäisi ottaa kuvat ja itse juhlille jäisi tosi kivasti aikaa. Vihkiminen klo 12 tuntuu ihan oikeasti aamulta! Aivan turha toivo, että kerkeäisimme ottaa haaveiltuja The worst eiku first look -kuvia ennen vihkimistä. Minä myös itse kiroan aina alimpaan helvettiin ihmiset, jotka järjestävät juhlat alkavaksi aivan liian aikaisin ELI ESIM. KLO 12! Tuntuu aivan luonnottomalta mennä puolenpäivän aikaan juhliin!? MUTTA toisaalta klo 16 on aivan liian myöhään. Emmehän me kerkeäisi nähdä vieraita hädin tuskin yhden kullinluikauksen ajan! Toisaalta olisi tosi ihana rauhassa fiilistellä ja valmistautua kaasojen kanssa, jos vihkiminen olisi vasta tuolloin, mutta tuntuu, että juhlat jäisivät sitten liian lyhyiksi. Ja niiden juhlien takiahan me naimisiin edes  menemme (🙊)! Yleensä olen sitä mieltä, ettei illanvietto saa missään nimessä alkaa ennen klo 18, mutta kesähäät ovat eri asia! Ja kuten aiemminkin olemme jo pohdiskelleet, suurin osa kavereistamme on jo perheellisiä, eivätkä he jaksa, eivätkä edes varmasti  halua bailata aamukuuteen.

Väkisin keksittyjä hyviä puolia olisi esimerkiksi se, että jos vihkiminen olisi jo tuolloin aamuvarhain, kerkeäisimme myös naatiskella hääyöstä enemmän. Enkä tarkoita nyt SILLÄ TAVALLA, vaan sitä, että koska yövymme hotellissa (noin 500 m:n päässä meidän kodistamme 😄), siitä ei olisi juuri iloa, jos pääsisimme huoneeseen juuri ennen kuin aamiainen aukeaa. Joo, joo, pääseehän sinne hotellille tietenkin ajoissa riippumatta juhlien alkamisajankohdasta, mutta aivan kuin me malttaisimme poistua häistämme ennen vieraita...

Yritin myös Instagramissani kysellä ihmisten fiiliksiä ja äänet jakautuivat sopivasti about 50-50. Kiitti avusta!! Jonkin verran enemmän äänestettiin kuitenkin aamuhäitä. Itsekin olemme tavallaan niiden kannalla, mutta on se vaan ihan helvetin aikaisin... Toki tässä vaiheessa alkaa olemaan jo aivan yksi lysti, milloin ne häät ovat, kunhan nyt joskus ovat. Olemme nyt alustavasti varanneet tuon aamuvihkimisen, mutta luulenpa, että myös se iltapäivän aika säilyy vapaana valittavaksi aika pitkään, kun eihän sitä kukaan muukaan halua!

(@paulasiirisolveig)

Olen kaikille sanonut, että jos kaipaa sellaista ihanaa ja inspiroivaa häähöttöä, minun blogini ei ole oikea paikka, mutta täytynee nyt kuitenkin vielä erikseen pahoitella tätä ainaista negistelyä. Tuntuu vain, ettei näissä meidän häissä mikään mene kohtuudella. Tavallaan naurattaa tämä päätön meno, mutta tavallaan vituttaa ottaa aivoon tämä ainainen säätö. Onko tämä enää vain huonoa tuuria vai joku universumin merkki, että "antakaa nyt jo, helvetti, olla". Sitten, jos/kun meille tulee avioero, voin ainakin sanoa, että kyllähän minä tämän oikeastaan jo tiesin...

No, mutta katsellaan nyt. Kumpi sinusta on parempi vihkimisaika? Tai onko toinen näistä ehdoton no-no jostain syystä, jota en ole ymmärtänyt vielä edes murehtia?

Näin suunnittelin kolmannet hääni

Muistatteko, kun vasta kerroin teille meidän uusista ravintolahäistämme... Innostuessani olen aika tehokas pakkaus, ja uusi hääpäivä, uusi kirkkovaraus, menut ja alkoholitarjoilusuunnitelmat hoituivat aivan käden käänteessä. Uudet suunnitelmat olivat hiottu huippuunsa ehkä seuraavana päivänä julkaistuani sen epäröivän tekstin ravintolahäiden alkoholiongelmasta (pun intended). Mutta siitä seuraavana päivänä tulimme taas toisiin aatoksiin (järkiimme) ja laitoimme jälleen koko paskan uusiksi. Olemme nyt siis suunnitelleet meille kolmannet häät! Onneksi Sulhis on sellaista sorttia, että aika helposti lähtee mukaan minun ideoihini, jos en nyt mitään aivan järjetöntä keksi. Tai no, kyllä se lähtisi niihinkin mukaan... Ja se on onni! En kaipaa tähän mitään oikuttelevaa groomzillaa vaivoikseni, kun muutenkin aikaavievää tämä hääsekoilu.  

Tämä oikeasti on nyt se lopullinen suunnitelma, jos häät eivät taas peruunnu (meistä riippumattomista syistä). Innostuimme tosissamme ravintolahäiden mukana tulevista hyödyistä ja helppoudesta, mutta se alkoholiasia oli sitten lopulta liian iso miinus meille. Saattaa kuulostaa  siltä, olemme järjestämässä sellaisia tietyistä häärealityistä tuttuja ryyppyjuhlia, joissa anoppi haastaa päissään riitaa ja joku viuhahtaa, mutta oikeasti me ja ystäväpiirimme olemme ihan tolkkuja ihmisiä. Tolkkuja ihmisiä, joille skumppa maistuu juhlissa. Ja kotonakin erityistilanteissa. Esim. jos vaikka joku virus riehuu ympäri maailmaa, ja kaikkien pitää olla vain kotona. Tai no, ei siihen skumppalasilliseen ennenkään mitään pandemiaa ole tarvittu. Mutta ymmärsitte pointin!

Oulussa on lopulta aika vähän tarpeeksi isoja juhlapaikkoja, jotka eivät ole liian rumia. 😄 Kauneus on toki katsojan silmässä, mutta todella paljon on sellaisia nuorisoseuran jumppasaleja, joissa on "ne puolipaneelit ja mintunväriset kappaverhot" erästä tuttavaani lainaten. Monet kivat häät olen tosin  niissä saunan värisissä jumppasaleissakin nähnyt järjestettävän, kun ihmiset ovat niin taitavia ja viitseliäitä koristelun suhteen. Minä en taas millään viitsisi nähdä kauheasti vaivaa sellaisten taikatemppujen suhteen, kun olen sillä tavalla, miten sen nyt ilmaisisi, aika lyhytjänteinen ihminen ja menen usein sieltä aidan alta, jos se on mahdollista.

Meidän uudet kriteerimme juhlapaikalle siis olivat:
1) riittävän iso tila yli sadan hengen retkueelle
2) sijainti lähellä keskustaa
3) paikka, jossa ei ole A-oikeuksia
4) ei tiukkoja poistumisaikoja
5) ei olisi sysiruma.

No, Raatin nuorisotalo on tällainen paikka ihan Oulun keskustan tuntumassa, ja olemmekin olleet siellä yksissä ihanissa häissä joitakin vuosia sitten. Muistin, että itse juhlasali on arvokkaan näköinen korkeine ikkunoineen, kahviopuoli tunnelmallinen ja taloa kahdelta seinältä kiertävä iso terassi todella viihtyisä kauniilla näköalalla sitä siinä vieressä olevaa vesistöä päin (voisiko joku oululainen kertoa, mikä se vesialue siinä on nimeltään?).  Muistelin kuitenkin, että muuten talo on aivan liian nuorisoseuramainen ja jätimme sen aiemmin suorilta pois laskuista. Raatin nuorisotalo on Oulun NMKY:n omistuksessa ja Sulhis on pelannut elämänsä koripalloa kyseisessä seurassa, joten on luonnollisesti käynyt kyseisessä talossakin miljoona kertaa, mutta enhän minä tietenkään voinut luottaa hänen kertomaansa siitä, että se on ihan kiva paikka. Viime kesänä siellä häitään juhlinut tuttavani kuitenkin laittoi pari kuvaa heidän juhlahumustaan ja olin myyty! Kävimme katsomassa paikkaa myös livenä uusin silmin ja kyllä kaikki sen hyvät puolet kompensoivat ruman vessan ja eteisen. 

Laitan tähän alle pari kuvaa talon salista erilaisissa juhlapuvuissa. Mielestäni se on tyylikäs ja näköjään myös monipuolinen! Kuvat ovat ONMKY:n nettisivuilta, lätkäisin niihin röyhkeästi filtterit päälle korostamaan sitä tunnelmaa, jonka itse kuvassa näin.

Me siis varasimme sen! Otamme uuden yrityksen häidemme suhteen reilun vuoden päästä elokuussa. Vähän on sellainen varautunut fiilis, että juhlat eivät välttämättä tule ensi vuonnakaan onnistumaan, mutta silti olemme iloisia, että päätös on tehty ja voimme edes yrittää nauttia uusista järkkäilyistä. En oikein osaa enää objektiivisesti arvioida, olenko pessimisti vai realisti, mutta en ole yhtään varma, että olisimme selvillä vesillä reilun vuoden päästä. Mitä jos seuraava aalto on pahempi ja virus on mutatoitunut vaarallisemmaksi. Sissi kirjoittikin jo hyvin eri skenaarioista koronan ja häiden suhteen Minttupersikoita ja Proseccoa -blogissaan.

En usko, että rokotetta saadaan ainakaan Suomeen asti tässä reilussa vuodessa, mutta ainahan sitä voi toivoa, että tilanne olisi jollakin tavalla normalisoitunut siihen mennessä. Ajatuksena on kuitenkin se, että järjestelyt jatkuvat normaalisti ensi vuotta silmällä pitäen, ja juhlimme sitten sillä tavalla, kuin sen hetkisten rajoitusten mukaisesti on mahdollista. Jos häitä ei voisi ollenkaan järjestää, tuo ensi vuoden elokuu on kuitenkin meidän takarajamme. Siinä tapauksessa joudumme tyytymään pelkkään naimisiinmenoon (😄) ja siirtämään ne juhlat ihan oikeasti jonnekin hamaan tulevaisuuteen. 

Vähän riskillä nyt mennään lisääntymisen suhteen, mutta vietin juuri viikonloppua yhden uhmaikäisen kanssa, minkä ansiosta painoin biologisen kellon torkkua (kiitos eräälle lukijalle tästä fraasista, nerokas!) ihan huoletta vielä kerran.... Siis kyseinen lapsi on tosi ihana ja selvästi jo aivan omanlainen persoonansa, mutta se uhmaiän perseily on aivan sietämätöntä. Että jos annan uhmiksen mielestä juomalasin väärin kaapista, minkä hän ilmaisee raivarilla, ja minun tekisi mieli vain heittää lasi seinää, haistattaa lapselle pitkä paska ja antaa kuolla janoon, kannattaa vielä hetkinen miettiä, onko valmis emäksi. 😅 Pahinta tässä on se, että ymmärrän kyllä, ettei uhmaikäinen tahallaan ole vittumainen, mutta silti ne dramaattiset lattialle heittäytymiset ärsyttävät minua. Siis lapsen luonnolliseen kehitykseen kuuluvat vaiheet ärsyttävät keski-ikäistä täti-ihmistä, joka melkein valmistui alakoulun opettajaksi. Luojan kiitos muuten, että se ura tyssäsi ennen kuin alkoikaan...

Jos minä tämän nyt yhteen lauseeseen kokoan, niin uusi hääpäivä valittu, juhlatila sekä vihkiminen varattu ja lapsenteon lykkäämiselle keksitty jälleen sopiva tekosyy! Moikka!

Äideistä parhain

Tiivistelmä: Mun äiti on parempi ku sun äiti.

Tänään on äitienpäivä. Normaalistikin tänä päivänä saa lukea kivoja postauksia ja tarinoita äideistä, mutta erityisesti niitä on ollut somessa tänä vuonna, kun porukka ei pääse viettämään ä-päivää livenä niiden omien mameloidensa kanssa. Eihän tämä nyt liity mitenkään häihin, mutta saa kai sitä ihminen  äidistään kirjoittaa, jos siltä tuntuu!

Minulla on kauhean hyvä äiti. Olen saanut häneltä verenperintönä huumorintajun ja pikkusilmän. Meillä molemmilla on raskaat luomet, sellaiset "hooded eyelids". Molemmilla oikean silmän luomi on roikkuvampi, mutta vasen silmä on kuitenkin paljon oikeaa silmää pienempi. Tämä korostuu erityisesti valokuvissa, mistä olenkin saanut lisänimen pikkusilmä. Paula "Pikkusilmä" Roppola. Mutta siitä peritystä huumorintajusta olen kyllä ihan kiitollinen. Sellainen arjen komiikka nyt vaan on niin valtavan tärkeä elämän osa-alue. En ymmärrä, miten ne vakavat tosikot jaksavat päivästä toiseen elämäänsä ilman huumoria. Naama peruslukemilla lukevat Fingerporin lehdestä ja ihmettelevät, mitä hauskaa siinä on, kun Rivo-Riitta on rekrytilaisuudessa kertomassa urastaan.

Tässä ei nyt kunnolla näy, mutta vasen silmä on kummallakin pienempi!

Äiti piti tuota yllä olevan kuvan paitaa AINA päällänsä. Siis oikeasti niin paljon, että se oli lopulta aivan reikäinen ja virttynyt, mutta äiti käytti sitä silti. Iskä sitten jossain vaiheessa repi sen ja äiti sai raivarin. Olen muuten oppinut äidiltä, että yöpaidan voi aivan hyvin pukea päälleen ihan miten päin vaan se nyt sattuu käteen osumaan. Että ei sillä nyt ole niin väliä, vaikka se olisi nurinpäin. 

Äidiltäni olen oppinut myös sellaisen mallin, että naiset vie ja miehet vikisee. Luojan kiitos, Sulhis on oppinut saman mallin kotoaan, eihän tästä muuten mitään tulisi. No, ei niiden miesten ehkä sentään vikistä tarvitse, mutta kannattaa hoitaa hommat sillä tavalla, että nainen on se perheen pää ilman, että mies välttämättä edes huomaa sitä. Kirjoitin tähän kotikasvatuksestani peräisin olevaan maailmankatsomukseeni pohjaten aikoinaan äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa aineen otsikolla "Joko Suomessa tarvitaan miesasialiiketta". Kirjoitin, että eipä taideta tarvita, kysypä joku toinen, ja aika hyvällä arvosanalla siitä suoriuduin. Olen kauhean iloinen, että jo kotoa olen saanut sen mallin, että naiset ovat bossladyja, jotka voivat tehdä ja saavuttaa ihan mitä haluavat. 

No, mutta takaisin mun äitiini. Äiti on nykyisin kauhean rento, oikeastaan vähän huppaluura, mutta toista se oli meidän lapsuudessa. Äidillä oli sellainen yksi tietty, todella tehokas kurinpidollinen ele, johon kuului kummallinen suhahdus ja tietynlainen päänliike. Se oli salainen merkki meille pennuille pitää turvat kiinni. Yleensä sitä käytettiin siis julkisilla paikoilla sen huomaattomuuden ja tehokkuuden takia. En muista yhtään, miten äiti meidät tuohon eleeseen ehdollisti, ja ehkä parempi niin... Luulen kuitenkin, että tuo ele sai alkunsa siitä yhdestä kirkkoreissusta (josta muuten saan edelleen kuulla), kun minä intouduin reippaasti alle kouluikäisenä laukkaamaan ympäri kirkkoa kesken jumalanpalveluksen. Menin jopa alttarin eteen makoilemaan kyljelleni sillä tavalla kämmeneeni nojaillen ja katselin kirkkokansaa... Siis aivan kauheaa. Juuri tuollaisia pentuja en voi SIETÄÄ. No, mutta tuon reissun jälkeen äiti varmaan päätti, että ei enää koskaan joutuisi vastaavaan tilanteeseen ja alkoi kehittelemään The Suhinaa. Se kuulostaa vähän kuin sihisisi hampaiden välistä "voissssaaaaa" ja samalla kasvot kierretään yläviistoon vasemmalle ja nyitään ääriasennossa pienellä liikkeellä. Hirveän vaikea selittää, mutta tuo tulee todellakin käyttöön, jos joskus itse saan pershedelmän.

Äiti on kurinpitotoimien lisäksi monissa muissakin asioissa valtavan taitava. Seuraava kappale on vähän sellainen, mitä alakoululaiset kirjoittavat äitienpäivän tienoilla koulussa, mutta menköön. Äiti on oikeasti todella luova, kekseliäs ja osaa tehdä vaikka mitä! Äiti on taiteellisesti kauhean lahjakas, lisäksi hän osaa entisöidä huonekaluja ja tietääkin kaiken esimerkiksi eri materiaalien pintakäsittelystä. Ei olekaan yksi tai kaksi kertaa, kun olemme uudistaneet/kunnostaneet/maalanneet/tuunanneet jotain juttuja minun asuntooni. Äiti on myös kunnostanut ja entisöinyt valtaosan lapsuudenkotini huonekaluista. Hän tietää myös paljon pihanhoidosta, ja yksi lemppari yhteisistä kotihommista lapsuudessani oli kulottaminen. Mikään ei ollut enempää kevään merkki kuin kunnon kulotukset (harmi, ettei täällä kaupungissa pysty sitä kauhean hyvin harrastamaan). Äiti on myös taitava käsitöissä kokkaamisesta ja leipomisesta nyt puhumattakaan, mutta rieskoja hän ei osaa tehdä. Kerran oli yrittänyt, mutta iskä oli päätynyt heittelemään ne kuin frisbeet metsään, kun olivat niin kovia. Aika pitkään minäkin kuitenkin ajattelin, että äiti tietää kaikesta kaiken, mutta tätä nykyä lähdekriittisyyteni on sen verran kasvanut, etten nyt ihan kaikkea enää purematta niele. Kyllä kuitenkin aika usein edelleen käännyn äidin viisauden puoleen.

Tässä iskä, Sulhis, meikämandoliini ja mamma yksissä juhlissa kerran yhdessä paikassa.

Kaikkihan ne aina sanoo, että oma äiti on maailman paras ja ihanin, mutta mun äitini on ihan oikeasti best! Mutta hyvää äitienpäivää kuitenkin myös kaikille muillekin äideille! ❤

Virallinen päätös tehty häiden siirtämisen suhteen

Tiivistelmä: Häät siirtyvät jonnekin 40 vuoden päähän.

Noni, nyt mekin olemme tehneet virallisen päätöksen siirtää häitä kokonaisella helvetin vuodella. Tuntuu kauhean kaukaiselta se ei-ens-vaan-sitä-seuraava-kesä. Oikeastaan päätös siirtämisestä tehtiin jo maaliskuun alussa, mutta nyt se sanottiin ihan oikeasti ääneen ja peruimme loputkin palveluntarjoajat sekä päätimme uuden ajankohdan. Emme tietenkään päättäneet vielä uutta päivää (tavoillemme uskollisina), mutta edes vuodenaika on selvillä. 😄 Ensin oli mielessä ne joulukuun vesisateessa vietettävät kompromissihäät, joissa laahustaisin hääpuvun helma viiden kilon painoisena, kun se olisi takapuoleen asti märkänä siitä loskassa rämpimisestä, mutta tämä suunnitelma kuopattiin eilen. Sulhiksen molemmat sisarukset tulevat juhliin maailman ääristä, eikä ole yhtään varmaa, että taivas olisi auki hupilennoille vielä vuoden lopussa. Tai bilettäminen turvallista riskiryhmille. Eikä siitä ei-ens-vaan-sitä-seuraavasta-kesästäkään tietenkään voi vielä tietää, mutta todennäköisempää on, että elämä olisi silloin jo hieman normalisoitunut loppuvuoteen verrattuna. Tosin minusta kun on kyse, uusi aalto on varmastikin huipussaan juuri meidän uuden hääpäivän aikaan. Se olisi kyllä jo sellainen merkki kohtalolta, että sitten kyllä vaan erotaan vähin äänin. 

Päätimme nyt sitten ottaa tästä lykkäämisestä kaiken ilon irti ja pistää koko paska aivan uusiksi! Meillä on nyt suunnitelmissa aivan uudet häät eli tavallaan saamme ikään kuin kahdet juhlat yksien hinnalla. 😏 Ne meidän ensimmäiset häät olivat perinteiset, rennot maalaishäät joen rannassa ihanassa kartanomaisemassa, ja nämä toiset ovat nyt sitten tyylikkäät ravintolahäät kaupungissa. Tai siis emme me mitään ole vielä varanneet, mutta tällainen skenaario on tällä hetkellä vahvoilla.

Se ravintola-aspekti tosin mietityttää juomapuolen vuoksi. Ruokailu varmasti nousisi aivan uusiin sfääreihin, ja saisinkin sellaisen nuorekkaan, runsaan alkupalapöydän, jollaisesta olen haaveillut. Häiden järjestäminen paikassa, jossa on A-oikeudet, tuo kuitenkin muutoksia järjestelyihin ja ennen kaikkea budjettiin. Jota meillä ei kyllä vieläkään oikein ole... Mutta tiedämme toki ilman sitäkin, ettemme ole erityisen äveriäitä, eikä avoin piikki ravintolan baaritiskille tule varmastikaan kysymykseen. Tuntuu vähän pahalta, sillä olemme molemmat tottuneet sellaisiin perinteisiin häihin, joissa juomaa on tarjolla yli kaikkien tarpeen, ja lisäksi vielä käydään juomassa kossua takakontista ja jallua halkopinosta.

Ravintolahäiden rajoitettu juomatarjoilu on kuulemma aivan peruskauraa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, eivätkä vieraat siellä kuulemma hauko kauhuissaan henkeä, kun joutuvat ostamaan muutaman juoman itse, jos hääparin tarjoamat annokset eivät riitä. Mutta silti mietityttää. Niin kovasti toivoimme pystyvämme järjestämään häät, joissa vieraille tarjotaan kaikki. Ymmärrän, että nämä ovat kaksi aivan täysin erilaista hääkonseptia, ja pitäisi asennoitua niin, että on mahdotonta napsia molemmista ne parhaat palat. Tai eihän se mahdotonta ole, kyllähän rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jos otetaan huomioon, ettei meillä ole rajattomasti rahaa, eikä edes kovin montaa hevosta.

Kyselin jo hieman Instagramini puolella kokemuksia juomatarjoiluista ravintolahäissä. Yleisin tapa oli lasi skumppaa, kaksi kaatoa viiniä sekä kahviavec. Seuraavaksi yleisin tapa oli tuo sama setti sekä siihen lisäksi pari drinkkilippua. Eikä juuri kukaan vaikuttanut olevan (ainakaan enää) pöyristynyt alkoholin säännöstelystä. Enkä tietenkään itsekään olisi, jos vieraana olisin, mutta jotenkin tätä asiaa katsoo niin eri vinkkelistä, kun on itse se juhlien järjestäjä. 

Kaason kanssa pohdimme, että esimerkiksi tuo kuusi alkoholiannosta koko päivän kestäviin juhliin ei riitä mihinkään. Me olisimme käyttäneet ne kaksi drinkkilippua jo ennen kakkukahveja, mutta kaaso myös muistutti, etteivät kaikki ole samanlaisia loppasuita. Toki myös meitäkin pahempia loppasuita on joka juhlassa, joten ehkä ääripäät tasoittavat menekkiä? Ymmärrän, että kuulostan sellaiselta lonkeroa lipittävältä pubiruusulta, mutta ihan oikeasti, jos juhlat alkavat esim. klo 14 ja kestävät yömyöhään, se kuusi viinilasia ei riitä monellekaan. Ja jos riittää, niin onneksi olkoon, mutta turha odottaa kehuja, ei tämä mikään raittiusseura ole. 😒 Toisaalta taas, eihän kenenkään tarvitse ravintolahäissäkään kuivin suin olla vasten tahtoaan, vaikka hääparin tarjoilut olisi jo heitetty huiviin, sillä saahan sieltä itse ostaa. Yritän ajatella, että meidän kaverimme ovat jo aivan aikuisia, työssäkäyviä ihmisiä, että ei se muutaman juoman ostaminen kenenkään taloutta kaada. Pari ihmistä kommentoi kyselyyni myös siltä kannalta, että eiväthän ne ravintolahäät estä sitäkään, etteikö voisi ottaa sinne auton takakonttiin sen kossupullon tai käsilaukkuun pienen piilopullon. En tietenkään kannusta ketään salakuljettamaan omia juomia ravintoloihin ja lipittämään niitä vessakopeissa, mutta toi hymyn huulille tuollainen lapsekas oveluus ihan oikeasti aikuisten, fiksujen ihmisten suusta. 😉

Ja kaiken tämän alkoholikeskeisen marinan jälkeen haluan vielä pikaisesti nostaa esille ne hyvät puolet (ruuan lisäksi) ravintolahäissä. Saisimme upean miljöön, vieraille helpon sijainnin, osaavan henkilökunnan huolehtimaan KAIKESTA, eikä meidän tarvitsisi edes aamulla mennä lakaisemaan mitään nuorisoseuran jumppasalin lattioita. Eikä siinäkään tietty mitään, jos siihen asennoituisi etukäteen, mutta mukavaahan se on aina mennä sieltä, mistä aita on matalin aidan alta.

Kertokaa kokemuksianne ravintolahäistä! Tai miten itse olette ratkaisseet juhlajuomaongelman juhlapaikoissa, joissa on anniskeluoikeudet? 🍷

Älä lue, jos inhoat häiden kenkäleikkiä

Minä olen niitä harvoja ihmisiä, jotka ihan aidosti nauttivat häissä siitä paljon parjatusta kenkäleikistä. Somessa on nyt kiertänyt parisuhdehaasteen muodossa sellainen virtuaalinen kenkäleikki. Suurella mielenkiinnolla (ja uteliaisuudella) luin ihmisten vastauksia ja odottelin kuumeisesti, että joku haastaisi minut, mutta ei! Minua ei koskaan haasteta parhaisiin haastesiin, kuten siihen sossudissun (sosial distancing) alussa kiertäneeseen päälläseisomishaasteeseen. Se harmitti eniten, koska olen valtavan taitava päälläänseisoja, olen ollut aina! No, mutta haastoin nyt  kuitenkin itse itseni tähän parisuhdehaasteeseen. Kenkäleikkiinhän vastaa pariskunnan molemmat osapuolet, mutta minä tein tämän yksin ja luin sitten vain Sulhikselle oikeat vastaukset. 

Tässä me tänään turvonneina (mutta tyytyväisinä) porukoillani vietetyn pitkän viikonlopun jäljiltä.

Ensitreffit?

- Me ei käyty treffeillä. Tapasimme baarissa joskus klo 2.50, menimme siitä pizzalle ja sitten vain olemme hengailleet seuraavat seitsemän vuotta kämpillä yhdessä.

Ensisuudelma?

- Kumpikaan ei muista. Eli varmasti todella spesiaali ja romanttinen hetki.

Kumpi teki aloitteen?

- Sulhis tarttumalla minua käsivarresta siellä Oulun Apollon tahmaisella tanssilattialla ja tervehtimällä alkukantaiseen tapaan "hei, nainen".

Kumpi on pidempi?

- Sulhis. Tämä tuottikin alussa päänvaivaa, kun en ollut varma, onko se kiva vai ainoastaan ihanan pitkä.

Kumpi tunnusti rakkautensa ensin?

- Sulhis reilun puolen vuoden kuluttua ensitapaamisesta. Minulla meni ensin vähän jauhot suuhun, mutta kyllä minäkin sitten niillä main tulin siihen tulokseen, että ihan kiva se on sen lisäksi, että on pitkä.

Kumpi on herkempi?

- Yleisesti ottaen Sulhis, mutta minä silloin, kun katsotaan kaltoinkohdeltujen koirien pelastustarinoita.

Kumpi on jääräpäisempi?

- Minä...

Kumpi nukahtaa ensin?

- Minä. Yleensä minuuteissa minne tahansa pääni kallistankin. Sulhis inhoaa tätä piirrettä minussa.

Kumpi on laiskempi?

- Sulhis ja minua taas ärsyttää tämä piirre hänessä. Sulhikselle ei ole ollenkaan luontaista sellainen puuhastelukulttuuri, mutta ihan reippaasti se juttuja toki tekee, kun vain alkaa.

Kumpi kokkaa paremmin?

- Minä nykyään, kun olen alkanut ylipäätään kokkaamaan.

Kumpi suuttuu helpommin?

- Minä. Sulhis suuttuu minulle noin neljän vuoden välein (mikä ei todellakaan johdu siitä, että minä olisin niin helppo ihminen).

Kumpi on äänekkäämpi?

- MINÄ! Sulhiksella on tosin sietämätön tapa syödä lusikkaruokia siten, että kolluuttaa lusikkaa lautaseen tarpeettoman paljon ja kovaäänisesti! Koko ajan kuuluu sellainen taukoamaton kalistelu! Hän myös pieree liian lujaa. Siis ihan tahallaan sillä tavalla voimakkaasti ja mahtipontisesti.

Kumpi on sosiaalisempi?

- Molemmat olemme sosiaalisia ollessamme ihmisten joukossa, mutta kumpikin on mieluiten yksin kämpillä pimeydessä.

Kumpi on aamuvirkku?

- Ei kumpikaan! Sulhis onkin jo valmiiksi hermoillut, että mitä jos meille tulee joskus lapsi, eikä se ole samanlainen kuin me... Se olisi yhtä helvettiä.

Kumpi on järjestelmällisempi?

- Molemmat olemme, mutta todella eri asioissa.

Kumpi tanssii paremmin?

- Yhtä huonosti molemmat, mutta innokkaita olemme kumpikin!

Kävittekö samaa koulua?

- Ei, mikä on kyllä yllättävää, sillä olen käynyt todella montaa...

Kumpi on vanhempi?

- Minä ja käytänkin sitä usein hyväkseni pyytämällä Sulhista tekemään asioita "nuoremmuuttaan". 

Kumpi on oudompi?

- Siis aivan ehdottomasti ja kyselemättä minä.

Kumpi on vaativampi?

- Olemme molemmat yhtä vaativia Sulhista kohtaan. 😄

Kauanko olette olleet yhdessä?

- Reilu seitsemän vuotta.

Kummalla on enemmän vaatteita?

- Ehkä minulla, mutta saman verran ne vievät tilaa, kun Sulhiksen vaatteet ovat niin valtavan isoja!

Kummalla on isompi perhe?

- Saman kokoiset.

Kumpi päättää tv-kanavan?

- Niin yheksänkytlukulainen kysymys. Ei perheissä enää riidellä tv-kanavista, kun jokainen voi katsoa omalta laitteeltaan netflixuria, jos yhteistä katsottavaa ei löydy. (Meillä on juuri tällä hetkellä yhteisenä katsottavana Game of Thrones, joka on maailman paras!!!!!! Minua harmittaa, että vuosikaudet kieltäydyin katsomasta sitä, kun evvvk jotkut lohikäärmeet ja ritarit.  Lempihahmot top 5: Tyrskä, Jaime, Arska, Jon Snow ja eunukki. Inhokit top 5: Joffrey, Cercei, Pikkurilli, Walder Frey ja se yksi 10-vuotias, jota imetetään.) 

Kumpi on sängyn valtaaja?

- Minä kuulemma. Sulhis nukkuu koko yön samassa asennossa selällään kädet risittyinä rinnan päälle. Minun pitää sitä sitten käännellä, ettei tule makuuhaavoja.

No siinäpä se nyt oli. Toivottavasti te nautitte tästä edes puoliksi yhtä paljon kuin minä. Moikka!

3 x (panostus + pihistys) = meidän häät

Yritän nyt taas vähän herätellä siellä mielen pimeimmissä sopukoissa uinuvaa hääfiilistä... Tai no, minulla olisi huomenna tentti ehkä maailman tylsimmästä aiheesta, ja tunnetustihan olen ahkerimmillani blogin suhteen silloin, kun pitäisi tehdä koulujuttuja.  

Ja ei, me emme ole vieläkään saaneet tehtyä mitään päätöksiä siirtämisen suhteen. Muuta kuin, että siis häät siirretään. Yksi kaaso on jo aivan helisemässä, kun emme saa lyötyä mitään lukkoon. Se takoo jo nyrkkiä pöytään, että nyt se pershedelmä alulle tai uuden hääpäivän päättäminen vuoden sisälle niinku olis jo. Hänellä itsellään on jo jotain 17 lasta, että antaisi meille yhden häiden jälkeen, niin ei tarvisi tätäkään enää vatvoa. Häät voisi huoletta siirtää kesälle 2021 ilman alati kasvavaa huolta näivettyvistä munasarjoistani. 

Takaisin tähän hääfiiliksen keinotekoiseen nostatteluun... Minusta on ihanaa lukea ihmisten listoja eri asioista, joten pannaas listaten minun  meidän häidemme panostukset ja pihistelyt.

PANOSTUS

1. Yleinen fiilis

Ainoa, mikä juhlista jää mieleen, on yleinen tunnelma. Meille onkin tärkeää, että vierailla on mukavaa ja he viihtyvät. Vaikka häät tietenkin ovat tavallaan meidän päivä, kyllä meille on tärkeintä, että saadaan järjestää hyvät juhlat nimenomaan vieraille, eli meidän perheillemme ja ystävillemme. Panostamme siis siihen, että "ohjelma" olisi mahdollisimman monelle mieluisaa ilman pakko-osallistamista esimerkiksi leikkeihin. 

Hyvän fiiliksen takia esimerkiksi (hyvän) bändin palkkaaminen oli meille itsestäänselvyys. Bändin valitsemisen kiemuroista voit lukea enemmän täältä ja päätöksenteon riemua täältä. Viihtyvyyteen liittyvät olennaisesti myös ruoka ja juoma. Erityisesti se, että molemmat ovat hyviä ja niitä on riittävästi. Mietinnässä on nyt kuitenkin vielä, minkälaisia juhlajuomia tullaan tarjoilemaan. Tölkkijuomat, boolia, drinkkibaari? 

Mekin muka edelleen pidämme kiinni unelmien bilehäistä, vaikka koko sakki tässä alkaa olla jo sen ikäisiä, ettei kukaan enää oikeasti jaksa riekkua skumppalasi ojossa aamukuuteen. (Unsplash)

2. Häämatka

Suunnittelun alkutaipaleelta asti olemme unelmoineet pitkästä häämatkasta ja lähes täysimittainen kuherruskuukausi Etelä-Ranskan kautta Italiaan oli toteutusta vaille tehty. Haaveilimme skumpan lipityksestä Nizzassa, pyöräilystä Toscanan auringon alla ja pastan turvottamien ruhojemme uittamisesta Sardinian rantavedessä, mutta katsellaanpa näitä haaveita sitten uudelleen, kun koko maapallo ei ole enää kiinni. Onni onnettomuudessa, että olemme niin jumalattoman saamattomia, emmekä  kerenneet vielä ostaa kaikkia lentoja ja majoituksia, vaikka aika tiuhaan niitä katselimme kovan  matkakuumeen kourissa. 

Näin me oltaisiin menty pitkin Italian pikkukujia runsaat hiuskuontalot hulmuten. (Unsplash)

Jos häämme muuttuvat talvihäiksi, joudumme miettimään koko häämatkan aivan uusiksi. Italia on Italia, mutta emme me millään Vespoilla lähde räntäsateeseen ajamaan... Sekunnin mietimme myös pitkää laskureissua Italian ja Ranskan Alpeille (jos hiihtokeskusten toiminta palautuu normaaliksi ensi talvena), ja vaikka se olisi tosi upea loma, ei se ehkä ole niin ihana häämatkana. 

Aiemmin mietin postauksen verran lisääntymistä ja sen aikataulutusta. Tuo meidän haaveilemamme viininhuuruinen rakkausloma olisi aika erilainen, jos kuvioissa olisi jo se lähmäävä esikoinen. Kaikkeen toki tottuu, mutta olisihan se aikamoinen kompromissi. Ja joo, joo, oma syy, miksei menty naimisiin aiemmin, ollaanhan tässä jo melkein kahdeksan vuotta yhdessä vetelehditty... 😒

3. Sormus

Minun sormukseni siis. 😏 Jos tähän listaukseen nyt yhden pinnallisemman hömppäjutun ottaa, niin kyllä se minun kohdallani on sormus. Olen jo vuosia tiennyt, millaisen haluan, ja unelmieni vihkisormus on edelleen työn alla Malmin korupajalla. Ei se varsinaisesti ole mikään kauhean erikoinen yksilö, mutta sen kanssa on nyt hieman ollut ongelmia. Malmin korupajan kultaseppä on kuitenkin ollut äärimmäisen kärsivällinen ja hyvä asiakaspalvelija minun suhteeni. Nolottaa ja ärsyttääkin olla se "vaikea asiakas", mutta toisaalta olen sitä mieltä, että jos maksan sormuksestani pitkän pennin, sen pitää olla juuri sitä, mitä haluan. Kerron kyllä koko prosessista ja sormuksesta tarkemmin, kun se lopulta on minun hallussani.

Minun sormukseni ei ole tällainen, mutta aika tyylikäs olisi ollut myös tämä ajaton klassikkomalli. (Unsplash)

PIHISTYS

1. Hääkakku

Ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Meille molemmille kyllä kakku maistuu, mutta kummallakaan ei ole minkäänlaista intohimoa asian suhteen. Kakku kuin kakku. En ole varmaan koskaan edes syönyt pahaa kakkua. Paitsi ne ysärin oudot täytekakut, jotka koristeltiin säilykemandariiniviipaleilla ja kiivillä??? Ihmettelin niitä jo silloin lapsena. Eivät kai nekään tosin pahoja olleet, mutta OUTOJA! Outo täytekakku on myös sellainen, jossa on kermavaahtopursotukset ja päällä pelkkä kinuskimähmäkerros. Sellaisiakin oli minun lapsuudessani.  Eli ei mandariini-kiivi- tai kinuskikakkua meidän häihin, mutta muuten ihan helvetin sama. Kunhan on sievä.

Tässä minun Covid-19-inspiroitunut pääsiäiskakkuni. Ihan keskinkertainen kakkuna, mutta söpö koristeluiltaan.

2. Koristeet

Vielä pari vuotta sitten selasin nettiä pää punaisena ajatellen, että "tommosen (joku turha silppu) haluan kyllä sitte meidän häihin joskus". Nyt olen sitä mieltä, etten halua mitään erityisiä koriste-koristeita hankkia laisinkaan. Ihan turhaa! Toki ihmiset osaavat tehdä tosi kauniita kattauksia ja koristeluita, ja ehdottomasti ne miellyttävät usein minunkin silmääni, mutta en minä jotenkin jaksa nähdä sellaista vaivaa "turhaan". Tai siis käyttää rahaa siihen, saati sitten ostaa ne rojut itselleni nurkkiin pyörimään. Nykyään on tosin paljon juhlatavaravuokraamoja, ja se on kyllä mahtava juttu! Vähentää aika paljon sitä kertakäyttökulttuuria, mitä häihin liittyy. Jos minäkin nyt innostuisin siitä koristelusta enemmän, nämä vuokraamot olisivat ehdottomasti minun valintani. Näillä näkymin koristeet kuitenkin taitavat tulla olemaan lähinnä kukkia ja kaikenmaailman heiniä, ja niistäkin suurimman osan toivon saavani luonnosta. Tiedostan kyllä senkin, että jos häämme tästä kovin kauas siirtyvät, mieleni voi muuttua vielä moneen kertaan.

3. Hääauto

Tämäkään ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei tulisi kyllä mieleenkään vuokrata mitään ökyautoa kuljettajineen. Tai siis ei siinä mitään pahaa ole, mutta minusta aivan turhaa. Olen kyllä valtavan tylsä ja negatiivinen ihminen, kun kaikki on minusta vaan turhaa. 😄 Sulhiskaan ei tosin ole kovin kiinnostunut autoista, joten mitäpä sitä turhaan siihen tuhlaamaan. Ajatuksena olisi löytää joku ruma ja vanha rutku, jolla lähtisimme kirkon pihasta, mutta kenelläkään tutulla ei ole sopivaa. Tänä päivänä ne vanhat ja rumat rutkut ovat 90-luvun Toyotoja tai Nissaneita, enkä minä nyt sellaista minun nuoruuteni amisautoa halua. Toisessa ääripäässä ovat ne oikeasti vanhat museoautot ja sellaiset ovat taas liian hienoja. Mieluiten haluaisimme jonkun karmean värisen 70-luvun Mersun, löytyisikö?   

Tällaisia ne "söpöt, vanhat hääautot" ovat sitten meidän lastenlasten aikaan. (Unsplash)

No siinäpä sitä taas oli tyhjänpäiväistä jaarittelua kerrakseen, mutta hyvin sain taas hetken välteltyä tenttikirjoja!

Mitkä teidän häidenne pihistykset ja panostukset ovat? Sulhis sanoi, että aikoo panostaa ruokaan, juomaan ja hyvään rouvaan. Minusta kuulostaa ihan kohtalaiselta suunnitelmalta. ❤